Laulaa anne Mattila.
Oletko muuten koskaan eksynyt?....
Pitäisköhän tätä vähän rajata mihin.:....
Olkoon kertokaa tunteesta olla eksyksissä aivan missä tahansa.
Miten selvisitte siitä ja kuinka onnellisesti kaikki päättyi.
Minä olen kolme kertaa eksynyt maastossa ja....kerron sitten tuonnempana.
Oletko muuten koskaan eksynyt?....
Pitäisköhän tätä vähän rajata mihin.:....
Olkoon kertokaa tunteesta olla eksyksissä aivan missä tahansa.
Miten selvisitte siitä ja kuinka onnellisesti kaikki päättyi.
Minä olen kolme kertaa eksynyt maastossa ja....kerron sitten tuonnempana.
Vastaukset 40
Vanhimmat
joka jätkä nyt eksynyt on,pikkupoikana .
Eka kerran Turus ,läksin kioskille matkaa300m.
Kun käänyin paluumatkalle ei näyttänyt tutulle,ei ollenkaan,itkukin tuli reppanalle.
Yrittihän jokunen vastaantulija kysellä,mikä mättää,ei ku itku vaa parani,ehtisin kipaista kuuluisan Kakolan juurelle.
Sitten isän hälyttämät poliisit sai kysyttyä nimeä ja määränpäätä, nelisen tuntia olin Pohjolasta taivaltanut Kakolaan.
Isompana kun kattelen reittiä missä eksyin ,ihmettelen miten onnistuin siinä.
Kiusattu näköjään on niin kuin vedessä elementissään.
Meitä oli kolmen hengen porukka uistelemassa
itä-Suomen vesillä.Sumuakin oli ihan omiksi
tarpeiksi.Siinä ilman mitään suuntima laitteita
hiljaa peräprutkulla putputeltiin.Sumun seasta
alkoi häämöttämään rantaa ja hietikkoa sekä pieni
mökki puurajassa.Rantauduttiin, samalla huomattiin
puutauluja venäjän kielisellä tekstillä.
Siitäkös näppylöitä pukkas takapuoleen, olaanko
vahingossa sumussa ajettu rajavyöhykkeen yli.
Neuvottelut heti päälle ja hiljaa katselemaan onko
mökissä tai metsässä asukkaita tai muita merkkejä
missä ollaan.Sumu oli sen verran kova ettei
oikein arvannut lähtä vesillekkään.Kuunneltiin
vain tarkkana mistä alkaa polina kuulumaan kun
meitä tullaan pidättämään kuulusteltaviksi.
Kaikkialla oli melkein hiiren hiljaista,
raskaampien moottoreiden ääniä kuului yhdeltä
suunnalta ja toiselta veneitten moottorien
ääniä.Aikamme kierreltiin varovaisena ja todettiin
että paikka on saari jossakin, vaan kummallako
puolen rajaa.
Päätettiin kuitenkin lähtä pikkuhiljaa moottoriveneitten ääniä kohti,
oletettiin niitten kuuluvan Suomen puolelta.
Sillä siellä oli aika vilkas vene liikenne.
Aikamme hiljaa ajeltuamme sumukin sen verran
hälveni ja nähtiin jo aikaisemmin tutuksi
tulleessa saaressa rajavartioasema.Poikkesimme
sinne tunnustamaan syntiämme ja kuulemaan
tuomiotamme sekä kuljetusta tiilenpäitä lukemaan.
Kerroimme pelokkaana tarinamme.Olivat laitteillaan
huomanneet kulkumme ja naureskelleet jo valmiiksi
kun vesi oli tuonut naapurin puolelta niitä
kylttejä.Joku viisas koiran leuka oli pystyttänyt
ne sinne saaren, joka oli kylläkin aivan vyöhykkeen rajalla.
Ne koneitten äänet joita kuultiin kuuluivat kuulemma naapurin puolelta,
oletettavasti rakensivat maantietä siellä.
Helpottuneina ja naureskellen siinä mekin sitten poistuimme.
Kun päästiin kortteerille takaisin niin tehtiin
oikein kunnon tujaukset "naapurimaan"seikkailulle.
Tietenkin vielä kertailtiin tapahtunutta ja
äimisteltiin mitä jos olisi oltu vaikka naapurin puolella.
Minun suuntavaistoni on tunnetusti sellainen, että varmimmin löytää perille kun menee tasan päinvastaiseen suuntaan.
Viime syksynä työkaveri oli eka kertaa meidän mökillä käymässä. Kävimme katsomassa onko puolukoita ja sieniä ja hieman poimimmekin. Kun piti lähteä takaisin, vieraani ehdotti suuntaa, joka minun suuntavaistoni mukaan oli ihan väärä. Mentiin sitten toiseen suuntaan kun kyllähän minä nyt omat mäet tunnen:(((
No, löydettiinhän sitten lopulta perille, kun oli kuljettu ojanpohjien kautta ja raivaamattoman pihlajikon läpi ja kengät ja housuntakamukset olivat yltä päältä kurassa. Hieman hävetti:(((
Tykkäisin käydä sienestämässä ja marjastamassa, mutta en yksin uskalla sillä kun hetken olen keräillyt on suuntavaistoni täysin kateissa. Menen niin että seuraan esim. sähkölinjaa ja vain eteenpäin, kunnes palaan toisinpäin. Aika työlästä ja nyt kun noista lisääntyneistä karhuista puhutaan on se juuri sitä aluetta jossa niitä on tavattu. Torilta on ostokset tehtävä.
Lähde minun kanssa suur kaupunkiin , tai korpeen , niin kumma kyllä ,mie ossaan ihmisten ilmoille aina ..! Olisko suuntvaisto sisäsesti laitettu...? En ole vielä eksynyr missään päin maailmaa , mutta kerta se voi olla joskus.... Epäilen kyllä!!!
Mie ko yritin sanoa sinulle ; en ole vielä eksynyt kaupungissa , en kylillä , en mettässä .. Olisko suunta vaisto paiskattu niin syvälle ,ettei mene harhaan ,,,? Ainut missä olen eksynyt on , miehet ja suhteet heihin ....?! Tuu sie minun kanssa maailmalle , niin aina olemma oikeassa paikassa!
Olen huomannut suunta vaiston pettävän monella iän
myötä, näin myös itsellä.Vaihtelua siinä on
ainakin omalla kohdalla.Olen ollut huomioivani jos
verenpaine on korkealla niin silloin suunta
vaisto pettää helpommin.
Just marja reissuilla useamman hengen porukalla,
joskus käydään aikamoista väittelyä oikeasta
suunnasta autopaikalle tienvarteen.
Minä ratkaisin ongelman hankkimalla GPS käsikapulan,
asettaa laitteen muistiin lähtö paikan niin
taatusti ohjaa takaisin lähtö pisteeseen ja suorinta reittiä.
Varaparistot vain pitää muistaa pitää mukana,mykkä kone ei paljon opasta.
Kaksi vuotta sitten tämä apuväline pelasti lakka
reissulla aikamoiselta arviointi virheeltä.Oltiin
aivan tuntemattomilla suomaastoilla ja lähdettiin
kiertämään koko suo joka oli usean kilometrin
ympärys mittainen.
Navigaattorista oli loppunut paristot.Kaikki
oltiin kuitenkin samaa mieltä mistä kohtaa suota
oltiin tultu autolta päin ja lähdettiin tarpomaan
oletetulle autolle.Siinä tauolla sitten kaivelin
kutenkin repun taskuja ja löysinkin uusia
paristoja laitteeseen.Eihän siinä voinut kun
todeta että oltiin kuljettu autosta oikealle parin
kilometrin verran ja lisää olisi vielä kuljettu.
Pikkasen oli väsynyttä porukkaa kun sattui olemaan aika lämmin päiväkin.
Kerran nuorena kyllä ylsin uskomattomaan suoritukseen. Olin laivassa töissä ja tulin iltamyöhällä kaupungilta kotiin Puolassa, Gdanskissa, joka ainakin siihen aikaan oli valtavan kokoinen satama. Minulla ei ollut aavistustakaan, missä laivani on, mutta kävelin suoraan omalle laivalle. Olin kyllä hieman maistissa, oliskohan se auttanut asiaa;))
Nyt olen viikonloppuna lähdössä Madeiralle yksin. Siellähän patikoidaan niitä levadoita pitkin. Jos minun juttujani ei enää näillä palstoilla näy, niin olen jäänyt ikuisesti saarta kiertävälle radalle...
No onhan meissä samaakin, meinaat et haaksirikoilta en minäkään ole selvinnyt.;D En minä kaupungeissa eksy (kartta), mut metässä aivan tumpelo. Jo vain se olisi kiva lähteä, mut niinkus tiedät,haaveet jää haaveiksi.
viidakkoon - apinoijat siellä...
Kirjaimet tältä illalta, jos löytys uusia huomenna,anteeks aamulla.
Eksynyt oon , Mutten mihinkään petoni viidakkoon...! Kävin vain kaakoata juomassa ... Kui sie siellä seikkailet??? -....-
Kai Sinulla yksi hyv`yöt jäi vielä jäljeelle????
...metsään.
Joskus neljäkymmentä vuotta sitten olin innokas suunnistaja.
Silloin joko löysi hienosti rastit tai sitten eksyi niin ettei ollut minkäänlaista havaintoa olinpaikasta.
Pahin ja suorastaan nolottava tapaus sattui kun olin mukana viestijoukkueessa suunnistusleirillä.
Juoksin ensimmäistä osuutta ja eksyin tosi perusteellisesti. Ilmeisesti lähdin juuri vastakkaiseeen suuntaan kuin olisi pitänyt.
Innokkaana juoksijana harhailin pitkin Vierumäen nyppylöitä tuntitolkulla.
Siinä meni koko joukkueen kisa pilalle.
Kun vihdoin pääsin maaliin niin muut olivat jo palkintojen jakotilaisuudessa. Voi itku...vieläkin
Muuten normaali elämässä olen löytänyt perille hyvällä suuntavaistolla ja maamerkkien lukutaidolla.
Varmaan harmitti pitkän aikaa.Elähän mitiä, olen
kuullut saman tyyppisiä kertomuksia muiltakin
suunnistajilta.Joskus jostain syystä missaa tosi
rankasti.Suunnistus olisi voinut olla joskus
nuorempana minunkin harrastus laji.Vasta myöhemmin
heräsi kiinnostus kun nuorin sisko kilpaili ja
kävin joskus paikanpäällä seuraamassa.
Vieläkö osallistut suunnistus tapahtumiin ja kilpailuihin?
Sunnistus on oiva harrastus, eikä katso ikää ja metsässä on mukava liikkua.
Mukaan vaan.
Joskus olen käynyt kesäisin pidettävissä viikkosuunnistuksissa.
Ne ovat kivoja, lyhyet radat ja tutut maastot.
Mutta tiedätkö, kunto ei tahdo riittää, treenit ovat liian useasti jääneet väliin.
Onneksi metsän siimeksessä voi huoletta myös kävellä ja hengähtää välillä.
Ja järjestäjät odottavat viimeisenkin...
Kyllä juoksut on nyt juostu.Pitäs saada kroppa ensin
hoikemmaksi.Tyydyn aivan kävelyvauhtiin metsä
poluilla ja risuun kompastuu joskus silti.:)
Parempi vain seurata nuorempien menoa, nyt tuli
tieto katko.Missä päin Jukolan kisat on tänä vuonna?
...Tampereen suunnassa taitavat ensi kesänä rasteja etsiä ihan porukalla.
On ihan hauska tapahtuma ja jos ei pääse paikanpäälle, niin radiostakin voi hyvin seurata.
Voi niitä aikoja kun Pekka Oksala ja Hilla Blomberg kuiskailivat jostain kuusen juuresta,
koko yön selostivat radiossa kisatapahtumia rastilta rastille.
Silloin sain neuleeni melkein valmiiksi kun kuuntelin läpi yön,
päivällä vähän pitemmät tirsat sitten otin.
Mie eksyin kerran sinne , ja ikuna en koskaan eksy minnekkään! Kerrohan sie minulle miten sie selvisit siitä , tai aiokko selvitä ollenkaan ,, ? Onko tuo vain sana helinää ....pakkasta ja salaman väkähdystä Sinulle!
Kuusikymmenluvun alkuvuosina kun vielä olin kokematon nuorimies eksyin parikin kertaa tilanteeseen josta sitten livistin nolona pois.
Hain silloin vielä naisesta muutakin kuin seksiä.
Hain ystävää ja rakasta. En pystynyt siihen mitä tuli tarjolle vaan juoksin pois.Myöhemmin kaduin
kun tajusin minkälaisen opin menetin.
Sulla on nyt Pakkas nesteet epätasapainossa tai eksyksissä.:)
Minä olen tosi herkkä eksymään. Ihan kun vain pyörähdän, vaikka silmätkin auki parikertaa, en todellakaan tiedä missä päin ilmansuunnat ovat, tai että mistäpäin tulin. Siksi en mene metsään lainkaan. En ole onneksi eksynyt metsään, kun en ole sinne mennyt.
Eksyn helposti ihan tavallisessa useampi kerroksisissa ja käytävällisissä rakennuksissa, esim. toimistoissa. Kun olen hetken istunut jossain odotussalissa, en meinaa tietää mistä olen tullut ja mihinpäin olisi mentävä. En hermostu kuitenkaan lainkaan, vaikka en tiedä minne kuuluisi mennä, koska olen tottunut siihen, että suuntavaisto puuttuu täysin.
Onneksi nykyisin on sellaisissa toimistoissa hyvät opasteet ja aina voi kysyä joltain. Hauskin juttu oli mielestäni, kun eksyin työkkärissä kerran. Olin mennyt ulko-ovesta käytävää pitkin, ottanut hissin, taas käytävää pitkin ja istunut odotushuoneessa. Sitten virkailija vei minut taas yhtä käytävää pitkin huoneeseensa ja käski istua. Olin siis pyörähtänyt useita kertoja ja siinä sitten haastattelun lomassa joutessani kurkkasin ikkunasta ulos. Hämmästykseni oli suuri, olin jotenkin yhtäkkiä ihan päinvastaisessa suunnassa, kuin olin kuvitellut ja sanoin ääneen " Oho, siinä onkin torin kello ". Sitten huomasin virkailijan tuijottavan minua hölmistyneenä ja minua alkoi vielä naurattamaankin. Ja sitten virkailija tuijotti vieläkin hölmistyneenpänä. Sitten virkailija saatteli minut taas takaisin ja jotenkin löysin vihreän "ulos-kyltin". Ja pihalla vielä katselin ylöspäin rakennusta ja ajattelin, että mitenpäin oikein olin ollut, ja että mitenpäin se talo oikein on.
Kotona kun kerroin ja naureskelin, että olin työkkärissä eksyksissä, niin mies vaan puisteli päätänsä vakavasti ja huolestuneena. Hih hih
Olipa elävästi kerrottu ja hauska:)) Ihmettelin kanssasi torin kelloa...
Etkä ole kyllä ensimmäinen jolle voi käydä noin.
Sun ei kyllä kannata mennä Helsingissä Meikun
sairaalan parkki ja yhdys tunneleihin.:)Siellä on
eksynyt moni ja harhaillut kauan aikaa.
Vuosia sitten ainakin opasteet oli aivan olemattomat.
Piti siellä liikkuvalta henkilökunnalta kysyä opastusta vähän väliä.
Asian tuntemusta kun mulla ei ole,arvioisin vain
että paikannus ja suunta vaisto on aivan eri tapaus.
Kun joskus paikan tietää mutta suunasta ei hajuakaan ja päin vastoin.
Kerronkin tässä, kun olin toipumassa lievästä
infarktista ja kuntoa kohottaakseni kävellen
kuljeskelin pitkin asuin paikkakuntaani jossa olin
asustanut sitä ennen melkein 30:ä vuotta.
Yks kas yllättäen en aina tuntenut ollenkaan
entisiä tuttuja seutuja.Kuitenkin osasin aina
suunnistaa kotia, suunta oli selvä vaikka paikat
näytti aivan oudoilta.Tunne oli kyllä joskus aika
erikoinen ja sanoin kuvaamaton.Silloin kyllä
olisi voinut melkein laulaa.Eksynyt oon asvaltti viidakkoon..:)))
Oliskin mielenkiintoista kuulla onko toisilla ollut vastaavia tapauksia.
Ei se aina hauskaa ole kun ei tiedä minnepäin pitäisi mennä, vaikka jälestäpäin naurattaakin. Voi, voi kun se sun GPS käsikapula auttaisi tuollaisissa isoissa, monimutkaisissa ja korkeissa rakennuksissakin. Neuvois edes miten mennään samaa tietä takaisin. Mutta ei taida löytyä sellaista kapulaa joka neuvoisi rakennustenkin sisällä ja moniulotteisena, siis ilmoittaisi oikeat kerroksetkin.
Eihän tilanne ole vakavakaan,eihän sieltä
rakennuksesta kylille pääse eksymään.
Nää käsikapulat ei auta sisä tiloissa,yhteydet ei pelaa.
Kehitteillä on laitteita joilla voidaan sisä tiloissa paikantaa,
nimen omaan sairaalakäyttöön.Jottet vaan pääse sieltä karkuteille.
Kyllä sellaisille on varmasti käyttöä. Hauskaa seurata mitä kaikkea tuo tekniikka vielä tuo tullessaan, kun se kehittyy niin nopeasti. Itse olen myös tosi innokas opettelemaan kaikki uudet vempaimet ja tekniikan uutuudet. Vaiks olisivat kuin vaikeita nippeleineen ja koodeineen, niin harjoittelen ja harjoittelen niin että opin.
metsässä
olimme niin eksyksissä, että kun lopulta pääsimme tielle, olimme todella kaukana kotoa.
Mutta tunnistimme sitten paikan ja tallustimme väsyneinä kotiin.
Asvalttiviidakkoon en ole eksynyt!
Siitähän Anne Mattila laulaa.:)
Pelottiko ja iskikö pientä paniikkia.?
Kerran meni päivä vähän pilalle.Taasen kaverin
kanssa metsällä ollessa.Sää oli vesisateinen ja
kierreltiin meille uutta seutua, hyvä karttakin oli
mukana.Yht äkkiä huomattiin että mehän oltiin
tässä samassa paikassa parituntia sitten, miten se
nyt on mahdollista.Kartasta ei pystytty
päättelemään tarkkaa sijaintia, liian tasaista
oli eikä muutakaan kiintopistettä näkyvillä kun
sumukin esti näkyvyyttä.Kompassi oli unohtunut
autoon.Oikein ajatuksella lähdettiin kulkemaan ja
suunnistamaan autoa kohti kun alkoi jo olla
vaatteet sateesta kosteat.Kuinka ollakkaan tunnin
päästä oltiin taas samassa paikassa.
Tervastulien tekoon ja kuivattelemaan vaatteita.
Kahvi virkisti ja sää selkeni sen verran että
aurinko käväisi näkyvillä.Siitä saatiin uusi
suunta varmaa kohdetta,metsäautotietä kohti.
Päivä siinä tuhraantui ja maasto ja tie kävelyä
tuli reippaasti.
mennä, ja kiireesti, että olisin perillä ennen "lahjojen" jakamista...
Sörnäisten metroasema oli juuri otettu käyttöön. Tuttua seutua, mutta... Kiireissäni lähdin kävelemään siihen suuntaan mukamas, mihin olin menossa. Kävelin, kävelin... ja kas, missäs nyt!!!??? Olin tullut maan pinnalle eri suunnasta kuin kuvittelin, enkä kiireissäni ottanut yhtään tuttua kiintopistettä ja katse maassa liukastumisen estämiseksi olin jo kaukana määränpäästä.
Onneksi osuin Pengerkadun poliisiaseman kohdalle ja pari salskeaa poliisia oli juuri kapuamassa maijaan siinä. Hetkeäkään epäröimättä tunnustin eksyneeni. He kysyivät, että mihin sitten olen menossa. Sen kuultuaan sanoivat olevansa samaan suuntaan menossa, hyppää kyytiin! Niinpä MENIN pikkujouluun maijalla, jotkut TULEE sieltä samalla ajoneuvolla.
Metsässä en muista koskaan eksyneeni. Suurissa rakennuksissa olen tottunut heti kysymään neuvoa, ennen jo kuin olen eksynyt.
Noin päin toi poliisi kyyti, harvoin sitä oikein
poliisin toimesta juhlapaikalle tuodaan.:)
Ei sentään jääneet odottamaan.:)))
Tietenkin heti suureen ääneen juhlapaikalla kerroit
kyydin millä olit tullut.:)
Minä olen unissani eksynyt Kallion kaupungin
osaan.Oli olevinaan tosi kiire laivalle
Katajanokalle.Sitten kun viimein löysin oikean
tien juoksin valtavilla loikilla Unioninkatua
pitkin ja kun pääsin satamaan niin laiva näkyi
Kustaanmiekassa menossa ja laiturin paikalla oli
vain kivikasoja ja soutuvene kiinnitettynä.:)))
mikä riemu siitä syntyi, kun kerroin kyydityksestä! - Olihan kerrankin poliisi ajoissa (ellei jopa etuajassa) paikalla. Ei, eivät voineet jäädä odottamaan, ehdotin kyllä...
Ajatteles, jos rannikkovartiosto olisi sinullekin sattunut oikea-aikaisesti...
tyttären kanssa Turkuun, olin käynyt pari kertaa aikaisemmin ja niinpä lähdimme vain ajamaan suunnilleen Turun suuntaan.
Porin jälkeen opasteista katosi Turku, apua olimme eksyksissä eikä meillä ollut karttaa, yritin kaivaa aivolohkoista Suomen maantiekarttaa esiin, turhaan..
Tyttäreni soitti sit turkulaisille että ollaanko ihan metsässä, helpotus oli kun ei tarvinnu ajaa kuin suoraan niin Huittisista pääsee Tampere - Turku tielle.
Pääsimme Turkuun.
Paluumatkalle tulostimme netistä ajo-ohjeet, mutta
jossain olimme taas jättäneet kääntymättä ja hälyytyskellot soi Loimaan kohdalla, ei meidän matkan varrella pitänyt Loimaa olla.
Loimaalla meni hermot ja ostimme kartan, joka on aina autossa.
Kotona oli tiekartta ja iso karttakirja, mutta ei ne sieltä auttaneet.
Niin naisten tapaista,mutta enpäs sanokkaan.:)
Auto navigaattori sun pitää hankkia.Nykyään
niitten hintakin alkaa olla aika kohtuullinen.
Kaupunki ajossa suulas kaveri,aina äänessä.:)
Vielä kun siihen saisi torkkuvahdin,Kun alkaa
väsyttämään niin kertoisi hyviä vitsejä ja
huomauttasi että älä torku.
Kyllä tässä on seikkailtu aika monessa kaupungissa,
ennen kännykkä aikaa tai paremminkin ennen la puhelinaikaa.
La puhelimella sai hyvin kysyttyä ohjeita kuulolla olijoilta.
Joskus ei silläkään ollut olevinaan kukaan kuulolla,
vaan kun kysäsi tietääkö kukaan missä on lähin viinakauppa,
johan alkoi tulla kosolti vastauksia.:)
Itselläni ei tuosta eksymisestä ole tähän
mennessä kokemuksia. Onneksi!!!
Ajattelin kertoa siskoni marjaseikkailun,
reilut kaksikymmentävuotta sitten.
Sisareni oli työkavereiden kanssa (linja-autollinen), lähtenyt puolukkareissulle
erään pikkukaupungin liepeille. Porukan
vetäjä oli kotoisin kyseiseltä paikkakunnalta
ja päätti järjestää virkistysmatkan.
Varhain lauantaiaamuna lähtivät he reissuun.
Perille tultaessa porukkka purkaantui
puolukka
metsään ja osa keräili sieniä.
Siskoni oli parhaan työkaverinsa kanssa yhdessä
tuumi ja innokkaana keränneet marjoja, edenneetkin
ties miten pitkälle..., yks kaks he vain tajusivat
olevansa kahdestaan, eikä kummallakaan tietoa,
mistä olivat tulleet. Aikansa huudeltuaan ja
harhailtuaan he alkoivat kuulostelemaan muitakin
ääniä. Lopulta kuului traktorin ääntä jostain
kauempaa. He lähtivät yrittämään ääntä kohti...
Lopulta traktorin ääni voimistui, mutta maasto
muuttui myös vaikeammaksi kulkea. Ilmeisesti oli
joku hakkuu työmaa ollut ja sieltä puun pätkiä
ja kokonaisia puita, ojia ym....
Tytöt oli näännyksiin asti kulkeneet, kun lopulta oli talo näkyvissä. Talossa oli avulias emäntä,
joka juuri oli lopettanut leipomiset.
Hän tytöille kahvia laittelemaan ja talon poika
lähti sitten tyttöjä käyttämään linja-autolla,
kun tytöt oli paikan saaneet selostettua.
Linja-auto lopulta löytyi ja toiset jo siellä
haikailemassa näitä kahta.
Talon väki kutsui koko porukan kahville ja
heillä sattui olemaan sauna lämpiämässä,
pyysivät heitä saunaankin, mutta sinne he
eivät enää joutaneet jäämään.
Koko porukka palasi reissulta ison omenalastin
kanssa, puolukoita ja sieniä oli kenellä enmpi,
kenellä vähempi. Siskoni ja kaverinsa oli saaneet
talon emännältä vielä puolukoitakin.
Tytöt muistivat kiitollisena talonväkeä jälkeenpäin pienellä tuotepaketilla. Siskoni
mies ei antanut hänen lähteä enää seuraavana
syksynä matkalle.
Tuosta voisi joku kirjoittaa kesäteatterinäytelmän, niin mielenkiintoinen matka, ja onneksi onnellinen loppu.
Varmasti jäivät matkalaisetkin talonväen mieliin.
Jotenkin kesään ja maaseutuun aina liittyy jotain aivan odottamattomia juttuja.
Sydämellisyyttä ja auttamisen halua on varsinkin maaseudulla vieläkin olemassa.
Itselle ainoa harharetki oli kerran, kun eksyttiin metsäautoteillä, ja isäntäkin piti, kai kurillaan, karttaa nurinpäin, joten luulin jo, ettemme ikuna päivänä osaa ihmisten ilmoille. No, osaattiinpa kuitenkin.
sanoit. Kyllä näin olisikin.
Tytöt oli noin viidenkilometrin päässä
siitä talosta. Kumpikaan ei seurannut
kulkemista, kun innoissaan juttelivat.
Sitä vaan vieläkin ihmettelen, että
niinkin iso porukka oli mukana..., mutta
nämä tietysti mennä painaltivat ihan etunokassa.
Toiset eivät siten pysyneet matkassa.:)
Neuvokkaat tytöt pääsivät lopultakin väsyneenä
immeisten ilmoille.Vielä kun sattui noin avulias
ja vieraan varainen talo olemaan, niin elämys
matka olikin varmaan täydellinen.:)
Ääniä kuuntelemalla, voi nykyään aikahyvin selvitä
pois eksyksistä.Paitti jossakin korpi selkosilla,
siellä ei aina ole liikennettä, paitsi jos metsä
koneet on töissä.Niitten aiheuttama kolina voi
kantautua aika kauas.
Kaikkein pahin on monella jos pääsee pieni
paniikki iskemään.Kerran kesällä oli itänaapurimme
marjastajia eksynyt aivan laillisella reisullaan
mun marjapaikan kulmille.Huutaa kollotti
mahdottomalla äänellä aivan käsittämätöntä
tekstiä.Menin katsomaan mikäs hällä oli hätänä.
Käsitin heti että hän oli eksyksissä ja hänen
kaverinsa myös oli kadoksissa.Yritin näyttää
hänelle tietä ja taloa siinä lähellä.Silmät päässä
pyörien, juoksulla lähti painamaan kohti
synkintä metsää.
Minä aattelin että kun ei kerran apu kelvannu,
niin en lähde juoksu kilpasillekkaan.
Kuulin jälkeenpäin kaverusten löytäneen toisensa
ja olleet aivan toisessa kyläkunnassa ihmettelemässä,
jossa oli jo sitten apu kelvannut.
...välillä NIIN eksyksissä kaiken tavaran paljouden seassa=(/
Kajaanilaiselle kirppu torille, saat vielä kirppuja.:)