minkä ikäisenä?

Onko jälkimmäisessä tapauksessa mielestänne kyseessä "teinikihlat", jos seurusteleva pari on jo parinkympin kieppeillä? Otatteko heidät vakavasti? Mikä on mielestänne kyseisen kihlautumismuodon merkitys?

Oikea ikä on silloin kun ymmärtää kihlautumisen "vakavuuden" ja on valmis sitoutumaan kyseiseen ihmiseen. Valitettavan moni (mm. ylä-asteikäiset) kihlautuvat sen takia että se on jotenkin "coolia" ja sillä voidaan sitten kehuskella.

mielestäni avioliittoon pitää olla ainaskin 5 vuotta seurustelua takana.. itse en ainakaan uskaltaisi naimisiin ku vasta 7 vuoden seurustelun/kihlautumisen jälkeen :) tai mistä sitä koskaan tietää jos saa jonku "hullun" päähän piston :D
kihloihin meneminen taas olisi ajankohtaista mielestäni 2-3 vuoden jälkeen.. ehkäpä?! itse olen seurustellut neljä vuotta ja eikä kyllä vielä ole kiirettä edes kihloihin. mutta myöntävästi kyllä vastaisin jos nyk. pyytäis :) *onnellinen*

Ensimmäisen kerran menin kihloihin kuustoista kesäisenä. tämä kihlautuminen kariutui kuitenkin omiin töppäilyihini. (vaikka häät oli suuniteltu seuraavalle vuodelle)

Toisen kerran menin kihloihin kahdeksantoista kesäisenä, kun seurustelua takana virallisesti 3 kk. Ja yhdessa tuosta asuttu vajaa kk enne kihloja. tällä hetkellä suunnitellaan häitä kesälle 2oo9. jolloin tulee kihlauksesta aikaa kaksi vuotta.

Perinteiseen kihlautumiseen suosittelisin itse alaikärajaksi 16 vuoden ikää, kun on rippikoulut ja peruskoulut suoritettuna.
"kihlaus on lupaus avioliitolle"

Nykyiselle kihlautumis tavalle on paha laittaa ikärajaa...mutta huomannut olen että yläasteella solmitut kihlaukset yleensä purkautuvat ennen täysi ikäisyyttä, tai vähän sen jälkeen.

Itse pidän enemmän perinteisestä kihlautumisesta,
kuin nykyaikaisesta "vakavoitetaan suhtetta" kihlauksesta.

meillä mietittiin myös sitä, kuinka tosissaan meidät olisi otettu jos olisimme menneet kihloihin silloin kun miehen kanssa kihlat tulivat ensimmäisen kerran puheeksi (6kk tunnettuamme ja samassa osoitteessa elelleenä). Päätimme odottaa vuosipäiväämme, vaikka kumpikaan ei olisi hetkeäkään empinyt reilu puolivuotta sittenkään (kyseenalaistamiset ja mietinnät siitä mitä halutaan tehty jo paljon aiemmin, molemmat omilla tahoillaan) -Kyllä me molemmat lähdimme suhteeseen sillä mielellä että olemme vihdoinkin omamme löytäneet.

Kyllä sen "tietää" (vaistoaa) kun vastaan kävelee se ihminen, jota todella haluaa rakastaa, jonka kanssa haluaa perustaa perheen, rakentaa omakotitalon, luoda tulevaisuuden. Aina. Se ei ole vain päätöntä ihastumista, vaan sitä että kaikki soljuu paikoilleen kuin itsestään -toinen on tuttu, turvallinen ja valtavan tärkeä heti ensimmäisestä hetkestä saakka.

Aiemmin olin päättänyt vakaasti että takana täytyy olla yhteiselämää vähintään 5vuotta ennen kihloja, sillä mistä muuten voi tietää mihin on ryhtymässä? Enkä ole koskaan voinut aiemmin harkitakaan pyörtäväni päätöstäni jonka tein jo teininä (kokemusta pitkistä seurustelusuhteista on). Kihlattuni on kuitenkin enemmän kuin olisin voinut uskoa olevan ja tiedän että hän on mies jollaista olen odottanut koko ikäni. Miksi siis odottaakaan?

Kyllä sen itse tietää kun on valmis, mutta
sillä ei todellakaan pitäisi olla iän kanssa mitään tekemistä (eiköhän niiden muiden asioiden pitäisi painaa vaakakupissa enemmän).

En voi itse ainakaan määritellä ikärajaa kihlaukselle, sillä olin itse aikoinaan 18 v., kun mentiin kihloihin. Oltiin seurusteltu kolme kuukautta ja asuttu yhdessä kuukauden. Naimisiin mentiin seuraavana vuonna vuosi ja 8 kuukautta kihlauksesta. Nyt ollaan oltu yhdessä 22 vuotta ja hyvin menee. Toki onhan sitä ollut riitoja yms. normaalia elämää tässäkin suhteessa, mutta ei mitään sellaista, että olisi kertaakaan tullut mieleen, että lähdenpä tästä lätkimään. Ja edelleen rakastan tuota samaa miestä, rakkaus vain on syventynyt vuosien varrella.

Mitään tiettyä ikää ei voi sanoa, ihmiset ovat niin erilaisia. Mutta ehkä silloin, kun on tarpeeksi kypsä menemään naimisiinkin. Ja ikähän ei vaan ratkaise vaan muut seikat. Mikä on suhteen tilanne jne.

Sen sijaan ns. teinikihlaukseen eli sormustamiseen voi ryhtyä koska vaan. Mielestäni se on rinnastettavissa siihen, että kantaa vaikka toisen luokkasormusta tms. kaulaketjussa. Ja jokainenhan saa päättää itse mitä se merkitsee. Eli jos se on vaikka vaan merkki seurustelusta niin, jos on tarpeeksi kypsä seurustelemaan niin kai on sormuksenkin pitoon.

tähän on niin hankalaa vastata, kun ihmiset ovat tosiaan täysin erilaisia. Mutta jos pitäisi jotenkin ympäripyöreesti aatella, niin perinteinen kosiminen voisi luultavasti tulla kyseeseen 23-25-vuotiaana tai sitä vanhempana.
ja ns. "nykyinen" kihlaustapa voisi olla siinä täysi-ikäistymisen vaiheilla, eli 18-22 vuoden iässä.
Näihin molempiin voisi myös vastata että alaikäinen on luultavasti useissa tapauksissa liian nuori kihlautuakseen. mutta poikkeuksiahan siis on aina, ja niin pitääkin olla.

Elikkä olimme molemmat parikymppisiä tavatessamme ja vuoden seurustelun ja yhdessäasumisen jälkeen tulin raskaaksi. esikoisen ollessa vuoden ilmoitti kuopus tulostaan,sitten kupuksen ollessa kaksi menimme kihloihin tästä kihlautumisesta meni kaksi vuotta niin menimme naimisiin..nyt on kolmas tuloillaa ja yhteisiä vuosia 10!!! Mielestäni iällä ytai seurustelun pituudella ei ole merkitystä vaan sillä että molemmat tietävät että tämän ihmisen kanssa haluan vanheta ja perustaa yhteisen elämän. Tosin yläasteikäiset ovat kyllä liian nuoria, seitsemäntoista olisi jo sitten ihan hyvän ikäinen.

Mielestäni kihlaukselle ei voi määrittää mitään ikähaarukoita. Ennemminkin huomioisin suhteen kestoa kuin pariskunnan ikää. Sanoisin, että useampi vuosi pitäisi olla seurustelua takana ja myös yhdessä täytyy olla asunut ainakin vuoden jotta toisen todellinen "arkiluonne" tulee esille ja on myös ehditty kasvaa yhteen. On selvä, että lyhyen seurustelun aikana molemmat pyrkivät tuomaan hyvät piirteensä esiin ja olla näyttämättä huonoja puolia/"tylsyyden" hetkiä ym. Parisuhteen myötä myös yksilöt kasvavat, kehittyvät ja löytävät itsestään uusia puolia, joten senkään takia ei kannata pitää kiirettä. Esim. itse olin hyvin menevä ja villi ennen seurusteluamme, mutta kas kummaa muutaman vuoden päästä ja yhteen muuttamisen jälkeen en mistään muusta ole nauttinut niin paljon kuin omasta lämpimästä kodista ja läheisyydestä armaan kanssa. Onneksi se on meidän suhteessamme ollut hyvä juttu, mutta aina nämä muutokset eivät ole odotettuja ja toivottuja toisen osapuolen mielestä: siksi ei kannata pitää kiirettä vaan rauhassa katsoa miten parisuhde kehittyy ja nauttia siitä kun ei ole vielä kiire mihinkään.

Sitä paitsi, jos toista rakastaa ja haluaa viettää koko loppuelämänsä rakkaansa kanssa, miksi kaikki pitäisi tehdä heti vuoden parin sisään seurustelun alkamisesta? Kahden vuoden sisään pitäisi mahduttaa kaikki mahdollinen, sitten 50 vuotta yhteiselämää eikä minkään konkreettisen ihanan tapahtuman odottelua _parisuhteelle_ ole enää luvassa?

Perinteiselle kihlaukselle sopiva AIKA on se, kun molemmat osapuolet ovat tarkoitukseen riittävän kypsiä, ja harvoin tätä näkee täysi-ikäisyyttään odottavilla nuorilla. Lisäksi edellytyksenä on riittävän pitkä seurusteluaika ennen kihlausta, yleensä vähintään 3 vuotta.

Tuota sun "nykyistä kihlausta" ei ole, se ei ole kihlaus. Jokainen saa ostaa haluamansa määrän koruja suhteen vakavuuden osoitukseksi, eikä suhteen vakavuus ole avioliittolupauksesta kiinni, mutta jos on aivan pakko saada väittää olevansa kihloissa olematta kihloissa niin se on sitten kai sellainen "teinikihlaus" ja täyttä sontaa. Sonnalle ikä on avoin :)

16 vuotias, samoin kihlattuni. menimme muutamia päiviä sitten kihloihin, vähä reilu vuos ollaan oltu yhessä. Tiedämme että ollaan vielä aika nuoria, mutta ymmärretään täysin kihlauksen merkitys.

Vanhemmat esimerkiksi sanoi "eikö se oo sama asia vaikka ette oo vielä kihloissa" mutta meille se ei ollut sama asia. rakastamme aidosti toisiamme ja suunnitteilla olisin ammattikoulun jälkeen muutto yhteen. eri paikkakunnilla kun opiskellaan.

vaan suhteen ikä tai "vakavuus" jos nyt oikein osaan kuvailla.

itse olen nyt toista kertaa kihloissa. Ensimmäisen kerran menin kihloihin 16 vuotiaana pojan kanssa, jonka kanssa olin seurustellut 13 vuotiaasta. Ja tuolloin myös päätettiin hääpäivämme. Olin juuri täyttänyt 19 ja suunniteltuun hääpäivään oli vuosi aikaa, (olisimme menneet jo aikaisemmin, mutta halusimme järjestää isot häät ja opiskelijoina ei siihen ollut varaa.)kunnes kihlattuni käveli kaupungilla toisen naisen kanssa. Olisi halunnut yrittää vielä, ja sanoi, ettei nainen merkannut hänelle mitään. Annoin kuitenkin olla.

1kk tämän jälkeen löysin puolivahingossa tulevan aviomiheni. Seurustelumme alusta asti olemme asuneet yhdessä. Nyt siis 2,5 vuotta. Vuosi sitten menimme kihloihin ja kesällä on häät.

Mielestäni todellakaan ikä ei ratkaise mitään, vaan ne tunteet, ja se että minkä takia haluaa kihloihin mennä. Nyt kun nykyisen mieheni kanssa menimme kihloihin emme sopineet hääpäivää silloin. Mutta sovimme että häät tulee kun on sopiva aika. Sitten kesällä kaupungilla ollessamme hän ehdotti että jos mentäisiin aktsomaan tulevaa vihkikirkkoamme...

Ja olen myös sitä mieltä että ei tarvitse seurustella vuosikausia voidakseen mennä naimisiin. Miettikää hyvät ihmiset isovanhempiamme, he ovat menneet naimisiin yleensä alle vuoden tuntemisen jälkeen. Ja ovat vielä vuosikymmenien jälkeenkin onnellisia! Itse en ainakaan haluaisi odottaa vuosia että voin mennä naimisiin rakastamani ihmisen kanssa. Ja tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että erotaan vuoden kuluttua ja taas naimisiin. Minulle avioliitto on erittäin tärkeä asia.