Synnytyskivuista

Kivun sijaintia ja sen laatua on vaikea kuvailla. Se oli itselläni ainakin hyvin kokonaisvaltaista, ehkä juuri kuukautiskipua muistuttavaa, mutta ei sitten kuitenkaan puhtaasti sellaistakaan.

Otin ensimmäisessä synnytyksessäni epiduraalin, eikä sen laittaminen tuntunut miltään. Helpotti oloa ja teki synnyttämisestä miellyttävämpää. Toinen synnytykseni oli niin kivuton, etten tarvinnut lainkaan puudutteita.

Jokainen synntys on yksilöllinen, samoin kivun kokeminen. Onneksi nykyaikana on mahdollisuus tehokkaaseen kivunlievitykseen, jos sellaiseen on tarvetta.

Synnytyskipua ei voi verrata mihinkään muuhun kipuun, itselläni se tuntui vatsassa, alaselässä ja reisissä. Alapäässä ei ennen ponnistusvaihetta kipua tuntunut. Se, missä vaiheessa kivut muuttuvat sietämättömäksi on aika vaikea arvioida koska se on ihan tapauskohtaista. Itselläni kivut muuttuivat erittäin koviksi n. klo 12 ja lapsi syntyi klo 17.40. Synnytykseni oli nopea. Paljon sattui myös ponnistaminen ja synnytyksen jälkeinen ompelu sillä sain pahoja repeämiä ja väliliha leikattiin. Epiduraalin laitto ei ensimmäisessä synnytyksessä sattunut, mutta toisessa synnytyksessä lääkäri vaurioitti hermoa ja tunsin sähköiskumaisia värähdyksiä mitkä tekivät todella kipeää sillä hermo vaurioitui. Tämä on kyllä erittäin harvinaista sillä yleensä epiduraalin laitto sujuu ongelmitta.

Minulla supistukset olivat kivuliaita, ihan kuin joku olisi puukolla tuikannut alavatsasta selkäänpäin. Sain epiduraalin 2 h sairaalaan menon jälkeen. Sen jälkeen meni liki 6 h että vauva oli maailmassa. Ihmettelen suuresti miten olisin jaksanut ilman epiduraalia, koska koko ajan oli myös oksitosiinitippa nopeuttamassa avautumista. Ponnistus ei mielestäni sattunut juuri lainkaan verrattuna supistuksiin. Pirunmoinen hiki vaan tuli! Ja hartioista jumituneen vauvan kiskominen ulos tuntui tosi ilkeältä mutta onneksi vain hetken.

mä olin jotenkin niin sekaisin siitä kaikesta ponnistusvaiheessa ettei siinä oikeastaan sattunut. tai sitten en vaan muista sitä, sekin hyvin mahdollista :) mun mielestä näitä juttuja on kauheen vaikee kuvailla jälkeenpäin, jotenkin se kauheus unohtuu niin hyvin kun vauvan saa sykkyyn. muistan että supistukset sattu niin paljon että halusin epiduraalin, mutta en osaa sanoa miltä tai kuvitella mielessäni miltä ne tuntui. niin ja sen muistan että mulla tuntui reisissä eniten ja en pystynyt olla lainkaan paikoillani. autossakaan en ollut vöissä vaan pyörin takapenkillä ku väkkärä... vähän vaarallista joo, mut en sillä hetkellä osannu sitä ajatella.

epiduraalia pelkäsin kauheesti mutta sehän sitte puudutettiin se alue eka ni ei tuntunu miltään, ajatus vaan inhotti, oon jotenki herkkä alaselästäni. puudutuspiikki tuntu samalta ku esim. hampilekurissa.

pahinta oli ehkä se kun alkoi kauheesti ponnistuttamaan mutta ei saanut vielä ruveta puskemaan vaavia ulos, se oli vaikeeta, huusin kätilölle että no miten v***ssa sä luulet että tässä pystyy pidättelemään?!

yllättävintä taas oli se, miten rauhallinen olin kotona supistusten alettua, menin suihkuun ja ajelin säärikarvat ja bikinirajat... XD luulin että olisin heti ihan paniikissa.

ompeluista ja istukan syntymisestä en tienny enää mitään.

vaikea verrata mihinkään muuhun kipuun. Se on myös erilaista eri synnytyksissä. Ensimmäisessä avautumiskipu oli ihan kuin järkyttävä selkäkipu, joka välillä oli sietämätön ja välillä lähes siedettävissä, mutta koko ajan. Ensimmäisessä synnytyksessä sain myös epiduraalin, jonka laitto sattui ihan sairaasti, mutta hyöty oli olematon, joten toiste en sitä ota.

Toisessa avautumiskivut olivat selässä ja mahassa.

Kolmannessa synnytyksessä supistukset tuntuivat ikään kuin mahan ja selän välissä. Jossain, mikä ei ole koskaan aikaisemmin ollut kipeänä. Kolmannessa supistusten väli oli loppuun saakka niin selkeä, että kun supistus loppui, ei sattunut yhtään. Kunnes alkoi taas uusi supistus.

Alapääkipu tulee kuvaan vasta sitten kun ollaan ponnistusvaiheessa. Itseasiassa se on minulla kahdessa ensimmäisessä synnytyksessä saatu kompensoitua puudutteella niin, etten ole tuntenut ponnistaessa kipua oikeastaan lainkaan. Kolmannessa synnytyksessä ei puudutettu ja silloin vasta tajusin, että ponnistaminenkin voi sattua. Kuten joku tuossa kertoikin, niin minä myös yritin viimeiseen asti pidätellä ponnistusta kipujen takia, mutta ulos se oli sieltä lopulta pukattava.

Ei sitä synnytystä kannata kauheasti etukäteen pelätä. Onhan niitä karmeita synnytyskertomuksia, mutta suurin osa synnytyksistä sujuu varsin hyvin. Synnyttäminen on kivaa. Odotan innolla neljättä kokemustani. (On silti jokin hämärä muistikuva, että olisin viimeksi yrittänyt perua koko vauvahomman kesken synnytyksen, mutta kätilö ei antanut.)

synnytyskipu on varmaan kaikista kokemistani kivuista pahin mutta kipu unohtui kun sai vauvan syliin. ja näin jälkikäteen ei edes muista koko kipua, eli voisin lähteä vaikka heti uusimaan synnytyksen... palkinto siitä on niin ihana ja rakas. supistukset tuntui minulla aluksi selässä tosi voimakkaina jonka jälkeen ne alkoi tuntumaan vatsassa. epiduraali oli oikea helpotus, monta kivutonta tuntia... ponnistusvaihe oli mielestäni kaikkein kivulian ja varsinkin kun vauva oli olkapäiden kohdalla syntymässä.. mutta kokemus synnytyksestä oli ehdottomasti hieno!!! sitä ei voi sanoin kuvailla...

Mulla avautumisvaiheen kivut tuntuivat alavatsalla ja selässä,kuukautiskivun tyyppistä ja kipu kesti sen aikaa että ehdin hengittää 20x sisään-ulos,sitten tuli tauko.Nuo tauot lyheni ja kipu koveni kun synnytys eteni.Ihan siedettävää kuitenkin.Kivunlievityksenä halusin ja sain olla suihkussa/kylvyssä,akupunktiota,aqua-rakkuloita,lämpöpakkauksia ja halusin olla liikkeellä koko ajan,eli kävelin ympäriinsä.Ponnistusvaiheen kipu oli mielestäni kurjinta,siihen oisin ottanut puudutteen toisella kertaa,ei se jostain syystä onnistunut kuitenkaan.Ekalla kerralla ei se ponnistaminen oikein onnistunut,kätilö vaihtui just silloin,ite jotenkin luovutin välillä.Melkein 2 tuntia meni,mutta sain lopulta punnerrettua vauvan maailmaan.Toisella kertaa meni paljon paremmin (20min.),sain ponnistaa synnytysjakkaralla ja kätilö kannusti loistavasti,auttoi tosi paljon mua.Kummallakaan kerralla ei tullut repeytymiä,sattui vaan kamalasti alapäähän se vauvan ulostulo.Sitten kun vauvan saa syliin ei ole kivuilla enää väliä,on se sellainen ihmepakkaus.Menisin kolmannenkin kerran synnyttämään :).

Sitä kipua on vaikea kuvailla. Kun kipeät supparit alkoivat, se oli kai vähän sellaista menkkakivun tapaista jomotusta alaselässä ja vatsalla. Alusta asti keskityin hengittämiseen, ja kivusta tulikin ikäänkuin aalto, jota rauhallisella hengityksellä ja huokauksilla/matalilla äänillä puhaltamalla kiipesin ylös ja alas. Kolme ensimmäistä hengitystä meni kivun koventuessa, kolmannella tiesi olevansa huipulla. Loppu oli helpotuksen tunnetta ja rentouden leviämistä.

Sairaalaan ja altaaseen päästyä (4-5 cm auki) jopa nautin tilanteesta. Kehon omat endorfiinit ym. hormonit toimivat ihan huikeasti, supparit olivat kivusta huolimatta jotenkin ennustettavia ja hallittavissa (aina vain se 3 hengitystä ja sitten helpottaa taas...) ja suppareiden välissä olo oli todella hyvä. Rauhallinen, kirkas. keskittynyt. Vedessä kipu oli paljon helpommin hallittavissa, siellä pystyi olemaan rentona eikä pistänyt suppareille vastaan. En osaa sanoa missä kipu silloin oli, se oli jotenkin kokonaisvaltaista eikä tuntunut ylivoimaisen pahasti missään tietyssä pisteessä. Altaasta poistuessa (vessassa käydessä ym.) kipu oli heti repivämpää ja sille oli vaikeampi antaa periksi.

Ihan avautumisvaiheen lopussa (altaaseen pääsystä noin puolitoista tuntia), tai avautumisen ja ponnistamisen välissä tuli hetki (muutama suppari) kipua jonka kanssa ei meinannut pärjätä. Lapsi liikkui kanavassa alemmas tai jotain, mutta sitten pääsikin ponnistamaan. Ponnistaminen taas tuntui lähinnä hyvältä, pääsi tekemään jotain. Ihan loppuvaiheessa kipu alkoi tuntua alapäässä, kun lapsen pää tuli esiin eikä enää vetäytynyt, vaan pingotti kudoksia. Se kipu oli sellaista kirvelyn ja paineen tunnetta. Mutta äkkiä sekin oli ohi.

Itsellä oli ihan huikea ero siinä miltä kipu tuntui kun sai olla rauhassa omissa oloissaan vedessä (ei mitään paniikkia) siihen kun yhdessä välissä käyrän otto ei onnistunutkaan seisten ja vapaasti liikuskellen vaan piti mennä makuulleen sänkyyn. Silloin tajusin miksi synnyttäjät haluavat epiduraaleja... Onneksi pääsin siitä vielä ylös ja takaisin altaaseen!

Kovimmat supistuskivut minulla tuntui eniten alaselässä. Siinä vaiheessa olivat kivuliaimmat kun väli on lyhyin. Juuri ja juuri kesti supistuksen, sitten sai onneksi hengähtää ennen seuraavaa. Minulla oli vain ilokaasu apuna, en tiedä auttoiko se niin. Olihan se ihan hauskaa olla pihalla, mies sitä eniten imutteli keinutuolissa. Mutta mielummin olisi ottanut sitten synntyksen jälkeen :).
Kestän kipua omasta mielestäni todella hyvin, mutta supistuskipua en pystynyt hallitsemaan niinkuin yleensä. Suihkussa olo helpotti huomattavasti, maata en pystynyt ollenkaan.
Kaikista kivuliain kuitenkin oli ponnistus vaihe. Supistusket oli todellista leikkiä siihen verrattuna. Olin jotenkin saanut sellaisen kuvan täältä palstalta ja muualta, että kun on aika ponnistaa niin se helpottaa oloa.. Ei todellakaan! En saanut mitään puudutusta ja niinkuin se ei olisi riittänyt, minulta leikattiin kiireellä saksilla paikkaa auki että vauva mahtuu ulos. Olin pyörtyä ja välillä tuntui ettei siitä kivusta selviä. Kätilöt olivat sanoneet miten helposti vauva liukuu vaan ulos kun syntyi ennenaikojaan ja painoarvio oli 2kiloa. Eikä se nyt ihan niin mennyt. Hemmetti mitä teurastusta.

Minä en enään koskaan aio synnyttää, se on varma. Lapsia haluan mutta saa nähdä uskaltaako enään.

Huomaa, että tänne ovat vastanneet suurimmaksi osaksi ne, joilla synnytys on ollut kivulias.

Lähipiirissäni moni äiti on kokenut synnytyksen ihan siedettävänä ja "ei niin pahana".
Laitoksellakin kiinnitin huomion ns. hyviin synnytyskokemuksiin.
Niistä vaan puhutaan harvemmin kun noista kipeistä ja vaikeimmista.

Itse en pitänyt missään vaiheessa kipuja niin kovina kun olin ennakkoon kuvitellut.
Läpi synnytyksen tunsin ne menkkamaisina selkäpolttoina, salissa kuitenkin paljon kovempina.
Kohdunkaulan puudutuksen jälkeen ei sattunut yhtään, tunsin kuitenkin koska pitää ponnistaa.
Myöskään ponnistusvaiheen kipua en erityisemmin rekisteröinyt, koska kätilö puudutti välilihan ennen sen leikkaamista.

Peräsuolessa tuntui inhottavalta, ja koinkin synnytyksen "hikiseksi ähistelyksi" mieluumminkin.
Ikävimpänä muistan tuntemukset, kun alapäästä valuu kaikennäköistä.

Synnytys on aina erilainen tapahtuma. Itse olen kolmen lapsen äiti ja rakastan lapsia, silti mikään mahti ei saisi minua enää synnyttämään. Ei mikään. Jos raskaaksi tulen haluan ehdottomasti leikkauksen. Kerron hieman kokemuksiani.
Ensimmäinen synnytys oli järkyttävä, reilu vuorokauden kestävä ja kipua ei voi todellakaan verrata kuukautiskipuihin. Sain kaikki mahdolliset puudutteet, mikään ei auttanut, kätilöitä vaihtu tiheään tahtiin ja lopuksi minulla oli opiskelija joka ei osannut tehdä mitään päätöksiä, vaikka näki ettei synnytys edennyt. Minä itse sieltä kivun keskeltä huusin, että nyt on pakko saada se lapsi ulos sieltä (synnytystä takana 26h)sitten tuli lääkäri joka auttoi esikoisemme maailmaan imukupin avulla. Olin pitkään vihainen koko tapahtumasta !
No toinen lapsemme syntyi reilu parin vuoden päästä. En vieläkään ymmrärrä miten en silloin vaatinut leikkausta, ajattelin vain, että se ei voi olla kamalempaa kuin ensimmäinen, ja eihän se ollutkaan. Aivan ihana kokemus. Synnytys alkoi ensinnäkin luonnollisesti (ensimmäinen käynnistettiin)supistuksia tuli ja kun ne koveni sain epiduraalin joka auttoi ihanasti, pötköttelin vain vuoteella ja jossain vaiheessa kätilö sanoi että nyt vois ponnistaa, muutamat työnnöt ja lapsi oli maailmassa. Voi mikä ihana tunne sen jälkeen kun synnytys oli sujunut niin hyvin.
Kolmas lapsemme syntyi tästä 9v.kuluttua. Siis oli aivan yhtä järkyttävä kuin ensimmäinen, ellei jopa pahempi. Tuntui kuin olisi revennyt kahtia loppuvaiheessa ! Ilokaasu auttoi hetken, spinaalipuudutus hetken, sen jälkeen alkoikin todella kovat kivut. Ei niitä voi verrata mihinkään. Imukupilla taas saatettiin lapsi maailmaan kun oli niin vaikeeta.
Lapsilukumme on täynnä, silti jos vielä iskee vauvakuume teen mitä vain, jotta saan leikkauksen sillä niin kovat pelot jäi synnytyksestä, vaikka yksi hieno kokemus mahtuu joukkoon.

Itse pelkäsin synnytystä. Jälkeenpäin ajatellen se oli hyvä, koska kokoa ajan ajattelin "että ei tämä vielä mitään, mutta kohta alkaa varmaan ihan kauheat kivut". Ei, ei alkaneet. Synnytys on siitä hyvä, että se on prosessi, joka alkaa ja loppuu.

Minulla supistukset ovat tulleet kokoa ajan nopeina ja voimakkaina, mutta silloinhan myös avautuminen on ollut nopeampaa.

Ensimmäisessä synnytyksessäni oli kokenut kätilö, jolta sain parhaan neuvon täristessäni jännityksessä: Rentouta kaikki lihaksesi. Tein työtä käskettyä, keskityin koko synnytyksen ajan siihe, että pidän lihakseni mahdollisimman rentona supistusten aikana. Ja se toimi oikeasti tehokkaana kivunlievityksenä.

Minäkin luulin että minulla on kakkahätä, kun varsinainen ponnistusvaihe alkoi. Minusta se oli pelkästään helpottavaa, koska tiesin että pian vauva tulee. Eli ei jäänyt mitään kauhu kokemusta, vaikka etukäteen niin kovasti pelkäsin. Aivan turhaan.

Jos synnytys olisi jotain kamalaa, niin miksi naiset sitten hankkisivat useamman lapsen?

Mulla ainakin tuntu supistukset mahassa ja alaselässä. Ne tuntui ensin kuukautiskivuilta, vaikka kylläkin vähän kivuliaampia sitten kun alkoi kunnon supistukset maha meni kovaksi ja kipu tuntui koko mahassa. ponnistus vaiheessa mulla ainakin oli hirveen vaikee ponnistaa kun mahan päältä sattui ja sitten kun toinen kätilö tuli vielä auttamaan lasta ulos painamalla mahan päältä, niin se tuntui kauheelta..mutta siitäkin kivusta huolimatta vauva tuli nopeammin ulos:) Mä en ainakaan misään vaiheessa tuntenut alapäässä kipua ja se epiduraalin laitto..älä suotta pelkää sitä. Mä kans kyl pelkäsin sitä varmaan kaikkein eniten entäkun itse synnytystä mutta sitten kun se laitettiin nii ei se sattunut. Tuntui vaan sellanen paineen tunne selkärangas tai jossain siellä. Ja sen haluan sanoa että älä odota sitä että se epiduraali vie kaikki kivut pois tai edes osan..mä meinaan olin niin onnellin kun kuulin et nyt on aika laittaa eppari ja kuinka ihanaa kun kivut vähän helpottuu mutta siinä kävi melkeen päin vastoin mulla ei lähteny kivut kun tunniksi pois..sen jälkeen meni 8 tuntia kunnes vauva syntyi ja kivut oli ihan kauheet koko sen ajan. Mutta en halua pelotella odotin vain itse liikoja siitä..ja kaikki ihmiset ovat yksilöllisiä. Ja kyllä ne kivut kestää kun se on vaan yksi päivä sun elämässä vaiks mulla kesti kokonaisuudssa supistusten alkamisesta 3päivää..mutta tsemppiä synnytykseen:)toivottavasti en nyt kauheesti pelotellu sua.

Mulle jäi synnytyksestä ihan hyvät fiilikset. Alku oli leppoisa, keskivaiheilla kipu oli liki sietämätöntä, kunnes sain epiduraali ja helpotti. Kokonaan kipuja ei epi kuitenkaan vienyt, teki ne vaan siedettäviksi. Ennen epiduraalia puhkaistiin kalvot, se oli aika epämiellyttävää. Ponnistusvaihe kesti liki puoli tuntia ja oli aikamoista "ähellystä". Entisenä urheilijana vissiin se avautuminenkin kesti pitempään ja ponnistusvaiheessa tuntu ku joku olis halkassut kahtia kun tunki ulos. Ja koko ajan vaan oli pakko ponnistaa... Huh huh. Mut kaiken kaikkiaan ton jälkeen olo oli kun maratonin voittaneella, suorastaan euforinen, mä tein sen! Ja kuntokin oli hyvä jälkeenpäin, ei todellakaan mitään sängyssä kalpeana ja kipeänä makoilua. Toisin oli laita sektio-äideillä, jotka oli tosi kipeitä. Tekisin saman uudelleen, jos vaan elämäntilanne sallisi. Hyvät muistot jäi. Se sattuu, mutta siitä selvii kyllä!

teille ihanille ihmisille jotka olette vastanneet! Kyllähän tuo aika rajultakin kuulostaa, mutta tuntuu hyvältä jo se että tiedän vähän mitä on tulossa... vaikkakin olen varautunut siihen että yksilöllistähän se kaikki on!

Aika moni teistä puhuikin siitä epiduuraalista, ja itse kanssa pelkään sen laittoa melkein enemmän kuin itse synnytystä. En tiedä miksi... ja pelkään sitäkin ettei se edes auta. Minulla ei yleensäkään lääkkeet tai puudutteet auta. Hammaslääkärissä saan aina kolme kertaa normaaliannoksen puudutetta ja särkylääkkeitä syön kun leipää jos päätä särkee. Ehkä siksi pelottaa etten saa edes sitä hetkellistä apua siitä epiduraalista, mikä niin monelle on tuonut sen ihanan hetkellisen hengähdystauon.

Yritän pysyä positiivisena ja olla vielä ajattelematta liikoja. Se menee sitten niin kuin menee. Alakautta haluan kuitenkin synnyttää... olen sitä mieltä että kroppa on naisella suunniteltu sitä varten että lapsi mahtuu tulemaan, ja jos jotain sattuu niin sektio on sitten vara/hätäkeino.

Kiitos vielä kun jaksoitte vastailla. Luin jokaisen viestin tarkasti :)
Vastailkaa ihmeessä vielä muutkin jos siltä tuntuu... :)

Jokaisen ja jokainen synnytys on erilainen ja kipuja on yleensä kaikilla, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Mieti enemmän sitä kun saat vauvasi vihdoin syliisi - ja sitä vauvelin ihanaa tuoksua ja pehmeää poskea...

synnytykseni kesti erittäin kauan ja oli todella kivulias mutta turvauduin kylpyyn ja ilokaasuun joista oli suuri helpotus jonkin aikaa. viimeiset 4h oli suorastaan kamalaa koska en missään vaiheessa halunnut turvautua epiduraaliin ja ilokaasusta ei ollut enää mihinkään se oli vaan kestettävä, kipu tuntui reisissä ja alaselässä, reisissä tuntui kuin ois moukaroitu joka supistuksella, lopussa kipu oli kamalinta kun tuli painontunne peräsuoleen, en halunnut puudutteita koska kivun tuntemisesta on myös hyöty synnytyksessä, koska kipu kertoo synnytyksen tilasta ja etenemisestä, ja kivun ei kuulemma pitäisi olla niin kovaa jos synnytys käynnistyy supistuksilla, itsellä käynnistyi veden menolla. mutta se on uskomatonta kun se ihanuus on sitten vihdoin ja viimein saapunut maailmaan kivut todella loppuvat kuin seinään (en meinennut uskoa kun kätilö sillä yritti mua lohduttaa) mut totta se oli :) ja olo mitä ihanin kun saimme pienen terveen tytön