Pentua hankkimassa

_Narcissa_

Olen hankkimassa rotikkaa ja mietein, että onko sen kokoiselle koiralle haitaksi jos asuu kerrostalossa? eikä asuntokaan ole mikään suuren suuri n. 70 neliötä.

6

409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asun itsekkin kerrostalossa eikä koira ole mitenkään kieroon kasvanut :). Sen kanssa on vain touhuttava paljon että toiselle ei käy aika pitkäksi, pentuna tietysti eri tavalla kuin aikuisen kanssa mutta, senhän varmaan jo tiesitkin :)..Naapurit oireilevat hemmetin nopeasti esim.haukkuvasta koirasta. Mutta taas tämäkin: koirat ovat yksilöitä, tosin pennun voi opettaa kerrostalo asumiseen,aikusen kanssa se voi olla mahdottomuus eikä välttämättä edes suositeltavaa.

      Mutta tässäkin kuten yleensä on kaksi puolta: osa on sitä mieltä että rotikkaa ei missään nimessä kerrostaloon ja toiset taas eivät näe siinä mitään kummallisuutta.

      • Emäntä Donnalle

        74,5 neliötä.
        3h ja keittiö iso lasitettu parveke.
        Asumme kolmannessa kerroksessa, ilman hissiä joten todella kauan kannoimme pennun ylös ja alas rappuja(ne lonkat).
        Koiruudella on makuuhuoneessa oma peti että saa mennä rauhassa makoilemaan jos haluaa...
        ei kuitenkaan kelpaa olkkarissa viihtyy paremmin:)
        Mitä rottiksia tiedän harvat ovat haukkuvaa sorttia, meillä kyllä haukkui Uuden vuoden raketteja ja täysillä, mutta se kun on vain kerran vuodessa.
        hyvin on tilat riittäneet muksuilla oma huone ja parvekkeella tykkää koira sohvalla nukkua, myöhään syksyyn.
        yksi donnan kaveri, rottis uros asuu myös kerrostalossa, eikä mitään ongelmia ole ollut:)
        että tällaisi kokemuksia, onnea pennun hankintaan!
        T:D....


    • Itellä on kerrostalossa 2 rotkuu ja ihan nuo on viihtynyt :) ja ei meilläkään mikään iso asunto ole, mutta ei me sisällä touhuillakkaan, vaan ulkona sitten :)

    • Asun yksin

      Meillä on melkein 70 neliöö ja koiralla peti öitä varten makuuhuoneessa sänkyni vieressä, ei koskaan tule sänkuuni.Toinen peti on laitettu eteiseeen, missä makaa kun en ole kotona. Asunto on ihan hyvän kokoinen meille ja siinä on iso lasitettu parveke, missä on lämmitin ja koiralla oma korituoli sielä ja istuskella ja katsella mitä pihalla tapahtuu.

      Oma terveyteni ei ole paras mahdollinen ja tämän takia hissi on hyvin tärkeä. Koira kyllä selvisi vallan mainioisti ilman hissiä.

      • Asun yksin

        Koirani on sitä tervettä luokka, kohun poistoleikkaus oli syksyllä ja silloin hissi oli tarpeen.Emme olisi millään pärjännet ilman sitä. Rakkaallani oli syöpä kohdussa ja leikkaus onnistui erittäin hyvin. Muuten se on "alati" terve koira, korkeasta iästään huolimatta. Ikää melkein 9 v.Kunnon ruokaa ja paljon rakkautta, sillä pääsee pitkälle.


    • muita ongelmia

      tullut, kuin sisäsiistiksi opettaminen. Asuimme pentuajan ylimmässä kerroksessa eikä hissiä ollut... Tosin omat pienet lapset vielä hankaloitti tuota opettamista. Asuntona oli 75 neliöinen koppero, jossa kyllä riitti tilaa pennun juosta kämppä sekaisin...

      Muuten kyllä tulimme mainiosti toimeen sen puolivuotta mitä kerrostalossa asuimme. Tuntuu että vietimme suurimman osan päivistä ulkosalla lenkkeillen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1621
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1041
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      912
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      906
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      800
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      268
      785
    8. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      727
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      61
      722
    10. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      342
      721
    Aihe