Minulla 11 vuotias poika joka ei ole kiinnotunut mistään, koulu menee ihan hyvin mutta mitään líikunnallisia harrastuksia ei ole, pelailee vain tietokoneella, haluaisin että rupeaa liikkumaan mutta voiko pakottamalla viedä edes kokeilemaan mitään uutta??
Voiko pakottaa
harrastamaan??
43
5726
Vastaukset
- olisi pitänyt alökaa
tsemppaamaan jo 5v. Nyt lenkkarit jalkaan ja menkää yhessä!
- mummolta
En tiedä tykkäisitkö itse ja tykkäiskö sun poikas, mutta minulla on yksi esimerkki.
Likkakaverini poika ei halunnut koskaan harrastaa liikuntaa poikien tavoin ryhmässä. Mutta minä 50v mummo kelpaan vieläkin hänelle kaveriksi uimahalliin. Meillä on kivaa kun kilpailemme uimisessa siten, että altaan päässä on helmitaulu ja kumpikin aloittaa uimaan yhtäaikaa ja tunnin ajan uimme ja kontroloimme toistemme siirrot. Emme kilpaile keskenämme, vaan kumpikin itsensä kanssa, mutta hauskaa on. Poika on iloinen kuin ui paremmin kuin mä.
Tätä olemme tykänny harrastaa monta vuotta. Nyt poika on jo 16v ja edelleen tulee kanssani treenaamaan. - tenula
mummolta kirjoitti:
En tiedä tykkäisitkö itse ja tykkäiskö sun poikas, mutta minulla on yksi esimerkki.
Likkakaverini poika ei halunnut koskaan harrastaa liikuntaa poikien tavoin ryhmässä. Mutta minä 50v mummo kelpaan vieläkin hänelle kaveriksi uimahalliin. Meillä on kivaa kun kilpailemme uimisessa siten, että altaan päässä on helmitaulu ja kumpikin aloittaa uimaan yhtäaikaa ja tunnin ajan uimme ja kontroloimme toistemme siirrot. Emme kilpaile keskenämme, vaan kumpikin itsensä kanssa, mutta hauskaa on. Poika on iloinen kuin ui paremmin kuin mä.
Tätä olemme tykänny harrastaa monta vuotta. Nyt poika on jo 16v ja edelleen tulee kanssani treenaamaan.koska usein unohdetaan että kaikki pojat eivät rakasta kilpaievaa ryhmää .
Useat pakotetaan uskomaan,että sellainen massa on ainut oikea ja siihen on pyrittävä. - mummolta
tenula kirjoitti:
koska usein unohdetaan että kaikki pojat eivät rakasta kilpaievaa ryhmää .
Useat pakotetaan uskomaan,että sellainen massa on ainut oikea ja siihen on pyrittävä.Tässä minun esimerkissä on se että tämä poika tykkää kovasti siitä huomiosta minkä hän saa, kun minä kannustan hänen uimis suoritustaan. Yksin ei tulisi kummallakaan ehkä lähdettyy, ja jos menisikin uimaan, niin voisi jäädä treenaamatta se tunti, vaan ehkä kevyesti polskuttelisi hiukan.
Jos ei halua kilpailla toisten kanssa niin näin voi treenata yksinkin, mutta se olisi tylsempää jos sen tekisi aivan yksin. Olemme toisillemme ikäänkuin henkilökohtainen valmentaja. Suosittelen.
- varmaan
viedä ainakin katsomaan jotain lajia josko se sitäkautta innostus nousisi!
Mahdollisesti jos poikaa on vaikka arvosteltu koulussa toisten taholta kannattaisi varmistua, ettei ole sellaisia koulutovereita saman harrastuksen parissa...
ps. sähly on yksi hyvä, josta kaikki lapset yleensä tykkää ja siitä löytyy harrastusporukoita, vaikka ihan seurakunnan järjestämänä ainakin meilläpäin ja asukasyhdistyksetkin järjestävät noita ihan vain pelailumeiningissä ilman kilpailutarkoitusta- näkee läheltä
Sähly on kivaa jossain seurakunnan kerhoissa...valitettavasti salibandyn alkaminen olisi pitänyt tapahtua jo 4-5 vuotta aikaisemmin. Tennistä, sulkapalloa, kössiä jne jne suosittelisin ja etsimään itselleen tasaisen vaastustajan.
- sweffg
Kaikki eivät ole kiinnostuneita urheilusta. MInä sain puuhastella koneiden kanssa niin paljon kuin halusin ja kyllä kannatti, noin tulevaisuuden kannalta. Anna lapsen tehdä sitä, mihin on taipumusta.
- barta
Pakottaminen on varmaan väärä sana, mutta kyllä minusta rohkaisu ja jopa pieni painostus liikuntaan on tärkeää. Ihan samalla tavalla jos lapsi haluaa syödä vain suklaata sipsejä ja hampurilaisia.
En tiedä mitä tarkoitat "kannatti tulevaisuuden kannalta", mutta ilmeisesti viittaat että olet työksesikin nörttipuuhissa. Näetkö, että tunnin lenkki 3 x viikossa olisi ollut jotenkin siitä sitten poissa. Kohtuullinen liikunta päin vastoin tukee oppimista ja työntekoa.
Alkuperäiselle kysyjälle sanoisin, että kyllä liikuntatottumukset pitäisi opettaa jo nuorempana, mutta vieläkään ei ole myöhäistä. Otat vain pojan mukaasi lenkille. Enää ei mene läpi, että pudotat hänet harrastukseen ja itse luet kirjaa kentän laidalla. - opetettava
barta kirjoitti:
Pakottaminen on varmaan väärä sana, mutta kyllä minusta rohkaisu ja jopa pieni painostus liikuntaan on tärkeää. Ihan samalla tavalla jos lapsi haluaa syödä vain suklaata sipsejä ja hampurilaisia.
En tiedä mitä tarkoitat "kannatti tulevaisuuden kannalta", mutta ilmeisesti viittaat että olet työksesikin nörttipuuhissa. Näetkö, että tunnin lenkki 3 x viikossa olisi ollut jotenkin siitä sitten poissa. Kohtuullinen liikunta päin vastoin tukee oppimista ja työntekoa.
Alkuperäiselle kysyjälle sanoisin, että kyllä liikuntatottumukset pitäisi opettaa jo nuorempana, mutta vieläkään ei ole myöhäistä. Otat vain pojan mukaasi lenkille. Enää ei mene läpi, että pudotat hänet harrastukseen ja itse luet kirjaa kentän laidalla.kanssasi samaa mieltä.kyllä lapselle saa sanoa mikä aikuisen mielestä on tervellistä,siis yhdessä aikuisen kanssa miettimään mikä liikkumis muoto kiinnostas.ja vanhemiltahan lapset oppivat uusia asioita.liikunnassa kasvaa mielikuvitus,ja se oma aloitteisuus.kyllä äiti voi säännöstellä tietokonella
istumista ,kuin myös liikaa liikkumista.kohtuus kaikessa.
- sohveliini
No ei nyt ainakaan pakottamalla liikkumaan.
Kiertoteitä hänet varmaan saadaan irti tietokoneen lumoista.
Koko perheen yhteisillä retkillä, jossa kohde on tarpeeksi mielenkiintoinen, silloinkin pääpaino kohteeseen ja siinä tulee kuin vahingossa liikuttua.
Mitenkä esimerkiksi jokin kiipeilyharrastus?
Liikutko itse?
Usein liikkumattomilla vanhemmilla on samantapainen jälkipolvi.
Anna pojalle esimerkki. Etsit itsellesi mielenkiintoisen liikunnan, jonne lähdet säännöllisesti sitä erikseen korostamatta pojalle.
Mitään yhtäkkistä muutosta et ENÄÄ saa aikaan. Pikkuhiljaa ja kiihkoilematta hyvä tulee. Älä ota hirveitä paineita.
Liikunta pitää olla hauskaa! - ... muta ei kilpailua!
Itselläni pienenä liikuntaharrastukset eivät oikein napanneet, koska en halunnut kilpailla. Monet liikunta seurat ovat joillekkin lapsille liian kilpailuhenkisiä. Esittele pojalle erilaisia lajeja, joissa ei tarvitse kilpailla. Esimerkiksi seinäkiipeily, capoeira (todella mielnkiintoinen, varsinkin jos pitää taistelupeleistä!!)ja ns. "monenlaista liikunta lapsille" -ryhmät ovat hyviä ja meininki on todella rento, vaikka liikuntaa tulee paljon!! Mutta pysy esittelyssä, älä pakota tai vie väkisin "tutustumaan"...
- vaan kannustaa saa
liikunnanhan pitäis olla hauskaa. ota selvää pitääkö poika pyöräilystä vai hiihdosta vai luistelusta vai juoksusta. sekin on voittoa jos saat pojan pihalle, pelaamaan vaikka kavereiden kanssa jalista tai menemään hippaa, ei liikunnan aina tarvitte olla niin totista, ja siitä se lähtee jos se vie jopa vaikka koiran pihalle...
- tietää_
Parasta tollaselle olis kuule joukkuelajit. Siinä poika sais liikuntaa ja oppis sosiaalisia taitoja, ettei tuu tulevaisuudessa jyrätys ja syrjitys sosiaalisissa tilanteissa ja ihmissuhteissa.
- läalaläaaa
Kuule usein tollasissa ryhmäpeleissä sitä vasta syrjityks tulee ja varsinkin jos sinne lähtee pakotettuna. Itse en koskaan ole missään ryhmäpeleissä ollut ja olin syrjätynyt suurimman osan lapsuudestani ja nykyään ihan hyvin menee sosiaalinen elämä(vaimo ja kaksi lasta). Liikuntapelit eivät todellakaan ole ainoita paikkoja joissa voi oppia sosiaalisia taitoja. Siis ihan kaverisuhteissakin niitä oppii. Joukkuepeleissä on kova kilpailuhenki ja se vasta paineita tuokin.
"syrjitys sosiaalisissa tilanteissa ja ihmissuhteissa."
Pakko nauraa. Eiköhän noi ihmissuhde ja seurustelutaidot opita sitten ihan kokemuksen kanssa eikä niitä voi joukkuepeleissä harjoittaa. - onko joukkuelaji
paras. Mun poika halus mennä futikseen. No hänet sitten vietiin futista pelaamaan joukkueeseen. Kaverit siellä oli leuhkoja, hänelle ei löytynyt paria harjoituksissa. Hän kehittyi kyllä, mutta ei koskaan harjoitellut vapaa-aikana.
Koko homma oli vähän nirppanokkaista, joukkueessa suosittiin niitä taitavimpia 4-vuotiaana aloittaneita tai muuten taitavia. Sitten piti jo kuskata harkkoihin toiselle paikkakunnalle. Kun lapsi halus lopettaa niin olin onnessani.
Meillä on kyllä aina patistettu liikkumaan, nyt lapsi harrastaa yksilölajia, kyllä on ihan eri meininki kuin akkamaisessa futisjengissä. Lapsi jopa tykkää harkoista. Futiksen kanssa oli ongelma, että lapsi tykkäsi pelata futista, mutta ei tykännyt harkoista, eikä saanut kavereita joukkuekavereista, jotka oli todella nirppanokkaisia ja ihan hirveän kateellisia ja kilpailuhenkisiä. Joukkueessa oli huono henki.
Yksilölajit sopii joillekin ja joukkuelajit toisille. Joukkuelajeissa saa vanhemmat olla lajin kanssa naimisissa, pelejä pitkin kaupunkia ja harjoituksia pitkien matkojen päässä, näin ainakin meillä oli.
- 4 iskä
Voiko pakottaa
harrastamaan??
-------------------------
ei tuollaisen voi lyhyesti vastata, muutakuin sanoi, haluaisitko että sinun ainoa luotohenkilösi pakottaisi sinua johonkin.
muista, lapsella on vain yksi tai korkeintaan kaksi henkilöä elämässä, "muut on vain kavereita".
tai kuinka suhtautuisit,
jos vaimosi pakottaisi sinut harrastamaan.- haloooooo
ei voi pakottaa harrastamaan.mutta mielestäni liikkumisesta pitää tehdä elämän tapa.kävellä kouluun,kauppaan ym..jokapäiväseen rytmiin jokaisella pitäisi sisältyä jonkin moista liikuntaa.
lapsi oppii ja haluaa liikkua kun se on välttämätöntä.
- Tietokoneissa on tulevaisuus
Miten niin "ei ole kiinnostunut mistään"? Hänhän on selkeästi kiinnostunut tietokoneista, kun kerran pelaa. Tietokonepelejä on monenlaisia ja suuri osa niistä kehittää älykkyyttä, joka on monin verroin tärkeämpää kuin aivoton pallonpotkiminen.
Mitäköhän Linus Torvaldsista tai Bill Gatesista olisi tullut, jos heidät olisi pieninä pakotettu "treenaamaan"? Kyseiset miehet ovat nyt Suomen/maailman arvostetuimpia ja rikkaimpia.
Kaikki eivät voi olla turhia hölkkäheppuja. Olisit ylpeä pojastasi, hänen kaltaisensa tekevät suuria asioita aikuisina, kun taas turhat hölkkääjät pysyvät sellaisina...- Helpottunut
Jep, mulla pojat 19, 17 ja 14 vuotiaat. Keskimmäinen pojista liikkuu liikaakin, sähly, jalkapallo ja vetää nuorempien sählyä, kaksi muuta pelaa vaan tietokonetta. Mutta toden totta, mielestäni nämä kaksi liikkumatonta ovat huomattavasti ajattelevampia ja empaattisempia kuin tämä sporttinen..hmm..siis ei siis kannata ressata ellei lapsi liiku ;)
- Itsisar
Tämä toimi ainakin minulle.
Olin ollut 15-vuotiaaksi asti saamaton läskiperse. Koulun liikunnantunnit olivat mitä olivat ja futisharrastus oli tylsää. No, isäni alkoi haukkumaan minua aina tilaisuuden tullen laiskaksi ja huonokuntoiseksi. Päätin sitten yhtenä päivänä näyttää isälleni, että kyllä minäkin pärjään.
Ja kyllä pärjäsin. Laihdun 13 kiloa tasaiseen tahtiin. Ja juju oli siinä, että tämä kaikki haukkuminen oli vain isäni peliä saada minut liikkumaan.
Kiitokset lähtee isälleni, joka sai minut liikkumaan. Ja sillä linjalla olen pysynyt jo pari vuotta ja kunto on kova. Ja liikunnasta pystyy jopa nauttimaan!- -.-.-------
Ehkä se sinun tapauksessasi toimi mutta ihmiset ovat erilaisia ja haukut omilta vanhemmilta voi sattua todella pahasti.
Jos minulle oltaisiin tultu ollessani 15 vuotias (yleensä herkkä ikä) huutamaan ja haukkumaan niin varmasti ensimmäisenä olisin miettinyt että vihaavatko kaikkia minua. Sain kyllä kuulla kaikenlaista, mut nyt oon työelämässä edenny todella pitkälle ja saan haistattaa pitkät niille jotka epäili kykyjäni. Saa isukki kultakin olla rauhassa.
- tanssija123
Olin itse tuon ikäisenä kaikkea muuta kuin liikunnallinen. Olin ujo ja hieman lihava, joten jäin aina joukkuepeleissä viimeiseksi eikä liikunta voinut kiinnostaa pätkääkään. Nyt tiedän ettei syy ollut minussa, vaan siinä että koulussa oli erittäin ammattitaidottomat liikunnanopettajat jotka eivät pystyneet lainkaan motivoimaan lapsia liikkumaan. Liikunta oli heille kuin rankaisemista, pakottamista ja sen ei kuulunutkaan olla hauskaa.
Kesti vuosia toipua koululiikunnan aiheuttamasta inhosta liikuntaa kohtaan. Pidin aina itseäni huonona vain siksi, että muut sanoivat minulle niin enkä pärjännyt joillekkin urheiluseurassa viidesti viikossa treenaaville luokkatovereille.
Nykyisin olen tanssija. Treenaan viidesti viikossa, kävelen ja juoksen lähes päivittäin ja pystyn tekemään sellaisia fyysisia juttuja joita en olisi koskaan uskonut pystyväni tekemään. Tuntuukin uskomattomalta että koululiikunnassa minut leimattiin huonoksi ja sain aina kuutosia.
Lasten liikunnassa tärkeintä on kannustaminen ja se että liikunta on todella hauskaa ja siitä saa iloa sekä onnistumisen kokemuksia. Pakottaminen ei auta, vaan motivointi. Kaikille ei tylsät ryhmäliikunnat tai pesäpallopelit sovi. Kannattaa yrittää ehdottaa vaikka mitä lajeja, kuten karatea, judoa tai nyrkkeilyä. Kun pääsee ryhmään mukaan ja saa sieltä kavereja, motivaation senkun kasvaa ja lapsi haluaa kehittyä yhä paremmaksi lajissaan. Toivon että lapsesi löytää sen oman lajinsa, uskon että jokaisella on sellainen.- ... syvältä?
Kyllä... tuli taas tänään huomattua, että tämän vuoden koululiikunnasta taitaa tulla aika "helve**iä". Uusi lukion(ala-asteelta tuttu) liikunnanpettaja ei pidä minusta yhtään, koska en treenaa seurassa 5 kertaa viikossa, enkä ole hyvä liikunnassa... Mutta ei koulun tarvitsekkaan olla kivaa... Itse kuitenkin pidän liikunnasta vapaa-ajalla, vaikken olekaan hyvä siinä. Olen vain päättänyt, että ei haittaa, vaikken osaakkaan!! :)
- Nimetön
Minä pakotin 10v. pojan erään harrastuksen pariin ilmoittamalla ryhmään jossa lapsia opetettiin lajissa. Tavallaan yksilölaji, mutta voi harrastaa porukallakin. Jokainen lapsi on erilainen, meillä ainut tapa saada lapsi liikkeelle, koska hänelle oli kova kynnys mennä mukaan lajiin jota ei osaa. Mutta nyt kolmannen kerran jälkeen, kun taidot kasvaneet, lähtee jo vastaanpanematta mukaan. Meillä ainakin ongelma siinä, että pitäisi olla joku joka osaisi opettaa kahden kesken, kun itse en osaa.
- miksikä
Kuin et voi kertoa mikä laji. Miksi salainen?
- Arskaaja
Selkeät rajat tietokoneen käytölle, varsinkin pelailulle, ja ihan erityisesti verkkopelailulle. Nykyiset verkkopelit alkavat olla sen tason virtuaalitodellisuuksia, että kelpaavat varsinkin sosiaalisten kontaktien osalta oikean elämän korvikkeiksi. Niihin voi ihan oikeasti jäädä koukkuun, aikuinenkin (olen itse nähnyt), saati sitten kasvava poika. Ja niin kauan kuin on koukussa johonkin peliin, joku liikuntaharrastus ei paljoa kiinnosta, kun tahtoo vaan pelaamaan.
Erityisesti tuo että "ei ole kiinnostunut mistään" kuulostaa pahalta, eli siltä että hän on kyllä kiinnostunut, mutta vain yhdestä asiasta: yhdestä tai muutamasta verkkopelistä! Tällöin hänen kaikki sosiaaliset kontaktinsa ovat verkossa, ja se on varsinkin tuon ikäisellä huono juttu. Käykö pojallasi kavereita kylässä tai käykö hän kavereillaan kuinka usein?
Suosittelen ihan alkuun, että poikasi kanssa pidätte pari viikkoa päiväkirjaa, että paljonko hän pelaa mitäkin peliä ja kuinka kauan on chateissa ja keskustelupalstoilla. Kannattaa myös vähän vahtia, että pelaako hän esim. yöllä salaa niin että se ei näy päiväkirjassa...
Kun päiväkirjan kanssa on muodostunut käsitys siitä, paljonko poikasi todella pelaa, voi harkita toimenpiteitä. Jos alle 20h/viikko, niin homma lienee hänellä hanskassa (mutta vahdi ettei lipsahda!). Jos kyseessä on todellinen addikti, niin 50h/viikko ei vielä ole erityisen paljon peliaikaa...
*Jos* peliaika näyttää pahalta, niin mahdollisia toimenpiteitä:
- tietokone pois pojan huoneesta ja yhteisiin tiloihin tai jopa vanhempien makuuhuoneeseen
- kieltää kuulokkeiden käyttö, äänet kaiuttimista
- peliajalle rajat (esim. 2h/arkipäivä, 8h/viikonloppu)
- peliajan sitominen muihin harrastuksiin
- pahassa tapauksessa: verkon tai koko tietokoneen käyttöoikeus pois kunnes on löytänyt toisenkin hyvän harrastuksen (kouluun liittyvä käyttö valvonnan alla, tai sekin kiellettyä, peruskoulu ei vaadi että kaikilla on tietokone kotona vaikka poika yrittäisi sellaista vakuuttaa)
*Jos* poikasi on koukussa peleihin, niin vieroitus on ihan yhtä rankkaa, kuin minkä tahansa addiktion vieroitus... Kannattaa mm. huomioida, että todellinen addikti valehtelee estotta vain päästäkseen addiktionsa pariin, tai salatakseen addiktionsa, eikä välttämättä edes itse tajua valehtelevansa. Voisi jopa sanoa että áddikti on syyntakeeton valehtelun suhteen. Valehteluun pitää siis varautua, suhtautua ymmärtäväisesti, mutta ei näyttää tätä varautumista eli epäluottamusta pojalle etukäteen. Samoin voi varautua kaikenlaiseen kiukutteluun, tekosyihin (koulun takia pakko päästä verkkoon, tekee kouluun esitelmää pelistä, kaveritkin pelaa, verkkokaverien kanssa sovittu peli eikä voi pettää, jne jne).
Sitten niihin muihin harrastuksiin... Ennen kuin vieroituksen (siis *jos* pojallasi on addiktio) pahin vaihe on ohi, ei varmaan kannata edes yrittää... Sen jälkeen anna pojan itse valita mitä haluaa harrastaa, mutta tee selväksi että jotain pitää olla. Itse vaatisin ehkä, että yhtä monta tuntia liikuntaa/ulkoilua viikossa, kuin pelaamista.- Felix.....-.-
Olen 16 vuotias poika ja minulla on kone omassa huoneessani. Minä myönnän olevani liikaa tietokoneella. Myönnän että olen jäänyt koukkuun muutamiin asioihin joita teen päivittäin. Vanhempani ovat tietenkin valittaneet siitä ja olen siitä palautettakin saanut kunnolla. Mutta peruskoulun keskiarvoni on 9,3 ja nykyinen lukion keskiarvo 9, joten vanhempien suu kyllä pysyy kiinni. Ja hyöty minkä olen saanut internetistä on korvaamaton. Olen saanut paljon apua opintoihinkin.
Ystäväni ovat kaikki levittäytyneet opintojen takia ymprä ämpäri Suomea. Yksi keino pitää heihin yhteyttä on puhelin, mutta laskut olisivat karmeat jos jokaiselle soittelisin. Siispä messenger on oiva tapa pitää heihin yheteyttä vaikka yhtä aikaa ja mikä parasta jutella voi tuntitolkulla ilman että siitä mene laskua. (ellei oteta huomioon sähkön kulua)
Ja mikä hyöty on vielä niin yhteyksissä voi olla ihmisiin ympäri maailmaa. Englannin taitoa olen hyödyntänyt hankkimalla ystäviä messengeriin muista maista. Kokeissa on ollut apua varsinkin kun on päivittäin kirjoittanut englantia ystäville. Paljon tehokkaampa kuin kirjeenvaihto.
Pelejä pelaan aina kun tarvitsen stressin helpotusta. Tai ostan kaupasta jos tulee uusia pelejä joista olen kiinnostunut. Niidenkin avulla voi harjoittaa tarkkuutta yms. Ja tietokoneella voi tehdä niin paljon muutakin kuin pelata. Jos olen koneella vaikka 8 tuntia putkeen niin saatan tehdä paljon asioita kuten piirtää piirtopöydällä (piirrän siis suoraan tietokoneelle sen laitteen avulla) voisinhan minä mennä uloskin maalaamaan ja piirtämään mutta näin talvisin se ei onnistu ja mielelläni harjoitan tämäkin taiteen tekemistä. Voin muokata perhevalokuvia ja tulostaa niitä äidille. Voin etsiä tietoa asioista jotka koskevat pian minua (opintotuki yms.)Voin kirjoittaa tarinoita ja lukea uutisia. Ja paljon muuta.
Minua ei todellakaan haittaa se että en harrasta mitään urheilua. Uin kesällä kun olemme mökillä jossa ei ole sähköä joten joudun ne ajat olemaan ilman laitteita. Mutta se sopii minulle täydellisesti koska se on ainoa paikka missä voi ladata akkuja seuraavaa kouluvuotta varten.
Minulla on kaksi kissaa joita hoidan vaikka kuinka tekisi mieli pelata. Käytin kaikki joululahjarahatkin toisen kissan leikkaukseen vaikka olisin voinut ostaa uusia laitteita. Ja hyvä että tuhlasin ne rahat. Ilman leikkausta olisi kissa saattanut kuolla. Minulle on eläimet yhtä tärkeitä kuin tietokone. Ja totta helvetissä antaisin koneeni pois jos pitäisi valita kissan ja koneen väliltä.
Luen kiinnostavia kirjoja myöskin silloin kun ei koneella huvita olla. Mutta myönnän etten lue kirjoja niin montaa tuntia vuodessa kuin olen tietokoneella. Myönnän ettän kärsin päänsäryistä ajoittain, mutta niin kärsivät monet muutkin. Myönnän että ehkä kuntoni olisi parempi jos en olisi koneella niin paljoa. Mutta sitä en myönnä että elämäni olisi parempaa ilman tietokonetta. Kaikki se mitä olen saavuttanut ja kaikki se mitä tulen saavuttamaan ei olisi mahdollista jos käyttäisin paljon aikaa urheiluun ja ainoa intohimoni olisi lihakset. Arvostan älykkyyttä ja taidetta. Rakastan eläimiä, kirjoja, tiedettä ja sen saavutuksia. Olen kunnianhimoinen, älykäs, pärjään koulussa keskivertoa paremmin, minulla on ystäviä ja kaikinpuolin ihana elämä.
Toisaalta elämässäni on ollut varjopuolia jotka ovat olleet ennen tätä tietokoneeseen uppoutumista. Kärsin ennen murrosikää depressiosta. Äidilläni on skistofrenia ja elämässämme on ollut paljon selviytymistä. Onnettomuuksia ja menetyksiä. Mutta mikä ei tapa niin se vahvistaa. Olen taistellut sosiaaliviranomaisia vastaan ja tehnyt kaikkeni että olen saanut olla kotona. Jos minut olisi otettu huostaan äidin sairauden takia niin olisin varmasti masentunut enkä todellakaan olisi tällä tasolla koulussa.
Äiti pärjää tehtävässään mainoiosti ja tietenkin syö lääkkeitä. Mutta elämämämme on tällä hetkellä hyvää. Voisin olla tuolla kadulla ryyppäämässä muiden nuorten kanssa mutta en halua. Meidän perheessämme ei juoda alkoholia tai polteta tupakkaa. Ei vanhemmat eikä lapset. Äitini on sairaudestaan huolimatta erinomainen äiti ja suoriutuu kaikesta mistä muutkin äidit. Pidän häntä tärkeämpänä roolimallina kuin isääni. Hän on elävä esimerkki siitä että vaikeuksistakin voi selvitä. Hän tukee minua niin paljon kuin pystyy.
Minun ei tarvitse olla huolissani siitä että olen koneella todella paljon. Eikä tarvitse olla vanhempienikaan. He saavat olla ylpeitä ja antavat minun olla koneella niin paljon kuin tahdon. Kunnioitan heitä ja he kunnioittavat minua. Ei minun päivittäisestä elämästäni tarvitse huolestua. Jos sairastun johonkin mikä johtuu tietokoneella olemisesta niin se on sitten sen ajan murhe. Mutta siihen asti minulla on vielä paljon suunnitelmia. Haluan ihmisten lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. Psykologin ammattia olen harkinnut myös, koska olen kokenut paljon elämässäni ja luulen että pystyn ymmärtämään varsinkin nuoria.
Onneksi olen saanut tehdä mitä haluan eikä minulla ole kotona mitään rajoja että kuinka kauan saan olla koneella tai TV:n ääressä. Jos olisin tuhlannut enemmän aikaa urheiluun niin olisinko nyt sitä mitä olen. Arvostan älykkyyttä enemmän kuin lihaksia.
- JEJUSI
Hei. Minulla on 3 tyttöä.Vanhin tytär ei sietänyt liikkumista mutta keskimmäinen ja nuorimmainen ovat olleet semmoisia ikiliikkujia. Tajusin jossain vaiheessa että koska vanhin oli motorisesti kömpelö se sai liikkumisen tuntumaan tosi vastenmieliseltä. Kaikkea sai opetella (esim.luistelu, pyöräily...) tosi paljon kun taas sisko laittoi hokkarit jalkaan ja lähti. Mutta me pakotimme kuitenkin liikkumaan. Liikkuminen on yksi elämän perusasia.Tässä vaiheessa opetellaan esim. terveydelle tärkeitä kuten ravinto ja liikunta yhteyksiä. Nyt tyttö on 16 ja týkkää liikkua. Kaikille löytyy mieluinen laji loppujen lopuksi, tosin työtä teetti etsiminen mutta vaivannäkö palkittiin.
Riittävän paljon on tulevaisuuden sydän- ja verisuonipommeja syömässä karkkia kotona pelien ääressä.
Joten lempeästi pakottaen, kannustan.... - kjyhgiytd
minä "pakotan" lapseni mukaan esim. hiihtoladulle ja kyllä siitä aina ihan hauska reissu loppupelissä tullee.
- pitäis hyväksyä
se tosiasia että kaikki ei ole liikuntaihmeitä! jos itse pidät huolen että kotona syödään terveellisesti ja poikahan kuitenkin "pakosta" harrastaa koululiikuntaa pari kertaa viikossa, niin eiköhän hän ihan terveenä pysy! ja muista myös hyötyliikunta, eli toivottavasti et tee sitä virhettä että kuskaat lasta kouluun, kavereille tms. sitäpaitsi tosi on että moni innostuu liikunnasta vasta myöhemmin, oma veljeni oli 11v:na samanlainen pelihirmu (kuten aika moni poika tuossa iässä!) mutta nyt 15v:na omaehtoisesti alkanut käydä salilla ja pelaamassa sählyä. eli älä pakota liikuntaan, sillä stressaat vain itseäsi ja ennenkaikkea lastasi!
- kunniaan!
Oma äo:ni on 128 eikä sitä ole hölkkäämällä saatu, ja en todellakaan pane vastaan jos poikani on kasvettuaan kiinnostunut enempi esim kirjoista ja koneista kuin liikunnasta. Ja oletko käynyt 12v junioreiden jalkapalloharjoituksissa? Minä olen, ja se on aika karmea kokemus: valmentaja huutaa ja haukkuu poikia, joille peli pitäisi olla vielä hauskaa leikkiä eikä ammattilaisjalkapalloa. Ikävä kyllä näin ei ole ja en yhtään ihmettele että moni juuri tuossa iässä keskeyttääkin pelaamisen kun "se ei ole enää kivaa", kuten eräs tuttavani poika sanoi. Ole onnellinen että poikasi menestyy koulussa, se vie hänet aikuisena eteenpäin, ei se kuinka tiukat vatsalihakset hänellä on (jos et sitten toivo pojastasi kalsarimallia tai hunks-tanssijaa).
- topikoo
onkaan painoindeksisi? Tuskinpa tämänkään keskustelun aloittajalla murheena oli se, ettei hänen lapsestaan tule huippu-urheilijaa vaan terveydelliset seikat, ylipaino niistä yhtenä.
Äläkä ole turhaan huolissasi tuosta äo:stasi. Kyllä noinkin vaatimattomalla ihan hyvin yhden elämän klaaraa, kunhan ei aseta tavoitteita liian korkealle!
- äiti maaria
Älä pakota mitään, mutta kiellä hetkeksi tietokone. Pitää olla muutakin elämässä ku tietokone. Kato mitä keksii ilman konettakin. Rajat on rakkautta, Ei tartte tuon ikänen viel istuskella päivät pitkät koneella. Ihan voit rajata koneen käyttöä, ei ole pahaksi. Sano että kun alkaa olla muutakin harrastuksia nii saa taas pelatakkin.. ei ole hyväksi kenellekkään istua kököttää tietokoneella.
- TosiAsiaMies
Tuossa iässä on joutunut koulussa jo koululiikunnan uhriksi liian pitkäksi aikaa. Hyvät urheilua harrastavat lapset vetävät showta ja ei-urheilullisia pilkataan ja valitaan viimeiseksi joukkueisiin, opettajan salliessa tämän ja kannustaessakin.
Itselläni kesti lähemmäs 10 vuotta koululiikunnan loppumisesta, että aloin itse harrastaa liikuntaa.
Minun neuvoni on, että joku laji, mikä EI ole joukkuelaji EIKÄ sisällä mittausta tuloksista olisi hyvä vaihtoehto. Jos siellä on joku mittaamassa juoksuaikoja, tai istuu vaihtopenkillä pelit, katoaa motivaation loputkin.
Punttisali on yksi juttu, mitä voi harrastaa yksin, ja missä vain itse tietää kehittymisensä. Vasta kun on todella kaappi kukaan sanoo mitään.
Taistelulajit ovat toinen juttu, missä kyse on yksilölajista. Samalla itsetunto nousee kohisten, kun tietää pystyvänsä huolehtimaan itsestään tarvittaessa. Joku junnu-judo, junnu-kickboxing tms..
Motivoinnissa muutaman vuoden päästä toimii se, että urheilulliset hyväkroppaiset pojat saavat tytöt, joten silloin urheilun harrastaminen tulee tuota kautta, tai sitten sosiaalinen syrjäytyminen kokonaan. Nyt on motivointi vaikeampaa, ellei jokin häntä kiinnosta "urheilulajissa". - Elise87
Ala-asteikäisenä minua ei kiinnostanut aktiivinen liikunta niin paljon kuin olisi pitänyt. Hyvää tarkoittaen minua vietiin uimaan ja keilaamaan, mitkä olikin ihan kivoja harrasteita, mutta lopulta kuitenkin jäivät. Mutta laskettelureissu oli ihan kamala ja jäi ensimmäiseen kokeiluun kun olin murtaa niskani ja siitä jäi jopa traumat.
Murrosiässä sitten kiinnostuin ulkonäöstäni ja terveydestäni, siihen asti hellävaraisetkin vihjailut tuntuivat vain ikäviltä loukkauksilta, kun olin lievästi ylipainoinen. Nyt olen ihan terve nuori nainen. Toivottavasti oma poikasi innostuisi jostain harrasteesta, kannattaa kokeilla yhdessä jotain mikä voisi olla hänestä hauskaa. Mutta lopulta se lähtee kuitenkin nuoresta itsestään. - Milli-magia75
Kannata pakottaa mihinkään, mutta samaa mieltä tietokoneen käyttöä vähentämään. Kone kieltoon. Jotain pitää todellakin olla 11-vuotiaalla muutakin, kuin pelit. Ei tee hyvää pelailla vaan. Rajoita käyttöä. Pienen aikaa vaikka kokonaan. Se tosi jos koululiikunta liian rankkaa jollekkin, se tekee kyllä sen ettei se kiinnosta. Mutta voihan sitä koittaa siltin ehdottaa vaikka lähtemään uima-halliin tai jonnekkin luistelemaan tai jotain, vaikka menisitte koko perhe tai yhdessä kahdestaan hänen kanssaan. Vietätte samalla yhteistä hetkeä lapsesi kanssa. Hän näkee että vapaa-ajalla asia on ihan eri. Ei ole vaatimuksia liikunnan suhteen. Saa suorittaa ihan itsenäisesti ilman silmätikkuna olemistakin. Käykää laskettelemassa... jotain kivaa. Ihan kuitenkin muuta, kuin että annat istua tietokoneella. Kirjastokin mukavampi paikka. Ehkä joku kirjan lukeminenkin on parempi vaihtoehto.
- liikunta mielyttäväksi
7.2.2008 hesarissa lukiolainen kirjoitti koululiikunnasta hyvän jutun. Kannattaa lukea se!
Missään työpaikassa ei annettaisi valita tiimiryhmän jäseniä samoin kun koululiikunnassa valitaan joukkueen jäsenet. Se luokiteltaisiin henkiseksi väkivallaksi. Mielestäni koululiikunta olisi parhaimmillaan niin että tutustutaan uusiin lajeihin ja näiden jotka eivät harrasta ko. lajia saisivat siihen parhaan opastuksen ja tuen. Nämä jotka ehkä harrastavat lajia mahdollisesti ehkä kilpailevat ko. lajissa jäisivät vähemmälle tuelle.He eivät enää tarvitse henkistä väkivaltaa heikompien kustannuksella tueksi lajin harrastamisen Eli koululiikunnan pitäisi auttaa ja tukea oppilaita jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Koululiikunnan arvosanat ovat kyllä ilontappajia. Miettikää kun yritykset liittäisivät kehityskeskusteluihin liikuntapisteet, jotka perustuisivat mittauksiin kentän laidalla tai kuntosalilla.
- pelipallot
Meillä ei edes ollut tietokonetta lasten ollessa pieniä, ei tullut mieleenkään hankkia ja niin oppivat liikunnan riemun. Nyt aikuisina miehinä pelaavat sarja- ja Sm-tasolla bilardia ja salibandya. Ja nauttivat pelaamisesta vieläkin, vaikka omistavat tietokoneen. Liikunta voittaa sillä pelaamisen vieläkin. Tosin meillä harrastaa ja on aina harrastanut liikuntaa koko perhe.
- kaivaraani
Lapsen itsetunto voi olla niin pohjilla syystä tai toisesta, että osallistumiskynnys esim. joukkueliikuntaan voi olla kompastuskivi. Valinta joukkueisiin usein tapahtuu open valitseman kapteenin johdolla ja ns. huommat liikkujat jää viimeiseksi. Tuo voi olla erityisen nöyryyttävää. Minulle ainakin oli, kerron sen kokemuksesta. Opettajan asenne oli myös karsea ja sen esimerkin ohjaamana nämä hyvät pelaajat nälvi muutenkin kuin liikunnan merkeissä. Tämä on yhdenlaista koulukiusaamista, jostainhan sekin alkaa. Jos sen alla sortuu, koko koulutyö alkaa käydä ylivoimaiseksi. Tuo kiusatunleima voi jäädä otsaan ihan työajoille asti. Mulle tuo kiusaaminen alkoi isän ja veljen johdolla, peruskoulusta lukioon, töihin, yksityiselämään muutenkin. Nyt kaikkien koittelemusten johdosta olen työeläkkeellä ja koetan etsiä itsetuntoa ja elämäntarkoitusta. Kotoa en sitä saanut, vähäiset harrastuksetkin kustansin itse.
Kannustaa voi ja pitääkin! Pakkopullalla ei pitkälle pötkitä. Esim. yhteiset hiihtolenkit ja pikkuateriat reissun päässä kannustimena on hyvää. Yhdessäolo on tärkeää muutankin. Kannustimena voi tietty toimia muukin. Jos lapsi on yritteliäs ja ns. pitkällä tähätämellä saatu pyörä, tietokone tms. toimii, sitä voi pitää kannustimena. Toistuvaa porkkanaa en suosi. Kaikkeen tekemiseen tulee liittyä hyvä mieli.
Toivon valoisempia tulevaisuudenhetkiä kaikille! - .....
Ei kannata pakottaa, lahjoa voi yrittää :D
Itselläni oli ongelmia oikean lajin löytämisessä kunnes se osui kohdalle ikäänkuin vahingossa kun kokeilin 12-vuotiaana uudella paikkakunnalla uusia asioita. Vanhemmat sanoivat että pitää kokeilla jotain, mutta ei tarvitse jatkaa jos ei tykkää ja sillä periaatteella sitten etsittiin kunnes osui oikea kohdalle.
Aloin vanhempana valmentamaan junnuja lajissani ja siellä oli joka vuosi pari sellaista muksua joiden vanhemmat oli pakolla raahanneet lapsensa harrastamaan. Siellä ne istuivat nurkassa murjottamassa ja pilasivat muidenkin treenit. Kilpailuissa niiden samojen lasten yli-innokkaat isät huusivat naamat punaisena lapsilleen ja se oli välillä suorastaan sairasta.
Ota selvää erilaisista harrastusmahdollisuuksista ja katsokaa pojan kanssa yhdessä, sopikaa että jotain pitää käydä kokeilemassa esimerkiksi 2 kertaa. Sitten sinun pitää muistaa että et ala vinkumaan jos poika innostuu jostain ja joudut kuskaamaan treeneihin ja ostamaan välineitä ;)- Milli-magia75
ei ole lahjakkaita liikunnassa, jos ei se kiinnosta niin ei sitä todellakaan halua tehdä. Joku muu harrastus on varmasti mieluisin. Kaikkea muutakin kyllä on.
- kysyppä...
olisiko se kiinnostunut musiikista? yleensä jos liikuntahommat ei vedä niin musiikki voi olla hyvä vaihtoehto. nyt se vois vielä ottaa vaikka kitaran tai vaikka rummut. yläasteella yleensä on musiikkiluokka. siellä ei enää jengiä punnita minkään jääkiekko-osaamisen mukaan vaan ihan niiden musiikkitaitojen. ne on yleensä juuri sellasta rauhallista ja älykästä porukkaa.
- Anonyymi
Voiko lasta pakottaa kävelylle
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1802015
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1601735Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461696- 1231473
Liian paljon hylättyjä ääniä
Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus1561248Ikäero suhteessa
Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia531136Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen581010- 70919
Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat
Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P26897- 15889