Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Angloamerikkalaista ahdasmielisyyttä?

Pitkät ja jankkaavat viestiketjut toistavat pyyhe-, kyttäys-, peräkammari-, pakko- ja vapausaiheita. Jotenkin monissa viesteissä paistaa läpi amerikkalaistyylinen kaksinaismoraali - ollaan hyvin järkyttyneitä jokaisesta rinnan vilauksesta.

Tässä sakemannien tai aussien malli olisi suositeltavampi, ainakin sikäli kuin kuvaukset pitävät yhtään paikkaansa. Jospa joskus pääsisi käymään vaikkapa jossain saksalaisessa kylpylässä.
1232347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 123

Vanhimmat

Näin on. Vaikka täytyy sanoa että amerikkalaiset alkaa jo jäädä tämän palsta alastomuusvastustajille toiseksi- lähinnä vastaavaa saa hakea islamilaisista maista.

Mutta onneksi porukka kentällä eli nakumestoissa on vielä suurimmaksi osaksi ihan täyspäistä. Joku hölmö voi toki käyttää pyyhettä tai uikkareita saunassa mutta ainakaan sitä EI KUKAAN puolusta vaan suhtautuminen on torjuvaa niin kuin pitääkin.

Äänestä
  • Kummallista ja tahallista väärinkäsitystä koko Vapaus ja hänen kirjoituksensa jostain "alastomuusvastaisuudesta".

    Kas kun sellaista ei tällä palstalla ole aikoihin näkynyt.

    Miten Sinä voit nähdä jotain alastomuusvastaisuutta siinä, että täällä kerrotaan alastomuuden olevan VAPAAEHTOISTA, eikä pakollista?

    Äänestä

  • ja hänen kirjoituksensa kirjoitti:

    Kummallista ja tahallista väärinkäsitystä koko Vapaus ja hänen kirjoituksensa jostain "alastomuusvastaisuudesta".

    Kas kun sellaista ei tällä palstalla ole aikoihin näkynyt.

    Miten Sinä voit nähdä jotain alastomuusvastaisuutta siinä, että täällä kerrotaan alastomuuden olevan VAPAAEHTOISTA, eikä pakollista?

    Jos joku peittelijä änkeää tiloihin joissa kuuluisi olla alasti se tekee siellä olevien alastomien olon hyvin kiusalliseksi ja tukalaksi.

    Näin toimiessaan peittelijä siis toimii alastomuutta vastaan ja tälläisen toiminnan puolustelija VASTUSTAA tosiasiallisesti alastomuutta koska ei salli alastomille oikeutta nauttia täysipainoisesti alastomomuudesta.

    Jokainen joka joskus on joutunut tälläiseen tilanteeseen taatusti tietää mistä puhun.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Höpö höpö höpön.

    Kylpylöiden saunoissa juuri kukaan ei häiriinny pyykeessä saunaan tulevista ihmisistä.

    Johtuisikohan tämä sitten siitä, että Suomessa EI OLE ainoatakaan oikeata nakukylpylää?

    Äänestä

  • Höpö höpö höpön kirjoitti:

    Höpö höpö höpön.

    Kylpylöiden saunoissa juuri kukaan ei häiriinny pyykeessä saunaan tulevista ihmisistä.

    Johtuisikohan tämä sitten siitä, että Suomessa EI OLE ainoatakaan oikeata nakukylpylää?

    Miten voit väittää ihmisten puolesta tuollaista kun empiirinen kokemus kertoo vahvasta aivan päinvastaista?

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Miten voit väittää ihmisten puolesta tuollaista kun empiirinen kokemus kertoo vahvasta aivan päinvastaista?

    Vapaus, et Sinä ole KAIKKI tai edes ENEMMISTÖ.
    Jos Sinä häiriinnyt, ei se tarkoita, että muut häiriintyisivät ;-).

    Äänestä

  • Höpön höpön höpö kirjoitti:

    Vapaus, et Sinä ole KAIKKI tai edes ENEMMISTÖ.
    Jos Sinä häiriinnyt, ei se tarkoita, että muut häiriintyisivät ;-).

    Kuten jo miljoonasti todettua: tiedän että HYVIN MONET siitä pyyhepervoilusta häiriintyy ja se onkin ihan luonnollinen reaktio.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Kuten jo miljoonasti todettua: tiedän että HYVIN MONET siitä pyyhepervoilusta häiriintyy ja se onkin ihan luonnollinen reaktio.

    Sinun harrastamastasi todellisesta pervoilusta, eli kyttäyksestä HÄIRIINTYY KAIKKI MUUT TERVEET SAUNOJAT. Se vasta onkin luonnollinen reaktio.

    Äänestä

  • Erivapaus kirjoitti:

    Älä valehtele. En minä ketään kyttää vaan ne pyyhepervot.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Älä valehtele. En minä ketään kyttää vaan ne pyyhepervot.

    Ei ole olemassa mitään pyyhepervoja.

    Ainoastaan toisten alastomuudesta nauttivia pervoja, eli KYTTÄÄJIÄ. Sinä valitettavasti lukeudut heihin. Se ei ole mitään valetta, vaan ainoastaan karu totuus.

    Äänestä

  • Erivapaus kirjoitti:

    Ei ole olemassa mitään pyyhepervoja.

    Ainoastaan toisten alastomuudesta nauttivia pervoja, eli KYTTÄÄJIÄ. Sinä valitettavasti lukeudut heihin. Se ei ole mitään valetta, vaan ainoastaan karu totuus.

    LOPETA NYT JO JUMALAUTA SE VALEHTELU!!!

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    LOPETA NYT JO JUMALAUTA SE VALEHTELU!!!

    Itseäsi raivoon.

    Se ei mitenkään edistä pervoa harrastustasi, eli kyttäystä.

    Kyllä minäkin hermostuisin, jos paljastuisin pervoksi kyttääjäksi.

    Äänestä

  • Erivapaus kirjoitti:

    Itseäsi raivoon.

    Se ei mitenkään edistä pervoa harrastustasi, eli kyttäystä.

    Kyllä minäkin hermostuisin, jos paljastuisin pervoksi kyttääjäksi.

    "Kyllä minäkin hermostuisin, jos paljastuisin pervoksi kyttääjäksi."

    No ilmankos olet niin hermostunut.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    "Kyllä minäkin hermostuisin, jos paljastuisin pervoksi kyttääjäksi."

    No ilmankos olet niin hermostunut.

    Enkä myöskään ole paljastunut pervoksi kyttääjäksi, kuten sinä.

    Päinvastoin nyttenkin kirjoitan naurussa suin tätä viestiä, kun sain taas pervon kyttääjän hermostumaan.

    Äänestä

  • Erivapaus kirjoitti:

    Enkä myöskään ole paljastunut pervoksi kyttääjäksi, kuten sinä.

    Päinvastoin nyttenkin kirjoitan naurussa suin tätä viestiä, kun sain taas pervon kyttääjän hermostumaan.

    "Päinvastoin nyttenkin kirjoitan naurussa suin tätä viestiä, kun sain taas pervon kyttääjän hermostumaan."

    Sait siis itse itsesi hermostumaan. Jaahas.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    "Päinvastoin nyttenkin kirjoitan naurussa suin tätä viestiä, kun sain taas pervon kyttääjän hermostumaan."

    Sait siis itse itsesi hermostumaan. Jaahas.

    Taidat itse manipuloida omaa aivohernettäsi, kun tulee noin ristiriitaisia viestejä.

    Onko ainoat toiminnot tietokoneen näppäimistöllä, mitkä hallitset copy- paste?

    Äänestä

  • Erivapaus kirjoitti:

    Taidat itse manipuloida omaa aivohernettäsi, kun tulee noin ristiriitaisia viestejä.

    Onko ainoat toiminnot tietokoneen näppäimistöllä, mitkä hallitset copy- paste?

    Minä olen sisäistänyt alastomuuskulttuurin jalouden SYVÄSTI. Siitä tässä on kyse.

    Ja tietokoneeni näppäimistö pitää myös sisällään paljon kaikenlaista jännää mutta en kyllä niistä kaikkia toimintoja hallitsen. Mutta tuon copy-apsten kyllä ja se on kätevä kun kiistelee idioottien kanssa.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    LOPETA NYT JO JUMALAUTA SE VALEHTELU!!!

    olet nyt mennyt vapaus liian pitkälle valehtelussasi en kyllä enää puolusta sinua

    Äänestä

  • espoo peräkammari kirjoitti:

    Mä EN USKO että olet oikea "Espoo peräkammari" enkä sitä paitsi valehdellut.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Mä EN USKO että olet oikea "Espoo peräkammari" enkä sitä paitsi valehdellut.

    kyllä sinä valehtelit

    Äänestä

  • espoo peräkammari kirjoitti:

    kyllä sinä valehtelit

    Esitit syytteen joten esitä mös todiste. Se on VELVOLLISUUTESI.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    LOPETA NYT JO JUMALAUTA SE VALEHTELU!!!

    Ei ole valetta. Olet ITSE täällä kertonut, kuinka NAUTIT toisten alastomuudesta.

    Et voi nauttia toisten alastomuudesta, ellet ole kyttäämällä varmistanut heidän olevan todella alastomina.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Esitit syytteen joten esitä mös todiste. Se on VELVOLLISUUTESI.

    Valeesi on jo kymmeniä kertoja osoitettu TODEKSI.
    Miksi siis toistamaan vanhoja viestejä?

    Pyyhe Katinkullassa, alastomuudesta ei sakoteta, vaikka muuta väitätkin jne.
    Saksassakin saa käyttää pyyhettä naturistisaunoissakin, saati tavallisissa kylpylöissä, vaikka tästäkin olet valehdellut ja oikaisuksi kertonut, ettet TIEDÄ saksalaisista kylpylöistä mitään. Ei kannata valehdella sellaisista asioista, joista ei TIEDÄ mitään.

    Espoo peräkammari

    Äänestä

  • Vapaus, olet AHDASMIELINEN kivikova totalitaristi pyykeen käyttäjiä kohtaan.

    Suvaitsevuutta, eihän se pyyhe ole Sinun alastomuudestasi pois.

    Tosin se ESTÄÄ SINUA näkemästä kaikkien saunojien sukuelimiä, mutta SO WHAT?

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Esitit syytteen joten esitä mös todiste. Se on VELVOLLISUUTESI.

    sinä itse et ole vielä kertaakaan esittänyt mitään todisteita edes pyydettäessä miksi nyty sitten taas kerran vaadit toista esittämään? olet pelkkä valehteleva paska

    Äänestä

  • TODEKSI kirjoitti:

    Valeesi on jo kymmeniä kertoja osoitettu TODEKSI.
    Miksi siis toistamaan vanhoja viestejä?

    Pyyhe Katinkullassa, alastomuudesta ei sakoteta, vaikka muuta väitätkin jne.
    Saksassakin saa käyttää pyyhettä naturistisaunoissakin, saati tavallisissa kylpylöissä, vaikka tästäkin olet valehdellut ja oikaisuksi kertonut, ettet TIEDÄ saksalaisista kylpylöistä mitään. Ei kannata valehdella sellaisista asioista, joista ei TIEDÄ mitään.

    Espoo peräkammari

    Minä olen valmis perumaan kaikki nuo väitteeni jos saan YHDENKIN TODISTEEN siitä että ne on vääriä. En vaan ole saanut sitä yhtäkään.

    Äänestä

  • espoo peräkammari kirjoitti:

    sinä itse et ole vielä kertaakaan esittänyt mitään todisteita edes pyydettäessä miksi nyty sitten taas kerran vaadit toista esittämään? olet pelkkä valehteleva paska

    Sinä valehtelet JO NIMIMERKILLÄSI joten se siitä.

    Äänestä

  • toisten alastomuudesta. kirjoitti:

    Ei ole valetta. Olet ITSE täällä kertonut, kuinka NAUTIT toisten alastomuudesta.

    Et voi nauttia toisten alastomuudesta, ellet ole kyttäämällä varmistanut heidän olevan todella alastomina.

    Etkö todellakaan mitään välimuotoa kyttäämisen ja silmät sidottuna olemisen välillä.

    Minä kyllä käytän nköaistiani normaaliin tapaan nakumestoissa ja nautin näkymistä mutta en silti kyttää ketään häiritsevästi. Se on helppoa.

    Äänestä

  • Pyykeen käyttäjiä kirjoitti:

    Vapaus, olet AHDASMIELINEN kivikova totalitaristi pyykeen käyttäjiä kohtaan.

    Suvaitsevuutta, eihän se pyyhe ole Sinun alastomuudestasi pois.

    Tosin se ESTÄÄ SINUA näkemästä kaikkien saunojien sukuelimiä, mutta SO WHAT?

    Minun ei tarvitse suvaita pyyhepervoja nakumestoissa niin kauan kun alastomia ei suvaita tekstiilimestoissa. Ne alastomuusvastustajat tässä on todellisia totalitaristeja ja mä vain maksan samalla mitalla takaisin.

    Ne harvat paikat missä yhteinen alastomuus on ylipäätään sallittua pitää myös alastomuudelle suojella.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Minä olen valmis perumaan kaikki nuo väitteeni jos saan YHDENKIN TODISTEEN siitä että ne on vääriä. En vaan ole saanut sitä yhtäkään.

    Lue vanhoja viestejä niin niistä löytyy todisteet.
    Viestisi on monesti todistettu vääriksi ja olet kyllä todisteet nähnyt, jos vaan luet näitä viestejä. Ei niitä kukaan sinulle henkilökohtaisesti lähetä.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Sinä valehtelet JO NIMIMERKILLÄSI joten se siitä.

    Sori Vapaus, käytinkö vahingossa sinun toista nimimerkkiäsi?
    Pyydän anteeksi tätä vahinkoa.

    Espoo peräkammari

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Minun ei tarvitse suvaita pyyhepervoja nakumestoissa niin kauan kun alastomia ei suvaita tekstiilimestoissa. Ne alastomuusvastustajat tässä on todellisia totalitaristeja ja mä vain maksan samalla mitalla takaisin.

    Ne harvat paikat missä yhteinen alastomuus on ylipäätään sallittua pitää myös alastomuudelle suojella.

    Alastomuus on sallittua lähes kaikkialla Suomessa.
    Vain aniharvassa paikassa ei voi olla alastomana.
    Tämä koskee tietysti yleisiä paikkoja, joista tosin aika monessa paikassa alastomia katsottaisiin vähän kummeksuen, mutta ei välttämättä silti KIELLETÄ ketään olemaan nakuna.
    Vaatii tosin aikas hyvää pokkaa matkustaa linja-autossa ilman rihman kiertämää.
    Sinähän voisit tätä kokeilla...

    Äänestä

  • Vain aniharvassa kirjoitti:

    Älä puhu PASKAA.

    Vain aniharvassa JULKISESSA paikassa saa olla alasti molemmat sukupuolet yhdessä.

    Mitkään syrjäiset salaiset rannat eivät ole mitään julkisia paikkoja. Niissä tietysti saa olla alasti kun kukaan ei näe.

    Linja-autoissa EI TODELLAKAAN saa olla alasti.

    KAIKILLA uimarannoilla saa olla VAPAASTI alastomana.
    Mikään laki tai säädös ei Suomessa kiellä alastomuutta julkisella paikalla.

    Moni LUULEE, että kieltäisi, mutta tämä LUULO ON VÄÄRÄ!

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Minun ei tarvitse suvaita pyyhepervoja nakumestoissa niin kauan kun alastomia ei suvaita tekstiilimestoissa. Ne alastomuusvastustajat tässä on todellisia totalitaristeja ja mä vain maksan samalla mitalla takaisin.

    Ne harvat paikat missä yhteinen alastomuus on ylipäätään sallittua pitää myös alastomuudelle suojella.

    Suomessa ei ole AINUTTAKAAN NAKUMESTAA, EIKÄ SELLAISTA PAIKKAA, JOSSA OLISI PAKKO OLLA ALASTI.
    SINÄ OLET SE AINOA TOTALITARISTI, pervoine vaatimuksinesi.

    Sellaisia paikkoja, joissa on mahdollisuus olla alasti niin halutessaan, on lukemattomia.
    Kaikissa kylpylöissä, joissa on yhteiskäytössä oleva sauna on mahdollista olla alasti, TAI PYYHKEESEEN VERHOUTUNEENA.

    On suorastaan hyvin sairasta leimata pyyhkeen käyttäjät pervoiksi, sentakia koska se häiritsee omia PERVERSSEJÄ ALASTOMUUSNAUTINTOJA.

    Äänestä

  • Mikään laki tai kirjoitti:

    KAIKILLA uimarannoilla saa olla VAPAASTI alastomana.
    Mikään laki tai säädös ei Suomessa kiellä alastomuutta julkisella paikalla.

    Moni LUULEE, että kieltäisi, mutta tämä LUULO ON VÄÄRÄ!

    Vaan kun nyt ei olekkaan kyse laista vaan siitä mitä OIKEASTI TAPAHTUU.

    Ihan sama mitä laki sanoo mutta Suomen rannoilla ei viime kesänäkään ollut alastomia paitsi niillä kahdella naturannalla sentään joitakin.

    Äänestä

  • Erivapaus kirjoitti:

    Suomessa ei ole AINUTTAKAAN NAKUMESTAA, EIKÄ SELLAISTA PAIKKAA, JOSSA OLISI PAKKO OLLA ALASTI.
    SINÄ OLET SE AINOA TOTALITARISTI, pervoine vaatimuksinesi.

    Sellaisia paikkoja, joissa on mahdollisuus olla alasti niin halutessaan, on lukemattomia.
    Kaikissa kylpylöissä, joissa on yhteiskäytössä oleva sauna on mahdollista olla alasti, TAI PYYHKEESEEN VERHOUTUNEENA.

    On suorastaan hyvin sairasta leimata pyyhkeen käyttäjät pervoiksi, sentakia koska se häiritsee omia PERVERSSEJÄ ALASTOMUUSNAUTINTOJA.

    Sä saat ihan rauhassa elää sellaisessa illuusiossa että Suomessa ei olisi nakumestojA jos saat siitä tyydytyksesI mutta todellisuus on onneksi toista ja joka päivä ihmiset nauttii yhteisestä alastomuudesta KYMMENNISSÄ nakumestoissa.

    On suorastaan hyvin sairasta käyttää pyyhettä saunoissa ja varsinkin sairasta on puolustaa niitä pervoja.

    HYI SAATANA

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Vaan kun nyt ei olekkaan kyse laista vaan siitä mitä OIKEASTI TAPAHTUU.

    Ihan sama mitä laki sanoo mutta Suomen rannoilla ei viime kesänäkään ollut alastomia paitsi niillä kahdella naturannalla sentään joitakin.

    PÖTYÄ!
    Älä jauha paskaa vastoin parempaa tietoa.
    Itsekin nakuilin useammalla, kuin viidellä eri rannalla Pihlis ja Yyteri.

    Ottaaks pattiin?

    Olitko Vapaus muka koko kesän kaikkia rantoja vahtimassa?

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Sä saat ihan rauhassa elää sellaisessa illuusiossa että Suomessa ei olisi nakumestojA jos saat siitä tyydytyksesI mutta todellisuus on onneksi toista ja joka päivä ihmiset nauttii yhteisestä alastomuudesta KYMMENNISSÄ nakumestoissa.

    On suorastaan hyvin sairasta käyttää pyyhettä saunoissa ja varsinkin sairasta on puolustaa niitä pervoja.

    HYI SAATANA

    Taas Vapaus jäi alakynteen ja hänen tekstinsä sisältö sen osoittaakin erittäin selvästi.

    Vapauden määritelmän mukaanhan "nakumestoissa" ei saa olla pyyhkeeseen verhoutuneena, joten Suomessa EI OLE yhtään "nakumestaa", koska kaikissa paikoissa saa olla alastomuuden lisäksi pyyhkeeseen kietoutuneena.

    Ottaaks tää Vapautta pattiin?

    Äänestä

  • Itsekin nakuilin kirjoitti:

    PÖTYÄ!
    Älä jauha paskaa vastoin parempaa tietoa.
    Itsekin nakuilin useammalla, kuin viidellä eri rannalla Pihlis ja Yyteri.

    Ottaaks pattiin?

    Olitko Vapaus muka koko kesän kaikkia rantoja vahtimassa?

    Mitään syrjäisiä ja salasia rantoja ei lasketa. Kukaa ei tietenkään voi vastustaa alastomuutta jos kukaan ei sitä näe.

    Kyse on nyt vain niistä rannoista joissa on joukottain ihmisiä ja niillä ei alastomia näkynyt ja se on varmaa.

    En tietenkään nähnyt kaikkia rantoja mutta taatusti sen verran monta että tiedän mikä yleinen trendi suomalaisilla rannoilla on se ei todellakaan ole alastomuus.

    Äänestä

  • sisältö sen osoittaakin kirjoitti:

    Taas Vapaus jäi alakynteen ja hänen tekstinsä sisältö sen osoittaakin erittäin selvästi.

    Vapauden määritelmän mukaanhan "nakumestoissa" ei saa olla pyyhkeeseen verhoutuneena, joten Suomessa EI OLE yhtään "nakumestaa", koska kaikissa paikoissa saa olla alastomuuden lisäksi pyyhkeeseen kietoutuneena.

    Ottaaks tää Vapautta pattiin?

    "koska kaikissa paikoissa saa olla alastomuuden lisäksi pyyhkeeseen kietoutuneena."

    Vaan kun EI SAA.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Mitään syrjäisiä ja salasia rantoja ei lasketa. Kukaa ei tietenkään voi vastustaa alastomuutta jos kukaan ei sitä näe.

    Kyse on nyt vain niistä rannoista joissa on joukottain ihmisiä ja niillä ei alastomia näkynyt ja se on varmaa.

    En tietenkään nähnyt kaikkia rantoja mutta taatusti sen verran monta että tiedän mikä yleinen trendi suomalaisilla rannoilla on se ei todellakaan ole alastomuus.

    Eihän kukaan ole niin väittänytkään, olet pelle jos väität noin,
    "En tietenkään nähnyt kaikkia rantoja mutta taatusti sen verran monta että tiedän mikä yleinen trendi suomalaisilla rannoilla on se ei todellakaan ole alastomuus."

    Mutta hyvin monella uimarannalla on viime kesänä oltu alastomana ja hyvin useita eri kertoja.
    Tälläkin palstalla on lueteltu liiankin kanssa tällaisia rantoja...

    Osoita FAKTALLA TIEDOLLA YKSIKIN PAIKKA, MISSÄ SAA OLLA ALASTOMANA, MUTTA EI PYYHKEESEEN KIETOUTUNEENA.

    Lopeta nyt jo saatanan idiootti toi paskan lässyttäminen. Ei ole meidän vika, kun sinä VALEHTELET JA ME OSOITAMME FAKTALLA TIEDOLLA SINUN VALEHTELEVAN. Vain täysin aivoton idiootti jaksaa jatkuvasti jauhaa samaa paskaa ja hakata päätään seinään.
    Etkö vielä ole mielestäsi tarpeeksi nolannut itseäsi täällä, vai oletko tosiaankin niin aivoton, että et ymmärrä yhtään mitään mistään?
    Kuinka yleensä saat enään kulkea vapaana keskuudessamme?

    on ajoittain enemmän uikkareissa olevia ihmisiä, kuin alastomia.
    Tämä vaan on karu totuus, mutta täysin mahdollista ja ihan sallittuakin.

    Yyterissä nakuilijat ovat pääosin varsinaisen rajatun nakurannan ulkopuolella ja tiedätkö miksi?

    Koska nakurannalla on enemmän häiriköitä, kuin muulla osalla Yyterin hiekkarantaa.

    Kyllä vaan saa olla pyyhkessä tai joissain jopa uikkareissakin.
    Ottaaks tää sua pattiin, Vapaus?

    Esitäpä YKSIKIN paikka Suomessa, missä kaikkien olisi pakko olla alastomana?

    Äänestä

  • jos väität noin kirjoitti:

    Eihän kukaan ole niin väittänytkään, olet pelle jos väität noin,
    "En tietenkään nähnyt kaikkia rantoja mutta taatusti sen verran monta että tiedän mikä yleinen trendi suomalaisilla rannoilla on se ei todellakaan ole alastomuus."

    Mutta hyvin monella uimarannalla on viime kesänä oltu alastomana ja hyvin useita eri kertoja.
    Tälläkin palstalla on lueteltu liiankin kanssa tällaisia rantoja...

    Usko nyt että tässä ei puhuta mistää syrjäisten korpilampien rannoista vaan YLEISESSÄ KÄYTÖSSÄ olevista uimarannoista asutuskeskusten liepeillä. Niissä ei alasotomia näkynyt.

    Äänestä

  • Yyterin nakurannallakin kirjoitti:

    on ajoittain enemmän uikkareissa olevia ihmisiä, kuin alastomia.
    Tämä vaan on karu totuus, mutta täysin mahdollista ja ihan sallittuakin.

    Yyterissä nakuilijat ovat pääosin varsinaisen rajatun nakurannan ulkopuolella ja tiedätkö miksi?

    Koska nakurannalla on enemmän häiriköitä, kuin muulla osalla Yyterin hiekkarantaa.

    Silloin kun minä siellä olen käynyt niin ei siellä noita häiriköitä ole näkynyt. Ei sen enempää uikkaripervoja kuin muitakaan.

    Äänestä

  • Erivapaus kirjoitti:

    Osoita FAKTALLA TIEDOLLA YKSIKIN PAIKKA, MISSÄ SAA OLLA ALASTOMANA, MUTTA EI PYYHKEESEEN KIETOUTUNEENA.

    Lopeta nyt jo saatanan idiootti toi paskan lässyttäminen. Ei ole meidän vika, kun sinä VALEHTELET JA ME OSOITAMME FAKTALLA TIEDOLLA SINUN VALEHTELEVAN. Vain täysin aivoton idiootti jaksaa jatkuvasti jauhaa samaa paskaa ja hakata päätään seinään.
    Etkö vielä ole mielestäsi tarpeeksi nolannut itseäsi täällä, vai oletko tosiaankin niin aivoton, että et ymmärrä yhtään mitään mistään?
    Kuinka yleensä saat enään kulkea vapaana keskuudessamme?

    "Osoita FAKTALLA TIEDOLLA YKSIKIN PAIKKA, MISSÄ SAA OLLA ALASTOMANA, MUTTA EI PYYHKEESEEN KIETOUTUNEENA."

    Ei pitäis olla epäselvää. Alkaa S:lla ja loppuu a:han

    Niin saatana. Olet sä kyllä SAATANALLINEN idiootti.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    "Osoita FAKTALLA TIEDOLLA YKSIKIN PAIKKA, MISSÄ SAA OLLA ALASTOMANA, MUTTA EI PYYHKEESEEN KIETOUTUNEENA."

    Ei pitäis olla epäselvää. Alkaa S:lla ja loppuu a:han

    Niin saatana. Olet sä kyllä SAATANALLINEN idiootti.

    ""Osoita FAKTALLA TIEDOLLA YKSIKIN PAIKKA, MISSÄ SAA OLLA ALASTOMANA, MUTTA EI PYYHKEESEEN KIETOUTUNEENA."

    Ei pitäis olla epäselvää. Alkaa S:lla ja loppuu a:han "

    Ei olekaan, mutta kun sinun arvauksesi ei vain ollut oikea ja PYYDETTIIN NIMENOMAAN FAKTAA TIETOA, eikä mitään sinun mutu paskaasi.

    Jos tarkoitit saunaa, niin se asia on sinulle todistettu ja faktalla tiedolla, että olet täysin väärässä.

    Sinä olet oikein TOSI SAATANALLINEN IDIOOTTI.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Usko nyt että tässä ei puhuta mistää syrjäisten korpilampien rannoista vaan YLEISESSÄ KÄYTÖSSÄ olevista uimarannoista asutuskeskusten liepeillä. Niissä ei alasotomia näkynyt.

    Minä kirjoitankin suurten kaupunkien uimarannoista.
    Niissä olen käynyt alastomana ja muutamassa "salaisessakin" nakurannassa, missä naturistit tapaavat kokoontua ja harrastaa yhteistä alastomuutta pelaillen petankkia ja muutenkin.
    Olen minä muuten ollut Korpilammellakin nakuna ;-).

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Silloin kun minä siellä olen käynyt niin ei siellä noita häiriköitä ole näkynyt. Ei sen enempää uikkaripervoja kuin muitakaan.

    Joka kerran, kun Sinä olet käynyt Yyterissä, niin muut rannalla olijat ovat nähneet ainakin yhden häirikön rannalla.

    Viime kesänä olen nauttinut parina kymmenenä päivänä Yyterissä alastomuudestani. Joka kerta on rannalla palloilut häiriköitseviä kyttääjiä, mitäs siihen sanot?

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    "Osoita FAKTALLA TIEDOLLA YKSIKIN PAIKKA, MISSÄ SAA OLLA ALASTOMANA, MUTTA EI PYYHKEESEEN KIETOUTUNEENA."

    Ei pitäis olla epäselvää. Alkaa S:lla ja loppuu a:han

    Niin saatana. Olet sä kyllä SAATANALLINEN idiootti.

    Miksi AINA alat kirjoittaa ala-arvoista tekstiä, kun Sinulta pyydetään joko perusteita väitteillesi, tai todisteita väärien väitteittesi oikeellisuudesta?

    KUMMALLISTA, todella kummallista!

    Äänestä

  • Niissä olen käynyt, kirjoitti:

    Minä kirjoitankin suurten kaupunkien uimarannoista.
    Niissä olen käynyt alastomana ja muutamassa "salaisessakin" nakurannassa, missä naturistit tapaavat kokoontua ja harrastaa yhteistä alastomuutta pelaillen petankkia ja muutenkin.
    Olen minä muuten ollut Korpilammellakin nakuna ;-).

    En usko sinua. En usko että olet käynyt minkään suuren kaupungin yleisellä uimarannalla yleisenä ranta-aikana alasti. Et ainakaan ilman että siitä olisi aiheutunut jotain ongelmia ulkopuolisten taholta.

    Salaisten rantojen osalta voitkin olla oikeassa. Tosin salaisuus ei ole kovin naturismin ihanteiden mukaista.

    Äänestä

  • niin muut ovat kirjoitti:

    Joka kerran, kun Sinä olet käynyt Yyterissä, niin muut rannalla olijat ovat nähneet ainakin yhden häirikön rannalla.

    Viime kesänä olen nauttinut parina kymmenenä päivänä Yyterissä alastomuudestani. Joka kerta on rannalla palloilut häiriköitseviä kyttääjiä, mitäs siihen sanot?

    Syytät siis minun häiriköivän Yyterissä. Todista väitteesi tai saat syytten KUNNIANLOUKKAUKSESTA.

    "Joka kerta on rannalla palloilut häiriköitseviä kyttääjiä, mitäs siihen sanot?"

    Sanon että pysy poissa yleisiltä rannoilta jos muut ihmiset sinua niin häiritsee.

    Äänestä

  • Erivapaus kirjoitti:

    ""Osoita FAKTALLA TIEDOLLA YKSIKIN PAIKKA, MISSÄ SAA OLLA ALASTOMANA, MUTTA EI PYYHKEESEEN KIETOUTUNEENA."

    Ei pitäis olla epäselvää. Alkaa S:lla ja loppuu a:han "

    Ei olekaan, mutta kun sinun arvauksesi ei vain ollut oikea ja PYYDETTIIN NIMENOMAAN FAKTAA TIETOA, eikä mitään sinun mutu paskaasi.

    Jos tarkoitit saunaa, niin se asia on sinulle todistettu ja faktalla tiedolla, että olet täysin väärässä.

    Sinä olet oikein TOSI SAATANALLINEN IDIOOTTI.

    "Jos tarkoitit saunaa, niin se asia on sinulle todistettu ja faktalla tiedolla, että olet täysin väärässä."

    Ei ole. Yksi ainoa maininta joka sekin negatiivisessa mielessä yhdessä tutkimuksessa EI TODISTA YHTÄÄN MITÄÄN vaan on pikemminkin se säännön VAHVISTAVA poikkeus.

    Äänestä

  • kun Sinulta pyydetään kirjoitti:

    Miksi AINA alat kirjoittaa ala-arvoista tekstiä, kun Sinulta pyydetään joko perusteita väitteillesi, tai todisteita väärien väitteittesi oikeellisuudesta?

    KUMMALLISTA, todella kummallista!

    Miten niin ala-arvoista? häh.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    "Jos tarkoitit saunaa, niin se asia on sinulle todistettu ja faktalla tiedolla, että olet täysin väärässä."

    Ei ole. Yksi ainoa maininta joka sekin negatiivisessa mielessä yhdessä tutkimuksessa EI TODISTA YHTÄÄN MITÄÄN vaan on pikemminkin se säännön VAHVISTAVA poikkeus.

    Yhtään mitään. Se on vain sinun tulkintasi tutkimuksesta. Ja vieläpä TÄYSIN VÄÄRÄ.

    " Ei ole. Yksi ainoa maininta joka sekin negatiivisessa mielessä yhdessä tutkimuksessa EI TODISTA YHTÄÄN MITÄÄN vaan on pikemminkin se säännön VAHVISTAVA poikkeus."

    Mikä on se negatiivisessa mielessä? Tutkimuksessa ilmoitettiin selkeästi tutkimusaineiston perusteella, että jossain päin käytettiin saunassa alushametta tai uimapukua. Sitten esitettiin OLETTAMUKSENA, koska ei ollut mitään todistetta tutkimusaineistossa, että se olisi häirinnyt jotakuta toista saunojaa. Varmasti se on häirinnyt joitakin saunojia, koska jo silloin on saunoissa ollut kaltaisiasi pervoja kyttääjiä. Se ei ole mikään negatiivisessa mielessä esitetty asia. Se kuinka montaa kertaa tutkimuksessa mainitaan jostain asiasta, ei tee tutkimuksesta yhtään paremmin paikkaansa pitävää, koska se mitä kerrotaan perustuu lähdeaineistoon, eikä tutkijan omiin päätelmiin.

    Tutkimuksissa esiintyvä fakta tieto asioista ei ole mikään säännön vahvistama poikkeus. Tässäkin tutkimuksessa otanta oli melko laaja ja kattava.
    Myöskin tutkimuksessa puhuttiin myös pyyhkeen käytöstä ja PEITTELYSTÄ YLEENSÄ myös muualla tekstissä.

    Ainoastaan sinun tulkintasi on TÄYSIN ERIÄVÄ tutkimuksen teksteistä, eli se on se säännön vahvistama poikkeus, että olet ainoa, joka ei ole ymmärtänyt tutkimuksen tekstiä.

    "Mikä on se negatiivisessa mielessä?"

    Sanottiin että peittelystä ei tykätty.

    "Varmasti se on häirinnyt joitakin saunojia,"

    Nimenomaan eikä siinä häiriintymisessä ole mitään pervoa vaan siinä joka häiritsee.

    "se mitä kerrotaan perustuu lähdeaineistoon, eikä tutkijan omiin päätelmiin."

    Ei pelkästään lähdeaineistoa kopioimalla maisteriksi pääse vaan kyllä siitä aineistosta nimenomaan PITÄÄ vetää omiakin JOHTOPÄÄTÖKSIÄ.

    "Myöskin tutkimuksessa puhuttiin myös pyyhkeen käytöstä ja PEITTELYSTÄ YLEENSÄ myös muualla tekstissä."

    Älä VALEHTELE.

    Ja lopeta valehteleminen ja tutkimuksen vääristely.

    Äänestä

  • Erivapaus kirjoitti:

    Ja lopeta valehteleminen ja tutkimuksen vääristely.

    Luettu

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    En usko sinua. En usko että olet käynyt minkään suuren kaupungin yleisellä uimarannalla yleisenä ranta-aikana alasti. Et ainakaan ilman että siitä olisi aiheutunut jotain ongelmia ulkopuolisten taholta.

    Salaisten rantojen osalta voitkin olla oikeassa. Tosin salaisuus ei ole kovin naturismin ihanteiden mukaista.

    Onhan toki tullut muutaman kaltaisesi KIREÄPIPON kommentteja ja RUTINOITA kuunneltua.
    Pari KIREÄPIPOA on jopa soittanut kehotuksestani poliisillekin, mutta itselleen huonolla menestyksellä. Yhdellekin poliisi sanoi suortaan, että mätkäisee tälle sakot häirinnästä, jos tämä ei anna minun ottaa RAUHASSA aurinkoa uimarannalla.
    Tämä KIREÄPIPO lähti kiukkua puhisten pois koko rannalta ja lateli kaiken maailman rivouksia mennessään pois.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Syytät siis minun häiriköivän Yyterissä. Todista väitteesi tai saat syytten KUNNIANLOUKKAUKSESTA.

    "Joka kerta on rannalla palloilut häiriköitseviä kyttääjiä, mitäs siihen sanot?"

    Sanon että pysy poissa yleisiltä rannoilta jos muut ihmiset sinua niin häiritsee.

    Yyterissä on JOKA ikinen aurinkoinen päivä joitakin häiriköitseviä kyttääjiä, jotta ole VAITI.

    Minä en SIEDÄ häiriköitä, miksi Sinä Vapaus jälleen PUOLUSTELET häiriköiviä kyttääjiä?

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Luettu

    Vapaus, kenties olet lukenut, mutta et ole lainkaan YMMÄRTÄNYT, mitä siinä kerrotaan.
    Tämä käy ilmi KAIKISTA tutkimuksesta kirjoittamastasi tekstistä.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Miten niin ala-arvoista? häh.

    Mietipä vähän, jos pystyt siihen.

    Äänestä

  • kommentteja ja RUTINOITA kirjoitti:

    Onhan toki tullut muutaman kaltaisesi KIREÄPIPON kommentteja ja RUTINOITA kuunneltua.
    Pari KIREÄPIPOA on jopa soittanut kehotuksestani poliisillekin, mutta itselleen huonolla menestyksellä. Yhdellekin poliisi sanoi suortaan, että mätkäisee tälle sakot häirinnästä, jos tämä ei anna minun ottaa RAUHASSA aurinkoa uimarannalla.
    Tämä KIREÄPIPO lähti kiukkua puhisten pois koko rannalta ja lateli kaiken maailman rivouksia mennessään pois.

    No niin siis eli käytännössä ALASTI EI SAA OLLA.

    Sitähän minäkin. Tunnustus kuitenkin poliisin toiminnalle jos kertomuksesi on totta.

    Äänestä

  • häiriköitseviä kyttääjiä, kirjoitti:

    Yyterissä on JOKA ikinen aurinkoinen päivä joitakin häiriköitseviä kyttääjiä, jotta ole VAITI.

    Minä en SIEDÄ häiriköitä, miksi Sinä Vapaus jälleen PUOLUSTELET häiriköiviä kyttääjiä?

    Mutta mikä saa sinut ajattelemaan että MINÄ olisin siellä kertomiesi häiriköiden joukossa?

    Siitä nyt on ennenkaikkea kyse.

    Äänestä

  • YMMÄRTÄNYT, mitä kirjoitti:

    Vapaus, kenties olet lukenut, mutta et ole lainkaan YMMÄRTÄNYT, mitä siinä kerrotaan.
    Tämä käy ilmi KAIKISTA tutkimuksesta kirjoittamastasi tekstistä.

    Olen mä sne ymmärtäny ainakin paljon paremmin kuin SINÄ ja siitä olen TÄYSIN VARMA.

    Äänestä

  • jos pystyt kirjoitti:

    Mietipä vähän, jos pystyt siihen.

    Mietitty

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    No niin siis eli käytännössä ALASTI EI SAA OLLA.

    Sitähän minäkin. Tunnustus kuitenkin poliisin toiminnalle jos kertomuksesi on totta.

    Etkö osaa lukea, Poliisin soittanut KIREÄPIPO lähti kiukutellen pois rannalta.
    Minä jäin rannalle jatkamaan alastonta auringon ottoani ja poliisit toivottivat vielä lähtiessään rauhallista aurinkoista jatkoa.

    Kuten huomaat, KÄYTÄNNÖSSÄKIN saa olla ALASTOMANA yleisellä uimarannalla.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Mutta mikä saa sinut ajattelemaan että MINÄ olisin siellä kertomiesi häiriköiden joukossa?

    Siitä nyt on ennenkaikkea kyse.

    Sinä ITSE annat noin ymmärtää, luepa tuo viesti mistä kimpaannuit uudelleen.

    MIKSI aina puolustelet kyttääjiä ja kyttäämistä?

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Olen mä sne ymmärtäny ainakin paljon paremmin kuin SINÄ ja siitä olen TÄYSIN VARMA.

    Kirjoituksista näkee, että sinä et ymmärrä lukemiasi tekstejä.
    Tämä on FAKTA!

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Mietitty

    Miksi MIETTOIMISESTÄSI huolimatta AINA alat kirjoittaa ala-arvoista tekstiä, kun Sinulta pyydetään joko perusteita väitteillesi, tai todisteita väärien väitteittesi oikeellisuudesta?

    KUMMALLISTA, todella kummallista!

    Eikö Sinustakin?

    Äänestä

  • kiukutellen pois rannalta kirjoitti:

    Etkö osaa lukea, Poliisin soittanut KIREÄPIPO lähti kiukutellen pois rannalta.
    Minä jäin rannalle jatkamaan alastonta auringon ottoani ja poliisit toivottivat vielä lähtiessään rauhallista aurinkoista jatkoa.

    Kuten huomaat, KÄYTÄNNÖSSÄKIN saa olla ALASTOMANA yleisellä uimarannalla.

    Ei saa jos se aiheuttaa tuollaista häiriötä.

    Et saanut olla RAUHASSA alasti.

    Vasta siinä vaiheessa kun se toteutuu alastomuus on todella sallitua suomalaisilla rannoilla.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Ei saa jos se aiheuttaa tuollaista häiriötä.

    Et saanut olla RAUHASSA alasti.

    Vasta siinä vaiheessa kun se toteutuu alastomuus on todella sallitua suomalaisilla rannoilla.

    Nyt kuule Vapaus ALITIT JO ITSESIKIN tyhmyydessä.
    Kun POLIISIKIN käy toteamassa, että uimarannalla saa olla alastomana, niin Sinun ÄLYTTÖMÄT väitteesi ovat todellakin ala-arvoisia ja tyhmiä höpö höpö juttuja.

    Äänestä

  • uudelleen, mistä kirjoitti:

    Sinä ITSE annat noin ymmärtää, luepa tuo viesti mistä kimpaannuit uudelleen.

    MIKSI aina puolustelet kyttääjiä ja kyttäämistä?

    Olet PAHASTI PARANOIDINEN jos edes etäisesti voit tekstistäni saada sellaisen kuvan että olisin ollut siellä häiriköimässä.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Olet PAHASTI PARANOIDINEN jos edes etäisesti voit tekstistäni saada sellaisen kuvan että olisin ollut siellä häiriköimässä.

    Miksi sitten luulet voivasi haastaa kunnianloukkauksesta muita kirjoittajia, kun itse loukkaat lähes joka toisessa viestissä muita kirjoittajia.

    Äänestä

  • AINA alat kirjoitti:

    Miksi MIETTOIMISESTÄSI huolimatta AINA alat kirjoittaa ala-arvoista tekstiä, kun Sinulta pyydetään joko perusteita väitteillesi, tai todisteita väärien väitteittesi oikeellisuudesta?

    KUMMALLISTA, todella kummallista!

    Eikö Sinustakin?

    Ei minulta tule mitään ala-arvoista tekstiä ainakaan asiasisällöltään.

    Jos tyyli ei aina olekkaan parasta mahdollista niin älä anna sen hämätä vaan keskity SISÄLTÖÖN.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    "Jos tarkoitit saunaa, niin se asia on sinulle todistettu ja faktalla tiedolla, että olet täysin väärässä."

    Ei ole. Yksi ainoa maininta joka sekin negatiivisessa mielessä yhdessä tutkimuksessa EI TODISTA YHTÄÄN MITÄÄN vaan on pikemminkin se säännön VAHVISTAVA poikkeus.

    Siinä Kekkonen ja hänen saunakaverinsa SAUNOIVAT PYYHE VERHONAAN.

    Paavo Nurmi saunoi uimahousuissa.

    Nyt ainakin tuli sellainen näyttö, että pyyhe ja jopa uima-asut OVAT TÄYSIN LUVALLISIA SAUNASSA, ja että niitä on myös käytetty siellä.

    Olet siis valehtelija, joka on kärsinyt totaalisen tappion.

    Ei saa kiusata Vapautta, hänen narsisminsa kärsii ja hän voi tehdä jotain dramaattista...

    Narsisteja ei saa ärsyttää tai he voivat olla ilkeitä lähimmilleen...

    Pyyhe oli silloin Kekkosen saunassa VAIN ja AINOASTAAN kameran takia. Eihän se nyt ole sopivaa että presidentti esiityisi televisiossa munasillaan.

    Samaa syy oli Nurmellakin. Kaikki ne on saunoneet ALASTI silloin kun kamerat ei ole olleet näkyvissä.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Ei minulta tule mitään ala-arvoista tekstiä ainakaan asiasisällöltään.

    Jos tyyli ei aina olekkaan parasta mahdollista niin älä anna sen hämätä vaan keskity SISÄLTÖÖN.

    Sisältösi se vasta ala-arvoista onkin, alatyyli on taas toinen käyttämäsi asia kirjoitkusissasi.

    Vain typerä ihminen kuvittelee haistattelusta käytettävän termiä ala-arvoinen teksti.
    Haistattelu on alatyylistä tekstiä, ja sitäkin on viesteissäsi yli tuhannen viestin verran.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Pyyhe oli silloin Kekkosen saunassa VAIN ja AINOASTAAN kameran takia. Eihän se nyt ole sopivaa että presidentti esiityisi televisiossa munasillaan.

    Samaa syy oli Nurmellakin. Kaikki ne on saunoneet ALASTI silloin kun kamerat ei ole olleet näkyvissä.

    Vapaus, tuo tuhannen selityksen ihmemies iski jälleen.

    Paukun saunassakin saunottiin pyyhkeeseen kietoutuneena, ihan samoinkuin monissa suomalaisissa kylpylöissäkin.

    Ottaaks Vapaus pattiin?

    Äänestä

  • Narsisteja ei saa ärsyttää kirjoitti:

    Ei saa kiusata Vapautta, hänen narsisminsa kärsii ja hän voi tehdä jotain dramaattista...

    Narsisteja ei saa ärsyttää tai he voivat olla ilkeitä lähimmilleen...

    Ketään EI SAA kiusata.

    Minulla ei edes ole lähimmäisiä joille voisin olla ilkeä ja muutenkin vastustan ilkeyttä HENKEEN ja VEREEN. Joten se siitä.

    Äänestä

  • Vapaus, tuo tuhannen selity... kirjoitti:

    Vapaus, tuo tuhannen selityksen ihmemies iski jälleen.

    Paukun saunassakin saunottiin pyyhkeeseen kietoutuneena, ihan samoinkuin monissa suomalaisissa kylpylöissäkin.

    Ottaaks Vapaus pattiin?

    Alkuperäisessä Paukun saunassa saunottiin ALASTI.

    Viime talvinen Donna Paukko olikin sitten pettymys tässä mielessä.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Pyyhe oli silloin Kekkosen saunassa VAIN ja AINOASTAAN kameran takia. Eihän se nyt ole sopivaa että presidentti esiityisi televisiossa munasillaan.

    Samaa syy oli Nurmellakin. Kaikki ne on saunoneet ALASTI silloin kun kamerat ei ole olleet näkyvissä.

    Se oli vanha dokumenttifilmin pätkä. Se osoittaa vain todeksi tutkimuksessakin mainitun asiaksi.
    Yleensä dokumentit eivät ole mitään JÄRJESTETTYJÄ TILAISUUKSIA, vaan perustuvat todellisuuteen.
    Myöskin kaikki Kekkosen seurueesta käyttivät pyyhettä. Mistä sinä tiedät miten he ovat saunoneet, koska sinulla ei ole siitä mitään konkreettista näyttöä.

    Myöskin peittelyä yleensä esiintyi samassa ohjelmassa, vihta ja naisella lapsi sylissä.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Alkuperäisessä Paukun saunassa saunottiin ALASTI.

    Viime talvinen Donna Paukko olikin sitten pettymys tässä mielessä.

    Suurin osa alkuperäisessä Paukun saunassa vierailleista käytti pyyhettä.

    Olet aina vain syvemmällä suossa valheinesi.

    Äänestä

  • taas toinen käyttämäsi kirjoitti:

    Sisältösi se vasta ala-arvoista onkin, alatyyli on taas toinen käyttämäsi asia kirjoitkusissasi.

    Vain typerä ihminen kuvittelee haistattelusta käytettävän termiä ala-arvoinen teksti.
    Haistattelu on alatyylistä tekstiä, ja sitäkin on viesteissäsi yli tuhannen viestin verran.

    Kirjoitusteni sisältöä voi pitää huonona ainoastaan alastomuutta vihaava totalitaristi.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Ketään EI SAA kiusata.

    Minulla ei edes ole lähimmäisiä joille voisin olla ilkeä ja muutenkin vastustan ilkeyttä HENKEEN ja VEREEN. Joten se siitä.

    Sinä OLET ILKEÄ ja muista piittaamaton haistattelija, olet PAHA PAHA ihminen.

    Montako haista ***** viestiä olet tähän päivään mennessä jo tänne kirjoittanut, tiedätkö?

    Äänestä

  • Erivapaus kirjoitti:

    Suurin osa alkuperäisessä Paukun saunassa vierailleista käytti pyyhettä.

    Olet aina vain syvemmällä suossa valheinesi.

    Todista. Mulla on mielikuva että alasti oltiin.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Todista. Mulla on mielikuva että alasti oltiin.

    Jälleen sun mielikuvituksesi tekee sulle tepposet.
    Paukun saunassa hyvin harva saunavieras oli alasti. Tämä on fakta.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Kirjoitusteni sisältöä voi pitää huonona ainoastaan alastomuutta vihaava totalitaristi.

    Kirjoituksiesi sisältö on ala-arvoista ja valheellista etenkin naturismia koskevissa viesteissäsi.

    Muutenkin tekstisi on ala-arvoista luuloa eikä ne perustu tosiasioihin. Olet säälittävä nettihäirikkö, jonka kirjoitusten ilmeisenä tarkoituksena on vain ja ainoastaan suomalaisen naturismin maineen pilaaminen.

    Äänestä

  • Erivapaus kirjoitti:

    Se oli vanha dokumenttifilmin pätkä. Se osoittaa vain todeksi tutkimuksessakin mainitun asiaksi.
    Yleensä dokumentit eivät ole mitään JÄRJESTETTYJÄ TILAISUUKSIA, vaan perustuvat todellisuuteen.
    Myöskin kaikki Kekkosen seurueesta käyttivät pyyhettä. Mistä sinä tiedät miten he ovat saunoneet, koska sinulla ei ole siitä mitään konkreettista näyttöä.

    Myöskin peittelyä yleensä esiintyi samassa ohjelmassa, vihta ja naisella lapsi sylissä.

    Kelpaa tai ei. Ihan sama. Se on joka tapauksessa totuus. Ihan sama.

    Kamera muuttaa käyttäytymistä AINA kun sen läsnäolosta ollaan tietoisia. Olet todella naivi jos kuvittelet mitään muuta.

    "Myöskin peittelyä yleensä esiintyi samassa ohjelmassa, vihta ja naisella lapsi sylissä."

    Jälleen uskomatonta PASKAA. Siinä ei edes ollut ainuttakaan naista koko filmissä. Kekkonen ei ollut yhteissaunamiehiä vaan saunoi jostain kumman syystä aina miesporukassa.

    Äänestä

  • Montako haista ***** viestiä kirjoitti:

    Sinä OLET ILKEÄ ja muista piittaamaton haistattelija, olet PAHA PAHA ihminen.

    Montako haista ***** viestiä olet tähän päivään mennessä jo tänne kirjoittanut, tiedätkö?

    En tiedä mutta ei niitä kovin montaa ole.

    Eikä se vielä kenestäkään ilkeää eikä varsinkaan pahaa tee.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    En tiedä mutta ei niitä kovin montaa ole.

    Eikä se vielä kenestäkään ilkeää eikä varsinkaan pahaa tee.

    Systemaattinen toisten kirjoittajien alatyyliin haukkuminen todistaa sinun olevan ILKEÄ JA PAHA IHMINEN!

    Äänestä

  • haukkuminen kirjoitti:

    Systemaattinen toisten kirjoittajien alatyyliin haukkuminen todistaa sinun olevan ILKEÄ JA PAHA IHMINEN!

    Kaikki on haukuttu aiheista.

    Ilkeitä ja pahoja ihmisiä pitääkin haukkua.

    Minä sen sijaan olen hyväntahtoinen ja kiltti.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Kelpaa tai ei. Ihan sama. Se on joka tapauksessa totuus. Ihan sama.

    Kamera muuttaa käyttäytymistä AINA kun sen läsnäolosta ollaan tietoisia. Olet todella naivi jos kuvittelet mitään muuta.

    "Myöskin peittelyä yleensä esiintyi samassa ohjelmassa, vihta ja naisella lapsi sylissä."

    Jälleen uskomatonta PASKAA. Siinä ei edes ollut ainuttakaan naista koko filmissä. Kekkonen ei ollut yhteissaunamiehiä vaan saunoi jostain kumman syystä aina miesporukassa.

    " "Myöskin peittelyä yleensä esiintyi samassa ohjelmassa, vihta ja naisella lapsi sylissä."

    Jälleen uskomatonta PASKAA. Siinä ei edes ollut ainuttakaan naista koko filmissä. Kekkonen ei ollut yhteissaunamiehiä vaan saunoi jostain kumman syystä aina miesporukassa."

    Jos OSAISIT LUKEA, NIIN OHJELMA TARKOITTAA ERI ASIAA; KUIN OHJELMASSA OLEVA YKSI PIENI FILMINPÄTKÄ.

    Minä taas olen kuullut, että Kekkonen mielellään halusi nuoria naisia alastomana saunaan selänpesijäksi. Kummankin väite on varmaan yhtä paikkansapitävä.

    Puhut taas aivan uskomatonta puutaheinää.

    Jokainen voi itse todeta mikän on homman nimi:

    http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=5&ag=82&t=535&a=236

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Puhut taas aivan uskomatonta puutaheinää.

    Jokainen voi itse todeta mikän on homman nimi:

    http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=5&ag=82&t=535&a=236

    Jos puhutaan sauna dokumentti nimisestä ohjelmasta, mikä tuli televisiosta ja KIRJOITAN ERILLISELLÄ LAUSEELLA, ETTÄ OHJELMASSA ESIINTYI MYÖS PEITTELYÄ jne, niin se ei tarkoita, että se olisi tapahtunut siinä pienessä filminpätkässä, joka oli OSA SITÄ OHJELMAA.

    Lisäksi sama lause aloitti kokonaan uuden kappaleen.

    Sinun älysi ei kerta kaikkiaan riitä tajuamaan mitään asiakokonaisuuksia.

    Äänestä

  • Erivapaus kirjoitti:

    Siinä Kekkonen ja hänen saunakaverinsa SAUNOIVAT PYYHE VERHONAAN.

    Paavo Nurmi saunoi uimahousuissa.

    Nyt ainakin tuli sellainen näyttö, että pyyhe ja jopa uima-asut OVAT TÄYSIN LUVALLISIA SAUNASSA, ja että niitä on myös käytetty siellä.

    Olet siis valehtelija, joka on kärsinyt totaalisen tappion.

    Dokumentti katsottavissa täällä:

    http://areena.yle.fi/toista?id=998629

    Ja siitä käy nimenomaan hyvin ilmi suomalaisen saunan ALASTOMUUSPERINNE.

    Pari poikkeusta vain vahvistaa sitä sääntöä.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Dokumentti katsottavissa täällä:

    http://areena.yle.fi/toista?id=998629

    Ja siitä käy nimenomaan hyvin ilmi suomalaisen saunan ALASTOMUUSPERINNE.

    Pari poikkeusta vain vahvistaa sitä sääntöä.

    Jo heti alussa yksi vapaus huuteli toisille, että "tulkaa taunaan".

    Seuraavassa kohtauksessa esiteltiinkin jo Vapauden toivesaunoja, jotka ovat keski-Eurooppalaisia seksisaunoja, joissa saa katsella sydämensä kyllyydestä naisten alastomuutta.

    Ja sitten suomalaiseen saunaan. Sinne mennään ilma, ETTÄ KUKAAN HEITÄ SINNE PAKOTTAA ja tämä mainitaan MONEEN KERTAAN. Ilman että kukaan heitä PAKOTTAA! Huomaatko Vapaus, EI PAKOTA.

    Tämä filmi kokonaisuutena osoittaa, että pyyhkeeseen kietoutuminen on EROTTAMATON OSA suomalaista saunomista.

    Ps. Tämän kyseisen filmin linkittäminen ja otsikointisi pistää epäilemään, että Sinä taisit "nauttia kovastikin" saunovien lasten alastomuuden katselemisesta. Onko tämä viite jostain kyseenalaisesta lisäpervoudesta, *filiasta?

    Äänestä

  • "tulkaa taunaan" kirjoitti:

    Niin ihmiset saunovat ALASTI ilman että kukaan heitä siihen pakottaa.

    Ottaako pattiin?

    "Tämä filmi kokonaisuutena osoittaa, että pyyhkeeseen kietoutuminen on EROTTAMATON OSA suomalaista saunomista."

    Tämä filmi osoittaa ainoastaan sen että VAIN ALASTOMUUS on normaali käytäntö suomalaisessa saunassa.

    Tässäkin filmissä käytettiin pyyhettä saunassa, EIKÄ KUKAAN, ei kukaan sanonut SANAAKAAN pyyhkeen käyttöä vastaan.

    Tämä filmi osoitti VEDENPITÄVÄSTI, että peittely on EROTTAMATON OSA suomalaista saunakulttuuria.

    Ottaaks Vapautta taas pattiin?

    Äänestä

  • EIKÄ KUKAAN, ei kukaan kirjoitti:

    Tässäkin filmissä käytettiin pyyhettä saunassa, EIKÄ KUKAAN, ei kukaan sanonut SANAAKAAN pyyhkeen käyttöä vastaan.

    Tämä filmi osoitti VEDENPITÄVÄSTI, että peittely on EROTTAMATON OSA suomalaista saunakulttuuria.

    Ottaaks Vapautta taas pattiin?

    No kai nyt jo kamerat on paikalla. Mutta Urkkikin saunoi normaalisti ALASTI.

    Ja muutenkin et sinäkään voi kieltää etteikö SELÄVSTI SUURIN OSA tuossakin filmissä saunonut ALASTI. Siis vaikka kamera oli paikalla. Ilman kameraa KAIKKI ne saunoo ALASTI.

    Ja silti osa saunoo pyyhkeessä, kummallista!
    Eikä ole, kuin ihan tavallista ja normaalia.
    Aina osa saunojista on jostain syystä saunonut pyyhkeeseen kietoutuneena ja tulevaisuudessakin osa saunojista tulee saunomaan pyyhkeeseen kietoutuneina, vaikka kuinka sauhuaisit pyyhkeen käyttöä vastaan.

    Äänestä

Aloittaja

Tulihan se taas nähtyä:( Täällä on vielä mausteena ripaus perittyä poikkipuolista näyttämisen halua.

Jos jossain on yhteissauna ja siellä ei sallita uimapukuja, pitää tätä yrittää kiertää ja mieluummin vaikka joukolla. Tällä en tarkoita vammaansa tai sairauttaan peitteleviä.

Jollein nakurantaa saa kiellettyä, pitää ainakin saada sille epäillyttävä maine.

Toisaalta sillä pitäisi saada kehuskella, että on ollut keskellä yleistä rantaa kanki tanassa.

Äänestä
  • vaan sukupuolisiveellisyyden loukkaamisesta.
    Normaali ihminen EI OLE kanki tanassa yleisellä paikalla.

    Ps. Poliisin kertoman mukaan muutama vilauttelutapaus EI OLE johtanut syytteeseen, kun ei ole voitu osoittaa vilauttelijan olleen "kanki tanassa".
    Pelkkä alastomuus tai riisuuntuminen julkisella paikalla ei vielä oikeuta sakon kirjoittamiseen, mukana pitää olla selvät sukupuolisiveyttä loukkaavat tunnusmerkit.

    Äänestä

syyt tiedossa
Kirjoittanut: Vapaus 6.1.2008 klo 23.15

Kaikki on haukuttu aiheista.

Ilkeitä ja pahoja ihmisiä pitääkin haukkua.

Minä sen sijaan olen hyväntahtoinen ja kiltti.

----****Lainaus päättyy****----

Kukaan hyväntahtoinen ihminen ei hauku itsensä kanssa olevia ihmisiä.
Sinä haukut systemaattisesti heitä HETI, kun he ovat vedenpitävästi paljastaneet valeitasi tai osoittaneet Sinun olevan VÄÄRÄSSÄ!

Haukkumisella vaan TODISTAT heidän olleen TÄYSIN OIKEASSA.

Fiksu jättäisi koko kommentin omaan arvoonsa ja lopettaisi kirjoittamisensa kyseisessä ketjussa siihen.

Äänestä
  • Ei vaan HE VALEHTELEVAT ja HE OVAT VÄÄRÄSSÄ. EN MINÄ.

    Tämän on vedenpitävästi osoitettu.

    Fiksu lopettaisi myös kirjoittamisensa siinä ketjussa jos ylläpito niin sanoo.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Ei vaan HE VALEHTELEVAT ja HE OVAT VÄÄRÄSSÄ. EN MINÄ.

    Tämän on vedenpitävästi osoitettu.

    Fiksu lopettaisi myös kirjoittamisensa siinä ketjussa jos ylläpito niin sanoo.

    Että lopeta kirjoittelu?

    Nimenomaan se on vedenpitävästi TODISTETTU, ETTÄ SINÄ OLET VÄÄRÄSSÄ JA VALEHTELET. Olet vaan niin raukkamaisen huono häviäjä, että et voi tunnustaa sitä ja nolaat vain entistä enemmän itsesi.
    Kukaan tällä palstalla ei enään usko sinun juttujasi.

    Äänestä

  • on niin sanonut kirjoitti:

    Että lopeta kirjoittelu?

    Nimenomaan se on vedenpitävästi TODISTETTU, ETTÄ SINÄ OLET VÄÄRÄSSÄ JA VALEHTELET. Olet vaan niin raukkamaisen huono häviäjä, että et voi tunnustaa sitä ja nolaat vain entistä enemmän itsesi.
    Kukaan tällä palstalla ei enään usko sinun juttujasi.

    No sinulle ja minullekkin äsken kun yritin vastata tuon idiootti-"erivapauden" viestiin mutta enpä sitten vastannut kun ei annettu.

    "Nimenomaan se on vedenpitävästi TODISTETTU, ETTÄ SINÄ OLET VÄÄRÄSSÄ JA VALEHTELET."

    Koska? Missä?

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    No sinulle ja minullekkin äsken kun yritin vastata tuon idiootti-"erivapauden" viestiin mutta enpä sitten vastannut kun ei annettu.

    "Nimenomaan se on vedenpitävästi TODISTETTU, ETTÄ SINÄ OLET VÄÄRÄSSÄ JA VALEHTELET."

    Koska? Missä?

    Kirjoittamasta viestiä tänne.

    Jos sinua on estetty, niin se osoittaa vain sen, että ylläpito on ajan tasalla ja koittaa estää häiriköiden kirjoittelua.

    Syy on siis pelkästään sinussa ja sinun idiootimaisissa viesteissäsi.

    Äänestä

  • koskaan estetty kirjoitti:

    Kirjoittamasta viestiä tänne.

    Jos sinua on estetty, niin se osoittaa vain sen, että ylläpito on ajan tasalla ja koittaa estää häiriköiden kirjoittelua.

    Syy on siis pelkästään sinussa ja sinun idiootimaisissa viesteissäsi.

    Onhan täällä monille muille käynyt samalla lailla kun tulee noita "meni syvälle"-höpinöitä.

    Normaalijärkinen ihminen kyllä siinä vaiheessa jo tajuaa olla jatkamatta enää paskanjauhamista mutta psykopaatti ei.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    No sinulle ja minullekkin äsken kun yritin vastata tuon idiootti-"erivapauden" viestiin mutta enpä sitten vastannut kun ei annettu.

    "Nimenomaan se on vedenpitävästi TODISTETTU, ETTÄ SINÄ OLET VÄÄRÄSSÄ JA VALEHTELET."

    Koska? Missä?

    "Viestin hierarkia on liian syvä. Onneksi hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen."

    YMMÄRRÄTKÖ, mitä "liian syvä hierarkia" tarkoittaa?

    "Haluatko aloittaa uuden keskustelun, paina tästä
    Jos sen sijaan haluat vastata alkuperäiseen viestiin, paina tästä"

    Ja kun painoit "tästä", niin voit kirjoittaa jatkoa "liian syvään hierarkiaan" ajautuneeseen ketjuun jatkoa.

    Eli hätä ei ollutkaan sen näköinen, mitä luulit.

    En oikein jaksa uskoa, että kukaan, ei edes nimimerkki Vapaus OIKEASTI VOI OLLA noin TYHMÄ, mitä Sinä Vapaus nyt taas esität ;-).

    Äänestä

  • Tekninen este jatkaa ketjua kirjoitti:

    Ylläpito ei antanut.

    Täytyy tunnustaa etten ymmärrä mitä tuo hierarkia tässä yhteydessä tarkoittaa. Yleensä se sana liittyy sotilasarvoihin armeijassa.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Ylläpito ei antanut.

    Täytyy tunnustaa etten ymmärrä mitä tuo hierarkia tässä yhteydessä tarkoittaa. Yleensä se sana liittyy sotilasarvoihin armeijassa.

    Kyllä ylläpito antaa vastata, mutta ei ketjun perään koska ketju on jo TEKNISESTI liian pitkä.
    Silloin pitää aloittaa samaan aloitukseen uusi ketju merkinnällä "meni syvälle", kuten tässäkin sarjassa on jo muutaman kerran tehty.

    Jos ei osaa, niin minkäs sille sitten voi ;-)

    Et kyllä oikeasti voi olla noin TYHMÄ, et sitten millään ;-)

    Äänestä

  • koska ketju on jo TEKNISESTI kirjoitti:

    Kyllä ylläpito antaa vastata, mutta ei ketjun perään koska ketju on jo TEKNISESTI liian pitkä.
    Silloin pitää aloittaa samaan aloitukseen uusi ketju merkinnällä "meni syvälle", kuten tässäkin sarjassa on jo muutaman kerran tehty.

    Jos ei osaa, niin minkäs sille sitten voi ;-)

    Et kyllä oikeasti voi olla noin TYHMÄ, et sitten millään ;-)

    Se mikä tässä on tyhmää on niiden uusien ketjujen avaaminen merkinnällä "meni syvälle"

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Se mikä tässä on tyhmää on niiden uusien ketjujen avaaminen merkinnällä "meni syvälle"

    Mutta VIELÄ TYHMEMPÄÄ on se, että Sinä jatkat jo monta kertaa syvälle mennyttä viestiketjua tyhjällä jankutuksellasi.

    Eihän Sinun ole mikään pakko kirjoittaa enään mitään jo kerran SYVÄLLE MENNEESEEN ketjuun. Et sinä sillä tavalla saa KOSKAAN SANOTTUA sitä VIIMEISTÄ SANAA, vaikka se näyttääkin olevan sinun perverssi päämääräsi.

    Äänestä

  • tyhjällä jankutuksella kirjoitti:

    Mutta VIELÄ TYHMEMPÄÄ on se, että Sinä jatkat jo monta kertaa syvälle mennyttä viestiketjua tyhjällä jankutuksellasi.

    Eihän Sinun ole mikään pakko kirjoittaa enään mitään jo kerran SYVÄLLE MENNEESEEN ketjuun. Et sinä sillä tavalla saa KOSKAAN SANOTTUA sitä VIIMEISTÄ SANAA, vaikka se näyttääkin olevan sinun perverssi päämääräsi.

    En minä jataka koskaan syvälle meneviä ketjuja.

    Mutta jos annetaan jatkaa niin jatkan koska en VOI HYVÄKSYÄ sitä että näin natupalstalla viimeinen sana jää alastomuusvastutajille. On ne niin SAATANAN SAIRASTA SAKKIA.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    En minä jataka koskaan syvälle meneviä ketjuja.

    Mutta jos annetaan jatkaa niin jatkan koska en VOI HYVÄKSYÄ sitä että näin natupalstalla viimeinen sana jää alastomuusvastutajille. On ne niin SAATANAN SAIRASTA SAKKIA.

    Kuitenkin NYTKIN jatkat syvälle mennyttä ketjua kirjoittamalla siihen.

    Kuinka joku voi olla noin tyhmä valehtelija, että samalla valehtelee ja sanoo että ei tee???

    Sinä ET TULE saamaan koskaan viimeistä sanaa, koska yleistä linjaa vastustaja EI SAA KOSKAAN VIIMEISTÄ SANAA.

    Sinulle käy ihan samoin kuin Ripallekin, kuolemasi jälkeenkin täällä kirjoitetaan sinun typeriä väitteitäsi vastaan suunnattuja kirjoituksia, eikä KUKAAN ENÄÄN ole Sinua puolustamassa.

    Äänestä

  • monesti syvälle kirjoitti:

    Älä valehtele.

    En minä sitä jatkanut vaan joku ihan muu.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Älä valehtele.

    En minä sitä jatkanut vaan joku ihan muu.

    Tyhmä, jokainen VIESTI, minkä tänne kirjoitat, ON KESKUSTELUKETJUN jatkamista.

    Et voi oikeasti olla noin tyhmä!

    Äänestä

  • KESKUSTELUKETJUN kirjoitti:

    Tyhmä, jokainen VIESTI, minkä tänne kirjoitat, ON KESKUSTELUKETJUN jatkamista.

    Et voi oikeasti olla noin tyhmä!

    Niin, jatkamista edelliseen viestiin mutta ei siihen viestiin joka meni pitkäksi.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Niin, jatkamista edelliseen viestiin mutta ei siihen viestiin joka meni pitkäksi.

    Tollo, koko tämä ketju johon me MOLEMMAT nyt kirjoitamme, on jatkoa aiemmin pitkäksi menneelle säikeelle.

    Näin ollen SINÄ jatkat KOKO AJAN pitkäksi mennyttä keskustelusäiettä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

m58 kirjoitti:

Pitkät ja jankkaavat viestiketjut toistavat pyyhe-, kyttäys-, peräkammari-, pakko- ja vapausaiheita. Jotenkin monissa viesteissä paistaa läpi amerikkalaistyylinen kaksinaismoraali - ollaan hyvin järkyttyneitä jokaisesta rinnan vilauksesta.

Tässä sakemannien tai aussien malli olisi suositeltavampi, ainakin sikäli kuin kuvaukset pitävät yhtään paikkaansa. Jospa joskus pääsisi käymään vaikkapa jossain saksalaisessa kylpylässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu