Rantaneuvos neuvoo

taas niin uutta tietoa, meille Suomussalmen Seppäsen suku kuuluville, jota parasta aikaa toimitan tietokoneelle ja samalla tuleville sukupolvillemme.

Etsintä kuulutus Seppäsille tässä samasssa, kuka muuten muistaa vielä Suomussalmen historiasta kiertokoulu opettaja Jaakko Seppäsestä s.1855 tai hänen siskosta Anna Elisabetistä s.04.02.1863 Suomussalmella, jonka Suomussalmen kappalainen Karl Aadolf Lilius otti ottolapsekseen sen vuoksi että hänen vanhempansa kuolivat 1863 eli Annan syntymä vuonna ja tyttöstä tuli Lilius sukunimen kantaja, ennen kuin meni naimisiin Maanviljelys neuvoksen kanssa Vaasassa, jonka jälkeen emännöi suurta kartanoa Vihdissä.
Anna Elisabetin tarina on kertomisen arvoinen tuleville sukupolville, sukututkija kirjailija Eero Seppäsen toimesta hankittu.
Ps, kuuluko joku Suomussalmen Seppäsistä tähän Seppäshaaraan, voipi soitella tietonsa 040-5944053 tai [email protected]

rantaneuvos1 kirjoitti:

taas niin uutta tietoa, meille Suomussalmen Seppäsen suku kuuluville, jota parasta aikaa toimitan tietokoneelle ja samalla tuleville sukupolvillemme.

Etsintä kuulutus Seppäsille tässä samasssa, kuka muuten muistaa vielä Suomussalmen historiasta kiertokoulu opettaja Jaakko Seppäsestä s.1855 tai hänen siskosta Anna Elisabetistä s.04.02.1863 Suomussalmella, jonka Suomussalmen kappalainen Karl Aadolf Lilius otti ottolapsekseen sen vuoksi että hänen vanhempansa kuolivat 1863 eli Annan syntymä vuonna ja tyttöstä tuli Lilius sukunimen kantaja, ennen kuin meni naimisiin Maanviljelys neuvoksen kanssa Vaasassa, jonka jälkeen emännöi suurta kartanoa Vihdissä.
Anna Elisabetin tarina on kertomisen arvoinen tuleville sukupolville, sukututkija kirjailija Eero Seppäsen toimesta hankittu.
Ps, kuuluko joku Suomussalmen Seppäsistä tähän Seppäshaaraan, voipi soitella tietonsa 040-5944053 tai [email protected]

Lue lisää

kirjailija nimellä tituleeraaminen, sinä et ole kirjailija etkä koskaan tule.

farth33 kirjoitti:

kirjailija nimellä tituleeraaminen, sinä et ole kirjailija etkä koskaan tule.

kateus. Antaahan rantaneuvoksen kirjoitella. Tämähän on vapaa palsta. Kun pysyy vain sovituissa säännöissä.

kainuulainen kirjoitti:

kateus. Antaahan rantaneuvoksen kirjoitella. Tämähän on vapaa palsta. Kun pysyy vain sovituissa säännöissä.

Voiko tämän parempaa elämän autuutta ollakaan kun on nyt alkuunsa päässyt ei siinä muistu enää ystäväänkään olemassaolo siellä työn äärellä kun itse on ja ratkaissut oman hyvin vointinsa näin helpolla tavalla kuin mitä nyt on ollut tämä vietetty, urheiluopiston toimesta vietetty valoa antava viikko pois kotoa.
On valitettavaa en saanut omistaa tällaista hyvää kuin yhden ainokaisen viikon kun oli jo laskeuduttava maanpäälliseen arkitodellisuuteen.
Kisakeskus Kuovilassa olimme edellisenä iltana jo lähtötunnelmissa, teimme kaikki lähtöä yhdessä tai erikseen.
Minä kämpässäni yksin vietin vain iltaani en mennyt toisten lähtöriehaan koska en ollut pitänyt sopivana alkoholin merkeissä lähtöämme juhlistaa.
Nämä olivat lähtöni jälkeen viimeisimmät jäähyväiset en ollut enää ajatellut tulevani tähän paikkaan en enää koskaan niin kuin on lähes käynytkin.
Nyt tämä pieni poikkeus sallittakoon, tämä on vain muistelus menneestä, yhteisistä hetkistämme hyvän luona jota kaiketi kannattaa etsiä, vaikka sitä ei olisi enää missään olemassakaan, varsinkin tässä maanpäällisessä yhteisössä. Me emme ole tavanneet ketään sen jälkeen, emme myös koskaan enää tapaakaan konsanaan.

Aamun keväisen katse on meidät herättänyt täällä Kuovilan metsäisessä kylässä, josta meillä on autolla ensin kuljettava matka Kuovilanasemalle, vaikka lähin asema oli pelkkä kyläasema metsän keskellä niin junan oli pysähtyminen tälle asemalle näin jossain oli sekin määrätty.
Pikajunat kun eivät oikein niin mielellään ole metsätaipaleella jääneet norkoilemaan yhden asemaseisakkeen kohdalla, tämä oli siitä harvinainen poikkeustapaus tällä kertaa todeta.
Vei se pikajuna minut Helsingin kaupunkiin, siellä Nalle jo lämpöisenä ja pehmoisena minua viikon jälkeen odotteli tulevaksi. Niin tuli taas ja minulla oli jo uusi osoitekin ollut jo jonkin aikaa, täällä Veljestentiellä sellaisen jo löysin tuossa vuoden alkupäivinä vuonna 1972.
En vain ole aikaisemmin mitään asiasta virkkanut. Missäkö minä täällä vuokraani maksankaan tällä kertaa no täällä Tapanilassahan sitä minä tällä kertaa, tämä on sellaista vanhaa omakotitaloaluetta noin 20 minuutin päässä Helsingin ydinkeskustasta, pohjoisen radan mennessä tuosta muutaman sadan metrin päästä. Junaankin siis pääsi kun vain oli sillä lailla asioita minnekin suuntaan, kova siinä lähellä varmaan jytinä kävi kun kaikki pohjoinen liikenne yöt päivän kanssa kulki edestakaista kulkuaan.

Minulla oli pientä onnea etten ollut siihen aivan lähemmäksi päässyt rataa se on muuten sellainen rasittava kokemus kun herää kun juna on tulossa vauhdilla lähelle paikkaa jossa sinulla on huushollisi niin siitä paikasta saat hyvästellä ne loppuyöunesi siltä yöltä
Täällä minä näiden veljieni kanssa viihdyn vähän etäämmällä pienen mäen töyräällä paremmin, tiet ovat otettuna suoraan lainauksena Aleksis Kiven kirjan mukaan veljesten nimistä.
Katuosoite oli meillä kaikilla sama, Hiidenkiventiellä kun asuttiin yhtä perhettä, meillä kaikki oli yhteistä.
Kaikki ne seitsemän veljen nimet olivat sivukaduilla, Eerontiestä ne alkoivat talon nurkalta aivan.
Tämä oli tämä Hiidenkiventie suora tie etäämmälle saakka ja kaikki siitä erkanevat tiet olivat ainoastaan veljesten teitä.
Miten sitä oikeasti voi vanhassa kaupassa voi alkaa asumaan, olivat aikoinaan lopettaneet kaupanpidon kyseiseltä paikalta ja yrittäneet siitä saada mieleisen vuokrakämpän kuka milloinkin sellaista oli vailla.
Näin sattui minunkin kohdalleni että asua minunkin piti jossakin. Siihen aikaan oli Helsingin vuokra-asuntokannasta paljon huijareiden ja vuokrakiskureiden hallinnassa.
Jopa eräänkin kerran minulle tarjottiin vuokra asuntoa kaikkien muiden kahden huoneiden vuokralaisten yhteisestä keittiöstä 150 mk kuukausi.
Melkoisen oli arpapeliä saada hyvä vuokrakämppä kohtuuehdoin ja eikä ne pääkaupungin seudun sen aikaiset asunnot olleet mitään mieltä ylentäviä. Lauantaina sai olla samoissa paskoissa monessakin eri murjussa ei suihkua ei pesutilaa lähimainkaan.
Vain yleiset saunat muutamissa paikoissa vanhoissa kaupunginosissa.
Monenkin vuokralaisen elämällä ei ollut puhdistavaa edes viikonloppua, jopa viikkojakin haisit samalle paskalle ja hielle. Missäpä pesetit ne likaiset
vaatteesi jos niin missään, yleiset pyykkimahdollisuudet eivät olleet kovin yleisiä vuokralaisille missään päin kaupunkia.
Millä rahalla sinulla oli käyttää pesulan palveluja ei niin millään jos satuit kaiken keskellä olemaan myös työtön.
Johan laulussakin se sanotaan, köyhä kylä oli Helsinki jopa kulkurikin sen huomasi, maatessaan Kaivopuiston penkillä ihanassa syyssateessa ja myös minä yhdyn samaan näkemykseen.
Sellainen yhteenveto on kai paikallaan Helsingin osalta, nimittäin siksi että en ole tämän vuoden jälkeen pitänyt Helsinkiä kotikaupunkina.
Nyt jos voisin valita uudestaan, en suinkaan olisi enää valitsemassa Helsinkiä milloinkaan kotikaupungiksi en ole milloinkaan viihtynyt koko bunkkereissa jotka eivät ole ottaneet ihmistä kokonaisuudessaan huomioon ja sen laadukkaasta elämän arvostuksesta jonka meidät nykyaika on saanut arvostamaan myös ympäristöä missä saamme päivämme parhain päin vietettyä iltaan saakka.

Yksinkertaisesti minä yksi ihmisenä en vain sopeutunut Helsingin asukiksi sen pitempään vaan aina kevätauringon kajo sai minut pakkaamaan ne vähäiset ryysyni, mitä minulla kulloinkin oli mukana Helsingissä ollessani.
Ei tarvinnut soittaa isoa muuttokuorma autoa paikan päälle että nyt on muutto edessä ne mahtuivat yleensä kaikki muutamaan harmaaseen kaupasta saatuun pahvilaatikkoon.
Viihtyvyys ei onnistunut milloinkaan näitten vuosien aikana kun yritin veljeni tavoin jäädä leipätyötäni tekemään Helsinkiin.
Sitähän minulle ei suotu vaan aina vain oli uusi muutto edessäni.
Minulla oli vain niitä hylkimiskannanottoja Helsingin suhteen, miten siihen voi mukautua, kellään ei ole aikaa, aikakin näyttää olevan kovasti kortilla.
Ei saman talon asukkaatkaan sano toisilleen edes hyvää sanaa vaan rientävät pois kiireensä kanssa ja ajatellen, että eipä tarvinnut olla senkään kanssa tänään missään tekemisissä.
Vaikka olimme aivan seinänaapureita jo vuosikymmeniä olemme vältelleet aina siitä lähtien toisiamme kun tänne asuntoalueelle yhtäaikaa tulimme tuolta jostain kauempaa jossa ei vielä tunneta tämän puolen tapojakaan.
Vaan pian ne opit kun täällä muutaman vuoden käyt tämän kaupungin koulua, me kyllä olemme valmiit opettamaan tavoille.
Juuri tuohon aikaan maalta muuttaneet olivat vallanneet tämänkin syrjäisen paikan, tämä kaupunki on niin syrjässä kun ajattelee maalaisjärjen kanssa koko syrjäisyyttä.
Ei yksin lappilainen ole tehnyt tätä havaintoa, muuten mukava kaupunki mutta on niin syrjässä. Minä myös näin olen asian nähnyt, Kiantajärven ympärillä on aikaa ollut, ison pöydän takana miettiä, minkä vouhotuksen jälkeen ne silloin menivät, joku sanoo tulleensa työn jäljessä taas moni mukavuussyistä ei täällä tarvitse umpihankeen lähteä leivän jäljessä niin kuin niin monasti oli laita meilläpäin siellä lähellä maailman keskusta.
Jos jotakin haluatte niin luonnon rauhaa, täältä sitä voit huoleti hakea melkoisen kaukaa, jos et tunne paikkoja syntymästäsi asti.
Maalaiselle täällä löytyneet ne vasta myöhemmin ne rauhaisat
niityt mutta niillä on omistajat lähellä et voi hankiaamuna mennä kiertelemään peltoja lähiympäristössä suksiesi kanssa niin eipä kauankaan ennätä mennä kun sinut on jo nähty ja vieraaksi havaittu näissä maisemissa.
Saat pikimmiten lähtöpassit ja millä asialla sinä olet liikkunut meidän omistamallamme maa alueella, jos ei ole hyvää vastausta niin kohta saat kuulla kuka täällä käskee ja ketä.
Anteeksipyyntökään ei aina auta asiassa, monet ovat päätyneet uhkauksien tielle kun omistan tämän ja tämän tontin tästä niin läpikulku on jopa sakon uhallakin kiellettyä.
Jopa on niinkin pitkälle mentynä ääritapauksissa, että on haettuna jopa Uudenmaan lääninhallitukselta lupa kieltää kaikki maaston käyttö kyseisen henkilön mailla.
Jospa nyt tunkisitte persesilmäänne koko paperinne, jolla olitte hakemassa kulkukieltoa maillenne, minä en arvosta tällaista pykälänikkarointia.
Mikä ihme, meidän mielemme saa rakentamaan sellaisia kaupunkeja kuin nyt on rakennettu, esimerkiksi tuo jossa nyt olemme.
Kuka ihmeen arkkitehti saikaan moisen aikaan, että valokin luonnonvalo, pitää toisen ihmisen toimesta hävittää rakentamalla toinen toistaan rumempi talo naapuriksi ja niin olemme sulkeneet toinen toisiltamme luonnollisen valonkin.
Nyt vain myydään isolla rahalla lähes kaikkien mieleistä valoa, jostakin keskustan ulkopuolelta, jonne merikin on päässyt tunkemaan omat lahtensa ja voi vaikka rakentaa näköalapaikoin varustettua pilvenpiirtäjäkotia huippuluksusasuntoa sitä haluaville.

Näköalapaikat ovat suuressa suosiossa, läpi talon on päästy valoa tuomaan lähes ympärivuorokautista, lähinnä yöttömän yön aikana, mutta keinovalokin on saanut kannatusta eräille luomakuntamme uusille ajatuksille mitä moninaisimmissa paikoissa.
Minäpä en ennen arvannutkaan kun vasta huomasin käytännössä, keskellä päivääkin on meillä pimeä täällä huoneistossamme kun olet alemmissa kerroksissa että toinen talokin ottaa sinulta luonnollisen valon pois.
Talon sisälle asti ei sinua hemmottele luonnonvalo.

Sinulta on sähkövalot joihin sinulla on tyytyminen niin pyhänä kuin arkenakin. Sinä jos olet valon ihminen kuten minä aina olen ollut, joudut hakemaan rauhallista auringonpaistetta kaupungin ulkopuolelta.
Auringonvalonsäteetkin häviää kaupungin yltä pois normaalista maaseudun aurinkoisesta päivästä, jossa sentään vielä nähdään sekin ihme että meidän kaikkien yhteinen aurinko luo luonnonvaloa aikalailla normaaliin tapaan, paitsi jos nykyinen otsonikato saa meidätkin jo varpailleen.
Meilläkö on oikeus elää niin että meidän yhteinen aurinkokin on jo vaarassa meidän ihmisten toimien kautta, mikä onnettomuus. Helsingistä niin minulle jäi myös hyviäkin puolia. Siellä pääsi aina kyllä lähtemään jos jonnekin päin vaikka keskellä yötä.
Jos olit menossa vaikka keskustaan kämpiltäsi olit kohta saanut jopa yleiskyydityksen sinne. Se liikkuminen paikasta toiseen on hyvin joustavaa keskustan ydinalueella jo aamusta varhain ja pikkutunneille saakka. Ruuhka-aikoina sinulla oli jopa valita millä kulkuneuvomuodolla halusit mennä.
Bussit eli linja-autot olivat kaikista eniten viemässä matkustajia eteenpäin, myös junien osuus oli merkittävä siis paikallisjunilla.
Yksi mieluisin kyyti jossa minä halusin mielellään matkaa tehdä oli tietysti raitiovaunu, varsinkin näissä uusimmissa malleissa oli mieluista matkustaa.
Tuo maan alla kulkeva liikenne ei tullut silloin vielä tutuksi, vaikka sen rakentaminen oli ja aloitettuna silloin kun minä vielä siellä Helsingissä olin, vuonna 1972 viimeksi. Elokuvat ja tanssit olivat siihen aikaan minulle kaikki kaikessa, ilman niitä olisi minulle Helsingissä ollut kovin tylsää.
Melkein milloin vain halusi sai mennä tanssimaan, silloin päivätanssitkin olivat alkaneet joissa vain harvoin minä kävinkään, sitä vastoin iltasella alkaneet tanssit olivat minun suosiossa.
Kesken tanssienkin oli vara valita taas ja taas uusi tanssiareena itselleen ne kun täällä eivät olleet kortilla lainkaan.
Minä kun vielä olin siihen aikaan kovinkin ronkeli, tanssit pitivät olla sellaisia, joissa oli esiintymässä vähintään valtakunnan iskelmä tai levytähti, kuten monet kerrat olivat Reijo Taipale, Eino Grön ja vanhempien tansseista tutut Annikki Tähti ja niin eteenpäin, tasokasta piti minun saaman tanssipaikoista mitä tulee musiikin suhteen, naiset kyllä jotka olivat esillä olivat hyvin kärsineen näköisiä tai olivatko olleet kovalla käytöllä tai huonon katon alla.

Tämä mielenkiinto heräsi heti vuosien päästä kun en ollut edes yhtään tyttöä edes saatollekaan pyytänyt tai en saanut kun puhuin niin outoa murretta heidän kanssaan. Tai olin vain tuppisuuna koko illan ajan.
Sellaistakin piirrettä minusta löytyi tuolloin en ollut kovin seurallinen tuolloin kenenkään tanssitettavan kanssa.
Eräs tanssipaikoista kaupungin vanhimmasta päästä oli sitten tulenruokaa, erään kerran kun olin tulossa Herttoniemestä naisen luota, Hämeentiellä oli paljon paloautoja jotka vain suojelivat lähirakennuksia tulen uhkalta. Kuuluisa Sörkän fenno oli tanssipaikkana entinen kuuluisuus, jossa minullakin oli kunnia muutaman kerran käydä mummohyppelyllä ne vain tahtovat olla kovin käytettyjä nuo vanhat kopukat johon ei niin kuin ollut enää koskemista, olisi vaikka voineet käsiin levitä tosikäytössä, puhumattakaan samaan sänkyyn menemisestä.
Helsinki on se verran kaupunki ei niin suuren suuri mutta menoa on jo siihen tyyliin että näissä pohjoisissa oloissa jopa aivan riittämiin. Elokuvissa pitänee myös piipahtaa ne ovat toinen minua elävöittänyt viihdemuoto tässä kaupungissa asuessani. Täällä on tuokin puoli hoidettu melkoisen mallikkaasti, valinnanvaraa on aivan riittämiin ollut koko ajan.
Mitä olen merkille laittanut eri tarjonnasta, väkivalta ja seksi siinä on saanut niin ison osan että melkein maalaista kovin kammottaa. Mikä tuossakin kiehtoo, seksikö on ollut niin paljon kaukainen tabu meille ettemme ole voineet muualla edes puhua kuin pienissä piireissä jos edes silloinkaan vaan olemme menneet elokuvateatteriin oppimaan tuota niin salaperäistä ja niin itsestään selvää tosiasiaa. Vain monelle meistä ei vielä sittenkään ole kaikki niin itsestään selvää.
Voin tähän kohtaan lainata isoisäni Kustaan toteamuksen sen verran seksivivahteisen kokemuksen ei ne pojat osaa takaperin naida jos eivät tytöt opeta ja nyt kyllä jo osataan naida kun elokuvat opettaa vaikka mitkä naintiasennot.
Me nyt kohta osaamme kaikki seksistä, vaihevuosi mummotkin tulisi hoitaa, heillä on paljon hukkaviivaa tarjolla meille pojille ja hautaankin sitä on menossa heidän matkassaan kokonainen hevoskuormallinen.
Elokuvat ei kyllä ole kantaneet vastuuta ihmissuhdekysymyksistä kun osa seksiäkin on juuri sitä ihmiskokonaisuutta jota me emme vain ole valmiita tunnustamaan itsellemme ja vielä vähemmän läheisillemme kanssaihmisille jotka kanssamme tekevät yhteistä taivalta päivästä toiseen.
Toivoa on kun vain joku keksii. Aihe on arka mutta puhumisen arvoinen, myös elokuvien kautta.
Olenko minä joku julkkis kun yleisissä kulkuneuvoissakin takanani supatellaan oikein ääneen että lähes kuulen kaiken. Bussikuskikin katsoo peiliin jo niin monta kertaa että olen jo kohta niin vaivautunut ja menen kuin menenkin kysymään onko jotakin vinossa vai mistä on kyse.
Linja autonkuljettaja vain multa kysyy että olenko minä se näyttelijä sieltä televisiosta, joka on aina tuolla Spede Showissa. En minä ole se, minä olen Eero Antero Seppänen Suomussalmelta.
Anteeksi että erehdyin niin paljon henkilöstä, eipä kestä ei se mitään sattuuhan sitä erehtymään. Olenko minä niin yhden näköinen tuon kaatuilijan kanssa että pannaanpa pieni testi pystyyn kun se täälläpäin on mahdollista. Kun täältä ne lähtee ohjelmat meidän vastaanottimiimme, jota olemme kaiket illat kotonamme töllöttämässä jos sellainen on tullut hankittua perheelle tai itselleen illan kuluksi. Helsingin Sanomissa luki yhtenä aamuna että yleisöä tarvitaan Spede show:n nauhoitustilaisuuteen.
Ohjelman tekijän puolesta oli toivomus saapua paikalle noin tuntia ennen nauhoitustilaisuuden alkua.
Minä tottakai olin sinne pyrkimässä, aivan ensimmäisten joukossa olin nyt menossa studioon ensi kertaa.
Studioon jossa tehdään MTV:lle tässä tapauksessa yksi Spede show ohjelma. Vuosi 1969 oli kyseessä ja kevät oli täällä Helsingissä niin pitkällä että lumet olivat jo tipotiessään.
Miten minua ei edes jännittänyt koko studioon meno, eikä senkään jälkeen kun Pasanen oli vailla kolmea vapaaehtoista yleisön joukosta.
Minä tottakai olin valmis tähän koitokseen, aivan ihan ensimmäisenä. Spede tuli aivan tuohon penkin viereen, jossa istuin käsi kovasti pystyssä että olen vapaaehtoinen tuonne lavalle esiintymään erikoislaatuiseen kilpailuun joka kohta käytäisi niiden onnellisten kesken jotka sattuvat tuonne studion estradille pääsemään.
Käykö minulle nyt miten, minulle kävi hyvin, Spede halusi tämän tästä vierestä halukkaan näköisen lavalle jossa kohta tapahtuu mutta mitä, sitä meille ei ennakkoon paljastettu.
Olimme kaikki kolme kohta lavalla ja kamerat olivat jo käynnissä kun meille kiikutettiin jokaiselle kilpailuun osallistujalle vanhan mallin henkselit, mutta mitä ihmettä on Spede keksinyt niillä tehtäväksi? Henkselit ovat sitten jo kaikilla paikoillaan, Spede selventää sitten kilpailun luonnetta niin että kohta meille selviää missä mennään taas näissä hommissa.
Nyt on kysymys äänen voimakkuuden syntymästä ja se myös mitataan äänenvoimakkuusmittaria hyväksi käyttäen.
Mittarin näyttöpäätteelle on asettunut kukapa muu kuin itse leipuri Simo Salminen mittaamaan eri volyymeitä, mitä kenenkin toimesta syntyy.
Alettiin minusta en ollut täysin tekniikasta kovin hyvin perillä, koska mittaustulos jäi kovin vaatimattomaksi, seuraavat yrittäjät olivat huomanneet miten saada melua enemmän tähän mittauslaitteeseen että viisari tekee pohjalukemat. Voiton vienyt sai hyvät slalom sukset, siteet ja myös monot, oli tosi hyvä palkinto rahallisesti.
Paksuun pintaan sitä näköjään saa enemmän elämää jonka mittarinkin reagoi mielellään korkealle.
Kilpailun loppuhuipentumaan minä pääsin toden teolla mukaan vaikka en varsinaisessa kisassa menestynyt mainittavasti palkinnoilla asti, vaan parhaat ne veivät. Tilaisuuteni oli vielä edessäpäin, Simo pyysi että minä jään vielä lavalle ja Spede ottaa vuorostaan mittauslaitteen hallintaan, että paljonko se mittari nyt värähtää kun toinen vetää toiselta henkseleitä.
Simo oli hyvin tiukkailmeinen sen vuoksi kun hänet omat henkselit ovat nyt tällä hetkellä kuin viulun kieli ja hän on jopa välillä hätää kärsimässä kun minä saan jopa hänet huojumaan, vetoni on niin tiukka silloin, enkä löysää ennen kuin käsketään, näin saan pitkitettyä omaa roolianikin tässä estraadilla jossa nyt olen parasta aikaa esiintymässä.
Valtavasti paukahtaa, jopa studion verhotkin reakoivat tähän pamaukseen. Speden suu käy nyt siihen malliin, että paremmasta ei enää väliä. Mittarin lukemat eivät edes riittäneet äänen aiheuttamaan voimakkuuteen.
Sen jälkeen minusta tuli aivan lavaesiintyjä, minut jo huomattiin joka paikassa Hesassa jos minne menikin olin minä vain ihmisten mielestä jo Vesa-Matti Loiri, yhdennäköisyys meidät yhdisti niin paljon että lähes haitalle asti sain silloin kokea. Jopa piti ravintolassa piti näyttää että osaan se myös minäkin kaatua kuin itse Vesku aikoinaan niin lahjakkaasti hallitsi kaatuilemisen. Niin myös minulla oli ote aina valmiin jos niin vain tarvittaisiin, jopa valmis kuin harjoituksenkin vuoksi.
Mentiinpä kerran myös niin pitkälle että otettiin itse Loiriin puhelinyhteys, olin silloin käymässä Kiannon tytön luona ei silloin ottaneet tulta se yritys, enkä enää ollut käytettäväksi näyttelijänä tämän maan hyväksi.
Kertakokemus siinä kaikki kokemukseni oli mielenkiintoinen joka eritoten jäi mieliin parhaiten ajoilta kun majaani pidin Helsingissä työni vuoksi.
Me emme minä ainakaan, ole enää valmiita sitä menneisyyttä hakemaan takaisin jonka sain omakohtaisesti kokea, tulla vaikka näyttelijäksi, koska elettävä elämä on sinänsä ollut suuri näytelmä myös minunkin kohdalla ja voinpa vaikka vannoa myös monen muunkin vaellus on ollut värikäs ja antoisa.

Vuosi 1972 saa meidät vielä olemaan täällä pääkaupungissamme, Nalle siellä odottelee Maunulassa Suonotkontiellä miehen tuomaa tyydytystä itselleen. Hän on kokenut paljon minun aiheuttamaani menetystä, kuten tuon kartanon työmaankin hän aivan menetti että olin niin aktiivinen kylässä käyjä kun kerran viikkoon teki miehisiin tekoihin, naida naista jolle olin jo puoli vuotta lahjoittanut omat siemennesteet, ilman että ne olisivat hänessä itäneet mihinkään keskenmenoon asti.
Me emme laittaneet mitään ehkäisyä kun aloimme, meitä ei edes kiinnostanut puhua mitä ehkäisyä meidän olisi syytä käyttää kun olemme kahden näin, minä sinussa ja päinvastoin. Ei ollut sulttaanikustannuksia vain matkoista niitä aina kertyi.
Ei se aivan ilmaista ole joutua aina maksumieheksi kun edes lähteminen matkojen päähän joutuu vaihtamaan välillä bussiakin mennessä.
Maunulassa siis olemme ystävälläni Nallella kun ei ole housupukua joka helpottaa kaikin puolin aloituksen vain tuo kämppäkaveri pitäisi jotenkin häiritä lähtemään.
Kaksi aikuista naista ja näin pieni huone ja parisänkyä siihen vain sopii häthätää.
Eipä paljon anna tämän yhteiskuntamme myöskään tyttösille, joista pitää aikanaan tulla meidän miesten vaimoja. Jopa naimarauha on tällä toimenpiteellä estettynä, laittamalla kaksi saman sukupuolen edustajaa samaan pieneen huonetilaan. Jotenkin tuntuu että myös tällainen kohtelu vie pois sen ihmisarvon, joka meille kaikille kuuluisi, ehdottomana edellytyksenä kun koemme olevamme sivistysvaltiossa.
Jopa päällyshousuja ei voinut aina ottaa päältään pois kun oli epäilys että meitä voitiin häiritä, kahden ihmisen leikeissä, tätä se rakkauskin tietättää, voin housun halkoakin avata vetoketjulla ja Nalle siihen viereen pyllistämään perse ja jalat vain pienen verran avautuneena auki. Nallen vähäiset esteet olivat jo aikaisemmin raivattu tieltä pois estämättä rakkauden toimitusta. Voi mies poloista, siinä vain sain itseäni syytellä kun ei ollut varaa kuin housunhalon aukaisun kautta ottaa tuntumaa tuonne harmaanoloiseen paikkaan jota niin monella eri nimellä nimitetään, aina tilanteen mukaan tietysti.
Tämä tilanne on sellainen jossa minä olen ollut puutteessa, ties kuinka monta viikkoa, tämä ei ole sellainen tilanne jossa voisin nimitellä tuota hyvää paikkaa millään naisen arvoa alentavalla nimikkeellä.
Voimme tällä kertaa paikannimeksikin! kutsua olet onnen poika että sinulla on naisen avautunut liukas ja kohta entistä liukkaampi vain koko ajan.
Paikka on niin hyvä että siitä pitää nauttia nyt, paikan nimellä ei enää ole niin mitään väliäkään.
Nyt me saamme, me saamme olla toistemme kanssa niin kuin lähes jokainen meistä haluaisi olla naisen jota rakastaa muutenkin kuin sänkyhimoissaan. Näkyy se näin hiljaakin ihan hyvä tulevan, saamme olla kuin kusi sukassa hiljaa ettei se olisi häiriöksi muille, koska samassa solussa on pari muutakin huonetta joissa on vain naispuolisia.
Kapea on tämä sänky vain hyvässä sovussa voimme jakaa näin kapea sänky kahden kesken Nalleni kanssa, joka on ystäväni itse keksimä lempinimi.
Kun taas minä olen se Kurre joka nyt on Nallen saanut huokaisemaan onnesta, että hän on saamassa sitä oikeaa joka saa naisen todelliseen elementtiin. Voisin kuvitella miltä näyttää nainen, joka on niin raivoissaan saamastaan hyvästä että hän pyörähtää ympäri ja vetää täysin kypsän ja niin mehukkaan näköisen, rasvaisen kiillon ollessa helmeilemässä sen päällä.

Nainen on silloin kuin mikäkin tiikeri konsanaan kun hän on saanut kaiken ottaa miehen jykevän, lähes kivikovaksi käyneen mehumelan suuhunsa ja vetää kuin ojamies riipoen mieheltä tulleet sisälle suuhunsa.
Mies on siis silloin niin kesy mieheksi että sille voi nainen tehdä vaikka mitä, jopa niin että nainen raiskaisi miehen siihen paikkaan, eikä mies voi kuin todeta kaiken tapahtuneen ja olla osaansa tyytyväinen.
Meille ei koskaan edellä mainitulla tavalla käynyt, olimme sen verran opettelijoita siinä vaiheessa.
Meillä Nallen kanssa menee vielä sängyssämme, meillä on myös halu mennä nautiskelun puolelle, haluamme hartaasti, meille on se suorastaan nautintoa antava rakastelu nyt tällä kertaa. Ei olekaan mikään pikapano.
Liko nainnissa kun ei mitään sen isompaa melskettä synny, kaikki kun on lähes paikallaan, itse antajalla on helppo paikka, vain jalat koukussa selällään mutta kylkiasennossa tulee ajan oloon pieniä puutumisia eri puolille kehoa.
Me nyt haluamme, me myös nautimme tästä, meillä on siihen oikeus ja velvollisuus että olemme tässä ja nyt.
Kun antaa niin saa sitä samalla kertaa myös itsekin niin kaikki on päättymässä mahtavaan laukeamisvärinään, kumpikin on kypsä siihen vain hervoton olo saa meidät hetkeksi pois tolaltamme.
Me olemme niin yltä päältänsä hikisiä ja missä meidät nyt saadaan puhtaaksi kaikesta hajusta joka on jo levinnyt pitkin huonetta lemuten myös toisenlaista hajua vai ajatus sen hajun on synnyttänyt juuri päättyneestä kirnuamisesta naisen jalkojen välissä, synnynnäisellä männällä jonka miehenä omistan.
Päivä alkaa olla päiväkahviajassa, Nalle siitä vain tekee kahvit keittiössä, pientä suuhunpantavaakin on siinä tarjolla sillä kertaa.
Kaiketi niin ei ole ollut monesti, vähän on tuo tarjoilupuoli pettänyt tässä Suonotkontien osoitteessa jossa nyt olemme kahden kesken saaneet kaiken sen mitä hyvältä kyläreissulta voikaan saada ja odottaakin.
Voitte vain arvailla miltä näyttää minun housunsepalukseni seutu tuon kaiken hikoilumme jälkeen.
Minulta tulleet eritteet nousivatkin sepaluksieni päälle vaaleana tahrana.
Olipa vähän noloa mennä poispäin kun olin näinkin itseni päässyt sotkemaan housuilleni valuttaen koko siemensisällön.
Eipä mitään, sehän oli vain merkki siitä että sai sillä reissulla kun kaikista reissuistani ei ollut vastaavaa merkkiä housunsepaluksessani.
Merkkien mukaan ne tänäkin päivänä nuoret rakastelevat, tulee niitä kaulavarteen outoja mustelmia ja fritsuja ja mukamas on pyykkinarut olleet kovin alhaalla. Niinpä olimme Nallen kanssa sen hetken aivan kahdestaan ja kevät kohta antaa merkkejä uudesta tulemisesta, meille pitkän talven keskellä olleille kaupunkilaisille.
Me jatkamme edelleen jotakuinkin samaa rataa seurusteluamme vain pieniä taukoja lukuun ottamatta kun aina välillä olen ollut kotonakin käymässä äitimuoria katsomassa, joka sieltä ei saa itseään pois vaikka kuin yrittäisi.
Minä se aina nyt sentään teen näitä muuttolinnun matkoja vanhalle kotiseudulle ja sieltä pois harva se kevät ja viimeistään kesän tultua lähes koko maahan. Tämä täällä Helsingissä alkaa tuntua taas siltä ettemme enää kauan voi olla täällä.
Merkkejä alkaa olla ilmassa, Nalle on jo ruvennut minulle ääntänsäkin korottamaan, eikä kaikki ole läheskään niin kuin hetki sitten vielä oli kun olimme niin rakkauden nimissä nussittuna hervottomaksi itsemme pitkiksi aikaa.
Eipä niin se kokko Eemelikin aina huhuili entisen elämän perään ettei kaikki ollut kuten ennen.
Kerran jopa olin ollut yötä Nallen kanssa samassa sängyssä niin pitkästä aikaa ja aamulla ei ollut kyytirahaa mennä bussilla Tapanilaan, eikä tuo Nalle joka joku aika sitten oli minun suuri rakkaus ollut niin hyvällä tuulella ja olisi jeesannut eteenpäin.
Olihan minulla pankissa muutama kymppirahaa että vaikka vain velaksi tai lainaksi olisin pyytänyt mutta ei sittenkään tippunut markan markkaa.
Sillä kertaa selvisin kävellen lähes kymmenen kilometriä kämpilleni mutta ikimuistoissani on myös se toinen käynti se on kuin edellisen toisintoa sillä erotuksella etten ollut yötä silloin siellä, minut hän komensi lähtemään heti kun vierailuaika päättyisi yhdeltätoista, eikä ollut silloinkaan minulla rahaa millä lähteä yleisessä kulkuneuvossa kämpille.

Nyt minä olinkin toden teolla pahassa pinteessä. Yönkö selkään taaskin kävelemään, kohtalo oli tosi armoton.
Tuossa katselin mittariautoa sillä silmällä, etteikö se veisi minua tuota matkaa yöpuulle nukkumaan. Sehän se oli vasta hyvä ratkaisu, miksi en keksinyt ennemmin kun se näytti niin varmalta kyydiltä.
Lähin tuohon taksitolpalle jossa vain muutama auto enää päivysti, koska oli jo niin myöhäkin. Iltaa olen menossa Tapanilaan ja niin mentiin Tapanilaan. Matkan aikana minulle selvisi kuin itsestään että olen jo tehnyt pienen rikoksen kun en maininnut siitä taksimiehelle mitään että olen rahaton matkalainen.
Perille saavuimme aivan kymmenessä minuutissa, matka oli sen verran lyhkäinen.
Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen, miten osaa oikein suuni aukaista että tässä ei tulisi poliisijuttua.
Taksimies kyllä kertoi että hänellä on siihen mahdollisuus nyt että sinut viedä vaikka lähimmälle poliisiasemalle jossa asia selvitetään.
Jokin sai tuossa taksimiehessä muuttamaan mielensä hän nimittäin oli oppinut tuntemaan pohjoisen ihmisiä että me olemme koko lailla rehellisiä jos yleensä jotakin lupaamme se yleensä on pitänyt.
Niinpä me teemmekin että aamulla yhdeksän aikaan tavataan kaupungilla eräällä huoltoasemalla Vallilassa jonka minäkin tiesin etukäteen, näin me tehtiin herrasmiessopimus sillä kertaa että aamulla tavataan sitten.
Minun vain oli keksittävä se henkilö kaupungilta kuka minulle voisi yleensä nyt antaa rahaa, olinpa minä nyt melkein pulassa, minullahan on niin vähän tuttuja tässä kaupungissa, mutta muutama on kuin onkin.
Minäpä menenkin heti aamulla nyt kirkkoherra Otso Kiannon kanssa puhumaan, eikö hän minua vähän vippaisi eteen päin, mitä rahaton mies tekee kaupungilla ei sitten mitään, ikävään se kohta kuolee kuitenkin. Kun ei ole rahaakaan niin ei ole ystäviäkään ei lähellä eikä kaukana. Minulle kävi tuuri heti aamulla Kianto oli aikaisin jo virkapaikallaan ja minä sain hänet heti kiinni ja heti asiaan. Minä olen nyt rahaton ja minulla olisi hoidettava yksi velvollisuus joka eilen illalla tuli luvatuksi taksimiehelle.
Kiantoa en ollut aikaisemmin näin läheltä päässyt jututtamaan kuin nyt ja hän oli minun puolella kun tiesi minun olevan pulassa nyt täällä kaupungilla.
Hän antoi minulle 50 markkaa että saisin hoidettua velkani pois. Menipä siinä Kainuun mies onnestaan melkein mykäksi kun oli taas rahaa joka juuri olin saanut kirkkoherralta, herran palvelijat ne näkevät meitä monenlaisia avuntarpeessa olevia matkalaisia, josta on aina kiittäminen.
Minulle on sitten riennettävä, taksimies varmaan jo kohta odottaa tapaamistamme siellä Vallilan puolen tästä vähän matkan päässä.
Mehän tavataan silloin kun olimme niin asiamme sopineet kahden kesken edellisenä yönä.
Yllätys oli minulle suuri, taksi onkin reilu taksi, tarjoaa minulle jopa aamusämpyläkahvit näin kahden kesken.
Meillä on paljon kerrottavaa vaikka vain vasta eilen ensi kerran toisemme näimme Maunulan taksitolpalla ja nyt kohta olemme jo näin tuttuja keskenämme.
Kiitos kovasti taksimies että olit niin reilu että jaksoit odottaa aamua tämän asiamme kanssa etkä mennyt suinpäin poliisia tähän hankkimaan.
Näinkin joskus selvitään kun me näin miesten kanssa yhdessä sovitaan.

Tämä tarina tällä kertaa Helsingistä on vähin erin päättymässä ja minulle on tulossa seuraavaksi merkittävä muutos omaan elämänratkaisuuni.
Minä olen saanut kokea niin monen moista tällä retkellä Helsingissä vain sen tärkein osanen tuli tässä lähes paperille, mutta selvää on se ettei kaikki ihan sentään vain sen jonka minä katsoin tähän sopivaksi jolla on minun mielestä oikea pohja jonka minä tunsin päiväkirjoituksiin pohjautuvana tosiasiana, jonka minä kirjoittanut olen sopivasti värittänyt tällä omalla tyylilläni, joka on vain minun näköistäni tekstiä ensimmäisestä a, kirjaimesta lähtien.

Teille annan vain lukijan roolin ja arvioinnin miksi olette katsoneet tämänkin tekstin. Helsingin Sanomat on tullut katsottua ennenkin tarkkaan ja sieltä on löytänyt ennenkin käyttökelpoisia uutisia.
Mikä uutinen siellä jossakin kaukana, kai täältä Helsingistä on paikka jonka nimi on Hämeenlinna jossa ei niin ole kyllä ennemmin tullut käytyä.
Ehkä kerran pari menin ohi junassa kun olin ammattimatkustajana lähes pari kuukautta. Ei tullut silloin ohi kulkiessaan ikkunasta pimeässä katsottua minkälainen on kaupunki Hämeenlinna.
Sinne se nyt laitattaa minunkin laittamaan hakupaperit kun siellä näyttää olevan noita opiskelupaikkoja vapaana kun oikein Helsingin Sanomissakin sen ilmoittavat.
Minulle ei tullut mieleenikään että se voisi liittyä mitenkään politiikkaan.
Enpä ollut tullut lukeneeksi että tämä Sirolan opisto on vasemman käden opisto jossa Marxin oppi on pääaiheena.
No eipä kai sillä mitään väliä ollutkaan, oppi mikä oppi, eihän minulle tarvinnut niin sitä ajatella kun vain pääsin pois täältä kurjasta Helsingistä.
Hakemuspaperini laitan ajallaan sinne opistolle, toive oli päästä jo täältä pois. Olin taas vaihteeksi täynnä kurkkuani myöten koko Helsinkiä ja tuulettuminen olisi hyvin paikallaan ainakin tähän elämäntilanteeseen kun Nallenkaan kanssa ei enää kovin hyvin pyyhi vaan vastamäet meille olivat tulleet jokapäiväiseksi riesaksi ja ne pitivät minua melkoisessa piinassa ja ahdingossa noin henkisestikin voimia vieden.

Onnen saa vain jos ei jää murtunutta mieltä itseltään murtamaan viimeiseen saakka, jota ei kestäisi kumminkaan ainaisten vastoinkäymisten ollessa ylitse käymättömiä.
Vain väliaikainen on tämäkin ratkaisuni, mutta onhan yksi vaan osoitus siitä etten ole jäänyt tumput suorina odottelemaan mitä tuleman pitää vaan lähin oma aloitteisesti toimintaan jossa minulle olisi pieni hyppy eteenpäin koska takapakkini on jo kestänyt omasta mielestäni turkasen kauan.
Tuo aamu muistuu mieleen kun posti tuli ja avasin kirjeen sisällön jossa luki että teidät on hyväksytty nuorisotyöntekijän kurssille tänne Sirolan opistolle Harvialaan.
Niinpä minusta tuntui että olin onnistunut niin että jopa oli suuri helpotus, voitin siis jälleen ja pääsin pois kun niin halusin.
Minulle onko tulossa uusi mahdollisuus vai olenko minä löytämässä mitä olen ollut jo pitkään vailla vapaassa yhteiskunnassa.
Minun vakituinen tieni helsinkiläisenä on siis päättymässä, olen vielä enää vähän aikaa Helsingin asukki ja olen jo lähtenyt opiskelun tielle kun siihen tulivat hyvät mahdollisuudet kuin yllättäen.
Nyt olen vain jättänyt osoitteen josta minun postini voin noutaa kun joskus aina viikonloppuisin piipahtelen Nalleakin katsomassa että miten se tämä matkani erottaa meidät toisistamme.
Hyvin näkyy menevän, havaintoni on sellainen, me erkanemme toisistamme, näyttöä on jo olemassakin. Helsingistä on lähtenyt päivällä pitkän matkan juna on tuonut minut niin oudolle paikkakunnalle etten ole ennen tähän paikkaan majaani tehnyt.
Asemalaiturilta matkani jatkuu alitunnelin kautta asemarakennuksen puolelle ja sieltä sisälle.
Nyt alkaa se tovin kestävä odotteleminen, maalle päin on lähtemässä oma linjansa.
Eikö se olekaan täällä lähellä kaupunkia tuo opiskelupaikkani no ei niin siltä ainakaan valitettavasti näytä.
Mehän istumme parasta aikaa vanhanaikaisessa linja auton rähjässä jonka ovetkin aukeaa milloin ne itse vain haluavat, jopa kesken matkankin aivan itsestään ne pyrkivät remahtamaan auki.
Vähän siinä kävi jo melkein säikyksi kun se aina tapahtui niin aivan yllättäen. Tämä tie taitaa ollakin niitä vanhoja hämäläisten härkäteitä kun niin monasti mutkaa menevät, aivan kuin härkä ei ole osannut suuntia suorinta tietä perille niin tämäkin ensimmäinen kyytini tuntuu aivan saman oloiselta.
Ei ne hämäläiset härät ennen vanhaan arvanneet, että minä tänään heitä arvostelen kun kulkivat niin mutkaisen tien minulle kuljettavaksi, että olen melkein kalpea kauhusta ja kuljettaja sen kun vääntää rattia itse mukana pyörähdellen. Vähän niin kuin meillä päin olivat tiet tällaisia huonokuntoisia ja mutkaisia saattoivat käydä aivan talon nurkkiin kiinni hipoen niin välillä läheltä hipaisten jopa että päreet nousivat ilmavirrassa vähän koholle.
Kaupunkilainen on nyt päättänyt tulla tänne maaseudun rauhaan no onhan se pientä vaihtelua jo niin harmaantuneeseen ajankuvaan jota jouduin kokemaan siellä pääkaupungissa, vastapainoja on syytä aina kokeilla se virkistää tai päin vastoinkin voi yhtä hyvin käydä kelle hyvänsä.
Kuljettaja alkaa pikkuhiljaa hiljentämään, onko se jonkinlainen merkki että saavumme siihen määränpäähän johon minä nyt olen tulossa pariksi kuukaudeksi.
Nyt oltiin taatusti vallan uudessa ympäristössä, katseen suunnatessa etäämmälle josta olen näkevinäni jonkin linnamaisen, vanhan arvokkaan ja historiallisen rakennuskokonaisuuden.
Tämäpä vasta oli minulle perin sattuma, että tuoko se on se meidän tuleva koulutuspaikkakin.
Voiko tämä pitää ollenkaan paikkaansa että linnamaisissa ja historiallisissa paikoissa löytyy myös oppimisen tyyssija, voipa ollakin niin että olemme nyt olleet uudistusmielisiä kautta linjan.
Lähemmäksi tuleminen osoittaa kaikki näkemäni kaukaa todeksi, vanha historiallinen on saanut uuden käyttötarkoituksensa. Portinpielet on tehtynä pitkäikäisiksi näköjään kestämään, jopa satojakin vuosia eteenpäin, jopa tulevia sukupolviakin on ajateltuna siinä samalla. Punatiilestä, vaaleat rappaukset ja isokokoiset pallot koristavat paalujen jykevyyttä.
Me olemme jo sisäpuolelle päässeet tuosta niin mieliin jääneestä portista, tuossa oli sitä mikä on melkoisella varmuudella pitkäikäistä jos emme itse halua mennä tuhoamaan kaunista historiaamme.
Ovetkin kertovat kun sisään on jo mentynä että tätä ei ole rakennettu vain kertakäyttö tarkoituksella vaan tästä on haluttu mahdollisimman pitkäaikainen myös käyttötarkoituksetkin huomioon ottaen.
Nyt minusta on tullut oppilas tähän isoon taloon, olen kirjoittanut itse oppilaaksi nuorisotyön tekijän kurssille, kesto tästä päivästä toukokuun loppuun saakka.
Mutta minulle kun ei valjenna mikä on tämän Sirolan opisto ennen kuin täällä paikan päällä. No eipähän siinä sitten mitään, täällä sitä vaan on aloitettu ahkera opiskelu. Kurssille oli tultuna eripuolilta maatamme, kaukaisimmat tällä kertaa Kainuun puolesta. Heikkinen oli Hyrynsalmelta ja Seppäsen tyttö oli päässyt tulemaan Kajaanista saakka ja muut pitkin eteläistä Suomea ja Pohjanmaalta myös oltiin tultuna.
Alle kahdenkymmenen olivat iältään pääasiallisesti muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki.
Itse olin jo huitelemassa kolmannella kymmenellä, Helsingin seudulta Sandelsin oli kanssani samaa ikäluokkaa.
Hämmästyin jo ensimmäisinä päivinä, meillä oli päivät pitkiä, jopa aamusta aikaisin jo istuit luokkahuoneessasi, teoriaa sisään omaksuen ja keskipäivällä pari tuntia vapaata, mutta iltaisin oli mentävä oppiin aina kahdeksaantoista asti.
Jotenkin rupesi heti alkuun tuntumaan ne ottavat meistä mehut irti tippa kerrallaan imien, mutta vapaaehtoisia me täällä ollaan.
Voithan jäädä poiskin jos joku aine ei miellytä kuunnella.
Opiskeluun en niinkään pannut kovinkaan suurta painoarvoa, vaan täällähän olivat melkoiset oltavat.
Aamulla aamupala, päivällä sai pottua pistää ääntä kohti sen kuin jaksoi. Kyllä tuon ylensyönnin jälkeen uni maittoi kun vielä keväinen väsykin toi siihen oman lisänsä minulle.
Voitte vain arvailla meninkö aina luokkaan oppia saamaan, menin peiton alle myös keskellä päivää jos siltä tuntui, ettei ruoka luullut menevänsä koiran vatsaan, joka yleensä lähtee juosta jolkuttelemaan syömästä päästyään.
Kun olin maannut kaikki ruoka ja päiväunet niin kohta siinä olikin ilta aterian aika käsillä. Niinpä mies pääsi sellaiseen paikkaan jossa tuo olemisen puoli olikin muodostunut kaikkein tärkeämmäksi olomuodoksi.
Minä kun juuri talvella olinkin miettinyt tällaista olotilaa itselleni ja tässä se nyt on oikein sataprosenttinen paikka minulle, joka aikoo ottaa kaiken sen hyödyn kuin suinkin voi jota yhteiskuntamme auliisti tarjoaa.
Minä olin nyt sellaisessa tilanteessa jossa minulle tuli kaikki kuin Manulle illallinen, tekemättä elettäkään asian puolesta ei mitään hyödyllistä tälle yhteiskunnalle ei edes loppupuolella kurssia kiinnostaneet yhteiset oppitunnit luokissa jossa olisi saanut niitä elämänviisauksia matkan varrelle pahan päivän varalle, joka meitä kaikkia aina joskus on väijymässä jos jonkin nurkan takana piilossa meiltä.
Puitteet olivat niin hyvät kuin suinkin, hyvät oikein parhaasta päästä.
Jopa tässä on kokemuksia koulun käynnistä jo nuoruusvuosilta kuinka ne olivat perin tylsiä ja ankeita aikoja.
Turhaan kuluttaa housun takamuksia ja samaa myös voidaan sanoa nyt aikuisiällä kun jälleen kylläkin vapaaehtoisuuteen perustuvan koulutusmahdollisuuden ollessa kyseessä.
Onneksi olen vain näin lyhyellä kurssilla eikä se enää jatku syksyllä uudestaan. Viikonloppuisin käyn edelleen kärkeäni kostuttamassa Helsingissä saakka, onhan siihen minulla oikeus kun joku vaan haaransa levittää eteen ja sanoo että tuossa on mutta elä särje vain itseäsi.

Sellainen on vain vastapuolen toteamus minulle kärkimiehelle, joka ei saa lähempää aluspuuta jota laittaa aina viikonloppuisin kylläiseksi asti.
Viimein on poislähdön aika en enää halua tämän enempää viihtyä täällä politiikkaopissa, olinpahan teidän seurassa kun niin sattumalta pääsin.
Kaikki on nyt kestetty minun puolesta, olen menossa muuttolintusen mukana täältä nousen Heikkisen Saulin kanssa yöjunaan Riihimäen asemalta iltasella ja aamulla on meillä Koti Kainuu vastassamme, lähes yöttömine öineen.
Kauas jäi opiskelupaikkakin mutta mitään ikävää ei jäänyt. Jäi myös vielä kauemmaksi Helsinki ja sinne jäi myös Nalle rukkakin.
Monet muistot jäivät mieltä lämmittämään vain monet ovat nyt karvaita muistella ei enää koskaan meidän yhteinen aika Nalle ystävän kanssa myös siinä samalla päättyi.
Voiko olla enää sen harmaampaa päivää edessä päin yksin jätetylle kotinsa oven aukaisseelle metsäläiselle.
Kesä nyt on se oikea kesäkin alkanut, voiko nainenkaan merkitä minulle enempää kuin kesä.
Tuskinpa vain koska kesällä olen aina ollutkin yksin täällä raukoilla rantahietikoilla, olen löhönnyt kuin parempikin paidan pitäjä Rivieran rantahietikoilla. Jospa joskus minäkin olisin samassa asemassa kuin virkaveljeni lomalla.
Me jäämmekin sitä odottelemaan seuraavaksi koska se mahdollisuus minulle avautuisi ties edes joskus tasa arvoa kohtaa myös minut.
Millainen on se ympäristö johon juuri aloin jäädä aloilleni, onko mikään muuttunut missä päin lähialuetta.
Onko kotini se koti johon voin tällä kertaa jäädä ja myös pysyä eikä enää lähteä minnekään, maailma on ollut minulle kovin kylmä ja lohduton.
Ei aina ole saanut jokapäiväistä leipää ajallaan, eikä markka ole pysynyt niissä housujeni taskussa jotka täältä lähtiessäni viimeksi ostin, vaan ovat valuneet reikäisistä taskuistani pitkin maailmalle.
Markat joita aikoinani olin hankkimassa eivät minulle tehneet pesää vaan olivat lähes minun tuho.
Mitä nyt tänne kotivainiolle kuuluu oikein onko täällä paljon puhuttuna minusta. On sen verran että mikähän siitäkin pojasta nyt tuleekaan kun on siellä melkein yliopistotasoisessa koulutuksessa.
Varmaankin tulee melkoisena herrana jo näin sitä siihen aikaan naapurit kantoivat postia toiseen naapuriin kun muuta viestintää ei ollut kaikkien naapurien välillä.
On tuo puhelinkin jo keksittynä vaikka sitä ei aivan tällä nurkilla tavata, tuossa Lahtelan talossa se kuuluu jo uudella asukkaalla olevankin, mutta esimerkiksi
Pihlaja ei sitä ole halunnut laittaa jos vaikka vielä maksaakin.
Pysymme edelleen pihapiirissämme mitä täällä onko täältä mitään uutta kerrottavaa, onko täällä esimerkiksi, juossut mies puoleisia renttuja kevät kärpi aikana äitini luona.
Mikkonen Arttu sai kyllä viimeksi lähtöpassit tältä rannalta ei kai se vielä tänne ole majaa edelleen rakentamassa.
Vai onko tänne ollut jopa uusia pyrkijöitä.
On ollut ja tulee vielä olemaan niin kauan kuin äitini on niin hyvässä kunnossa että antaa miehille kunnon kyydin peiton alla tietenkin.
Olen pannut merkille tämän kotini kohdan miten tämä tulee aikanaan käymään jos tässä ei kukaan meistä päätä kotimme hyväksi tehdä tämä on piankin vain paikalleen lahonnut muista niistä asukkaista jolla oli sormi suussa ja peukalo keskellä kämmentä kun tähän tilaan kotini saattoivat.
Syyssateen aikaan meillä on myös sisältäkin päin todistusaineistoa, ettei meidän kotimme enää kelpaa ihmisasunnoksi.
Pohjoisen puolen seinäkin on hatara kun on sen puoleiset puhurit, saavat aamulla hampaat kalisemaan.
Ei saanut isämme lapsilleen kotiamme täysin valmiiksi kun kokonainen seinäkin jäi kesken laittamatta.

Kukaan ei ollut sen jälkeen huolta kantanut mistään kun isämme ei ollut enää huolta kantamassa lastensa kodista.
Kukaan ei ajatellut edes että kotimökkiä voisi joskus tarvita täällä kylmässä maailmassa ja se jäi myös sen takia.
Kauanko se voi olla vain ajan kysymys milloin tulee kunnon syysmyrsky ja rupeaa yksitellen riipimään vaikka päreet katolta niin se voi olla vaikka niin pienestä koko talonkin menetys kiinni.
Olivat kyllä laittaneet silloin viisikymmentäluvun alussa päreet niin hyvään järjestykseen etteivät mitkään voimat niitä olleet nostaneet pois kattoa suojaamasta. Kyllä meillä aina on puhuttuna milloinka meillä on sitä yhteishenkeä että voisimme yhdessä olla jotakin tekemässä kotimme hyväksi.
Meillä sellaisissa asioissa puuttui juuri se yhteishenki ei kukaan ollut valmis uhraamaan juuri mitään.
Ajateltiin varmaan että siitä olisi vain hyötyä sille joka asuukin ei muille milloinkaan ja niinpä kaikki onkin jäänyt retuperälle.
Aina me olemme olleet kovin saamattomia ja huonoja yhdistämään toisten osaamista toisiimme.

Minäpä aloitan taas kaikki alusta, olen asettunut ukiltamme jääneeseen huoneeseen asumaan.
Nyt taisi tulla todellinen isäntä tähän taloon vaikka mitään paperia ei vielä oltuna tehty kenenkään hyväksi mutta muuten se vain siltä näytti vai pelkästään rupesi vain tuntumaan jo siltä.
Voiko sitä aina vain olla joku harakkataipaleen asukas, jopa lähialueen metsistä löytyy harakalta parempi koti päänpäälle kuin oli nyt minulle, minä sentään olin ihmislapseksi syntynyt ja niin oli vailla kaikkea tarpeellista, jota myös tänä päivänä osataan arvostaa.
Tuossa tien toisella puolen on malli isäntä siitä että se on varmaan tullut oppiensa kanssa tälle puolelle.
Voiko kotia pitää niin arvottomana, ettei siihen saada edes minkäänlaista väriäkään pintaan.
Vanhasta valokuvasta kaikki voi lukea hyvin miten kotimme oli saanut erittäin huonon kohtelun meiltä jälkeen jääneiltä.
Ei ollut kukaan edes sisäpuolella aikoihin ottanut maalipensseliä omaan käteensä ja sillä olisi pyyhkinyt pois paskatahrat.
Ajan hammas oli käynyt kaikissa näissä paikoissa.
Keittiöpuolen tila oli kaikkein kehnoin, vanhat hämähäkin verkot kertoivat, että russakat ja luteet ovat olleet joskus tämän talon jokapäiväinen elämänkumppani, melkoisen siivottomaan paikkaan sitä nyt oltiin tultuna tässä maailmassa kun olin kaiken nähnyt myös lapsena en voi muuta odottaakaan.
Hyvällä omallatunnollani voin sanoa, olen tullut kotiini ja kotini on vain enää kuin mikäkin ryysyranta niin sellaiset olivat tulolleni näkemykseni mukaiset lähtökohdat jotka saivat hiljaisenkin miehen mietteliääksi.
Ryysyranta perin tuttua on niin kotoista kaikki kotona, jokainen omassa kolossaan. Yö kun tulee koloissa alkaa vuorostaan tapahtumaan.
Meidän kaikkien tuntemat kotirauhan rikkojat ovat hetkeksi yöunemme keskeyttäneet voi sitä vaeltajien määrää tuolla avoimella lattialla.
Sitä mentiin välistä oikein parijonossa ja välillä näytti siltä että johtaja päätti minne seuraava askel otetaan, mennäänkö tuonne toiseen huoneeseen vai käyväänkö tämän uuden asukkaan kimppuun ensin kun se on tuonut uudemmat hajutkin tänne vasta tultuaan.
Voi sitä vilskettä, sitä tapaa korkeintaan ruuhka aikoina Helsingin Erottajalla ja täällä Kokkotaipaleen lattialla russakat ovat tehneet oman liikenneruuhkansa. Ryysyranta oli kotini, kehtaako siinä edes kukaan naapurikaan enää käydä, sattuma kyllä aina on jonkun tuonut tullessaan.
Mutta lähinaapurit ovat jo aikapäiviä kaikonneet näiltä main.
Ei ole sitä tuttua ilmapiiriä joka tälle aikoinaan oli luonnollista kaukana takanapäin ovat ne ajat jolloin meillä oli melkoinen vaelluskin kun kaikki olivat vielä tuossa tien toisella puolella yhteistaloudessa asuissamme.
Meiltä ei naapurit käyneet vointia kyselemässä, monet suvun jäsenetkin olivat hautaan saatettuna, eivät enää olleet avaamassa kotimme ovia.
Meille oli tulossa lähes erakoituminen, pikitiellekään emme päässeet kuin kesällä veneen kautta ja talvisin teimme taivalta suksella niin aivan puusuksella vielä mentiin tien varteen linjaautolle.
Kärrytie ei ollut vielä muuttunut miksikään vielä että olisi voinut autolla porhaltaa ikkunan alle maailman kyliltä.
Köyhää se oli ei aina nähnyt edes markkaakaan taskun pohjalla. Kyllä meillä jo pitäisi maksaa avuttomuuslisää, sekä pojalle kuin äidillekin, joka alkaa olla niissä naisten vaihdevuosi iässä.
Minä kun taas vastaavasti parhaassa työiässä kun vain minutkin joku keksisi täältä taas hakea helmojensa suojaan ja pitäisi myös siellä eikä laittaisi enää tähän kylmään arkeen näivettymään ja vapisemaan kuin haavan lehti nälkäisenä ilman ravintoa.
Voiko vielä näinä kymmeninä ihmisriepukin joutua kokemaan näin ankeita oloja kotona.
Jos se vain yksin olin minä kun tulin tänne vapaaehtoisesti sieltä suuresta maailmasta työn keskeltä, vähäravintoiseen ympäristöön.
Sainko minä riittävästi siis oikeata ravintoa kotona äitini toimesta vai oliko vellikuppi kovin köyhä antimiltaan.
Miten siinä lähdet lisäravintoa hakemaan edes järvestä kun venekin vuotaa kuin seula että sinne ei sitten ole mitään asiaa.
No eipä noita kalastus välineitäkään ole sen enempää tullut hankittua.
Jäivät kalat järveen kasvamaan ja metsän marjat ensimmäisten syyshallojen armoille.
Siitä ryysyrannasta ei löytynyt virkeätä ja oma aloitteista metsään tai järvelle lähtijää sinä kesänä eikä tulevana syksynä.
Kyllä sitä taisi olla melkoisen paljon laiska on sitä jo oppinut sellaiseenkin ajatteluun, saa kaikki itselleen jos laittautuu maaten.

Jospa ei kuitenkaan ei laiska vaan vähäinen töiltään, johan nuo työt tuli tehtyä aivan pienen pienenä poikasena, jopa alle kouluikäisenä kotityöt tuli tehtyä oikein vielä ajallaan nyt ei ole mitään aikataulua.
Vanha herätyskellokin tuli jo purettua muuhun käyttöön kuin herättämään aamulla aikaisin univuoteelta ei ollut enää ajankohtaista.
Siinä mies nyt makaa ja ajan saa siinä seisomaan koko kesäksi ei nyt aikakaan liiku niin edes minnekään päin vain vettä kaivosta pitää käydä hakemassa että edes aamukahvit, puurot ja maitopotut onnistuisi saamaan.

Nämä kaksi taloa korven kätköissä saavat hyvän rauhan, eletään ja annetaan muidenkin elää jokainen omalla tavallaan.
Me täällä olemme omaksuneet tämän tavan ei aamulla aikaisin kukaan meistä ole minnekään menossa kuin korkeintaan käy aamulla kusilastinsa rappusilta tyhjentämässä.
Ei tarvitse sen kauemmaksi mennä jos vain on näin pieni hätä kyseessä, kyllä siinä aamulla heräsi myös toisenlaisiin aatoksiin kun tuo pikkuvelipoika oli tullut ulos katselemaan tätä ihmemaailmaa, jossa ei saakaan sitä naisenpuolta enää ollenkaan.
Vain kyynärpään isku seinään ja niin pienellä veljellä nokka jo lerpahtaa häpeän pieneksi ja sen myötä nainen on vain kaukainen haavekuva.
Ryysyrannassani ei tarvinnut ujostella ketään, elo oli rempseän vapaata, kaikki säännöt olivat vain kaupunkilaisia varten, jotka eivät osaa ottaa rennosti ajankuluansa omassa elämässään ja myös toteuttaa sitä käytäntöön asti.
Täällä vallitsee lähes täydellinen yhteenkuuluvuus, kellään meistä asukkaasta ei ole enempää omaisuutta tai varallisuutta jolla voisi lähteä kovinkaan elämöimään toisiamme vastaan.
Meidän onnelamme on nyt tämä toikki Eemeli sedän mukaan ja toinen puoli, lähdettiin sitä joskus toiselle puolelle näyttäytymään jos eivät ikkunastamme meitä riittävän paljon nähneet päivisin.
Monasti kyllä meille riitti tuokin yhteys, nähdä meidät ruoka aikaan pöytämme ympärillä jopa syömässä olematonta kalakeittoa joka oli päässyt jo viikon vanhaksi asti.

Monta kertaa meillä pöydässämme tarjottiin lämmitettyä edellisen päivän puolista. Kalakeitto tai lihakeitto kyllä oli monasti aivan oikeastikin viikon vanhaa, mikä on syödessä viikon vanhaa kun se on vielä aivan älyllään olevaa suuhun laitettavaksi.
Pois tuloputkessa ei eritellä mitä ole viimeksi suuhusi laittanut sillä kertaa se tulee aikanaan sellaisena kuin aina on tullutkin, joko kovana tai vielä kovempana.
Montakohan näin rähjäistä kotikoloa on tässä Suomi nimisessä valtiossa enää jäljellä, olisi hyvä vihdoin tietää sekin tosiasia.
Toissa päivästä tulee vain entinen päivä kuin muillakin jotka vain voivat ylpeillä sillä että on päässyt menestyjien joukkoon.
Olen minäkin täällä, minutkin pidetään edelleen tavallisten kuolevaisten joukossa joka päivä, yhteiskuntamme pitää meistä omaa päiväkirjaansa, tulevat sukupolvet voivat lukea meidän aikakaudestamme, sitä mitä olimme elämämme aikana.
Näitä viheliäisiä köyhiä on aina ollut ja tulee aina myös olemaan keskuudessamme ei edes toinen ryysyläinen tee kovin helposti tuttavuutta aikalaisensa kanssa voi vaikka joutua häpeän kohteeksi.
Mikä häpeä se onkaan kun on köyhän kodin saanut synnyinlahjaksi perintönä. Vai olenko minä syypää tähän omaan tilaani omalta osaltani, onpahan minunkin kavereita, jotka ovat päässeet pitkälle eteenpäin jo saman ikäisenä kuin mitä minä juuri olen nyt.

Olenko minä jäänyt väärään paikkaan odottelemaan valmista ratkaisua itselleni, joka voisi tulla kuin sattumalta tuosta ulkoa ovesta meillekin käymään siis uusi mahdollisuus avata tämä kärsimykseni pois jollekin toiselle elettäväksi, minä en tarvitse enää sitä vähempiarvoista elämää jatkuvaksi omalle kohdalleni, minä voisin vaikka pientä korvausta vastaan myydä jos olisi halukas ostaja tuossa lähettyvillä.
Vuosi jota elämme juuri on kuin suora lainaus ajoilta viime vuosisadan puolella jolloin ryysyrannat olivat kaikkialla maassamme tuttu näky.

kainuulainen kirjoitti:

kateus. Antaahan rantaneuvoksen kirjoitella. Tämähän on vapaa palsta. Kun pysyy vain sovituissa säännöissä.

kaenuulaenen tyhmyys, kuka tuommoisesta sepustuksesta voisi olla kateellinen? Sitä paitsi tämäkään palsta ei ole Eero Seppäsen kirjanjulkistamis tai mainostamispalsta joten, eiku poistoon koko roska.

farth33 kirjoitti:

kirjailija nimellä tituleeraaminen, sinä et ole kirjailija etkä koskaan tule.

tässä sinulle faktaa jos vielä epäilet eten olisi kirjailija.
Lähetetty: 7. helmikuuta 2008 10:38
Vastaanottaja: Kirjasto Tietopalvelu
Aihe: Kirjailija Rantaneuvos

Rantaneuvos kysyy yleistä keskustelua varten, minkä nimisiä kirjoja löytyy Oulun Kaungin kirjastosta, jotka olette sinne hankkineet, kaupunkilaisten verorahoilla kirjailija, rantaneuvos Eero Seppäseltä, kirjallisuuden merkeissä hyvää kevään odottelua toivoo "Rantaneuvos" Suomussalmelta.

Kirjailija Rantaneuvos

Hei,
Oulun kaupunginkirjaston kokoelmassa on seuraavat teokset:

Rantaneuvos osa 1 (1999)
Rantaneuvos osa 2 (2001)
Valoton lapsuus - Rantaneuvos Eero Seppänen (2004)
Kiannon huoripoika, Kainuun Hiltunen (2005)
Kiannon huoripoika, kirjailija/rantaneuvos Seppänen (2005)

Ystävällisin terveisin,
Mira Jurvansuu
Tietopalvelu

farth33 kirjoitti:

kirjailija nimellä tituleeraaminen, sinä et ole kirjailija etkä koskaan tule.

Lähetetty: 7. helmikuuta 2008 10:38
Vastaanottaja: Kirjasto Tietopalvelu
Aihe: Kirjailija Rantaneuvos

Rantaneuvos kysyy yleistä keskustelua varten, minkä nimisiä kirjoja löytyy Oulun Kaungin kirjastosta, jotka olette sinne hankkineet, kaupunkilaisten verorahoilla kirjailija, rantaneuvos Eero Seppäseltä, kirjallisuuden merkeissä hyvää kevään odottelua toivoo "Rantaneuvos" Suomussalmelta.

Kirjailija Rantaneuvos

Hei,
Oulun kaupunginkirjaston kokoelmassa on seuraavat teokset:

Rantaneuvos osa 1 (1999)
Rantaneuvos osa 2 (2001)
Valoton lapsuus - Rantaneuvos Eero Seppänen (2004)
Kiannon huoripoika, Kainuun Hiltunen (2005)
Kiannon huoripoika, kirjailija/rantaneuvos Seppänen (2005)

Ystävällisin terveisin,
Mira Jurvansuu
Tietopalvelu

rantaneuvos1 kirjoitti:

Lähetetty: 7. helmikuuta 2008 10:38
Vastaanottaja: Kirjasto Tietopalvelu
Aihe: Kirjailija Rantaneuvos

Rantaneuvos kysyy yleistä keskustelua varten, minkä nimisiä kirjoja löytyy Oulun Kaungin kirjastosta, jotka olette sinne hankkineet, kaupunkilaisten verorahoilla kirjailija, rantaneuvos Eero Seppäseltä, kirjallisuuden merkeissä hyvää kevään odottelua toivoo "Rantaneuvos" Suomussalmelta.

Kirjailija Rantaneuvos

Hei,
Oulun kaupunginkirjaston kokoelmassa on seuraavat teokset:

Rantaneuvos osa 1 (1999)
Rantaneuvos osa 2 (2001)
Valoton lapsuus - Rantaneuvos Eero Seppänen (2004)
Kiannon huoripoika, Kainuun Hiltunen (2005)
Kiannon huoripoika, kirjailija/rantaneuvos Seppänen (2005)

Ystävällisin terveisin,
Mira Jurvansuu
Tietopalvelu

Lue lisää

kahdesti että asia tulisi selväksi?
Ei se tee sinusta siltikään kirjailijaa vaikka siellä kirjastossa olisi jokunen tökerö kyhäelmä sinulta tehtynäkin. Onhan siellä keittokirjojakin eikä niiden kirjoittaja ole kirjailija.
Pelkän kirjan jostakin koko nuoruuden aikuisuuteen kestäneestä heikosti menestyneestä pillun metsästyksestä, kirjoittaa kuka vaan ja paremmin. Kirjailijat tunnetaan lukeneina, laajasti asioista perillä olevista ansioituneista henkilöistä.
Tunnostaako että kuulut tuohon kastiin?

farth33 kirjoitti:

kahdesti että asia tulisi selväksi?
Ei se tee sinusta siltikään kirjailijaa vaikka siellä kirjastossa olisi jokunen tökerö kyhäelmä sinulta tehtynäkin. Onhan siellä keittokirjojakin eikä niiden kirjoittaja ole kirjailija.
Pelkän kirjan jostakin koko nuoruuden aikuisuuteen kestäneestä heikosti menestyneestä pillun metsästyksestä, kirjoittaa kuka vaan ja paremmin. Kirjailijat tunnetaan lukeneina, laajasti asioista perillä olevista ansioituneista henkilöistä.
Tunnostaako että kuulut tuohon kastiin?

Lue lisää

aika hyvä, asiallinen, valaiseva heitto, siitä ketä voidaan kutsua kirjailijaksi.

>

farth33 kirjoitti:

kahdesti että asia tulisi selväksi?
Ei se tee sinusta siltikään kirjailijaa vaikka siellä kirjastossa olisi jokunen tökerö kyhäelmä sinulta tehtynäkin. Onhan siellä keittokirjojakin eikä niiden kirjoittaja ole kirjailija.
Pelkän kirjan jostakin koko nuoruuden aikuisuuteen kestäneestä heikosti menestyneestä pillun metsästyksestä, kirjoittaa kuka vaan ja paremmin. Kirjailijat tunnetaan lukeneina, laajasti asioista perillä olevista ansioituneista henkilöistä.
Tunnostaako että kuulut tuohon kastiin?

Lue lisää

keittokirjan kirjoittaja ei ehkä ole kirjailija,
mutta esseen, novellin tai romaanin on.
eli rantaneuvos on mitä suurimmassa määrin kirjailija.
(menee ehkä yli hilseen farthilta, jolla ei ole mitään käsitystä juuri mistään asiasta).

kirjanen kirjoitti:

keittokirjan kirjoittaja ei ehkä ole kirjailija,
mutta esseen, novellin tai romaanin on.
eli rantaneuvos on mitä suurimmassa määrin kirjailija.
(menee ehkä yli hilseen farthilta, jolla ei ole mitään käsitystä juuri mistään asiasta).

Lue lisää

siltä, jos ei ole minkäänlaista kriittistä ajattelutapaa. Hyväksytään kaikenmoiset asiat typerä ilme naamalla, tietämättä niiden oikeaa laitaa. Varmaan pidät itseäsi lähes yhtä fiksuna kuin on keskiverto kuormajuhta aasi.

farth33 kirjoitti:

siltä, jos ei ole minkäänlaista kriittistä ajattelutapaa. Hyväksytään kaikenmoiset asiat typerä ilme naamalla, tietämättä niiden oikeaa laitaa. Varmaan pidät itseäsi lähes yhtä fiksuna kuin on keskiverto kuormajuhta aasi.

Lue lisää

olet ainoa, jonka kasvoilla on typerä ilme.
sitäpaitsi kirjailijat eivät ole pelkästään oppineita laajoine näkemyksineen.
unohdit tärkeimmän, mielikuvituksen vaiherikkaan elämän, siis muutakin kuin pelkkää nettisurffailua(kuten sinulla, yritä hankkia itsellesi elämä).

rantaneuvos1 kirjoitti:

Voiko tämän parempaa elämän autuutta ollakaan kun on nyt alkuunsa päässyt ei siinä muistu enää ystäväänkään olemassaolo siellä työn äärellä kun itse on ja ratkaissut oman hyvin vointinsa näin helpolla tavalla kuin mitä nyt on ollut tämä vietetty, urheiluopiston toimesta vietetty valoa antava viikko pois kotoa.
On valitettavaa en saanut omistaa tällaista hyvää kuin yhden ainokaisen viikon kun oli jo laskeuduttava maanpäälliseen arkitodellisuuteen.
Kisakeskus Kuovilassa olimme edellisenä iltana jo lähtötunnelmissa, teimme kaikki lähtöä yhdessä tai erikseen.
Minä kämpässäni yksin vietin vain iltaani en mennyt toisten lähtöriehaan koska en ollut pitänyt sopivana alkoholin merkeissä lähtöämme juhlistaa.
Nämä olivat lähtöni jälkeen viimeisimmät jäähyväiset en ollut enää ajatellut tulevani tähän paikkaan en enää koskaan niin kuin on lähes käynytkin.
Nyt tämä pieni poikkeus sallittakoon, tämä on vain muistelus menneestä, yhteisistä hetkistämme hyvän luona jota kaiketi kannattaa etsiä, vaikka sitä ei olisi enää missään olemassakaan, varsinkin tässä maanpäällisessä yhteisössä. Me emme ole tavanneet ketään sen jälkeen, emme myös koskaan enää tapaakaan konsanaan.

Aamun keväisen katse on meidät herättänyt täällä Kuovilan metsäisessä kylässä, josta meillä on autolla ensin kuljettava matka Kuovilanasemalle, vaikka lähin asema oli pelkkä kyläasema metsän keskellä niin junan oli pysähtyminen tälle asemalle näin jossain oli sekin määrätty.
Pikajunat kun eivät oikein niin mielellään ole metsätaipaleella jääneet norkoilemaan yhden asemaseisakkeen kohdalla, tämä oli siitä harvinainen poikkeustapaus tällä kertaa todeta.
Vei se pikajuna minut Helsingin kaupunkiin, siellä Nalle jo lämpöisenä ja pehmoisena minua viikon jälkeen odotteli tulevaksi. Niin tuli taas ja minulla oli jo uusi osoitekin ollut jo jonkin aikaa, täällä Veljestentiellä sellaisen jo löysin tuossa vuoden alkupäivinä vuonna 1972.
En vain ole aikaisemmin mitään asiasta virkkanut. Missäkö minä täällä vuokraani maksankaan tällä kertaa no täällä Tapanilassahan sitä minä tällä kertaa, tämä on sellaista vanhaa omakotitaloaluetta noin 20 minuutin päässä Helsingin ydinkeskustasta, pohjoisen radan mennessä tuosta muutaman sadan metrin päästä. Junaankin siis pääsi kun vain oli sillä lailla asioita minnekin suuntaan, kova siinä lähellä varmaan jytinä kävi kun kaikki pohjoinen liikenne yöt päivän kanssa kulki edestakaista kulkuaan.

Minulla oli pientä onnea etten ollut siihen aivan lähemmäksi päässyt rataa se on muuten sellainen rasittava kokemus kun herää kun juna on tulossa vauhdilla lähelle paikkaa jossa sinulla on huushollisi niin siitä paikasta saat hyvästellä ne loppuyöunesi siltä yöltä
Täällä minä näiden veljieni kanssa viihdyn vähän etäämmällä pienen mäen töyräällä paremmin, tiet ovat otettuna suoraan lainauksena Aleksis Kiven kirjan mukaan veljesten nimistä.
Katuosoite oli meillä kaikilla sama, Hiidenkiventiellä kun asuttiin yhtä perhettä, meillä kaikki oli yhteistä.
Kaikki ne seitsemän veljen nimet olivat sivukaduilla, Eerontiestä ne alkoivat talon nurkalta aivan.
Tämä oli tämä Hiidenkiventie suora tie etäämmälle saakka ja kaikki siitä erkanevat tiet olivat ainoastaan veljesten teitä.
Miten sitä oikeasti voi vanhassa kaupassa voi alkaa asumaan, olivat aikoinaan lopettaneet kaupanpidon kyseiseltä paikalta ja yrittäneet siitä saada mieleisen vuokrakämpän kuka milloinkin sellaista oli vailla.
Näin sattui minunkin kohdalleni että asua minunkin piti jossakin. Siihen aikaan oli Helsingin vuokra-asuntokannasta paljon huijareiden ja vuokrakiskureiden hallinnassa.
Jopa eräänkin kerran minulle tarjottiin vuokra asuntoa kaikkien muiden kahden huoneiden vuokralaisten yhteisestä keittiöstä 150 mk kuukausi.
Melkoisen oli arpapeliä saada hyvä vuokrakämppä kohtuuehdoin ja eikä ne pääkaupungin seudun sen aikaiset asunnot olleet mitään mieltä ylentäviä. Lauantaina sai olla samoissa paskoissa monessakin eri murjussa ei suihkua ei pesutilaa lähimainkaan.
Vain yleiset saunat muutamissa paikoissa vanhoissa kaupunginosissa.
Monenkin vuokralaisen elämällä ei ollut puhdistavaa edes viikonloppua, jopa viikkojakin haisit samalle paskalle ja hielle. Missäpä pesetit ne likaiset
vaatteesi jos niin missään, yleiset pyykkimahdollisuudet eivät olleet kovin yleisiä vuokralaisille missään päin kaupunkia.
Millä rahalla sinulla oli käyttää pesulan palveluja ei niin millään jos satuit kaiken keskellä olemaan myös työtön.
Johan laulussakin se sanotaan, köyhä kylä oli Helsinki jopa kulkurikin sen huomasi, maatessaan Kaivopuiston penkillä ihanassa syyssateessa ja myös minä yhdyn samaan näkemykseen.
Sellainen yhteenveto on kai paikallaan Helsingin osalta, nimittäin siksi että en ole tämän vuoden jälkeen pitänyt Helsinkiä kotikaupunkina.
Nyt jos voisin valita uudestaan, en suinkaan olisi enää valitsemassa Helsinkiä milloinkaan kotikaupungiksi en ole milloinkaan viihtynyt koko bunkkereissa jotka eivät ole ottaneet ihmistä kokonaisuudessaan huomioon ja sen laadukkaasta elämän arvostuksesta jonka meidät nykyaika on saanut arvostamaan myös ympäristöä missä saamme päivämme parhain päin vietettyä iltaan saakka.

Yksinkertaisesti minä yksi ihmisenä en vain sopeutunut Helsingin asukiksi sen pitempään vaan aina kevätauringon kajo sai minut pakkaamaan ne vähäiset ryysyni, mitä minulla kulloinkin oli mukana Helsingissä ollessani.
Ei tarvinnut soittaa isoa muuttokuorma autoa paikan päälle että nyt on muutto edessä ne mahtuivat yleensä kaikki muutamaan harmaaseen kaupasta saatuun pahvilaatikkoon.
Viihtyvyys ei onnistunut milloinkaan näitten vuosien aikana kun yritin veljeni tavoin jäädä leipätyötäni tekemään Helsinkiin.
Sitähän minulle ei suotu vaan aina vain oli uusi muutto edessäni.
Minulla oli vain niitä hylkimiskannanottoja Helsingin suhteen, miten siihen voi mukautua, kellään ei ole aikaa, aikakin näyttää olevan kovasti kortilla.
Ei saman talon asukkaatkaan sano toisilleen edes hyvää sanaa vaan rientävät pois kiireensä kanssa ja ajatellen, että eipä tarvinnut olla senkään kanssa tänään missään tekemisissä.
Vaikka olimme aivan seinänaapureita jo vuosikymmeniä olemme vältelleet aina siitä lähtien toisiamme kun tänne asuntoalueelle yhtäaikaa tulimme tuolta jostain kauempaa jossa ei vielä tunneta tämän puolen tapojakaan.
Vaan pian ne opit kun täällä muutaman vuoden käyt tämän kaupungin koulua, me kyllä olemme valmiit opettamaan tavoille.
Juuri tuohon aikaan maalta muuttaneet olivat vallanneet tämänkin syrjäisen paikan, tämä kaupunki on niin syrjässä kun ajattelee maalaisjärjen kanssa koko syrjäisyyttä.
Ei yksin lappilainen ole tehnyt tätä havaintoa, muuten mukava kaupunki mutta on niin syrjässä. Minä myös näin olen asian nähnyt, Kiantajärven ympärillä on aikaa ollut, ison pöydän takana miettiä, minkä vouhotuksen jälkeen ne silloin menivät, joku sanoo tulleensa työn jäljessä taas moni mukavuussyistä ei täällä tarvitse umpihankeen lähteä leivän jäljessä niin kuin niin monasti oli laita meilläpäin siellä lähellä maailman keskusta.
Jos jotakin haluatte niin luonnon rauhaa, täältä sitä voit huoleti hakea melkoisen kaukaa, jos et tunne paikkoja syntymästäsi asti.
Maalaiselle täällä löytyneet ne vasta myöhemmin ne rauhaisat
niityt mutta niillä on omistajat lähellä et voi hankiaamuna mennä kiertelemään peltoja lähiympäristössä suksiesi kanssa niin eipä kauankaan ennätä mennä kun sinut on jo nähty ja vieraaksi havaittu näissä maisemissa.
Saat pikimmiten lähtöpassit ja millä asialla sinä olet liikkunut meidän omistamallamme maa alueella, jos ei ole hyvää vastausta niin kohta saat kuulla kuka täällä käskee ja ketä.
Anteeksipyyntökään ei aina auta asiassa, monet ovat päätyneet uhkauksien tielle kun omistan tämän ja tämän tontin tästä niin läpikulku on jopa sakon uhallakin kiellettyä.
Jopa on niinkin pitkälle mentynä ääritapauksissa, että on haettuna jopa Uudenmaan lääninhallitukselta lupa kieltää kaikki maaston käyttö kyseisen henkilön mailla.
Jospa nyt tunkisitte persesilmäänne koko paperinne, jolla olitte hakemassa kulkukieltoa maillenne, minä en arvosta tällaista pykälänikkarointia.
Mikä ihme, meidän mielemme saa rakentamaan sellaisia kaupunkeja kuin nyt on rakennettu, esimerkiksi tuo jossa nyt olemme.
Kuka ihmeen arkkitehti saikaan moisen aikaan, että valokin luonnonvalo, pitää toisen ihmisen toimesta hävittää rakentamalla toinen toistaan rumempi talo naapuriksi ja niin olemme sulkeneet toinen toisiltamme luonnollisen valonkin.
Nyt vain myydään isolla rahalla lähes kaikkien mieleistä valoa, jostakin keskustan ulkopuolelta, jonne merikin on päässyt tunkemaan omat lahtensa ja voi vaikka rakentaa näköalapaikoin varustettua pilvenpiirtäjäkotia huippuluksusasuntoa sitä haluaville.

Näköalapaikat ovat suuressa suosiossa, läpi talon on päästy valoa tuomaan lähes ympärivuorokautista, lähinnä yöttömän yön aikana, mutta keinovalokin on saanut kannatusta eräille luomakuntamme uusille ajatuksille mitä moninaisimmissa paikoissa.
Minäpä en ennen arvannutkaan kun vasta huomasin käytännössä, keskellä päivääkin on meillä pimeä täällä huoneistossamme kun olet alemmissa kerroksissa että toinen talokin ottaa sinulta luonnollisen valon pois.
Talon sisälle asti ei sinua hemmottele luonnonvalo.

Sinulta on sähkövalot joihin sinulla on tyytyminen niin pyhänä kuin arkenakin. Sinä jos olet valon ihminen kuten minä aina olen ollut, joudut hakemaan rauhallista auringonpaistetta kaupungin ulkopuolelta.
Auringonvalonsäteetkin häviää kaupungin yltä pois normaalista maaseudun aurinkoisesta päivästä, jossa sentään vielä nähdään sekin ihme että meidän kaikkien yhteinen aurinko luo luonnonvaloa aikalailla normaaliin tapaan, paitsi jos nykyinen otsonikato saa meidätkin jo varpailleen.
Meilläkö on oikeus elää niin että meidän yhteinen aurinkokin on jo vaarassa meidän ihmisten toimien kautta, mikä onnettomuus. Helsingistä niin minulle jäi myös hyviäkin puolia. Siellä pääsi aina kyllä lähtemään jos jonnekin päin vaikka keskellä yötä.
Jos olit menossa vaikka keskustaan kämpiltäsi olit kohta saanut jopa yleiskyydityksen sinne. Se liikkuminen paikasta toiseen on hyvin joustavaa keskustan ydinalueella jo aamusta varhain ja pikkutunneille saakka. Ruuhka-aikoina sinulla oli jopa valita millä kulkuneuvomuodolla halusit mennä.
Bussit eli linja-autot olivat kaikista eniten viemässä matkustajia eteenpäin, myös junien osuus oli merkittävä siis paikallisjunilla.
Yksi mieluisin kyyti jossa minä halusin mielellään matkaa tehdä oli tietysti raitiovaunu, varsinkin näissä uusimmissa malleissa oli mieluista matkustaa.
Tuo maan alla kulkeva liikenne ei tullut silloin vielä tutuksi, vaikka sen rakentaminen oli ja aloitettuna silloin kun minä vielä siellä Helsingissä olin, vuonna 1972 viimeksi. Elokuvat ja tanssit olivat siihen aikaan minulle kaikki kaikessa, ilman niitä olisi minulle Helsingissä ollut kovin tylsää.
Melkein milloin vain halusi sai mennä tanssimaan, silloin päivätanssitkin olivat alkaneet joissa vain harvoin minä kävinkään, sitä vastoin iltasella alkaneet tanssit olivat minun suosiossa.
Kesken tanssienkin oli vara valita taas ja taas uusi tanssiareena itselleen ne kun täällä eivät olleet kortilla lainkaan.
Minä kun vielä olin siihen aikaan kovinkin ronkeli, tanssit pitivät olla sellaisia, joissa oli esiintymässä vähintään valtakunnan iskelmä tai levytähti, kuten monet kerrat olivat Reijo Taipale, Eino Grön ja vanhempien tansseista tutut Annikki Tähti ja niin eteenpäin, tasokasta piti minun saaman tanssipaikoista mitä tulee musiikin suhteen, naiset kyllä jotka olivat esillä olivat hyvin kärsineen näköisiä tai olivatko olleet kovalla käytöllä tai huonon katon alla.

Tämä mielenkiinto heräsi heti vuosien päästä kun en ollut edes yhtään tyttöä edes saatollekaan pyytänyt tai en saanut kun puhuin niin outoa murretta heidän kanssaan. Tai olin vain tuppisuuna koko illan ajan.
Sellaistakin piirrettä minusta löytyi tuolloin en ollut kovin seurallinen tuolloin kenenkään tanssitettavan kanssa.
Eräs tanssipaikoista kaupungin vanhimmasta päästä oli sitten tulenruokaa, erään kerran kun olin tulossa Herttoniemestä naisen luota, Hämeentiellä oli paljon paloautoja jotka vain suojelivat lähirakennuksia tulen uhkalta. Kuuluisa Sörkän fenno oli tanssipaikkana entinen kuuluisuus, jossa minullakin oli kunnia muutaman kerran käydä mummohyppelyllä ne vain tahtovat olla kovin käytettyjä nuo vanhat kopukat johon ei niin kuin ollut enää koskemista, olisi vaikka voineet käsiin levitä tosikäytössä, puhumattakaan samaan sänkyyn menemisestä.
Helsinki on se verran kaupunki ei niin suuren suuri mutta menoa on jo siihen tyyliin että näissä pohjoisissa oloissa jopa aivan riittämiin. Elokuvissa pitänee myös piipahtaa ne ovat toinen minua elävöittänyt viihdemuoto tässä kaupungissa asuessani. Täällä on tuokin puoli hoidettu melkoisen mallikkaasti, valinnanvaraa on aivan riittämiin ollut koko ajan.
Mitä olen merkille laittanut eri tarjonnasta, väkivalta ja seksi siinä on saanut niin ison osan että melkein maalaista kovin kammottaa. Mikä tuossakin kiehtoo, seksikö on ollut niin paljon kaukainen tabu meille ettemme ole voineet muualla edes puhua kuin pienissä piireissä jos edes silloinkaan vaan olemme menneet elokuvateatteriin oppimaan tuota niin salaperäistä ja niin itsestään selvää tosiasiaa. Vain monelle meistä ei vielä sittenkään ole kaikki niin itsestään selvää.
Voin tähän kohtaan lainata isoisäni Kustaan toteamuksen sen verran seksivivahteisen kokemuksen ei ne pojat osaa takaperin naida jos eivät tytöt opeta ja nyt kyllä jo osataan naida kun elokuvat opettaa vaikka mitkä naintiasennot.
Me nyt kohta osaamme kaikki seksistä, vaihevuosi mummotkin tulisi hoitaa, heillä on paljon hukkaviivaa tarjolla meille pojille ja hautaankin sitä on menossa heidän matkassaan kokonainen hevoskuormallinen.
Elokuvat ei kyllä ole kantaneet vastuuta ihmissuhdekysymyksistä kun osa seksiäkin on juuri sitä ihmiskokonaisuutta jota me emme vain ole valmiita tunnustamaan itsellemme ja vielä vähemmän läheisillemme kanssaihmisille jotka kanssamme tekevät yhteistä taivalta päivästä toiseen.
Toivoa on kun vain joku keksii. Aihe on arka mutta puhumisen arvoinen, myös elokuvien kautta.
Olenko minä joku julkkis kun yleisissä kulkuneuvoissakin takanani supatellaan oikein ääneen että lähes kuulen kaiken. Bussikuskikin katsoo peiliin jo niin monta kertaa että olen jo kohta niin vaivautunut ja menen kuin menenkin kysymään onko jotakin vinossa vai mistä on kyse.
Linja autonkuljettaja vain multa kysyy että olenko minä se näyttelijä sieltä televisiosta, joka on aina tuolla Spede Showissa. En minä ole se, minä olen Eero Antero Seppänen Suomussalmelta.
Anteeksi että erehdyin niin paljon henkilöstä, eipä kestä ei se mitään sattuuhan sitä erehtymään. Olenko minä niin yhden näköinen tuon kaatuilijan kanssa että pannaanpa pieni testi pystyyn kun se täälläpäin on mahdollista. Kun täältä ne lähtee ohjelmat meidän vastaanottimiimme, jota olemme kaiket illat kotonamme töllöttämässä jos sellainen on tullut hankittua perheelle tai itselleen illan kuluksi. Helsingin Sanomissa luki yhtenä aamuna että yleisöä tarvitaan Spede show:n nauhoitustilaisuuteen.
Ohjelman tekijän puolesta oli toivomus saapua paikalle noin tuntia ennen nauhoitustilaisuuden alkua.
Minä tottakai olin sinne pyrkimässä, aivan ensimmäisten joukossa olin nyt menossa studioon ensi kertaa.
Studioon jossa tehdään MTV:lle tässä tapauksessa yksi Spede show ohjelma. Vuosi 1969 oli kyseessä ja kevät oli täällä Helsingissä niin pitkällä että lumet olivat jo tipotiessään.
Miten minua ei edes jännittänyt koko studioon meno, eikä senkään jälkeen kun Pasanen oli vailla kolmea vapaaehtoista yleisön joukosta.
Minä tottakai olin valmis tähän koitokseen, aivan ihan ensimmäisenä. Spede tuli aivan tuohon penkin viereen, jossa istuin käsi kovasti pystyssä että olen vapaaehtoinen tuonne lavalle esiintymään erikoislaatuiseen kilpailuun joka kohta käytäisi niiden onnellisten kesken jotka sattuvat tuonne studion estradille pääsemään.
Käykö minulle nyt miten, minulle kävi hyvin, Spede halusi tämän tästä vierestä halukkaan näköisen lavalle jossa kohta tapahtuu mutta mitä, sitä meille ei ennakkoon paljastettu.
Olimme kaikki kolme kohta lavalla ja kamerat olivat jo käynnissä kun meille kiikutettiin jokaiselle kilpailuun osallistujalle vanhan mallin henkselit, mutta mitä ihmettä on Spede keksinyt niillä tehtäväksi? Henkselit ovat sitten jo kaikilla paikoillaan, Spede selventää sitten kilpailun luonnetta niin että kohta meille selviää missä mennään taas näissä hommissa.
Nyt on kysymys äänen voimakkuuden syntymästä ja se myös mitataan äänenvoimakkuusmittaria hyväksi käyttäen.
Mittarin näyttöpäätteelle on asettunut kukapa muu kuin itse leipuri Simo Salminen mittaamaan eri volyymeitä, mitä kenenkin toimesta syntyy.
Alettiin minusta en ollut täysin tekniikasta kovin hyvin perillä, koska mittaustulos jäi kovin vaatimattomaksi, seuraavat yrittäjät olivat huomanneet miten saada melua enemmän tähän mittauslaitteeseen että viisari tekee pohjalukemat. Voiton vienyt sai hyvät slalom sukset, siteet ja myös monot, oli tosi hyvä palkinto rahallisesti.
Paksuun pintaan sitä näköjään saa enemmän elämää jonka mittarinkin reagoi mielellään korkealle.
Kilpailun loppuhuipentumaan minä pääsin toden teolla mukaan vaikka en varsinaisessa kisassa menestynyt mainittavasti palkinnoilla asti, vaan parhaat ne veivät. Tilaisuuteni oli vielä edessäpäin, Simo pyysi että minä jään vielä lavalle ja Spede ottaa vuorostaan mittauslaitteen hallintaan, että paljonko se mittari nyt värähtää kun toinen vetää toiselta henkseleitä.
Simo oli hyvin tiukkailmeinen sen vuoksi kun hänet omat henkselit ovat nyt tällä hetkellä kuin viulun kieli ja hän on jopa välillä hätää kärsimässä kun minä saan jopa hänet huojumaan, vetoni on niin tiukka silloin, enkä löysää ennen kuin käsketään, näin saan pitkitettyä omaa roolianikin tässä estraadilla jossa nyt olen parasta aikaa esiintymässä.
Valtavasti paukahtaa, jopa studion verhotkin reakoivat tähän pamaukseen. Speden suu käy nyt siihen malliin, että paremmasta ei enää väliä. Mittarin lukemat eivät edes riittäneet äänen aiheuttamaan voimakkuuteen.
Sen jälkeen minusta tuli aivan lavaesiintyjä, minut jo huomattiin joka paikassa Hesassa jos minne menikin olin minä vain ihmisten mielestä jo Vesa-Matti Loiri, yhdennäköisyys meidät yhdisti niin paljon että lähes haitalle asti sain silloin kokea. Jopa piti ravintolassa piti näyttää että osaan se myös minäkin kaatua kuin itse Vesku aikoinaan niin lahjakkaasti hallitsi kaatuilemisen. Niin myös minulla oli ote aina valmiin jos niin vain tarvittaisiin, jopa valmis kuin harjoituksenkin vuoksi.
Mentiinpä kerran myös niin pitkälle että otettiin itse Loiriin puhelinyhteys, olin silloin käymässä Kiannon tytön luona ei silloin ottaneet tulta se yritys, enkä enää ollut käytettäväksi näyttelijänä tämän maan hyväksi.
Kertakokemus siinä kaikki kokemukseni oli mielenkiintoinen joka eritoten jäi mieliin parhaiten ajoilta kun majaani pidin Helsingissä työni vuoksi.
Me emme minä ainakaan, ole enää valmiita sitä menneisyyttä hakemaan takaisin jonka sain omakohtaisesti kokea, tulla vaikka näyttelijäksi, koska elettävä elämä on sinänsä ollut suuri näytelmä myös minunkin kohdalla ja voinpa vaikka vannoa myös monen muunkin vaellus on ollut värikäs ja antoisa.

Vuosi 1972 saa meidät vielä olemaan täällä pääkaupungissamme, Nalle siellä odottelee Maunulassa Suonotkontiellä miehen tuomaa tyydytystä itselleen. Hän on kokenut paljon minun aiheuttamaani menetystä, kuten tuon kartanon työmaankin hän aivan menetti että olin niin aktiivinen kylässä käyjä kun kerran viikkoon teki miehisiin tekoihin, naida naista jolle olin jo puoli vuotta lahjoittanut omat siemennesteet, ilman että ne olisivat hänessä itäneet mihinkään keskenmenoon asti.
Me emme laittaneet mitään ehkäisyä kun aloimme, meitä ei edes kiinnostanut puhua mitä ehkäisyä meidän olisi syytä käyttää kun olemme kahden näin, minä sinussa ja päinvastoin. Ei ollut sulttaanikustannuksia vain matkoista niitä aina kertyi.
Ei se aivan ilmaista ole joutua aina maksumieheksi kun edes lähteminen matkojen päähän joutuu vaihtamaan välillä bussiakin mennessä.
Maunulassa siis olemme ystävälläni Nallella kun ei ole housupukua joka helpottaa kaikin puolin aloituksen vain tuo kämppäkaveri pitäisi jotenkin häiritä lähtemään.
Kaksi aikuista naista ja näin pieni huone ja parisänkyä siihen vain sopii häthätää.
Eipä paljon anna tämän yhteiskuntamme myöskään tyttösille, joista pitää aikanaan tulla meidän miesten vaimoja. Jopa naimarauha on tällä toimenpiteellä estettynä, laittamalla kaksi saman sukupuolen edustajaa samaan pieneen huonetilaan. Jotenkin tuntuu että myös tällainen kohtelu vie pois sen ihmisarvon, joka meille kaikille kuuluisi, ehdottomana edellytyksenä kun koemme olevamme sivistysvaltiossa.
Jopa päällyshousuja ei voinut aina ottaa päältään pois kun oli epäilys että meitä voitiin häiritä, kahden ihmisen leikeissä, tätä se rakkauskin tietättää, voin housun halkoakin avata vetoketjulla ja Nalle siihen viereen pyllistämään perse ja jalat vain pienen verran avautuneena auki. Nallen vähäiset esteet olivat jo aikaisemmin raivattu tieltä pois estämättä rakkauden toimitusta. Voi mies poloista, siinä vain sain itseäni syytellä kun ei ollut varaa kuin housunhalon aukaisun kautta ottaa tuntumaa tuonne harmaanoloiseen paikkaan jota niin monella eri nimellä nimitetään, aina tilanteen mukaan tietysti.
Tämä tilanne on sellainen jossa minä olen ollut puutteessa, ties kuinka monta viikkoa, tämä ei ole sellainen tilanne jossa voisin nimitellä tuota hyvää paikkaa millään naisen arvoa alentavalla nimikkeellä.
Voimme tällä kertaa paikannimeksikin! kutsua olet onnen poika että sinulla on naisen avautunut liukas ja kohta entistä liukkaampi vain koko ajan.
Paikka on niin hyvä että siitä pitää nauttia nyt, paikan nimellä ei enää ole niin mitään väliäkään.
Nyt me saamme, me saamme olla toistemme kanssa niin kuin lähes jokainen meistä haluaisi olla naisen jota rakastaa muutenkin kuin sänkyhimoissaan. Näkyy se näin hiljaakin ihan hyvä tulevan, saamme olla kuin kusi sukassa hiljaa ettei se olisi häiriöksi muille, koska samassa solussa on pari muutakin huonetta joissa on vain naispuolisia.
Kapea on tämä sänky vain hyvässä sovussa voimme jakaa näin kapea sänky kahden kesken Nalleni kanssa, joka on ystäväni itse keksimä lempinimi.
Kun taas minä olen se Kurre joka nyt on Nallen saanut huokaisemaan onnesta, että hän on saamassa sitä oikeaa joka saa naisen todelliseen elementtiin. Voisin kuvitella miltä näyttää nainen, joka on niin raivoissaan saamastaan hyvästä että hän pyörähtää ympäri ja vetää täysin kypsän ja niin mehukkaan näköisen, rasvaisen kiillon ollessa helmeilemässä sen päällä.

Nainen on silloin kuin mikäkin tiikeri konsanaan kun hän on saanut kaiken ottaa miehen jykevän, lähes kivikovaksi käyneen mehumelan suuhunsa ja vetää kuin ojamies riipoen mieheltä tulleet sisälle suuhunsa.
Mies on siis silloin niin kesy mieheksi että sille voi nainen tehdä vaikka mitä, jopa niin että nainen raiskaisi miehen siihen paikkaan, eikä mies voi kuin todeta kaiken tapahtuneen ja olla osaansa tyytyväinen.
Meille ei koskaan edellä mainitulla tavalla käynyt, olimme sen verran opettelijoita siinä vaiheessa.
Meillä Nallen kanssa menee vielä sängyssämme, meillä on myös halu mennä nautiskelun puolelle, haluamme hartaasti, meille on se suorastaan nautintoa antava rakastelu nyt tällä kertaa. Ei olekaan mikään pikapano.
Liko nainnissa kun ei mitään sen isompaa melskettä synny, kaikki kun on lähes paikallaan, itse antajalla on helppo paikka, vain jalat koukussa selällään mutta kylkiasennossa tulee ajan oloon pieniä puutumisia eri puolille kehoa.
Me nyt haluamme, me myös nautimme tästä, meillä on siihen oikeus ja velvollisuus että olemme tässä ja nyt.
Kun antaa niin saa sitä samalla kertaa myös itsekin niin kaikki on päättymässä mahtavaan laukeamisvärinään, kumpikin on kypsä siihen vain hervoton olo saa meidät hetkeksi pois tolaltamme.
Me olemme niin yltä päältänsä hikisiä ja missä meidät nyt saadaan puhtaaksi kaikesta hajusta joka on jo levinnyt pitkin huonetta lemuten myös toisenlaista hajua vai ajatus sen hajun on synnyttänyt juuri päättyneestä kirnuamisesta naisen jalkojen välissä, synnynnäisellä männällä jonka miehenä omistan.
Päivä alkaa olla päiväkahviajassa, Nalle siitä vain tekee kahvit keittiössä, pientä suuhunpantavaakin on siinä tarjolla sillä kertaa.
Kaiketi niin ei ole ollut monesti, vähän on tuo tarjoilupuoli pettänyt tässä Suonotkontien osoitteessa jossa nyt olemme kahden kesken saaneet kaiken sen mitä hyvältä kyläreissulta voikaan saada ja odottaakin.
Voitte vain arvailla miltä näyttää minun housunsepalukseni seutu tuon kaiken hikoilumme jälkeen.
Minulta tulleet eritteet nousivatkin sepaluksieni päälle vaaleana tahrana.
Olipa vähän noloa mennä poispäin kun olin näinkin itseni päässyt sotkemaan housuilleni valuttaen koko siemensisällön.
Eipä mitään, sehän oli vain merkki siitä että sai sillä reissulla kun kaikista reissuistani ei ollut vastaavaa merkkiä housunsepaluksessani.
Merkkien mukaan ne tänäkin päivänä nuoret rakastelevat, tulee niitä kaulavarteen outoja mustelmia ja fritsuja ja mukamas on pyykkinarut olleet kovin alhaalla. Niinpä olimme Nallen kanssa sen hetken aivan kahdestaan ja kevät kohta antaa merkkejä uudesta tulemisesta, meille pitkän talven keskellä olleille kaupunkilaisille.
Me jatkamme edelleen jotakuinkin samaa rataa seurusteluamme vain pieniä taukoja lukuun ottamatta kun aina välillä olen ollut kotonakin käymässä äitimuoria katsomassa, joka sieltä ei saa itseään pois vaikka kuin yrittäisi.
Minä se aina nyt sentään teen näitä muuttolinnun matkoja vanhalle kotiseudulle ja sieltä pois harva se kevät ja viimeistään kesän tultua lähes koko maahan. Tämä täällä Helsingissä alkaa tuntua taas siltä ettemme enää kauan voi olla täällä.
Merkkejä alkaa olla ilmassa, Nalle on jo ruvennut minulle ääntänsäkin korottamaan, eikä kaikki ole läheskään niin kuin hetki sitten vielä oli kun olimme niin rakkauden nimissä nussittuna hervottomaksi itsemme pitkiksi aikaa.
Eipä niin se kokko Eemelikin aina huhuili entisen elämän perään ettei kaikki ollut kuten ennen.
Kerran jopa olin ollut yötä Nallen kanssa samassa sängyssä niin pitkästä aikaa ja aamulla ei ollut kyytirahaa mennä bussilla Tapanilaan, eikä tuo Nalle joka joku aika sitten oli minun suuri rakkaus ollut niin hyvällä tuulella ja olisi jeesannut eteenpäin.
Olihan minulla pankissa muutama kymppirahaa että vaikka vain velaksi tai lainaksi olisin pyytänyt mutta ei sittenkään tippunut markan markkaa.
Sillä kertaa selvisin kävellen lähes kymmenen kilometriä kämpilleni mutta ikimuistoissani on myös se toinen käynti se on kuin edellisen toisintoa sillä erotuksella etten ollut yötä silloin siellä, minut hän komensi lähtemään heti kun vierailuaika päättyisi yhdeltätoista, eikä ollut silloinkaan minulla rahaa millä lähteä yleisessä kulkuneuvossa kämpille.

Nyt minä olinkin toden teolla pahassa pinteessä. Yönkö selkään taaskin kävelemään, kohtalo oli tosi armoton.
Tuossa katselin mittariautoa sillä silmällä, etteikö se veisi minua tuota matkaa yöpuulle nukkumaan. Sehän se oli vasta hyvä ratkaisu, miksi en keksinyt ennemmin kun se näytti niin varmalta kyydiltä.
Lähin tuohon taksitolpalle jossa vain muutama auto enää päivysti, koska oli jo niin myöhäkin. Iltaa olen menossa Tapanilaan ja niin mentiin Tapanilaan. Matkan aikana minulle selvisi kuin itsestään että olen jo tehnyt pienen rikoksen kun en maininnut siitä taksimiehelle mitään että olen rahaton matkalainen.
Perille saavuimme aivan kymmenessä minuutissa, matka oli sen verran lyhkäinen.
Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen, miten osaa oikein suuni aukaista että tässä ei tulisi poliisijuttua.
Taksimies kyllä kertoi että hänellä on siihen mahdollisuus nyt että sinut viedä vaikka lähimmälle poliisiasemalle jossa asia selvitetään.
Jokin sai tuossa taksimiehessä muuttamaan mielensä hän nimittäin oli oppinut tuntemaan pohjoisen ihmisiä että me olemme koko lailla rehellisiä jos yleensä jotakin lupaamme se yleensä on pitänyt.
Niinpä me teemmekin että aamulla yhdeksän aikaan tavataan kaupungilla eräällä huoltoasemalla Vallilassa jonka minäkin tiesin etukäteen, näin me tehtiin herrasmiessopimus sillä kertaa että aamulla tavataan sitten.
Minun vain oli keksittävä se henkilö kaupungilta kuka minulle voisi yleensä nyt antaa rahaa, olinpa minä nyt melkein pulassa, minullahan on niin vähän tuttuja tässä kaupungissa, mutta muutama on kuin onkin.
Minäpä menenkin heti aamulla nyt kirkkoherra Otso Kiannon kanssa puhumaan, eikö hän minua vähän vippaisi eteen päin, mitä rahaton mies tekee kaupungilla ei sitten mitään, ikävään se kohta kuolee kuitenkin. Kun ei ole rahaakaan niin ei ole ystäviäkään ei lähellä eikä kaukana. Minulle kävi tuuri heti aamulla Kianto oli aikaisin jo virkapaikallaan ja minä sain hänet heti kiinni ja heti asiaan. Minä olen nyt rahaton ja minulla olisi hoidettava yksi velvollisuus joka eilen illalla tuli luvatuksi taksimiehelle.
Kiantoa en ollut aikaisemmin näin läheltä päässyt jututtamaan kuin nyt ja hän oli minun puolella kun tiesi minun olevan pulassa nyt täällä kaupungilla.
Hän antoi minulle 50 markkaa että saisin hoidettua velkani pois. Menipä siinä Kainuun mies onnestaan melkein mykäksi kun oli taas rahaa joka juuri olin saanut kirkkoherralta, herran palvelijat ne näkevät meitä monenlaisia avuntarpeessa olevia matkalaisia, josta on aina kiittäminen.
Minulle on sitten riennettävä, taksimies varmaan jo kohta odottaa tapaamistamme siellä Vallilan puolen tästä vähän matkan päässä.
Mehän tavataan silloin kun olimme niin asiamme sopineet kahden kesken edellisenä yönä.
Yllätys oli minulle suuri, taksi onkin reilu taksi, tarjoaa minulle jopa aamusämpyläkahvit näin kahden kesken.
Meillä on paljon kerrottavaa vaikka vain vasta eilen ensi kerran toisemme näimme Maunulan taksitolpalla ja nyt kohta olemme jo näin tuttuja keskenämme.
Kiitos kovasti taksimies että olit niin reilu että jaksoit odottaa aamua tämän asiamme kanssa etkä mennyt suinpäin poliisia tähän hankkimaan.
Näinkin joskus selvitään kun me näin miesten kanssa yhdessä sovitaan.

Tämä tarina tällä kertaa Helsingistä on vähin erin päättymässä ja minulle on tulossa seuraavaksi merkittävä muutos omaan elämänratkaisuuni.
Minä olen saanut kokea niin monen moista tällä retkellä Helsingissä vain sen tärkein osanen tuli tässä lähes paperille, mutta selvää on se ettei kaikki ihan sentään vain sen jonka minä katsoin tähän sopivaksi jolla on minun mielestä oikea pohja jonka minä tunsin päiväkirjoituksiin pohjautuvana tosiasiana, jonka minä kirjoittanut olen sopivasti värittänyt tällä omalla tyylilläni, joka on vain minun näköistäni tekstiä ensimmäisestä a, kirjaimesta lähtien.

Teille annan vain lukijan roolin ja arvioinnin miksi olette katsoneet tämänkin tekstin. Helsingin Sanomat on tullut katsottua ennenkin tarkkaan ja sieltä on löytänyt ennenkin käyttökelpoisia uutisia.
Mikä uutinen siellä jossakin kaukana, kai täältä Helsingistä on paikka jonka nimi on Hämeenlinna jossa ei niin ole kyllä ennemmin tullut käytyä.
Ehkä kerran pari menin ohi junassa kun olin ammattimatkustajana lähes pari kuukautta. Ei tullut silloin ohi kulkiessaan ikkunasta pimeässä katsottua minkälainen on kaupunki Hämeenlinna.
Sinne se nyt laitattaa minunkin laittamaan hakupaperit kun siellä näyttää olevan noita opiskelupaikkoja vapaana kun oikein Helsingin Sanomissakin sen ilmoittavat.
Minulle ei tullut mieleenikään että se voisi liittyä mitenkään politiikkaan.
Enpä ollut tullut lukeneeksi että tämä Sirolan opisto on vasemman käden opisto jossa Marxin oppi on pääaiheena.
No eipä kai sillä mitään väliä ollutkaan, oppi mikä oppi, eihän minulle tarvinnut niin sitä ajatella kun vain pääsin pois täältä kurjasta Helsingistä.
Hakemuspaperini laitan ajallaan sinne opistolle, toive oli päästä jo täältä pois. Olin taas vaihteeksi täynnä kurkkuani myöten koko Helsinkiä ja tuulettuminen olisi hyvin paikallaan ainakin tähän elämäntilanteeseen kun Nallenkaan kanssa ei enää kovin hyvin pyyhi vaan vastamäet meille olivat tulleet jokapäiväiseksi riesaksi ja ne pitivät minua melkoisessa piinassa ja ahdingossa noin henkisestikin voimia vieden.

Onnen saa vain jos ei jää murtunutta mieltä itseltään murtamaan viimeiseen saakka, jota ei kestäisi kumminkaan ainaisten vastoinkäymisten ollessa ylitse käymättömiä.
Vain väliaikainen on tämäkin ratkaisuni, mutta onhan yksi vaan osoitus siitä etten ole jäänyt tumput suorina odottelemaan mitä tuleman pitää vaan lähin oma aloitteisesti toimintaan jossa minulle olisi pieni hyppy eteenpäin koska takapakkini on jo kestänyt omasta mielestäni turkasen kauan.
Tuo aamu muistuu mieleen kun posti tuli ja avasin kirjeen sisällön jossa luki että teidät on hyväksytty nuorisotyöntekijän kurssille tänne Sirolan opistolle Harvialaan.
Niinpä minusta tuntui että olin onnistunut niin että jopa oli suuri helpotus, voitin siis jälleen ja pääsin pois kun niin halusin.
Minulle onko tulossa uusi mahdollisuus vai olenko minä löytämässä mitä olen ollut jo pitkään vailla vapaassa yhteiskunnassa.
Minun vakituinen tieni helsinkiläisenä on siis päättymässä, olen vielä enää vähän aikaa Helsingin asukki ja olen jo lähtenyt opiskelun tielle kun siihen tulivat hyvät mahdollisuudet kuin yllättäen.
Nyt olen vain jättänyt osoitteen josta minun postini voin noutaa kun joskus aina viikonloppuisin piipahtelen Nalleakin katsomassa että miten se tämä matkani erottaa meidät toisistamme.
Hyvin näkyy menevän, havaintoni on sellainen, me erkanemme toisistamme, näyttöä on jo olemassakin. Helsingistä on lähtenyt päivällä pitkän matkan juna on tuonut minut niin oudolle paikkakunnalle etten ole ennen tähän paikkaan majaani tehnyt.
Asemalaiturilta matkani jatkuu alitunnelin kautta asemarakennuksen puolelle ja sieltä sisälle.
Nyt alkaa se tovin kestävä odotteleminen, maalle päin on lähtemässä oma linjansa.
Eikö se olekaan täällä lähellä kaupunkia tuo opiskelupaikkani no ei niin siltä ainakaan valitettavasti näytä.
Mehän istumme parasta aikaa vanhanaikaisessa linja auton rähjässä jonka ovetkin aukeaa milloin ne itse vain haluavat, jopa kesken matkankin aivan itsestään ne pyrkivät remahtamaan auki.
Vähän siinä kävi jo melkein säikyksi kun se aina tapahtui niin aivan yllättäen. Tämä tie taitaa ollakin niitä vanhoja hämäläisten härkäteitä kun niin monasti mutkaa menevät, aivan kuin härkä ei ole osannut suuntia suorinta tietä perille niin tämäkin ensimmäinen kyytini tuntuu aivan saman oloiselta.
Ei ne hämäläiset härät ennen vanhaan arvanneet, että minä tänään heitä arvostelen kun kulkivat niin mutkaisen tien minulle kuljettavaksi, että olen melkein kalpea kauhusta ja kuljettaja sen kun vääntää rattia itse mukana pyörähdellen. Vähän niin kuin meillä päin olivat tiet tällaisia huonokuntoisia ja mutkaisia saattoivat käydä aivan talon nurkkiin kiinni hipoen niin välillä läheltä hipaisten jopa että päreet nousivat ilmavirrassa vähän koholle.
Kaupunkilainen on nyt päättänyt tulla tänne maaseudun rauhaan no onhan se pientä vaihtelua jo niin harmaantuneeseen ajankuvaan jota jouduin kokemaan siellä pääkaupungissa, vastapainoja on syytä aina kokeilla se virkistää tai päin vastoinkin voi yhtä hyvin käydä kelle hyvänsä.
Kuljettaja alkaa pikkuhiljaa hiljentämään, onko se jonkinlainen merkki että saavumme siihen määränpäähän johon minä nyt olen tulossa pariksi kuukaudeksi.
Nyt oltiin taatusti vallan uudessa ympäristössä, katseen suunnatessa etäämmälle josta olen näkevinäni jonkin linnamaisen, vanhan arvokkaan ja historiallisen rakennuskokonaisuuden.
Tämäpä vasta oli minulle perin sattuma, että tuoko se on se meidän tuleva koulutuspaikkakin.
Voiko tämä pitää ollenkaan paikkaansa että linnamaisissa ja historiallisissa paikoissa löytyy myös oppimisen tyyssija, voipa ollakin niin että olemme nyt olleet uudistusmielisiä kautta linjan.
Lähemmäksi tuleminen osoittaa kaikki näkemäni kaukaa todeksi, vanha historiallinen on saanut uuden käyttötarkoituksensa. Portinpielet on tehtynä pitkäikäisiksi näköjään kestämään, jopa satojakin vuosia eteenpäin, jopa tulevia sukupolviakin on ajateltuna siinä samalla. Punatiilestä, vaaleat rappaukset ja isokokoiset pallot koristavat paalujen jykevyyttä.
Me olemme jo sisäpuolelle päässeet tuosta niin mieliin jääneestä portista, tuossa oli sitä mikä on melkoisella varmuudella pitkäikäistä jos emme itse halua mennä tuhoamaan kaunista historiaamme.
Ovetkin kertovat kun sisään on jo mentynä että tätä ei ole rakennettu vain kertakäyttö tarkoituksella vaan tästä on haluttu mahdollisimman pitkäaikainen myös käyttötarkoituksetkin huomioon ottaen.
Nyt minusta on tullut oppilas tähän isoon taloon, olen kirjoittanut itse oppilaaksi nuorisotyön tekijän kurssille, kesto tästä päivästä toukokuun loppuun saakka.
Mutta minulle kun ei valjenna mikä on tämän Sirolan opisto ennen kuin täällä paikan päällä. No eipähän siinä sitten mitään, täällä sitä vaan on aloitettu ahkera opiskelu. Kurssille oli tultuna eripuolilta maatamme, kaukaisimmat tällä kertaa Kainuun puolesta. Heikkinen oli Hyrynsalmelta ja Seppäsen tyttö oli päässyt tulemaan Kajaanista saakka ja muut pitkin eteläistä Suomea ja Pohjanmaalta myös oltiin tultuna.
Alle kahdenkymmenen olivat iältään pääasiallisesti muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki.
Itse olin jo huitelemassa kolmannella kymmenellä, Helsingin seudulta Sandelsin oli kanssani samaa ikäluokkaa.
Hämmästyin jo ensimmäisinä päivinä, meillä oli päivät pitkiä, jopa aamusta aikaisin jo istuit luokkahuoneessasi, teoriaa sisään omaksuen ja keskipäivällä pari tuntia vapaata, mutta iltaisin oli mentävä oppiin aina kahdeksaantoista asti.
Jotenkin rupesi heti alkuun tuntumaan ne ottavat meistä mehut irti tippa kerrallaan imien, mutta vapaaehtoisia me täällä ollaan.
Voithan jäädä poiskin jos joku aine ei miellytä kuunnella.
Opiskeluun en niinkään pannut kovinkaan suurta painoarvoa, vaan täällähän olivat melkoiset oltavat.
Aamulla aamupala, päivällä sai pottua pistää ääntä kohti sen kuin jaksoi. Kyllä tuon ylensyönnin jälkeen uni maittoi kun vielä keväinen väsykin toi siihen oman lisänsä minulle.
Voitte vain arvailla meninkö aina luokkaan oppia saamaan, menin peiton alle myös keskellä päivää jos siltä tuntui, ettei ruoka luullut menevänsä koiran vatsaan, joka yleensä lähtee juosta jolkuttelemaan syömästä päästyään.
Kun olin maannut kaikki ruoka ja päiväunet niin kohta siinä olikin ilta aterian aika käsillä. Niinpä mies pääsi sellaiseen paikkaan jossa tuo olemisen puoli olikin muodostunut kaikkein tärkeämmäksi olomuodoksi.
Minä kun juuri talvella olinkin miettinyt tällaista olotilaa itselleni ja tässä se nyt on oikein sataprosenttinen paikka minulle, joka aikoo ottaa kaiken sen hyödyn kuin suinkin voi jota yhteiskuntamme auliisti tarjoaa.
Minä olin nyt sellaisessa tilanteessa jossa minulle tuli kaikki kuin Manulle illallinen, tekemättä elettäkään asian puolesta ei mitään hyödyllistä tälle yhteiskunnalle ei edes loppupuolella kurssia kiinnostaneet yhteiset oppitunnit luokissa jossa olisi saanut niitä elämänviisauksia matkan varrelle pahan päivän varalle, joka meitä kaikkia aina joskus on väijymässä jos jonkin nurkan takana piilossa meiltä.
Puitteet olivat niin hyvät kuin suinkin, hyvät oikein parhaasta päästä.
Jopa tässä on kokemuksia koulun käynnistä jo nuoruusvuosilta kuinka ne olivat perin tylsiä ja ankeita aikoja.
Turhaan kuluttaa housun takamuksia ja samaa myös voidaan sanoa nyt aikuisiällä kun jälleen kylläkin vapaaehtoisuuteen perustuvan koulutusmahdollisuuden ollessa kyseessä.
Onneksi olen vain näin lyhyellä kurssilla eikä se enää jatku syksyllä uudestaan. Viikonloppuisin käyn edelleen kärkeäni kostuttamassa Helsingissä saakka, onhan siihen minulla oikeus kun joku vaan haaransa levittää eteen ja sanoo että tuossa on mutta elä särje vain itseäsi.

Sellainen on vain vastapuolen toteamus minulle kärkimiehelle, joka ei saa lähempää aluspuuta jota laittaa aina viikonloppuisin kylläiseksi asti.
Viimein on poislähdön aika en enää halua tämän enempää viihtyä täällä politiikkaopissa, olinpahan teidän seurassa kun niin sattumalta pääsin.
Kaikki on nyt kestetty minun puolesta, olen menossa muuttolintusen mukana täältä nousen Heikkisen Saulin kanssa yöjunaan Riihimäen asemalta iltasella ja aamulla on meillä Koti Kainuu vastassamme, lähes yöttömine öineen.
Kauas jäi opiskelupaikkakin mutta mitään ikävää ei jäänyt. Jäi myös vielä kauemmaksi Helsinki ja sinne jäi myös Nalle rukkakin.
Monet muistot jäivät mieltä lämmittämään vain monet ovat nyt karvaita muistella ei enää koskaan meidän yhteinen aika Nalle ystävän kanssa myös siinä samalla päättyi.
Voiko olla enää sen harmaampaa päivää edessä päin yksin jätetylle kotinsa oven aukaisseelle metsäläiselle.
Kesä nyt on se oikea kesäkin alkanut, voiko nainenkaan merkitä minulle enempää kuin kesä.
Tuskinpa vain koska kesällä olen aina ollutkin yksin täällä raukoilla rantahietikoilla, olen löhönnyt kuin parempikin paidan pitäjä Rivieran rantahietikoilla. Jospa joskus minäkin olisin samassa asemassa kuin virkaveljeni lomalla.
Me jäämmekin sitä odottelemaan seuraavaksi koska se mahdollisuus minulle avautuisi ties edes joskus tasa arvoa kohtaa myös minut.
Millainen on se ympäristö johon juuri aloin jäädä aloilleni, onko mikään muuttunut missä päin lähialuetta.
Onko kotini se koti johon voin tällä kertaa jäädä ja myös pysyä eikä enää lähteä minnekään, maailma on ollut minulle kovin kylmä ja lohduton.
Ei aina ole saanut jokapäiväistä leipää ajallaan, eikä markka ole pysynyt niissä housujeni taskussa jotka täältä lähtiessäni viimeksi ostin, vaan ovat valuneet reikäisistä taskuistani pitkin maailmalle.
Markat joita aikoinani olin hankkimassa eivät minulle tehneet pesää vaan olivat lähes minun tuho.
Mitä nyt tänne kotivainiolle kuuluu oikein onko täällä paljon puhuttuna minusta. On sen verran että mikähän siitäkin pojasta nyt tuleekaan kun on siellä melkein yliopistotasoisessa koulutuksessa.
Varmaankin tulee melkoisena herrana jo näin sitä siihen aikaan naapurit kantoivat postia toiseen naapuriin kun muuta viestintää ei ollut kaikkien naapurien välillä.
On tuo puhelinkin jo keksittynä vaikka sitä ei aivan tällä nurkilla tavata, tuossa Lahtelan talossa se kuuluu jo uudella asukkaalla olevankin, mutta esimerkiksi
Pihlaja ei sitä ole halunnut laittaa jos vaikka vielä maksaakin.
Pysymme edelleen pihapiirissämme mitä täällä onko täältä mitään uutta kerrottavaa, onko täällä esimerkiksi, juossut mies puoleisia renttuja kevät kärpi aikana äitini luona.
Mikkonen Arttu sai kyllä viimeksi lähtöpassit tältä rannalta ei kai se vielä tänne ole majaa edelleen rakentamassa.
Vai onko tänne ollut jopa uusia pyrkijöitä.
On ollut ja tulee vielä olemaan niin kauan kuin äitini on niin hyvässä kunnossa että antaa miehille kunnon kyydin peiton alla tietenkin.
Olen pannut merkille tämän kotini kohdan miten tämä tulee aikanaan käymään jos tässä ei kukaan meistä päätä kotimme hyväksi tehdä tämä on piankin vain paikalleen lahonnut muista niistä asukkaista jolla oli sormi suussa ja peukalo keskellä kämmentä kun tähän tilaan kotini saattoivat.
Syyssateen aikaan meillä on myös sisältäkin päin todistusaineistoa, ettei meidän kotimme enää kelpaa ihmisasunnoksi.
Pohjoisen puolen seinäkin on hatara kun on sen puoleiset puhurit, saavat aamulla hampaat kalisemaan.
Ei saanut isämme lapsilleen kotiamme täysin valmiiksi kun kokonainen seinäkin jäi kesken laittamatta.

Kukaan ei ollut sen jälkeen huolta kantanut mistään kun isämme ei ollut enää huolta kantamassa lastensa kodista.
Kukaan ei ajatellut edes että kotimökkiä voisi joskus tarvita täällä kylmässä maailmassa ja se jäi myös sen takia.
Kauanko se voi olla vain ajan kysymys milloin tulee kunnon syysmyrsky ja rupeaa yksitellen riipimään vaikka päreet katolta niin se voi olla vaikka niin pienestä koko talonkin menetys kiinni.
Olivat kyllä laittaneet silloin viisikymmentäluvun alussa päreet niin hyvään järjestykseen etteivät mitkään voimat niitä olleet nostaneet pois kattoa suojaamasta. Kyllä meillä aina on puhuttuna milloinka meillä on sitä yhteishenkeä että voisimme yhdessä olla jotakin tekemässä kotimme hyväksi.
Meillä sellaisissa asioissa puuttui juuri se yhteishenki ei kukaan ollut valmis uhraamaan juuri mitään.
Ajateltiin varmaan että siitä olisi vain hyötyä sille joka asuukin ei muille milloinkaan ja niinpä kaikki onkin jäänyt retuperälle.
Aina me olemme olleet kovin saamattomia ja huonoja yhdistämään toisten osaamista toisiimme.

Minäpä aloitan taas kaikki alusta, olen asettunut ukiltamme jääneeseen huoneeseen asumaan.
Nyt taisi tulla todellinen isäntä tähän taloon vaikka mitään paperia ei vielä oltuna tehty kenenkään hyväksi mutta muuten se vain siltä näytti vai pelkästään rupesi vain tuntumaan jo siltä.
Voiko sitä aina vain olla joku harakkataipaleen asukas, jopa lähialueen metsistä löytyy harakalta parempi koti päänpäälle kuin oli nyt minulle, minä sentään olin ihmislapseksi syntynyt ja niin oli vailla kaikkea tarpeellista, jota myös tänä päivänä osataan arvostaa.
Tuossa tien toisella puolen on malli isäntä siitä että se on varmaan tullut oppiensa kanssa tälle puolelle.
Voiko kotia pitää niin arvottomana, ettei siihen saada edes minkäänlaista väriäkään pintaan.
Vanhasta valokuvasta kaikki voi lukea hyvin miten kotimme oli saanut erittäin huonon kohtelun meiltä jälkeen jääneiltä.
Ei ollut kukaan edes sisäpuolella aikoihin ottanut maalipensseliä omaan käteensä ja sillä olisi pyyhkinyt pois paskatahrat.
Ajan hammas oli käynyt kaikissa näissä paikoissa.
Keittiöpuolen tila oli kaikkein kehnoin, vanhat hämähäkin verkot kertoivat, että russakat ja luteet ovat olleet joskus tämän talon jokapäiväinen elämänkumppani, melkoisen siivottomaan paikkaan sitä nyt oltiin tultuna tässä maailmassa kun olin kaiken nähnyt myös lapsena en voi muuta odottaakaan.
Hyvällä omallatunnollani voin sanoa, olen tullut kotiini ja kotini on vain enää kuin mikäkin ryysyranta niin sellaiset olivat tulolleni näkemykseni mukaiset lähtökohdat jotka saivat hiljaisenkin miehen mietteliääksi.
Ryysyranta perin tuttua on niin kotoista kaikki kotona, jokainen omassa kolossaan. Yö kun tulee koloissa alkaa vuorostaan tapahtumaan.
Meidän kaikkien tuntemat kotirauhan rikkojat ovat hetkeksi yöunemme keskeyttäneet voi sitä vaeltajien määrää tuolla avoimella lattialla.
Sitä mentiin välistä oikein parijonossa ja välillä näytti siltä että johtaja päätti minne seuraava askel otetaan, mennäänkö tuonne toiseen huoneeseen vai käyväänkö tämän uuden asukkaan kimppuun ensin kun se on tuonut uudemmat hajutkin tänne vasta tultuaan.
Voi sitä vilskettä, sitä tapaa korkeintaan ruuhka aikoina Helsingin Erottajalla ja täällä Kokkotaipaleen lattialla russakat ovat tehneet oman liikenneruuhkansa. Ryysyranta oli kotini, kehtaako siinä edes kukaan naapurikaan enää käydä, sattuma kyllä aina on jonkun tuonut tullessaan.
Mutta lähinaapurit ovat jo aikapäiviä kaikonneet näiltä main.
Ei ole sitä tuttua ilmapiiriä joka tälle aikoinaan oli luonnollista kaukana takanapäin ovat ne ajat jolloin meillä oli melkoinen vaelluskin kun kaikki olivat vielä tuossa tien toisella puolella yhteistaloudessa asuissamme.
Meiltä ei naapurit käyneet vointia kyselemässä, monet suvun jäsenetkin olivat hautaan saatettuna, eivät enää olleet avaamassa kotimme ovia.
Meille oli tulossa lähes erakoituminen, pikitiellekään emme päässeet kuin kesällä veneen kautta ja talvisin teimme taivalta suksella niin aivan puusuksella vielä mentiin tien varteen linjaautolle.
Kärrytie ei ollut vielä muuttunut miksikään vielä että olisi voinut autolla porhaltaa ikkunan alle maailman kyliltä.
Köyhää se oli ei aina nähnyt edes markkaakaan taskun pohjalla. Kyllä meillä jo pitäisi maksaa avuttomuuslisää, sekä pojalle kuin äidillekin, joka alkaa olla niissä naisten vaihdevuosi iässä.
Minä kun taas vastaavasti parhaassa työiässä kun vain minutkin joku keksisi täältä taas hakea helmojensa suojaan ja pitäisi myös siellä eikä laittaisi enää tähän kylmään arkeen näivettymään ja vapisemaan kuin haavan lehti nälkäisenä ilman ravintoa.
Voiko vielä näinä kymmeninä ihmisriepukin joutua kokemaan näin ankeita oloja kotona.
Jos se vain yksin olin minä kun tulin tänne vapaaehtoisesti sieltä suuresta maailmasta työn keskeltä, vähäravintoiseen ympäristöön.
Sainko minä riittävästi siis oikeata ravintoa kotona äitini toimesta vai oliko vellikuppi kovin köyhä antimiltaan.
Miten siinä lähdet lisäravintoa hakemaan edes järvestä kun venekin vuotaa kuin seula että sinne ei sitten ole mitään asiaa.
No eipä noita kalastus välineitäkään ole sen enempää tullut hankittua.
Jäivät kalat järveen kasvamaan ja metsän marjat ensimmäisten syyshallojen armoille.
Siitä ryysyrannasta ei löytynyt virkeätä ja oma aloitteista metsään tai järvelle lähtijää sinä kesänä eikä tulevana syksynä.
Kyllä sitä taisi olla melkoisen paljon laiska on sitä jo oppinut sellaiseenkin ajatteluun, saa kaikki itselleen jos laittautuu maaten.

Jospa ei kuitenkaan ei laiska vaan vähäinen töiltään, johan nuo työt tuli tehtyä aivan pienen pienenä poikasena, jopa alle kouluikäisenä kotityöt tuli tehtyä oikein vielä ajallaan nyt ei ole mitään aikataulua.
Vanha herätyskellokin tuli jo purettua muuhun käyttöön kuin herättämään aamulla aikaisin univuoteelta ei ollut enää ajankohtaista.
Siinä mies nyt makaa ja ajan saa siinä seisomaan koko kesäksi ei nyt aikakaan liiku niin edes minnekään päin vain vettä kaivosta pitää käydä hakemassa että edes aamukahvit, puurot ja maitopotut onnistuisi saamaan.

Nämä kaksi taloa korven kätköissä saavat hyvän rauhan, eletään ja annetaan muidenkin elää jokainen omalla tavallaan.
Me täällä olemme omaksuneet tämän tavan ei aamulla aikaisin kukaan meistä ole minnekään menossa kuin korkeintaan käy aamulla kusilastinsa rappusilta tyhjentämässä.
Ei tarvitse sen kauemmaksi mennä jos vain on näin pieni hätä kyseessä, kyllä siinä aamulla heräsi myös toisenlaisiin aatoksiin kun tuo pikkuvelipoika oli tullut ulos katselemaan tätä ihmemaailmaa, jossa ei saakaan sitä naisenpuolta enää ollenkaan.
Vain kyynärpään isku seinään ja niin pienellä veljellä nokka jo lerpahtaa häpeän pieneksi ja sen myötä nainen on vain kaukainen haavekuva.
Ryysyrannassani ei tarvinnut ujostella ketään, elo oli rempseän vapaata, kaikki säännöt olivat vain kaupunkilaisia varten, jotka eivät osaa ottaa rennosti ajankuluansa omassa elämässään ja myös toteuttaa sitä käytäntöön asti.
Täällä vallitsee lähes täydellinen yhteenkuuluvuus, kellään meistä asukkaasta ei ole enempää omaisuutta tai varallisuutta jolla voisi lähteä kovinkaan elämöimään toisiamme vastaan.
Meidän onnelamme on nyt tämä toikki Eemeli sedän mukaan ja toinen puoli, lähdettiin sitä joskus toiselle puolelle näyttäytymään jos eivät ikkunastamme meitä riittävän paljon nähneet päivisin.
Monasti kyllä meille riitti tuokin yhteys, nähdä meidät ruoka aikaan pöytämme ympärillä jopa syömässä olematonta kalakeittoa joka oli päässyt jo viikon vanhaksi asti.

Monta kertaa meillä pöydässämme tarjottiin lämmitettyä edellisen päivän puolista. Kalakeitto tai lihakeitto kyllä oli monasti aivan oikeastikin viikon vanhaa, mikä on syödessä viikon vanhaa kun se on vielä aivan älyllään olevaa suuhun laitettavaksi.
Pois tuloputkessa ei eritellä mitä ole viimeksi suuhusi laittanut sillä kertaa se tulee aikanaan sellaisena kuin aina on tullutkin, joko kovana tai vielä kovempana.
Montakohan näin rähjäistä kotikoloa on tässä Suomi nimisessä valtiossa enää jäljellä, olisi hyvä vihdoin tietää sekin tosiasia.
Toissa päivästä tulee vain entinen päivä kuin muillakin jotka vain voivat ylpeillä sillä että on päässyt menestyjien joukkoon.
Olen minäkin täällä, minutkin pidetään edelleen tavallisten kuolevaisten joukossa joka päivä, yhteiskuntamme pitää meistä omaa päiväkirjaansa, tulevat sukupolvet voivat lukea meidän aikakaudestamme, sitä mitä olimme elämämme aikana.
Näitä viheliäisiä köyhiä on aina ollut ja tulee aina myös olemaan keskuudessamme ei edes toinen ryysyläinen tee kovin helposti tuttavuutta aikalaisensa kanssa voi vaikka joutua häpeän kohteeksi.
Mikä häpeä se onkaan kun on köyhän kodin saanut synnyinlahjaksi perintönä. Vai olenko minä syypää tähän omaan tilaani omalta osaltani, onpahan minunkin kavereita, jotka ovat päässeet pitkälle eteenpäin jo saman ikäisenä kuin mitä minä juuri olen nyt.

Olenko minä jäänyt väärään paikkaan odottelemaan valmista ratkaisua itselleni, joka voisi tulla kuin sattumalta tuosta ulkoa ovesta meillekin käymään siis uusi mahdollisuus avata tämä kärsimykseni pois jollekin toiselle elettäväksi, minä en tarvitse enää sitä vähempiarvoista elämää jatkuvaksi omalle kohdalleni, minä voisin vaikka pientä korvausta vastaan myydä jos olisi halukas ostaja tuossa lähettyvillä.
Vuosi jota elämme juuri on kuin suora lainaus ajoilta viime vuosisadan puolella jolloin ryysyrannat olivat kaikkialla maassamme tuttu näky.

Lue lisää

Nyt heti samaan hengenvetoon olisi toivomus minulla, olisipa myös köyhälläkin edes jokunen hyvä kaveri joka olisi tässä jakamassa tämänkin ihanuuden minun kanssani tasapuolisesti.
Meitä kun olisi sitten kaksi, meille syntyisi hyviä suunnitelmia millä me voisimme olla toisillemme avuksi ja näin kääntäisimme valottomuuden valonlähteeksi toisillemme elettäväksi.

Vuosi 1972 on edelleen se arvon vuotemme jota olen edellä kertonut omakohtaisiin kokemuksiin perustuen.
Kaikki eivät taho tästä oikein pitää että nuorimies on kesällä jäässä on jo vanha niin että ei edes sängystä joka aamu jaksa itseään ylös pyöräyttää.
Vanha sitä on ja niin vanha että äidillä pitää melkein kaikki asiatkin hoidattaa kun hän on vielä sen verran tolkussaan niitä hoitelemaan.
Minä sain tämän huoneen niin viihtyisäksi tämän köyhyyteni keskellä, ettei tule enää suurempaa tarvetta lähteä tuonne Ämmänsaareenkaan se on niin tuttua jo että mitä minä enää sinne, johan minä olen monet oppirahat maksanutkin itseni tappioksi kun olen sinne tarjolle mennyt.

Suurin tappio on se ollut minulle syntynyt juuri noista oppireissuista joita ei olisi pitänyt liian kokemattomana mennä edes hankkimaan itselleen.
Tässä nyt niitä saa vain haikein mielin muistella ja toivoa ettei enää koskaan tee mieli naista joka on suorastaan itse piru.
Alkaa aurinko mennä mailleen ja vie vanhan päivän mennessään ja tuo sitten uuden huomisen tullessaan.
Katsomme tavan takaa toisiamme, sinä ja minun oikea persoona, minussa ja sinussa on jotakin perin erikoista ja piilevää.
Joka päivä näkee sinut luonani tässä pihallani käyskentelemässä niin olet aina ollut minun lähellä että voin aina sinua tavata näin kahden kesken.
Meillä on paljon yhteistä, sinä ja minä, yhteys meitä yhdistää.
Me emme ole kertoneet sitä vielä kellekään, voisivat luulla aivan hölynpölyksi koko olemassaolosi.

Minäpä sen kerron nyt kun on siihen niin sopivasti aikaa käyttää.
Olen nimittäin saanut omistaa kuudennen vaiston, aivan pienestä pitäen en vain ole aiemmin sitä kellekään ääneen mennyt esittämään.
Koska ylimääräinen vaistoni toimii ainoastaan minussa, jonka toimivuuden kannalta on olemassa salaisuus jota en tietenkään paljasta edes nyt koska se menettäisi tehonsa välittömästi jos toisin sen julki, jätän sinut teidät yhdessä yksin ahdistumaan.
Minä olen aina ollut kovin merkillinen ihminen, minun olemusta on yritetty selvittää ja suomentaa latinan kielen kautta mutta aina se on vaan jäänyt hepreaksi minun tunnistaminen.
Minä todella olen siitä onnellinen ettei minulle ole käynyt kuinkaan, monelle vain on valitettavasti päässyt käymään huonosti, etteivät he enää ole tämän toimivan yhteiskunnan tasaveroisia jäseniä on niin valitettavaa ettemme ole vaivaa nähneet erilaisen ihmisen puolesta.

Köyhyyteni minulle on ollut paras lääke sen olen omaksunut kauan sitten, vaikka eihän minun pitäisi noin sanoa, koska joku toinen köyhä kokee päin vastoin omassa sisimmässään.
Nämä ovat niin vaikeita asioita en sano enää mitään ettei tulisi sanottua liikaa tähän liittyvää.
Nyt kuitenkin näen että voi hyvällä omalla tunnollani viettää kaikessa rauhassa köyhän miehen antoisaa iltapäivääni kotirappusilla ja välillä siirtyen vähän etäämmälle muutamia kymmeniä metrejä tuonne linjan suuntaan.
Tuo linjansuu oli melkoisen meille kaikille mieleinen käyntipaikka, mikä oli siinä se mielenkiinto oli tuo lähes kaksi kilometriä pitkä näköyhteys hyvällä ilmalla katsottuna ja vieläpä jopa ilman kiikareita.
Mitäpä asiaa tuo linja sitten tuossa toimitti ei vielä kai selvinnyt tuossa äsken. No mehän käytiin siellä linjalla sen vuoksi katsomassa monet kerrat päivässä, että tuleeko sieltä ketään meille kylään ja näin ollen tiesimme varautua etukäteen vieraan tulosta meille.
Sitä vuoron perään meiltä ja toisesta talosta oli asiaa tuonne linjalle.
Me odottelimme monet kerrat hyvinkin että edes joku tulisi ja kävisi meillä aina silloin tällöin, vaikka ei tuo ollut kovin vilkasta nuo käynnit silloin kun meidän köyhyys ja oma ryysyranta oli saanut tiedon kaikki lähinaapurit.
Eipä sitä niin vain ollut enää lähtöhaluja näinkään perukkaan olisi vielä joutunut autolla ajon jälkeen kävelemään yli kaksi kilometriä ja vielä nuo kaksi olisivat vaatineet kumikengät erikseen mukaan.
Tätä minun elämäni ihanuutta ja sen surkeutta ei ole niinkään helppo toivottaa. Joudut jopa esteitten eteen aivan kunnolla.
Jos olet ollut omasta mielestäsi nappaskengillä talvellakin kulkeva niin ei sinun olisi ollut helppo minun luokseni tulla.
Siinähän olet selvästikin liian nykyaikainen kauhistus tämän kärrytien toisessa päässä, olisipa ollut merkillinen yhteen sattuma jos me oltaisiin joskus kättä paiskattu sinä ja minä täällä minun taipaleen päässäni.

Kiitos kun et tullut minun mielenrauhaani järkyttämään. Tänne kun aina toivoimme sitä tavallista kulkijaa vaan ei sellaistakaan enää aina ollut meillä. Rupesivat nuo pullomiehet paremmin tänne osailemaan, oliko täällä niille mitään edes tarjolla, lähde tai kaivovettä kummempaa.
Täällä osattiin jos ei muuta niin olimme täysin raivoraitista väkeä, paitsi äitini vetäisi aina joskus piipullisen jymyä siis vanhankansan piipputupakkaa jos ei sitä aina ollut niin äitini kääri yhteishyvän mutkaan väkevää Mattia, jopa siinä lähti nikotiinin tarve pitkäksi aikaa.
Mahorkkaa ja kessua kun ei enää ollut niin sitä täytyi tyytyä noihin korvikkeisiin enempää valittelematta sen paremmuuttaan.
Minä kun en vielä oikein perustanut savuja ilmoille päästellä, vaikka olin jo aikamies, vaimoakin vailla.
Kyllä minulla kokemus oli jo olemassa, kansakoulussa ne savut aina välitunnilla pölähtivät jopa opettajan tarkkaan vainuunkin niin että tuli kova rangaistus aina.
Eipä se oikein sopinut minun köyhyyteen viimeistä markkaani polttaa savuna ilmaan.
Vaikka kai ne köyhät enemmän polttavatkin kuin rikkaat sisarensa konsanaan. Mälli se oli parasta mitä minä milloinkaan olin ollut todistamassa, entäs sitten kun vanhat ukot ja muorit pistivät oikein kuin juhlansa kunniaksi piipullisen ensin poltettua, lähes tuliset perät suuhunsa, olipa se erikoisin näkemäni tapaus tässä talossa mitä minä olen milloinkaan nähnyt omin silmin. Voiko olla edes totta on usko nyt pois olen sen omin silmin nähnyt.
Moni nyt varmaan ihmettelee miten sen ajan saikaan kulumaan kun ei ollut tuon enempää harrastuksia kun köyhälle ei töitäkään kukaan tullut tarjoamaan. Meillä oli tuolla loukossa oikein jopa transistoriradio se jos mikä oli parasta ajankulua köyhällekin jota ne jopa kuuluvat rikkaatkin kuuntelevan, vaikka onhan niillä jo televisiot olleet yli kaksikymmentä vuotta noin suurin piirtein.

Minulla ei ole vielä ollut noita lumisateita tuottavia televisioita täällä
nurkissani.
Kyllä minä olen niitä nähnyt tuolla kun olin maailmalla kauemmin, niitä ne illasta toiseen pitivätkin niin hyvänä etteivät muistaneet edes toisilleen hyvää yötä sanomaan.
Kuvatus nurkasta oli vienyt koko normaalin käytännön kotona ei voituna enää käydä iltaisin lähinaapurissakaan kun heillä oli niin orjallinen mukaansa temmannut töllötin nurkissaan vahattavina joka ilta.
Emme olleet siihen vielä valmiita että meiltä olisi vietynä vapaus päättää omasta iltaohjelmasta, jonka television tulo päätti monessa kodissa.
Tuolla nurkassa oleva radio täyttää lähes kaiken mitä osaa olla edes vaillakin se on saanut pysymään ajan tasalla, yöllä sekä päivälläkin. Radio on kertonut aamusta iltaan missä nyt mennään ja mitä maailman mahtimiehet ovat kulloinkin päättäneet meidänkin puolesta.
Siinä ei ole enää tarvinnut, toista tiedottajaa, Näljängän hätähuutoa tai uskon ystävät kutsuvat sontasiijoniksi koko Kainuun Sanomia.
Meille ei lehdet ole milloinkaan olleet kovin läheisiä vain joskus kylällä on tullut vilkaistua.
Kirjatkin minä jätin suosiolla viimeisen luokkani jälkeen ne ei myös ole saaneet multa kovin noteeraavaa arvostusta.
Lukuhaluni sammui sinne kahdeksannelle luokalle kun vielä piti pakostakin reppua kantaa aamusta iltaan selässään, metsäkorven läpi sivistyksen ahjoon kansakouluun.
Perusasiat olen oppinut mitä minä enää tämän enempää olisin kohta liiaksi nero ja kuvittelisin itsestäni liikoja.
Eipä niin ole maailman muu meno ratkaissut minun mielipidettäni, saan olla juuri sellainen näitten seutujen perin harvinainen mökkiläinen.
Tänne ovat ominaisia vuodenaikojen vaihtelut ja tuntuvat jopa jokapäiväisessä elämässämme.
Syyskuu kun on niin pimeätä kun on, joutaisi vaikka viisi satasiakin tekemään kenenkään siitä tietämättä mitään.
Jospa olisinkin syntynyt isoksi rahaksi joka saisi nähdä jos minkinlaista käyttäjäänsä niin kuin vain olisi siinä oli vain pieni toivomus mukana olemassa, pieni onnen toivomus.
Vuodenajat ovat aina olleet tämän eläjän kohokohta, mutta eivät enää tänä syksynä.
Tämä on siitä perin harvinainen syksy että en ole antanut aihetta lähteä, vaikka kuin olisi märkää ja harmaata ja vähän välillä haikeita tunnelmia.
Aina käy mielialassani miksi muuttolintujen lailla en ole enää lähdössä, vaikka kurki ja joutsen on ja aikoja sitten menneet minunkin mökkini ohi iloisesti ääntäen ja samalla ilmoittivat menemme jälleen, tule mukaamme.
Monet kerrat kyllä muuttolinnut saivatkin minut mukaan mutta tällä kertaa saivat mennä ilman minua, pois kaukaisiin maihin.
Olipa tämä suuri muutos taas niin kuin pitkästä aikaa minulle ja tälle ympäristölle.
Voinko edes olla tervekään nyt mies kun ei ole saanut kimmoketta lähteä paremman elämän perään.
Jospa nyt vain oli se hetki jäädä eikä lähteä aiempien syksyjen malliin, joo meneehän se tälläkin lailla näin väliaikaisesti ajateltuna.
Hyvä on minulla vähän lekotellakin jonkin aikaa ja tehdä tarvittavia johtopäätöksiä tulevan varalle.
Syksy on muuttunut poikatalveksi, aamulla saimme ensilumen, maa on jo valkoinen.
Metsään kun menee jäljet vain jäävät merkiksi että mikä vuodenaika tulee seuraavaksi syksyn jälkeen.
Vielä vähän aikaa meni ennen kuin Kiantajärvi saisi pysyvän jääpeitteensä ja silloinhan oli kohta se oikea talvi.
Pakkaset ovat olleet suotuisia tänä syksynä ne ovat tulleet ajallaan ja pääsee ensimmäiset luistelun harrastajat omiin harrastuksiin luonnonjäälle.
Meille tulee käymään vanhapoika ja mies jonka minä tunnen jo vuosien takaa, melkein kuin hän olisi lähes lähiomainen, sellainen on tuntemus tuosta tulijasta. Mitäpä varten hän tuli tänne selviää kohtapuolin, hän tuli varta vasten kokeilemaan onko made syönnillään näin alkutalvesta.
Iltapäivästä hän kävi nokkaset laittamassa kairalla tehtyyn reikään.
Koivun vesan kävi kaatamassa läheisestä metsästä.
Reilu parimetrinen koivunalku valoa antamaan uiville mateille.
Aamulla koimme melkoisen ihmeen, made oli löytänyt koukun, jossa oli matikansyötti jonka se oli niellyt niin hyvin että jäi itse koukkuun kiinni, joka sitten nostettiin ylös melko vaivattomasti.
Kokemus oli sen verran uusi ja innostava että tuota pitää kokeilla myös itse käytännössä.
Omakohtaisen näkemisen johdosta voi vaikka saada näköjään itsensäkin mukaan noin kokeilemaan mitä juuri oli näkemässä omin silmin. Uutena aamuna se on nyt lähtö tuonne kylille, hankkimaan kalastukseen kuuluvaa välineistöä, kuten koukkuja ja hyvää ja kestävää nailonlankaa.
Kalat kun kasvavat monasti melkoisen kookkaiksi niin välineetkin tulee olla sen mukaisesta päästä, että niillä on sitten ilo nostella vaikka metrisiä vonkaleita avannon päälle talvella ja kesällä veneeseen.
Eipä sitä vain aina näy arvaavan miten minulle mielenkiinto heräsi tuohon niin ennennäkemättömään kalanpyytämiseen.
Voijaan vain aikakirjoihinkin merkitä tuo vuosi 1972 todella yhdeksi merkkivuodeksi.
Minulla oli syntynyt jo jonkunlainen kuva miten tästä eteenpäin, eihän me kaikki ihmiset madeta läpi vuosista syödä, pitää saada jotakin vaihtelua kalalajissa.
Esim. siikaa, haukea ja muikkua kun oppisin pyytämään, olisin minä jokseenkin kovastikin tyytyväinen siihen tilanteeseen joka on tässä pikkuhiljaa alkanut kehittyä kalastajana.
Meillä oli kyllä joskus kalaverkkoja mutta ei enää kunnollisia että kannattaisi olla enää järveen laskemassa etenkin talvella.
Vanhat suoniverkon resuja vain olivat, pari verkkoa.
Siitä se vain oli aloitettava noin kokeeksi vain että onko tällä mahdollisuus elättää jopa itseään läpi vuosista tällä leveysasteella missä minäkin nyt tällä hetkellä sijaitsen.
Olosuhteet ammattikalastamiseen on selvästikin olemassa mutta elättääkö se minut sen ansiolla jonka tulisin saamaan tienestinä, kalakaupan yhteydessä sitten joskus aikanaan kun olen ensin päässyt alkuun ja jaloilleni.
Mitään apua ei kotoa irronnut tälle ajatukselle sain olla Seppänen oman onnen seppänä aivan alusta lähtien.
Niillä kymmenellä koukulla kaikki käytännössä alkoi vain muutamien markkojen sijoitus ja olin tuntenut jo suurta tyydytystä kalastajana heti ensikokemuksista asti.
Minulle oli tullut suuri ja haastava tulevaisuuden tehtävä, miten tästä nyt eteenpäin saan jatkaa.
Olenko minä löytänyt sen oikean työni jota aina vain olen etsinyt vai onko tässäkin kun pääsen ensin kiintymään tapahtumassa se yleinen repsahtaminen ja sen myötä luopuminen koko hyvästä yrityksestä koota itseään uuteen mahdollisuuteen saavuttaa itselleen uusi ja haastava ammatti.
Nyt lähdenkin tätä ajan kanssa viemään eteenpäin, enkä lähde asioiden edelle millään tavoin ettei tulisi pettymystä.
Syksyn kokemukseni olivat hyvin rohkaisevia ja asiassa eteenpäin meneviä että tästähän vois tulla vaikka mitä hyvänsä.
Kova talvi on ainut joka tälle ammatille asettaa omat varjopuolensa, kylmä on tuolla jään reunalla -30 tai lähes neljänkymmenen asteen pakkasessa, siellä joutuu todella sukkelasti viemään asiansa läpi että ei käy kylmä käsiin ja jalkoihin, vinkkailmoilla naamakin tahtoo olla liian herkkä kylmälle.
Entäs ne kulkemiseen liittyvät tekijät, jotka myös on otettava huomioon, millä se sitten tapahtuu.
Vuosikin on jo vaihtunut ja muuttunut yhden pykälän vuosissa uudeksi, talvi on aivan normaali talvi on lunta, jäätä jota kuinkin sopivasti ja tarpeellinen määrä kovia pakkaspäiviä.
Olen päässyt jo niin hyvään alkuun tuossa kalamiehen jokapäiväisessä rutiinissa että olen päässyt vasta alkajan kannalta hyvään alkuun.
Kala jonka minä olen pyytänyt on otettuna hyvin vastaan lähitienoolla ja ovat sanoneet että tuothan vastakin kun ne saa suoraan kotiinsa järveltä tuotuna. Tämä saa uutta uskoa tähän työhöni jonka olen sattumalta nyt valinnut itselleni. Tuo kulkeminenkin sujuu melkoisen mallikkaasti näin ja keväällä on aamuhanki apuna ja keli on myös sen mukainen reppu selässä menevällä kalastajalla.

Oli tässä talvella joitakin aikoja sellaisia kun vesi tuli jään päälle, että meinasi siinä välillä tulla uskon puute kun siellä kalan jäljessä päiviä taapersin.
Voi aina olla suksen pohja myös aivan pyöreänä niin eteenpäin meno oli kovinkin jeesustelua niinä päivinä.
Mutta kun tuli kunnon kevätkelit niin kohta ei niin kuin olisi muistanut että huonoa keliä olisi edes kohdannutkaan aikoihin.
Kyllä sitä monet kerrat mietti voiko moottorikelkka olla tässä yhtään apuna mutta kun sellaiseen johtopäätökseen tulin omissa mietteissäni että se vie kaiken minun pienen tienestin jota aina saan kalakaupoilla käydessäni.
Katsoin että siihen ei kannata olla satsaamassa, vaikka kuinka minä olisin ajassa voittanut niin tienestini kannalta hävinnyt markoissa.
Ensimmäinen syksy, talvi ja kevät olivat menneet uuden asian oppimisessa. Onko kesällä mitään uutta johon voin kalastuksessa panna painoa, tuo muikkuverkon laittaminen vähän kyllä on käynyt mielessäni aika ajoin mutta ei sitä niin vain ole tullut hankittua.
Minäpä voin vaikka harkita seuraavaksi ottaa sen hankintaa toteutettavaksi. Minulla on pienet kalavelat maksettava tuolle sos. sihteerille, että menenpä siltä kysäisemään.
Enhän minä Yrjö Pyykkösestä kalakaveria itselleni saanut vaan menen kotiisi tokaisi tuo torvi silloin minulle.
Nyt oli maanantaipäivä ja Yrjöllä oli sos. lautakunnan puheenjohtaja työparina, sattuneesta syystä esitin sen myös hänelle ja perustelin hyvin miksi minä tarvitsen muikkuverkon kalastukseeni.
Puheenjohtaja Vilho Seppänen päätti siltä paikalta toiselle Seppäselle muikkuverkon oikeuttavaan ostoon Suomussalmen sosiaalihuollon varoista. Päätös oli hyvä päätös menin Kurkisen Kallen liikkeeseen osto osoituksen kanssa ja verkko lähti ja iltasella se oli jo järveen laskettu.
Aamulla minulla oli niin paljon yhdessä ainoassa verkossa muikkuja että minä lähin jo kalakaupalle samana päivänä.
Nyt se vasta rupesikin joltakin näyttämään, rupesin saamaan sitä arvokalaa jota täällä päin kaikkein mieluimmin syötäisi kun niitä vain joku toisi tarjolle ruokapöytiin syötäviksi.
Ei yhtään huonommin nyt mennyt.
Miten avarat tilat täällä onkaan olleet ja niin vajaakäytössä kuin se miltä on näyttänyt, nyt miksi täällä on minulle vain vähän kalakavereita on suoranainen ihme.
En minä ole ajatellut kaikkia omaan reppuuni pyytää ja vaihtaa markoiksi markkinoilla.
Varmaan tämä talvinen kalastaminen verkoilla ei olekaan kovin mieleinen harrastus kun se kuitenkin on sen verran aikaa vievää, tämä muuten ei ole laiskan miehen työtä tämä kalastus.
Voin vaikka vannoa että tämä käy työstä kuin mikään muukin josta vain markkoja irtoaa siihen oikeaan elämään.
Mitäpä minä murehtimaan jos ei Mikkoslahden rannoilla ole sen enempää kalakavereita.
Pilkkimies oli kyllä kovin yleinen näky keväällä jos missä päin noita selkiä liikkui.
Minäpä siihen olen vallan tyytyväinen, minulla on mistä valita taas uusi paikka jos haluan eikä minua kukaan ole komentamassa pois niiltä vesiltä ne ovatkin valtion lähes kaikki.
Kokkotaival niminen tila on ollut virallisena nimenä aina vuodesta 1938 maakirjoissa vain isännän nimet ovat tuosta vain muuttuneet.
Isoisäni Kustaa otti ensin aviopuolisonsa kanssa tilan omiin nimiinsä, josta sen ottivat vastaan jo kymmenen vuoden kuluttua heidän omat lapsensa, Jaakko Toivo Ilmari ja isäni nuorempi velimies Kusti Eino Eemeli.

Tilan he saivat nimiinsä elatusta vastaan kun ensin suostuivat paperilla tähän ehtoon jota vanhan kansan mukaan sanottiin syytingiksi.
Mutta ensin oli koettava ero mummolla ja ukilla, mummoni jäi vanhalle paikalle ja ukki tuli meidän huusholliin syytinkiään syömään.
Näin siihen aikaan sallittiin eri leipiin siirtymisestä meidän suvussa.
Ukki ja mummo eivät sen jälkeen jakaneet yhteistä sänkyä enää koskaankaan vaan kun olivat eri taloilla ja tyytyivät tähän ratkaisuun olla erillään toisistaan aina kuolemaansa asti, tämä oli heidän onnensa olla yhdessä matkansa päähän asti.
Tämä on vain hyvä muisto isovanhemmistani, jättivät sukuun arvokkaita paikkoja vaikka emme silloin niitä rantoja paljon noteeranneet kovin korkealle. Eipä sitä sillä lailla myös moneen muuhunkaan asiaan ollut toimintavalmiutta. Metsistä oli meille monet kerrat jopa taloudellista hyötyä se antoi lisähanketta ja taloudellista merkitystä, mutta se ei juuri meillä kovin usein näkynyt päältä eikä sisältä.

Vain kerran sisällä kyllä näkyi kovinkin selvästi, olimme saaneet uudet huonekalut, joita jo siihen aikaan nimitettiin sohvakalustoksi.
Kulkukauppiaat olivat päässeet käsiksi osaan meidän mehtärahoja jotka olisimme tarvinneet vaikka kunnolliseen vaatetukseen.
Monesti ei aina ollut kuin hitunaisia vaatteen riekaleita yllämme, noin jälkikäteen ajatellen, eihän meillä ollut näille sohville käyttötarkoitusta vaan ne menivät pikemmin nurkkiemme koristeena noin käytännössä.
Mutta olivatpahan mööbelit myös meillä sillä kertaa.
Lähiympäristö on ollut meille vertaansa vailla oleva paikka ja sen oikea sijainti on tuonut nyt vasta uusia mahdollisuuksia kun ne vain saisi ulos tuolta aivokopasta suoraan käytännön elämään viedyksi ajallaan.
Luonnon merkitystä tässä jälleen joutuu korostamaan kovin korkealle.
Nyt menemme eteenpäin tätä kesää joka allakka tietää sen olevan 1973, onko tässä kesässä mitään sellaista uutta hohtoa mitä voisin vähän valottaa no onpa johan hyvinkin on.
Metsän marjat eivät ole minua lapsena oloni jälkeen kiinnostaneet niin edes vähäänkään, mistä jälleen niihin noin aktiivinen kiinnostukseni on päässyt heräämään ja se herätys on niin merkittävä että minuahan ei juuri kotona monasti tapaakaan.
Voisit tulla aamusella aikaisin ennen lähtöäni kuulumiset vaihtamaan niin olisin ollut vielä tavattavissa, mutta kun kerran olen päässyt jaloilleni niin pitkä on ollut päivä odotella minua.
Metsän marjat ovat nyt minun kiinnostuksen kohteena, hyvä kesä on antanut melkoisen ison työn minulle lähes joka päivä kun vähänkään on kynnelle kyennä ja ollut metsään menopäivä.
Kalastus on vähän nyt sellaista kotitarvekalastusta, että edes omiksi tarpeiksi. Pitkiä päiviä metsiä kierrellen löytää uusiakin maisemia mitä ei ole aiemmin tullut koettua henkilökohtaisesti.
Uudet ovat niitä uusia vinkkejä antavia kokemuksia joita voi jossakin elämäntilanteissa hyöty käyttää jos milläkin tavoin, asia kerrallaan.
Minä olen siis löytänyt luontoni uudestaan elettäväksi oli ne kateissa ne vuodet jolloin olin menettänyt ajastani vuosia olemalla kaupungin kiireisten ihmisten rinnalla kärsimässä sitä juurettomuutta jonka sain itsekin kokea monin eri tavoin.
Menetys itselleni olisi ollut aikamoinen jos en enää olisi osannut tulla luontooni takaisin jossa minulla on kaikki ne luontokokemukseni jotka sain kuin syntymälahjaksi lapsuudessa.
Luonto on nyt minun kotini täällä olen viihtynyt en ole enää haikaillut kaupunkia enkä sen käytettyjä kiimaisia naisia.
Moni on kokenut metkunaisten vieneen koko parhaan ajan omasta elämästään ja tuhon omana olleet sen jälkeen monet ovatkin meistä.
Nyt en ole aikoihin naisia tänne kaipaillut, saan oman rauhani pitää sellaisena kuin sen itse haluan tai muuten rauhani on tipotiessään vain sen takia että nainen on tullut minun elämääni sotkemaan.
Jos saisin olla näin aina ja tästä eteenpäinkin niin ei minulla olisi hätäpäivää eikä kuura-aamua elettäväksi.
Kaikki on vain toiveajattelua, ainahan ihmismieli on käännettävissä niin me olemme heikkoa tekoa, ettemme ole niin vahvoja oman itsemme suhteen. Mutta on tuo siitä hyvä että edes tämän hetken olen saanut olla hyvin tyytyväinen täällä rantojen rannoilla vain parempaa paikkaa et itsellesi voi toivoa jossa itsesi kanssa olet saanut toivoa itsellesi kaikkea mitä on ollut tarvis.
Kokkotaipaleessa osakkaat olivat jo sitä mieltä että pitäisi ruveta jakoa touhuamaan että jokainen tietäisi omat rajansa ja saisi käyttää sitten kuin omaansa, eikä olisi siten tilivelvollinen jos on yhteisestä metsästä jotakin käynyt hakemassa omiin tarpeisiin.
Onhan tuota aina tarvetta ollut metsään jo tuo yhtenä ollessa tuli selväksi että välissä olisit ollut toisen puolella vaikka marjassa siitäkin oli käytynä melkoiset turpakäräjät.
Viisastahan tuo on jos vaikka jako tehtäisiin niin tietäisimme mistä kunkin raja sitten aikanaan tulisi menemään niin ainakin silloin varman olisi tieto siitä että olemme omalla puolellamme.
Oli siten kannatettava ajatus jakaa kaikkien niiden osakkaiden kesken jotka vielä olivat osallisia tähän tilaan omalla perintöosuudellaan.
Perintöä olivat jakamassa Eemeli setäni, äitini naimaosuuden, isävainajan jättämä osuus hänelle kuin isämme lapsille jättämä lakiosuus olisivat nyt jakoon tulevia, kohteena olisi siten koko Kokkotaival niminen tila täällä Vuonanniemen lähes tyvellä.
Laitoimme yhteistuumin asiamme vireille ja siis jäämme odottamaan viranomaistoimitusta.
Päivät vaihtuu Kokkotaipaleen rannoilla uuteen ja uudelleen joka ikinen aamu on varma aina siitä että jälleen pääsimme uuden päivän alkuun, mitään uutta ei sitten päässyt tapahtumaankaan paitsi on samat menot aamusta iltaan.
Metsä ja järvi ne vuorottelevat vuoronperään mihin itsensä milloinkin on päiväksi pistämässä.
Siitä kaikesta on päässyt aikaa kulumaan jo melkein puolitoista vuotta kun sain tämän aikaan että edelleenkin olen täällä kotoisien maisemien valtakunnassa. Hyväksi havaittu olotilani ei voi kovin hevin muuttua toiseksi, olisi kohtalon ivaa jos lähtisi kumoamaan näitä oloja jotka ovat osoittautuneet kelvollisiksi elää nyt ja huomenna ja niin poispäin.

Alkaa uuden syksyn tuleminen kaikkialle ympäristöön.
Ensin levon kannalla olevasta mökin miehestä on pikkuhiljaa kehittymässä yhteiskuntakelpoinen kansalainen, vaikka en arvostanut koko yhteiskuntaa sen arvoiseksi että minulta olisi saanut täyden tukensa.
Minulla oli nyt ollut kaikessa hiljaisuudessa aikaa nostaa omaa elintasoa niin paljon että seuraavana arkena kävelen kodinkoneliikkeeseen jossa möisivät minulle hyvän lisäajanvietteen.
Kotimökin nurkkaan olin minä nuo vekottimet monet kerrat jo nähnyt maalikylällä käydessä mutta vain se aina vain on siirtynyt tuota tuonnemmaksi rahan puutteen vuoksi.
Kesä on ollut sen verran hyvä, marjasta on irronnut monet saturaiset minunkin kukkaroon ja toinen mokoma järven antimia olen kevään, kesän ja nyt syksyn aikana vaihtanut oikeaksi rahaksi ja samalla itselleni ostovoimaksi.
Nyt minä olen nähnyt että TV toimii kyllä näköjään muullakin tavoin, ettei tarvitse edes Kainuun valoa omistaa kotona kun se saadaan toimimaan tavanomaisesti.
Syksyinen aamu vei minut kylälle oikein läheltä katsomaan tulevaa viihdepeliä illoiksi ne kun syksyilloin olivat täällä pimeän keskellä kovin vähäisiä.
Kynttilänvalo oli monen syksyisen illan valoni ainoastaan, siihen minä olin jäänyt enkä paremmasta vielä edes ollut haaveillut.
Koska tässä vielä oli niin alkuvaiheissa kaikki toiminta lähes.
Jos tuo TV toisi minulle uusia niksejä niin sitten voin minäkin siirtyä tälle vuosikymmenelle, mutta vielä ei ole tarvetta siihen.
Elän mielelläni tässä vaiheessa, jossa ei ole paljon päivää kohti paljon kustannuksia.
Koska tulot eivät ole vielä kovin hääppöiset vain toimeentuloni olen varmistanut itselleni josta tällä hetkellä nautin täysin siemauksin, kenenkään häiritsemättä, vaikka puutetta on monesta asiasta.
Menenkin tuttuun kauppaan tuolla Ämmänsaaren puolella jossa tiedän että siellä ne myyvät myös matkatelevisioita, tuossa on akkuliittimelle tarkoitettu vaihtoehto kun muu vaihtoehto ei valitettavasti käy.
Harvoin se nykyaika on pistänyt tänne ovesta sisään, edellisen kerran niin kävi vuonna 1961 kun meille laitettiin sohvakalusto ja nyt olisi tulossa liikkuvaa kuvaa tuonne ukkini entiseen huoneeseen.
Eipä ukkini aavistanut että pari vuotta hänen lähtönsä jälkeen tulee pojanpojan toimesta tässä huoneessa olemaan televisio.
TV on jo valloittanut monet lähinaapurit jo vuosia aikaisemmin, siellä ovat sähkö olleet helpottamassa TV:n laittamista.
Mutta kyllä monessa mökissä on juuri näin aloitettu kun ei ole ollut sähköä niin akku televisio on ollut se ainoa mahdollinen vaihtoehto tai on tietyissä tapauksissa oltuna pitkään myös naapurinkin armoilla.
Kyllä meille tuo nykyaika perin verkkaan tahtoo olla tulollaan, pieniä ovat askeleet eteenpäin mentäessä, mutta kuitenkin jotakin aina nyt kuitenkin. Eihän täällä nyt kaikkea kerralla pidä olla laittamassa, muuten kaikki kanssakäyminen naapurien kanssa lakkaa kun se on ja naapurien taholta käynyt kun heillä jo on niin että on sähköä, autoa ja moottorilla kulkevia veneitä.
Myös talvella mennään matkoja moottorikelkalla.
On jonkinlaista leipäkonetta jos minkinlaista pyykinhieronta konetta tai mankelia ja kuivausrumpua, sähköjen tuleminen mahdollistaa jos minkin koneen pyörimisen niissä talouksissa ja joilla oli sähkövalmius pyörittää näitä nykyajan mukavuuksia, mutta ne eivät antaneet ilmaiseksi mitään hyötyä kuta useampi nykyaikainen piuha sinulle on vedettynä minnekin sen keveämpi kukkarosi tulee myös olemaan kun on laskujen maksun aika.
Minulla ei vielä ollut muuta lisälaskua kuin tiedossa tuosta hankittavasta televisiosta tulee TV-lupamaksu, alku oli siis olemassa yhden laskun ainakin olin nyt tulevaisuudessa maksava ajallaan.
Minullahan ei vielä ollut edes puhelintakaan tuolloin häiritsemässä aamu eikä yöuntakaan.
Vähät olivat vielä ne velvoitteet joista minulla oli meno eriä säännöllisesti ulospäin.
Menen nyt sitten tuonne kaupan puolelle perehtymään niistä uusista tämän ajan saavutuksista jotka tuovat minutkin lähemmäksi nykyaikaa.
Televisio on varma opettaja monessa näin ovat tutkimuksetkin opettaneet. Minäkö rupeankin opiskelemaan television kautta niitä puuttuvia tietojani, aivan sänkyni päällä noin selällään tai voi olla että joskus voin vaikka kylkeäkin kääntää, sekin on varmaa, jos minä aivan oppimismielessä olen menossa televisioita itselleni hankkimaan.
Valikoima on vain kovin pieni jos haluaa että akkuvirralla katsominen olisi mahdollista.
Kolmesta se on valinta tehtävä on japanilaista ja vielä eurooppalaisia vaihtoehtoja.
Tarkkaan siinä saa syynätä toisten paremmuutta, eikä taho heti paikalla sitä oikeata löytyä käsiini.
Tuo tuossa national tv rupeaa jo vähän kiinnostamaan yhden pienen asiansa vuoksi kun siinä on tuo kuvaruutusuoja laitettuna kätevästi ruudun suojaksi kuin tarkoituksella, että hyvä suojalaite kun se siirretään.
Niinpä kaikki järjestyi melkoisen sukkelaan kun saatiin oikea töllötin käsiin ja kiikutettavaksi pois tästä kaupasta tuonne järvenranta salolle jossa sitä ihmettä ei oltuna ennen ikipäivänä nähty.
Piti vain muistaa vielä ottaa että olisi voimaa joka käynnistäisi tuon ihme töllötimen sitten iltasella.
Se joka ei ole täällä ennen käynyt minun Ryysyrannassani ei tiedä mitään miten minä television sain kotia katsottavaksi.
Vene olisi ollut hyvä vientikeino tuonne vesistön taakse.
Mutta kun ei aina arvaa että mitä sitä on aina tuotavaa tuolla kylältä sellaista joka vaatisi venekuljetuksen.
Nyt olisi ollut sellainen tilanne. Reppu selkään tienvarressa, akku painaa reppua.
Siitä vain toiseen käteen pieni yhdentoista tuuman TV ja toiseen ulkoantenni kiikutettavaksi.
Olinpa valinnut melkoisen kuljettamistavan tällaiselle painolastille ei se pieni televisiokaan niin kevyt ollut, monet kerrat sai vaihtaa kättäni ennen kuin olin perillä töllini kohdalla jossa kohta koetaan historiallinen hetki TV:n muodossa. Nytkö ensikertaa minun aikana sivistys tuli tuosta ovenavauksesta Ryysyranta kotiini ja nyt minäkin päässyt sivistyksen alkuun TV:n myötä ja näin ollen voin unhoittaa ympärillä olevan lian, noen ja vuotavan laipion sateella. Nyt minulla on kotonani kumpaakin sekä on sivistys nurkassa huoneen uunin vieressä, kaikki muu ympärilläni ei anna oikeata sivistyksen kuvaa jos vaikka olisit itse niin omin silmin käynyt havainnoimassa paikan päällä.
Olipa se ilta kerrassaan, tämän mökin kohdalla sisällä siellä on nyt se jota ruvettaisi iltaisin vahtaamaan silmä kovana, ettei nyt mikään merkittävä uusi asia menisi ohi silmien.
Kaikki alkoivat toimia suunnitelmien mukaan kun lähetys alkoi sitten illemmalla se mahtoi olla sellainen päivä viikosta kun ei tullut päiväohjelmia, eikä muuta kuin sitä tuttua lumisadetta, oikein vanhaan malliin jota koettiin jo silloin kun televisiot rupesivat yleistymään kuusikymmentäluvun puolivälin tienoissa näilläkin korkeuksilla.
Nyt minulla meneekin lähes kaikki illat nurkkaan päin katseen luoden.
Voisipa ne kylän punahuuletkin kylän raitilla jäädä pitkäksi aikaa mielestäni pois, johan tuo on hyvään alkuun tässä päässyt kulumaan kun viimeksi neito nuori ja kauniskin lämmitti kulkijapojan rintaa eräänä syksyisenä yönä aitan hämärässä peiton alla väristen pienestä kylmyyden horkasta.
Muutamien viikkojen jälkeen kaikki onkin taas normaalia, TV:tä ei ole mahdollisuutta aina katsoa kun ei ole kuin yksi akku koko talossa.
Eipä tullut kovin tarkoin etukäteen miettineeksi, että voi vaikka viikon tauko tulla television katseluun kun akusta on virta mennyt niin vähäiseksi että TV on täysin pimeä.
Menee jonkun aikaa ennen kuin minä olen hankkinut vara akku ratkaisun tähän pulmaani.
Kun se kaikki nyt rupesi maksamaan jopa tuon sivistyksen saaminen television kautta. Jopa kai se oli korkein aika minullakin siirtyä tähän päivään ja olla ajan hermolla.
Ranta asukkaan arki on muuttunut pienen askeleen toivottuun suuntaan, maailman laajuus on jo päässyt vaikuttamaan, jopa puhutaankin mitään ei eilen illalla erikoista töllöstä tullutkaan.
Televisio radion ohella on ruvennut minunkin puhumissisältöä säätelemään, normaaleissa yhteyksissä kun kanssakäyminen tapahtuu jonkun toisen henkilön kanssa.
Miten se vielä tuleekin vaikuttamaan, sitähän minä en vielä tässä vaiheessa varmuudella kykenee sanomaan vain antaa ajan kulua, kuinka sitten minä olen sanomassa oman kantani, olenko jo suorastaan narkomaaniksi omistautunut.
Jospa minä opinkin nyt ajattelemaan maailmanlaajuisesti maailman asioita kun tuo avartava viestintäväline on päässyt minun makuuhuoneen nurkkaan kai aivan oikein jäädäkseen no niin itse olen haluamassa.
Jopa lähes jokapäiväiset sodatkin ovat tulleet lähelleni, sodat eivät ole maailmasta minnekään hävinneet ei kurjuus, eikä nälkä, tämä kaikki tieto tulee hyvänä pakettina tuolta ruudun takaa minulle.
Ihmisten julmuudet eivät päättyneetkään käytyihin maailman sotiin jo kauan sitten, ihminen omistaa edelleen petomaisia tapoja elää ja jättää pois huomiosta toisen ihmisen, jolla myös olisi oikeus arvokkaaseen omaan itsenäiseen elämään.
Maailma on täynnä pahaa, meillä ei ole rakkautta toisia ihmisiä kohtaan.
Me toiset olemme uhka, sille joka meitä vie pahempaan ahdinkoon, koska hän ei voimakkaampana halua että häntä ei noteerata maailmassa.
Ihmisillä on syvä ennakkoluulo toisiin nähden, eikä rauhallinen rinnakkaiselo ole mahdollista tämän päivän ihmiselle.
Siemen jonka kauan sitten kylvi ainut ihminen ei sammu enää koskaan, me ihmiset olemme pahoja toisillemme nyt ja aina niin kauan kuin maailmankaikkeus muuttaa meidän elintilan elinkelvottomaksi elää.
Sitten vasta meidän on hyvä olla kuin meitä ei enää ole olemassakaan toinen toisiamme vastassa osoittamassa että sinä olet turha, sinut minä haluan täältä pois.
Väkivalta on televisiossa niitä pahimpia, edes lempeä hyvin tehty seksifilmi ei ole huonointa mitä televisio ulos lähettää.
Se mitä tulee sen ajan tasoon seksifilmeissä olisi ollut kovinkin toivomista että olisi saanut oppiakin siitä kun se on sillä lailla ettei tämä takakammarin poika aikoinaan koulussakaan moista hienoutta saanut opiskella.
Kotonakin se oli vain meiltä vilttien alla piilossa ja siellä se myös pysyikin aina lähes näihin päiviini saakka, ennen kuin tulivat nuo rantaneuvoksen järjestämät seksilomat ja silloin sai sellaiset filmit että tollo täytyi olla miehen, ellei nainen saanut yhdynnän aikana orgasmia noiden filmioppien mukaan tehdyllä rakastelulla.
Se että jos seksin oppiminen menee kovinkin myöhäiskypsälle iälle saattaa sitä toisille olla jopa haittaakin.
Ihmisen oppiminen hidastuu iän karttuessa voi jopa mielenkiintokin karata vanhetessa seksiä kohtaan.
Kauan vain eläköön toi seksi, oppimielessä tuotuna siitä on vain pelkkää plussaa näin näkisin sen puolen en vielä ole teeveen oppeja itse päässyt hyödyntämään käytännössä.
Kotimaiset elokuvat saavat minulta varauksettoman tuen osakseen, varsinkin vanhoilla filmeillä on minut saatu vakuuttuneeksi siitä että mitä olisi kotimainen elokuva ilman Pekkaa ja Pätkää niin ja heidän esittäjiänsä tietysti.
Aku Korhonen on todellinen filmien mestarimies taatusti omalla paikallaan eikä myös Tauno Paloakaan sovi unhoittaa ja monia muita jotka suorastaan ovat tänään käsitteitä suomalaisen filmikulttuurin tähtitaivaalla.
Siis todella monet kotimaiset elokuvat ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni. Työväentalon elokuvat kyllä ovat saaneet jäädä siis historiaan sen jälkeen kun minulla on ollut tuo TV niin eipä se ole enää vienyt minua elokuvailtoihin kuin vain enää ani harvoin on poikkeuksellisesti käynyt lähinnä jonkun erikoisfilmin kohdalla, jota joutaa odottamaan vuosia ennen kuin sen TV esittää koko TV-kansalle. Hyvin on mennyt, olen päässyt sinuiksi töllöni kanssa ei valittamista. Television orjaksi ei ole minua vielä saatu, kaikki jokapäiväiset askareet kyllä tuli hoidettua ajallaan.
Kerronpahan tässä nyt niistä tunnoista jotka kohdistuivat sellaiseen ennen kokemattomaan kokemukseen, kuten oli tämä telkkarin tulo minulle, jolta puuttui kaikki mukavuudet tyystin omasta huushollista.
Sätkäkone taisi olla niitä ainoita koneeksi sanottavia mukavuutta tuovia helpotuksia.
Minäpä olenkin niitä jotka lähtevätkin hitaasti kiiruhtamaan ei makeaa mahan täydeltä, kerralla vähän ja harkiten nyt on elettävä.
Joka markka on lähes katsottava minne sen köyhä laittaa.
Työväentalolle en mene enää samoin, hotelli saa tulla omillaan kun minä en ole sinne istumaan käynyt aikoihin.
Ei se minun poissa ollessani kuviosta taida mennä nurin, koska minun rahavarani olivat aina niistä lähes pienimmästä päästä.
Olemme nyt jonkun aikaa omillamme jos tarvetta alkaa esiintyä, jälleen silloin me kohtaamme.
Käy tässä välillä muuallakin ettei aina vain oltaisi TV:tä katsomassa sänkykamarissa makuullaan, mennään vaikka tällä kertaa metsään hakemaan talveksi polttopuut kun syksy alkaa olla sillä mallilla että sitä olisi korkein aika metsään mennä.
Meillä ei jostakin syystä ole oivallettu että kevät olisi sitä aikaa että puut tehtäisi valmiiksi kevätahavan aikana jolloin ne myös parhaiten kuivaisi jo metsässä. Jotakin on sitä vielä opittava ennen kuin paremmalta näyttäisi minunkin meininki taloutta laittaessani hyvään malliin.
Pokasaha oli vielä parasta metsässä kun koetin tuoretta puuta nurin metsässä. Moottorisahat ovat vain kauppojen hyllyillä, eikä niitä tähän savottaan vielä ole tarvetta hankkia.
Odotellaan niitä päiviä koska mies metsään menee pärinä äänen seuratessa mukana työmiestään metsään saakka ja aina se tietää mies on niitä moottorisahamiehiä vai muutenko siellä metsässä moottorisahan kanssa melua pitää. Vanhan mallinen kaarisaha niin sillä sitä jälkeä jo rupesi syntymään kun tämä mies pääsi vauhtiin, siinä rupesivat jo keltalehdet varisemaan koivun kaatuessa maan kamaralle.

Keltaiset lehdet jo maan peittävät ja jäljellä on enää pitkä syksy tai ankea talvinen murhe selvitä tästäkin kunnian kukkuloille.
Täällä metsässä kaikki on vain rauhallista vain jonkun kerran voi enää pyy viheltää päivän aikana, riekko koettaa olla paremminkin piilossa metsien suojissa, valkoinen puku paljastaisi heti metsämiehelle nyt ei ole vielä lunta laisinkaan rankamiehen murheena.
Metsä on täysin kuivaksi itsensä kuivannut, oleminen täällä on nyt kaikkein parasta on sopiva, eikä pakkanen näpistä varpaita tai sormien päitä.
Tämän parempaa työilmaa ei ole kellään joka on metsätöissä.
Ei sitä niin mielellään lähtisikään tällaisiin savotoihin jossa aina olisi paikat märkinä yltä päältä ja saisit päiväsi viettää kuin märkä vasikka karsinassa konsanaan.
Sitä vaan oli aamullakin lähtevä täysin samanlaiseen urakkaan ei sitä pokasahalla yhden päivän aikana kovin kaksisia rankakasoja saa aikaiseksi.
Pitää mennä myös seuraavan päivän puolella jo aamusta heti kun on saanut talkkunan väännettyä lusikalla ääntä kohti.
Kyllä se tuo talkkunapuuro on melkoisen tolkkua puuroksi kun siihen on vielä sekoitellut paistinpannulla tirissyttä rasvaa joukkoon niin mies tuntee olevansa nyt jonkinmoinen mehtäläinen, omassa metsässään.
Vankka ja tolkku on tuo annos vaikka ei ole kuin veteen keitettyä puuroa voisilmän kanssa ja myös tuo rasvalammikko puurokupin reunalla antaa sitä tarvittavaa iskua miehen kuntoon, täällä metsässä ne mehut hupenevat miehestä kuin miehestä vaikka kuinka olisi itse voimamies konsanaan fyysisesti niin ilman riittävää oikeaoppista ravintoainetta sinulla ei ole täällä menestymisen mahdollisuutta.

Kovat ovat nämä ponnistelut joita metsän leikkaaja täällä joutuu kokemaan päivien aikana.
Toiveena olisi että vain ei tulisi yön aikana mitään yllätyksiä, edes lumentulokaan olisi tässä vaiheessa tälle hommalle eduksi, vaan olisi nyt tällaista tavallista syyskaunista ilmaa pitempään, koska täällä on paras mahdollinen työskentelykeli että paremmasta nyt ei väliä olekaan.
Minä olen saanut pokani niin hyvään vetoon ettei täällä aina kesken päivää malttaisi olla lähtemässä poiskaan vaan tehtäisi kunnon pituus päivälle niin kuin tapana vielä on ollut, nykymetsuri se käyvä huitaisee metsässä muutamia tunteja tehden kieli vyön alla koko ajan ollen ja melkein läkähtyy kun on kotiin lähdön aika hän on sellainen veikko tämän polven metsän leikkaaja että jopa pitää itsensä äärirajoilla asti koko päivän ja näin kohta noutaja tulee miehelle jo muutaman kymmenen vuoden päästä hakee omansa, selvä peli mies on mennyttä kalua, meni hyvän urakkavauhtinsa vuoksi.

Täällä on se vanhan kansan rankamies joka vielä arvaa säästää omaa itseään täällä metsän keskellä ja haluaa vielä olla terveenäkin.
Talven rankakasat ovat sitten tehtynä metsään, onnisti hyvin tällä kertaa kaikin puolin ilmoilla oli siihen suurin syy miksi kaikki meni niin hyvin.
Räntäsateet olivat siirtyneet tuonnemmaksi, eikä kunnon vesikeliäkään koko aikana saanut kokea osakseen tuokaan savotta, kiitos luojalleni siitä.
Nyt voi vaikka luntakin tulla kunhan ensin muistaa pitää jonkun verran ensi alkuun yö kylmiä pitää että olisi sitten jonkunlaista pohjaa hevoselle. hevosellahan nämä rankakasat on haettava täältä metsästä kun kuitenkin ne ovat vielä haettava tuolta soiden takaa kun se aika koittaa ei sitä ole vielä sitä moottorikelkkaa tällä köyhällä ole, vähäiset markat ovat menneet syödessä ja tuo töllöön se on jo ruvennut minulle vähän niin kuin käymään kukkaron päälle.

Ostin tässä sen vara-akunkin että aina voi olla katsomassa kuin suinkin tulee katsomisen arvoista ohjelmaa.
Pokasahani on ollut siitä hyvä kapistus, vaikka onkin jonkinlainen nälkä vielä niin on kuitenkin metsässä saanut aikaan ison kasan rankoja tulevan talven varalta.
Meillä on nyt kotimökilleni varma tieto että saamme ainakin vielä ensi talven puut omasta metsästä, kunhan tulee vain riittävästi ensin lunta.
Menee se taaskin aika myöhälle ennen kuin järven toiselta puolen pääsee hevosmies tulemaan tälle puolelle lahtea.
Tuo nimensä veroinen kylmälahti ei ole tänä syksynä kovin kiirettä pitänyt pakkasten kanssa,
välillä on satanut lunta kovastikin kun kohta olemme saaneet leutoa keliä osaksemme, eikä sitten kaikki järjesty ajallaan.
Tulee varmaan tästä puunostokin kysymykseen kun ei ole saanut vielä omasta metsästä puuta veätetyksi ranteelle asti.
Kyllä se siihen meni, että ostoon puut menivät pino halkoliiterin kupeessa kävi jo kovin matalaksi kai ja kohta myös oli kovin lyhytkin tuo pino vähäisiä kuivia halkoja.
Naapurista oli nyt turva ja tuki meille syntyneeseen tilanteeseen oli käytettävä paperirahaa tuohon puunhankintaan ja sekö taas löi takapakkia vähäisiin rahavaroihini.
Että kehtaakin olla melkoisen huono tuuri.
Sitten kun ovat nuo jokapäiväiset työt taas takana päin, halot hakattuna liiteriin tulevaksi talveksi.
Rangat metsästä saatu pois kuljetettua hevosveätöllä, odottamaan kevättalvea kun sitten niiden teko on mielekästäkin.
Mennäänpä vaihteeksi minun mieluisamman harrastukseni pariin jossa minä olen lähes aina viihtynyt ehkä kaikkein parhaiten.
Näissä oloissa sen on kuin itsestään selviö, että minusta on saanut hiihtäminen hyvän kannattajansa.
On lähes aina ollut minun mieleen lähteä kiertämään omaa tehtyä latua.
Nytpä minä olin latuni tehnyt tuosta lahden yli pihlajan puolelle ja olen lähdössä toista kertaa kiertämään tuota kierrosta.
Menin ensin kylmänlahden puolelle ja pihlajan rannasta, siitä se minulle alkoi tosi rankka nousu jota sainkin lykkiä oikein hartiavoimin eteenpäin.
Se hyvä puoli oli tuossa lykkiä että oli kova pohja allani ei upottanut vähääkään, moottorikelkalla pitkin syksyä ajettuna oli tehnyt siitä niin hyvän kuljettavaksi.
Kelkka näkyy antavan hyvän kulkuväylän myös suksimiehelle.
Rinne on rassannut melkoisen paljon voimiani, pitää ottaa seuraavaksi vähän löysäten ottaa, eikä tätä pätkää seuraavaa olekaan mahdollisuutta mennä vauhdilla eteenpäin, olin vain kerran edellisenä päivänä matkan kulkenut, niinpä matkan teko ei ollutkaan mitään päätähuimaavaa vauhdin kannalta, mutta eteenpäin sitä vain mentiin metri metriltä ja tasamaata tuo siltä kohtaa sattui olemaan, vanhan viitostien pohjan ollessa kyseessä vain pieni loiva vastainen ja mentiin alaspäin lahden suuntaan lumen tuprutessa selän takana. Suksilatu oli kovin syväuraista se oli sellaista taiteilemista pysyä tasapainossa syvässä latu urassa hiihtäen.
Minkäs mahdoin itse olin harrastukseni eteen työni tehnyt ja nyt sitä taas jälleen harrastin tätä hiihtämistä täällä kotiselkosilla.
Nyt oltiin päästynä taivalta Kokkotaipaleen tielle asti ja taival oli todella nimensä veroinen taival, Kokkotaival jonne tämä latu-urani johti, jota oli vielä edessäpäin noin 2,5 km. Kokkotaipaleentie on saanut uuden suksiladun kun entinen aina menee joka tuiskun jälkeen umpeen, eikä taho aina sattua samoille urille entisten jälkien kanssa, koska linjan leveys on 5-6 metriä niin sopii sinä erehtyä monet kerrat ennen kuin ollaan pysyttynä samoilla latu urilla useamman tuiskun jälkeen.
Se vain käy hyvästä harrastuksesta että näin on.
Muutenhan se olisi tuo hiihtäminen vain leikin laskua kun aina vain olisivat valmiit ladut käytössä, minä en ainakaan ole siihen tottunut muualla kuin tuolla kansakoulussa ja sielläkin ne tehtiin opettajan johdolla aina uudestaan jos tuisku oli isommin tehnyt tukkoja aukeimmille paikoille.
Menenpä vielä toiseen kertaan kun tuntui niin vähä vain rasittavan tämä ensimmäinen kymppi, otetaan nyt vähän lisää tehoja itsestä.
oja itsestä irti kun on saavutettu pieni lämpötila takin alle kuin seuraavaa lenkkiä ajatellen.

Meno ei siitä hiivu vaan koko ajan olen menossa yhä kovempaa kyytiä. Nyt se siellä uusi Mäntyranta harjoittelee oikein intervallityyliin, suhahtaa vain kilometrisen järven poikki ja kohta takana on myös kohtalainen mäenrinne ennen pihlajaan tuloa.
Melkein vapaalla on mennä seuraavan myötämäkiosuuden perille saakka ja tahti on vain reipasta ja jouduttavaa.
Kyllä oli ilo mennä omaa tekemää latua taaskin eteenpäin niin että nuoruusvuoteni kävi mielessä kun meno oli kohta yhtä reipasta ja virkeätä.
Jopa meille tuli paljon kilometrejä jo kouluaikoina puhuttiin että olisi vaikka lähes tuhat tullut kilometriä painettua metsissä ja järvien aavoilla pyryn seassa välilläkin menen ja pakkastakin on eteen sattunut.
Tervapohjaiset sukset sen kuin saavat kyytiä tältä menijältään taas tällä kertaa on menossa toinen kierros tätä kymmenkilometristä yhtäjaksoista reittiä ei riitä toinenkaan kierros vaan tämä mies porhaltaa matkaan yhtäjaksoisesti kolmannen lenkin ja se jääköön tällä kertaa viimeiseksi.
Minulla on nyt se vanhanajan fiilinki hiihtämistä kohtaan, enkä ole lannistunut siitä että välillä latuni on yön aikana mennyt tukkoon.
Vaan sama tarmo on minut vienyt, oikein pitkäaikaisen harjoituksen tielle, tällä jo niin tutuksi tulleella kotiladulla, tähtään tällä harjoittelulla kevään kilpailuihin.
Nyt kuitenkin rauhassa ensin harjoittelen säännöllisesti ja pyrin olemaan entistäkin kovemmassa iskussa kilpailun alkaessa.
Mutta tämä tulee vasta kevään korvassa vastaan mihin kilpailuun oikein tähtään tällä harjoittelulla tähän malliin.
Tässä on välissä kaikkea muutakin sellaista jossa pitää olla jotakin sanomassa. Sinne jäi hiihtäjä harjoittelemaan omaa harjoitustaan, kova on pojalle aikomus kun pistelee lähes kolmenkymmenen kilometrin päivävauhtia.
Siitähän ne ovat toisetkin tosi kilpahiihtäjät lähteneet, ettei tule tuloksiakaan jos sitä sängyn laidalla odottelee toisten saavutuksia.
Kotonakin on juuri tapahtumassa perin merkillisiä asioita, joita ei olisi tältä syönniltä oikein uskonut.
Mennään ajassa tuonne kevättalven puolelle paremmin kun kaikki sai alkunsa siitä kun tuossa naapurissa rupesi kulkemaan sellainen aiemmin tuntematon mieshenkilö ja oli kova kalamies.
Ennen kaikkea mies oli erikoistunut madepyyntiin koukuilla lähinnä kotipuolessa päin tuolla Kiannanniemen suunnalla, saman järven rannalla missä me myös tällä hetkellä olemme. Tämä Kiantajärvi on sellainen monihaarainen järvi ja myös melko kookaskin sisämaan järveksi.
Jos me nyt vähän leikittäisi ajatusleikkiä, vaikka silleen että yhtäkkiä ei tuota järveä tuossa enää olisikaan ei edes järven syvimmässä kohdassa olisi vettä missä järven suurimmat vonkaleet itseään käyvät venyttelemässä kun vesi on säännöstelyn jälkeen kevättalvella alimmillaan.

Me olemme kuitenkin jo vuosisatoja tottuneet että on järvi josta meillä on ollut monenmoista hyötyä.
Vesi tuossa lähellä elementtinä on antanut uutta uskoa elämälle vaikka se olisi monasti karille mennyt muutoin.
Kiantajärvi järvenä on mahtava elämän luoja se kun on pitänyt jopa nälän loitolla monesta mökissä, varsinkin kaukaisina vuosisatoina.
Tämän päivän Kiantajärvi on antanut taas monelle levähdyspaikan mökkeilyn muodossa.
Mitä olisi nämä lähialueet ilman näin kaunista järveä, vaikka se kaunein osa meni kylläkin voimalaitoksen myötä, raha ahneitten yhtiöitten hyödyksi. Minunkin lapsuuden ajan rannat jotka minäkin tunsin vielä omakseni, ovat ainaisesti menneet, rantani jäi komeine hiekkarantoineen vesimassojen alle kesäksi ja syksyksi, talvella kuin keväälläkin näemme huonon lopputuloksen järvien säännöstelystä omin silmin jos niin haluamme haikeina katsella tämän ajan ihmisen luonnolle tekemiä raiskauksia.
Se kaunis kotiseutuni jäi veden peittämäksi, rannoilla jossa lapsena niin monet leikkimme leikittiin yhdessä sisarteni ja lapsuutemme kavereiden kanssa. Meidän maisemiin on asettunut nyt Esko Moilanen Kiannalta kalastajaksi. Minäpä en aivan heti muista ketään joka olisi ollut yhtä päivettyneen näköinen kuin hän oli tuona keväänä, olisin melkein ollut valmis lyömään vaikka vetoa siitä että tuo ei ole edes meikäläisiä niin tumman värisävyn oli lempinimeltään Etkari saanut omilla luontoretkillään.

Tuohon mieheen halusin heti paikalla tutustua vain siksi että hänellä oli harrastuksena kalastus kun muilta kiireiltä mies joutaa.
Mitäpä ne ovat kulkumiehen kiireet jos ei vain satu samaan kyläpaikkaan yhtäaikaa velanantajansa kanssa.
Sittenpä kulkumieskin voi vähän virkistyä ja huomata lähtevänsä vaikka sanaa puhumatta.
Nyt oli koko pitkä kevättalvi aikaa olla ja kuulostella ei kiirettä edes pappia kuulemaan kirkkoon vaan aina menohalut olivat muualla keväthankien selkään jo aamulla aikaisin.
Aamulla aikaisin se kalastaja on liikkeellä sen sain oppia hänestä, minä vain en ollut tiennyt että kalaa pilkillä saa juuri aamuvarhaisella kaikkein parhaiten, mutta kun opin itse sen käytännössä ja havaitsin pitävän paikkansa niin olinpa minä jo itsekin yhtä aikaa auringon nousun kanssa kohta vetelemässä kyrmyniskoja jään päälle viiden tuuman reijästä tai keväämmällä avantomaisista isoista veden syövyttämistä reijistä jotka kooltaan olivat niin suuria välillä että kokonainen mieskin siitä olisi sopinut menemään ahventen valtakuntaan ikiajoiksi.
Minkä inspiraatiolisän olinkaan saanut tuosta aikaisesta lähdöstä kalaan.
Nyt tämä mies lopullisesti meni kalastukselle, sehän oli suuri ja valtava uusi elämänkokemus olla luonnon keskellä keväisenä aamuna auringon juuri tehdessä nousuaan tuolta järven takaa tälle puolelle Kiannan selkää Mikkoslahdelle missä minä juuri olen saanut ensimmäisen reijän kairattua keväiseen jäästä läpi. Melkoisen työn aina siinä teki kun kaira ei ollutkaan parhaassa mahdollisessa terässä kuin olisi toivonut se oli välillä sellaista jykertämistä ja jopa väliin toivotontakin aika ajoin.
Miten tänä aamuna saisi pilkkipaikalle onkireikiä kohtuuajassa ja vielä vähän useamman kuin muutaman.
Jostakin ihmeen syystä nykykairat ovat tehty jopa niin vaikeaksi itse teroittaa että jopa suorastaan onkin ollut mahdottomuus teroittaa jos ei ole ollut varaterää mukana niin kalareissu tyssäsi yleensä siihen sillä kertaa.
Kevät kyllä oli siitä hyvä sillä lailla että yleensä siellä ei tarvinnut yksin olla värkkäämässä itselleen onkiavantoa, kalakaverit antoivat apua tarvittaessa reikien tekoon jos ei itse kyennyt siihen sinä aamuna ja pitkin kevättä reiät sen kun vain lisääntyivät oli vara valita mistä vaikka joka aamu uusi paikka ja myös reikä samoin tein.
Minullahan ei ollut vielä sitä omaa jääkairaakaan vaan aina sain olla toisten armoilla jäälle mennessä.

kirjanen kirjoitti:

olet ainoa, jonka kasvoilla on typerä ilme.
sitäpaitsi kirjailijat eivät ole pelkästään oppineita laajoine näkemyksineen.
unohdit tärkeimmän, mielikuvituksen vaiherikkaan elämän, siis muutakin kuin pelkkää nettisurffailua(kuten sinulla, yritä hankkia itsellesi elämä).

Lue lisää

höps ja pöps? No sulla tuota mielikuvitusta riittää. On ollut varmaan vaiherikas elämä suomussalmella.

kirjanen kirjoitti:

olet ainoa, jonka kasvoilla on typerä ilme.
sitäpaitsi kirjailijat eivät ole pelkästään oppineita laajoine näkemyksineen.
unohdit tärkeimmän, mielikuvituksen vaiherikkaan elämän, siis muutakin kuin pelkkää nettisurffailua(kuten sinulla, yritä hankkia itsellesi elämä).

Lue lisää

farth vois elämän hankkia, kun sillä on ilamstointi sekasi ollut lapsesta asti.

rantaneuvos1 kirjoitti:

Nyt heti samaan hengenvetoon olisi toivomus minulla, olisipa myös köyhälläkin edes jokunen hyvä kaveri joka olisi tässä jakamassa tämänkin ihanuuden minun kanssani tasapuolisesti.
Meitä kun olisi sitten kaksi, meille syntyisi hyviä suunnitelmia millä me voisimme olla toisillemme avuksi ja näin kääntäisimme valottomuuden valonlähteeksi toisillemme elettäväksi.

Vuosi 1972 on edelleen se arvon vuotemme jota olen edellä kertonut omakohtaisiin kokemuksiin perustuen.
Kaikki eivät taho tästä oikein pitää että nuorimies on kesällä jäässä on jo vanha niin että ei edes sängystä joka aamu jaksa itseään ylös pyöräyttää.
Vanha sitä on ja niin vanha että äidillä pitää melkein kaikki asiatkin hoidattaa kun hän on vielä sen verran tolkussaan niitä hoitelemaan.
Minä sain tämän huoneen niin viihtyisäksi tämän köyhyyteni keskellä, ettei tule enää suurempaa tarvetta lähteä tuonne Ämmänsaareenkaan se on niin tuttua jo että mitä minä enää sinne, johan minä olen monet oppirahat maksanutkin itseni tappioksi kun olen sinne tarjolle mennyt.

Suurin tappio on se ollut minulle syntynyt juuri noista oppireissuista joita ei olisi pitänyt liian kokemattomana mennä edes hankkimaan itselleen.
Tässä nyt niitä saa vain haikein mielin muistella ja toivoa ettei enää koskaan tee mieli naista joka on suorastaan itse piru.
Alkaa aurinko mennä mailleen ja vie vanhan päivän mennessään ja tuo sitten uuden huomisen tullessaan.
Katsomme tavan takaa toisiamme, sinä ja minun oikea persoona, minussa ja sinussa on jotakin perin erikoista ja piilevää.
Joka päivä näkee sinut luonani tässä pihallani käyskentelemässä niin olet aina ollut minun lähellä että voin aina sinua tavata näin kahden kesken.
Meillä on paljon yhteistä, sinä ja minä, yhteys meitä yhdistää.
Me emme ole kertoneet sitä vielä kellekään, voisivat luulla aivan hölynpölyksi koko olemassaolosi.

Minäpä sen kerron nyt kun on siihen niin sopivasti aikaa käyttää.
Olen nimittäin saanut omistaa kuudennen vaiston, aivan pienestä pitäen en vain ole aiemmin sitä kellekään ääneen mennyt esittämään.
Koska ylimääräinen vaistoni toimii ainoastaan minussa, jonka toimivuuden kannalta on olemassa salaisuus jota en tietenkään paljasta edes nyt koska se menettäisi tehonsa välittömästi jos toisin sen julki, jätän sinut teidät yhdessä yksin ahdistumaan.
Minä olen aina ollut kovin merkillinen ihminen, minun olemusta on yritetty selvittää ja suomentaa latinan kielen kautta mutta aina se on vaan jäänyt hepreaksi minun tunnistaminen.
Minä todella olen siitä onnellinen ettei minulle ole käynyt kuinkaan, monelle vain on valitettavasti päässyt käymään huonosti, etteivät he enää ole tämän toimivan yhteiskunnan tasaveroisia jäseniä on niin valitettavaa ettemme ole vaivaa nähneet erilaisen ihmisen puolesta.

Köyhyyteni minulle on ollut paras lääke sen olen omaksunut kauan sitten, vaikka eihän minun pitäisi noin sanoa, koska joku toinen köyhä kokee päin vastoin omassa sisimmässään.
Nämä ovat niin vaikeita asioita en sano enää mitään ettei tulisi sanottua liikaa tähän liittyvää.
Nyt kuitenkin näen että voi hyvällä omalla tunnollani viettää kaikessa rauhassa köyhän miehen antoisaa iltapäivääni kotirappusilla ja välillä siirtyen vähän etäämmälle muutamia kymmeniä metrejä tuonne linjan suuntaan.
Tuo linjansuu oli melkoisen meille kaikille mieleinen käyntipaikka, mikä oli siinä se mielenkiinto oli tuo lähes kaksi kilometriä pitkä näköyhteys hyvällä ilmalla katsottuna ja vieläpä jopa ilman kiikareita.
Mitäpä asiaa tuo linja sitten tuossa toimitti ei vielä kai selvinnyt tuossa äsken. No mehän käytiin siellä linjalla sen vuoksi katsomassa monet kerrat päivässä, että tuleeko sieltä ketään meille kylään ja näin ollen tiesimme varautua etukäteen vieraan tulosta meille.
Sitä vuoron perään meiltä ja toisesta talosta oli asiaa tuonne linjalle.
Me odottelimme monet kerrat hyvinkin että edes joku tulisi ja kävisi meillä aina silloin tällöin, vaikka ei tuo ollut kovin vilkasta nuo käynnit silloin kun meidän köyhyys ja oma ryysyranta oli saanut tiedon kaikki lähinaapurit.
Eipä sitä niin vain ollut enää lähtöhaluja näinkään perukkaan olisi vielä joutunut autolla ajon jälkeen kävelemään yli kaksi kilometriä ja vielä nuo kaksi olisivat vaatineet kumikengät erikseen mukaan.
Tätä minun elämäni ihanuutta ja sen surkeutta ei ole niinkään helppo toivottaa. Joudut jopa esteitten eteen aivan kunnolla.
Jos olet ollut omasta mielestäsi nappaskengillä talvellakin kulkeva niin ei sinun olisi ollut helppo minun luokseni tulla.
Siinähän olet selvästikin liian nykyaikainen kauhistus tämän kärrytien toisessa päässä, olisipa ollut merkillinen yhteen sattuma jos me oltaisiin joskus kättä paiskattu sinä ja minä täällä minun taipaleen päässäni.

Kiitos kun et tullut minun mielenrauhaani järkyttämään. Tänne kun aina toivoimme sitä tavallista kulkijaa vaan ei sellaistakaan enää aina ollut meillä. Rupesivat nuo pullomiehet paremmin tänne osailemaan, oliko täällä niille mitään edes tarjolla, lähde tai kaivovettä kummempaa.
Täällä osattiin jos ei muuta niin olimme täysin raivoraitista väkeä, paitsi äitini vetäisi aina joskus piipullisen jymyä siis vanhankansan piipputupakkaa jos ei sitä aina ollut niin äitini kääri yhteishyvän mutkaan väkevää Mattia, jopa siinä lähti nikotiinin tarve pitkäksi aikaa.
Mahorkkaa ja kessua kun ei enää ollut niin sitä täytyi tyytyä noihin korvikkeisiin enempää valittelematta sen paremmuuttaan.
Minä kun en vielä oikein perustanut savuja ilmoille päästellä, vaikka olin jo aikamies, vaimoakin vailla.
Kyllä minulla kokemus oli jo olemassa, kansakoulussa ne savut aina välitunnilla pölähtivät jopa opettajan tarkkaan vainuunkin niin että tuli kova rangaistus aina.
Eipä se oikein sopinut minun köyhyyteen viimeistä markkaani polttaa savuna ilmaan.
Vaikka kai ne köyhät enemmän polttavatkin kuin rikkaat sisarensa konsanaan. Mälli se oli parasta mitä minä milloinkaan olin ollut todistamassa, entäs sitten kun vanhat ukot ja muorit pistivät oikein kuin juhlansa kunniaksi piipullisen ensin poltettua, lähes tuliset perät suuhunsa, olipa se erikoisin näkemäni tapaus tässä talossa mitä minä olen milloinkaan nähnyt omin silmin. Voiko olla edes totta on usko nyt pois olen sen omin silmin nähnyt.
Moni nyt varmaan ihmettelee miten sen ajan saikaan kulumaan kun ei ollut tuon enempää harrastuksia kun köyhälle ei töitäkään kukaan tullut tarjoamaan. Meillä oli tuolla loukossa oikein jopa transistoriradio se jos mikä oli parasta ajankulua köyhällekin jota ne jopa kuuluvat rikkaatkin kuuntelevan, vaikka onhan niillä jo televisiot olleet yli kaksikymmentä vuotta noin suurin piirtein.

Minulla ei ole vielä ollut noita lumisateita tuottavia televisioita täällä
nurkissani.
Kyllä minä olen niitä nähnyt tuolla kun olin maailmalla kauemmin, niitä ne illasta toiseen pitivätkin niin hyvänä etteivät muistaneet edes toisilleen hyvää yötä sanomaan.
Kuvatus nurkasta oli vienyt koko normaalin käytännön kotona ei voituna enää käydä iltaisin lähinaapurissakaan kun heillä oli niin orjallinen mukaansa temmannut töllötin nurkissaan vahattavina joka ilta.
Emme olleet siihen vielä valmiita että meiltä olisi vietynä vapaus päättää omasta iltaohjelmasta, jonka television tulo päätti monessa kodissa.
Tuolla nurkassa oleva radio täyttää lähes kaiken mitä osaa olla edes vaillakin se on saanut pysymään ajan tasalla, yöllä sekä päivälläkin. Radio on kertonut aamusta iltaan missä nyt mennään ja mitä maailman mahtimiehet ovat kulloinkin päättäneet meidänkin puolesta.
Siinä ei ole enää tarvinnut, toista tiedottajaa, Näljängän hätähuutoa tai uskon ystävät kutsuvat sontasiijoniksi koko Kainuun Sanomia.
Meille ei lehdet ole milloinkaan olleet kovin läheisiä vain joskus kylällä on tullut vilkaistua.
Kirjatkin minä jätin suosiolla viimeisen luokkani jälkeen ne ei myös ole saaneet multa kovin noteeraavaa arvostusta.
Lukuhaluni sammui sinne kahdeksannelle luokalle kun vielä piti pakostakin reppua kantaa aamusta iltaan selässään, metsäkorven läpi sivistyksen ahjoon kansakouluun.
Perusasiat olen oppinut mitä minä enää tämän enempää olisin kohta liiaksi nero ja kuvittelisin itsestäni liikoja.
Eipä niin ole maailman muu meno ratkaissut minun mielipidettäni, saan olla juuri sellainen näitten seutujen perin harvinainen mökkiläinen.
Tänne ovat ominaisia vuodenaikojen vaihtelut ja tuntuvat jopa jokapäiväisessä elämässämme.
Syyskuu kun on niin pimeätä kun on, joutaisi vaikka viisi satasiakin tekemään kenenkään siitä tietämättä mitään.
Jospa olisinkin syntynyt isoksi rahaksi joka saisi nähdä jos minkinlaista käyttäjäänsä niin kuin vain olisi siinä oli vain pieni toivomus mukana olemassa, pieni onnen toivomus.
Vuodenajat ovat aina olleet tämän eläjän kohokohta, mutta eivät enää tänä syksynä.
Tämä on siitä perin harvinainen syksy että en ole antanut aihetta lähteä, vaikka kuin olisi märkää ja harmaata ja vähän välillä haikeita tunnelmia.
Aina käy mielialassani miksi muuttolintujen lailla en ole enää lähdössä, vaikka kurki ja joutsen on ja aikoja sitten menneet minunkin mökkini ohi iloisesti ääntäen ja samalla ilmoittivat menemme jälleen, tule mukaamme.
Monet kerrat kyllä muuttolinnut saivatkin minut mukaan mutta tällä kertaa saivat mennä ilman minua, pois kaukaisiin maihin.
Olipa tämä suuri muutos taas niin kuin pitkästä aikaa minulle ja tälle ympäristölle.
Voinko edes olla tervekään nyt mies kun ei ole saanut kimmoketta lähteä paremman elämän perään.
Jospa nyt vain oli se hetki jäädä eikä lähteä aiempien syksyjen malliin, joo meneehän se tälläkin lailla näin väliaikaisesti ajateltuna.
Hyvä on minulla vähän lekotellakin jonkin aikaa ja tehdä tarvittavia johtopäätöksiä tulevan varalle.
Syksy on muuttunut poikatalveksi, aamulla saimme ensilumen, maa on jo valkoinen.
Metsään kun menee jäljet vain jäävät merkiksi että mikä vuodenaika tulee seuraavaksi syksyn jälkeen.
Vielä vähän aikaa meni ennen kuin Kiantajärvi saisi pysyvän jääpeitteensä ja silloinhan oli kohta se oikea talvi.
Pakkaset ovat olleet suotuisia tänä syksynä ne ovat tulleet ajallaan ja pääsee ensimmäiset luistelun harrastajat omiin harrastuksiin luonnonjäälle.
Meille tulee käymään vanhapoika ja mies jonka minä tunnen jo vuosien takaa, melkein kuin hän olisi lähes lähiomainen, sellainen on tuntemus tuosta tulijasta. Mitäpä varten hän tuli tänne selviää kohtapuolin, hän tuli varta vasten kokeilemaan onko made syönnillään näin alkutalvesta.
Iltapäivästä hän kävi nokkaset laittamassa kairalla tehtyyn reikään.
Koivun vesan kävi kaatamassa läheisestä metsästä.
Reilu parimetrinen koivunalku valoa antamaan uiville mateille.
Aamulla koimme melkoisen ihmeen, made oli löytänyt koukun, jossa oli matikansyötti jonka se oli niellyt niin hyvin että jäi itse koukkuun kiinni, joka sitten nostettiin ylös melko vaivattomasti.
Kokemus oli sen verran uusi ja innostava että tuota pitää kokeilla myös itse käytännössä.
Omakohtaisen näkemisen johdosta voi vaikka saada näköjään itsensäkin mukaan noin kokeilemaan mitä juuri oli näkemässä omin silmin. Uutena aamuna se on nyt lähtö tuonne kylille, hankkimaan kalastukseen kuuluvaa välineistöä, kuten koukkuja ja hyvää ja kestävää nailonlankaa.
Kalat kun kasvavat monasti melkoisen kookkaiksi niin välineetkin tulee olla sen mukaisesta päästä, että niillä on sitten ilo nostella vaikka metrisiä vonkaleita avannon päälle talvella ja kesällä veneeseen.
Eipä sitä vain aina näy arvaavan miten minulle mielenkiinto heräsi tuohon niin ennennäkemättömään kalanpyytämiseen.
Voijaan vain aikakirjoihinkin merkitä tuo vuosi 1972 todella yhdeksi merkkivuodeksi.
Minulla oli syntynyt jo jonkunlainen kuva miten tästä eteenpäin, eihän me kaikki ihmiset madeta läpi vuosista syödä, pitää saada jotakin vaihtelua kalalajissa.
Esim. siikaa, haukea ja muikkua kun oppisin pyytämään, olisin minä jokseenkin kovastikin tyytyväinen siihen tilanteeseen joka on tässä pikkuhiljaa alkanut kehittyä kalastajana.
Meillä oli kyllä joskus kalaverkkoja mutta ei enää kunnollisia että kannattaisi olla enää järveen laskemassa etenkin talvella.
Vanhat suoniverkon resuja vain olivat, pari verkkoa.
Siitä se vain oli aloitettava noin kokeeksi vain että onko tällä mahdollisuus elättää jopa itseään läpi vuosista tällä leveysasteella missä minäkin nyt tällä hetkellä sijaitsen.
Olosuhteet ammattikalastamiseen on selvästikin olemassa mutta elättääkö se minut sen ansiolla jonka tulisin saamaan tienestinä, kalakaupan yhteydessä sitten joskus aikanaan kun olen ensin päässyt alkuun ja jaloilleni.
Mitään apua ei kotoa irronnut tälle ajatukselle sain olla Seppänen oman onnen seppänä aivan alusta lähtien.
Niillä kymmenellä koukulla kaikki käytännössä alkoi vain muutamien markkojen sijoitus ja olin tuntenut jo suurta tyydytystä kalastajana heti ensikokemuksista asti.
Minulle oli tullut suuri ja haastava tulevaisuuden tehtävä, miten tästä nyt eteenpäin saan jatkaa.
Olenko minä löytänyt sen oikean työni jota aina vain olen etsinyt vai onko tässäkin kun pääsen ensin kiintymään tapahtumassa se yleinen repsahtaminen ja sen myötä luopuminen koko hyvästä yrityksestä koota itseään uuteen mahdollisuuteen saavuttaa itselleen uusi ja haastava ammatti.
Nyt lähdenkin tätä ajan kanssa viemään eteenpäin, enkä lähde asioiden edelle millään tavoin ettei tulisi pettymystä.
Syksyn kokemukseni olivat hyvin rohkaisevia ja asiassa eteenpäin meneviä että tästähän vois tulla vaikka mitä hyvänsä.
Kova talvi on ainut joka tälle ammatille asettaa omat varjopuolensa, kylmä on tuolla jään reunalla -30 tai lähes neljänkymmenen asteen pakkasessa, siellä joutuu todella sukkelasti viemään asiansa läpi että ei käy kylmä käsiin ja jalkoihin, vinkkailmoilla naamakin tahtoo olla liian herkkä kylmälle.
Entäs ne kulkemiseen liittyvät tekijät, jotka myös on otettava huomioon, millä se sitten tapahtuu.
Vuosikin on jo vaihtunut ja muuttunut yhden pykälän vuosissa uudeksi, talvi on aivan normaali talvi on lunta, jäätä jota kuinkin sopivasti ja tarpeellinen määrä kovia pakkaspäiviä.
Olen päässyt jo niin hyvään alkuun tuossa kalamiehen jokapäiväisessä rutiinissa että olen päässyt vasta alkajan kannalta hyvään alkuun.
Kala jonka minä olen pyytänyt on otettuna hyvin vastaan lähitienoolla ja ovat sanoneet että tuothan vastakin kun ne saa suoraan kotiinsa järveltä tuotuna. Tämä saa uutta uskoa tähän työhöni jonka olen sattumalta nyt valinnut itselleni. Tuo kulkeminenkin sujuu melkoisen mallikkaasti näin ja keväällä on aamuhanki apuna ja keli on myös sen mukainen reppu selässä menevällä kalastajalla.

Oli tässä talvella joitakin aikoja sellaisia kun vesi tuli jään päälle, että meinasi siinä välillä tulla uskon puute kun siellä kalan jäljessä päiviä taapersin.
Voi aina olla suksen pohja myös aivan pyöreänä niin eteenpäin meno oli kovinkin jeesustelua niinä päivinä.
Mutta kun tuli kunnon kevätkelit niin kohta ei niin kuin olisi muistanut että huonoa keliä olisi edes kohdannutkaan aikoihin.
Kyllä sitä monet kerrat mietti voiko moottorikelkka olla tässä yhtään apuna mutta kun sellaiseen johtopäätökseen tulin omissa mietteissäni että se vie kaiken minun pienen tienestin jota aina saan kalakaupoilla käydessäni.
Katsoin että siihen ei kannata olla satsaamassa, vaikka kuinka minä olisin ajassa voittanut niin tienestini kannalta hävinnyt markoissa.
Ensimmäinen syksy, talvi ja kevät olivat menneet uuden asian oppimisessa. Onko kesällä mitään uutta johon voin kalastuksessa panna painoa, tuo muikkuverkon laittaminen vähän kyllä on käynyt mielessäni aika ajoin mutta ei sitä niin vain ole tullut hankittua.
Minäpä voin vaikka harkita seuraavaksi ottaa sen hankintaa toteutettavaksi. Minulla on pienet kalavelat maksettava tuolle sos. sihteerille, että menenpä siltä kysäisemään.
Enhän minä Yrjö Pyykkösestä kalakaveria itselleni saanut vaan menen kotiisi tokaisi tuo torvi silloin minulle.
Nyt oli maanantaipäivä ja Yrjöllä oli sos. lautakunnan puheenjohtaja työparina, sattuneesta syystä esitin sen myös hänelle ja perustelin hyvin miksi minä tarvitsen muikkuverkon kalastukseeni.
Puheenjohtaja Vilho Seppänen päätti siltä paikalta toiselle Seppäselle muikkuverkon oikeuttavaan ostoon Suomussalmen sosiaalihuollon varoista. Päätös oli hyvä päätös menin Kurkisen Kallen liikkeeseen osto osoituksen kanssa ja verkko lähti ja iltasella se oli jo järveen laskettu.
Aamulla minulla oli niin paljon yhdessä ainoassa verkossa muikkuja että minä lähin jo kalakaupalle samana päivänä.
Nyt se vasta rupesikin joltakin näyttämään, rupesin saamaan sitä arvokalaa jota täällä päin kaikkein mieluimmin syötäisi kun niitä vain joku toisi tarjolle ruokapöytiin syötäviksi.
Ei yhtään huonommin nyt mennyt.
Miten avarat tilat täällä onkaan olleet ja niin vajaakäytössä kuin se miltä on näyttänyt, nyt miksi täällä on minulle vain vähän kalakavereita on suoranainen ihme.
En minä ole ajatellut kaikkia omaan reppuuni pyytää ja vaihtaa markoiksi markkinoilla.
Varmaan tämä talvinen kalastaminen verkoilla ei olekaan kovin mieleinen harrastus kun se kuitenkin on sen verran aikaa vievää, tämä muuten ei ole laiskan miehen työtä tämä kalastus.
Voin vaikka vannoa että tämä käy työstä kuin mikään muukin josta vain markkoja irtoaa siihen oikeaan elämään.
Mitäpä minä murehtimaan jos ei Mikkoslahden rannoilla ole sen enempää kalakavereita.
Pilkkimies oli kyllä kovin yleinen näky keväällä jos missä päin noita selkiä liikkui.
Minäpä siihen olen vallan tyytyväinen, minulla on mistä valita taas uusi paikka jos haluan eikä minua kukaan ole komentamassa pois niiltä vesiltä ne ovatkin valtion lähes kaikki.
Kokkotaival niminen tila on ollut virallisena nimenä aina vuodesta 1938 maakirjoissa vain isännän nimet ovat tuosta vain muuttuneet.
Isoisäni Kustaa otti ensin aviopuolisonsa kanssa tilan omiin nimiinsä, josta sen ottivat vastaan jo kymmenen vuoden kuluttua heidän omat lapsensa, Jaakko Toivo Ilmari ja isäni nuorempi velimies Kusti Eino Eemeli.

Tilan he saivat nimiinsä elatusta vastaan kun ensin suostuivat paperilla tähän ehtoon jota vanhan kansan mukaan sanottiin syytingiksi.
Mutta ensin oli koettava ero mummolla ja ukilla, mummoni jäi vanhalle paikalle ja ukki tuli meidän huusholliin syytinkiään syömään.
Näin siihen aikaan sallittiin eri leipiin siirtymisestä meidän suvussa.
Ukki ja mummo eivät sen jälkeen jakaneet yhteistä sänkyä enää koskaankaan vaan kun olivat eri taloilla ja tyytyivät tähän ratkaisuun olla erillään toisistaan aina kuolemaansa asti, tämä oli heidän onnensa olla yhdessä matkansa päähän asti.
Tämä on vain hyvä muisto isovanhemmistani, jättivät sukuun arvokkaita paikkoja vaikka emme silloin niitä rantoja paljon noteeranneet kovin korkealle. Eipä sitä sillä lailla myös moneen muuhunkaan asiaan ollut toimintavalmiutta. Metsistä oli meille monet kerrat jopa taloudellista hyötyä se antoi lisähanketta ja taloudellista merkitystä, mutta se ei juuri meillä kovin usein näkynyt päältä eikä sisältä.

Vain kerran sisällä kyllä näkyi kovinkin selvästi, olimme saaneet uudet huonekalut, joita jo siihen aikaan nimitettiin sohvakalustoksi.
Kulkukauppiaat olivat päässeet käsiksi osaan meidän mehtärahoja jotka olisimme tarvinneet vaikka kunnolliseen vaatetukseen.
Monesti ei aina ollut kuin hitunaisia vaatteen riekaleita yllämme, noin jälkikäteen ajatellen, eihän meillä ollut näille sohville käyttötarkoitusta vaan ne menivät pikemmin nurkkiemme koristeena noin käytännössä.
Mutta olivatpahan mööbelit myös meillä sillä kertaa.
Lähiympäristö on ollut meille vertaansa vailla oleva paikka ja sen oikea sijainti on tuonut nyt vasta uusia mahdollisuuksia kun ne vain saisi ulos tuolta aivokopasta suoraan käytännön elämään viedyksi ajallaan.
Luonnon merkitystä tässä jälleen joutuu korostamaan kovin korkealle.
Nyt menemme eteenpäin tätä kesää joka allakka tietää sen olevan 1973, onko tässä kesässä mitään sellaista uutta hohtoa mitä voisin vähän valottaa no onpa johan hyvinkin on.
Metsän marjat eivät ole minua lapsena oloni jälkeen kiinnostaneet niin edes vähäänkään, mistä jälleen niihin noin aktiivinen kiinnostukseni on päässyt heräämään ja se herätys on niin merkittävä että minuahan ei juuri kotona monasti tapaakaan.
Voisit tulla aamusella aikaisin ennen lähtöäni kuulumiset vaihtamaan niin olisin ollut vielä tavattavissa, mutta kun kerran olen päässyt jaloilleni niin pitkä on ollut päivä odotella minua.
Metsän marjat ovat nyt minun kiinnostuksen kohteena, hyvä kesä on antanut melkoisen ison työn minulle lähes joka päivä kun vähänkään on kynnelle kyennä ja ollut metsään menopäivä.
Kalastus on vähän nyt sellaista kotitarvekalastusta, että edes omiksi tarpeiksi. Pitkiä päiviä metsiä kierrellen löytää uusiakin maisemia mitä ei ole aiemmin tullut koettua henkilökohtaisesti.
Uudet ovat niitä uusia vinkkejä antavia kokemuksia joita voi jossakin elämäntilanteissa hyöty käyttää jos milläkin tavoin, asia kerrallaan.
Minä olen siis löytänyt luontoni uudestaan elettäväksi oli ne kateissa ne vuodet jolloin olin menettänyt ajastani vuosia olemalla kaupungin kiireisten ihmisten rinnalla kärsimässä sitä juurettomuutta jonka sain itsekin kokea monin eri tavoin.
Menetys itselleni olisi ollut aikamoinen jos en enää olisi osannut tulla luontooni takaisin jossa minulla on kaikki ne luontokokemukseni jotka sain kuin syntymälahjaksi lapsuudessa.
Luonto on nyt minun kotini täällä olen viihtynyt en ole enää haikaillut kaupunkia enkä sen käytettyjä kiimaisia naisia.
Moni on kokenut metkunaisten vieneen koko parhaan ajan omasta elämästään ja tuhon omana olleet sen jälkeen monet ovatkin meistä.
Nyt en ole aikoihin naisia tänne kaipaillut, saan oman rauhani pitää sellaisena kuin sen itse haluan tai muuten rauhani on tipotiessään vain sen takia että nainen on tullut minun elämääni sotkemaan.
Jos saisin olla näin aina ja tästä eteenpäinkin niin ei minulla olisi hätäpäivää eikä kuura-aamua elettäväksi.
Kaikki on vain toiveajattelua, ainahan ihmismieli on käännettävissä niin me olemme heikkoa tekoa, ettemme ole niin vahvoja oman itsemme suhteen. Mutta on tuo siitä hyvä että edes tämän hetken olen saanut olla hyvin tyytyväinen täällä rantojen rannoilla vain parempaa paikkaa et itsellesi voi toivoa jossa itsesi kanssa olet saanut toivoa itsellesi kaikkea mitä on ollut tarvis.
Kokkotaipaleessa osakkaat olivat jo sitä mieltä että pitäisi ruveta jakoa touhuamaan että jokainen tietäisi omat rajansa ja saisi käyttää sitten kuin omaansa, eikä olisi siten tilivelvollinen jos on yhteisestä metsästä jotakin käynyt hakemassa omiin tarpeisiin.
Onhan tuota aina tarvetta ollut metsään jo tuo yhtenä ollessa tuli selväksi että välissä olisit ollut toisen puolella vaikka marjassa siitäkin oli käytynä melkoiset turpakäräjät.
Viisastahan tuo on jos vaikka jako tehtäisiin niin tietäisimme mistä kunkin raja sitten aikanaan tulisi menemään niin ainakin silloin varman olisi tieto siitä että olemme omalla puolellamme.
Oli siten kannatettava ajatus jakaa kaikkien niiden osakkaiden kesken jotka vielä olivat osallisia tähän tilaan omalla perintöosuudellaan.
Perintöä olivat jakamassa Eemeli setäni, äitini naimaosuuden, isävainajan jättämä osuus hänelle kuin isämme lapsille jättämä lakiosuus olisivat nyt jakoon tulevia, kohteena olisi siten koko Kokkotaival niminen tila täällä Vuonanniemen lähes tyvellä.
Laitoimme yhteistuumin asiamme vireille ja siis jäämme odottamaan viranomaistoimitusta.
Päivät vaihtuu Kokkotaipaleen rannoilla uuteen ja uudelleen joka ikinen aamu on varma aina siitä että jälleen pääsimme uuden päivän alkuun, mitään uutta ei sitten päässyt tapahtumaankaan paitsi on samat menot aamusta iltaan.
Metsä ja järvi ne vuorottelevat vuoronperään mihin itsensä milloinkin on päiväksi pistämässä.
Siitä kaikesta on päässyt aikaa kulumaan jo melkein puolitoista vuotta kun sain tämän aikaan että edelleenkin olen täällä kotoisien maisemien valtakunnassa. Hyväksi havaittu olotilani ei voi kovin hevin muuttua toiseksi, olisi kohtalon ivaa jos lähtisi kumoamaan näitä oloja jotka ovat osoittautuneet kelvollisiksi elää nyt ja huomenna ja niin poispäin.

Alkaa uuden syksyn tuleminen kaikkialle ympäristöön.
Ensin levon kannalla olevasta mökin miehestä on pikkuhiljaa kehittymässä yhteiskuntakelpoinen kansalainen, vaikka en arvostanut koko yhteiskuntaa sen arvoiseksi että minulta olisi saanut täyden tukensa.
Minulla oli nyt ollut kaikessa hiljaisuudessa aikaa nostaa omaa elintasoa niin paljon että seuraavana arkena kävelen kodinkoneliikkeeseen jossa möisivät minulle hyvän lisäajanvietteen.
Kotimökin nurkkaan olin minä nuo vekottimet monet kerrat jo nähnyt maalikylällä käydessä mutta vain se aina vain on siirtynyt tuota tuonnemmaksi rahan puutteen vuoksi.
Kesä on ollut sen verran hyvä, marjasta on irronnut monet saturaiset minunkin kukkaroon ja toinen mokoma järven antimia olen kevään, kesän ja nyt syksyn aikana vaihtanut oikeaksi rahaksi ja samalla itselleni ostovoimaksi.
Nyt minä olen nähnyt että TV toimii kyllä näköjään muullakin tavoin, ettei tarvitse edes Kainuun valoa omistaa kotona kun se saadaan toimimaan tavanomaisesti.
Syksyinen aamu vei minut kylälle oikein läheltä katsomaan tulevaa viihdepeliä illoiksi ne kun syksyilloin olivat täällä pimeän keskellä kovin vähäisiä.
Kynttilänvalo oli monen syksyisen illan valoni ainoastaan, siihen minä olin jäänyt enkä paremmasta vielä edes ollut haaveillut.
Koska tässä vielä oli niin alkuvaiheissa kaikki toiminta lähes.
Jos tuo TV toisi minulle uusia niksejä niin sitten voin minäkin siirtyä tälle vuosikymmenelle, mutta vielä ei ole tarvetta siihen.
Elän mielelläni tässä vaiheessa, jossa ei ole paljon päivää kohti paljon kustannuksia.
Koska tulot eivät ole vielä kovin hääppöiset vain toimeentuloni olen varmistanut itselleni josta tällä hetkellä nautin täysin siemauksin, kenenkään häiritsemättä, vaikka puutetta on monesta asiasta.
Menenkin tuttuun kauppaan tuolla Ämmänsaaren puolella jossa tiedän että siellä ne myyvät myös matkatelevisioita, tuossa on akkuliittimelle tarkoitettu vaihtoehto kun muu vaihtoehto ei valitettavasti käy.
Harvoin se nykyaika on pistänyt tänne ovesta sisään, edellisen kerran niin kävi vuonna 1961 kun meille laitettiin sohvakalusto ja nyt olisi tulossa liikkuvaa kuvaa tuonne ukkini entiseen huoneeseen.
Eipä ukkini aavistanut että pari vuotta hänen lähtönsä jälkeen tulee pojanpojan toimesta tässä huoneessa olemaan televisio.
TV on jo valloittanut monet lähinaapurit jo vuosia aikaisemmin, siellä ovat sähkö olleet helpottamassa TV:n laittamista.
Mutta kyllä monessa mökissä on juuri näin aloitettu kun ei ole ollut sähköä niin akku televisio on ollut se ainoa mahdollinen vaihtoehto tai on tietyissä tapauksissa oltuna pitkään myös naapurinkin armoilla.
Kyllä meille tuo nykyaika perin verkkaan tahtoo olla tulollaan, pieniä ovat askeleet eteenpäin mentäessä, mutta kuitenkin jotakin aina nyt kuitenkin. Eihän täällä nyt kaikkea kerralla pidä olla laittamassa, muuten kaikki kanssakäyminen naapurien kanssa lakkaa kun se on ja naapurien taholta käynyt kun heillä jo on niin että on sähköä, autoa ja moottorilla kulkevia veneitä.
Myös talvella mennään matkoja moottorikelkalla.
On jonkinlaista leipäkonetta jos minkinlaista pyykinhieronta konetta tai mankelia ja kuivausrumpua, sähköjen tuleminen mahdollistaa jos minkin koneen pyörimisen niissä talouksissa ja joilla oli sähkövalmius pyörittää näitä nykyajan mukavuuksia, mutta ne eivät antaneet ilmaiseksi mitään hyötyä kuta useampi nykyaikainen piuha sinulle on vedettynä minnekin sen keveämpi kukkarosi tulee myös olemaan kun on laskujen maksun aika.
Minulla ei vielä ollut muuta lisälaskua kuin tiedossa tuosta hankittavasta televisiosta tulee TV-lupamaksu, alku oli siis olemassa yhden laskun ainakin olin nyt tulevaisuudessa maksava ajallaan.
Minullahan ei vielä ollut edes puhelintakaan tuolloin häiritsemässä aamu eikä yöuntakaan.
Vähät olivat vielä ne velvoitteet joista minulla oli meno eriä säännöllisesti ulospäin.
Menen nyt sitten tuonne kaupan puolelle perehtymään niistä uusista tämän ajan saavutuksista jotka tuovat minutkin lähemmäksi nykyaikaa.
Televisio on varma opettaja monessa näin ovat tutkimuksetkin opettaneet. Minäkö rupeankin opiskelemaan television kautta niitä puuttuvia tietojani, aivan sänkyni päällä noin selällään tai voi olla että joskus voin vaikka kylkeäkin kääntää, sekin on varmaa, jos minä aivan oppimismielessä olen menossa televisioita itselleni hankkimaan.
Valikoima on vain kovin pieni jos haluaa että akkuvirralla katsominen olisi mahdollista.
Kolmesta se on valinta tehtävä on japanilaista ja vielä eurooppalaisia vaihtoehtoja.
Tarkkaan siinä saa syynätä toisten paremmuutta, eikä taho heti paikalla sitä oikeata löytyä käsiini.
Tuo tuossa national tv rupeaa jo vähän kiinnostamaan yhden pienen asiansa vuoksi kun siinä on tuo kuvaruutusuoja laitettuna kätevästi ruudun suojaksi kuin tarkoituksella, että hyvä suojalaite kun se siirretään.
Niinpä kaikki järjestyi melkoisen sukkelaan kun saatiin oikea töllötin käsiin ja kiikutettavaksi pois tästä kaupasta tuonne järvenranta salolle jossa sitä ihmettä ei oltuna ennen ikipäivänä nähty.
Piti vain muistaa vielä ottaa että olisi voimaa joka käynnistäisi tuon ihme töllötimen sitten iltasella.
Se joka ei ole täällä ennen käynyt minun Ryysyrannassani ei tiedä mitään miten minä television sain kotia katsottavaksi.
Vene olisi ollut hyvä vientikeino tuonne vesistön taakse.
Mutta kun ei aina arvaa että mitä sitä on aina tuotavaa tuolla kylältä sellaista joka vaatisi venekuljetuksen.
Nyt olisi ollut sellainen tilanne. Reppu selkään tienvarressa, akku painaa reppua.
Siitä vain toiseen käteen pieni yhdentoista tuuman TV ja toiseen ulkoantenni kiikutettavaksi.
Olinpa valinnut melkoisen kuljettamistavan tällaiselle painolastille ei se pieni televisiokaan niin kevyt ollut, monet kerrat sai vaihtaa kättäni ennen kuin olin perillä töllini kohdalla jossa kohta koetaan historiallinen hetki TV:n muodossa. Nytkö ensikertaa minun aikana sivistys tuli tuosta ovenavauksesta Ryysyranta kotiini ja nyt minäkin päässyt sivistyksen alkuun TV:n myötä ja näin ollen voin unhoittaa ympärillä olevan lian, noen ja vuotavan laipion sateella. Nyt minulla on kotonani kumpaakin sekä on sivistys nurkassa huoneen uunin vieressä, kaikki muu ympärilläni ei anna oikeata sivistyksen kuvaa jos vaikka olisit itse niin omin silmin käynyt havainnoimassa paikan päällä.
Olipa se ilta kerrassaan, tämän mökin kohdalla sisällä siellä on nyt se jota ruvettaisi iltaisin vahtaamaan silmä kovana, ettei nyt mikään merkittävä uusi asia menisi ohi silmien.
Kaikki alkoivat toimia suunnitelmien mukaan kun lähetys alkoi sitten illemmalla se mahtoi olla sellainen päivä viikosta kun ei tullut päiväohjelmia, eikä muuta kuin sitä tuttua lumisadetta, oikein vanhaan malliin jota koettiin jo silloin kun televisiot rupesivat yleistymään kuusikymmentäluvun puolivälin tienoissa näilläkin korkeuksilla.
Nyt minulla meneekin lähes kaikki illat nurkkaan päin katseen luoden.
Voisipa ne kylän punahuuletkin kylän raitilla jäädä pitkäksi aikaa mielestäni pois, johan tuo on hyvään alkuun tässä päässyt kulumaan kun viimeksi neito nuori ja kauniskin lämmitti kulkijapojan rintaa eräänä syksyisenä yönä aitan hämärässä peiton alla väristen pienestä kylmyyden horkasta.
Muutamien viikkojen jälkeen kaikki onkin taas normaalia, TV:tä ei ole mahdollisuutta aina katsoa kun ei ole kuin yksi akku koko talossa.
Eipä tullut kovin tarkoin etukäteen miettineeksi, että voi vaikka viikon tauko tulla television katseluun kun akusta on virta mennyt niin vähäiseksi että TV on täysin pimeä.
Menee jonkun aikaa ennen kuin minä olen hankkinut vara akku ratkaisun tähän pulmaani.
Kun se kaikki nyt rupesi maksamaan jopa tuon sivistyksen saaminen television kautta. Jopa kai se oli korkein aika minullakin siirtyä tähän päivään ja olla ajan hermolla.
Ranta asukkaan arki on muuttunut pienen askeleen toivottuun suuntaan, maailman laajuus on jo päässyt vaikuttamaan, jopa puhutaankin mitään ei eilen illalla erikoista töllöstä tullutkaan.
Televisio radion ohella on ruvennut minunkin puhumissisältöä säätelemään, normaaleissa yhteyksissä kun kanssakäyminen tapahtuu jonkun toisen henkilön kanssa.
Miten se vielä tuleekin vaikuttamaan, sitähän minä en vielä tässä vaiheessa varmuudella kykenee sanomaan vain antaa ajan kulua, kuinka sitten minä olen sanomassa oman kantani, olenko jo suorastaan narkomaaniksi omistautunut.
Jospa minä opinkin nyt ajattelemaan maailmanlaajuisesti maailman asioita kun tuo avartava viestintäväline on päässyt minun makuuhuoneen nurkkaan kai aivan oikein jäädäkseen no niin itse olen haluamassa.
Jopa lähes jokapäiväiset sodatkin ovat tulleet lähelleni, sodat eivät ole maailmasta minnekään hävinneet ei kurjuus, eikä nälkä, tämä kaikki tieto tulee hyvänä pakettina tuolta ruudun takaa minulle.
Ihmisten julmuudet eivät päättyneetkään käytyihin maailman sotiin jo kauan sitten, ihminen omistaa edelleen petomaisia tapoja elää ja jättää pois huomiosta toisen ihmisen, jolla myös olisi oikeus arvokkaaseen omaan itsenäiseen elämään.
Maailma on täynnä pahaa, meillä ei ole rakkautta toisia ihmisiä kohtaan.
Me toiset olemme uhka, sille joka meitä vie pahempaan ahdinkoon, koska hän ei voimakkaampana halua että häntä ei noteerata maailmassa.
Ihmisillä on syvä ennakkoluulo toisiin nähden, eikä rauhallinen rinnakkaiselo ole mahdollista tämän päivän ihmiselle.
Siemen jonka kauan sitten kylvi ainut ihminen ei sammu enää koskaan, me ihmiset olemme pahoja toisillemme nyt ja aina niin kauan kuin maailmankaikkeus muuttaa meidän elintilan elinkelvottomaksi elää.
Sitten vasta meidän on hyvä olla kuin meitä ei enää ole olemassakaan toinen toisiamme vastassa osoittamassa että sinä olet turha, sinut minä haluan täältä pois.
Väkivalta on televisiossa niitä pahimpia, edes lempeä hyvin tehty seksifilmi ei ole huonointa mitä televisio ulos lähettää.
Se mitä tulee sen ajan tasoon seksifilmeissä olisi ollut kovinkin toivomista että olisi saanut oppiakin siitä kun se on sillä lailla ettei tämä takakammarin poika aikoinaan koulussakaan moista hienoutta saanut opiskella.
Kotonakin se oli vain meiltä vilttien alla piilossa ja siellä se myös pysyikin aina lähes näihin päiviini saakka, ennen kuin tulivat nuo rantaneuvoksen järjestämät seksilomat ja silloin sai sellaiset filmit että tollo täytyi olla miehen, ellei nainen saanut yhdynnän aikana orgasmia noiden filmioppien mukaan tehdyllä rakastelulla.
Se että jos seksin oppiminen menee kovinkin myöhäiskypsälle iälle saattaa sitä toisille olla jopa haittaakin.
Ihmisen oppiminen hidastuu iän karttuessa voi jopa mielenkiintokin karata vanhetessa seksiä kohtaan.
Kauan vain eläköön toi seksi, oppimielessä tuotuna siitä on vain pelkkää plussaa näin näkisin sen puolen en vielä ole teeveen oppeja itse päässyt hyödyntämään käytännössä.
Kotimaiset elokuvat saavat minulta varauksettoman tuen osakseen, varsinkin vanhoilla filmeillä on minut saatu vakuuttuneeksi siitä että mitä olisi kotimainen elokuva ilman Pekkaa ja Pätkää niin ja heidän esittäjiänsä tietysti.
Aku Korhonen on todellinen filmien mestarimies taatusti omalla paikallaan eikä myös Tauno Paloakaan sovi unhoittaa ja monia muita jotka suorastaan ovat tänään käsitteitä suomalaisen filmikulttuurin tähtitaivaalla.
Siis todella monet kotimaiset elokuvat ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni. Työväentalon elokuvat kyllä ovat saaneet jäädä siis historiaan sen jälkeen kun minulla on ollut tuo TV niin eipä se ole enää vienyt minua elokuvailtoihin kuin vain enää ani harvoin on poikkeuksellisesti käynyt lähinnä jonkun erikoisfilmin kohdalla, jota joutaa odottamaan vuosia ennen kuin sen TV esittää koko TV-kansalle. Hyvin on mennyt, olen päässyt sinuiksi töllöni kanssa ei valittamista. Television orjaksi ei ole minua vielä saatu, kaikki jokapäiväiset askareet kyllä tuli hoidettua ajallaan.
Kerronpahan tässä nyt niistä tunnoista jotka kohdistuivat sellaiseen ennen kokemattomaan kokemukseen, kuten oli tämä telkkarin tulo minulle, jolta puuttui kaikki mukavuudet tyystin omasta huushollista.
Sätkäkone taisi olla niitä ainoita koneeksi sanottavia mukavuutta tuovia helpotuksia.
Minäpä olenkin niitä jotka lähtevätkin hitaasti kiiruhtamaan ei makeaa mahan täydeltä, kerralla vähän ja harkiten nyt on elettävä.
Joka markka on lähes katsottava minne sen köyhä laittaa.
Työväentalolle en mene enää samoin, hotelli saa tulla omillaan kun minä en ole sinne istumaan käynyt aikoihin.
Ei se minun poissa ollessani kuviosta taida mennä nurin, koska minun rahavarani olivat aina niistä lähes pienimmästä päästä.
Olemme nyt jonkun aikaa omillamme jos tarvetta alkaa esiintyä, jälleen silloin me kohtaamme.
Käy tässä välillä muuallakin ettei aina vain oltaisi TV:tä katsomassa sänkykamarissa makuullaan, mennään vaikka tällä kertaa metsään hakemaan talveksi polttopuut kun syksy alkaa olla sillä mallilla että sitä olisi korkein aika metsään mennä.
Meillä ei jostakin syystä ole oivallettu että kevät olisi sitä aikaa että puut tehtäisi valmiiksi kevätahavan aikana jolloin ne myös parhaiten kuivaisi jo metsässä. Jotakin on sitä vielä opittava ennen kuin paremmalta näyttäisi minunkin meininki taloutta laittaessani hyvään malliin.
Pokasaha oli vielä parasta metsässä kun koetin tuoretta puuta nurin metsässä. Moottorisahat ovat vain kauppojen hyllyillä, eikä niitä tähän savottaan vielä ole tarvetta hankkia.
Odotellaan niitä päiviä koska mies metsään menee pärinä äänen seuratessa mukana työmiestään metsään saakka ja aina se tietää mies on niitä moottorisahamiehiä vai muutenko siellä metsässä moottorisahan kanssa melua pitää. Vanhan mallinen kaarisaha niin sillä sitä jälkeä jo rupesi syntymään kun tämä mies pääsi vauhtiin, siinä rupesivat jo keltalehdet varisemaan koivun kaatuessa maan kamaralle.

Keltaiset lehdet jo maan peittävät ja jäljellä on enää pitkä syksy tai ankea talvinen murhe selvitä tästäkin kunnian kukkuloille.
Täällä metsässä kaikki on vain rauhallista vain jonkun kerran voi enää pyy viheltää päivän aikana, riekko koettaa olla paremminkin piilossa metsien suojissa, valkoinen puku paljastaisi heti metsämiehelle nyt ei ole vielä lunta laisinkaan rankamiehen murheena.
Metsä on täysin kuivaksi itsensä kuivannut, oleminen täällä on nyt kaikkein parasta on sopiva, eikä pakkanen näpistä varpaita tai sormien päitä.
Tämän parempaa työilmaa ei ole kellään joka on metsätöissä.
Ei sitä niin mielellään lähtisikään tällaisiin savotoihin jossa aina olisi paikat märkinä yltä päältä ja saisit päiväsi viettää kuin märkä vasikka karsinassa konsanaan.
Sitä vaan oli aamullakin lähtevä täysin samanlaiseen urakkaan ei sitä pokasahalla yhden päivän aikana kovin kaksisia rankakasoja saa aikaiseksi.
Pitää mennä myös seuraavan päivän puolella jo aamusta heti kun on saanut talkkunan väännettyä lusikalla ääntä kohti.
Kyllä se tuo talkkunapuuro on melkoisen tolkkua puuroksi kun siihen on vielä sekoitellut paistinpannulla tirissyttä rasvaa joukkoon niin mies tuntee olevansa nyt jonkinmoinen mehtäläinen, omassa metsässään.
Vankka ja tolkku on tuo annos vaikka ei ole kuin veteen keitettyä puuroa voisilmän kanssa ja myös tuo rasvalammikko puurokupin reunalla antaa sitä tarvittavaa iskua miehen kuntoon, täällä metsässä ne mehut hupenevat miehestä kuin miehestä vaikka kuinka olisi itse voimamies konsanaan fyysisesti niin ilman riittävää oikeaoppista ravintoainetta sinulla ei ole täällä menestymisen mahdollisuutta.

Kovat ovat nämä ponnistelut joita metsän leikkaaja täällä joutuu kokemaan päivien aikana.
Toiveena olisi että vain ei tulisi yön aikana mitään yllätyksiä, edes lumentulokaan olisi tässä vaiheessa tälle hommalle eduksi, vaan olisi nyt tällaista tavallista syyskaunista ilmaa pitempään, koska täällä on paras mahdollinen työskentelykeli että paremmasta nyt ei väliä olekaan.
Minä olen saanut pokani niin hyvään vetoon ettei täällä aina kesken päivää malttaisi olla lähtemässä poiskaan vaan tehtäisi kunnon pituus päivälle niin kuin tapana vielä on ollut, nykymetsuri se käyvä huitaisee metsässä muutamia tunteja tehden kieli vyön alla koko ajan ollen ja melkein läkähtyy kun on kotiin lähdön aika hän on sellainen veikko tämän polven metsän leikkaaja että jopa pitää itsensä äärirajoilla asti koko päivän ja näin kohta noutaja tulee miehelle jo muutaman kymmenen vuoden päästä hakee omansa, selvä peli mies on mennyttä kalua, meni hyvän urakkavauhtinsa vuoksi.

Täällä on se vanhan kansan rankamies joka vielä arvaa säästää omaa itseään täällä metsän keskellä ja haluaa vielä olla terveenäkin.
Talven rankakasat ovat sitten tehtynä metsään, onnisti hyvin tällä kertaa kaikin puolin ilmoilla oli siihen suurin syy miksi kaikki meni niin hyvin.
Räntäsateet olivat siirtyneet tuonnemmaksi, eikä kunnon vesikeliäkään koko aikana saanut kokea osakseen tuokaan savotta, kiitos luojalleni siitä.
Nyt voi vaikka luntakin tulla kunhan ensin muistaa pitää jonkun verran ensi alkuun yö kylmiä pitää että olisi sitten jonkunlaista pohjaa hevoselle. hevosellahan nämä rankakasat on haettava täältä metsästä kun kuitenkin ne ovat vielä haettava tuolta soiden takaa kun se aika koittaa ei sitä ole vielä sitä moottorikelkkaa tällä köyhällä ole, vähäiset markat ovat menneet syödessä ja tuo töllöön se on jo ruvennut minulle vähän niin kuin käymään kukkaron päälle.

Ostin tässä sen vara-akunkin että aina voi olla katsomassa kuin suinkin tulee katsomisen arvoista ohjelmaa.
Pokasahani on ollut siitä hyvä kapistus, vaikka onkin jonkinlainen nälkä vielä niin on kuitenkin metsässä saanut aikaan ison kasan rankoja tulevan talven varalta.
Meillä on nyt kotimökilleni varma tieto että saamme ainakin vielä ensi talven puut omasta metsästä, kunhan tulee vain riittävästi ensin lunta.
Menee se taaskin aika myöhälle ennen kuin järven toiselta puolen pääsee hevosmies tulemaan tälle puolelle lahtea.
Tuo nimensä veroinen kylmälahti ei ole tänä syksynä kovin kiirettä pitänyt pakkasten kanssa,
välillä on satanut lunta kovastikin kun kohta olemme saaneet leutoa keliä osaksemme, eikä sitten kaikki järjesty ajallaan.
Tulee varmaan tästä puunostokin kysymykseen kun ei ole saanut vielä omasta metsästä puuta veätetyksi ranteelle asti.
Kyllä se siihen meni, että ostoon puut menivät pino halkoliiterin kupeessa kävi jo kovin matalaksi kai ja kohta myös oli kovin lyhytkin tuo pino vähäisiä kuivia halkoja.
Naapurista oli nyt turva ja tuki meille syntyneeseen tilanteeseen oli käytettävä paperirahaa tuohon puunhankintaan ja sekö taas löi takapakkia vähäisiin rahavaroihini.
Että kehtaakin olla melkoisen huono tuuri.
Sitten kun ovat nuo jokapäiväiset työt taas takana päin, halot hakattuna liiteriin tulevaksi talveksi.
Rangat metsästä saatu pois kuljetettua hevosveätöllä, odottamaan kevättalvea kun sitten niiden teko on mielekästäkin.
Mennäänpä vaihteeksi minun mieluisamman harrastukseni pariin jossa minä olen lähes aina viihtynyt ehkä kaikkein parhaiten.
Näissä oloissa sen on kuin itsestään selviö, että minusta on saanut hiihtäminen hyvän kannattajansa.
On lähes aina ollut minun mieleen lähteä kiertämään omaa tehtyä latua.
Nytpä minä olin latuni tehnyt tuosta lahden yli pihlajan puolelle ja olen lähdössä toista kertaa kiertämään tuota kierrosta.
Menin ensin kylmänlahden puolelle ja pihlajan rannasta, siitä se minulle alkoi tosi rankka nousu jota sainkin lykkiä oikein hartiavoimin eteenpäin.
Se hyvä puoli oli tuossa lykkiä että oli kova pohja allani ei upottanut vähääkään, moottorikelkalla pitkin syksyä ajettuna oli tehnyt siitä niin hyvän kuljettavaksi.
Kelkka näkyy antavan hyvän kulkuväylän myös suksimiehelle.
Rinne on rassannut melkoisen paljon voimiani, pitää ottaa seuraavaksi vähän löysäten ottaa, eikä tätä pätkää seuraavaa olekaan mahdollisuutta mennä vauhdilla eteenpäin, olin vain kerran edellisenä päivänä matkan kulkenut, niinpä matkan teko ei ollutkaan mitään päätähuimaavaa vauhdin kannalta, mutta eteenpäin sitä vain mentiin metri metriltä ja tasamaata tuo siltä kohtaa sattui olemaan, vanhan viitostien pohjan ollessa kyseessä vain pieni loiva vastainen ja mentiin alaspäin lahden suuntaan lumen tuprutessa selän takana. Suksilatu oli kovin syväuraista se oli sellaista taiteilemista pysyä tasapainossa syvässä latu urassa hiihtäen.
Minkäs mahdoin itse olin harrastukseni eteen työni tehnyt ja nyt sitä taas jälleen harrastin tätä hiihtämistä täällä kotiselkosilla.
Nyt oltiin päästynä taivalta Kokkotaipaleen tielle asti ja taival oli todella nimensä veroinen taival, Kokkotaival jonne tämä latu-urani johti, jota oli vielä edessäpäin noin 2,5 km. Kokkotaipaleentie on saanut uuden suksiladun kun entinen aina menee joka tuiskun jälkeen umpeen, eikä taho aina sattua samoille urille entisten jälkien kanssa, koska linjan leveys on 5-6 metriä niin sopii sinä erehtyä monet kerrat ennen kuin ollaan pysyttynä samoilla latu urilla useamman tuiskun jälkeen.
Se vain käy hyvästä harrastuksesta että näin on.
Muutenhan se olisi tuo hiihtäminen vain leikin laskua kun aina vain olisivat valmiit ladut käytössä, minä en ainakaan ole siihen tottunut muualla kuin tuolla kansakoulussa ja sielläkin ne tehtiin opettajan johdolla aina uudestaan jos tuisku oli isommin tehnyt tukkoja aukeimmille paikoille.
Menenpä vielä toiseen kertaan kun tuntui niin vähä vain rasittavan tämä ensimmäinen kymppi, otetaan nyt vähän lisää tehoja itsestä.
oja itsestä irti kun on saavutettu pieni lämpötila takin alle kuin seuraavaa lenkkiä ajatellen.

Meno ei siitä hiivu vaan koko ajan olen menossa yhä kovempaa kyytiä. Nyt se siellä uusi Mäntyranta harjoittelee oikein intervallityyliin, suhahtaa vain kilometrisen järven poikki ja kohta takana on myös kohtalainen mäenrinne ennen pihlajaan tuloa.
Melkein vapaalla on mennä seuraavan myötämäkiosuuden perille saakka ja tahti on vain reipasta ja jouduttavaa.
Kyllä oli ilo mennä omaa tekemää latua taaskin eteenpäin niin että nuoruusvuoteni kävi mielessä kun meno oli kohta yhtä reipasta ja virkeätä.
Jopa meille tuli paljon kilometrejä jo kouluaikoina puhuttiin että olisi vaikka lähes tuhat tullut kilometriä painettua metsissä ja järvien aavoilla pyryn seassa välilläkin menen ja pakkastakin on eteen sattunut.
Tervapohjaiset sukset sen kuin saavat kyytiä tältä menijältään taas tällä kertaa on menossa toinen kierros tätä kymmenkilometristä yhtäjaksoista reittiä ei riitä toinenkaan kierros vaan tämä mies porhaltaa matkaan yhtäjaksoisesti kolmannen lenkin ja se jääköön tällä kertaa viimeiseksi.
Minulla on nyt se vanhanajan fiilinki hiihtämistä kohtaan, enkä ole lannistunut siitä että välillä latuni on yön aikana mennyt tukkoon.
Vaan sama tarmo on minut vienyt, oikein pitkäaikaisen harjoituksen tielle, tällä jo niin tutuksi tulleella kotiladulla, tähtään tällä harjoittelulla kevään kilpailuihin.
Nyt kuitenkin rauhassa ensin harjoittelen säännöllisesti ja pyrin olemaan entistäkin kovemmassa iskussa kilpailun alkaessa.
Mutta tämä tulee vasta kevään korvassa vastaan mihin kilpailuun oikein tähtään tällä harjoittelulla tähän malliin.
Tässä on välissä kaikkea muutakin sellaista jossa pitää olla jotakin sanomassa. Sinne jäi hiihtäjä harjoittelemaan omaa harjoitustaan, kova on pojalle aikomus kun pistelee lähes kolmenkymmenen kilometrin päivävauhtia.
Siitähän ne ovat toisetkin tosi kilpahiihtäjät lähteneet, ettei tule tuloksiakaan jos sitä sängyn laidalla odottelee toisten saavutuksia.
Kotonakin on juuri tapahtumassa perin merkillisiä asioita, joita ei olisi tältä syönniltä oikein uskonut.
Mennään ajassa tuonne kevättalven puolelle paremmin kun kaikki sai alkunsa siitä kun tuossa naapurissa rupesi kulkemaan sellainen aiemmin tuntematon mieshenkilö ja oli kova kalamies.
Ennen kaikkea mies oli erikoistunut madepyyntiin koukuilla lähinnä kotipuolessa päin tuolla Kiannanniemen suunnalla, saman järven rannalla missä me myös tällä hetkellä olemme. Tämä Kiantajärvi on sellainen monihaarainen järvi ja myös melko kookaskin sisämaan järveksi.
Jos me nyt vähän leikittäisi ajatusleikkiä, vaikka silleen että yhtäkkiä ei tuota järveä tuossa enää olisikaan ei edes järven syvimmässä kohdassa olisi vettä missä järven suurimmat vonkaleet itseään käyvät venyttelemässä kun vesi on säännöstelyn jälkeen kevättalvella alimmillaan.

Me olemme kuitenkin jo vuosisatoja tottuneet että on järvi josta meillä on ollut monenmoista hyötyä.
Vesi tuossa lähellä elementtinä on antanut uutta uskoa elämälle vaikka se olisi monasti karille mennyt muutoin.
Kiantajärvi järvenä on mahtava elämän luoja se kun on pitänyt jopa nälän loitolla monesta mökissä, varsinkin kaukaisina vuosisatoina.
Tämän päivän Kiantajärvi on antanut taas monelle levähdyspaikan mökkeilyn muodossa.
Mitä olisi nämä lähialueet ilman näin kaunista järveä, vaikka se kaunein osa meni kylläkin voimalaitoksen myötä, raha ahneitten yhtiöitten hyödyksi. Minunkin lapsuuden ajan rannat jotka minäkin tunsin vielä omakseni, ovat ainaisesti menneet, rantani jäi komeine hiekkarantoineen vesimassojen alle kesäksi ja syksyksi, talvella kuin keväälläkin näemme huonon lopputuloksen järvien säännöstelystä omin silmin jos niin haluamme haikeina katsella tämän ajan ihmisen luonnolle tekemiä raiskauksia.
Se kaunis kotiseutuni jäi veden peittämäksi, rannoilla jossa lapsena niin monet leikkimme leikittiin yhdessä sisarteni ja lapsuutemme kavereiden kanssa. Meidän maisemiin on asettunut nyt Esko Moilanen Kiannalta kalastajaksi. Minäpä en aivan heti muista ketään joka olisi ollut yhtä päivettyneen näköinen kuin hän oli tuona keväänä, olisin melkein ollut valmis lyömään vaikka vetoa siitä että tuo ei ole edes meikäläisiä niin tumman värisävyn oli lempinimeltään Etkari saanut omilla luontoretkillään.

Tuohon mieheen halusin heti paikalla tutustua vain siksi että hänellä oli harrastuksena kalastus kun muilta kiireiltä mies joutaa.
Mitäpä ne ovat kulkumiehen kiireet jos ei vain satu samaan kyläpaikkaan yhtäaikaa velanantajansa kanssa.
Sittenpä kulkumieskin voi vähän virkistyä ja huomata lähtevänsä vaikka sanaa puhumatta.
Nyt oli koko pitkä kevättalvi aikaa olla ja kuulostella ei kiirettä edes pappia kuulemaan kirkkoon vaan aina menohalut olivat muualla keväthankien selkään jo aamulla aikaisin.
Aamulla aikaisin se kalastaja on liikkeellä sen sain oppia hänestä, minä vain en ollut tiennyt että kalaa pilkillä saa juuri aamuvarhaisella kaikkein parhaiten, mutta kun opin itse sen käytännössä ja havaitsin pitävän paikkansa niin olinpa minä jo itsekin yhtä aikaa auringon nousun kanssa kohta vetelemässä kyrmyniskoja jään päälle viiden tuuman reijästä tai keväämmällä avantomaisista isoista veden syövyttämistä reijistä jotka kooltaan olivat niin suuria välillä että kokonainen mieskin siitä olisi sopinut menemään ahventen valtakuntaan ikiajoiksi.
Minkä inspiraatiolisän olinkaan saanut tuosta aikaisesta lähdöstä kalaan.
Nyt tämä mies lopullisesti meni kalastukselle, sehän oli suuri ja valtava uusi elämänkokemus olla luonnon keskellä keväisenä aamuna auringon juuri tehdessä nousuaan tuolta järven takaa tälle puolelle Kiannan selkää Mikkoslahdelle missä minä juuri olen saanut ensimmäisen reijän kairattua keväiseen jäästä läpi. Melkoisen työn aina siinä teki kun kaira ei ollutkaan parhaassa mahdollisessa terässä kuin olisi toivonut se oli välillä sellaista jykertämistä ja jopa väliin toivotontakin aika ajoin.
Miten tänä aamuna saisi pilkkipaikalle onkireikiä kohtuuajassa ja vielä vähän useamman kuin muutaman.
Jostakin ihmeen syystä nykykairat ovat tehty jopa niin vaikeaksi itse teroittaa että jopa suorastaan onkin ollut mahdottomuus teroittaa jos ei ole ollut varaterää mukana niin kalareissu tyssäsi yleensä siihen sillä kertaa.
Kevät kyllä oli siitä hyvä sillä lailla että yleensä siellä ei tarvinnut yksin olla värkkäämässä itselleen onkiavantoa, kalakaverit antoivat apua tarvittaessa reikien tekoon jos ei itse kyennyt siihen sinä aamuna ja pitkin kevättä reiät sen kun vain lisääntyivät oli vara valita mistä vaikka joka aamu uusi paikka ja myös reikä samoin tein.
Minullahan ei ollut vielä sitä omaa jääkairaakaan vaan aina sain olla toisten armoilla jäälle mennessä.

Lue lisää

Nyt heti samaan hengenvetoon olisi toivomus minulla, olisipa myös köyhälläkin edes jokunen hyvä kaveri joka olisi tässä jakamassa tämänkin ihanuuden minun kanssani tasapuolisesti.
Meitä kun olisi sitten kaksi, meille syntyisi hyviä suunnitelmia millä me voisimme olla toisillemme avuksi ja näin kääntäisimme valottomuuden valonlähteeksi toisillemme elettäväksi.

Vuosi 1972 on edelleen se arvon vuotemme jota olen edellä kertonut omakohtaisiin kokemuksiin perustuen.
Kaikki eivät taho tästä oikein pitää että nuorimies on kesällä jäässä on jo vanha niin että ei edes sängystä joka aamu jaksa itseään ylös pyöräyttää.
Vanha sitä on ja niin vanha että äidillä pitää melkein kaikki asiatkin hoidattaa kun hän on vielä sen verran tolkussaan niitä hoitelemaan.
Minä sain tämän huoneen niin viihtyisäksi tämän köyhyyteni keskellä, ettei tule enää suurempaa tarvetta lähteä tuonne Ämmänsaareenkaan se on niin tuttua jo että mitä minä enää sinne, johan minä olen monet oppirahat maksanutkin itseni tappioksi kun olen sinne tarjolle mennyt.

Suurin tappio on se ollut minulle syntynyt juuri noista oppireissuista joita ei olisi pitänyt liian kokemattomana mennä edes hankkimaan itselleen.
Tässä nyt niitä saa vain haikein mielin muistella ja toivoa ettei enää koskaan tee mieli naista joka on suorastaan itse piru.
Alkaa aurinko mennä mailleen ja vie vanhan päivän mennessään ja tuo sitten uuden huomisen tullessaan.
Katsomme tavan takaa toisiamme, sinä ja minun oikea persoona, minussa ja sinussa on jotakin perin erikoista ja piilevää.
Joka päivä näkee sinut luonani tässä pihallani käyskentelemässä niin olet aina ollut minun lähellä että voin aina sinua tavata näin kahden kesken.
Meillä on paljon yhteistä, sinä ja minä, yhteys meitä yhdistää.
Me emme ole kertoneet sitä vielä kellekään, voisivat luulla aivan hölynpölyksi koko olemassaolosi.

Minäpä sen kerron nyt kun on siihen niin sopivasti aikaa käyttää.
Olen nimittäin saanut omistaa kuudennen vaiston, aivan pienestä pitäen en vain ole aiemmin sitä kellekään ääneen mennyt esittämään.
Koska ylimääräinen vaistoni toimii ainoastaan minussa, jonka toimivuuden kannalta on olemassa salaisuus jota en tietenkään paljasta edes nyt koska se menettäisi tehonsa välittömästi jos toisin sen julki, jätän sinut teidät yhdessä yksin ahdistumaan.
Minä olen aina ollut kovin merkillinen ihminen, minun olemusta on yritetty selvittää ja suomentaa latinan kielen kautta mutta aina se on vaan jäänyt hepreaksi minun tunnistaminen.
Minä todella olen siitä onnellinen ettei minulle ole käynyt kuinkaan, monelle vain on valitettavasti päässyt käymään huonosti, etteivät he enää ole tämän toimivan yhteiskunnan tasaveroisia jäseniä on niin valitettavaa ettemme ole vaivaa nähneet erilaisen ihmisen puolesta.

Köyhyyteni minulle on ollut paras lääke sen olen omaksunut kauan sitten, vaikka eihän minun pitäisi noin sanoa, koska joku toinen köyhä kokee päin vastoin omassa sisimmässään.
Nämä ovat niin vaikeita asioita en sano enää mitään ettei tulisi sanottua liikaa tähän liittyvää.
Nyt kuitenkin näen että voi hyvällä omalla tunnollani viettää kaikessa rauhassa köyhän miehen antoisaa iltapäivääni kotirappusilla ja välillä siirtyen vähän etäämmälle muutamia kymmeniä metrejä tuonne linjan suuntaan.
Tuo linjansuu oli melkoisen meille kaikille mieleinen käyntipaikka, mikä oli siinä se mielenkiinto oli tuo lähes kaksi kilometriä pitkä näköyhteys hyvällä ilmalla katsottuna ja vieläpä jopa ilman kiikareita.
Mitäpä asiaa tuo linja sitten tuossa toimitti ei vielä kai selvinnyt tuossa äsken. No mehän käytiin siellä linjalla sen vuoksi katsomassa monet kerrat päivässä, että tuleeko sieltä ketään meille kylään ja näin ollen tiesimme varautua etukäteen vieraan tulosta meille.
Sitä vuoron perään meiltä ja toisesta talosta oli asiaa tuonne linjalle.
Me odottelimme monet kerrat hyvinkin että edes joku tulisi ja kävisi meillä aina silloin tällöin, vaikka ei tuo ollut kovin vilkasta nuo käynnit silloin kun meidän köyhyys ja oma ryysyranta oli saanut tiedon kaikki lähinaapurit.
Eipä sitä niin vain ollut enää lähtöhaluja näinkään perukkaan olisi vielä joutunut autolla ajon jälkeen kävelemään yli kaksi kilometriä ja vielä nuo kaksi olisivat vaatineet kumikengät erikseen mukaan.
Tätä minun elämäni ihanuutta ja sen surkeutta ei ole niinkään helppo toivottaa. Joudut jopa esteitten eteen aivan kunnolla.
Jos olet ollut omasta mielestäsi nappaskengillä talvellakin kulkeva niin ei sinun olisi ollut helppo minun luokseni tulla.
Siinähän olet selvästikin liian nykyaikainen kauhistus tämän kärrytien toisessa päässä, olisipa ollut merkillinen yhteen sattuma jos me oltaisiin joskus kättä paiskattu sinä ja minä täällä minun taipaleen päässäni.

Kiitos kun et tullut minun mielenrauhaani järkyttämään. Tänne kun aina toivoimme sitä tavallista kulkijaa vaan ei sellaistakaan enää aina ollut meillä. Rupesivat nuo pullomiehet paremmin tänne osailemaan, oliko täällä niille mitään edes tarjolla, lähde tai kaivovettä kummempaa.
Täällä osattiin jos ei muuta niin olimme täysin raivoraitista väkeä, paitsi äitini vetäisi aina joskus piipullisen jymyä siis vanhankansan piipputupakkaa jos ei sitä aina ollut niin äitini kääri yhteishyvän mutkaan väkevää Mattia, jopa siinä lähti nikotiinin tarve pitkäksi aikaa.
Mahorkkaa ja kessua kun ei enää ollut niin sitä täytyi tyytyä noihin korvikkeisiin enempää valittelematta sen paremmuuttaan.
Minä kun en vielä oikein perustanut savuja ilmoille päästellä, vaikka olin jo aikamies, vaimoakin vailla.
Kyllä minulla kokemus oli jo olemassa, kansakoulussa ne savut aina välitunnilla pölähtivät jopa opettajan tarkkaan vainuunkin niin että tuli kova rangaistus aina.
Eipä se oikein sopinut minun köyhyyteen viimeistä markkaani polttaa savuna ilmaan.
Vaikka kai ne köyhät enemmän polttavatkin kuin rikkaat sisarensa konsanaan. Mälli se oli parasta mitä minä milloinkaan olin ollut todistamassa, entäs sitten kun vanhat ukot ja muorit pistivät oikein kuin juhlansa kunniaksi piipullisen ensin poltettua, lähes tuliset perät suuhunsa, olipa se erikoisin näkemäni tapaus tässä talossa mitä minä olen milloinkaan nähnyt omin silmin. Voiko olla edes totta on usko nyt pois olen sen omin silmin nähnyt.
Moni nyt varmaan ihmettelee miten sen ajan saikaan kulumaan kun ei ollut tuon enempää harrastuksia kun köyhälle ei töitäkään kukaan tullut tarjoamaan. Meillä oli tuolla loukossa oikein jopa transistoriradio se jos mikä oli parasta ajankulua köyhällekin jota ne jopa kuuluvat rikkaatkin kuuntelevan, vaikka onhan niillä jo televisiot olleet yli kaksikymmentä vuotta noin suurin piirtein.

Minulla ei ole vielä ollut noita lumisateita tuottavia televisioita täällä
nurkissani.
Kyllä minä olen niitä nähnyt tuolla kun olin maailmalla kauemmin, niitä ne illasta toiseen pitivätkin niin hyvänä etteivät muistaneet edes toisilleen hyvää yötä sanomaan.
Kuvatus nurkasta oli vienyt koko normaalin käytännön kotona ei voituna enää käydä iltaisin lähinaapurissakaan kun heillä oli niin orjallinen mukaansa temmannut töllötin nurkissaan vahattavina joka ilta.
Emme olleet siihen vielä valmiita että meiltä olisi vietynä vapaus päättää omasta iltaohjelmasta, jonka television tulo päätti monessa kodissa.
Tuolla nurkassa oleva radio täyttää lähes kaiken mitä osaa olla edes vaillakin se on saanut pysymään ajan tasalla, yöllä sekä päivälläkin. Radio on kertonut aamusta iltaan missä nyt mennään ja mitä maailman mahtimiehet ovat kulloinkin päättäneet meidänkin puolesta.
Siinä ei ole enää tarvinnut, toista tiedottajaa, Näljängän hätähuutoa tai uskon ystävät kutsuvat sontasiijoniksi koko Kainuun Sanomia.
Meille ei lehdet ole milloinkaan olleet kovin läheisiä vain joskus kylällä on tullut vilkaistua.
Kirjatkin minä jätin suosiolla viimeisen luokkani jälkeen ne ei myös ole saaneet multa kovin noteeraavaa arvostusta.
Lukuhaluni sammui sinne kahdeksannelle luokalle kun vielä piti pakostakin reppua kantaa aamusta iltaan selässään, metsäkorven läpi sivistyksen ahjoon kansakouluun.
Perusasiat olen oppinut mitä minä enää tämän enempää olisin kohta liiaksi nero ja kuvittelisin itsestäni liikoja.
Eipä niin ole maailman muu meno ratkaissut minun mielipidettäni, saan olla juuri sellainen näitten seutujen perin harvinainen mökkiläinen.
Tänne ovat ominaisia vuodenaikojen vaihtelut ja tuntuvat jopa jokapäiväisessä elämässämme.
Syyskuu kun on niin pimeätä kun on, joutaisi vaikka viisi satasiakin tekemään kenenkään siitä tietämättä mitään.
Jospa olisinkin syntynyt isoksi rahaksi joka saisi nähdä jos minkinlaista käyttäjäänsä niin kuin vain olisi siinä oli vain pieni toivomus mukana olemassa, pieni onnen toivomus.
Vuodenajat ovat aina olleet tämän eläjän kohokohta, mutta eivät enää tänä syksynä.
Tämä on siitä perin harvinainen syksy että en ole antanut aihetta lähteä, vaikka kuin olisi märkää ja harmaata ja vähän välillä haikeita tunnelmia.
Aina käy mielialassani miksi muuttolintujen lailla en ole enää lähdössä, vaikka kurki ja joutsen on ja aikoja sitten menneet minunkin mökkini ohi iloisesti ääntäen ja samalla ilmoittivat menemme jälleen, tule mukaamme.
Monet kerrat kyllä muuttolinnut saivatkin minut mukaan mutta tällä kertaa saivat mennä ilman minua, pois kaukaisiin maihin.
Olipa tämä suuri muutos taas niin kuin pitkästä aikaa minulle ja tälle ympäristölle.
Voinko edes olla tervekään nyt mies kun ei ole saanut kimmoketta lähteä paremman elämän perään.
Jospa nyt vain oli se hetki jäädä eikä lähteä aiempien syksyjen malliin, joo meneehän se tälläkin lailla näin väliaikaisesti ajateltuna.
Hyvä on minulla vähän lekotellakin jonkin aikaa ja tehdä tarvittavia johtopäätöksiä tulevan varalle.
Syksy on muuttunut poikatalveksi, aamulla saimme ensilumen, maa on jo valkoinen.
Metsään kun menee jäljet vain jäävät merkiksi että mikä vuodenaika tulee seuraavaksi syksyn jälkeen.
Vielä vähän aikaa meni ennen kuin Kiantajärvi saisi pysyvän jääpeitteensä ja silloinhan oli kohta se oikea talvi.
Pakkaset ovat olleet suotuisia tänä syksynä ne ovat tulleet ajallaan ja pääsee ensimmäiset luistelun harrastajat omiin harrastuksiin luonnonjäälle.
Meille tulee käymään vanhapoika ja mies jonka minä tunnen jo vuosien takaa, melkein kuin hän olisi lähes lähiomainen, sellainen on tuntemus tuosta tulijasta. Mitäpä varten hän tuli tänne selviää kohtapuolin, hän tuli varta vasten kokeilemaan onko made syönnillään näin alkutalvesta.
Iltapäivästä hän kävi nokkaset laittamassa kairalla tehtyyn reikään.
Koivun vesan kävi kaatamassa läheisestä metsästä.
Reilu parimetrinen koivunalku valoa antamaan uiville mateille.
Aamulla koimme melkoisen ihmeen, made oli löytänyt koukun, jossa oli matikansyötti jonka se oli niellyt niin hyvin että jäi itse koukkuun kiinni, joka sitten nostettiin ylös melko vaivattomasti.
Kokemus oli sen verran uusi ja innostava että tuota pitää kokeilla myös itse käytännössä.
Omakohtaisen näkemisen johdosta voi vaikka saada näköjään itsensäkin mukaan noin kokeilemaan mitä juuri oli näkemässä omin silmin. Uutena aamuna se on nyt lähtö tuonne kylille, hankkimaan kalastukseen kuuluvaa välineistöä, kuten koukkuja ja hyvää ja kestävää nailonlankaa.
Kalat kun kasvavat monasti melkoisen kookkaiksi niin välineetkin tulee olla sen mukaisesta päästä, että niillä on sitten ilo nostella vaikka metrisiä vonkaleita avannon päälle talvella ja kesällä veneeseen.
Eipä sitä vain aina näy arvaavan miten minulle mielenkiinto heräsi tuohon niin ennennäkemättömään kalanpyytämiseen.
Voijaan vain aikakirjoihinkin merkitä tuo vuosi 1972 todella yhdeksi merkkivuodeksi.
Minulla oli syntynyt jo jonkunlainen kuva miten tästä eteenpäin, eihän me kaikki ihmiset madeta läpi vuosista syödä, pitää saada jotakin vaihtelua kalalajissa.
Esim. siikaa, haukea ja muikkua kun oppisin pyytämään, olisin minä jokseenkin kovastikin tyytyväinen siihen tilanteeseen joka on tässä pikkuhiljaa alkanut kehittyä kalastajana.
Meillä oli kyllä joskus kalaverkkoja mutta ei enää kunnollisia että kannattaisi olla enää järveen laskemassa etenkin talvella.
Vanhat suoniverkon resuja vain olivat, pari verkkoa.
Siitä se vain oli aloitettava noin kokeeksi vain että onko tällä mahdollisuus elättää jopa itseään läpi vuosista tällä leveysasteella missä minäkin nyt tällä hetkellä sijaitsen.
Olosuhteet ammattikalastamiseen on selvästikin olemassa mutta elättääkö se minut sen ansiolla jonka tulisin saamaan tienestinä, kalakaupan yhteydessä sitten joskus aikanaan kun olen ensin päässyt alkuun ja jaloilleni.
Mitään apua ei kotoa irronnut tälle ajatukselle sain olla Seppänen oman onnen seppänä aivan alusta lähtien.
Niillä kymmenellä koukulla kaikki käytännössä alkoi vain muutamien markkojen sijoitus ja olin tuntenut jo suurta tyydytystä kalastajana heti ensikokemuksista asti.
Minulle oli tullut suuri ja haastava tulevaisuuden tehtävä, miten tästä nyt eteenpäin saan jatkaa.
Olenko minä löytänyt sen oikean työni jota aina vain olen etsinyt vai onko tässäkin kun pääsen ensin kiintymään tapahtumassa se yleinen repsahtaminen ja sen myötä luopuminen koko hyvästä yrityksestä koota itseään uuteen mahdollisuuteen saavuttaa itselleen uusi ja haastava ammatti.
Nyt lähdenkin tätä ajan kanssa viemään eteenpäin, enkä lähde asioiden edelle millään tavoin ettei tulisi pettymystä.
Syksyn kokemukseni olivat hyvin rohkaisevia ja asiassa eteenpäin meneviä että tästähän vois tulla vaikka mitä hyvänsä.
Kova talvi on ainut joka tälle ammatille asettaa omat varjopuolensa, kylmä on tuolla jään reunalla -30 tai lähes neljänkymmenen asteen pakkasessa, siellä joutuu todella sukkelasti viemään asiansa läpi että ei käy kylmä käsiin ja jalkoihin, vinkkailmoilla naamakin tahtoo olla liian herkkä kylmälle.
Entäs ne kulkemiseen liittyvät tekijät, jotka myös on otettava huomioon, millä se sitten tapahtuu.
Vuosikin on jo vaihtunut ja muuttunut yhden pykälän vuosissa uudeksi, talvi on aivan normaali talvi on lunta, jäätä jota kuinkin sopivasti ja tarpeellinen määrä kovia pakkaspäiviä.
Olen päässyt jo niin hyvään alkuun tuossa kalamiehen jokapäiväisessä rutiinissa että olen päässyt vasta alkajan kannalta hyvään alkuun.
Kala jonka minä olen pyytänyt on otettuna hyvin vastaan lähitienoolla ja ovat sanoneet että tuothan vastakin kun ne saa suoraan kotiinsa järveltä tuotuna. Tämä saa uutta uskoa tähän työhöni jonka olen sattumalta nyt valinnut itselleni. Tuo kulkeminenkin sujuu melkoisen mallikkaasti näin ja keväällä on aamuhanki apuna ja keli on myös sen mukainen reppu selässä menevällä kalastajalla.

Oli tässä talvella joitakin aikoja sellaisia kun vesi tuli jään päälle, että meinasi siinä välillä tulla uskon puute kun siellä kalan jäljessä päiviä taapersin.
Voi aina olla suksen pohja myös aivan pyöreänä niin eteenpäin meno oli kovinkin jeesustelua niinä päivinä.
Mutta kun tuli kunnon kevätkelit niin kohta ei niin kuin olisi muistanut että huonoa keliä olisi edes kohdannutkaan aikoihin.
Kyllä sitä monet kerrat mietti voiko moottorikelkka olla tässä yhtään apuna mutta kun sellaiseen johtopäätökseen tulin omissa mietteissäni että se vie kaiken minun pienen tienestin jota aina saan kalakaupoilla käydessäni.
Katsoin että siihen ei kannata olla satsaamassa, vaikka kuinka minä olisin ajassa voittanut niin tienestini kannalta hävinnyt markoissa.
Ensimmäinen syksy, talvi ja kevät olivat menneet uuden asian oppimisessa. Onko kesällä mitään uutta johon voin kalastuksessa panna painoa, tuo muikkuverkon laittaminen vähän kyllä on käynyt mielessäni aika ajoin mutta ei sitä niin vain ole tullut hankittua.
Minäpä voin vaikka harkita seuraavaksi ottaa sen hankintaa toteutettavaksi. Minulla on pienet kalavelat maksettava tuolle sos. sihteerille, että menenpä siltä kysäisemään.
Enhän minä Yrjö Pyykkösestä kalakaveria itselleni saanut vaan menen kotiisi tokaisi tuo torvi silloin minulle.
Nyt oli maanantaipäivä ja Yrjöllä oli sos. lautakunnan puheenjohtaja työparina, sattuneesta syystä esitin sen myös hänelle ja perustelin hyvin miksi minä tarvitsen muikkuverkon kalastukseeni.
Puheenjohtaja Vilho Seppänen päätti siltä paikalta toiselle Seppäselle muikkuverkon oikeuttavaan ostoon Suomussalmen sosiaalihuollon varoista. Päätös oli hyvä päätös menin Kurkisen Kallen liikkeeseen osto osoituksen kanssa ja verkko lähti ja iltasella se oli jo järveen laskettu.
Aamulla minulla oli niin paljon yhdessä ainoassa verkossa muikkuja että minä lähin jo kalakaupalle samana päivänä.
Nyt se vasta rupesikin joltakin näyttämään, rupesin saamaan sitä arvokalaa jota täällä päin kaikkein mieluimmin syötäisi kun niitä vain joku toisi tarjolle ruokapöytiin syötäviksi.
Ei yhtään huonommin nyt mennyt.
Miten avarat tilat täällä onkaan olleet ja niin vajaakäytössä kuin se miltä on näyttänyt, nyt miksi täällä on minulle vain vähän kalakavereita on suoranainen ihme.
En minä ole ajatellut kaikkia omaan reppuuni pyytää ja vaihtaa markoiksi markkinoilla.
Varmaan tämä talvinen kalastaminen verkoilla ei olekaan kovin mieleinen harrastus kun se kuitenkin on sen verran aikaa vievää, tämä muuten ei ole laiskan miehen työtä tämä kalastus.
Voin vaikka vannoa että tämä käy työstä kuin mikään muukin josta vain markkoja irtoaa siihen oikeaan elämään.
Mitäpä minä murehtimaan jos ei Mikkoslahden rannoilla ole sen enempää kalakavereita.
Pilkkimies oli kyllä kovin yleinen näky keväällä jos missä päin noita selkiä liikkui.
Minäpä siihen olen vallan tyytyväinen, minulla on mistä valita taas uusi paikka jos haluan eikä minua kukaan ole komentamassa pois niiltä vesiltä ne ovatkin valtion lähes kaikki.
Kokkotaival niminen tila on ollut virallisena nimenä aina vuodesta 1938 maakirjoissa vain isännän nimet ovat tuosta vain muuttuneet.
Isoisäni Kustaa otti ensin aviopuolisonsa kanssa tilan omiin nimiinsä, josta sen ottivat vastaan jo kymmenen vuoden kuluttua heidän omat lapsensa, Jaakko Toivo Ilmari ja isäni nuorempi velimies Kusti Eino Eemeli.

Tilan he saivat nimiinsä elatusta vastaan kun ensin suostuivat paperilla tähän ehtoon jota vanhan kansan mukaan sanottiin syytingiksi.
Mutta ensin oli koettava ero mummolla ja ukilla, mummoni jäi vanhalle paikalle ja ukki tuli meidän huusholliin syytinkiään syömään.
Näin siihen aikaan sallittiin eri leipiin siirtymisestä meidän suvussa.
Ukki ja mummo eivät sen jälkeen jakaneet yhteistä sänkyä enää koskaankaan vaan kun olivat eri taloilla ja tyytyivät tähän ratkaisuun olla erillään toisistaan aina kuolemaansa asti, tämä oli heidän onnensa olla yhdessä matkansa päähän asti.
Tämä on vain hyvä muisto isovanhemmistani, jättivät sukuun arvokkaita paikkoja vaikka emme silloin niitä rantoja paljon noteeranneet kovin korkealle. Eipä sitä sillä lailla myös moneen muuhunkaan asiaan ollut toimintavalmiutta. Metsistä oli meille monet kerrat jopa taloudellista hyötyä se antoi lisähanketta ja taloudellista merkitystä, mutta se ei juuri meillä kovin usein näkynyt päältä eikä sisältä.

Vain kerran sisällä kyllä näkyi kovinkin selvästi, olimme saaneet uudet huonekalut, joita jo siihen aikaan nimitettiin sohvakalustoksi.
Kulkukauppiaat olivat päässeet käsiksi osaan meidän mehtärahoja jotka olisimme tarvinneet vaikka kunnolliseen vaatetukseen.
Monesti ei aina ollut kuin hitunaisia vaatteen riekaleita yllämme, noin jälkikäteen ajatellen, eihän meillä ollut näille sohville käyttötarkoitusta vaan ne menivät pikemmin nurkkiemme koristeena noin käytännössä.
Mutta olivatpahan mööbelit myös meillä sillä kertaa.
Lähiympäristö on ollut meille vertaansa vailla oleva paikka ja sen oikea sijainti on tuonut nyt vasta uusia mahdollisuuksia kun ne vain saisi ulos tuolta aivokopasta suoraan käytännön elämään viedyksi ajallaan.
Luonnon merkitystä tässä jälleen joutuu korostamaan kovin korkealle.
Nyt menemme eteenpäin tätä kesää joka allakka tietää sen olevan 1973, onko tässä kesässä mitään sellaista uutta hohtoa mitä voisin vähän valottaa no onpa johan hyvinkin on.
Metsän marjat eivät ole minua lapsena oloni jälkeen kiinnostaneet niin edes vähäänkään, mistä jälleen niihin noin aktiivinen kiinnostukseni on päässyt heräämään ja se herätys on niin merkittävä että minuahan ei juuri kotona monasti tapaakaan.
Voisit tulla aamusella aikaisin ennen lähtöäni kuulumiset vaihtamaan niin olisin ollut vielä tavattavissa, mutta kun kerran olen päässyt jaloilleni niin pitkä on ollut päivä odotella minua.
Metsän marjat ovat nyt minun kiinnostuksen kohteena, hyvä kesä on antanut melkoisen ison työn minulle lähes joka päivä kun vähänkään on kynnelle kyennä ja ollut metsään menopäivä.
Kalastus on vähän nyt sellaista kotitarvekalastusta, että edes omiksi tarpeiksi. Pitkiä päiviä metsiä kierrellen löytää uusiakin maisemia mitä ei ole aiemmin tullut koettua henkilökohtaisesti.
Uudet ovat niitä uusia vinkkejä antavia kokemuksia joita voi jossakin elämäntilanteissa hyöty käyttää jos milläkin tavoin, asia kerrallaan.
Minä olen siis löytänyt luontoni uudestaan elettäväksi oli ne kateissa ne vuodet jolloin olin menettänyt ajastani vuosia olemalla kaupungin kiireisten ihmisten rinnalla kärsimässä sitä juurettomuutta jonka sain itsekin kokea monin eri tavoin.
Menetys itselleni olisi ollut aikamoinen jos en enää olisi osannut tulla luontooni takaisin jossa minulla on kaikki ne luontokokemukseni jotka sain kuin syntymälahjaksi lapsuudessa.
Luonto on nyt minun kotini täällä olen viihtynyt en ole enää haikaillut kaupunkia enkä sen käytettyjä kiimaisia naisia.
Moni on kokenut metkunaisten vieneen koko parhaan ajan omasta elämästään ja tuhon omana olleet sen jälkeen monet ovatkin meistä.
Nyt en ole aikoihin naisia tänne kaipaillut, saan oman rauhani pitää sellaisena kuin sen itse haluan tai muuten rauhani on tipotiessään vain sen takia että nainen on tullut minun elämääni sotkemaan.
Jos saisin olla näin aina ja tästä eteenpäinkin niin ei minulla olisi hätäpäivää eikä kuura-aamua elettäväksi.
Kaikki on vain toiveajattelua, ainahan ihmismieli on käännettävissä niin me olemme heikkoa tekoa, ettemme ole niin vahvoja oman itsemme suhteen. Mutta on tuo siitä hyvä että edes tämän hetken olen saanut olla hyvin tyytyväinen täällä rantojen rannoilla vain parempaa paikkaa et itsellesi voi toivoa jossa itsesi kanssa olet saanut toivoa itsellesi kaikkea mitä on ollut tarvis.
Kokkotaipaleessa osakkaat olivat jo sitä mieltä että pitäisi ruveta jakoa touhuamaan että jokainen tietäisi omat rajansa ja saisi käyttää sitten kuin omaansa, eikä olisi siten tilivelvollinen jos on yhteisestä metsästä jotakin käynyt hakemassa omiin tarpeisiin.
Onhan tuota aina tarvetta ollut metsään jo tuo yhtenä ollessa tuli selväksi että välissä olisit ollut toisen puolella vaikka marjassa siitäkin oli käytynä melkoiset turpakäräjät.
Viisastahan tuo on jos vaikka jako tehtäisiin niin tietäisimme mistä kunkin raja sitten aikanaan tulisi menemään niin ainakin silloin varman olisi tieto siitä että olemme omalla puolellamme.
Oli siten kannatettava ajatus jakaa kaikkien niiden osakkaiden kesken jotka vielä olivat osallisia tähän tilaan omalla perintöosuudellaan.
Perintöä olivat jakamassa Eemeli setäni, äitini naimaosuuden, isävainajan jättämä osuus hänelle kuin isämme lapsille jättämä lakiosuus olisivat nyt jakoon tulevia, kohteena olisi siten koko Kokkotaival niminen tila täällä Vuonanniemen lähes tyvellä.
Laitoimme yhteistuumin asiamme vireille ja siis jäämme odottamaan viranomaistoimitusta.
Päivät vaihtuu Kokkotaipaleen rannoilla uuteen ja uudelleen joka ikinen aamu on varma aina siitä että jälleen pääsimme uuden päivän alkuun, mitään uutta ei sitten päässyt tapahtumaankaan paitsi on samat menot aamusta iltaan.
Metsä ja järvi ne vuorottelevat vuoronperään mihin itsensä milloinkin on päiväksi pistämässä.
Siitä kaikesta on päässyt aikaa kulumaan jo melkein puolitoista vuotta kun sain tämän aikaan että edelleenkin olen täällä kotoisien maisemien valtakunnassa. Hyväksi havaittu olotilani ei voi kovin hevin muuttua toiseksi, olisi kohtalon ivaa jos lähtisi kumoamaan näitä oloja jotka ovat osoittautuneet kelvollisiksi elää nyt ja huomenna ja niin poispäin.

Alkaa uuden syksyn tuleminen kaikkialle ympäristöön.
Ensin levon kannalla olevasta mökin miehestä on pikkuhiljaa kehittymässä yhteiskuntakelpoinen kansalainen, vaikka en arvostanut koko yhteiskuntaa sen arvoiseksi että minulta olisi saanut täyden tukensa.
Minulla oli nyt ollut kaikessa hiljaisuudessa aikaa nostaa omaa elintasoa niin paljon että seuraavana arkena kävelen kodinkoneliikkeeseen jossa möisivät minulle hyvän lisäajanvietteen.
Kotimökin nurkkaan olin minä nuo vekottimet monet kerrat jo nähnyt maalikylällä käydessä mutta vain se aina vain on siirtynyt tuota tuonnemmaksi rahan puutteen vuoksi.
Kesä on ollut sen verran hyvä, marjasta on irronnut monet saturaiset minunkin kukkaroon ja toinen mokoma järven antimia olen kevään, kesän ja nyt syksyn aikana vaihtanut oikeaksi rahaksi ja samalla itselleni ostovoimaksi.
Nyt minä olen nähnyt että TV toimii kyllä näköjään muullakin tavoin, ettei tarvitse edes Kainuun valoa omistaa kotona kun se saadaan toimimaan tavanomaisesti.
Syksyinen aamu vei minut kylälle oikein läheltä katsomaan tulevaa viihdepeliä illoiksi ne kun syksyilloin olivat täällä pimeän keskellä kovin vähäisiä.
Kynttilänvalo oli monen syksyisen illan valoni ainoastaan, siihen minä olin jäänyt enkä paremmasta vielä edes ollut haaveillut.
Koska tässä vielä oli niin alkuvaiheissa kaikki toiminta lähes.
Jos tuo TV toisi minulle uusia niksejä niin sitten voin minäkin siirtyä tälle vuosikymmenelle, mutta vielä ei ole tarvetta siihen.
Elän mielelläni tässä vaiheessa, jossa ei ole paljon päivää kohti paljon kustannuksia.
Koska tulot eivät ole vielä kovin hääppöiset vain toimeentuloni olen varmistanut itselleni josta tällä hetkellä nautin täysin siemauksin, kenenkään häiritsemättä, vaikka puutetta on monesta asiasta.
Menenkin tuttuun kauppaan tuolla Ämmänsaaren puolella jossa tiedän että siellä ne myyvät myös matkatelevisioita, tuossa on akkuliittimelle tarkoitettu vaihtoehto kun muu vaihtoehto ei valitettavasti käy.
Harvoin se nykyaika on pistänyt tänne ovesta sisään, edellisen kerran niin kävi vuonna 1961 kun meille laitettiin sohvakalusto ja nyt olisi tulossa liikkuvaa kuvaa tuonne ukkini entiseen huoneeseen.
Eipä ukkini aavistanut että pari vuotta hänen lähtönsä jälkeen tulee pojanpojan toimesta tässä huoneessa olemaan televisio.
TV on jo valloittanut monet lähinaapurit jo vuosia aikaisemmin, siellä ovat sähkö olleet helpottamassa TV:n laittamista.
Mutta kyllä monessa mökissä on juuri näin aloitettu kun ei ole ollut sähköä niin akku televisio on ollut se ainoa mahdollinen vaihtoehto tai on tietyissä tapauksissa oltuna pitkään myös naapurinkin armoilla.
Kyllä meille tuo nykyaika perin verkkaan tahtoo olla tulollaan, pieniä ovat askeleet eteenpäin mentäessä, mutta kuitenkin jotakin aina nyt kuitenkin. Eihän täällä nyt kaikkea kerralla pidä olla laittamassa, muuten kaikki kanssakäyminen naapurien kanssa lakkaa kun se on ja naapurien taholta käynyt kun heillä jo on niin että on sähköä, autoa ja moottorilla kulkevia veneitä.
Myös talvella mennään matkoja moottorikelkalla.
On jonkinlaista leipäkonetta jos minkinlaista pyykinhieronta konetta tai mankelia ja kuivausrumpua, sähköjen tuleminen mahdollistaa jos minkin koneen pyörimisen niissä talouksissa ja joilla oli sähkövalmius pyörittää näitä nykyajan mukavuuksia, mutta ne eivät antaneet ilmaiseksi mitään hyötyä kuta useampi nykyaikainen piuha sinulle on vedettynä minnekin sen keveämpi kukkarosi tulee myös olemaan kun on laskujen maksun aika.
Minulla ei vielä ollut muuta lisälaskua kuin tiedossa tuosta hankittavasta televisiosta tulee TV-lupamaksu, alku oli siis olemassa yhden laskun ainakin olin nyt tulevaisuudessa maksava ajallaan.
Minullahan ei vielä ollut edes puhelintakaan tuolloin häiritsemässä aamu eikä yöuntakaan.
Vähät olivat vielä ne velvoitteet joista minulla oli meno eriä säännöllisesti ulospäin.
Menen nyt sitten tuonne kaupan puolelle perehtymään niistä uusista tämän ajan saavutuksista jotka tuovat minutkin lähemmäksi nykyaikaa.
Televisio on varma opettaja monessa näin ovat tutkimuksetkin opettaneet. Minäkö rupeankin opiskelemaan television kautta niitä puuttuvia tietojani, aivan sänkyni päällä noin selällään tai voi olla että joskus voin vaikka kylkeäkin kääntää, sekin on varmaa, jos minä aivan oppimismielessä olen menossa televisioita itselleni hankkimaan.
Valikoima on vain kovin pieni jos haluaa että akkuvirralla katsominen olisi mahdollista.
Kolmesta se on valinta tehtävä on japanilaista ja vielä eurooppalaisia vaihtoehtoja.
Tarkkaan siinä saa syynätä toisten paremmuutta, eikä taho heti paikalla sitä oikeata löytyä käsiini.
Tuo tuossa national tv rupeaa jo vähän kiinnostamaan yhden pienen asiansa vuoksi kun siinä on tuo kuvaruutusuoja laitettuna kätevästi ruudun suojaksi kuin tarkoituksella, että hyvä suojalaite kun se siirretään.
Niinpä kaikki järjestyi melkoisen sukkelaan kun saatiin oikea töllötin käsiin ja kiikutettavaksi pois tästä kaupasta tuonne järvenranta salolle jossa sitä ihmettä ei oltuna ennen ikipäivänä nähty.
Piti vain muistaa vielä ottaa että olisi voimaa joka käynnistäisi tuon ihme töllötimen sitten iltasella.
Se joka ei ole täällä ennen käynyt minun Ryysyrannassani ei tiedä mitään miten minä television sain kotia katsottavaksi.
Vene olisi ollut hyvä vientikeino tuonne vesistön taakse.
Mutta kun ei aina arvaa että mitä sitä on aina tuotavaa tuolla kylältä sellaista joka vaatisi venekuljetuksen.
Nyt olisi ollut sellainen tilanne. Reppu selkään tienvarressa, akku painaa reppua.
Siitä vain toiseen käteen pieni yhdentoista tuuman TV ja toiseen ulkoantenni kiikutettavaksi.
Olinpa valinnut melkoisen kuljettamistavan tällaiselle painolastille ei se pieni televisiokaan niin kevyt ollut, monet kerrat sai vaihtaa kättäni ennen kuin olin perillä töllini kohdalla jossa kohta koetaan historiallinen hetki TV:n muodossa. Nytkö ensikertaa minun aikana sivistys tuli tuosta ovenavauksesta Ryysyranta kotiini ja nyt minäkin päässyt sivistyksen alkuun TV:n myötä ja näin ollen voin unhoittaa ympärillä olevan lian, noen ja vuotavan laipion sateella. Nyt minulla on kotonani kumpaakin sekä on sivistys nurkassa huoneen uunin vieressä, kaikki muu ympärilläni ei anna oikeata sivistyksen kuvaa jos vaikka olisit itse niin omin silmin käynyt havainnoimassa paikan päällä.
Olipa se ilta kerrassaan, tämän mökin kohdalla sisällä siellä on nyt se jota ruvettaisi iltaisin vahtaamaan silmä kovana, ettei nyt mikään merkittävä uusi asia menisi ohi silmien.
Kaikki alkoivat toimia suunnitelmien mukaan kun lähetys alkoi sitten illemmalla se mahtoi olla sellainen päivä viikosta kun ei tullut päiväohjelmia, eikä muuta kuin sitä tuttua lumisadetta, oikein vanhaan malliin jota koettiin jo silloin kun televisiot rupesivat yleistymään kuusikymmentäluvun puolivälin tienoissa näilläkin korkeuksilla.
Nyt minulla meneekin lähes kaikki illat nurkkaan päin katseen luoden.
Voisipa ne kylän punahuuletkin kylän raitilla jäädä pitkäksi aikaa mielestäni pois, johan tuo on hyvään alkuun tässä päässyt kulumaan kun viimeksi neito nuori ja kauniskin lämmitti kulkijapojan rintaa eräänä syksyisenä yönä aitan hämärässä peiton alla väristen pienestä kylmyyden horkasta.
Muutamien viikkojen jälkeen kaikki onkin taas normaalia, TV:tä ei ole mahdollisuutta aina katsoa kun ei ole kuin yksi akku koko talossa.
Eipä tullut kovin tarkoin etukäteen miettineeksi, että voi vaikka viikon tauko tulla television katseluun kun akusta on virta mennyt niin vähäiseksi että TV on täysin pimeä.
Menee jonkun aikaa ennen kuin minä olen hankkinut vara akku ratkaisun tähän pulmaani.
Kun se kaikki nyt rupesi maksamaan jopa tuon sivistyksen saaminen television kautta. Jopa kai se oli korkein aika minullakin siirtyä tähän päivään ja olla ajan hermolla.
Ranta asukkaan arki on muuttunut pienen askeleen toivottuun suuntaan, maailman laajuus on jo päässyt vaikuttamaan, jopa puhutaankin mitään ei eilen illalla erikoista töllöstä tullutkaan.
Televisio radion ohella on ruvennut minunkin puhumissisältöä säätelemään, normaaleissa yhteyksissä kun kanssakäyminen tapahtuu jonkun toisen henkilön kanssa.
Miten se vielä tuleekin vaikuttamaan, sitähän minä en vielä tässä vaiheessa varmuudella kykenee sanomaan vain antaa ajan kulua, kuinka sitten minä olen sanomassa oman kantani, olenko jo suorastaan narkomaaniksi omistautunut.
Jospa minä opinkin nyt ajattelemaan maailmanlaajuisesti maailman asioita kun tuo avartava viestintäväline on päässyt minun makuuhuoneen nurkkaan kai aivan oikein jäädäkseen no niin itse olen haluamassa.
Jopa lähes jokapäiväiset sodatkin ovat tulleet lähelleni, sodat eivät ole maailmasta minnekään hävinneet ei kurjuus, eikä nälkä, tämä kaikki tieto tulee hyvänä pakettina tuolta ruudun takaa minulle.
Ihmisten julmuudet eivät päättyneetkään käytyihin maailman sotiin jo kauan sitten, ihminen omistaa edelleen petomaisia tapoja elää ja jättää pois huomiosta toisen ihmisen, jolla myös olisi oikeus arvokkaaseen omaan itsenäiseen elämään.
Maailma on täynnä pahaa, meillä ei ole rakkautta toisia ihmisiä kohtaan.
Me toiset olemme uhka, sille joka meitä vie pahempaan ahdinkoon, koska hän ei voimakkaampana halua että häntä ei noteerata maailmassa.
Ihmisillä on syvä ennakkoluulo toisiin nähden, eikä rauhallinen rinnakkaiselo ole mahdollista tämän päivän ihmiselle.
Siemen jonka kauan sitten kylvi ainut ihminen ei sammu enää koskaan, me ihmiset olemme pahoja toisillemme nyt ja aina niin kauan kuin maailmankaikkeus muuttaa meidän elintilan elinkelvottomaksi elää.
Sitten vasta meidän on hyvä olla kuin meitä ei enää ole olemassakaan toinen toisiamme vastassa osoittamassa että sinä olet turha, sinut minä haluan täältä pois.
Väkivalta on televisiossa niitä pahimpia, edes lempeä hyvin tehty seksifilmi ei ole huonointa mitä televisio ulos lähettää.
Se mitä tulee sen ajan tasoon seksifilmeissä olisi ollut kovinkin toivomista että olisi saanut oppiakin siitä kun se on sillä lailla ettei tämä takakammarin poika aikoinaan koulussakaan moista hienoutta saanut opiskella.
Kotonakin se oli vain meiltä vilttien alla piilossa ja siellä se myös pysyikin aina lähes näihin päiviini saakka, ennen kuin tulivat nuo rantaneuvoksen järjestämät seksilomat ja silloin sai sellaiset filmit että tollo täytyi olla miehen, ellei nainen saanut yhdynnän aikana orgasmia noiden filmioppien mukaan tehdyllä rakastelulla.
Se että jos seksin oppiminen menee kovinkin myöhäiskypsälle iälle saattaa sitä toisille olla jopa haittaakin.
Ihmisen oppiminen hidastuu iän karttuessa voi jopa mielenkiintokin karata vanhetessa seksiä kohtaan.
Kauan vain eläköön toi seksi, oppimielessä tuotuna siitä on vain pelkkää plussaa näin näkisin sen puolen en vielä ole teeveen oppeja itse päässyt hyödyntämään käytännössä.
Kotimaiset elokuvat saavat minulta varauksettoman tuen osakseen, varsinkin vanhoilla filmeillä on minut saatu vakuuttuneeksi siitä että mitä olisi kotimainen elokuva ilman Pekkaa ja Pätkää niin ja heidän esittäjiänsä tietysti.
Aku Korhonen on todellinen filmien mestarimies taatusti omalla paikallaan eikä myös Tauno Paloakaan sovi unhoittaa ja monia muita jotka suorastaan ovat tänään käsitteitä suomalaisen filmikulttuurin tähtitaivaalla.
Siis todella monet kotimaiset elokuvat ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni. Työväentalon elokuvat kyllä ovat saaneet jäädä siis historiaan sen jälkeen kun minulla on ollut tuo TV niin eipä se ole enää vienyt minua elokuvailtoihin kuin vain enää ani harvoin on poikkeuksellisesti käynyt lähinnä jonkun erikoisfilmin kohdalla, jota joutaa odottamaan vuosia ennen kuin sen TV esittää koko TV-kansalle. Hyvin on mennyt, olen päässyt sinuiksi töllöni kanssa ei valittamista. Television orjaksi ei ole minua vielä saatu, kaikki jokapäiväiset askareet kyllä tuli hoidettua ajallaan.
Kerronpahan tässä nyt niistä tunnoista jotka kohdistuivat sellaiseen ennen kokemattomaan kokemukseen, kuten oli tämä telkkarin tulo minulle, jolta puuttui kaikki mukavuudet tyystin omasta huushollista.
Sätkäkone taisi olla niitä ainoita koneeksi sanottavia mukavuutta tuovia helpotuksia.
Minäpä olenkin niitä jotka lähtevätkin hitaasti kiiruhtamaan ei makeaa mahan täydeltä, kerralla vähän ja harkiten nyt on elettävä.
Joka markka on lähes katsottava minne sen köyhä laittaa.
Työväentalolle en mene enää samoin, hotelli saa tulla omillaan kun minä en ole sinne istumaan käynyt aikoihin.
Ei se minun poissa ollessani kuviosta taida mennä nurin, koska minun rahavarani olivat aina niistä lähes pienimmästä päästä.
Olemme nyt jonkun aikaa omillamme jos tarvetta alkaa esiintyä, jälleen silloin me kohtaamme.
Käy tässä välillä muuallakin ettei aina vain oltaisi TV:tä katsomassa sänkykamarissa makuullaan, mennään vaikka tällä kertaa metsään hakemaan talveksi polttopuut kun syksy alkaa olla sillä mallilla että sitä olisi korkein aika metsään mennä.
Meillä ei jostakin syystä ole oivallettu että kevät olisi sitä aikaa että puut tehtäisi valmiiksi kevätahavan aikana jolloin ne myös parhaiten kuivaisi jo metsässä. Jotakin on sitä vielä opittava ennen kuin paremmalta näyttäisi minunkin meininki taloutta laittaessani hyvään malliin.
Pokasaha oli vielä parasta metsässä kun koetin tuoretta puuta nurin metsässä. Moottorisahat ovat vain kauppojen hyllyillä, eikä niitä tähän savottaan vielä ole tarvetta hankkia.
Odotellaan niitä päiviä koska mies metsään menee pärinä äänen seuratessa mukana työmiestään metsään saakka ja aina se tietää mies on niitä moottorisahamiehiä vai muutenko siellä metsässä moottorisahan kanssa melua pitää. Vanhan mallinen kaarisaha niin sillä sitä jälkeä jo rupesi syntymään kun tämä mies pääsi vauhtiin, siinä rupesivat jo keltalehdet varisemaan koivun kaatuessa maan kamaralle.

Keltaiset lehdet jo maan peittävät ja jäljellä on enää pitkä syksy tai ankea talvinen murhe selvitä tästäkin kunnian kukkuloille.
Täällä metsässä kaikki on vain rauhallista vain jonkun kerran voi enää pyy viheltää päivän aikana, riekko koettaa olla paremminkin piilossa metsien suojissa, valkoinen puku paljastaisi heti metsämiehelle nyt ei ole vielä lunta laisinkaan rankamiehen murheena.
Metsä on täysin kuivaksi itsensä kuivannut, oleminen täällä on nyt kaikkein parasta on sopiva, eikä pakkanen näpistä varpaita tai sormien päitä.
Tämän parempaa työilmaa ei ole kellään joka on metsätöissä.
Ei sitä niin mielellään lähtisikään tällaisiin savotoihin jossa aina olisi paikat märkinä yltä päältä ja saisit päiväsi viettää kuin märkä vasikka karsinassa konsanaan.
Sitä vaan oli aamullakin lähtevä täysin samanlaiseen urakkaan ei sitä pokasahalla yhden päivän aikana kovin kaksisia rankakasoja saa aikaiseksi.
Pitää mennä myös seuraavan päivän puolella jo aamusta heti kun on saanut talkkunan väännettyä lusikalla ääntä kohti.
Kyllä se tuo talkkunapuuro on melkoisen tolkkua puuroksi kun siihen on vielä sekoitellut paistinpannulla tirissyttä rasvaa joukkoon niin mies tuntee olevansa nyt jonkinmoinen mehtäläinen, omassa metsässään.
Vankka ja tolkku on tuo annos vaikka ei ole kuin veteen keitettyä puuroa voisilmän kanssa ja myös tuo rasvalammikko puurokupin reunalla antaa sitä tarvittavaa iskua miehen kuntoon, täällä metsässä ne mehut hupenevat miehestä kuin miehestä vaikka kuinka olisi itse voimamies konsanaan fyysisesti niin ilman riittävää oikeaoppista ravintoainetta sinulla ei ole täällä menestymisen mahdollisuutta.

Kovat ovat nämä ponnistelut joita metsän leikkaaja täällä joutuu kokemaan päivien aikana.
Toiveena olisi että vain ei tulisi yön aikana mitään yllätyksiä, edes lumentulokaan olisi tässä vaiheessa tälle hommalle eduksi, vaan olisi nyt tällaista tavallista syyskaunista ilmaa pitempään, koska täällä on paras mahdollinen työskentelykeli että paremmasta nyt ei väliä olekaan.
Minä olen saanut pokani niin hyvään vetoon ettei täällä aina kesken päivää malttaisi olla lähtemässä poiskaan vaan tehtäisi kunnon pituus päivälle niin kuin tapana vielä on ollut, nykymetsuri se käyvä huitaisee metsässä muutamia tunteja tehden kieli vyön alla koko ajan ollen ja melkein läkähtyy kun on kotiin lähdön aika hän on sellainen veikko tämän polven metsän leikkaaja että jopa pitää itsensä äärirajoilla asti koko päivän ja näin kohta noutaja tulee miehelle jo muutaman kymmenen vuoden päästä hakee omansa, selvä peli mies on mennyttä kalua, meni hyvän urakkavauhtinsa vuoksi.

Täällä on se vanhan kansan rankamies joka vielä arvaa säästää omaa itseään täällä metsän keskellä ja haluaa vielä olla terveenäkin.
Talven rankakasat ovat sitten tehtynä metsään, onnisti hyvin tällä kertaa kaikin puolin ilmoilla oli siihen suurin syy miksi kaikki meni niin hyvin.
Räntäsateet olivat siirtyneet tuonnemmaksi, eikä kunnon vesikeliäkään koko aikana saanut kokea osakseen tuokaan savotta, kiitos luojalleni siitä.
Nyt voi vaikka luntakin tulla kunhan ensin muistaa pitää jonkun verran ensi alkuun yö kylmiä pitää että olisi sitten jonkunlaista pohjaa hevoselle. hevosellahan nämä rankakasat on haettava täältä metsästä kun kuitenkin ne ovat vielä haettava tuolta soiden takaa kun se aika koittaa ei sitä ole vielä sitä moottorikelkkaa tällä köyhällä ole, vähäiset markat ovat menneet syödessä ja tuo töllöön se on jo ruvennut minulle vähän niin kuin käymään kukkaron päälle.

Ostin tässä sen vara-akunkin että aina voi olla katsomassa kuin suinkin tulee katsomisen arvoista ohjelmaa.
Pokasahani on ollut siitä hyvä kapistus, vaikka onkin jonkinlainen nälkä vielä niin on kuitenkin metsässä saanut aikaan ison kasan rankoja tulevan talven varalta.
Meillä on nyt kotimökilleni varma tieto että saamme ainakin vielä ensi talven puut omasta metsästä, kunhan tulee vain riittävästi ensin lunta.
Menee se taaskin aika myöhälle ennen kuin järven toiselta puolen pääsee hevosmies tulemaan tälle puolelle lahtea.
Tuo nimensä veroinen kylmälahti ei ole tänä syksynä kovin kiirettä pitänyt pakkasten kanssa,
välillä on satanut lunta kovastikin kun kohta olemme saaneet leutoa keliä osaksemme, eikä sitten kaikki järjesty ajallaan.
Tulee varmaan tästä puunostokin kysymykseen kun ei ole saanut vielä omasta metsästä puuta veätetyksi ranteelle asti.
Kyllä se siihen meni, että ostoon puut menivät pino halkoliiterin kupeessa kävi jo kovin matalaksi kai ja kohta myös oli kovin lyhytkin tuo pino vähäisiä kuivia halkoja.
Naapurista oli nyt turva ja tuki meille syntyneeseen tilanteeseen oli käytettävä paperirahaa tuohon puunhankintaan ja sekö taas löi takapakkia vähäisiin rahavaroihini.
Että kehtaakin olla melkoisen huono tuuri.
Sitten kun ovat nuo jokapäiväiset työt taas takana päin, halot hakattuna liiteriin tulevaksi talveksi.
Rangat metsästä saatu pois kuljetettua hevosveätöllä, odottamaan kevättalvea kun sitten niiden teko on mielekästäkin.
Mennäänpä vaihteeksi minun mieluisamman harrastukseni pariin jossa minä olen lähes aina viihtynyt ehkä kaikkein parhaiten.
Näissä oloissa sen on kuin itsestään selviö, että minusta on saanut hiihtäminen hyvän kannattajansa.
On lähes aina ollut minun mieleen lähteä kiertämään omaa tehtyä latua.
Nytpä minä olin latuni tehnyt tuosta lahden yli pihlajan puolelle ja olen lähdössä toista kertaa kiertämään tuota kierrosta.
Menin ensin kylmänlahden puolelle ja pihlajan rannasta, siitä se minulle alkoi tosi rankka nousu jota sainkin lykkiä oikein hartiavoimin eteenpäin.
Se hyvä puoli oli tuossa lykkiä että oli kova pohja allani ei upottanut vähääkään, moottorikelkalla pitkin syksyä ajettuna oli tehnyt siitä niin hyvän kuljettavaksi.
Kelkka näkyy antavan hyvän kulkuväylän myös suksimiehelle.
Rinne on rassannut melkoisen paljon voimiani, pitää ottaa seuraavaksi vähän löysäten ottaa, eikä tätä pätkää seuraavaa olekaan mahdollisuutta mennä vauhdilla eteenpäin, olin vain kerran edellisenä päivänä matkan kulkenut, niinpä matkan teko ei ollutkaan mitään päätähuimaavaa vauhdin kannalta, mutta eteenpäin sitä vain mentiin metri metriltä ja tasamaata tuo siltä kohtaa sattui olemaan, vanhan viitostien pohjan ollessa kyseessä vain pieni loiva vastainen ja mentiin alaspäin lahden suuntaan lumen tuprutessa selän takana. Suksilatu oli kovin syväuraista se oli sellaista taiteilemista pysyä tasapainossa syvässä latu urassa hiihtäen.
Minkäs mahdoin itse olin harrastukseni eteen työni tehnyt ja nyt sitä taas jälleen harrastin tätä hiihtämistä täällä kotiselkosilla.
Nyt oltiin päästynä taivalta Kokkotaipaleen tielle asti ja taival oli todella nimensä veroinen taival, Kokkotaival jonne tämä latu-urani johti, jota oli vielä edessäpäin noin 2,5 km. Kokkotaipaleentie on saanut uuden suksiladun kun entinen aina menee joka tuiskun jälkeen umpeen, eikä taho aina sattua samoille urille entisten jälkien kanssa, koska linjan leveys on 5-6 metriä niin sopii sinä erehtyä monet kerrat ennen kuin ollaan pysyttynä samoilla latu urilla useamman tuiskun jälkeen.
Se vain käy hyvästä harrastuksesta että näin on.
Muutenhan se olisi tuo hiihtäminen vain leikin laskua kun aina vain olisivat valmiit ladut käytössä, minä en ainakaan ole siihen tottunut muualla kuin tuolla kansakoulussa ja sielläkin ne tehtiin opettajan johdolla aina uudestaan jos tuisku oli isommin tehnyt tukkoja aukeimmille paikoille.
Menenpä vielä toiseen kertaan kun tuntui niin vähä vain rasittavan tämä ensimmäinen kymppi, otetaan nyt vähän lisää tehoja itsestä.
oja itsestä irti kun on saavutettu pieni lämpötila takin alle kuin seuraavaa lenkkiä ajatellen.

Meno ei siitä hiivu vaan koko ajan olen menossa yhä kovempaa kyytiä. Nyt se siellä uusi Mäntyranta harjoittelee oikein intervallityyliin, suhahtaa vain kilometrisen järven poikki ja kohta takana on myös kohtalainen mäenrinne ennen pihlajaan tuloa.
Melkein vapaalla on mennä seuraavan myötämäkiosuuden perille saakka ja tahti on vain reipasta ja jouduttavaa.
Kyllä oli ilo mennä omaa tekemää latua taaskin eteenpäin niin että nuoruusvuoteni kävi mielessä kun meno oli kohta yhtä reipasta ja virkeätä.
Jopa meille tuli paljon kilometrejä jo kouluaikoina puhuttiin että olisi vaikka lähes tuhat tullut kilometriä painettua metsissä ja järvien aavoilla pyryn seassa välilläkin menen ja pakkastakin on eteen sattunut.
Tervapohjaiset sukset sen kuin saavat kyytiä tältä menijältään taas tällä kertaa on menossa toinen kierros tätä kymmenkilometristä yhtäjaksoista reittiä ei riitä toinenkaan kierros vaan tämä mies porhaltaa matkaan yhtäjaksoisesti kolmannen lenkin ja se jääköön tällä kertaa viimeiseksi.
Minulla on nyt se vanhanajan fiilinki hiihtämistä kohtaan, enkä ole lannistunut siitä että välillä latuni on yön aikana mennyt tukkoon.

rantaneuvos1 kirjoitti:

Nyt heti samaan hengenvetoon olisi toivomus minulla, olisipa myös köyhälläkin edes jokunen hyvä kaveri joka olisi tässä jakamassa tämänkin ihanuuden minun kanssani tasapuolisesti.
Meitä kun olisi sitten kaksi, meille syntyisi hyviä suunnitelmia millä me voisimme olla toisillemme avuksi ja näin kääntäisimme valottomuuden valonlähteeksi toisillemme elettäväksi.

Vuosi 1972 on edelleen se arvon vuotemme jota olen edellä kertonut omakohtaisiin kokemuksiin perustuen.
Kaikki eivät taho tästä oikein pitää että nuorimies on kesällä jäässä on jo vanha niin että ei edes sängystä joka aamu jaksa itseään ylös pyöräyttää.
Vanha sitä on ja niin vanha että äidillä pitää melkein kaikki asiatkin hoidattaa kun hän on vielä sen verran tolkussaan niitä hoitelemaan.
Minä sain tämän huoneen niin viihtyisäksi tämän köyhyyteni keskellä, ettei tule enää suurempaa tarvetta lähteä tuonne Ämmänsaareenkaan se on niin tuttua jo että mitä minä enää sinne, johan minä olen monet oppirahat maksanutkin itseni tappioksi kun olen sinne tarjolle mennyt.

Suurin tappio on se ollut minulle syntynyt juuri noista oppireissuista joita ei olisi pitänyt liian kokemattomana mennä edes hankkimaan itselleen.
Tässä nyt niitä saa vain haikein mielin muistella ja toivoa ettei enää koskaan tee mieli naista joka on suorastaan itse piru.
Alkaa aurinko mennä mailleen ja vie vanhan päivän mennessään ja tuo sitten uuden huomisen tullessaan.
Katsomme tavan takaa toisiamme, sinä ja minun oikea persoona, minussa ja sinussa on jotakin perin erikoista ja piilevää.
Joka päivä näkee sinut luonani tässä pihallani käyskentelemässä niin olet aina ollut minun lähellä että voin aina sinua tavata näin kahden kesken.
Meillä on paljon yhteistä, sinä ja minä, yhteys meitä yhdistää.
Me emme ole kertoneet sitä vielä kellekään, voisivat luulla aivan hölynpölyksi koko olemassaolosi.

Minäpä sen kerron nyt kun on siihen niin sopivasti aikaa käyttää.
Olen nimittäin saanut omistaa kuudennen vaiston, aivan pienestä pitäen en vain ole aiemmin sitä kellekään ääneen mennyt esittämään.
Koska ylimääräinen vaistoni toimii ainoastaan minussa, jonka toimivuuden kannalta on olemassa salaisuus jota en tietenkään paljasta edes nyt koska se menettäisi tehonsa välittömästi jos toisin sen julki, jätän sinut teidät yhdessä yksin ahdistumaan.
Minä olen aina ollut kovin merkillinen ihminen, minun olemusta on yritetty selvittää ja suomentaa latinan kielen kautta mutta aina se on vaan jäänyt hepreaksi minun tunnistaminen.
Minä todella olen siitä onnellinen ettei minulle ole käynyt kuinkaan, monelle vain on valitettavasti päässyt käymään huonosti, etteivät he enää ole tämän toimivan yhteiskunnan tasaveroisia jäseniä on niin valitettavaa ettemme ole vaivaa nähneet erilaisen ihmisen puolesta.

Köyhyyteni minulle on ollut paras lääke sen olen omaksunut kauan sitten, vaikka eihän minun pitäisi noin sanoa, koska joku toinen köyhä kokee päin vastoin omassa sisimmässään.
Nämä ovat niin vaikeita asioita en sano enää mitään ettei tulisi sanottua liikaa tähän liittyvää.
Nyt kuitenkin näen että voi hyvällä omalla tunnollani viettää kaikessa rauhassa köyhän miehen antoisaa iltapäivääni kotirappusilla ja välillä siirtyen vähän etäämmälle muutamia kymmeniä metrejä tuonne linjan suuntaan.
Tuo linjansuu oli melkoisen meille kaikille mieleinen käyntipaikka, mikä oli siinä se mielenkiinto oli tuo lähes kaksi kilometriä pitkä näköyhteys hyvällä ilmalla katsottuna ja vieläpä jopa ilman kiikareita.
Mitäpä asiaa tuo linja sitten tuossa toimitti ei vielä kai selvinnyt tuossa äsken. No mehän käytiin siellä linjalla sen vuoksi katsomassa monet kerrat päivässä, että tuleeko sieltä ketään meille kylään ja näin ollen tiesimme varautua etukäteen vieraan tulosta meille.
Sitä vuoron perään meiltä ja toisesta talosta oli asiaa tuonne linjalle.
Me odottelimme monet kerrat hyvinkin että edes joku tulisi ja kävisi meillä aina silloin tällöin, vaikka ei tuo ollut kovin vilkasta nuo käynnit silloin kun meidän köyhyys ja oma ryysyranta oli saanut tiedon kaikki lähinaapurit.
Eipä sitä niin vain ollut enää lähtöhaluja näinkään perukkaan olisi vielä joutunut autolla ajon jälkeen kävelemään yli kaksi kilometriä ja vielä nuo kaksi olisivat vaatineet kumikengät erikseen mukaan.
Tätä minun elämäni ihanuutta ja sen surkeutta ei ole niinkään helppo toivottaa. Joudut jopa esteitten eteen aivan kunnolla.
Jos olet ollut omasta mielestäsi nappaskengillä talvellakin kulkeva niin ei sinun olisi ollut helppo minun luokseni tulla.
Siinähän olet selvästikin liian nykyaikainen kauhistus tämän kärrytien toisessa päässä, olisipa ollut merkillinen yhteen sattuma jos me oltaisiin joskus kättä paiskattu sinä ja minä täällä minun taipaleen päässäni.

Kiitos kun et tullut minun mielenrauhaani järkyttämään. Tänne kun aina toivoimme sitä tavallista kulkijaa vaan ei sellaistakaan enää aina ollut meillä. Rupesivat nuo pullomiehet paremmin tänne osailemaan, oliko täällä niille mitään edes tarjolla, lähde tai kaivovettä kummempaa.
Täällä osattiin jos ei muuta niin olimme täysin raivoraitista väkeä, paitsi äitini vetäisi aina joskus piipullisen jymyä siis vanhankansan piipputupakkaa jos ei sitä aina ollut niin äitini kääri yhteishyvän mutkaan väkevää Mattia, jopa siinä lähti nikotiinin tarve pitkäksi aikaa.
Mahorkkaa ja kessua kun ei enää ollut niin sitä täytyi tyytyä noihin korvikkeisiin enempää valittelematta sen paremmuuttaan.
Minä kun en vielä oikein perustanut savuja ilmoille päästellä, vaikka olin jo aikamies, vaimoakin vailla.
Kyllä minulla kokemus oli jo olemassa, kansakoulussa ne savut aina välitunnilla pölähtivät jopa opettajan tarkkaan vainuunkin niin että tuli kova rangaistus aina.
Eipä se oikein sopinut minun köyhyyteen viimeistä markkaani polttaa savuna ilmaan.
Vaikka kai ne köyhät enemmän polttavatkin kuin rikkaat sisarensa konsanaan. Mälli se oli parasta mitä minä milloinkaan olin ollut todistamassa, entäs sitten kun vanhat ukot ja muorit pistivät oikein kuin juhlansa kunniaksi piipullisen ensin poltettua, lähes tuliset perät suuhunsa, olipa se erikoisin näkemäni tapaus tässä talossa mitä minä olen milloinkaan nähnyt omin silmin. Voiko olla edes totta on usko nyt pois olen sen omin silmin nähnyt.
Moni nyt varmaan ihmettelee miten sen ajan saikaan kulumaan kun ei ollut tuon enempää harrastuksia kun köyhälle ei töitäkään kukaan tullut tarjoamaan. Meillä oli tuolla loukossa oikein jopa transistoriradio se jos mikä oli parasta ajankulua köyhällekin jota ne jopa kuuluvat rikkaatkin kuuntelevan, vaikka onhan niillä jo televisiot olleet yli kaksikymmentä vuotta noin suurin piirtein.

Minulla ei ole vielä ollut noita lumisateita tuottavia televisioita täällä
nurkissani.
Kyllä minä olen niitä nähnyt tuolla kun olin maailmalla kauemmin, niitä ne illasta toiseen pitivätkin niin hyvänä etteivät muistaneet edes toisilleen hyvää yötä sanomaan.
Kuvatus nurkasta oli vienyt koko normaalin käytännön kotona ei voituna enää käydä iltaisin lähinaapurissakaan kun heillä oli niin orjallinen mukaansa temmannut töllötin nurkissaan vahattavina joka ilta.
Emme olleet siihen vielä valmiita että meiltä olisi vietynä vapaus päättää omasta iltaohjelmasta, jonka television tulo päätti monessa kodissa.
Tuolla nurkassa oleva radio täyttää lähes kaiken mitä osaa olla edes vaillakin se on saanut pysymään ajan tasalla, yöllä sekä päivälläkin. Radio on kertonut aamusta iltaan missä nyt mennään ja mitä maailman mahtimiehet ovat kulloinkin päättäneet meidänkin puolesta.
Siinä ei ole enää tarvinnut, toista tiedottajaa, Näljängän hätähuutoa tai uskon ystävät kutsuvat sontasiijoniksi koko Kainuun Sanomia.
Meille ei lehdet ole milloinkaan olleet kovin läheisiä vain joskus kylällä on tullut vilkaistua.
Kirjatkin minä jätin suosiolla viimeisen luokkani jälkeen ne ei myös ole saaneet multa kovin noteeraavaa arvostusta.
Lukuhaluni sammui sinne kahdeksannelle luokalle kun vielä piti pakostakin reppua kantaa aamusta iltaan selässään, metsäkorven läpi sivistyksen ahjoon kansakouluun.
Perusasiat olen oppinut mitä minä enää tämän enempää olisin kohta liiaksi nero ja kuvittelisin itsestäni liikoja.
Eipä niin ole maailman muu meno ratkaissut minun mielipidettäni, saan olla juuri sellainen näitten seutujen perin harvinainen mökkiläinen.
Tänne ovat ominaisia vuodenaikojen vaihtelut ja tuntuvat jopa jokapäiväisessä elämässämme.
Syyskuu kun on niin pimeätä kun on, joutaisi vaikka viisi satasiakin tekemään kenenkään siitä tietämättä mitään.
Jospa olisinkin syntynyt isoksi rahaksi joka saisi nähdä jos minkinlaista käyttäjäänsä niin kuin vain olisi siinä oli vain pieni toivomus mukana olemassa, pieni onnen toivomus.
Vuodenajat ovat aina olleet tämän eläjän kohokohta, mutta eivät enää tänä syksynä.
Tämä on siitä perin harvinainen syksy että en ole antanut aihetta lähteä, vaikka kuin olisi märkää ja harmaata ja vähän välillä haikeita tunnelmia.
Aina käy mielialassani miksi muuttolintujen lailla en ole enää lähdössä, vaikka kurki ja joutsen on ja aikoja sitten menneet minunkin mökkini ohi iloisesti ääntäen ja samalla ilmoittivat menemme jälleen, tule mukaamme.
Monet kerrat kyllä muuttolinnut saivatkin minut mukaan mutta tällä kertaa saivat mennä ilman minua, pois kaukaisiin maihin.
Olipa tämä suuri muutos taas niin kuin pitkästä aikaa minulle ja tälle ympäristölle.
Voinko edes olla tervekään nyt mies kun ei ole saanut kimmoketta lähteä paremman elämän perään.
Jospa nyt vain oli se hetki jäädä eikä lähteä aiempien syksyjen malliin, joo meneehän se tälläkin lailla näin väliaikaisesti ajateltuna.
Hyvä on minulla vähän lekotellakin jonkin aikaa ja tehdä tarvittavia johtopäätöksiä tulevan varalle.
Syksy on muuttunut poikatalveksi, aamulla saimme ensilumen, maa on jo valkoinen.
Metsään kun menee jäljet vain jäävät merkiksi että mikä vuodenaika tulee seuraavaksi syksyn jälkeen.
Vielä vähän aikaa meni ennen kuin Kiantajärvi saisi pysyvän jääpeitteensä ja silloinhan oli kohta se oikea talvi.
Pakkaset ovat olleet suotuisia tänä syksynä ne ovat tulleet ajallaan ja pääsee ensimmäiset luistelun harrastajat omiin harrastuksiin luonnonjäälle.
Meille tulee käymään vanhapoika ja mies jonka minä tunnen jo vuosien takaa, melkein kuin hän olisi lähes lähiomainen, sellainen on tuntemus tuosta tulijasta. Mitäpä varten hän tuli tänne selviää kohtapuolin, hän tuli varta vasten kokeilemaan onko made syönnillään näin alkutalvesta.
Iltapäivästä hän kävi nokkaset laittamassa kairalla tehtyyn reikään.
Koivun vesan kävi kaatamassa läheisestä metsästä.
Reilu parimetrinen koivunalku valoa antamaan uiville mateille.
Aamulla koimme melkoisen ihmeen, made oli löytänyt koukun, jossa oli matikansyötti jonka se oli niellyt niin hyvin että jäi itse koukkuun kiinni, joka sitten nostettiin ylös melko vaivattomasti.
Kokemus oli sen verran uusi ja innostava että tuota pitää kokeilla myös itse käytännössä.
Omakohtaisen näkemisen johdosta voi vaikka saada näköjään itsensäkin mukaan noin kokeilemaan mitä juuri oli näkemässä omin silmin. Uutena aamuna se on nyt lähtö tuonne kylille, hankkimaan kalastukseen kuuluvaa välineistöä, kuten koukkuja ja hyvää ja kestävää nailonlankaa.
Kalat kun kasvavat monasti melkoisen kookkaiksi niin välineetkin tulee olla sen mukaisesta päästä, että niillä on sitten ilo nostella vaikka metrisiä vonkaleita avannon päälle talvella ja kesällä veneeseen.
Eipä sitä vain aina näy arvaavan miten minulle mielenkiinto heräsi tuohon niin ennennäkemättömään kalanpyytämiseen.
Voijaan vain aikakirjoihinkin merkitä tuo vuosi 1972 todella yhdeksi merkkivuodeksi.
Minulla oli syntynyt jo jonkunlainen kuva miten tästä eteenpäin, eihän me kaikki ihmiset madeta läpi vuosista syödä, pitää saada jotakin vaihtelua kalalajissa.
Esim. siikaa, haukea ja muikkua kun oppisin pyytämään, olisin minä jokseenkin kovastikin tyytyväinen siihen tilanteeseen joka on tässä pikkuhiljaa alkanut kehittyä kalastajana.
Meillä oli kyllä joskus kalaverkkoja mutta ei enää kunnollisia että kannattaisi olla enää järveen laskemassa etenkin talvella.
Vanhat suoniverkon resuja vain olivat, pari verkkoa.
Siitä se vain oli aloitettava noin kokeeksi vain että onko tällä mahdollisuus elättää jopa itseään läpi vuosista tällä leveysasteella missä minäkin nyt tällä hetkellä sijaitsen.
Olosuhteet ammattikalastamiseen on selvästikin olemassa mutta elättääkö se minut sen ansiolla jonka tulisin saamaan tienestinä, kalakaupan yhteydessä sitten joskus aikanaan kun olen ensin päässyt alkuun ja jaloilleni.
Mitään apua ei kotoa irronnut tälle ajatukselle sain olla Seppänen oman onnen seppänä aivan alusta lähtien.
Niillä kymmenellä koukulla kaikki käytännössä alkoi vain muutamien markkojen sijoitus ja olin tuntenut jo suurta tyydytystä kalastajana heti ensikokemuksista asti.
Minulle oli tullut suuri ja haastava tulevaisuuden tehtävä, miten tästä nyt eteenpäin saan jatkaa.
Olenko minä löytänyt sen oikean työni jota aina vain olen etsinyt vai onko tässäkin kun pääsen ensin kiintymään tapahtumassa se yleinen repsahtaminen ja sen myötä luopuminen koko hyvästä yrityksestä koota itseään uuteen mahdollisuuteen saavuttaa itselleen uusi ja haastava ammatti.
Nyt lähdenkin tätä ajan kanssa viemään eteenpäin, enkä lähde asioiden edelle millään tavoin ettei tulisi pettymystä.
Syksyn kokemukseni olivat hyvin rohkaisevia ja asiassa eteenpäin meneviä että tästähän vois tulla vaikka mitä hyvänsä.
Kova talvi on ainut joka tälle ammatille asettaa omat varjopuolensa, kylmä on tuolla jään reunalla -30 tai lähes neljänkymmenen asteen pakkasessa, siellä joutuu todella sukkelasti viemään asiansa läpi että ei käy kylmä käsiin ja jalkoihin, vinkkailmoilla naamakin tahtoo olla liian herkkä kylmälle.
Entäs ne kulkemiseen liittyvät tekijät, jotka myös on otettava huomioon, millä se sitten tapahtuu.
Vuosikin on jo vaihtunut ja muuttunut yhden pykälän vuosissa uudeksi, talvi on aivan normaali talvi on lunta, jäätä jota kuinkin sopivasti ja tarpeellinen määrä kovia pakkaspäiviä.
Olen päässyt jo niin hyvään alkuun tuossa kalamiehen jokapäiväisessä rutiinissa että olen päässyt vasta alkajan kannalta hyvään alkuun.
Kala jonka minä olen pyytänyt on otettuna hyvin vastaan lähitienoolla ja ovat sanoneet että tuothan vastakin kun ne saa suoraan kotiinsa järveltä tuotuna. Tämä saa uutta uskoa tähän työhöni jonka olen sattumalta nyt valinnut itselleni. Tuo kulkeminenkin sujuu melkoisen mallikkaasti näin ja keväällä on aamuhanki apuna ja keli on myös sen mukainen reppu selässä menevällä kalastajalla.

Oli tässä talvella joitakin aikoja sellaisia kun vesi tuli jään päälle, että meinasi siinä välillä tulla uskon puute kun siellä kalan jäljessä päiviä taapersin.
Voi aina olla suksen pohja myös aivan pyöreänä niin eteenpäin meno oli kovinkin jeesustelua niinä päivinä.
Mutta kun tuli kunnon kevätkelit niin kohta ei niin kuin olisi muistanut että huonoa keliä olisi edes kohdannutkaan aikoihin.
Kyllä sitä monet kerrat mietti voiko moottorikelkka olla tässä yhtään apuna mutta kun sellaiseen johtopäätökseen tulin omissa mietteissäni että se vie kaiken minun pienen tienestin jota aina saan kalakaupoilla käydessäni.
Katsoin että siihen ei kannata olla satsaamassa, vaikka kuinka minä olisin ajassa voittanut niin tienestini kannalta hävinnyt markoissa.
Ensimmäinen syksy, talvi ja kevät olivat menneet uuden asian oppimisessa. Onko kesällä mitään uutta johon voin kalastuksessa panna painoa, tuo muikkuverkon laittaminen vähän kyllä on käynyt mielessäni aika ajoin mutta ei sitä niin vain ole tullut hankittua.
Minäpä voin vaikka harkita seuraavaksi ottaa sen hankintaa toteutettavaksi. Minulla on pienet kalavelat maksettava tuolle sos. sihteerille, että menenpä siltä kysäisemään.
Enhän minä Yrjö Pyykkösestä kalakaveria itselleni saanut vaan menen kotiisi tokaisi tuo torvi silloin minulle.
Nyt oli maanantaipäivä ja Yrjöllä oli sos. lautakunnan puheenjohtaja työparina, sattuneesta syystä esitin sen myös hänelle ja perustelin hyvin miksi minä tarvitsen muikkuverkon kalastukseeni.
Puheenjohtaja Vilho Seppänen päätti siltä paikalta toiselle Seppäselle muikkuverkon oikeuttavaan ostoon Suomussalmen sosiaalihuollon varoista. Päätös oli hyvä päätös menin Kurkisen Kallen liikkeeseen osto osoituksen kanssa ja verkko lähti ja iltasella se oli jo järveen laskettu.
Aamulla minulla oli niin paljon yhdessä ainoassa verkossa muikkuja että minä lähin jo kalakaupalle samana päivänä.
Nyt se vasta rupesikin joltakin näyttämään, rupesin saamaan sitä arvokalaa jota täällä päin kaikkein mieluimmin syötäisi kun niitä vain joku toisi tarjolle ruokapöytiin syötäviksi.
Ei yhtään huonommin nyt mennyt.
Miten avarat tilat täällä onkaan olleet ja niin vajaakäytössä kuin se miltä on näyttänyt, nyt miksi täällä on minulle vain vähän kalakavereita on suoranainen ihme.
En minä ole ajatellut kaikkia omaan reppuuni pyytää ja vaihtaa markoiksi markkinoilla.
Varmaan tämä talvinen kalastaminen verkoilla ei olekaan kovin mieleinen harrastus kun se kuitenkin on sen verran aikaa vievää, tämä muuten ei ole laiskan miehen työtä tämä kalastus.
Voin vaikka vannoa että tämä käy työstä kuin mikään muukin josta vain markkoja irtoaa siihen oikeaan elämään.
Mitäpä minä murehtimaan jos ei Mikkoslahden rannoilla ole sen enempää kalakavereita.
Pilkkimies oli kyllä kovin yleinen näky keväällä jos missä päin noita selkiä liikkui.
Minäpä siihen olen vallan tyytyväinen, minulla on mistä valita taas uusi paikka jos haluan eikä minua kukaan ole komentamassa pois niiltä vesiltä ne ovatkin valtion lähes kaikki.
Kokkotaival niminen tila on ollut virallisena nimenä aina vuodesta 1938 maakirjoissa vain isännän nimet ovat tuosta vain muuttuneet.
Isoisäni Kustaa otti ensin aviopuolisonsa kanssa tilan omiin nimiinsä, josta sen ottivat vastaan jo kymmenen vuoden kuluttua heidän omat lapsensa, Jaakko Toivo Ilmari ja isäni nuorempi velimies Kusti Eino Eemeli.

Tilan he saivat nimiinsä elatusta vastaan kun ensin suostuivat paperilla tähän ehtoon jota vanhan kansan mukaan sanottiin syytingiksi.
Mutta ensin oli koettava ero mummolla ja ukilla, mummoni jäi vanhalle paikalle ja ukki tuli meidän huusholliin syytinkiään syömään.
Näin siihen aikaan sallittiin eri leipiin siirtymisestä meidän suvussa.
Ukki ja mummo eivät sen jälkeen jakaneet yhteistä sänkyä enää koskaankaan vaan kun olivat eri taloilla ja tyytyivät tähän ratkaisuun olla erillään toisistaan aina kuolemaansa asti, tämä oli heidän onnensa olla yhdessä matkansa päähän asti.
Tämä on vain hyvä muisto isovanhemmistani, jättivät sukuun arvokkaita paikkoja vaikka emme silloin niitä rantoja paljon noteeranneet kovin korkealle. Eipä sitä sillä lailla myös moneen muuhunkaan asiaan ollut toimintavalmiutta. Metsistä oli meille monet kerrat jopa taloudellista hyötyä se antoi lisähanketta ja taloudellista merkitystä, mutta se ei juuri meillä kovin usein näkynyt päältä eikä sisältä.

Vain kerran sisällä kyllä näkyi kovinkin selvästi, olimme saaneet uudet huonekalut, joita jo siihen aikaan nimitettiin sohvakalustoksi.
Kulkukauppiaat olivat päässeet käsiksi osaan meidän mehtärahoja jotka olisimme tarvinneet vaikka kunnolliseen vaatetukseen.
Monesti ei aina ollut kuin hitunaisia vaatteen riekaleita yllämme, noin jälkikäteen ajatellen, eihän meillä ollut näille sohville käyttötarkoitusta vaan ne menivät pikemmin nurkkiemme koristeena noin käytännössä.
Mutta olivatpahan mööbelit myös meillä sillä kertaa.
Lähiympäristö on ollut meille vertaansa vailla oleva paikka ja sen oikea sijainti on tuonut nyt vasta uusia mahdollisuuksia kun ne vain saisi ulos tuolta aivokopasta suoraan käytännön elämään viedyksi ajallaan.
Luonnon merkitystä tässä jälleen joutuu korostamaan kovin korkealle.
Nyt menemme eteenpäin tätä kesää joka allakka tietää sen olevan 1973, onko tässä kesässä mitään sellaista uutta hohtoa mitä voisin vähän valottaa no onpa johan hyvinkin on.
Metsän marjat eivät ole minua lapsena oloni jälkeen kiinnostaneet niin edes vähäänkään, mistä jälleen niihin noin aktiivinen kiinnostukseni on päässyt heräämään ja se herätys on niin merkittävä että minuahan ei juuri kotona monasti tapaakaan.
Voisit tulla aamusella aikaisin ennen lähtöäni kuulumiset vaihtamaan niin olisin ollut vielä tavattavissa, mutta kun kerran olen päässyt jaloilleni niin pitkä on ollut päivä odotella minua.
Metsän marjat ovat nyt minun kiinnostuksen kohteena, hyvä kesä on antanut melkoisen ison työn minulle lähes joka päivä kun vähänkään on kynnelle kyennä ja ollut metsään menopäivä.
Kalastus on vähän nyt sellaista kotitarvekalastusta, että edes omiksi tarpeiksi. Pitkiä päiviä metsiä kierrellen löytää uusiakin maisemia mitä ei ole aiemmin tullut koettua henkilökohtaisesti.
Uudet ovat niitä uusia vinkkejä antavia kokemuksia joita voi jossakin elämäntilanteissa hyöty käyttää jos milläkin tavoin, asia kerrallaan.
Minä olen siis löytänyt luontoni uudestaan elettäväksi oli ne kateissa ne vuodet jolloin olin menettänyt ajastani vuosia olemalla kaupungin kiireisten ihmisten rinnalla kärsimässä sitä juurettomuutta jonka sain itsekin kokea monin eri tavoin.
Menetys itselleni olisi ollut aikamoinen jos en enää olisi osannut tulla luontooni takaisin jossa minulla on kaikki ne luontokokemukseni jotka sain kuin syntymälahjaksi lapsuudessa.
Luonto on nyt minun kotini täällä olen viihtynyt en ole enää haikaillut kaupunkia enkä sen käytettyjä kiimaisia naisia.
Moni on kokenut metkunaisten vieneen koko parhaan ajan omasta elämästään ja tuhon omana olleet sen jälkeen monet ovatkin meistä.
Nyt en ole aikoihin naisia tänne kaipaillut, saan oman rauhani pitää sellaisena kuin sen itse haluan tai muuten rauhani on tipotiessään vain sen takia että nainen on tullut minun elämääni sotkemaan.
Jos saisin olla näin aina ja tästä eteenpäinkin niin ei minulla olisi hätäpäivää eikä kuura-aamua elettäväksi.
Kaikki on vain toiveajattelua, ainahan ihmismieli on käännettävissä niin me olemme heikkoa tekoa, ettemme ole niin vahvoja oman itsemme suhteen. Mutta on tuo siitä hyvä että edes tämän hetken olen saanut olla hyvin tyytyväinen täällä rantojen rannoilla vain parempaa paikkaa et itsellesi voi toivoa jossa itsesi kanssa olet saanut toivoa itsellesi kaikkea mitä on ollut tarvis.
Kokkotaipaleessa osakkaat olivat jo sitä mieltä että pitäisi ruveta jakoa touhuamaan että jokainen tietäisi omat rajansa ja saisi käyttää sitten kuin omaansa, eikä olisi siten tilivelvollinen jos on yhteisestä metsästä jotakin käynyt hakemassa omiin tarpeisiin.
Onhan tuota aina tarvetta ollut metsään jo tuo yhtenä ollessa tuli selväksi että välissä olisit ollut toisen puolella vaikka marjassa siitäkin oli käytynä melkoiset turpakäräjät.
Viisastahan tuo on jos vaikka jako tehtäisiin niin tietäisimme mistä kunkin raja sitten aikanaan tulisi menemään niin ainakin silloin varman olisi tieto siitä että olemme omalla puolellamme.
Oli siten kannatettava ajatus jakaa kaikkien niiden osakkaiden kesken jotka vielä olivat osallisia tähän tilaan omalla perintöosuudellaan.
Perintöä olivat jakamassa Eemeli setäni, äitini naimaosuuden, isävainajan jättämä osuus hänelle kuin isämme lapsille jättämä lakiosuus olisivat nyt jakoon tulevia, kohteena olisi siten koko Kokkotaival niminen tila täällä Vuonanniemen lähes tyvellä.
Laitoimme yhteistuumin asiamme vireille ja siis jäämme odottamaan viranomaistoimitusta.
Päivät vaihtuu Kokkotaipaleen rannoilla uuteen ja uudelleen joka ikinen aamu on varma aina siitä että jälleen pääsimme uuden päivän alkuun, mitään uutta ei sitten päässyt tapahtumaankaan paitsi on samat menot aamusta iltaan.
Metsä ja järvi ne vuorottelevat vuoronperään mihin itsensä milloinkin on päiväksi pistämässä.
Siitä kaikesta on päässyt aikaa kulumaan jo melkein puolitoista vuotta kun sain tämän aikaan että edelleenkin olen täällä kotoisien maisemien valtakunnassa. Hyväksi havaittu olotilani ei voi kovin hevin muuttua toiseksi, olisi kohtalon ivaa jos lähtisi kumoamaan näitä oloja jotka ovat osoittautuneet kelvollisiksi elää nyt ja huomenna ja niin poispäin.

Alkaa uuden syksyn tuleminen kaikkialle ympäristöön.
Ensin levon kannalla olevasta mökin miehestä on pikkuhiljaa kehittymässä yhteiskuntakelpoinen kansalainen, vaikka en arvostanut koko yhteiskuntaa sen arvoiseksi että minulta olisi saanut täyden tukensa.
Minulla oli nyt ollut kaikessa hiljaisuudessa aikaa nostaa omaa elintasoa niin paljon että seuraavana arkena kävelen kodinkoneliikkeeseen jossa möisivät minulle hyvän lisäajanvietteen.
Kotimökin nurkkaan olin minä nuo vekottimet monet kerrat jo nähnyt maalikylällä käydessä mutta vain se aina vain on siirtynyt tuota tuonnemmaksi rahan puutteen vuoksi.
Kesä on ollut sen verran hyvä, marjasta on irronnut monet saturaiset minunkin kukkaroon ja toinen mokoma järven antimia olen kevään, kesän ja nyt syksyn aikana vaihtanut oikeaksi rahaksi ja samalla itselleni ostovoimaksi.
Nyt minä olen nähnyt että TV toimii kyllä näköjään muullakin tavoin, ettei tarvitse edes Kainuun valoa omistaa kotona kun se saadaan toimimaan tavanomaisesti.
Syksyinen aamu vei minut kylälle oikein läheltä katsomaan tulevaa viihdepeliä illoiksi ne kun syksyilloin olivat täällä pimeän keskellä kovin vähäisiä.
Kynttilänvalo oli monen syksyisen illan valoni ainoastaan, siihen minä olin jäänyt enkä paremmasta vielä edes ollut haaveillut.
Koska tässä vielä oli niin alkuvaiheissa kaikki toiminta lähes.
Jos tuo TV toisi minulle uusia niksejä niin sitten voin minäkin siirtyä tälle vuosikymmenelle, mutta vielä ei ole tarvetta siihen.
Elän mielelläni tässä vaiheessa, jossa ei ole paljon päivää kohti paljon kustannuksia.
Koska tulot eivät ole vielä kovin hääppöiset vain toimeentuloni olen varmistanut itselleni josta tällä hetkellä nautin täysin siemauksin, kenenkään häiritsemättä, vaikka puutetta on monesta asiasta.
Menenkin tuttuun kauppaan tuolla Ämmänsaaren puolella jossa tiedän että siellä ne myyvät myös matkatelevisioita, tuossa on akkuliittimelle tarkoitettu vaihtoehto kun muu vaihtoehto ei valitettavasti käy.
Harvoin se nykyaika on pistänyt tänne ovesta sisään, edellisen kerran niin kävi vuonna 1961 kun meille laitettiin sohvakalusto ja nyt olisi tulossa liikkuvaa kuvaa tuonne ukkini entiseen huoneeseen.
Eipä ukkini aavistanut että pari vuotta hänen lähtönsä jälkeen tulee pojanpojan toimesta tässä huoneessa olemaan televisio.
TV on jo valloittanut monet lähinaapurit jo vuosia aikaisemmin, siellä ovat sähkö olleet helpottamassa TV:n laittamista.
Mutta kyllä monessa mökissä on juuri näin aloitettu kun ei ole ollut sähköä niin akku televisio on ollut se ainoa mahdollinen vaihtoehto tai on tietyissä tapauksissa oltuna pitkään myös naapurinkin armoilla.
Kyllä meille tuo nykyaika perin verkkaan tahtoo olla tulollaan, pieniä ovat askeleet eteenpäin mentäessä, mutta kuitenkin jotakin aina nyt kuitenkin. Eihän täällä nyt kaikkea kerralla pidä olla laittamassa, muuten kaikki kanssakäyminen naapurien kanssa lakkaa kun se on ja naapurien taholta käynyt kun heillä jo on niin että on sähköä, autoa ja moottorilla kulkevia veneitä.
Myös talvella mennään matkoja moottorikelkalla.
On jonkinlaista leipäkonetta jos minkinlaista pyykinhieronta konetta tai mankelia ja kuivausrumpua, sähköjen tuleminen mahdollistaa jos minkin koneen pyörimisen niissä talouksissa ja joilla oli sähkövalmius pyörittää näitä nykyajan mukavuuksia, mutta ne eivät antaneet ilmaiseksi mitään hyötyä kuta useampi nykyaikainen piuha sinulle on vedettynä minnekin sen keveämpi kukkarosi tulee myös olemaan kun on laskujen maksun aika.
Minulla ei vielä ollut muuta lisälaskua kuin tiedossa tuosta hankittavasta televisiosta tulee TV-lupamaksu, alku oli siis olemassa yhden laskun ainakin olin nyt tulevaisuudessa maksava ajallaan.
Minullahan ei vielä ollut edes puhelintakaan tuolloin häiritsemässä aamu eikä yöuntakaan.
Vähät olivat vielä ne velvoitteet joista minulla oli meno eriä säännöllisesti ulospäin.
Menen nyt sitten tuonne kaupan puolelle perehtymään niistä uusista tämän ajan saavutuksista jotka tuovat minutkin lähemmäksi nykyaikaa.
Televisio on varma opettaja monessa näin ovat tutkimuksetkin opettaneet. Minäkö rupeankin opiskelemaan television kautta niitä puuttuvia tietojani, aivan sänkyni päällä noin selällään tai voi olla että joskus voin vaikka kylkeäkin kääntää, sekin on varmaa, jos minä aivan oppimismielessä olen menossa televisioita itselleni hankkimaan.
Valikoima on vain kovin pieni jos haluaa että akkuvirralla katsominen olisi mahdollista.
Kolmesta se on valinta tehtävä on japanilaista ja vielä eurooppalaisia vaihtoehtoja.
Tarkkaan siinä saa syynätä toisten paremmuutta, eikä taho heti paikalla sitä oikeata löytyä käsiini.
Tuo tuossa national tv rupeaa jo vähän kiinnostamaan yhden pienen asiansa vuoksi kun siinä on tuo kuvaruutusuoja laitettuna kätevästi ruudun suojaksi kuin tarkoituksella, että hyvä suojalaite kun se siirretään.
Niinpä kaikki järjestyi melkoisen sukkelaan kun saatiin oikea töllötin käsiin ja kiikutettavaksi pois tästä kaupasta tuonne järvenranta salolle jossa sitä ihmettä ei oltuna ennen ikipäivänä nähty.
Piti vain muistaa vielä ottaa että olisi voimaa joka käynnistäisi tuon ihme töllötimen sitten iltasella.
Se joka ei ole täällä ennen käynyt minun Ryysyrannassani ei tiedä mitään miten minä television sain kotia katsottavaksi.
Vene olisi ollut hyvä vientikeino tuonne vesistön taakse.
Mutta kun ei aina arvaa että mitä sitä on aina tuotavaa tuolla kylältä sellaista joka vaatisi venekuljetuksen.
Nyt olisi ollut sellainen tilanne. Reppu selkään tienvarressa, akku painaa reppua.
Siitä vain toiseen käteen pieni yhdentoista tuuman TV ja toiseen ulkoantenni kiikutettavaksi.
Olinpa valinnut melkoisen kuljettamistavan tällaiselle painolastille ei se pieni televisiokaan niin kevyt ollut, monet kerrat sai vaihtaa kättäni ennen kuin olin perillä töllini kohdalla jossa kohta koetaan historiallinen hetki TV:n muodossa. Nytkö ensikertaa minun aikana sivistys tuli tuosta ovenavauksesta Ryysyranta kotiini ja nyt minäkin päässyt sivistyksen alkuun TV:n myötä ja näin ollen voin unhoittaa ympärillä olevan lian, noen ja vuotavan laipion sateella. Nyt minulla on kotonani kumpaakin sekä on sivistys nurkassa huoneen uunin vieressä, kaikki muu ympärilläni ei anna oikeata sivistyksen kuvaa jos vaikka olisit itse niin omin silmin käynyt havainnoimassa paikan päällä.
Olipa se ilta kerrassaan, tämän mökin kohdalla sisällä siellä on nyt se jota ruvettaisi iltaisin vahtaamaan silmä kovana, ettei nyt mikään merkittävä uusi asia menisi ohi silmien.
Kaikki alkoivat toimia suunnitelmien mukaan kun lähetys alkoi sitten illemmalla se mahtoi olla sellainen päivä viikosta kun ei tullut päiväohjelmia, eikä muuta kuin sitä tuttua lumisadetta, oikein vanhaan malliin jota koettiin jo silloin kun televisiot rupesivat yleistymään kuusikymmentäluvun puolivälin tienoissa näilläkin korkeuksilla.
Nyt minulla meneekin lähes kaikki illat nurkkaan päin katseen luoden.
Voisipa ne kylän punahuuletkin kylän raitilla jäädä pitkäksi aikaa mielestäni pois, johan tuo on hyvään alkuun tässä päässyt kulumaan kun viimeksi neito nuori ja kauniskin lämmitti kulkijapojan rintaa eräänä syksyisenä yönä aitan hämärässä peiton alla väristen pienestä kylmyyden horkasta.
Muutamien viikkojen jälkeen kaikki onkin taas normaalia, TV:tä ei ole mahdollisuutta aina katsoa kun ei ole kuin yksi akku koko talossa.
Eipä tullut kovin tarkoin etukäteen miettineeksi, että voi vaikka viikon tauko tulla television katseluun kun akusta on virta mennyt niin vähäiseksi että TV on täysin pimeä.
Menee jonkun aikaa ennen kuin minä olen hankkinut vara akku ratkaisun tähän pulmaani.
Kun se kaikki nyt rupesi maksamaan jopa tuon sivistyksen saaminen television kautta. Jopa kai se oli korkein aika minullakin siirtyä tähän päivään ja olla ajan hermolla.
Ranta asukkaan arki on muuttunut pienen askeleen toivottuun suuntaan, maailman laajuus on jo päässyt vaikuttamaan, jopa puhutaankin mitään ei eilen illalla erikoista töllöstä tullutkaan.
Televisio radion ohella on ruvennut minunkin puhumissisältöä säätelemään, normaaleissa yhteyksissä kun kanssakäyminen tapahtuu jonkun toisen henkilön kanssa.
Miten se vielä tuleekin vaikuttamaan, sitähän minä en vielä tässä vaiheessa varmuudella kykenee sanomaan vain antaa ajan kulua, kuinka sitten minä olen sanomassa oman kantani, olenko jo suorastaan narkomaaniksi omistautunut.
Jospa minä opinkin nyt ajattelemaan maailmanlaajuisesti maailman asioita kun tuo avartava viestintäväline on päässyt minun makuuhuoneen nurkkaan kai aivan oikein jäädäkseen no niin itse olen haluamassa.
Jopa lähes jokapäiväiset sodatkin ovat tulleet lähelleni, sodat eivät ole maailmasta minnekään hävinneet ei kurjuus, eikä nälkä, tämä kaikki tieto tulee hyvänä pakettina tuolta ruudun takaa minulle.
Ihmisten julmuudet eivät päättyneetkään käytyihin maailman sotiin jo kauan sitten, ihminen omistaa edelleen petomaisia tapoja elää ja jättää pois huomiosta toisen ihmisen, jolla myös olisi oikeus arvokkaaseen omaan itsenäiseen elämään.
Maailma on täynnä pahaa, meillä ei ole rakkautta toisia ihmisiä kohtaan.
Me toiset olemme uhka, sille joka meitä vie pahempaan ahdinkoon, koska hän ei voimakkaampana halua että häntä ei noteerata maailmassa.
Ihmisillä on syvä ennakkoluulo toisiin nähden, eikä rauhallinen rinnakkaiselo ole mahdollista tämän päivän ihmiselle.
Siemen jonka kauan sitten kylvi ainut ihminen ei sammu enää koskaan, me ihmiset olemme pahoja toisillemme nyt ja aina niin kauan kuin maailmankaikkeus muuttaa meidän elintilan elinkelvottomaksi elää.
Sitten vasta meidän on hyvä olla kuin meitä ei enää ole olemassakaan toinen toisiamme vastassa osoittamassa että sinä olet turha, sinut minä haluan täältä pois.
Väkivalta on televisiossa niitä pahimpia, edes lempeä hyvin tehty seksifilmi ei ole huonointa mitä televisio ulos lähettää.
Se mitä tulee sen ajan tasoon seksifilmeissä olisi ollut kovinkin toivomista että olisi saanut oppiakin siitä kun se on sillä lailla ettei tämä takakammarin poika aikoinaan koulussakaan moista hienoutta saanut opiskella.
Kotonakin se oli vain meiltä vilttien alla piilossa ja siellä se myös pysyikin aina lähes näihin päiviini saakka, ennen kuin tulivat nuo rantaneuvoksen järjestämät seksilomat ja silloin sai sellaiset filmit että tollo täytyi olla miehen, ellei nainen saanut yhdynnän aikana orgasmia noiden filmioppien mukaan tehdyllä rakastelulla.
Se että jos seksin oppiminen menee kovinkin myöhäiskypsälle iälle saattaa sitä toisille olla jopa haittaakin.
Ihmisen oppiminen hidastuu iän karttuessa voi jopa mielenkiintokin karata vanhetessa seksiä kohtaan.
Kauan vain eläköön toi seksi, oppimielessä tuotuna siitä on vain pelkkää plussaa näin näkisin sen puolen en vielä ole teeveen oppeja itse päässyt hyödyntämään käytännössä.
Kotimaiset elokuvat saavat minulta varauksettoman tuen osakseen, varsinkin vanhoilla filmeillä on minut saatu vakuuttuneeksi siitä että mitä olisi kotimainen elokuva ilman Pekkaa ja Pätkää niin ja heidän esittäjiänsä tietysti.
Aku Korhonen on todellinen filmien mestarimies taatusti omalla paikallaan eikä myös Tauno Paloakaan sovi unhoittaa ja monia muita jotka suorastaan ovat tänään käsitteitä suomalaisen filmikulttuurin tähtitaivaalla.
Siis todella monet kotimaiset elokuvat ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni. Työväentalon elokuvat kyllä ovat saaneet jäädä siis historiaan sen jälkeen kun minulla on ollut tuo TV niin eipä se ole enää vienyt minua elokuvailtoihin kuin vain enää ani harvoin on poikkeuksellisesti käynyt lähinnä jonkun erikoisfilmin kohdalla, jota joutaa odottamaan vuosia ennen kuin sen TV esittää koko TV-kansalle. Hyvin on mennyt, olen päässyt sinuiksi töllöni kanssa ei valittamista. Television orjaksi ei ole minua vielä saatu, kaikki jokapäiväiset askareet kyllä tuli hoidettua ajallaan.
Kerronpahan tässä nyt niistä tunnoista jotka kohdistuivat sellaiseen ennen kokemattomaan kokemukseen, kuten oli tämä telkkarin tulo minulle, jolta puuttui kaikki mukavuudet tyystin omasta huushollista.
Sätkäkone taisi olla niitä ainoita koneeksi sanottavia mukavuutta tuovia helpotuksia.
Minäpä olenkin niitä jotka lähtevätkin hitaasti kiiruhtamaan ei makeaa mahan täydeltä, kerralla vähän ja harkiten nyt on elettävä.
Joka markka on lähes katsottava minne sen köyhä laittaa.
Työväentalolle en mene enää samoin, hotelli saa tulla omillaan kun minä en ole sinne istumaan käynyt aikoihin.
Ei se minun poissa ollessani kuviosta taida mennä nurin, koska minun rahavarani olivat aina niistä lähes pienimmästä päästä.
Olemme nyt jonkun aikaa omillamme jos tarvetta alkaa esiintyä, jälleen silloin me kohtaamme.
Käy tässä välillä muuallakin ettei aina vain oltaisi TV:tä katsomassa sänkykamarissa makuullaan, mennään vaikka tällä kertaa metsään hakemaan talveksi polttopuut kun syksy alkaa olla sillä mallilla että sitä olisi korkein aika metsään mennä.
Meillä ei jostakin syystä ole oivallettu että kevät olisi sitä aikaa että puut tehtäisi valmiiksi kevätahavan aikana jolloin ne myös parhaiten kuivaisi jo metsässä. Jotakin on sitä vielä opittava ennen kuin paremmalta näyttäisi minunkin meininki taloutta laittaessani hyvään malliin.
Pokasaha oli vielä parasta metsässä kun koetin tuoretta puuta nurin metsässä. Moottorisahat ovat vain kauppojen hyllyillä, eikä niitä tähän savottaan vielä ole tarvetta hankkia.
Odotellaan niitä päiviä koska mies metsään menee pärinä äänen seuratessa mukana työmiestään metsään saakka ja aina se tietää mies on niitä moottorisahamiehiä vai muutenko siellä metsässä moottorisahan kanssa melua pitää. Vanhan mallinen kaarisaha niin sillä sitä jälkeä jo rupesi syntymään kun tämä mies pääsi vauhtiin, siinä rupesivat jo keltalehdet varisemaan koivun kaatuessa maan kamaralle.

Keltaiset lehdet jo maan peittävät ja jäljellä on enää pitkä syksy tai ankea talvinen murhe selvitä tästäkin kunnian kukkuloille.
Täällä metsässä kaikki on vain rauhallista vain jonkun kerran voi enää pyy viheltää päivän aikana, riekko koettaa olla paremminkin piilossa metsien suojissa, valkoinen puku paljastaisi heti metsämiehelle nyt ei ole vielä lunta laisinkaan rankamiehen murheena.
Metsä on täysin kuivaksi itsensä kuivannut, oleminen täällä on nyt kaikkein parasta on sopiva, eikä pakkanen näpistä varpaita tai sormien päitä.
Tämän parempaa työilmaa ei ole kellään joka on metsätöissä.
Ei sitä niin mielellään lähtisikään tällaisiin savotoihin jossa aina olisi paikat märkinä yltä päältä ja saisit päiväsi viettää kuin märkä vasikka karsinassa konsanaan.
Sitä vaan oli aamullakin lähtevä täysin samanlaiseen urakkaan ei sitä pokasahalla yhden päivän aikana kovin kaksisia rankakasoja saa aikaiseksi.
Pitää mennä myös seuraavan päivän puolella jo aamusta heti kun on saanut talkkunan väännettyä lusikalla ääntä kohti.
Kyllä se tuo talkkunapuuro on melkoisen tolkkua puuroksi kun siihen on vielä sekoitellut paistinpannulla tirissyttä rasvaa joukkoon niin mies tuntee olevansa nyt jonkinmoinen mehtäläinen, omassa metsässään.
Vankka ja tolkku on tuo annos vaikka ei ole kuin veteen keitettyä puuroa voisilmän kanssa ja myös tuo rasvalammikko puurokupin reunalla antaa sitä tarvittavaa iskua miehen kuntoon, täällä metsässä ne mehut hupenevat miehestä kuin miehestä vaikka kuinka olisi itse voimamies konsanaan fyysisesti niin ilman riittävää oikeaoppista ravintoainetta sinulla ei ole täällä menestymisen mahdollisuutta.

Kovat ovat nämä ponnistelut joita metsän leikkaaja täällä joutuu kokemaan päivien aikana.
Toiveena olisi että vain ei tulisi yön aikana mitään yllätyksiä, edes lumentulokaan olisi tässä vaiheessa tälle hommalle eduksi, vaan olisi nyt tällaista tavallista syyskaunista ilmaa pitempään, koska täällä on paras mahdollinen työskentelykeli että paremmasta nyt ei väliä olekaan.
Minä olen saanut pokani niin hyvään vetoon ettei täällä aina kesken päivää malttaisi olla lähtemässä poiskaan vaan tehtäisi kunnon pituus päivälle niin kuin tapana vielä on ollut, nykymetsuri se käyvä huitaisee metsässä muutamia tunteja tehden kieli vyön alla koko ajan ollen ja melkein läkähtyy kun on kotiin lähdön aika hän on sellainen veikko tämän polven metsän leikkaaja että jopa pitää itsensä äärirajoilla asti koko päivän ja näin kohta noutaja tulee miehelle jo muutaman kymmenen vuoden päästä hakee omansa, selvä peli mies on mennyttä kalua, meni hyvän urakkavauhtinsa vuoksi.

Täällä on se vanhan kansan rankamies joka vielä arvaa säästää omaa itseään täällä metsän keskellä ja haluaa vielä olla terveenäkin.
Talven rankakasat ovat sitten tehtynä metsään, onnisti hyvin tällä kertaa kaikin puolin ilmoilla oli siihen suurin syy miksi kaikki meni niin hyvin.
Räntäsateet olivat siirtyneet tuonnemmaksi, eikä kunnon vesikeliäkään koko aikana saanut kokea osakseen tuokaan savotta, kiitos luojalleni siitä.
Nyt voi vaikka luntakin tulla kunhan ensin muistaa pitää jonkun verran ensi alkuun yö kylmiä pitää että olisi sitten jonkunlaista pohjaa hevoselle. hevosellahan nämä rankakasat on haettava täältä metsästä kun kuitenkin ne ovat vielä haettava tuolta soiden takaa kun se aika koittaa ei sitä ole vielä sitä moottorikelkkaa tällä köyhällä ole, vähäiset markat ovat menneet syödessä ja tuo töllöön se on jo ruvennut minulle vähän niin kuin käymään kukkaron päälle.

Ostin tässä sen vara-akunkin että aina voi olla katsomassa kuin suinkin tulee katsomisen arvoista ohjelmaa.
Pokasahani on ollut siitä hyvä kapistus, vaikka onkin jonkinlainen nälkä vielä niin on kuitenkin metsässä saanut aikaan ison kasan rankoja tulevan talven varalta.
Meillä on nyt kotimökilleni varma tieto että saamme ainakin vielä ensi talven puut omasta metsästä, kunhan tulee vain riittävästi ensin lunta.
Menee se taaskin aika myöhälle ennen kuin järven toiselta puolen pääsee hevosmies tulemaan tälle puolelle lahtea.
Tuo nimensä veroinen kylmälahti ei ole tänä syksynä kovin kiirettä pitänyt pakkasten kanssa,
välillä on satanut lunta kovastikin kun kohta olemme saaneet leutoa keliä osaksemme, eikä sitten kaikki järjesty ajallaan.
Tulee varmaan tästä puunostokin kysymykseen kun ei ole saanut vielä omasta metsästä puuta veätetyksi ranteelle asti.
Kyllä se siihen meni, että ostoon puut menivät pino halkoliiterin kupeessa kävi jo kovin matalaksi kai ja kohta myös oli kovin lyhytkin tuo pino vähäisiä kuivia halkoja.
Naapurista oli nyt turva ja tuki meille syntyneeseen tilanteeseen oli käytettävä paperirahaa tuohon puunhankintaan ja sekö taas löi takapakkia vähäisiin rahavaroihini.
Että kehtaakin olla melkoisen huono tuuri.
Sitten kun ovat nuo jokapäiväiset työt taas takana päin, halot hakattuna liiteriin tulevaksi talveksi.
Rangat metsästä saatu pois kuljetettua hevosveätöllä, odottamaan kevättalvea kun sitten niiden teko on mielekästäkin.
Mennäänpä vaihteeksi minun mieluisamman harrastukseni pariin jossa minä olen lähes aina viihtynyt ehkä kaikkein parhaiten.
Näissä oloissa sen on kuin itsestään selviö, että minusta on saanut hiihtäminen hyvän kannattajansa.
On lähes aina ollut minun mieleen lähteä kiertämään omaa tehtyä latua.
Nytpä minä olin latuni tehnyt tuosta lahden yli pihlajan puolelle ja olen lähdössä toista kertaa kiertämään tuota kierrosta.
Menin ensin kylmänlahden puolelle ja pihlajan rannasta, siitä se minulle alkoi tosi rankka nousu jota sainkin lykkiä oikein hartiavoimin eteenpäin.
Se hyvä puoli oli tuossa lykkiä että oli kova pohja allani ei upottanut vähääkään, moottorikelkalla pitkin syksyä ajettuna oli tehnyt siitä niin hyvän kuljettavaksi.
Kelkka näkyy antavan hyvän kulkuväylän myös suksimiehelle.
Rinne on rassannut melkoisen paljon voimiani, pitää ottaa seuraavaksi vähän löysäten ottaa, eikä tätä pätkää seuraavaa olekaan mahdollisuutta mennä vauhdilla eteenpäin, olin vain kerran edellisenä päivänä matkan kulkenut, niinpä matkan teko ei ollutkaan mitään päätähuimaavaa vauhdin kannalta, mutta eteenpäin sitä vain mentiin metri metriltä ja tasamaata tuo siltä kohtaa sattui olemaan, vanhan viitostien pohjan ollessa kyseessä vain pieni loiva vastainen ja mentiin alaspäin lahden suuntaan lumen tuprutessa selän takana. Suksilatu oli kovin syväuraista se oli sellaista taiteilemista pysyä tasapainossa syvässä latu urassa hiihtäen.
Minkäs mahdoin itse olin harrastukseni eteen työni tehnyt ja nyt sitä taas jälleen harrastin tätä hiihtämistä täällä kotiselkosilla.
Nyt oltiin päästynä taivalta Kokkotaipaleen tielle asti ja taival oli todella nimensä veroinen taival, Kokkotaival jonne tämä latu-urani johti, jota oli vielä edessäpäin noin 2,5 km. Kokkotaipaleentie on saanut uuden suksiladun kun entinen aina menee joka tuiskun jälkeen umpeen, eikä taho aina sattua samoille urille entisten jälkien kanssa, koska linjan leveys on 5-6 metriä niin sopii sinä erehtyä monet kerrat ennen kuin ollaan pysyttynä samoilla latu urilla useamman tuiskun jälkeen.
Se vain käy hyvästä harrastuksesta että näin on.
Muutenhan se olisi tuo hiihtäminen vain leikin laskua kun aina vain olisivat valmiit ladut käytössä, minä en ainakaan ole siihen tottunut muualla kuin tuolla kansakoulussa ja sielläkin ne tehtiin opettajan johdolla aina uudestaan jos tuisku oli isommin tehnyt tukkoja aukeimmille paikoille.
Menenpä vielä toiseen kertaan kun tuntui niin vähä vain rasittavan tämä ensimmäinen kymppi, otetaan nyt vähän lisää tehoja itsestä.
oja itsestä irti kun on saavutettu pieni lämpötila takin alle kuin seuraavaa lenkkiä ajatellen.

Meno ei siitä hiivu vaan koko ajan olen menossa yhä kovempaa kyytiä. Nyt se siellä uusi Mäntyranta harjoittelee oikein intervallityyliin, suhahtaa vain kilometrisen järven poikki ja kohta takana on myös kohtalainen mäenrinne ennen pihlajaan tuloa.
Melkein vapaalla on mennä seuraavan myötämäkiosuuden perille saakka ja tahti on vain reipasta ja jouduttavaa.
Kyllä oli ilo mennä omaa tekemää latua taaskin eteenpäin niin että nuoruusvuoteni kävi mielessä kun meno oli kohta yhtä reipasta ja virkeätä.
Jopa meille tuli paljon kilometrejä jo kouluaikoina puhuttiin että olisi vaikka lähes tuhat tullut kilometriä painettua metsissä ja järvien aavoilla pyryn seassa välilläkin menen ja pakkastakin on eteen sattunut.
Tervapohjaiset sukset sen kuin saavat kyytiä tältä menijältään taas tällä kertaa on menossa toinen kierros tätä kymmenkilometristä yhtäjaksoista reittiä ei riitä toinenkaan kierros vaan tämä mies porhaltaa matkaan yhtäjaksoisesti kolmannen lenkin ja se jääköön tällä kertaa viimeiseksi.
Minulla on nyt se vanhanajan fiilinki hiihtämistä kohtaan, enkä ole lannistunut siitä että välillä latuni on yön aikana mennyt tukkoon.

Lue lisää

neuvosta vaarin ja korjaututit tekstisi enemmän kielioppia saaneella ihmisellä.En jaksanut lukea muistelmiasi, mutta jatka yhteistyötä hänen kanssaan, niin saat varmasti enemmän lukijoita.

lopultakin kirjoitti:

neuvosta vaarin ja korjaututit tekstisi enemmän kielioppia saaneella ihmisellä.En jaksanut lukea muistelmiasi, mutta jatka yhteistyötä hänen kanssaan, niin saat varmasti enemmän lukijoita.

Lue lisää

pistin vain tiekoneeni siihen kuuluvaan tehtävään.
Kirjat jotka ovat jo julkaistuna ovat puhtaaksi kirjoitajista johtuvia ei minusta.
Kaikki käsikirjoitukseni olen tehnyt tähän saakka vain kuulakärkikynällä.
Valoton Lapsuus
Kiannon Huoripoika
Rantaneuvos osa 1
Rantaneuvos osa 2
Rantaneuvos osa 3, jonka pitäisi ilmestyä, neuvoksen 60 vuotis päiville, jonka kirjoitan nyt itse puhtaaksi, käsinkirjoitetusta teksistäni.
"Rantaneuvoksen omatietokone ei ollut käytössä kuin vasta toista vuotta ja on menossa ns, opiskelu vaihe.

farth33 kirjoitti:

kahdesti että asia tulisi selväksi?
Ei se tee sinusta siltikään kirjailijaa vaikka siellä kirjastossa olisi jokunen tökerö kyhäelmä sinulta tehtynäkin. Onhan siellä keittokirjojakin eikä niiden kirjoittaja ole kirjailija.
Pelkän kirjan jostakin koko nuoruuden aikuisuuteen kestäneestä heikosti menestyneestä pillun metsästyksestä, kirjoittaa kuka vaan ja paremmin. Kirjailijat tunnetaan lukeneina, laajasti asioista perillä olevista ansioituneista henkilöistä.
Tunnostaako että kuulut tuohon kastiin?

Lue lisää

MUUHUN PYSTYÄKÄÄN, KUIN VITTUILEMAAN KANSSAIHMISILLE?
SOSEHTII TUO SINUNKIN YLÄKERRASSA.

ET TAIDA kirjoitti:

MUUHUN PYSTYÄKÄÄN, KUIN VITTUILEMAAN KANSSAIHMISILLE?
SOSEHTII TUO SINUNKIN YLÄKERRASSA.

vittuilemaan kun kerroin oman mielipiteeni teidän "kirjailijasta". Olisko pitänyt vaan kiitellä.
Sosehi vaan yksinäsi.

farth33 kirjoitti:

vittuilemaan kun kerroin oman mielipiteeni teidän "kirjailijasta". Olisko pitänyt vaan kiitellä.
Sosehi vaan yksinäsi.

ollut tarjolla monessa keskustelussa. Ei tuo edellinen kommentointi väärässäkään taida olla. Sanoipa mielipiteensä SINUSTA.

rantaneuvos1 kirjoitti:

Nyt heti samaan hengenvetoon olisi toivomus minulla, olisipa myös köyhälläkin edes jokunen hyvä kaveri joka olisi tässä jakamassa tämänkin ihanuuden minun kanssani tasapuolisesti.
Meitä kun olisi sitten kaksi, meille syntyisi hyviä suunnitelmia millä me voisimme olla toisillemme avuksi ja näin kääntäisimme valottomuuden valonlähteeksi toisillemme elettäväksi.

Vuosi 1972 on edelleen se arvon vuotemme jota olen edellä kertonut omakohtaisiin kokemuksiin perustuen.
Kaikki eivät taho tästä oikein pitää että nuorimies on kesällä jäässä on jo vanha niin että ei edes sängystä joka aamu jaksa itseään ylös pyöräyttää.
Vanha sitä on ja niin vanha että äidillä pitää melkein kaikki asiatkin hoidattaa kun hän on vielä sen verran tolkussaan niitä hoitelemaan.
Minä sain tämän huoneen niin viihtyisäksi tämän köyhyyteni keskellä, ettei tule enää suurempaa tarvetta lähteä tuonne Ämmänsaareenkaan se on niin tuttua jo että mitä minä enää sinne, johan minä olen monet oppirahat maksanutkin itseni tappioksi kun olen sinne tarjolle mennyt.

Suurin tappio on se ollut minulle syntynyt juuri noista oppireissuista joita ei olisi pitänyt liian kokemattomana mennä edes hankkimaan itselleen.
Tässä nyt niitä saa vain haikein mielin muistella ja toivoa ettei enää koskaan tee mieli naista joka on suorastaan itse piru.
Alkaa aurinko mennä mailleen ja vie vanhan päivän mennessään ja tuo sitten uuden huomisen tullessaan.
Katsomme tavan takaa toisiamme, sinä ja minun oikea persoona, minussa ja sinussa on jotakin perin erikoista ja piilevää.
Joka päivä näkee sinut luonani tässä pihallani käyskentelemässä niin olet aina ollut minun lähellä että voin aina sinua tavata näin kahden kesken.
Meillä on paljon yhteistä, sinä ja minä, yhteys meitä yhdistää.
Me emme ole kertoneet sitä vielä kellekään, voisivat luulla aivan hölynpölyksi koko olemassaolosi.

Minäpä sen kerron nyt kun on siihen niin sopivasti aikaa käyttää.
Olen nimittäin saanut omistaa kuudennen vaiston, aivan pienestä pitäen en vain ole aiemmin sitä kellekään ääneen mennyt esittämään.
Koska ylimääräinen vaistoni toimii ainoastaan minussa, jonka toimivuuden kannalta on olemassa salaisuus jota en tietenkään paljasta edes nyt koska se menettäisi tehonsa välittömästi jos toisin sen julki, jätän sinut teidät yhdessä yksin ahdistumaan.
Minä olen aina ollut kovin merkillinen ihminen, minun olemusta on yritetty selvittää ja suomentaa latinan kielen kautta mutta aina se on vaan jäänyt hepreaksi minun tunnistaminen.
Minä todella olen siitä onnellinen ettei minulle ole käynyt kuinkaan, monelle vain on valitettavasti päässyt käymään huonosti, etteivät he enää ole tämän toimivan yhteiskunnan tasaveroisia jäseniä on niin valitettavaa ettemme ole vaivaa nähneet erilaisen ihmisen puolesta.

Köyhyyteni minulle on ollut paras lääke sen olen omaksunut kauan sitten, vaikka eihän minun pitäisi noin sanoa, koska joku toinen köyhä kokee päin vastoin omassa sisimmässään.
Nämä ovat niin vaikeita asioita en sano enää mitään ettei tulisi sanottua liikaa tähän liittyvää.
Nyt kuitenkin näen että voi hyvällä omalla tunnollani viettää kaikessa rauhassa köyhän miehen antoisaa iltapäivääni kotirappusilla ja välillä siirtyen vähän etäämmälle muutamia kymmeniä metrejä tuonne linjan suuntaan.
Tuo linjansuu oli melkoisen meille kaikille mieleinen käyntipaikka, mikä oli siinä se mielenkiinto oli tuo lähes kaksi kilometriä pitkä näköyhteys hyvällä ilmalla katsottuna ja vieläpä jopa ilman kiikareita.
Mitäpä asiaa tuo linja sitten tuossa toimitti ei vielä kai selvinnyt tuossa äsken. No mehän käytiin siellä linjalla sen vuoksi katsomassa monet kerrat päivässä, että tuleeko sieltä ketään meille kylään ja näin ollen tiesimme varautua etukäteen vieraan tulosta meille.
Sitä vuoron perään meiltä ja toisesta talosta oli asiaa tuonne linjalle.
Me odottelimme monet kerrat hyvinkin että edes joku tulisi ja kävisi meillä aina silloin tällöin, vaikka ei tuo ollut kovin vilkasta nuo käynnit silloin kun meidän köyhyys ja oma ryysyranta oli saanut tiedon kaikki lähinaapurit.
Eipä sitä niin vain ollut enää lähtöhaluja näinkään perukkaan olisi vielä joutunut autolla ajon jälkeen kävelemään yli kaksi kilometriä ja vielä nuo kaksi olisivat vaatineet kumikengät erikseen mukaan.
Tätä minun elämäni ihanuutta ja sen surkeutta ei ole niinkään helppo toivottaa. Joudut jopa esteitten eteen aivan kunnolla.
Jos olet ollut omasta mielestäsi nappaskengillä talvellakin kulkeva niin ei sinun olisi ollut helppo minun luokseni tulla.
Siinähän olet selvästikin liian nykyaikainen kauhistus tämän kärrytien toisessa päässä, olisipa ollut merkillinen yhteen sattuma jos me oltaisiin joskus kättä paiskattu sinä ja minä täällä minun taipaleen päässäni.

Kiitos kun et tullut minun mielenrauhaani järkyttämään. Tänne kun aina toivoimme sitä tavallista kulkijaa vaan ei sellaistakaan enää aina ollut meillä. Rupesivat nuo pullomiehet paremmin tänne osailemaan, oliko täällä niille mitään edes tarjolla, lähde tai kaivovettä kummempaa.
Täällä osattiin jos ei muuta niin olimme täysin raivoraitista väkeä, paitsi äitini vetäisi aina joskus piipullisen jymyä siis vanhankansan piipputupakkaa jos ei sitä aina ollut niin äitini kääri yhteishyvän mutkaan väkevää Mattia, jopa siinä lähti nikotiinin tarve pitkäksi aikaa.
Mahorkkaa ja kessua kun ei enää ollut niin sitä täytyi tyytyä noihin korvikkeisiin enempää valittelematta sen paremmuuttaan.
Minä kun en vielä oikein perustanut savuja ilmoille päästellä, vaikka olin jo aikamies, vaimoakin vailla.
Kyllä minulla kokemus oli jo olemassa, kansakoulussa ne savut aina välitunnilla pölähtivät jopa opettajan tarkkaan vainuunkin niin että tuli kova rangaistus aina.
Eipä se oikein sopinut minun köyhyyteen viimeistä markkaani polttaa savuna ilmaan.
Vaikka kai ne köyhät enemmän polttavatkin kuin rikkaat sisarensa konsanaan. Mälli se oli parasta mitä minä milloinkaan olin ollut todistamassa, entäs sitten kun vanhat ukot ja muorit pistivät oikein kuin juhlansa kunniaksi piipullisen ensin poltettua, lähes tuliset perät suuhunsa, olipa se erikoisin näkemäni tapaus tässä talossa mitä minä olen milloinkaan nähnyt omin silmin. Voiko olla edes totta on usko nyt pois olen sen omin silmin nähnyt.
Moni nyt varmaan ihmettelee miten sen ajan saikaan kulumaan kun ei ollut tuon enempää harrastuksia kun köyhälle ei töitäkään kukaan tullut tarjoamaan. Meillä oli tuolla loukossa oikein jopa transistoriradio se jos mikä oli parasta ajankulua köyhällekin jota ne jopa kuuluvat rikkaatkin kuuntelevan, vaikka onhan niillä jo televisiot olleet yli kaksikymmentä vuotta noin suurin piirtein.

Minulla ei ole vielä ollut noita lumisateita tuottavia televisioita täällä
nurkissani.
Kyllä minä olen niitä nähnyt tuolla kun olin maailmalla kauemmin, niitä ne illasta toiseen pitivätkin niin hyvänä etteivät muistaneet edes toisilleen hyvää yötä sanomaan.
Kuvatus nurkasta oli vienyt koko normaalin käytännön kotona ei voituna enää käydä iltaisin lähinaapurissakaan kun heillä oli niin orjallinen mukaansa temmannut töllötin nurkissaan vahattavina joka ilta.
Emme olleet siihen vielä valmiita että meiltä olisi vietynä vapaus päättää omasta iltaohjelmasta, jonka television tulo päätti monessa kodissa.
Tuolla nurkassa oleva radio täyttää lähes kaiken mitä osaa olla edes vaillakin se on saanut pysymään ajan tasalla, yöllä sekä päivälläkin. Radio on kertonut aamusta iltaan missä nyt mennään ja mitä maailman mahtimiehet ovat kulloinkin päättäneet meidänkin puolesta.
Siinä ei ole enää tarvinnut, toista tiedottajaa, Näljängän hätähuutoa tai uskon ystävät kutsuvat sontasiijoniksi koko Kainuun Sanomia.
Meille ei lehdet ole milloinkaan olleet kovin läheisiä vain joskus kylällä on tullut vilkaistua.
Kirjatkin minä jätin suosiolla viimeisen luokkani jälkeen ne ei myös ole saaneet multa kovin noteeraavaa arvostusta.
Lukuhaluni sammui sinne kahdeksannelle luokalle kun vielä piti pakostakin reppua kantaa aamusta iltaan selässään, metsäkorven läpi sivistyksen ahjoon kansakouluun.
Perusasiat olen oppinut mitä minä enää tämän enempää olisin kohta liiaksi nero ja kuvittelisin itsestäni liikoja.
Eipä niin ole maailman muu meno ratkaissut minun mielipidettäni, saan olla juuri sellainen näitten seutujen perin harvinainen mökkiläinen.
Tänne ovat ominaisia vuodenaikojen vaihtelut ja tuntuvat jopa jokapäiväisessä elämässämme.
Syyskuu kun on niin pimeätä kun on, joutaisi vaikka viisi satasiakin tekemään kenenkään siitä tietämättä mitään.
Jospa olisinkin syntynyt isoksi rahaksi joka saisi nähdä jos minkinlaista käyttäjäänsä niin kuin vain olisi siinä oli vain pieni toivomus mukana olemassa, pieni onnen toivomus.
Vuodenajat ovat aina olleet tämän eläjän kohokohta, mutta eivät enää tänä syksynä.
Tämä on siitä perin harvinainen syksy että en ole antanut aihetta lähteä, vaikka kuin olisi märkää ja harmaata ja vähän välillä haikeita tunnelmia.
Aina käy mielialassani miksi muuttolintujen lailla en ole enää lähdössä, vaikka kurki ja joutsen on ja aikoja sitten menneet minunkin mökkini ohi iloisesti ääntäen ja samalla ilmoittivat menemme jälleen, tule mukaamme.
Monet kerrat kyllä muuttolinnut saivatkin minut mukaan mutta tällä kertaa saivat mennä ilman minua, pois kaukaisiin maihin.
Olipa tämä suuri muutos taas niin kuin pitkästä aikaa minulle ja tälle ympäristölle.
Voinko edes olla tervekään nyt mies kun ei ole saanut kimmoketta lähteä paremman elämän perään.
Jospa nyt vain oli se hetki jäädä eikä lähteä aiempien syksyjen malliin, joo meneehän se tälläkin lailla näin väliaikaisesti ajateltuna.
Hyvä on minulla vähän lekotellakin jonkin aikaa ja tehdä tarvittavia johtopäätöksiä tulevan varalle.
Syksy on muuttunut poikatalveksi, aamulla saimme ensilumen, maa on jo valkoinen.
Metsään kun menee jäljet vain jäävät merkiksi että mikä vuodenaika tulee seuraavaksi syksyn jälkeen.
Vielä vähän aikaa meni ennen kuin Kiantajärvi saisi pysyvän jääpeitteensä ja silloinhan oli kohta se oikea talvi.
Pakkaset ovat olleet suotuisia tänä syksynä ne ovat tulleet ajallaan ja pääsee ensimmäiset luistelun harrastajat omiin harrastuksiin luonnonjäälle.
Meille tulee käymään vanhapoika ja mies jonka minä tunnen jo vuosien takaa, melkein kuin hän olisi lähes lähiomainen, sellainen on tuntemus tuosta tulijasta. Mitäpä varten hän tuli tänne selviää kohtapuolin, hän tuli varta vasten kokeilemaan onko made syönnillään näin alkutalvesta.
Iltapäivästä hän kävi nokkaset laittamassa kairalla tehtyyn reikään.
Koivun vesan kävi kaatamassa läheisestä metsästä.
Reilu parimetrinen koivunalku valoa antamaan uiville mateille.
Aamulla koimme melkoisen ihmeen, made oli löytänyt koukun, jossa oli matikansyötti jonka se oli niellyt niin hyvin että jäi itse koukkuun kiinni, joka sitten nostettiin ylös melko vaivattomasti.
Kokemus oli sen verran uusi ja innostava että tuota pitää kokeilla myös itse käytännössä.
Omakohtaisen näkemisen johdosta voi vaikka saada näköjään itsensäkin mukaan noin kokeilemaan mitä juuri oli näkemässä omin silmin. Uutena aamuna se on nyt lähtö tuonne kylille, hankkimaan kalastukseen kuuluvaa välineistöä, kuten koukkuja ja hyvää ja kestävää nailonlankaa.
Kalat kun kasvavat monasti melkoisen kookkaiksi niin välineetkin tulee olla sen mukaisesta päästä, että niillä on sitten ilo nostella vaikka metrisiä vonkaleita avannon päälle talvella ja kesällä veneeseen.
Eipä sitä vain aina näy arvaavan miten minulle mielenkiinto heräsi tuohon niin ennennäkemättömään kalanpyytämiseen.
Voijaan vain aikakirjoihinkin merkitä tuo vuosi 1972 todella yhdeksi merkkivuodeksi.
Minulla oli syntynyt jo jonkunlainen kuva miten tästä eteenpäin, eihän me kaikki ihmiset madeta läpi vuosista syödä, pitää saada jotakin vaihtelua kalalajissa.
Esim. siikaa, haukea ja muikkua kun oppisin pyytämään, olisin minä jokseenkin kovastikin tyytyväinen siihen tilanteeseen joka on tässä pikkuhiljaa alkanut kehittyä kalastajana.
Meillä oli kyllä joskus kalaverkkoja mutta ei enää kunnollisia että kannattaisi olla enää järveen laskemassa etenkin talvella.
Vanhat suoniverkon resuja vain olivat, pari verkkoa.
Siitä se vain oli aloitettava noin kokeeksi vain että onko tällä mahdollisuus elättää jopa itseään läpi vuosista tällä leveysasteella missä minäkin nyt tällä hetkellä sijaitsen.
Olosuhteet ammattikalastamiseen on selvästikin olemassa mutta elättääkö se minut sen ansiolla jonka tulisin saamaan tienestinä, kalakaupan yhteydessä sitten joskus aikanaan kun olen ensin päässyt alkuun ja jaloilleni.
Mitään apua ei kotoa irronnut tälle ajatukselle sain olla Seppänen oman onnen seppänä aivan alusta lähtien.
Niillä kymmenellä koukulla kaikki käytännössä alkoi vain muutamien markkojen sijoitus ja olin tuntenut jo suurta tyydytystä kalastajana heti ensikokemuksista asti.
Minulle oli tullut suuri ja haastava tulevaisuuden tehtävä, miten tästä nyt eteenpäin saan jatkaa.
Olenko minä löytänyt sen oikean työni jota aina vain olen etsinyt vai onko tässäkin kun pääsen ensin kiintymään tapahtumassa se yleinen repsahtaminen ja sen myötä luopuminen koko hyvästä yrityksestä koota itseään uuteen mahdollisuuteen saavuttaa itselleen uusi ja haastava ammatti.
Nyt lähdenkin tätä ajan kanssa viemään eteenpäin, enkä lähde asioiden edelle millään tavoin ettei tulisi pettymystä.
Syksyn kokemukseni olivat hyvin rohkaisevia ja asiassa eteenpäin meneviä että tästähän vois tulla vaikka mitä hyvänsä.
Kova talvi on ainut joka tälle ammatille asettaa omat varjopuolensa, kylmä on tuolla jään reunalla -30 tai lähes neljänkymmenen asteen pakkasessa, siellä joutuu todella sukkelasti viemään asiansa läpi että ei käy kylmä käsiin ja jalkoihin, vinkkailmoilla naamakin tahtoo olla liian herkkä kylmälle.
Entäs ne kulkemiseen liittyvät tekijät, jotka myös on otettava huomioon, millä se sitten tapahtuu.
Vuosikin on jo vaihtunut ja muuttunut yhden pykälän vuosissa uudeksi, talvi on aivan normaali talvi on lunta, jäätä jota kuinkin sopivasti ja tarpeellinen määrä kovia pakkaspäiviä.
Olen päässyt jo niin hyvään alkuun tuossa kalamiehen jokapäiväisessä rutiinissa että olen päässyt vasta alkajan kannalta hyvään alkuun.
Kala jonka minä olen pyytänyt on otettuna hyvin vastaan lähitienoolla ja ovat sanoneet että tuothan vastakin kun ne saa suoraan kotiinsa järveltä tuotuna. Tämä saa uutta uskoa tähän työhöni jonka olen sattumalta nyt valinnut itselleni. Tuo kulkeminenkin sujuu melkoisen mallikkaasti näin ja keväällä on aamuhanki apuna ja keli on myös sen mukainen reppu selässä menevällä kalastajalla.

Oli tässä talvella joitakin aikoja sellaisia kun vesi tuli jään päälle, että meinasi siinä välillä tulla uskon puute kun siellä kalan jäljessä päiviä taapersin.
Voi aina olla suksen pohja myös aivan pyöreänä niin eteenpäin meno oli kovinkin jeesustelua niinä päivinä.
Mutta kun tuli kunnon kevätkelit niin kohta ei niin kuin olisi muistanut että huonoa keliä olisi edes kohdannutkaan aikoihin.
Kyllä sitä monet kerrat mietti voiko moottorikelkka olla tässä yhtään apuna mutta kun sellaiseen johtopäätökseen tulin omissa mietteissäni että se vie kaiken minun pienen tienestin jota aina saan kalakaupoilla käydessäni.
Katsoin että siihen ei kannata olla satsaamassa, vaikka kuinka minä olisin ajassa voittanut niin tienestini kannalta hävinnyt markoissa.
Ensimmäinen syksy, talvi ja kevät olivat menneet uuden asian oppimisessa. Onko kesällä mitään uutta johon voin kalastuksessa panna painoa, tuo muikkuverkon laittaminen vähän kyllä on käynyt mielessäni aika ajoin mutta ei sitä niin vain ole tullut hankittua.
Minäpä voin vaikka harkita seuraavaksi ottaa sen hankintaa toteutettavaksi. Minulla on pienet kalavelat maksettava tuolle sos. sihteerille, että menenpä siltä kysäisemään.
Enhän minä Yrjö Pyykkösestä kalakaveria itselleni saanut vaan menen kotiisi tokaisi tuo torvi silloin minulle.
Nyt oli maanantaipäivä ja Yrjöllä oli sos. lautakunnan puheenjohtaja työparina, sattuneesta syystä esitin sen myös hänelle ja perustelin hyvin miksi minä tarvitsen muikkuverkon kalastukseeni.
Puheenjohtaja Vilho Seppänen päätti siltä paikalta toiselle Seppäselle muikkuverkon oikeuttavaan ostoon Suomussalmen sosiaalihuollon varoista. Päätös oli hyvä päätös menin Kurkisen Kallen liikkeeseen osto osoituksen kanssa ja verkko lähti ja iltasella se oli jo järveen laskettu.
Aamulla minulla oli niin paljon yhdessä ainoassa verkossa muikkuja että minä lähin jo kalakaupalle samana päivänä.
Nyt se vasta rupesikin joltakin näyttämään, rupesin saamaan sitä arvokalaa jota täällä päin kaikkein mieluimmin syötäisi kun niitä vain joku toisi tarjolle ruokapöytiin syötäviksi.
Ei yhtään huonommin nyt mennyt.
Miten avarat tilat täällä onkaan olleet ja niin vajaakäytössä kuin se miltä on näyttänyt, nyt miksi täällä on minulle vain vähän kalakavereita on suoranainen ihme.
En minä ole ajatellut kaikkia omaan reppuuni pyytää ja vaihtaa markoiksi markkinoilla.
Varmaan tämä talvinen kalastaminen verkoilla ei olekaan kovin mieleinen harrastus kun se kuitenkin on sen verran aikaa vievää, tämä muuten ei ole laiskan miehen työtä tämä kalastus.
Voin vaikka vannoa että tämä käy työstä kuin mikään muukin josta vain markkoja irtoaa siihen oikeaan elämään.
Mitäpä minä murehtimaan jos ei Mikkoslahden rannoilla ole sen enempää kalakavereita.
Pilkkimies oli kyllä kovin yleinen näky keväällä jos missä päin noita selkiä liikkui.
Minäpä siihen olen vallan tyytyväinen, minulla on mistä valita taas uusi paikka jos haluan eikä minua kukaan ole komentamassa pois niiltä vesiltä ne ovatkin valtion lähes kaikki.
Kokkotaival niminen tila on ollut virallisena nimenä aina vuodesta 1938 maakirjoissa vain isännän nimet ovat tuosta vain muuttuneet.
Isoisäni Kustaa otti ensin aviopuolisonsa kanssa tilan omiin nimiinsä, josta sen ottivat vastaan jo kymmenen vuoden kuluttua heidän omat lapsensa, Jaakko Toivo Ilmari ja isäni nuorempi velimies Kusti Eino Eemeli.

Tilan he saivat nimiinsä elatusta vastaan kun ensin suostuivat paperilla tähän ehtoon jota vanhan kansan mukaan sanottiin syytingiksi.
Mutta ensin oli koettava ero mummolla ja ukilla, mummoni jäi vanhalle paikalle ja ukki tuli meidän huusholliin syytinkiään syömään.
Näin siihen aikaan sallittiin eri leipiin siirtymisestä meidän suvussa.
Ukki ja mummo eivät sen jälkeen jakaneet yhteistä sänkyä enää koskaankaan vaan kun olivat eri taloilla ja tyytyivät tähän ratkaisuun olla erillään toisistaan aina kuolemaansa asti, tämä oli heidän onnensa olla yhdessä matkansa päähän asti.
Tämä on vain hyvä muisto isovanhemmistani, jättivät sukuun arvokkaita paikkoja vaikka emme silloin niitä rantoja paljon noteeranneet kovin korkealle. Eipä sitä sillä lailla myös moneen muuhunkaan asiaan ollut toimintavalmiutta. Metsistä oli meille monet kerrat jopa taloudellista hyötyä se antoi lisähanketta ja taloudellista merkitystä, mutta se ei juuri meillä kovin usein näkynyt päältä eikä sisältä.

Vain kerran sisällä kyllä näkyi kovinkin selvästi, olimme saaneet uudet huonekalut, joita jo siihen aikaan nimitettiin sohvakalustoksi.
Kulkukauppiaat olivat päässeet käsiksi osaan meidän mehtärahoja jotka olisimme tarvinneet vaikka kunnolliseen vaatetukseen.
Monesti ei aina ollut kuin hitunaisia vaatteen riekaleita yllämme, noin jälkikäteen ajatellen, eihän meillä ollut näille sohville käyttötarkoitusta vaan ne menivät pikemmin nurkkiemme koristeena noin käytännössä.
Mutta olivatpahan mööbelit myös meillä sillä kertaa.
Lähiympäristö on ollut meille vertaansa vailla oleva paikka ja sen oikea sijainti on tuonut nyt vasta uusia mahdollisuuksia kun ne vain saisi ulos tuolta aivokopasta suoraan käytännön elämään viedyksi ajallaan.
Luonnon merkitystä tässä jälleen joutuu korostamaan kovin korkealle.
Nyt menemme eteenpäin tätä kesää joka allakka tietää sen olevan 1973, onko tässä kesässä mitään sellaista uutta hohtoa mitä voisin vähän valottaa no onpa johan hyvinkin on.
Metsän marjat eivät ole minua lapsena oloni jälkeen kiinnostaneet niin edes vähäänkään, mistä jälleen niihin noin aktiivinen kiinnostukseni on päässyt heräämään ja se herätys on niin merkittävä että minuahan ei juuri kotona monasti tapaakaan.
Voisit tulla aamusella aikaisin ennen lähtöäni kuulumiset vaihtamaan niin olisin ollut vielä tavattavissa, mutta kun kerran olen päässyt jaloilleni niin pitkä on ollut päivä odotella minua.
Metsän marjat ovat nyt minun kiinnostuksen kohteena, hyvä kesä on antanut melkoisen ison työn minulle lähes joka päivä kun vähänkään on kynnelle kyennä ja ollut metsään menopäivä.
Kalastus on vähän nyt sellaista kotitarvekalastusta, että edes omiksi tarpeiksi. Pitkiä päiviä metsiä kierrellen löytää uusiakin maisemia mitä ei ole aiemmin tullut koettua henkilökohtaisesti.
Uudet ovat niitä uusia vinkkejä antavia kokemuksia joita voi jossakin elämäntilanteissa hyöty käyttää jos milläkin tavoin, asia kerrallaan.
Minä olen siis löytänyt luontoni uudestaan elettäväksi oli ne kateissa ne vuodet jolloin olin menettänyt ajastani vuosia olemalla kaupungin kiireisten ihmisten rinnalla kärsimässä sitä juurettomuutta jonka sain itsekin kokea monin eri tavoin.
Menetys itselleni olisi ollut aikamoinen jos en enää olisi osannut tulla luontooni takaisin jossa minulla on kaikki ne luontokokemukseni jotka sain kuin syntymälahjaksi lapsuudessa.
Luonto on nyt minun kotini täällä olen viihtynyt en ole enää haikaillut kaupunkia enkä sen käytettyjä kiimaisia naisia.
Moni on kokenut metkunaisten vieneen koko parhaan ajan omasta elämästään ja tuhon omana olleet sen jälkeen monet ovatkin meistä.
Nyt en ole aikoihin naisia tänne kaipaillut, saan oman rauhani pitää sellaisena kuin sen itse haluan tai muuten rauhani on tipotiessään vain sen takia että nainen on tullut minun elämääni sotkemaan.
Jos saisin olla näin aina ja tästä eteenpäinkin niin ei minulla olisi hätäpäivää eikä kuura-aamua elettäväksi.
Kaikki on vain toiveajattelua, ainahan ihmismieli on käännettävissä niin me olemme heikkoa tekoa, ettemme ole niin vahvoja oman itsemme suhteen. Mutta on tuo siitä hyvä että edes tämän hetken olen saanut olla hyvin tyytyväinen täällä rantojen rannoilla vain parempaa paikkaa et itsellesi voi toivoa jossa itsesi kanssa olet saanut toivoa itsellesi kaikkea mitä on ollut tarvis.
Kokkotaipaleessa osakkaat olivat jo sitä mieltä että pitäisi ruveta jakoa touhuamaan että jokainen tietäisi omat rajansa ja saisi käyttää sitten kuin omaansa, eikä olisi siten tilivelvollinen jos on yhteisestä metsästä jotakin käynyt hakemassa omiin tarpeisiin.
Onhan tuota aina tarvetta ollut metsään jo tuo yhtenä ollessa tuli selväksi että välissä olisit ollut toisen puolella vaikka marjassa siitäkin oli käytynä melkoiset turpakäräjät.
Viisastahan tuo on jos vaikka jako tehtäisiin niin tietäisimme mistä kunkin raja sitten aikanaan tulisi menemään niin ainakin silloin varman olisi tieto siitä että olemme omalla puolellamme.
Oli siten kannatettava ajatus jakaa kaikkien niiden osakkaiden kesken jotka vielä olivat osallisia tähän tilaan omalla perintöosuudellaan.
Perintöä olivat jakamassa Eemeli setäni, äitini naimaosuuden, isävainajan jättämä osuus hänelle kuin isämme lapsille jättämä lakiosuus olisivat nyt jakoon tulevia, kohteena olisi siten koko Kokkotaival niminen tila täällä Vuonanniemen lähes tyvellä.
Laitoimme yhteistuumin asiamme vireille ja siis jäämme odottamaan viranomaistoimitusta.
Päivät vaihtuu Kokkotaipaleen rannoilla uuteen ja uudelleen joka ikinen aamu on varma aina siitä että jälleen pääsimme uuden päivän alkuun, mitään uutta ei sitten päässyt tapahtumaankaan paitsi on samat menot aamusta iltaan.
Metsä ja järvi ne vuorottelevat vuoronperään mihin itsensä milloinkin on päiväksi pistämässä.
Siitä kaikesta on päässyt aikaa kulumaan jo melkein puolitoista vuotta kun sain tämän aikaan että edelleenkin olen täällä kotoisien maisemien valtakunnassa. Hyväksi havaittu olotilani ei voi kovin hevin muuttua toiseksi, olisi kohtalon ivaa jos lähtisi kumoamaan näitä oloja jotka ovat osoittautuneet kelvollisiksi elää nyt ja huomenna ja niin poispäin.

Alkaa uuden syksyn tuleminen kaikkialle ympäristöön.
Ensin levon kannalla olevasta mökin miehestä on pikkuhiljaa kehittymässä yhteiskuntakelpoinen kansalainen, vaikka en arvostanut koko yhteiskuntaa sen arvoiseksi että minulta olisi saanut täyden tukensa.
Minulla oli nyt ollut kaikessa hiljaisuudessa aikaa nostaa omaa elintasoa niin paljon että seuraavana arkena kävelen kodinkoneliikkeeseen jossa möisivät minulle hyvän lisäajanvietteen.
Kotimökin nurkkaan olin minä nuo vekottimet monet kerrat jo nähnyt maalikylällä käydessä mutta vain se aina vain on siirtynyt tuota tuonnemmaksi rahan puutteen vuoksi.
Kesä on ollut sen verran hyvä, marjasta on irronnut monet saturaiset minunkin kukkaroon ja toinen mokoma järven antimia olen kevään, kesän ja nyt syksyn aikana vaihtanut oikeaksi rahaksi ja samalla itselleni ostovoimaksi.
Nyt minä olen nähnyt että TV toimii kyllä näköjään muullakin tavoin, ettei tarvitse edes Kainuun valoa omistaa kotona kun se saadaan toimimaan tavanomaisesti.
Syksyinen aamu vei minut kylälle oikein läheltä katsomaan tulevaa viihdepeliä illoiksi ne kun syksyilloin olivat täällä pimeän keskellä kovin vähäisiä.
Kynttilänvalo oli monen syksyisen illan valoni ainoastaan, siihen minä olin jäänyt enkä paremmasta vielä edes ollut haaveillut.
Koska tässä vielä oli niin alkuvaiheissa kaikki toiminta lähes.
Jos tuo TV toisi minulle uusia niksejä niin sitten voin minäkin siirtyä tälle vuosikymmenelle, mutta vielä ei ole tarvetta siihen.
Elän mielelläni tässä vaiheessa, jossa ei ole paljon päivää kohti paljon kustannuksia.
Koska tulot eivät ole vielä kovin hääppöiset vain toimeentuloni olen varmistanut itselleni josta tällä hetkellä nautin täysin siemauksin, kenenkään häiritsemättä, vaikka puutetta on monesta asiasta.
Menenkin tuttuun kauppaan tuolla Ämmänsaaren puolella jossa tiedän että siellä ne myyvät myös matkatelevisioita, tuossa on akkuliittimelle tarkoitettu vaihtoehto kun muu vaihtoehto ei valitettavasti käy.
Harvoin se nykyaika on pistänyt tänne ovesta sisään, edellisen kerran niin kävi vuonna 1961 kun meille laitettiin sohvakalusto ja nyt olisi tulossa liikkuvaa kuvaa tuonne ukkini entiseen huoneeseen.
Eipä ukkini aavistanut että pari vuotta hänen lähtönsä jälkeen tulee pojanpojan toimesta tässä huoneessa olemaan televisio.
TV on jo valloittanut monet lähinaapurit jo vuosia aikaisemmin, siellä ovat sähkö olleet helpottamassa TV:n laittamista.
Mutta kyllä monessa mökissä on juuri näin aloitettu kun ei ole ollut sähköä niin akku televisio on ollut se ainoa mahdollinen vaihtoehto tai on tietyissä tapauksissa oltuna pitkään myös naapurinkin armoilla.
Kyllä meille tuo nykyaika perin verkkaan tahtoo olla tulollaan, pieniä ovat askeleet eteenpäin mentäessä, mutta kuitenkin jotakin aina nyt kuitenkin. Eihän täällä nyt kaikkea kerralla pidä olla laittamassa, muuten kaikki kanssakäyminen naapurien kanssa lakkaa kun se on ja naapurien taholta käynyt kun heillä jo on niin että on sähköä, autoa ja moottorilla kulkevia veneitä.
Myös talvella mennään matkoja moottorikelkalla.
On jonkinlaista leipäkonetta jos minkinlaista pyykinhieronta konetta tai mankelia ja kuivausrumpua, sähköjen tuleminen mahdollistaa jos minkin koneen pyörimisen niissä talouksissa ja joilla oli sähkövalmius pyörittää näitä nykyajan mukavuuksia, mutta ne eivät antaneet ilmaiseksi mitään hyötyä kuta useampi nykyaikainen piuha sinulle on vedettynä minnekin sen keveämpi kukkarosi tulee myös olemaan kun on laskujen maksun aika.
Minulla ei vielä ollut muuta lisälaskua kuin tiedossa tuosta hankittavasta televisiosta tulee TV-lupamaksu, alku oli siis olemassa yhden laskun ainakin olin nyt tulevaisuudessa maksava ajallaan.
Minullahan ei vielä ollut edes puhelintakaan tuolloin häiritsemässä aamu eikä yöuntakaan.
Vähät olivat vielä ne velvoitteet joista minulla oli meno eriä säännöllisesti ulospäin.
Menen nyt sitten tuonne kaupan puolelle perehtymään niistä uusista tämän ajan saavutuksista jotka tuovat minutkin lähemmäksi nykyaikaa.
Televisio on varma opettaja monessa näin ovat tutkimuksetkin opettaneet. Minäkö rupeankin opiskelemaan television kautta niitä puuttuvia tietojani, aivan sänkyni päällä noin selällään tai voi olla että joskus voin vaikka kylkeäkin kääntää, sekin on varmaa, jos minä aivan oppimismielessä olen menossa televisioita itselleni hankkimaan.
Valikoima on vain kovin pieni jos haluaa että akkuvirralla katsominen olisi mahdollista.
Kolmesta se on valinta tehtävä on japanilaista ja vielä eurooppalaisia vaihtoehtoja.
Tarkkaan siinä saa syynätä toisten paremmuutta, eikä taho heti paikalla sitä oikeata löytyä käsiini.
Tuo tuossa national tv rupeaa jo vähän kiinnostamaan yhden pienen asiansa vuoksi kun siinä on tuo kuvaruutusuoja laitettuna kätevästi ruudun suojaksi kuin tarkoituksella, että hyvä suojalaite kun se siirretään.
Niinpä kaikki järjestyi melkoisen sukkelaan kun saatiin oikea töllötin käsiin ja kiikutettavaksi pois tästä kaupasta tuonne järvenranta salolle jossa sitä ihmettä ei oltuna ennen ikipäivänä nähty.
Piti vain muistaa vielä ottaa että olisi voimaa joka käynnistäisi tuon ihme töllötimen sitten iltasella.
Se joka ei ole täällä ennen käynyt minun Ryysyrannassani ei tiedä mitään miten minä television sain kotia katsottavaksi.
Vene olisi ollut hyvä vientikeino tuonne vesistön taakse.
Mutta kun ei aina arvaa että mitä sitä on aina tuotavaa tuolla kylältä sellaista joka vaatisi venekuljetuksen.
Nyt olisi ollut sellainen tilanne. Reppu selkään tienvarressa, akku painaa reppua.
Siitä vain toiseen käteen pieni yhdentoista tuuman TV ja toiseen ulkoantenni kiikutettavaksi.
Olinpa valinnut melkoisen kuljettamistavan tällaiselle painolastille ei se pieni televisiokaan niin kevyt ollut, monet kerrat sai vaihtaa kättäni ennen kuin olin perillä töllini kohdalla jossa kohta koetaan historiallinen hetki TV:n muodossa. Nytkö ensikertaa minun aikana sivistys tuli tuosta ovenavauksesta Ryysyranta kotiini ja nyt minäkin päässyt sivistyksen alkuun TV:n myötä ja näin ollen voin unhoittaa ympärillä olevan lian, noen ja vuotavan laipion sateella. Nyt minulla on kotonani kumpaakin sekä on sivistys nurkassa huoneen uunin vieressä, kaikki muu ympärilläni ei anna oikeata sivistyksen kuvaa jos vaikka olisit itse niin omin silmin käynyt havainnoimassa paikan päällä.
Olipa se ilta kerrassaan, tämän mökin kohdalla sisällä siellä on nyt se jota ruvettaisi iltaisin vahtaamaan silmä kovana, ettei nyt mikään merkittävä uusi asia menisi ohi silmien.
Kaikki alkoivat toimia suunnitelmien mukaan kun lähetys alkoi sitten illemmalla se mahtoi olla sellainen päivä viikosta kun ei tullut päiväohjelmia, eikä muuta kuin sitä tuttua lumisadetta, oikein vanhaan malliin jota koettiin jo silloin kun televisiot rupesivat yleistymään kuusikymmentäluvun puolivälin tienoissa näilläkin korkeuksilla.
Nyt minulla meneekin lähes kaikki illat nurkkaan päin katseen luoden.
Voisipa ne kylän punahuuletkin kylän raitilla jäädä pitkäksi aikaa mielestäni pois, johan tuo on hyvään alkuun tässä päässyt kulumaan kun viimeksi neito nuori ja kauniskin lämmitti kulkijapojan rintaa eräänä syksyisenä yönä aitan hämärässä peiton alla väristen pienestä kylmyyden horkasta.
Muutamien viikkojen jälkeen kaikki onkin taas normaalia, TV:tä ei ole mahdollisuutta aina katsoa kun ei ole kuin yksi akku koko talossa.
Eipä tullut kovin tarkoin etukäteen miettineeksi, että voi vaikka viikon tauko tulla television katseluun kun akusta on virta mennyt niin vähäiseksi että TV on täysin pimeä.
Menee jonkun aikaa ennen kuin minä olen hankkinut vara akku ratkaisun tähän pulmaani.
Kun se kaikki nyt rupesi maksamaan jopa tuon sivistyksen saaminen television kautta. Jopa kai se oli korkein aika minullakin siirtyä tähän päivään ja olla ajan hermolla.
Ranta asukkaan arki on muuttunut pienen askeleen toivottuun suuntaan, maailman laajuus on jo päässyt vaikuttamaan, jopa puhutaankin mitään ei eilen illalla erikoista töllöstä tullutkaan.
Televisio radion ohella on ruvennut minunkin puhumissisältöä säätelemään, normaaleissa yhteyksissä kun kanssakäyminen tapahtuu jonkun toisen henkilön kanssa.
Miten se vielä tuleekin vaikuttamaan, sitähän minä en vielä tässä vaiheessa varmuudella kykenee sanomaan vain antaa ajan kulua, kuinka sitten minä olen sanomassa oman kantani, olenko jo suorastaan narkomaaniksi omistautunut.
Jospa minä opinkin nyt ajattelemaan maailmanlaajuisesti maailman asioita kun tuo avartava viestintäväline on päässyt minun makuuhuoneen nurkkaan kai aivan oikein jäädäkseen no niin itse olen haluamassa.
Jopa lähes jokapäiväiset sodatkin ovat tulleet lähelleni, sodat eivät ole maailmasta minnekään hävinneet ei kurjuus, eikä nälkä, tämä kaikki tieto tulee hyvänä pakettina tuolta ruudun takaa minulle.
Ihmisten julmuudet eivät päättyneetkään käytyihin maailman sotiin jo kauan sitten, ihminen omistaa edelleen petomaisia tapoja elää ja jättää pois huomiosta toisen ihmisen, jolla myös olisi oikeus arvokkaaseen omaan itsenäiseen elämään.
Maailma on täynnä pahaa, meillä ei ole rakkautta toisia ihmisiä kohtaan.
Me toiset olemme uhka, sille joka meitä vie pahempaan ahdinkoon, koska hän ei voimakkaampana halua että häntä ei noteerata maailmassa.
Ihmisillä on syvä ennakkoluulo toisiin nähden, eikä rauhallinen rinnakkaiselo ole mahdollista tämän päivän ihmiselle.
Siemen jonka kauan sitten kylvi ainut ihminen ei sammu enää koskaan, me ihmiset olemme pahoja toisillemme nyt ja aina niin kauan kuin maailmankaikkeus muuttaa meidän elintilan elinkelvottomaksi elää.
Sitten vasta meidän on hyvä olla kuin meitä ei enää ole olemassakaan toinen toisiamme vastassa osoittamassa että sinä olet turha, sinut minä haluan täältä pois.
Väkivalta on televisiossa niitä pahimpia, edes lempeä hyvin tehty seksifilmi ei ole huonointa mitä televisio ulos lähettää.
Se mitä tulee sen ajan tasoon seksifilmeissä olisi ollut kovinkin toivomista että olisi saanut oppiakin siitä kun se on sillä lailla ettei tämä takakammarin poika aikoinaan koulussakaan moista hienoutta saanut opiskella.
Kotonakin se oli vain meiltä vilttien alla piilossa ja siellä se myös pysyikin aina lähes näihin päiviini saakka, ennen kuin tulivat nuo rantaneuvoksen järjestämät seksilomat ja silloin sai sellaiset filmit että tollo täytyi olla miehen, ellei nainen saanut yhdynnän aikana orgasmia noiden filmioppien mukaan tehdyllä rakastelulla.
Se että jos seksin oppiminen menee kovinkin myöhäiskypsälle iälle saattaa sitä toisille olla jopa haittaakin.
Ihmisen oppiminen hidastuu iän karttuessa voi jopa mielenkiintokin karata vanhetessa seksiä kohtaan.
Kauan vain eläköön toi seksi, oppimielessä tuotuna siitä on vain pelkkää plussaa näin näkisin sen puolen en vielä ole teeveen oppeja itse päässyt hyödyntämään käytännössä.
Kotimaiset elokuvat saavat minulta varauksettoman tuen osakseen, varsinkin vanhoilla filmeillä on minut saatu vakuuttuneeksi siitä että mitä olisi kotimainen elokuva ilman Pekkaa ja Pätkää niin ja heidän esittäjiänsä tietysti.
Aku Korhonen on todellinen filmien mestarimies taatusti omalla paikallaan eikä myös Tauno Paloakaan sovi unhoittaa ja monia muita jotka suorastaan ovat tänään käsitteitä suomalaisen filmikulttuurin tähtitaivaalla.
Siis todella monet kotimaiset elokuvat ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni. Työväentalon elokuvat kyllä ovat saaneet jäädä siis historiaan sen jälkeen kun minulla on ollut tuo TV niin eipä se ole enää vienyt minua elokuvailtoihin kuin vain enää ani harvoin on poikkeuksellisesti käynyt lähinnä jonkun erikoisfilmin kohdalla, jota joutaa odottamaan vuosia ennen kuin sen TV esittää koko TV-kansalle. Hyvin on mennyt, olen päässyt sinuiksi töllöni kanssa ei valittamista. Television orjaksi ei ole minua vielä saatu, kaikki jokapäiväiset askareet kyllä tuli hoidettua ajallaan.
Kerronpahan tässä nyt niistä tunnoista jotka kohdistuivat sellaiseen ennen kokemattomaan kokemukseen, kuten oli tämä telkkarin tulo minulle, jolta puuttui kaikki mukavuudet tyystin omasta huushollista.
Sätkäkone taisi olla niitä ainoita koneeksi sanottavia mukavuutta tuovia helpotuksia.
Minäpä olenkin niitä jotka lähtevätkin hitaasti kiiruhtamaan ei makeaa mahan täydeltä, kerralla vähän ja harkiten nyt on elettävä.
Joka markka on lähes katsottava minne sen köyhä laittaa.
Työväentalolle en mene enää samoin, hotelli saa tulla omillaan kun minä en ole sinne istumaan käynyt aikoihin.
Ei se minun poissa ollessani kuviosta taida mennä nurin, koska minun rahavarani olivat aina niistä lähes pienimmästä päästä.
Olemme nyt jonkun aikaa omillamme jos tarvetta alkaa esiintyä, jälleen silloin me kohtaamme.
Käy tässä välillä muuallakin ettei aina vain oltaisi TV:tä katsomassa sänkykamarissa makuullaan, mennään vaikka tällä kertaa metsään hakemaan talveksi polttopuut kun syksy alkaa olla sillä mallilla että sitä olisi korkein aika metsään mennä.
Meillä ei jostakin syystä ole oivallettu että kevät olisi sitä aikaa että puut tehtäisi valmiiksi kevätahavan aikana jolloin ne myös parhaiten kuivaisi jo metsässä. Jotakin on sitä vielä opittava ennen kuin paremmalta näyttäisi minunkin meininki taloutta laittaessani hyvään malliin.
Pokasaha oli vielä parasta metsässä kun koetin tuoretta puuta nurin metsässä. Moottorisahat ovat vain kauppojen hyllyillä, eikä niitä tähän savottaan vielä ole tarvetta hankkia.
Odotellaan niitä päiviä koska mies metsään menee pärinä äänen seuratessa mukana työmiestään metsään saakka ja aina se tietää mies on niitä moottorisahamiehiä vai muutenko siellä metsässä moottorisahan kanssa melua pitää. Vanhan mallinen kaarisaha niin sillä sitä jälkeä jo rupesi syntymään kun tämä mies pääsi vauhtiin, siinä rupesivat jo keltalehdet varisemaan koivun kaatuessa maan kamaralle.

Keltaiset lehdet jo maan peittävät ja jäljellä on enää pitkä syksy tai ankea talvinen murhe selvitä tästäkin kunnian kukkuloille.
Täällä metsässä kaikki on vain rauhallista vain jonkun kerran voi enää pyy viheltää päivän aikana, riekko koettaa olla paremminkin piilossa metsien suojissa, valkoinen puku paljastaisi heti metsämiehelle nyt ei ole vielä lunta laisinkaan rankamiehen murheena.
Metsä on täysin kuivaksi itsensä kuivannut, oleminen täällä on nyt kaikkein parasta on sopiva, eikä pakkanen näpistä varpaita tai sormien päitä.
Tämän parempaa työilmaa ei ole kellään joka on metsätöissä.
Ei sitä niin mielellään lähtisikään tällaisiin savotoihin jossa aina olisi paikat märkinä yltä päältä ja saisit päiväsi viettää kuin märkä vasikka karsinassa konsanaan.
Sitä vaan oli aamullakin lähtevä täysin samanlaiseen urakkaan ei sitä pokasahalla yhden päivän aikana kovin kaksisia rankakasoja saa aikaiseksi.
Pitää mennä myös seuraavan päivän puolella jo aamusta heti kun on saanut talkkunan väännettyä lusikalla ääntä kohti.
Kyllä se tuo talkkunapuuro on melkoisen tolkkua puuroksi kun siihen on vielä sekoitellut paistinpannulla tirissyttä rasvaa joukkoon niin mies tuntee olevansa nyt jonkinmoinen mehtäläinen, omassa metsässään.
Vankka ja tolkku on tuo annos vaikka ei ole kuin veteen keitettyä puuroa voisilmän kanssa ja myös tuo rasvalammikko puurokupin reunalla antaa sitä tarvittavaa iskua miehen kuntoon, täällä metsässä ne mehut hupenevat miehestä kuin miehestä vaikka kuinka olisi itse voimamies konsanaan fyysisesti niin ilman riittävää oikeaoppista ravintoainetta sinulla ei ole täällä menestymisen mahdollisuutta.

Kovat ovat nämä ponnistelut joita metsän leikkaaja täällä joutuu kokemaan päivien aikana.
Toiveena olisi että vain ei tulisi yön aikana mitään yllätyksiä, edes lumentulokaan olisi tässä vaiheessa tälle hommalle eduksi, vaan olisi nyt tällaista tavallista syyskaunista ilmaa pitempään, koska täällä on paras mahdollinen työskentelykeli että paremmasta nyt ei väliä olekaan.
Minä olen saanut pokani niin hyvään vetoon ettei täällä aina kesken päivää malttaisi olla lähtemässä poiskaan vaan tehtäisi kunnon pituus päivälle niin kuin tapana vielä on ollut, nykymetsuri se käyvä huitaisee metsässä muutamia tunteja tehden kieli vyön alla koko ajan ollen ja melkein läkähtyy kun on kotiin lähdön aika hän on sellainen veikko tämän polven metsän leikkaaja että jopa pitää itsensä äärirajoilla asti koko päivän ja näin kohta noutaja tulee miehelle jo muutaman kymmenen vuoden päästä hakee omansa, selvä peli mies on mennyttä kalua, meni hyvän urakkavauhtinsa vuoksi.

Täällä on se vanhan kansan rankamies joka vielä arvaa säästää omaa itseään täällä metsän keskellä ja haluaa vielä olla terveenäkin.
Talven rankakasat ovat sitten tehtynä metsään, onnisti hyvin tällä kertaa kaikin puolin ilmoilla oli siihen suurin syy miksi kaikki meni niin hyvin.
Räntäsateet olivat siirtyneet tuonnemmaksi, eikä kunnon vesikeliäkään koko aikana saanut kokea osakseen tuokaan savotta, kiitos luojalleni siitä.
Nyt voi vaikka luntakin tulla kunhan ensin muistaa pitää jonkun verran ensi alkuun yö kylmiä pitää että olisi sitten jonkunlaista pohjaa hevoselle. hevosellahan nämä rankakasat on haettava täältä metsästä kun kuitenkin ne ovat vielä haettava tuolta soiden takaa kun se aika koittaa ei sitä ole vielä sitä moottorikelkkaa tällä köyhällä ole, vähäiset markat ovat menneet syödessä ja tuo töllöön se on jo ruvennut minulle vähän niin kuin käymään kukkaron päälle.

Ostin tässä sen vara-akunkin että aina voi olla katsomassa kuin suinkin tulee katsomisen arvoista ohjelmaa.
Pokasahani on ollut siitä hyvä kapistus, vaikka onkin jonkinlainen nälkä vielä niin on kuitenkin metsässä saanut aikaan ison kasan rankoja tulevan talven varalta.
Meillä on nyt kotimökilleni varma tieto että saamme ainakin vielä ensi talven puut omasta metsästä, kunhan tulee vain riittävästi ensin lunta.
Menee se taaskin aika myöhälle ennen kuin järven toiselta puolen pääsee hevosmies tulemaan tälle puolelle lahtea.
Tuo nimensä veroinen kylmälahti ei ole tänä syksynä kovin kiirettä pitänyt pakkasten kanssa,
välillä on satanut lunta kovastikin kun kohta olemme saaneet leutoa keliä osaksemme, eikä sitten kaikki järjesty ajallaan.
Tulee varmaan tästä puunostokin kysymykseen kun ei ole saanut vielä omasta metsästä puuta veätetyksi ranteelle asti.
Kyllä se siihen meni, että ostoon puut menivät pino halkoliiterin kupeessa kävi jo kovin matalaksi kai ja kohta myös oli kovin lyhytkin tuo pino vähäisiä kuivia halkoja.
Naapurista oli nyt turva ja tuki meille syntyneeseen tilanteeseen oli käytettävä paperirahaa tuohon puunhankintaan ja sekö taas löi takapakkia vähäisiin rahavaroihini.
Että kehtaakin olla melkoisen huono tuuri.
Sitten kun ovat nuo jokapäiväiset työt taas takana päin, halot hakattuna liiteriin tulevaksi talveksi.
Rangat metsästä saatu pois kuljetettua hevosveätöllä, odottamaan kevättalvea kun sitten niiden teko on mielekästäkin.
Mennäänpä vaihteeksi minun mieluisamman harrastukseni pariin jossa minä olen lähes aina viihtynyt ehkä kaikkein parhaiten.
Näissä oloissa sen on kuin itsestään selviö, että minusta on saanut hiihtäminen hyvän kannattajansa.
On lähes aina ollut minun mieleen lähteä kiertämään omaa tehtyä latua.
Nytpä minä olin latuni tehnyt tuosta lahden yli pihlajan puolelle ja olen lähdössä toista kertaa kiertämään tuota kierrosta.
Menin ensin kylmänlahden puolelle ja pihlajan rannasta, siitä se minulle alkoi tosi rankka nousu jota sainkin lykkiä oikein hartiavoimin eteenpäin.
Se hyvä puoli oli tuossa lykkiä että oli kova pohja allani ei upottanut vähääkään, moottorikelkalla pitkin syksyä ajettuna oli tehnyt siitä niin hyvän kuljettavaksi.
Kelkka näkyy antavan hyvän kulkuväylän myös suksimiehelle.
Rinne on rassannut melkoisen paljon voimiani, pitää ottaa seuraavaksi vähän löysäten ottaa, eikä tätä pätkää seuraavaa olekaan mahdollisuutta mennä vauhdilla eteenpäin, olin vain kerran edellisenä päivänä matkan kulkenut, niinpä matkan teko ei ollutkaan mitään päätähuimaavaa vauhdin kannalta, mutta eteenpäin sitä vain mentiin metri metriltä ja tasamaata tuo siltä kohtaa sattui olemaan, vanhan viitostien pohjan ollessa kyseessä vain pieni loiva vastainen ja mentiin alaspäin lahden suuntaan lumen tuprutessa selän takana. Suksilatu oli kovin syväuraista se oli sellaista taiteilemista pysyä tasapainossa syvässä latu urassa hiihtäen.
Minkäs mahdoin itse olin harrastukseni eteen työni tehnyt ja nyt sitä taas jälleen harrastin tätä hiihtämistä täällä kotiselkosilla.
Nyt oltiin päästynä taivalta Kokkotaipaleen tielle asti ja taival oli todella nimensä veroinen taival, Kokkotaival jonne tämä latu-urani johti, jota oli vielä edessäpäin noin 2,5 km. Kokkotaipaleentie on saanut uuden suksiladun kun entinen aina menee joka tuiskun jälkeen umpeen, eikä taho aina sattua samoille urille entisten jälkien kanssa, koska linjan leveys on 5-6 metriä niin sopii sinä erehtyä monet kerrat ennen kuin ollaan pysyttynä samoilla latu urilla useamman tuiskun jälkeen.
Se vain käy hyvästä harrastuksesta että näin on.
Muutenhan se olisi tuo hiihtäminen vain leikin laskua kun aina vain olisivat valmiit ladut käytössä, minä en ainakaan ole siihen tottunut muualla kuin tuolla kansakoulussa ja sielläkin ne tehtiin opettajan johdolla aina uudestaan jos tuisku oli isommin tehnyt tukkoja aukeimmille paikoille.
Menenpä vielä toiseen kertaan kun tuntui niin vähä vain rasittavan tämä ensimmäinen kymppi, otetaan nyt vähän lisää tehoja itsestä.
oja itsestä irti kun on saavutettu pieni lämpötila takin alle kuin seuraavaa lenkkiä ajatellen.

Meno ei siitä hiivu vaan koko ajan olen menossa yhä kovempaa kyytiä. Nyt se siellä uusi Mäntyranta harjoittelee oikein intervallityyliin, suhahtaa vain kilometrisen järven poikki ja kohta takana on myös kohtalainen mäenrinne ennen pihlajaan tuloa.
Melkein vapaalla on mennä seuraavan myötämäkiosuuden perille saakka ja tahti on vain reipasta ja jouduttavaa.
Kyllä oli ilo mennä omaa tekemää latua taaskin eteenpäin niin että nuoruusvuoteni kävi mielessä kun meno oli kohta yhtä reipasta ja virkeätä.
Jopa meille tuli paljon kilometrejä jo kouluaikoina puhuttiin että olisi vaikka lähes tuhat tullut kilometriä painettua metsissä ja järvien aavoilla pyryn seassa välilläkin menen ja pakkastakin on eteen sattunut.
Tervapohjaiset sukset sen kuin saavat kyytiä tältä menijältään taas tällä kertaa on menossa toinen kierros tätä kymmenkilometristä yhtäjaksoista reittiä ei riitä toinenkaan kierros vaan tämä mies porhaltaa matkaan yhtäjaksoisesti kolmannen lenkin ja se jääköön tällä kertaa viimeiseksi.
Minulla on nyt se vanhanajan fiilinki hiihtämistä kohtaan, enkä ole lannistunut siitä että välillä latuni on yön aikana mennyt tukkoon.

Lue lisää

Vaan sama tarmo on minut vienyt, oikein pitkäaikaisen harjoituksen tielle, tällä jo niin tutuksi tulleella kotiladulla, tähtään tällä harjoittelulla kevään kilpailuihin.
Nyt kuitenkin rauhassa ensin harjoittelen säännöllisesti ja pyrin olemaan entistäkin kovemmassa iskussa kilpailun alkaessa.
Mutta tämä tulee vasta kevään korvassa vastaan mihin kilpailuun oikein tähtään tällä harjoittelulla tähän malliin.
Tässä on välissä kaikkea muutakin sellaista jossa pitää olla jotakin sanomassa. Sinne jäi hiihtäjä harjoittelemaan omaa harjoitustaan, kova on pojalle aikomus kun pistelee lähes kolmenkymmenen kilometrin päivävauhtia.
Siitähän ne ovat toisetkin tosi kilpahiihtäjät lähteneet, ettei tule tuloksiakaan jos sitä sängyn laidalla odottelee toisten saavutuksia.
Kotonakin on juuri tapahtumassa perin merkillisiä asioita, joita ei olisi tältä syönniltä oikein uskonut.
Mennään ajassa tuonne kevättalven puolelle paremmin kun kaikki sai alkunsa siitä kun tuossa naapurissa rupesi kulkemaan sellainen aiemmin tuntematon mieshenkilö ja oli kova kalamies.
Ennen kaikkea mies oli erikoistunut madepyyntiin koukuilla lähinnä kotipuolessa päin tuolla Kiannanniemen suunnalla, saman järven rannalla missä me myös tällä hetkellä olemme. Tämä Kiantajärvi on sellainen monihaarainen järvi ja myös melko kookaskin sisämaan järveksi.
Jos me nyt vähän leikittäisi ajatusleikkiä, vaikka silleen että yhtäkkiä ei tuota järveä tuossa enää olisikaan ei edes järven syvimmässä kohdassa olisi vettä missä järven suurimmat vonkaleet itseään käyvät venyttelemässä kun vesi on säännöstelyn jälkeen kevättalvella alimmillaan.

Me olemme kuitenkin jo vuosisatoja tottuneet että on järvi josta meillä on ollut monenmoista hyötyä.
Vesi tuossa lähellä elementtinä on antanut uutta uskoa elämälle vaikka se olisi monasti karille mennyt muutoin.
Kiantajärvi järvenä on mahtava elämän luoja se kun on pitänyt jopa nälän loitolla monesta mökissä, varsinkin kaukaisina vuosisatoina.
Tämän päivän Kiantajärvi on antanut taas monelle levähdyspaikan mökkeilyn muodossa.
Mitä olisi nämä lähialueet ilman näin kaunista järveä, vaikka se kaunein osa meni kylläkin voimalaitoksen myötä, raha ahneitten yhtiöitten hyödyksi. Minunkin lapsuuden ajan rannat jotka minäkin tunsin vielä omakseni, ovat ainaisesti menneet, rantani jäi komeine hiekkarantoineen vesimassojen alle kesäksi ja syksyksi, talvella kuin keväälläkin näemme huonon lopputuloksen järvien säännöstelystä omin silmin jos niin haluamme haikeina katsella tämän ajan ihmisen luonnolle tekemiä raiskauksia.
Se kaunis kotiseutuni jäi veden peittämäksi, rannoilla jossa lapsena niin monet leikkimme leikittiin yhdessä sisarteni ja lapsuutemme kavereiden kanssa. Meidän maisemiin on asettunut nyt Esko Moilanen Kiannalta kalastajaksi. Minäpä en aivan heti muista ketään joka olisi ollut yhtä päivettyneen näköinen kuin hän oli tuona keväänä, olisin melkein ollut valmis lyömään vaikka vetoa siitä että tuo ei ole edes meikäläisiä niin tumman värisävyn oli lempinimeltään Etkari saanut omilla luontoretkillään.

Tuohon mieheen halusin heti paikalla tutustua vain siksi että hänellä oli harrastuksena kalastus kun muilta kiireiltä mies joutaa.
Mitäpä ne ovat kulkumiehen kiireet jos ei vain satu samaan kyläpaikkaan yhtäaikaa velanantajansa kanssa.
Sittenpä kulkumieskin voi vähän virkistyä ja huomata lähtevänsä vaikka sanaa puhumatta.
Nyt oli koko pitkä kevättalvi aikaa olla ja kuulostella ei kiirettä edes pappia kuulemaan kirkkoon vaan aina menohalut olivat muualla keväthankien selkään jo aamulla aikaisin.
Aamulla aikaisin se kalastaja on liikkeellä sen sain oppia hänestä, minä vain en ollut tiennyt että kalaa pilkillä saa juuri aamuvarhaisella kaikkein parhaiten, mutta kun opin itse sen käytännössä ja havaitsin pitävän paikkansa niin olinpa minä jo itsekin yhtä aikaa auringon nousun kanssa kohta vetelemässä kyrmyniskoja jään päälle viiden tuuman reijästä tai keväämmällä avantomaisista isoista veden syövyttämistä reijistä jotka kooltaan olivat niin suuria välillä että kokonainen mieskin siitä olisi sopinut menemään ahventen valtakuntaan ikiajoiksi.
Minkä inspiraatiolisän olinkaan saanut tuosta aikaisesta lähdöstä kalaan.
Nyt tämä mies lopullisesti meni kalastukselle, sehän oli suuri ja valtava uusi elämänkokemus olla luonnon keskellä keväisenä aamuna auringon juuri tehdessä nousuaan tuolta järven takaa tälle puolelle Kiannan selkää Mikkoslahdelle missä minä juuri olen saanut ensimmäisen reijän kairattua keväiseen jäästä läpi. Melkoisen työn aina siinä teki kun kaira ei ollutkaan parhaassa mahdollisessa terässä kuin olisi toivonut se oli välillä sellaista jykertämistä ja jopa väliin toivotontakin aika ajoin.
Miten tänä aamuna saisi pilkkipaikalle onkireikiä kohtuuajassa ja vielä vähän useamman kuin muutaman.
Jostakin ihmeen syystä nykykairat ovat tehty jopa niin vaikeaksi itse teroittaa että jopa suorastaan onkin ollut mahdottomuus teroittaa jos ei ole ollut varaterää mukana niin kalareissu tyssäsi yleensä siihen sillä kertaa.
Kevät kyllä oli siitä hyvä sillä lailla että yleensä siellä ei tarvinnut yksin olla värkkäämässä itselleen onkiavantoa, kalakaverit antoivat apua tarvittaessa reikien tekoon jos ei itse kyennyt siihen sinä aamuna ja pitkin kevättä reiät sen kun vain lisääntyivät oli vara valita mistä vaikka joka aamu uusi paikka ja myös reikä samoin tein.
Minullahan ei ollut vielä sitä omaa jääkairaakaan vaan aina sain olla toisten armoilla jäälle mennessä.
Ei minun kovin kauankaan tarvinnut olla ilman omaa kairaa jäällä vain käynti tuolla kylällä Yrjön luon huollossa niin kohta minä vääntelin yhteiskunnan varoin hankitulla kairalla vimmatusti uusia reikiä Kiannan jäälle.
Siinä oli sellainen hanke tuo jääkaira, että se toimii myös tänäkin päivänäkin tuo samainen jääkaira vain teroitus kylän sepällä, silloin tällöin on taannut kairan hyvän toiminnan kaikkina aikoina vain vaihtoterä kerran pari on pitänyt vaihtaa koko kairan historiassa.

Jääkaira on ollut uskollinen palvelija siitä hankintahetkestä lähtien, ilman tuota minulle merkityksellistä apuvälinettä ei olisi syntynyt niin suurta suhdetta jään alta kalastukseen.
Kulkumiestäkään ei auta morkata missään nimessä, hän oli minulle suuresta merkityksessä uusien asioiden oppimisessa talvikalastuksessa.
Se etkari lempinimeltään toi eräänkin kerran toistamiseen suuria hyvin syöneitä mateita meidänkin ruokapöytään ja ainoastaan koukkupyynnillä saatuja, sellainen oli kulkumies Etkari.
Kulkumies ei saanut meiltä isännän paikkaa yrittelyistä huolimatta, sai kokea karvaan pettymyksen aikomuksilleen ja tähän oli syykin selvä oli liiaksi perso viinalle.
Kulkumies Etkari sai vielä tilaisuuden vain yhden sellaisen ja se myös riitti hänellekin hän sai puhemiehen tehtävät eräältä vanhanpuoleiselta papalta Taivalkosken puolelta, viitostien läheltä Kuusamoon päin mentäessä.
Vanha perinteinen tapa oli herätettynä henkiin uudelleen Taivalkosken puolella. Kohteeksi olivat valinneet yhdessä tuumin minun äitini, eikös nämä sitten kerran vääntäytyneetkin puhemiehen johdolla meille kotia saakka kuulostelemaan hyviä ilmoja.
Puhemiehellä kun oli jos jonkinmoista pelisilmää kehittynyt muuallakin kuin korttipöydässä hankittua jätkien korttipeleissä.
Seitsemän taskua ja joka taskuun täysi pullo kirkasta oli vielä tyyli silloin näin hyvissä tapauksissa palkkio jos tehtävä onnistuisi, avioliiton satamaan saakka. Kulkumies Etkari oli nyt onnellinen mies ei saanut naista vaan pulloja seitsemän. Eräänä kevään päivänä se sitten tapahtuikin, puhemiehen johdolla sitä siten meille asteltiin asiaansa esittelemään.
Kun kaikki alkutunnustelut oli käytynä ja tulokahvit juotuna meidän pirtin pöydästä.
Oliko tuo äitini mieleen tuo uusin yrittäjä, toisen tuntoja on niin perin vaikea mennä yksilöimään jos sitä ei aivan suoraan ilmaista.
Mitä minulle ensin tuli mieleen uudesta yrittäjästä, tulla uudeksi äitimme mieheksi on se että ikänsä puolesta hän olisi passannut jopa äitimme isäksi. Ensimmäinen kosketus asialle saatiin aikaan ja sillä hyvä sillä kertaa.
Ensimmäinen kosketus se on aina joskus otettava asiassa kuin asiassa vaikka ei olisi aina naimisiin menemässäkään.
Kirjoittajan pitkä tauko on nyt takana päin ja uusi vireys kirjoittamiseen sai tänään torstaina hyvän inspiraation kun se kirjoittamishalu oli pitkään kateissa, eli kevättalvesta lähtien aina tähän lokakuun 15. torstaihin saakka.
Äitini ei tainnutkaan ollakaan yhdelle miehelle uskollinen, oman elämänsä loppuun saakka niin sen sain omin silmin havaita ja korvin kuulla.
Meille lapsille äitimme ei olisi enää ollut tarvinnut laittaa isäpuolta, olimmehan me jo kaikki siinä vaiheessa täysi ikäisiä.
Isämme kuoleman jälkeen ei ollut äidissämme sellaista hommansa hoitajaa niin ehkä silloin olisi tarpeemme lasten kannalta hyväksyttävämpi ajankohta.
Mepä ei voida miksikään asioita enää muuttaa, kuusikymmentäluku oli sen verran muutenkin avutonta aikaa äidillemme.
Kuollut perheen isä suisti äitimme täysin pois meiltä lapsilta, vaikka äitiäkin olisimme tarvinneet aina viikonloppuisin kodin ylläpitäjänä.
Meidän turvaksi jäi ainoastaan isäni vanha isä jo iältään yli seitsemänkymmentä hyvän matkaa.
Kaipa se oli kuitenkin parempi kuin ei mitään.
Mutta uusi aika kuitenkin näytti kolkuttelevan Kokkotaipaleen oven portinpieliä niin pitkästä aikaa johon emme olleet voineet ennalta edes toiveajattelussa tullet yhtään kertaa.

Äitimme näyttää mallia varmaan omille lapsilleen, että aloitekyky on vielä tallella ja saa sitä myöten virkeyttä omaan itseensä.
Annas katsoa, että katsotaan mihin suuntaan tässä oikein mennään puolin ja toisin, tilanne on herkullinen kunnes se tapahtuu.
Kevät aamut ovat olleet jo pitkään hyvin valoisia täällä Kiantajärven rannalla Kokkotaipaleessa vain vähän on ollut linjalla liikkujaa, mitä itse olemme olleet jälkiä tekemässä tuolle niin suoralle talvitielle.
Minä kun en asu auratun tien päässä täällä korven rannoilla, minä asun täällä täysin avaamattoman umpihangen keskellä joka suuntaan jos minne suuntiin milloinkin olet menossa aina tieni on ollut ummessa ja vaivalloinen on ollut matka pois ja takaisin maailmalta, mutta kaiken kaikkiaan niin mahtava paikka kuin olisi herran kukkarossa.
Omakohtainen kokemus on näin saanut minut vakavasti uskomaan näin olevan kaiken aikaa ja vieläpä senkin jälkeen kun täältä kerran poistun aikanani ja vuorollani sillä kaikille on meille annettu vuoro lähteä.
Se oli vain yksi kaunis aamu kun alkaa tiellä olla liikettä, olematta kuitenkaan mikään avattu maantie että olisi minkään näköinen pyörillään kulkeva kulkuneuvo päässyt pihapiiriimme, pihalla ja vähän etempänä kun yleisesti oli vajaa metrinen kinos, siis koskematon umpihanki joka puolella, talvisaikaan kuitenkin lähes aina. naapurimme pystykorva tarkkaavainen linjan vartija teki ensin kuulohavainnon jo hyvin kaukaa ja hajuhavainto seurasi sen jälkeen vielä näköetäisyyshavainto.
Pystykorva nousi suoraan koppinsa katolle virkaansa hoitamaan, lähes puolituntinen tuota kesti yhtäjaksoista haukkumista, näiden tulijoiden kohdalla.

Vieras ei päässyt tietämättämme lähellekään etteikö linjavahti olisi hyvissä ajoin paljastanut ennalta tulijoita jos ne olivat yleensä meille tulijoita, minnepä ne yleensä muuallekaan olisivat olleet menossa kun meidän pihapiirimme oli naapurimme kanssa lähietäisyydellä ja muuta asutusta ei ollut koko niemellä.

Muistikuvani palaa kauas menneisyyteen kun näen ensi kerran vilaukselta tulijoista yhden.
Me oltiin kaikki hyvin lapsia kun meillä oli paljon savottalaisia, Vuonnanniemellä oli sen ajan mittapuun mukaan iso savotta, paljon miehiä tekomiehinä ja hevosmiehinä savotan kokki tietysti hoiti miesten jokapäiväisen ruokapuolen eli oli ns. muonittaja.
Milloinkaan ei meillä ole asunut niin paljon vierasta väkeä kuin tuolloin savottatalvena, ennen viisikymmentäluvun puolta väliä, iso pirttimme oli kuin täysi, enempää ei olisi enää mahtunutkaan joukkoon.
Jos nytkin on vielä olemassa kaikenlaista paidan tai kengän kuluttajaa niin olisi sitä myös silloinkin riittämiin.
Minä en kyllä milloinkaan jälkeenpäinkään ole nähnyt sellaista saunassa käyjää kuin näin silloin ja tuo kävi saunassa ja löylyssä ei vettä eikä saippuaa.
Lumihanki oli jätkän pyörimispaikka jossa sanoi tulevan puhtaampaa kuin veden kanssa pesten ja toinen oli sitten vastakohta oli tämä jätkä aina pikkukengät jalassa ja solmio kaulassa työhommissa pöllin tekijä.
Nyt tulemme tuohon työnjohtajaan tuossa Vuonnanniemen savottatyömaalla, nimeä jota hän totteli oli Olli Korhonen.
Minä kun olin luullut että Olli olisi jo vainaja, olihan savottatalvesta jo kulunut yli kaksikymmentä pitkää vuotta ja nyt hän oli vielä tulemassa hakemaan äitiäni minulta pois kotoa ja minä niin ollen jäisin aivan yksin tänne isoon taloon jonka aikoinaan isämme rakensi perheensä turvaksi.
Kylläpä on niin saman oloinen tuo tulija kuin oli aikoinaan yhtiön työnjohtaja Korhonen.
Virkamies mahdollisesti, komia on salkku oli muuten meidän isälläkin sellainen kun tuli siskonsa hautajaisista Oulusta, lastina koskenkorvaa ettei siskonsa poismeno tuntuisi niin suurelta menetykseltä kun pahimpaan ottaa pienet neuvoa antavat tai ihan kumarat että sai seuraavana päivänä olla herran nuhteessa, ainakin äitini oli tuolloin kovasti vihainen viinamiesten näkemisestä.
Tulijan pussihousut paljastaa kaiken, ettei tämä tulija ole ensi kertaa pappia kyydissä kun häntä seuraa lähietäisyydeltä jo niin varsin tuttu mies kulkumies Etkari, joka omaa hyvin paljon rantalaista elämänmenoa, kuten nyt tuon kalan ottamisen taidon myös talvisaikaan.
Monet vaikka ovat iät ajat rannoilla asustelleet eivät ole milloinkaan omaksuneet talvikalastuksen hyviä niksejä.
Tämä kuvaus oli ensinäkemykseni tulijoihin jotka katsoin pitkän pöydän takaa omassa kodissa äitini kanssa.
Ihmistähän se tulija oli vailla ja elämänkaveria omaan kotiinsa se tuli aivan jo alussa selville kun päiväkahvia porukalla porstuan kautta hörpimme, tulijalle pitää äitini katella suola astiaa että voi laittaa kahvin sekaan, sellaisen vanhan tavan oli omaksunut tämä vieras, nyt tuossa toisella puolella pöytää istuva mies ilmaisee itsestään, ns. vanhan kansan tervaskanto kai niin itse luulisin. Kuin tyttöihin on tulossa vanhentuvan äitini luokse vai vieläkö oksa vieraalla kovoo nuoruuttaan muistellessa, jolloin hameen alla viihdyttiin aina aamutunneille saakka ja saatiin aamuksi työmaalle menoa varten särjen punaiset silmät ja kulkuset tyhjiksi kuin kulkukollilla kevätkiiman aikoihin.

Kaksi leskeä niin toinen on toisensa löytänyt, miesleski saattanut vaimonsa jo vuosia sitten maan poveen ja äiti ensimmäisen aviomiehensä siis minun isäni alle neljänkymmenen vuoden iässä.
Tuumasta toimeen ja asiaksi kun kaksi leskeä päättää yhdessä että lähetään samaan matkaan ja völjyys niin on kai että on vain näkemisen ilo ja pieni haikeus siitä vain jää elämäni sisin pääni muistoksi tuleville.
Pentti ja Raija eivät olleet näkemässä äitimme kotoa lähtöä vieraan miehen matkaan vain minä itse olen nähnyt kuinka kaikki voi käydä äkkiä aamupäivästä poika ja äiti ovat vielä kahden ja kohta poikansa on aivan yksin, mitä minä nyt teen, jäänkin sitä todella miettimään hyvin moneen kertaan.
Minä tiedän että jäin aivan yksin ei edes kissan naukua saa kuulla.
Nyt lähti rappusten alta myös kissakin heille matkaan.
Kaikki muuttui täysin hiljaiseksi, äitimme vietiin pois, miesleski vei mennessään, ensin reilut pari kilometriä talvitien pohjaa oli mentävä maantien varteen, jotta pääsisi nousemaan postiautolle viitostien pysäkiltä kun kerran sellaisenkin ovat oikein rakentaneet.
Siispä äitini lähti melko vähän taivuttelun jälkeen tuntemattoman miehen jalan jälkiä seuraamaan, noin ensialkuun vain kai mielessä tule pois jos paikassa ei ole hyvä olla eikä tykkää muuten vain ajatuksesta olla lähes oman isänsä ikäisen papan kanssa, nämä vain meille eivät ole olleet entuudestaan tuttuja lähimenneisyydessä.
Minä tänne jäin niin jäi koko iso kotini minun huolenpidon alle tällä kertaa. Monet mietteet siinä kävivät mielessäni, näinkö se vain on helppoa lähteä noin vain kohti tuntematonta ja mitä siellä odottaa tien toisessa päässä, kokemukseni ovat omalta kohdaltani hyvin synkänkin puoleiset välillä kun ei ole ollut markkaa taskussa jolla olisin sen leivänkin suuhuni itselleni siepannut.
Täällä kotona kun vain jaksan jotakin tehdä niin joka päivä sitä lähes sai kuitenkin suun nappasta ruoka aikana vaan toista se oli siellä maailman varsitiellä.
Meitä näitä kohtalotovereita on monia minun lisäksi, tarkoitan että minäkin olin jäädä ns. peräkammarin pojaksi joka vain asuisi aina vain vanhaksi tulevan äitinsä kanssa, eikä ota vastuuta omasta tulevaisuuden järjestelystään perustaa edes omaa perhettään.
Minunkin kohdalla oli todellinen vaara olemassa että näin olisi tullut käymään, olinhan jo iältäni lähes puolivälissä kolmeakymmentä.
Nyt jälkikäteen tuntui että en ollut äitini lähtöä vastaan sen kummemmin, tein miehen ratkaisun jäädä aivan yksin ja niin ollen vastata omasta itsestäni kaikessa mikä liittyy kaikkeen ihmiselämässä.
Valinnan edessä oli myös oma äitini ja valintana näyttää muodostuvan muutto täysin vieraisiin olosuhteisiin pois kauas no ei niin kauas etteikö tarvittaessa voisi vaikka aika ajoin tulla kotona käymään koti ikävänsä kohdatessa jossain arkisessa vastoinkäymisessä, näitä nyt olen itse täällä jäänyt pohtimaan, minunkin on nyt vapaa olla ei tarvinnut olla kaiken aikaa ahtaassa ilmapiirissä jonka äitini toi aina yhteisessä taloudessa ollessamme kotona Kokkotaipaleessa.
Mietintämyssy päässä tässä onkin ollut jo tovin aikaa mitä minäkin rupean itsekseni tekemään, mahdollisuuksia on nyt punnittava mihinkä nokkani seuraavaksi työnnän.
Menenkö kylälle ja vedänkö viinaa nuppiini vai lähdenkö perhekeskeistä elämänmuotoa rakentamaan näihin niin alkeellisiin olosuhteisiin jotka eivät olleet miksikään muuttuneet täällä korven kätköissä.
Jos halusit vaikka vettä lasiisi jos et sitä hakenut tuolta parinsadan metrin päästä, sait olla ilman vaikka kahvikupillista sillä kertaa, jos laiskuus sai vallan itsessäsi.
Mutta minäpä olinkin paljon tansseissa viihtyvä harva se ilta vei minut tuonne kylän raitille niin kuin näytille, että jospa vaikka joku olisi niin paljon kyllästynyt itseensä että sanoisi minulle, mennään teille ja pistetään tavarat vain yhteen ja taloksi sen kummemmin yhteen sovittelematta, mutta kun ei se niin vain käy minun kohdalla ei se tuo hameväkikään ole siinä aloitteentekijänä ollut kun itsekin oli aika lailla syrjäänvetäytyvä saamatta koottua itseään toiselle osapuolelle.
Sitä sanotaankin vanhaan malliin kotioloissa rumat ne vaatteilla koreilee, kai sitten on niin että minäkin olin tuolloin niin ruman ulkomuodon omaava, joka kaipasi uutta ilmettä itselleen.
Ämmänsaaren kylällä toimi vielä silloin vaatetusliike Arola, johon olin mieltynyt silloin jo niin pojasta lähtien että myös aikuisena osasin tuon kaupan oven taakse ja sen ovesta sisälle niin vaateostoksille kuten aina ennenkin.
Vain sillä erotuksella, että olin ensi kertaa katselemassa aivan juhlatilaisuuksia varten ns. ykkösvaatteita, joilla kelpaisi näytille kotikylän ykköspaikkaan Hotelli Kantakievariin.
Nytpä minä menen vaate Arolaan, josta jo rippikouluaikana yritin saada itselleni oikein rippipuvun, että saisin akanottoluvan tyylikkään puvun sisällä ja siitä olisi ikuistettu valokuva naimaluvan saaneesta tyylikkäästä herrasmiehestä. Ei se silloin toteutunut, itara kuin vitun täi oli silloinen sosiaalipäättäjä ja sain pihkaisessa toppapuserossa mennä ripille muiden ollessa jo silloin edellä aikaansa, lähes valmis sulhasmies.
Mutta minä vasta nyt pääsen samalle viivalle mitä olivat jo toiset lähes kymmenen vuotta minua ennen, voit vain kuvitella kuinka olinkaan jäänyt jälkeen ikäisteni tasovaatimuksista.
Monet olivat mossen avulla saaneet tyttöjä mukaansa, minulla ei vain ollut pukua eikä mosseakaan millä ilmoittaa itsestään ulospäin.
Nyt olen päässyt alan liikkeeseen jos tuokin puute ollaan korjaamassa tutun kauppiaan myötävaikutuksella.
Monta vaatetankoa ei siinä tarvinnut läpikäydä kun aikamiehellä oli reippaan oloinen viimeisen päälle huoliteltu vaatekappale jota ei aikaisemmin kukaan ollut minun päälläni nähnyt ei edes milloinkaan ja näky oli sen mukainen isosta liikkeen peilistä katsottuna.
Jopa oli siinä eri mies mitä oli ennen vaatekauppaan menoa.
Kaikki olivat yhtä mieltä saatiin naisten tansseihin uusi parkettien partaveitsi ja vieläpä oman kylän poikamies vain mosse vielä puuttui, mutta ei mitään hätää, pirssit nyt perseen alle ja menoksi.
Elämässäni aukesi uusi aikakausi, pääsin lähemmäs toisia ulkoiselta olemukseltani, eikä tarvinnut enää hävetä itseäni muiden silmissä, kaikki on sillä lailla onnistunut kokonaisuus kuin suinkin voi, mutta jatko riippuu vain omasta itsestään kuinka saa itsestään irti ja mitä on tullut tänne hakemaan niin tietysti.

Helmat lepattaen siinä nyt liiteli uusittu mies kokonaan. Sen myös näki kaiken aikaa kun tilannetta seurasi sillä silmällä joka on sellainen aavistuksen silmä jolla näkee enemmän kuin oikealla silmän näkemällä, kauemmaksi tuon salin perille saakka.
Hotelli joka minulle on niin uusi käsite etten aikaisemmin ollut päässyt tutuksi sen miljöön kanssa nyt se sitten on tuossa tarjolla.
Ämmänsaaren ykköspaikka on saanut uuden tulevan kanta asiakkaansa tästä korven pojasta, tuolta venematkan päästä kesällä ja talvella suksien kanssa pimeässä haakuroidessani, pysyykö ladulla vai tekeekö yön pimeydessä sukelluksen lumihankeen takasin palatessa, ohran jyvä jyllätessä menomatkaa ilman riepukoppeloa matkassa.
Vielä äitini tulee käymään kotona ei vielä eka kerralla jäänyt sen pitemmäksi aikaa vanhanmiehen huushollia pitämään.
Sillä aikana poikansa oli oppinut käymään taas toisten ihmisten riennoissa ja olipa jo vähän alkoholiakin oppinut käyttämään vaikka ei mitenkään merkittävässä määrin kuten jotkut istuvat päivät toisensa jälkeen tutussa kantakapakassa jo aamuvarhain kaljapullonsa ääressä niin kuin se oli joka päivä otettava kun sitä on niin hyvin saatavilla.
Jotenkin minusta ei vain ole kiinnostanut koko ryyppyremmit ja niin olemassa olokin on tuottanut inhoavaa ajattelua, itse jokainen on oman itsensä herra ja tekee myös sen mukaan omia johtopäätöksiä mikä milloinkin sopii hänelle itselleen toimintatavoitteeksi.
Minä itse olen saanut nyt valita mitä saan tehdä ja muista aivan riippumattomasti kenenkään siihen enää millään tapaa puuttumatta.
Aikaisempina aikoina oli täysin toisin kun naapuri heti vei postia jos mihinkin päin, joka oli suorastaan raukkamaista.
Talollisen pojalla on nyt vaatteetkin päällä ettei tarvitse lähteä samoissa arkikamppeissa maailman suuruutta katsomaan oikein paikan päältä, mutta pitänee vielä odotella vähän aikaa ja ruveta kotioloja järjestelemään edes johonkin kuntoon.
Maalikaupasta maalit ja pensselit heilumaan ja tapiseerata koko iso huone ihmisasunnoksi kelpaavaksi, ties vaikka joku näkee että siellä asuu mies jolla ei ole peukalo keskellä kämmentä ja päättää tulla elämän kaveriksi, jäämme vain sitä ihmettä nyt odottelemaan.
Ihmisen ei niin ole yksin hyvä olla niin kuin pyhä raamattumme kertoo omaa kieltään, mennä pitää ja täyttää tämä maan kamara tämän suvun säilyttämiseksi tässäkin suvussa koska isät ja äiditkin ennen minua ovat niin tehneet kaiken aikaa ennen minua.
Tuolla järven takana on sellainen koneella oleva kulkuneuvo joka pääsee jos lähes millä lumikelillä hyvänsä, olen minä sen ominkin silmin nähnyt mutta en ole päässyt omakohtaisesti kokemaan kun se kuitenkin on vain niin harvojen ilo päästä kulkemaan paikasta toiseen milloin vain, eikä tarvis olla aurattua tietä alle se menee umpeenkin kuin tyhjää vain.
Moottorikelkka mikä uusi mullistus on tullut helpottamaan ihmisen jokapäiväistä selviytymistä täällä hankien keskellä.
Maanantaiaamuna vai sitä hankkija myyjän juttusille että miten olisi jos vaikka koeajo mahdollisuutta tultaisiin tarjoamaan paikkojen päälle, josta ei lunta puutu ja sen vuoksi ei kukaan epäilisi moottorikelkan kykyä selviytyä talven lumesta kun sen tuo paikan päälle jossa on ne olosuhteet jotka on kuin kelkkaa varten luotu ei valmista ole uraa on vain lunta ja lunta vielä upottavaa sellaista että päästäisi mahdollisimman oikeaan kuvaan kulkupelistä, jota sanotaan moottorikelkaksi.
Meni siinä muutama päivä kun odotin kelkkaesittelijää kotimaisemiin.
Sattui muuten olemaan niin otollinen tilanne oli muuten edellisinä päivinä satanut reilunpuoleisesti uutta lunta, että testi moottorikelkan hyvästä ominaisuudesta voidaan käytännössä suorittaa.
Hankkijan osaava kauppamies Valter Kairala antaa vasta alkajalle hyviä neuvoja ennen kuin oli syytä mennä koko kelkan sarviin.
Minut kuitenkin jätettiin kohta aivan yksin siis omin päin opiskelemaan miten tällä menopelillä pääsee umpihankea.
Aivan kohta on sellainen tilanne että olenkin aivan avuton metsässä ja yksin, kukaan ei näe miten minun kävi, kelkan telamatto pyörähti muutaman kerran paikoillaan ja upposi siihen paikkaan ja niin syvälle kuin suinkin voi ja ensimmäiset perkeleet ja saatanat kuin vitutuksetkin levisi tuulen mukana metsän hiljaisuuteen.
Jos olisin tiennyt en olisi lähtenyt tuonne metsään aivan kylmiltäni että se siitä tulee yksin en ikipäivänä olisi moista hankaluutta itselleni hankkinut.
Ensikokemus moottorikelkasta oli erittäin kielteinen en väitä etteikö jälkeenkin päin olisi ollut vaikka olin jo melkoisen kokenut ajan myötä.
Polkupyöräkin oli jo sinänsä melkoinen haaste pienenä poikana, eihän meillä ollut kuin kinttupolku harjoituspaikkana koko harjoitusaikanamme, mutta ei se niin vaikeaa ollut edes lähellekään, pyörähän oli isävainajan vanha työmatkapyörä viisikymmenluvun malli mahdollisesti.
Mennäkseen siihen ähellykseen juuri uponneen moottorikelkan pelastusoperaatioon.
Kun ei tiennyt millä konstilla tuo nyt tuolta voisi kaivaa hangen päälle kulkemaan taas uudestaan vai oliko tuo moottorikelkka malli joka vain suostuu kulkemaan vain kovilla pohjilla varustettuja valmiita aurateillä ei pehmyt lumi ole tälle mallille tarkoitettu.

Kelkan telan leveys olisi pitänyt ottaa huomioon paremmin ensi startissa ja ne kääntymisominaisuudet ovat yhtä tärkeitä, oma sijainti kelkan päällä on myös merkittävä.
Keskellä viikkoa keskiviikkona se kauppa tehtiin 13.2.1974 Lynx 320 tyyppinen kelkka on alunperin tarkoitettuna vain lähinnä huvikelkkailuun paikasta toiseen, kuten kalalla kulkemiseen kun vain ei ole paljon sosetta jään päällä, valmista tietä sillä kyllä pääsi, jopa niin hyvin että kerran Vuorivaaran Laurin kanssa ajettiin oikein hevosten pari reelläkin kohtalaisen suuria tukkipuita Lassin omasta metsästä.
Tuo oli minulle suuri yllätys että siinä oli niin paljon tehoja kun tukkikuorman sai nytkähtämään edes liikkeelle niin perille mentiin vauhdin vain kiihtyessä kaiken aikaa, siitä olisi ollut kuin hevosmies hevosen suitsia kaksin käsin tolkusti pidellen.
Vuosi 1974 oli niin monessakin suhteessa merkkivuosi, ns. tapahtumarikas kaiken kaikkiaan.
Ensinkin äitini oli edellisenä vuonna aloittanut vakavasti seurustelun leskimies Eetu Määtän kanssa, joka oli tasan1900 syntynyt Taivalkoskella ja siellä jokijärven kylällä tuossa parin kilometrin päässä viitostieltä sinne pääsi kun siellä tuli käytyä aina aika ajoin.
Se oli se Elomaa niminen talo Erälän ja postitalon lähimpänä naapurina. Sosiaalisihteerimme myös ole saanut vihjeen äitimme seurustelusta vanhan miehen kanssa, eikä ollut ollenkaan mieltynyt moiseen vaan kehotti aina paluupostissa lopettamaan moisen kanssakäymisen ja kyseenalaisti koko haaveen yhteistaloudesta jo aikamiesikään ehtineestä papasta.
Siinä menisi koko lastenkin osuus Kokkotaipaleesta kun virallinen liitto solmittaisi.
Moottorikelkkahanke rupesi lisäämään myös minun aktiivisuuttani kalastajana, hanke oli erittäin merkittävä, vaikka siitäkin sai kuulla kademielisten ihmisten suusta, mitä sinä sillä oikein teet kun et ole edes töissäkään ja millä sinä sen maksat, minulla ei saanut olla mitään mitä jo toisilla oli.
Merkittävä asiahanke oli pantuna vireille koko Kokkotaipaleen historiassa, maanjako kaikkien osakkaiden kesken.
Äiti ja Eemeli olivat näin päättäneet niin oli hyvä tietää jokainen oma paikkansa 91 ha tilasta.
Meitä vain oli viisi osakasta jolle enää oltiin tässä tulevassa jaossa jakamassa sitä maallista maata, muulle suvulle ei aikoinaan ollut kelvannut maapaikka tältä paikalta.
Tänä vuonna varsinkin oli kalastus tulonlähteenä saanut entistä enemmän jalansijaa, melkein ammattihan siitä taisi tulla se vei minut aina vain järvimaisemiin uudestaan yhä useamman kerran.
Hyvä marjavuosi vei kankaille ja soiden reunoille niin mustikan kuin puolukankin jälkiä seuraamaan, mutta lakkaa ei sinäkään kesänä päässyt paljon markkinoille viemään. Kiantajärvi antoi paljon metsäisten kankaiden ohella uutta uskoa saada kohennettua elintasoa entisestään.
Vieläpä perämoottorin hankkiminen tuona samaisena kesänä onnistui veneen perään ja se helpotti kalassa ja marjametsällä käyntejä.
Kuin kohokohtana tälle kaikelle, tämä vuosi sai yhden merkittävän huipentuman kun se sai tasavaltamme presidentin tulemaan Ämmänsaareen elokuun ensimmäisenä sunnuntaipäivänä puolen päivän tietämissä.
Urho Kaleva Kekkonen nimittäin paljasti hyvän ystävänsä näköismuistomerkin Kiannon puistoon Ämmänsaaressa.
Patsas ei nyt enää ole sillä paikalla vaan se vietiin piilosta toiseen piiloon, josta on taas käytynä kovaa kiistaa, myös itsekin olen närkästynyt. Arvostamani tasavallan presidentti kun kerran oli todistamassa paikkaa minne Kiannon muistoa kunnioittava patsas silloin 1974 elokuussa sijoitettiin, olisi edes paikalliset päättäjät sen verran antaneet kunnioitusta pitkäaikaisimmalle presidentillemme, eikä olisi lähteneet mielipahaa luomaan yhden patsaan kanssa joka ei tule enää milloinkaan sen ainoalle oikealle paikalle.
Jos Kianto oli Suomussalmelainen suurmies niin kuin annetaan ymmärtää, hänen olisi pitänyt saada jo se arvostus oman elämänsä aikana, mutta näin ei ollut ja siitäpä johtuvasta syystä hän ei kuitenkaan ollut suurmies Suomussalmelta.
Nykyiset tiedon välittäjät yrittävät pakkosyöttää joistakin henkilöistä aina tämän tästä omissa medioissa että me lähtisimme tukemaan, mielikuvien pohjalta jos emme itse kykene muodostamaan mielikuvaa tulevista tai menneistä joita kutsutaan ns. suuriksi isolla ässällä!
Avioliittoaikeensa ovat ilmoittaneet Taivalkoskella Edvart Määttä ja Sylvi Seppänen Suomussalmelta, moittimisaika on mennyt umpeen eikä kukaan sitä tehnyt tässä liittohankkeessa.
Vihkipäiväksi oli merkitty seurakunnan kirjoihin 21.02.1974. Veljeni Pentti, sisareni Raija Sveitsissä ja minä Eero Antero Suomussalmelta olemme saamassa uuden isäpuolen lähitulevaisuudessa, ovat päättäneet yhdessä tässä lähes pimeän päivän aikana siellä Taivalkoskella.
Äitini kävi tämän asian varta vasten ilmoittamassa minulle kotona Kokkotaipaleessa, muutamaa päivää aikaisemmin kuin on tämä kyseinen päivä siellä Jokijärvenkylän Elomaalla.
Sisar Raija tuleeko hän tai veljeni Pentti Ilmari Helsingistä, emme tiedä vielä vai olenko minä yksin todistamassa että meidän yhteinen äitimme menee vieraan miehen kanssa uusiin naimisiin.
Muutamia päiviä tässä odottelemme, minä täällä kotona jossa tapahtuu se että kalareissu Kuivassalmessa ei ole kuin uusi kokemus, siinä menen sulan lähelle liiaksi, enkä kokeneena kalamiehen ammatista oli vielä oppinut, että sulapaikat jo näin alkuvuodesta voisivat olla näinkin petollisia.
On minulla kyllä yksi puolustus omasta näkemyksestä, miksi minä tuohon salmeen sitten ylipäätänikään jouduin sillä kertaa.
Edellisenä päivänä minulla on myös käynti samaisessa paikassa ja kaikki olivat kohdallaan vielä silloin.
Mutta seuraava päivä ei antanut edes kättä pitempää tuolle seuraavan päivän käynnille jolla olisi voinut estää koko vajoamisen Helmikuisen kylmän veden kangistavaan kylmyyteen.
Perkele petkele on poissa siltä paikalta jossa se vielä eilen oli ja näin olisin pelastanut itse varmalta kylmältä kylvyltä.
Jos vähääkin nyt vituttaa niin paljon kuin suinkin kun olen ensin selvittänyt itseni tästä virtapaikasta kuiville, täysin sukeltaneena.
Jo oli kokemus ja vielä niitä on edessä päinkin kun olen itseni omin avuin kuiville uinut.
Moottorikelkka perkele ei lähde edes käyntiin ei ensi nykäisyllä eikä vielä toisellakaan ja bensa oli loppunut ja toista kilometriä matkaa märissä vaatteissa, juokse pois kotia, ettet saisi itsellesi kunnon keuhkovikaa.
Olisittepa nähneet ja kuulleet kuinka silloin mentiin mölyten pienen noijakan kanssa lämpöisiin sulattelemaan.
Voi sitä vitutuksen määrää silloin ja nyt alkoi yhä pahenemaan vaikka olinkin jo sisällä huoneessa.
Kylmä huone ei ollut mikään mieluinen paikka kylmän kylvyn saaneelle, alkoi siitä sitten se jumalaton sadattelu ryöppy itseäni kohtaan siinä kun tuli aivan uusia ilmaisuja alimman helvetin ja ylimmän helvetin väliltä, että oli vähänkään lämmin olo vaikka olin lähes kylmä jääpatsas koko miehen kuvatus.

Siitä silloin pettymys oli itseeni sanoin kuvaamaton en enää muuta sano tuosta lähes katastrohvilta tuntuneesta kalareissusta.
Koko uskoni oli sillä kertaa mennä koko kalalla käynteihin sen ikävän reissun jälkeen.
Vanhan ukkini entisessä huoneessa alkoi siis uunin lämmitys heti välittömästi. Se vain vei aikaa paljon että taas olisin täysin sula mies pienen kylmettymisen jälkeen.
Kaikki oli kohta hyvin muutaman tunnin lämmitys sai taas mieleni niin paljon lämpöiseksi että kohta kokemani oli jäänyt taka-alalle.
Aamulla se sitten kaikki olikin toisin, nenäni vuosi märkää ja olo oli kovin viluinen, välillä tuntui kuin jopa kuumekin tuntuisi hiipivän olotilaani, voi kehno enkö minä ollut riittävän karaistunut näissä oloissa etten olisin paremmin kestänyt yhtä kylmää kylpyä kotijärven sulassa.
Viimein koitti tuo hääpäivä 21.02.1974 ja torstai on aina olevinaan toivoa täynnä, näin on sanonta.
Lahtelan kohtaan olen linja autovuorolla pääsyt tuossa puoli kahdentoista maissa, joka sitten menijän oitis kyyditsee seuraavaan lähimpään naapuripitäjään.
Koilliskulmalle mieluiten tai voipa tuota määritellä Taivalkosken itäosaksikin, ihan kuinka vain ei sillä niin suurta väliä.
Äitini häihin minä olen tehnyt lähtöä jo monta päivää tälläkin viikolla, vasta nyt sitä ollaan menossa, sellainen reilu tunnin linja automatka sitä on tällä kertaa ja loput sitä mennään yhteysautossa pari kilometriä viitostieltä on yhteys Taivalkoskelle aina näin arkipäivisin mikä on hyvä.
Naimisiinmeno se on varmaan jo vanha käytäntö kun kaksi eri sukupuolta päättää näin solmia yhteistä liittoa.
Mutta minähän en ole vielä kertaakaan päässyt siihen tilanteeseen että näin olisi ollutkaan ettei edes lähelläkään ole käynyt sellainen mahdollisuus olisi päässyt käymään vaikka ikää on kertynyt minulle jo lähes 25 vuotta tätä ajanlaskua kun mitataan.
Pariskunta oli valinnut vihkipaikakseen Elomaa nimisen tilan suurehkossa pirtissä jossa tilaa näyttää näyttävästi olevan ainakin kahden asujan tarpeeksi asti. Paikkakunnan pappi oli saatu papin osuutta suorittamaan, joka sitten oli aikanaan sanova tälle tulevalle parille seuraavia sanoja, tahtovatko he esim. toisen, tahtovathan ne mitä se herra oikein kyselee näin selviä asioita, onhan sitä aina tahdottuna.
Pariskunta asettuu lähes keskelle lattiaa toimitusta varten, pienen puoleinen hääväki seuraa vähän sivummalla tulevaa toimitusta.
Ei kyynelillä ole osuutta kun ikäihmiset toisensa uudelleen kohta naittavat toisilleen.
Hääväkeä on vain muutamista naapuritaloista ja ne pari pakollista todistajaa joita vaaditaan aina tällaisissa kirkollisissa toimituksissa vaikka ne kohta tapahtuukin kotioloissa.
Paikkakunnan pappi antaa avaussanat, jumalan nimeen lausuen, teroittaen avioliiton merkitystä nyt vihittävälle pariskunnalle.
Siinä ne nyt seisovat äitini tulevan miehensä kanssa vakaana ja arvokkaana, herrasmies Määttä on saanut solmion suoraan kurkkunsa alle ja morsian kokopitkässä hameessa, kaiken kaikkiaan vaikuttava näky.
Äiti menee jo toiseen kertaan naimisiin, vaikka lapset eivät ole kukaan ehtinyt vielä ensimmäistäkään kertaa.
Tilaisuudessa tullaan kohtaan jossa papin tunnetuimmat sanat ovat, tahdotko? Niin nytkin minä kirkon suomalla oikeudella kysyn sinulta Edvart Määttä tahdotko sinä rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä Sylvi Seppästä? Määttä tahtoo ja myöntyy kaikkeen edellä sanottuun minkä paikkakunnan pappi juuri on häneltä kysynyt, pysyäkseen alkuperäisessä vihkikaavassa.
Sama toistuu sitten äitimme kohdalla ja samassa järjestyksessä nuotti pysyy papilla koko ajan samana alusta alkaen.
Äitimme tahtoo toisen kerran elämänsä aikana rakastaa jo toista miestä elämänsä loppuun saakka, vaikka edellinen kerta oli noin sanottuna vuonna 1948 helmikuussa, ennen Pentti veljeni syntymää.
Tämän seurakunnan läsnä ollessa minä julistan nyt minun papin oikeudella teidät aviopuolisoiksi ja toivon Jumalan siunausta nyt alkavalle liitollenne, Herra siunatkoon teitä kaikessa.
Pappi onnittelee ensin uuden taivalkoskelaisen avioparin lyhyellä sananvaihdolla, ennen kuin tulee muitten vuoro, vuorojärjestystä ei ole kukaan ennalta määrännyt.
Myös poikana minä annan äitini uudelle liitolle käden puristuksen arvon kun siinä ne minunkin päivät tulevat aikanaan vaikka vihkipallille.
Yksi puute vain on ollut, kuka minut hyväksyy rinnallensa koko elämänsä ajaksi, tuskin kukaan? Seuraavaksi siirrymme keittiön puolelle, josta nyt uusi aviopari tarjoaa hääkahvit.
Maalaismaisemissa kun sitä ollaan niin ainakin juustoleipää löytyy kahvileipävalikoimasta, täytekakku on myös varma merkki siitä että jotakin olemme juhlimassa täällä tänään.
Avioliiton arki siis on päässyt alkamaan tällekin pariskunnalle, toivoa sopii että kaikki menee parhain päin.
Juhlavieraat alkavat pikkuhiljaa poistua kuka mihinkin suuntaan sitten ajallaan. Minä jäänkin tähän häätaloon yöksi kun kyytipuoli ei enää järjesty tänä päivänä kotia.
Sitä vain sopi jäädä ja lähteä vasta seuraavana aamuna aikaisin, yön vanhaksi minäkin tulen minulle niin uudessa paikkaa.
Aamu on vuorossa ja perjantai sellainen kun aikainen kävely viitostien varteen on johtanut ja samalla kohta iso postiauto on ottanut uuden vietävän määränpäähänsä.
Kotona ollaan vasta iltahämärissä.
Näin saatoin oman äitini naimisiin Taivalkoskella.
Viikonlopun jälkeen alkaa minullakin uusi kausi, taas jälleen vieraan työssä ja tällä kertaa mennään rakentamaan tuonne Kiannonkadulle.
Rakennusliike Heusala on saanut minusta uuden työmiehen heti maanantaiaamusta alkaen.
Aikaiset aamuherätykset siis alkavat ja ovat säännöllisiä joka arkipäivä jo viiden jälkeen rupeat järjestelemään itseäsi tien poskeen.
Aamutoimet kun monasti käsittää taas huoneen lämmitysvelvoitteen, että töistä tullessa on valmiiksi lämmin koti mihin tulla pitkän työpäivän jälkeen.
Nykyaika ei vielä ollut tullut minun avuksi tänne joka olisi huolta kantanut minun viihtyisyydestä.
Edelleen oltiin niissä oloissa jotka isävainaja jätti oman kuolemansa jälkeen perinnöksi omille lapsilleen.
Metsässä ne seisoivat pystymetsässä lämmityspuut ja joka syksy oli sen kaataminen tarpeen että selvisi aina talven yli lämmityksen vuoksi.
Muuten oli tullut vaikka holotna niin kuin ukillamme oli tapana sanoa meille lapsille.
Ei ollut tällä pojalla niitä rikkauksia olemassa, millä olisi itsensä nykyaikaan vienyt edes vähänkin olisi helpottanut jokapäiväistä toimeen tulemista näillä korpisaloilla.
Olihan tuo että nyt kulkemaan pääsi tienvarteen ja naapuriin joita oli järven takan useita, aivan muutamien kilometrien päässä.
Suksipelillä kun kulku pimeän aikana ei ollut kovin mieleistä, vaikka pakon edessä sitä oli vain lähdettävä ei auttanut sanoa etten minä, muuten hampaat olisivat joutuneet naulaan ja kohta olisi miestä viety suorasääristen manalaan.

Oli aina aikoja kun kysyi itseltään kun naapurissa on vaikka puhelin, mutta itsellä ei miten sekin on voinut olla mahdollista.
Monasti näin jälkikäteen on selvinnyt että itsehän minä olen ollut kaikkeen syypää ja niinpä totta vie näin on ollutkin aivan oikeastikin.
Minähän sen viime kädessä olen ollut ratkaisijan asemassa mitä minä omalta elämältä vaadin.
Haluanko elää nyhjöttää kuin kala haaleassa vedessä enkä mitään yritä olla järjestämässä vaan olenko minä vaan valmista ollut odottamassa että se tulisi aivan itsestään minulle valmiina tuotuna pirtin ovesta sisään joku kaunis päivä vain.
Eikö sitä nyt yksiaikainen mies voi selvitä ilman työnteon riemujakin vai miten on, tulin silloin jo pohtineeksi.
Meillä oli jo tuohon aikaan hyvä sosiaaliturva kaikille jotka eivät halunneet olla rakentamassa rahamiehille uutta rikastumisen kohdetta.
Mitä minulle työmiehenä jäi käteen ei aina edes työn iloa, yhteiskuntamme piti siitä jo silloin huolen, etten minä vain saisi itseäni nostettua kovin korkealle taloudellisesti.
Työ mitä tuolloin tein oli ihmisterveydelle lähes hengenvaarallista ja henkeen se rupesikin pian käymäänkin, jos ei äly sanonut että hyvä mies lopeta hyvissä ajoin.
Kaiken maailman kemikaalit ne pitikin olla taas sotkemassa hyvää työvirettäni työmaallamme.
Osamaksut on kyllä jotenkin maksettava, mutta miten jos ei minulla olisi vakituista tulonlähdettä joka kuukaudelle.
Miten sitten suu olisi pantuna jos liike olisi kulkuneuvonsa tallista vienyt pois ja olisin taas jalkamies täällä metsäni keskellä.
Siispä oli vain koitettava kestää se myrkkyjen keskellä johon minutkin työnjohto komensi.
Päiviä ne olivat, niitä tulevia kevätpäiviä, vaikka jokaista päivää en enää muistakaan hyvin tarkoin elävästi.
Mutta rakas päiväkirjani muistaa lähes yksityiskohdatkin noistakin piinan päivistä erikseen tällä työmaalla.
Ei minulle riittänyt yksi rakentajan työmaa vaan minä siinä ohella olin myös kalastaja, tuosta päivä kirjamerkintä on seuraavanlainen.
Pitkänäperjantaina ei ollut työpäivä muutoin kuin mitä minulla oli ollut jo vuosi tuo kalastus josta sain suurta tyydytystä koko elämän harmauteen.
Pitkäperjantai on monelle hyvin pitkä, minulle se ei ole ollut milloinkaan sitä. Normaali päivä muitten päivien joukossa, teen samat temput oli päivä mikä hyvänsä niin nytkin olin kiertelemässä koukkupyyntöjäni.
Ensimmäisen koukkuavannon juurella oltiin tuolla Mikkoslahden selällä, eikä se ollut mikään helppo juttu aukaista tuotakaan avantoa kirveellä, minulla kun ei ollut tuuraa vielä käytössäni tuolloin vaan isäni ostama kirveen nysä jolla piti tehdä kaikki halkotyötkin liiterissä.
Siinäpä työn tekaisit kun sait vähänkin vettä tirsuvaksi.
Vanhempi kalastaja pitää nyt minua aivan mahdottoman työn teossa, kirveen kanssa olen lähtenyt madekoukkuja kokemaan.
Enpä ole ollut sitä mieltä että tämä olisi ollut tuuralla toimitettava toimenpide kun en milloinkaan ole itselleni hankkinut, kun kuulu olevan jopa kalliskin hankintahinnaltaan.
Mutta voihan se itse hankkia hintansa takaisin kun saa sieltä reijästä isomman kalan, eikä kävisi niin kuin monet kerrat kalareissulla että hakkasin matikkakeppini poikki kiireen kanssa kun siellä koukussa tempoili melkoisen tuntuinen suuri made.
Viisastuminen vie aina oman aikansa niin nytkin vesi vain tirisi tirisemistään ja kohta minulla oli täysin tilanne poissa hallinnasta.
Vesi oli päässyt voittamaan aluetta niin paljon ettei minulla ollut enää mitä tehdä.
Vesi pärskyi joka puolelle minua, olin kohta itsekin lähes läpimärkä vain sen takia ettei minulla ollut oikeata työkalua tuohon paikkaan sillä kertaa.
Kantapään kautta on tehtävä näköjään kaikki työt ennen kuin ne opit.
Pitkänperjantain kalastaja on nyt märkä vai onko se joku jumalamme rangaistus, pyhänä tehdystä tarpeettomasta työstä kenties.
Mutta jumalani ei ole minua kokonaan hyljännytkään, tunnen kuinka on voimakas veto koko ajan avannossa jossa on minulla ollut madekoukku jo jonkin aikaa.
Harkintaa nyt tarvitaan ja sitten saadaan jonkinlaista tulosta kenties, riisunpa ripeästi pois paksun toppatakkini ettei se olisi este tähän jännään tilanteeseen joka nyt on tässä käsin kosketeltavissa.
On jännät paikat jään päällä nyt, olisitpa nyt pitkänperjantain pitäjä itsekin mukana ettei aikasi kävisi kovin pitkäksi.
Vielä yksi toimenpide, oikea käsi paljaaksi vain ja äkkiä olkapäätä myöten. Käteni sukeltaa jäähileiden läpi joita en ole ennättänyt siivota pois tieltä vaan teen kylmäverisen ratkaisuni, lähes salamannopeana ratkaisuni.
Olen saanut sormeni mateen suuhun ja pidän sitä puristusotteessa jonkun aikaa että kala väsyy enemmän, eikä pane niin vietävästi vastaan kuin muutoin vapaana ollessa tekisi.
Vanhempi kalamies siellä keinutuolissa huokailee miksi se ei nosta ylös sitä kalaa joka on sekä koukussa että sormet tukevasti tulevan kalan suussa. Kalapa onkin niin suuri ettei sovi tehdä mitään äkkiliikettä ettei koituisi mitään odottamatonta vastoinkäymistä.
Ajatella että niin iso tulija ettei sovi avannonkaan reijästä sovinnolla niin se vain on iso, minkä teet kun ei ole apumiestä avantoakaan suurentamaan vaan täytyy tyytyä omaan harkintaan ettei se vain nyt enää mitenkään pääsisi karkaamaan kynsistäni.
Vaihtoehdot ovat vähissä, alkaa tilanne mennä äärimmilleen jännäksi. Saatava se on kuitenkin tai ajatella antaa mennä kasvamaan.

Päätös tehtynä, pikkuhiljaa alan madetta leukaperistä puristaa ja hivuttaa ylöspäin, rutinaa vain kuuluu sormien tietämistä jotka nyt toimivat pakon edessä kun vonkaletta pitää kiskoa oikein väen voimalla ihmisten ilmoille.

Vaikka made onkin liukas kala muuten niin tämän mateen tulo ei ole kovinkaan liukkaan puoleista vaan päinvastoin nyt joutuu päättelemään.
Nyt kyllä on ahtaat paikat kun kuuluisassa kirkossa
Pielavedellä ettei edes pappi sopinut sisään saarnanpitoon kansalleen.
Mutta nyt se siinä jään päällä no iso made siinä venyttää enää muutamia kertoja itseään ja niin päättyi elävän mateen tarina sillä kertaa siihen, Kiantajärven Mikkoslahdelta saatuna.
Minulla vain on edessäni oma murhe, minne minä sen nyt saatan näin pyhän aikana myyntiin.
Vaihtoehtoja oli kovin vain vähän no yksi tai kaksi sentään oli hetken mielessäni, onhan minulla hyviä tuttuja tuolla kylällä että sinne minä lähdenkin nyt ensi tilassa.
Kaksi isoa lapsiperhettä hakataloista Rantakadulta olivat onnellisia tuon mateen saajia ja minä onnellinen että sain pois käsistäni.
Sain kiittää luojaani että näin hyvin kävi tässä, ensikertaa noin ison kalan kanssa.
Tulevaisuudessa paljon eteenpäin saan vielä suuremman mateen josta kerron kaikki yksityiskohdat sadan gramman tarkkuudella, kalamies se saa kunhan jaksaa uskoa niin olevan.
Kumpihan voiton vie, vieraan työssä oleminen vai tuo ammattikalastus, tutulla kotivesillä jää vain nähtäväksi kun kevät tässä edistyy ja saaliit ovat jo huomattavasti runsaammat ja saatava markka on suurempi kuin vieraan työstä saatu korvaus menetystä vapaa ajasta raharikkaan yrittäjän hyväksi jota juuri käyn säännöllisesti palvelemassa joka ikinen arkiaamu aivan kellokortin tarkkuudella.

Työssä poissaolot ovat aina olleet kovin harvinaisia jos olen ollut vieraan työmailla ei ole ollut aihetta siihen on ollut sen verran nöyrä palvelija, jolle ei pois olot työpaikalta olleet tarpeen.
Tuolla työmaalla on hyvä työmaahenki, kaiketi tultiin juttuun puolin ja toisin toistemme kanssa.
Normaalina päivänä aamusta alkaen aamusta alkaen meidät jo nähtiin sen työn merkeissä mihin meidät oli sille työmaalle palkattu.
Rakennustyömaan suoritteet ovat hyvin monilaatuiset.
On monen alan ammattilaista tai sitten näitä joka paikan höyliä kuten me aputyötä tekevät hanslankarit omana ryhmänään.
Rakennustyömaan loppusiivoukset alkavat muutamissa huoneistoissa olla käsillä ja minullehan sitäkin hommaa tarjotaankin kun ketään muutakaan miestä ei ole siihen laittaa.
Minäpä teen työtä mitä minulle käsketään, mutta en enää tämän jälkeen valitsen sen nykyisin itse, enkä ota vastaan neuvoja.
Tuo oli kyllä ajattelematonta pomolta panna tuohon työhön kun minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta vaarallisista liuotinaineista joilla minä olin tekemässä nyt lähes viimeistelytyötä tulevissa asuinhuoneissa.
Ammoniakki on supermyrkyn nimi jota minä joudun hengittämään nyt päivästä toiseen, eikä minua oltuna mitenkään valistettu käyttämään suojanaamareita kun kyseisiä aineita joutuu työn edistymisen vuoksi käyttämään.
Enhän minä halunnut työmaalla humalaiseltakaan näyttää vaan ammattinsa osaavalta työmieheltä.
Mutta nyt oli kaikki toisin, hutikassa sitä tunsi olevansa sen jälkeen kun töistä iltaisin meni kotia ja kuinka keveä oloni oli kuin olisi leijunut välillä pilvissä ja jalat olisivat olleet irti maasta välistä.
Kauanko minun on halu tehdään tätä josta tulee näin paljon sivuvaikutuksia, jopa kaiketi terveyskin voi vaarantua tämän myötä kun ei kukaan anna mitään opastusta tällaisten aineiden pitkäaikaisesta käsittelystä.
Viikkoja jo jatkunut sama meno työmaalla, saa aikaan sen että en ole enää tämän työmaan työntekijä.
Olokin on jo niin muuttunut aloitekyvyttömäksi, ettei iltasella kotia mennessä ole enää halua lämmittää edes uunia lämpimäksi, että olisi sitten lämmin olo itsellään, myrkkyaine oli siis tehnyt tehtävänsä kaiketi josta pyrin nyt eroon tuli mitä tuli.
Vielä hyväksi lopuksi olin kuitenkin järjestämässä hiihtoviestijoukkuetta tulevaan rakettiviestiin, jonka hiihtäminen oli Suomussalmella jo perinteiseksi päätetty tapahtuma näin kevään korvalla kun hanget olivat vielä kovia, eikä keli ollut vielä sose tai hyhmää ladulla.
Se oli viimeinen palvelus tälle työmaalle jota palvelin sen kevättalven ainoastaan, saamatta muuta kuin ammoniakkihumalan itselleni.
Näin hyväksi lopuksi mennään mukaan vielä tuohon minun touhuamani rakettiviestin osanottajiin, jotka sain kasaan työkavereistani.
Aloitetaan vanhemman polven lykkijöistä, Antti Manninen kiersi osuutensa siinä vähän yli kymmenen minuutin kieppeille, Tahvo Kekäläinen kait oli vanha tekijä hiihtäjä nuoruudessaan kun hän oli nopeampi monta nuorempaa.
Antti Kinnunen, kirvesmies kuten Tahvokin viipyi ladulla reilut yhdeksän minuuttia.
Nuorempi kaarti oli siinä vanhemman ja toisen vanhemman välissä, hyvin tasaisia oli nuo ajat. Martti Heikkinen, myös kirvesmies kuten Hemmo Keränenkin hiihtivät omaa osuuttaan tasatahtia.
Itse allekirjoittanut ei saanut enää suksiinsa mitään vauhtia, peli oli menetetty ja takkiin oli tulemassa, palkinnot jakoivat ne jotka maalissa olivat ensimmäisten joukossa.
Me oltiin C-sarjan puulaakihiihdon 12:sta mutta kokemusta saatiin mistä muille jakaa, eläköön hiihtourheilu kaikissa muodoissaan.
Siis nyt olin vapaa mies, olin kovin kypsä ja pettynyt että näinkin voisi käydä en vain edes odottanut että näin pitää jättää työmaa, jossa olisi vaikka vielä ollut muutakin tekemätöntä työtä, kuin nyt edellä kerrottu.
Mutta minun vahvempi alue ja kohta osaaminenkin on ehdottomasti kalojen kanssa työskentely, näin minä olen itsekin asiani ymmärtänyt se on minulle kaikki kaikessa.
Eikä ole kenenkään syynin alla, paitsi jos tuo Lankinen käy aina muutaman sanan vaihtamassa että lähteekö sitä kalaa ja kysyy kohta, että onko ne lupapaperit kunnossa.
Se on vain pienin häiriötekijä elettävässä elämässä, jos elantonsa ottaa jään alta talvella ja kesällä isojen aaltojen päältä.
Niin ei yhtään samanlaista aamua tullut, kaikilla oli oma viehättävä asema päivänä jolloin minut aina jopa naapuritkin näki että tuolla se kalamies nyt seisoo heikoilla kevät ja syysjäillä.
Niin kuin edellä on käynyt ilmi, tuo vuosi 1974 on ollut monessakin suhteessa hyvin monivivahteinen ja vaiherikkain vuosi minulle aikoihin.
Olen oppinut paljon uutta ja hyvinkin tärkeää, mutta ei suinkaan jätetä tätä vuotta vielä, onhan siinä tapahtumia vielä vaikka millä mitalla kerrottavaksi asti.
Menenpä noin kyläkäynnille vaikka Myhkyrin Saimi Seppäselle, hyvin tunnettu henkilö Suomussalmella.
Hyvin vieraanvarainen ihminen tuo Saimi on ja kuihtuu käymään aina tavatessamme milloin missäkin.
Hyvin usein tapaan Saimin istuvan jo postiautossa kun minä vasta lähden kyytiin noin viiden kilometrin jälkeen Saimista.
Jopa rahastaja joutuu luovuttamaan paikkansa Saimille. Niin minähän olin nyt kyllä käynnillä paikan päällä Myhkyrin uudella puolella ja olivat merkkipäivät meneillä, ihminen kun vanhenee ajan myötä joka hetki ja tunti niin myös Saimi oli viettämässä 75-vuotisjuhliaan omassa rakkaaksi käyneessä kodissaan.

Vieraat olivat jo päivällä käyneet suurin osa, mutta ei se tahtia haitannut mitenkään näin tuttujen kesken.
Onnittelut olivat Saimille paikallaan, olihan saanut nähdä pitkään tätä aikaansa syntymästä lähtien ne 75 vuotta.
En vielä tuolloin tiennyt että Saimin hyvä tuttava on yhtenä aiheenani minun elämäkerrassani.
Myhkyrin Saimi Seppänen oli myös Kekkosen hyvä tuttava ja tapasivatkin monet kerrat Kekkosen käydessä Suomussalmella.
Kerran oli taas Kekkonen käymässä Suomussalmella ja oli parasta aikaa menossa kunnanvaltuuston istunto kunnassa ja kaikki herrat olivat paikalla, lääninmaaherraa myöten.
Voitte arvata vain mikä kohu siitä syntyykään kun Saimi tempaisee oven auki valtuustosaliin ja rupeaa ensi töikseen Maaherraamme haukkumaan.
Kaikki laatusanat siinä sujahtavat vasten maaherran tulipunaista olemusta ja hikikarpalo siinä helmeilee myös nimismiehellä otsan kohdalla.
Sinä pöljä, sinä hullu maaherra veit maani nimismiehen kanssa kieroille rosvoille.
Kekkonen kohteliaasti kyllä ne pöljiä ja vähällä älyllä joskus ovat nuo herrat, mutta mitä sinulla on vielä mielen päällä tällä kertaa.
Kekkonen osoitti myös tällä tavalla olevansa tavallisen kansan puolella, jopa herrojakin vastaan jos niin aina tarvittiin, yksi esimerkki tässä tällä kertaa. Saimilla oli nyt hyvä koti, kullan kallis ne maailman mukavuudet hänkin kerkesi kokea elämänsä varrella kuin uuden kodin se on suuri asia kaikille jotka ovat lähes savupirtissä syntynyttä ikäpolvea.
Meillä nuorilla kuten minullakin on vain historiatietoa koko vanhasta aikakaudesta, mitenkä sitä silloin ennen vanhaan tultiinkaan toimeen.
Kunnasta tytöt ne käyvät Saimin perään katsomassa joka ikinen viikko lähes. Nykyaika on mahdollistanut tällaisen palvelumuodon kaikille joilla ei ole kykyä suoriutua kaikesta kotitaloustyöstä itse.
Muuta naisväkeä sitä kun ei ole paikalla, pojat ovat mutta emäntä on vielä saamatta tai laittamatta niin kuin on itsellänikin asian laita, menee sitä muita neuvomaan hyväkin neuvoja.
Seppänen ja Seppänen on tähän Myhkyriin perustanut perheensä, eikä he näyttäisi olevan kovinkaan läheistä sukua toisilleen.
Jo lähes kolmesataa vuotta sittenkin menivät saman sukunimen omaavan kanssa yhteen niin mikä ihme tuo sitten on jos tällä vuosisadalla näin sattuu.
Saimin aviopuoliso Lauri se kyllä vaikuttaa olevan sukua meillekin.
Myhkyrin Saimihan otti koko lapsikatraan mukaansa kun hän lähti kylää kulkemaan niin monet kerrat ne myös poikkesi meillä, taidettiin välistä olla jopa yökunnissa tuohon aikaan.
Minulla kun olisi asiaa Seppäsille niin minä järjestin monet kerrat niin että se oli yleisesti lauantai illan puoli paremmin niin sain aina käydä saunomassakin kun omaa saunaa oli talvella niin iso työ lämmittää yhdelle hengelle.
Ei niin ollut mitään kannatusta, puuta menee ja paljon niin ja joutuu tekemään paljon enemmän halkoja.
Sunnuntaiaamuna sai Saimin keittämän riisipuuron matkaevääksi kotia. Saimi otti kaikki mustat riisit pois hyvien seasta, että saataisi hyvä puuro se oli kai joka sunnuntaiaamuinen näky omille lapsilleen että äiti Saimi on kaatanut kilon ryynejä helmoilleen ja nokkinut pois kaikki mustat ryynit.
Kanssakäyminen oli jatkunut ennen minuakin Myhkyrin väen kanssa, ennen kaikkea kevätaikaan pojat kulkivat Eemelin kanssa soidinmetsoja harventamassa Karvosenkankaalta ja Vuonnanniemen huuvekuusikoista.
Meille pienemmille aina kerrottiin, mitä nuo isot hengettömät mustat linnut ovat.

Saimme aina saman vastauksen, sehän on se huuhkaja, ettekö te sen vertaa tunne lintuja, meille aina vain väitettiin niin sitä vain siinä uskossa huuhkajaa makeata lihaa suuhunsa pistimme ilomielin, metsäinen keitto on aivan paikallaan välistä, ettei olisi aina vain sitä samaa, eilisen eilistä ja vielä moneen kertaan lämmitettyä.
Makuelämys koettiin jo lapsena metson täkkä, siinä syötiin ei sitä herroillakaan ole sen kummempia herkkuruokia juhlapöydässään.
Köyhät olivat hyvin siis kimpassa mitä tuli elannon hankintaan myös luvattomasti, nälkä on hyvä opettaja.
Kanssakäyminen jatkuu Myhkyriin hyvin monia vuosia, Saimi on hyvä asiakas ostamaan joka viikko kalaa minkä minä pyydän Kiantajärvestä, muutenkin myyntiä varten. Puolin ja toisin tässä on syntynyt liikesuhde kuin ihan sattumalta.
Minulla kotona on nyt melkoisen siistiäkin, olen saanut naisen kunnasta joka minun puhtaudesta pitää huolta ei tarvitse kolmea viikkoa pitää samoja alushousuja jalassa voi vaihtaa housut ja paidan jotakuinkin joka viikko siis melkoista edistystä siisteyden puolesta.
Pyykinpesu oli meillä aina kovin työn takana, varsinkin talvisaikaan siinä oli niin suuria esteitä ja veden hankkiminen pyykkipaikalle oli melkoinen työmaa, apuvälineitä kun ei ollut.
Moottorikelkka toi tullessaan melkoisen paljon helpotusta myös pyykkäystyöhön, pari tai kolmekin saavia kerralla oli mahdollisuus hakea talvisin pyykkivettä.

rantaneuvos1 kirjoitti:

Vaan sama tarmo on minut vienyt, oikein pitkäaikaisen harjoituksen tielle, tällä jo niin tutuksi tulleella kotiladulla, tähtään tällä harjoittelulla kevään kilpailuihin.
Nyt kuitenkin rauhassa ensin harjoittelen säännöllisesti ja pyrin olemaan entistäkin kovemmassa iskussa kilpailun alkaessa.
Mutta tämä tulee vasta kevään korvassa vastaan mihin kilpailuun oikein tähtään tällä harjoittelulla tähän malliin.
Tässä on välissä kaikkea muutakin sellaista jossa pitää olla jotakin sanomassa. Sinne jäi hiihtäjä harjoittelemaan omaa harjoitustaan, kova on pojalle aikomus kun pistelee lähes kolmenkymmenen kilometrin päivävauhtia.
Siitähän ne ovat toisetkin tosi kilpahiihtäjät lähteneet, ettei tule tuloksiakaan jos sitä sängyn laidalla odottelee toisten saavutuksia.
Kotonakin on juuri tapahtumassa perin merkillisiä asioita, joita ei olisi tältä syönniltä oikein uskonut.
Mennään ajassa tuonne kevättalven puolelle paremmin kun kaikki sai alkunsa siitä kun tuossa naapurissa rupesi kulkemaan sellainen aiemmin tuntematon mieshenkilö ja oli kova kalamies.
Ennen kaikkea mies oli erikoistunut madepyyntiin koukuilla lähinnä kotipuolessa päin tuolla Kiannanniemen suunnalla, saman järven rannalla missä me myös tällä hetkellä olemme. Tämä Kiantajärvi on sellainen monihaarainen järvi ja myös melko kookaskin sisämaan järveksi.
Jos me nyt vähän leikittäisi ajatusleikkiä, vaikka silleen että yhtäkkiä ei tuota järveä tuossa enää olisikaan ei edes järven syvimmässä kohdassa olisi vettä missä järven suurimmat vonkaleet itseään käyvät venyttelemässä kun vesi on säännöstelyn jälkeen kevättalvella alimmillaan.

Me olemme kuitenkin jo vuosisatoja tottuneet että on järvi josta meillä on ollut monenmoista hyötyä.
Vesi tuossa lähellä elementtinä on antanut uutta uskoa elämälle vaikka se olisi monasti karille mennyt muutoin.
Kiantajärvi järvenä on mahtava elämän luoja se kun on pitänyt jopa nälän loitolla monesta mökissä, varsinkin kaukaisina vuosisatoina.
Tämän päivän Kiantajärvi on antanut taas monelle levähdyspaikan mökkeilyn muodossa.
Mitä olisi nämä lähialueet ilman näin kaunista järveä, vaikka se kaunein osa meni kylläkin voimalaitoksen myötä, raha ahneitten yhtiöitten hyödyksi. Minunkin lapsuuden ajan rannat jotka minäkin tunsin vielä omakseni, ovat ainaisesti menneet, rantani jäi komeine hiekkarantoineen vesimassojen alle kesäksi ja syksyksi, talvella kuin keväälläkin näemme huonon lopputuloksen järvien säännöstelystä omin silmin jos niin haluamme haikeina katsella tämän ajan ihmisen luonnolle tekemiä raiskauksia.
Se kaunis kotiseutuni jäi veden peittämäksi, rannoilla jossa lapsena niin monet leikkimme leikittiin yhdessä sisarteni ja lapsuutemme kavereiden kanssa. Meidän maisemiin on asettunut nyt Esko Moilanen Kiannalta kalastajaksi. Minäpä en aivan heti muista ketään joka olisi ollut yhtä päivettyneen näköinen kuin hän oli tuona keväänä, olisin melkein ollut valmis lyömään vaikka vetoa siitä että tuo ei ole edes meikäläisiä niin tumman värisävyn oli lempinimeltään Etkari saanut omilla luontoretkillään.

Tuohon mieheen halusin heti paikalla tutustua vain siksi että hänellä oli harrastuksena kalastus kun muilta kiireiltä mies joutaa.
Mitäpä ne ovat kulkumiehen kiireet jos ei vain satu samaan kyläpaikkaan yhtäaikaa velanantajansa kanssa.
Sittenpä kulkumieskin voi vähän virkistyä ja huomata lähtevänsä vaikka sanaa puhumatta.
Nyt oli koko pitkä kevättalvi aikaa olla ja kuulostella ei kiirettä edes pappia kuulemaan kirkkoon vaan aina menohalut olivat muualla keväthankien selkään jo aamulla aikaisin.
Aamulla aikaisin se kalastaja on liikkeellä sen sain oppia hänestä, minä vain en ollut tiennyt että kalaa pilkillä saa juuri aamuvarhaisella kaikkein parhaiten, mutta kun opin itse sen käytännössä ja havaitsin pitävän paikkansa niin olinpa minä jo itsekin yhtä aikaa auringon nousun kanssa kohta vetelemässä kyrmyniskoja jään päälle viiden tuuman reijästä tai keväämmällä avantomaisista isoista veden syövyttämistä reijistä jotka kooltaan olivat niin suuria välillä että kokonainen mieskin siitä olisi sopinut menemään ahventen valtakuntaan ikiajoiksi.
Minkä inspiraatiolisän olinkaan saanut tuosta aikaisesta lähdöstä kalaan.
Nyt tämä mies lopullisesti meni kalastukselle, sehän oli suuri ja valtava uusi elämänkokemus olla luonnon keskellä keväisenä aamuna auringon juuri tehdessä nousuaan tuolta järven takaa tälle puolelle Kiannan selkää Mikkoslahdelle missä minä juuri olen saanut ensimmäisen reijän kairattua keväiseen jäästä läpi. Melkoisen työn aina siinä teki kun kaira ei ollutkaan parhaassa mahdollisessa terässä kuin olisi toivonut se oli välillä sellaista jykertämistä ja jopa väliin toivotontakin aika ajoin.
Miten tänä aamuna saisi pilkkipaikalle onkireikiä kohtuuajassa ja vielä vähän useamman kuin muutaman.
Jostakin ihmeen syystä nykykairat ovat tehty jopa niin vaikeaksi itse teroittaa että jopa suorastaan onkin ollut mahdottomuus teroittaa jos ei ole ollut varaterää mukana niin kalareissu tyssäsi yleensä siihen sillä kertaa.
Kevät kyllä oli siitä hyvä sillä lailla että yleensä siellä ei tarvinnut yksin olla värkkäämässä itselleen onkiavantoa, kalakaverit antoivat apua tarvittaessa reikien tekoon jos ei itse kyennyt siihen sinä aamuna ja pitkin kevättä reiät sen kun vain lisääntyivät oli vara valita mistä vaikka joka aamu uusi paikka ja myös reikä samoin tein.
Minullahan ei ollut vielä sitä omaa jääkairaakaan vaan aina sain olla toisten armoilla jäälle mennessä.
Ei minun kovin kauankaan tarvinnut olla ilman omaa kairaa jäällä vain käynti tuolla kylällä Yrjön luon huollossa niin kohta minä vääntelin yhteiskunnan varoin hankitulla kairalla vimmatusti uusia reikiä Kiannan jäälle.
Siinä oli sellainen hanke tuo jääkaira, että se toimii myös tänäkin päivänäkin tuo samainen jääkaira vain teroitus kylän sepällä, silloin tällöin on taannut kairan hyvän toiminnan kaikkina aikoina vain vaihtoterä kerran pari on pitänyt vaihtaa koko kairan historiassa.

Jääkaira on ollut uskollinen palvelija siitä hankintahetkestä lähtien, ilman tuota minulle merkityksellistä apuvälinettä ei olisi syntynyt niin suurta suhdetta jään alta kalastukseen.
Kulkumiestäkään ei auta morkata missään nimessä, hän oli minulle suuresta merkityksessä uusien asioiden oppimisessa talvikalastuksessa.
Se etkari lempinimeltään toi eräänkin kerran toistamiseen suuria hyvin syöneitä mateita meidänkin ruokapöytään ja ainoastaan koukkupyynnillä saatuja, sellainen oli kulkumies Etkari.
Kulkumies ei saanut meiltä isännän paikkaa yrittelyistä huolimatta, sai kokea karvaan pettymyksen aikomuksilleen ja tähän oli syykin selvä oli liiaksi perso viinalle.
Kulkumies Etkari sai vielä tilaisuuden vain yhden sellaisen ja se myös riitti hänellekin hän sai puhemiehen tehtävät eräältä vanhanpuoleiselta papalta Taivalkosken puolelta, viitostien läheltä Kuusamoon päin mentäessä.
Vanha perinteinen tapa oli herätettynä henkiin uudelleen Taivalkosken puolella. Kohteeksi olivat valinneet yhdessä tuumin minun äitini, eikös nämä sitten kerran vääntäytyneetkin puhemiehen johdolla meille kotia saakka kuulostelemaan hyviä ilmoja.
Puhemiehellä kun oli jos jonkinmoista pelisilmää kehittynyt muuallakin kuin korttipöydässä hankittua jätkien korttipeleissä.
Seitsemän taskua ja joka taskuun täysi pullo kirkasta oli vielä tyyli silloin näin hyvissä tapauksissa palkkio jos tehtävä onnistuisi, avioliiton satamaan saakka. Kulkumies Etkari oli nyt onnellinen mies ei saanut naista vaan pulloja seitsemän. Eräänä kevään päivänä se sitten tapahtuikin, puhemiehen johdolla sitä siten meille asteltiin asiaansa esittelemään.
Kun kaikki alkutunnustelut oli käytynä ja tulokahvit juotuna meidän pirtin pöydästä.
Oliko tuo äitini mieleen tuo uusin yrittäjä, toisen tuntoja on niin perin vaikea mennä yksilöimään jos sitä ei aivan suoraan ilmaista.
Mitä minulle ensin tuli mieleen uudesta yrittäjästä, tulla uudeksi äitimme mieheksi on se että ikänsä puolesta hän olisi passannut jopa äitimme isäksi. Ensimmäinen kosketus asialle saatiin aikaan ja sillä hyvä sillä kertaa.
Ensimmäinen kosketus se on aina joskus otettava asiassa kuin asiassa vaikka ei olisi aina naimisiin menemässäkään.
Kirjoittajan pitkä tauko on nyt takana päin ja uusi vireys kirjoittamiseen sai tänään torstaina hyvän inspiraation kun se kirjoittamishalu oli pitkään kateissa, eli kevättalvesta lähtien aina tähän lokakuun 15. torstaihin saakka.
Äitini ei tainnutkaan ollakaan yhdelle miehelle uskollinen, oman elämänsä loppuun saakka niin sen sain omin silmin havaita ja korvin kuulla.
Meille lapsille äitimme ei olisi enää ollut tarvinnut laittaa isäpuolta, olimmehan me jo kaikki siinä vaiheessa täysi ikäisiä.
Isämme kuoleman jälkeen ei ollut äidissämme sellaista hommansa hoitajaa niin ehkä silloin olisi tarpeemme lasten kannalta hyväksyttävämpi ajankohta.
Mepä ei voida miksikään asioita enää muuttaa, kuusikymmentäluku oli sen verran muutenkin avutonta aikaa äidillemme.
Kuollut perheen isä suisti äitimme täysin pois meiltä lapsilta, vaikka äitiäkin olisimme tarvinneet aina viikonloppuisin kodin ylläpitäjänä.
Meidän turvaksi jäi ainoastaan isäni vanha isä jo iältään yli seitsemänkymmentä hyvän matkaa.
Kaipa se oli kuitenkin parempi kuin ei mitään.
Mutta uusi aika kuitenkin näytti kolkuttelevan Kokkotaipaleen oven portinpieliä niin pitkästä aikaa johon emme olleet voineet ennalta edes toiveajattelussa tullet yhtään kertaa.

Äitimme näyttää mallia varmaan omille lapsilleen, että aloitekyky on vielä tallella ja saa sitä myöten virkeyttä omaan itseensä.
Annas katsoa, että katsotaan mihin suuntaan tässä oikein mennään puolin ja toisin, tilanne on herkullinen kunnes se tapahtuu.
Kevät aamut ovat olleet jo pitkään hyvin valoisia täällä Kiantajärven rannalla Kokkotaipaleessa vain vähän on ollut linjalla liikkujaa, mitä itse olemme olleet jälkiä tekemässä tuolle niin suoralle talvitielle.
Minä kun en asu auratun tien päässä täällä korven rannoilla, minä asun täällä täysin avaamattoman umpihangen keskellä joka suuntaan jos minne suuntiin milloinkin olet menossa aina tieni on ollut ummessa ja vaivalloinen on ollut matka pois ja takaisin maailmalta, mutta kaiken kaikkiaan niin mahtava paikka kuin olisi herran kukkarossa.
Omakohtainen kokemus on näin saanut minut vakavasti uskomaan näin olevan kaiken aikaa ja vieläpä senkin jälkeen kun täältä kerran poistun aikanani ja vuorollani sillä kaikille on meille annettu vuoro lähteä.
Se oli vain yksi kaunis aamu kun alkaa tiellä olla liikettä, olematta kuitenkaan mikään avattu maantie että olisi minkään näköinen pyörillään kulkeva kulkuneuvo päässyt pihapiiriimme, pihalla ja vähän etempänä kun yleisesti oli vajaa metrinen kinos, siis koskematon umpihanki joka puolella, talvisaikaan kuitenkin lähes aina. naapurimme pystykorva tarkkaavainen linjan vartija teki ensin kuulohavainnon jo hyvin kaukaa ja hajuhavainto seurasi sen jälkeen vielä näköetäisyyshavainto.
Pystykorva nousi suoraan koppinsa katolle virkaansa hoitamaan, lähes puolituntinen tuota kesti yhtäjaksoista haukkumista, näiden tulijoiden kohdalla.

Vieras ei päässyt tietämättämme lähellekään etteikö linjavahti olisi hyvissä ajoin paljastanut ennalta tulijoita jos ne olivat yleensä meille tulijoita, minnepä ne yleensä muuallekaan olisivat olleet menossa kun meidän pihapiirimme oli naapurimme kanssa lähietäisyydellä ja muuta asutusta ei ollut koko niemellä.

Muistikuvani palaa kauas menneisyyteen kun näen ensi kerran vilaukselta tulijoista yhden.
Me oltiin kaikki hyvin lapsia kun meillä oli paljon savottalaisia, Vuonnanniemellä oli sen ajan mittapuun mukaan iso savotta, paljon miehiä tekomiehinä ja hevosmiehinä savotan kokki tietysti hoiti miesten jokapäiväisen ruokapuolen eli oli ns. muonittaja.
Milloinkaan ei meillä ole asunut niin paljon vierasta väkeä kuin tuolloin savottatalvena, ennen viisikymmentäluvun puolta väliä, iso pirttimme oli kuin täysi, enempää ei olisi enää mahtunutkaan joukkoon.
Jos nytkin on vielä olemassa kaikenlaista paidan tai kengän kuluttajaa niin olisi sitä myös silloinkin riittämiin.
Minä en kyllä milloinkaan jälkeenpäinkään ole nähnyt sellaista saunassa käyjää kuin näin silloin ja tuo kävi saunassa ja löylyssä ei vettä eikä saippuaa.
Lumihanki oli jätkän pyörimispaikka jossa sanoi tulevan puhtaampaa kuin veden kanssa pesten ja toinen oli sitten vastakohta oli tämä jätkä aina pikkukengät jalassa ja solmio kaulassa työhommissa pöllin tekijä.
Nyt tulemme tuohon työnjohtajaan tuossa Vuonnanniemen savottatyömaalla, nimeä jota hän totteli oli Olli Korhonen.
Minä kun olin luullut että Olli olisi jo vainaja, olihan savottatalvesta jo kulunut yli kaksikymmentä pitkää vuotta ja nyt hän oli vielä tulemassa hakemaan äitiäni minulta pois kotoa ja minä niin ollen jäisin aivan yksin tänne isoon taloon jonka aikoinaan isämme rakensi perheensä turvaksi.
Kylläpä on niin saman oloinen tuo tulija kuin oli aikoinaan yhtiön työnjohtaja Korhonen.
Virkamies mahdollisesti, komia on salkku oli muuten meidän isälläkin sellainen kun tuli siskonsa hautajaisista Oulusta, lastina koskenkorvaa ettei siskonsa poismeno tuntuisi niin suurelta menetykseltä kun pahimpaan ottaa pienet neuvoa antavat tai ihan kumarat että sai seuraavana päivänä olla herran nuhteessa, ainakin äitini oli tuolloin kovasti vihainen viinamiesten näkemisestä.
Tulijan pussihousut paljastaa kaiken, ettei tämä tulija ole ensi kertaa pappia kyydissä kun häntä seuraa lähietäisyydeltä jo niin varsin tuttu mies kulkumies Etkari, joka omaa hyvin paljon rantalaista elämänmenoa, kuten nyt tuon kalan ottamisen taidon myös talvisaikaan.
Monet vaikka ovat iät ajat rannoilla asustelleet eivät ole milloinkaan omaksuneet talvikalastuksen hyviä niksejä.
Tämä kuvaus oli ensinäkemykseni tulijoihin jotka katsoin pitkän pöydän takaa omassa kodissa äitini kanssa.
Ihmistähän se tulija oli vailla ja elämänkaveria omaan kotiinsa se tuli aivan jo alussa selville kun päiväkahvia porukalla porstuan kautta hörpimme, tulijalle pitää äitini katella suola astiaa että voi laittaa kahvin sekaan, sellaisen vanhan tavan oli omaksunut tämä vieras, nyt tuossa toisella puolella pöytää istuva mies ilmaisee itsestään, ns. vanhan kansan tervaskanto kai niin itse luulisin. Kuin tyttöihin on tulossa vanhentuvan äitini luokse vai vieläkö oksa vieraalla kovoo nuoruuttaan muistellessa, jolloin hameen alla viihdyttiin aina aamutunneille saakka ja saatiin aamuksi työmaalle menoa varten särjen punaiset silmät ja kulkuset tyhjiksi kuin kulkukollilla kevätkiiman aikoihin.

Kaksi leskeä niin toinen on toisensa löytänyt, miesleski saattanut vaimonsa jo vuosia sitten maan poveen ja äiti ensimmäisen aviomiehensä siis minun isäni alle neljänkymmenen vuoden iässä.
Tuumasta toimeen ja asiaksi kun kaksi leskeä päättää yhdessä että lähetään samaan matkaan ja völjyys niin on kai että on vain näkemisen ilo ja pieni haikeus siitä vain jää elämäni sisin pääni muistoksi tuleville.
Pentti ja Raija eivät olleet näkemässä äitimme kotoa lähtöä vieraan miehen matkaan vain minä itse olen nähnyt kuinka kaikki voi käydä äkkiä aamupäivästä poika ja äiti ovat vielä kahden ja kohta poikansa on aivan yksin, mitä minä nyt teen, jäänkin sitä todella miettimään hyvin moneen kertaan.
Minä tiedän että jäin aivan yksin ei edes kissan naukua saa kuulla.
Nyt lähti rappusten alta myös kissakin heille matkaan.
Kaikki muuttui täysin hiljaiseksi, äitimme vietiin pois, miesleski vei mennessään, ensin reilut pari kilometriä talvitien pohjaa oli mentävä maantien varteen, jotta pääsisi nousemaan postiautolle viitostien pysäkiltä kun kerran sellaisenkin ovat oikein rakentaneet.
Siispä äitini lähti melko vähän taivuttelun jälkeen tuntemattoman miehen jalan jälkiä seuraamaan, noin ensialkuun vain kai mielessä tule pois jos paikassa ei ole hyvä olla eikä tykkää muuten vain ajatuksesta olla lähes oman isänsä ikäisen papan kanssa, nämä vain meille eivät ole olleet entuudestaan tuttuja lähimenneisyydessä.
Minä tänne jäin niin jäi koko iso kotini minun huolenpidon alle tällä kertaa. Monet mietteet siinä kävivät mielessäni, näinkö se vain on helppoa lähteä noin vain kohti tuntematonta ja mitä siellä odottaa tien toisessa päässä, kokemukseni ovat omalta kohdaltani hyvin synkänkin puoleiset välillä kun ei ole ollut markkaa taskussa jolla olisin sen leivänkin suuhuni itselleni siepannut.
Täällä kotona kun vain jaksan jotakin tehdä niin joka päivä sitä lähes sai kuitenkin suun nappasta ruoka aikana vaan toista se oli siellä maailman varsitiellä.
Meitä näitä kohtalotovereita on monia minun lisäksi, tarkoitan että minäkin olin jäädä ns. peräkammarin pojaksi joka vain asuisi aina vain vanhaksi tulevan äitinsä kanssa, eikä ota vastuuta omasta tulevaisuuden järjestelystään perustaa edes omaa perhettään.
Minunkin kohdalla oli todellinen vaara olemassa että näin olisi tullut käymään, olinhan jo iältäni lähes puolivälissä kolmeakymmentä.
Nyt jälkikäteen tuntui että en ollut äitini lähtöä vastaan sen kummemmin, tein miehen ratkaisun jäädä aivan yksin ja niin ollen vastata omasta itsestäni kaikessa mikä liittyy kaikkeen ihmiselämässä.
Valinnan edessä oli myös oma äitini ja valintana näyttää muodostuvan muutto täysin vieraisiin olosuhteisiin pois kauas no ei niin kauas etteikö tarvittaessa voisi vaikka aika ajoin tulla kotona käymään koti ikävänsä kohdatessa jossain arkisessa vastoinkäymisessä, näitä nyt olen itse täällä jäänyt pohtimaan, minunkin on nyt vapaa olla ei tarvinnut olla kaiken aikaa ahtaassa ilmapiirissä jonka äitini toi aina yhteisessä taloudessa ollessamme kotona Kokkotaipaleessa.
Mietintämyssy päässä tässä onkin ollut jo tovin aikaa mitä minäkin rupean itsekseni tekemään, mahdollisuuksia on nyt punnittava mihinkä nokkani seuraavaksi työnnän.
Menenkö kylälle ja vedänkö viinaa nuppiini vai lähdenkö perhekeskeistä elämänmuotoa rakentamaan näihin niin alkeellisiin olosuhteisiin jotka eivät olleet miksikään muuttuneet täällä korven kätköissä.
Jos halusit vaikka vettä lasiisi jos et sitä hakenut tuolta parinsadan metrin päästä, sait olla ilman vaikka kahvikupillista sillä kertaa, jos laiskuus sai vallan itsessäsi.
Mutta minäpä olinkin paljon tansseissa viihtyvä harva se ilta vei minut tuonne kylän raitille niin kuin näytille, että jospa vaikka joku olisi niin paljon kyllästynyt itseensä että sanoisi minulle, mennään teille ja pistetään tavarat vain yhteen ja taloksi sen kummemmin yhteen sovittelematta, mutta kun ei se niin vain käy minun kohdalla ei se tuo hameväkikään ole siinä aloitteentekijänä ollut kun itsekin oli aika lailla syrjäänvetäytyvä saamatta koottua itseään toiselle osapuolelle.
Sitä sanotaankin vanhaan malliin kotioloissa rumat ne vaatteilla koreilee, kai sitten on niin että minäkin olin tuolloin niin ruman ulkomuodon omaava, joka kaipasi uutta ilmettä itselleen.
Ämmänsaaren kylällä toimi vielä silloin vaatetusliike Arola, johon olin mieltynyt silloin jo niin pojasta lähtien että myös aikuisena osasin tuon kaupan oven taakse ja sen ovesta sisälle niin vaateostoksille kuten aina ennenkin.
Vain sillä erotuksella, että olin ensi kertaa katselemassa aivan juhlatilaisuuksia varten ns. ykkösvaatteita, joilla kelpaisi näytille kotikylän ykköspaikkaan Hotelli Kantakievariin.
Nytpä minä menen vaate Arolaan, josta jo rippikouluaikana yritin saada itselleni oikein rippipuvun, että saisin akanottoluvan tyylikkään puvun sisällä ja siitä olisi ikuistettu valokuva naimaluvan saaneesta tyylikkäästä herrasmiehestä. Ei se silloin toteutunut, itara kuin vitun täi oli silloinen sosiaalipäättäjä ja sain pihkaisessa toppapuserossa mennä ripille muiden ollessa jo silloin edellä aikaansa, lähes valmis sulhasmies.
Mutta minä vasta nyt pääsen samalle viivalle mitä olivat jo toiset lähes kymmenen vuotta minua ennen, voit vain kuvitella kuinka olinkaan jäänyt jälkeen ikäisteni tasovaatimuksista.
Monet olivat mossen avulla saaneet tyttöjä mukaansa, minulla ei vain ollut pukua eikä mosseakaan millä ilmoittaa itsestään ulospäin.
Nyt olen päässyt alan liikkeeseen jos tuokin puute ollaan korjaamassa tutun kauppiaan myötävaikutuksella.
Monta vaatetankoa ei siinä tarvinnut läpikäydä kun aikamiehellä oli reippaan oloinen viimeisen päälle huoliteltu vaatekappale jota ei aikaisemmin kukaan ollut minun päälläni nähnyt ei edes milloinkaan ja näky oli sen mukainen isosta liikkeen peilistä katsottuna.
Jopa oli siinä eri mies mitä oli ennen vaatekauppaan menoa.
Kaikki olivat yhtä mieltä saatiin naisten tansseihin uusi parkettien partaveitsi ja vieläpä oman kylän poikamies vain mosse vielä puuttui, mutta ei mitään hätää, pirssit nyt perseen alle ja menoksi.
Elämässäni aukesi uusi aikakausi, pääsin lähemmäs toisia ulkoiselta olemukseltani, eikä tarvinnut enää hävetä itseäni muiden silmissä, kaikki on sillä lailla onnistunut kokonaisuus kuin suinkin voi, mutta jatko riippuu vain omasta itsestään kuinka saa itsestään irti ja mitä on tullut tänne hakemaan niin tietysti.

Helmat lepattaen siinä nyt liiteli uusittu mies kokonaan. Sen myös näki kaiken aikaa kun tilannetta seurasi sillä silmällä joka on sellainen aavistuksen silmä jolla näkee enemmän kuin oikealla silmän näkemällä, kauemmaksi tuon salin perille saakka.
Hotelli joka minulle on niin uusi käsite etten aikaisemmin ollut päässyt tutuksi sen miljöön kanssa nyt se sitten on tuossa tarjolla.
Ämmänsaaren ykköspaikka on saanut uuden tulevan kanta asiakkaansa tästä korven pojasta, tuolta venematkan päästä kesällä ja talvella suksien kanssa pimeässä haakuroidessani, pysyykö ladulla vai tekeekö yön pimeydessä sukelluksen lumihankeen takasin palatessa, ohran jyvä jyllätessä menomatkaa ilman riepukoppeloa matkassa.
Vielä äitini tulee käymään kotona ei vielä eka kerralla jäänyt sen pitemmäksi aikaa vanhanmiehen huushollia pitämään.
Sillä aikana poikansa oli oppinut käymään taas toisten ihmisten riennoissa ja olipa jo vähän alkoholiakin oppinut käyttämään vaikka ei mitenkään merkittävässä määrin kuten jotkut istuvat päivät toisensa jälkeen tutussa kantakapakassa jo aamuvarhain kaljapullonsa ääressä niin kuin se oli joka päivä otettava kun sitä on niin hyvin saatavilla.
Jotenkin minusta ei vain ole kiinnostanut koko ryyppyremmit ja niin olemassa olokin on tuottanut inhoavaa ajattelua, itse jokainen on oman itsensä herra ja tekee myös sen mukaan omia johtopäätöksiä mikä milloinkin sopii hänelle itselleen toimintatavoitteeksi.
Minä itse olen saanut nyt valita mitä saan tehdä ja muista aivan riippumattomasti kenenkään siihen enää millään tapaa puuttumatta.
Aikaisempina aikoina oli täysin toisin kun naapuri heti vei postia jos mihinkin päin, joka oli suorastaan raukkamaista.
Talollisen pojalla on nyt vaatteetkin päällä ettei tarvitse lähteä samoissa arkikamppeissa maailman suuruutta katsomaan oikein paikan päältä, mutta pitänee vielä odotella vähän aikaa ja ruveta kotioloja järjestelemään edes johonkin kuntoon.
Maalikaupasta maalit ja pensselit heilumaan ja tapiseerata koko iso huone ihmisasunnoksi kelpaavaksi, ties vaikka joku näkee että siellä asuu mies jolla ei ole peukalo keskellä kämmentä ja päättää tulla elämän kaveriksi, jäämme vain sitä ihmettä nyt odottelemaan.
Ihmisen ei niin ole yksin hyvä olla niin kuin pyhä raamattumme kertoo omaa kieltään, mennä pitää ja täyttää tämä maan kamara tämän suvun säilyttämiseksi tässäkin suvussa koska isät ja äiditkin ennen minua ovat niin tehneet kaiken aikaa ennen minua.
Tuolla järven takana on sellainen koneella oleva kulkuneuvo joka pääsee jos lähes millä lumikelillä hyvänsä, olen minä sen ominkin silmin nähnyt mutta en ole päässyt omakohtaisesti kokemaan kun se kuitenkin on vain niin harvojen ilo päästä kulkemaan paikasta toiseen milloin vain, eikä tarvis olla aurattua tietä alle se menee umpeenkin kuin tyhjää vain.
Moottorikelkka mikä uusi mullistus on tullut helpottamaan ihmisen jokapäiväistä selviytymistä täällä hankien keskellä.
Maanantaiaamuna vai sitä hankkija myyjän juttusille että miten olisi jos vaikka koeajo mahdollisuutta tultaisiin tarjoamaan paikkojen päälle, josta ei lunta puutu ja sen vuoksi ei kukaan epäilisi moottorikelkan kykyä selviytyä talven lumesta kun sen tuo paikan päälle jossa on ne olosuhteet jotka on kuin kelkkaa varten luotu ei valmista ole uraa on vain lunta ja lunta vielä upottavaa sellaista että päästäisi mahdollisimman oikeaan kuvaan kulkupelistä, jota sanotaan moottorikelkaksi.
Meni siinä muutama päivä kun odotin kelkkaesittelijää kotimaisemiin.
Sattui muuten olemaan niin otollinen tilanne oli muuten edellisinä päivinä satanut reilunpuoleisesti uutta lunta, että testi moottorikelkan hyvästä ominaisuudesta voidaan käytännössä suorittaa.
Hankkijan osaava kauppamies Valter Kairala antaa vasta alkajalle hyviä neuvoja ennen kuin oli syytä mennä koko kelkan sarviin.
Minut kuitenkin jätettiin kohta aivan yksin siis omin päin opiskelemaan miten tällä menopelillä pääsee umpihankea.
Aivan kohta on sellainen tilanne että olenkin aivan avuton metsässä ja yksin, kukaan ei näe miten minun kävi, kelkan telamatto pyörähti muutaman kerran paikoillaan ja upposi siihen paikkaan ja niin syvälle kuin suinkin voi ja ensimmäiset perkeleet ja saatanat kuin vitutuksetkin levisi tuulen mukana metsän hiljaisuuteen.
Jos olisin tiennyt en olisi lähtenyt tuonne metsään aivan kylmiltäni että se siitä tulee yksin en ikipäivänä olisi moista hankaluutta itselleni hankkinut.
Ensikokemus moottorikelkasta oli erittäin kielteinen en väitä etteikö jälkeenkin päin olisi ollut vaikka olin jo melkoisen kokenut ajan myötä.
Polkupyöräkin oli jo sinänsä melkoinen haaste pienenä poikana, eihän meillä ollut kuin kinttupolku harjoituspaikkana koko harjoitusaikanamme, mutta ei se niin vaikeaa ollut edes lähellekään, pyörähän oli isävainajan vanha työmatkapyörä viisikymmenluvun malli mahdollisesti.
Mennäkseen siihen ähellykseen juuri uponneen moottorikelkan pelastusoperaatioon.
Kun ei tiennyt millä konstilla tuo nyt tuolta voisi kaivaa hangen päälle kulkemaan taas uudestaan vai oliko tuo moottorikelkka malli joka vain suostuu kulkemaan vain kovilla pohjilla varustettuja valmiita aurateillä ei pehmyt lumi ole tälle mallille tarkoitettu.

Kelkan telan leveys olisi pitänyt ottaa huomioon paremmin ensi startissa ja ne kääntymisominaisuudet ovat yhtä tärkeitä, oma sijainti kelkan päällä on myös merkittävä.
Keskellä viikkoa keskiviikkona se kauppa tehtiin 13.2.1974 Lynx 320 tyyppinen kelkka on alunperin tarkoitettuna vain lähinnä huvikelkkailuun paikasta toiseen, kuten kalalla kulkemiseen kun vain ei ole paljon sosetta jään päällä, valmista tietä sillä kyllä pääsi, jopa niin hyvin että kerran Vuorivaaran Laurin kanssa ajettiin oikein hevosten pari reelläkin kohtalaisen suuria tukkipuita Lassin omasta metsästä.
Tuo oli minulle suuri yllätys että siinä oli niin paljon tehoja kun tukkikuorman sai nytkähtämään edes liikkeelle niin perille mentiin vauhdin vain kiihtyessä kaiken aikaa, siitä olisi ollut kuin hevosmies hevosen suitsia kaksin käsin tolkusti pidellen.
Vuosi 1974 oli niin monessakin suhteessa merkkivuosi, ns. tapahtumarikas kaiken kaikkiaan.
Ensinkin äitini oli edellisenä vuonna aloittanut vakavasti seurustelun leskimies Eetu Määtän kanssa, joka oli tasan1900 syntynyt Taivalkoskella ja siellä jokijärven kylällä tuossa parin kilometrin päässä viitostieltä sinne pääsi kun siellä tuli käytyä aina aika ajoin.
Se oli se Elomaa niminen talo Erälän ja postitalon lähimpänä naapurina. Sosiaalisihteerimme myös ole saanut vihjeen äitimme seurustelusta vanhan miehen kanssa, eikä ollut ollenkaan mieltynyt moiseen vaan kehotti aina paluupostissa lopettamaan moisen kanssakäymisen ja kyseenalaisti koko haaveen yhteistaloudesta jo aikamiesikään ehtineestä papasta.
Siinä menisi koko lastenkin osuus Kokkotaipaleesta kun virallinen liitto solmittaisi.
Moottorikelkkahanke rupesi lisäämään myös minun aktiivisuuttani kalastajana, hanke oli erittäin merkittävä, vaikka siitäkin sai kuulla kademielisten ihmisten suusta, mitä sinä sillä oikein teet kun et ole edes töissäkään ja millä sinä sen maksat, minulla ei saanut olla mitään mitä jo toisilla oli.
Merkittävä asiahanke oli pantuna vireille koko Kokkotaipaleen historiassa, maanjako kaikkien osakkaiden kesken.
Äiti ja Eemeli olivat näin päättäneet niin oli hyvä tietää jokainen oma paikkansa 91 ha tilasta.
Meitä vain oli viisi osakasta jolle enää oltiin tässä tulevassa jaossa jakamassa sitä maallista maata, muulle suvulle ei aikoinaan ollut kelvannut maapaikka tältä paikalta.
Tänä vuonna varsinkin oli kalastus tulonlähteenä saanut entistä enemmän jalansijaa, melkein ammattihan siitä taisi tulla se vei minut aina vain järvimaisemiin uudestaan yhä useamman kerran.
Hyvä marjavuosi vei kankaille ja soiden reunoille niin mustikan kuin puolukankin jälkiä seuraamaan, mutta lakkaa ei sinäkään kesänä päässyt paljon markkinoille viemään. Kiantajärvi antoi paljon metsäisten kankaiden ohella uutta uskoa saada kohennettua elintasoa entisestään.
Vieläpä perämoottorin hankkiminen tuona samaisena kesänä onnistui veneen perään ja se helpotti kalassa ja marjametsällä käyntejä.
Kuin kohokohtana tälle kaikelle, tämä vuosi sai yhden merkittävän huipentuman kun se sai tasavaltamme presidentin tulemaan Ämmänsaareen elokuun ensimmäisenä sunnuntaipäivänä puolen päivän tietämissä.
Urho Kaleva Kekkonen nimittäin paljasti hyvän ystävänsä näköismuistomerkin Kiannon puistoon Ämmänsaaressa.
Patsas ei nyt enää ole sillä paikalla vaan se vietiin piilosta toiseen piiloon, josta on taas käytynä kovaa kiistaa, myös itsekin olen närkästynyt. Arvostamani tasavallan presidentti kun kerran oli todistamassa paikkaa minne Kiannon muistoa kunnioittava patsas silloin 1974 elokuussa sijoitettiin, olisi edes paikalliset päättäjät sen verran antaneet kunnioitusta pitkäaikaisimmalle presidentillemme, eikä olisi lähteneet mielipahaa luomaan yhden patsaan kanssa joka ei tule enää milloinkaan sen ainoalle oikealle paikalle.
Jos Kianto oli Suomussalmelainen suurmies niin kuin annetaan ymmärtää, hänen olisi pitänyt saada jo se arvostus oman elämänsä aikana, mutta näin ei ollut ja siitäpä johtuvasta syystä hän ei kuitenkaan ollut suurmies Suomussalmelta.
Nykyiset tiedon välittäjät yrittävät pakkosyöttää joistakin henkilöistä aina tämän tästä omissa medioissa että me lähtisimme tukemaan, mielikuvien pohjalta jos emme itse kykene muodostamaan mielikuvaa tulevista tai menneistä joita kutsutaan ns. suuriksi isolla ässällä!
Avioliittoaikeensa ovat ilmoittaneet Taivalkoskella Edvart Määttä ja Sylvi Seppänen Suomussalmelta, moittimisaika on mennyt umpeen eikä kukaan sitä tehnyt tässä liittohankkeessa.
Vihkipäiväksi oli merkitty seurakunnan kirjoihin 21.02.1974. Veljeni Pentti, sisareni Raija Sveitsissä ja minä Eero Antero Suomussalmelta olemme saamassa uuden isäpuolen lähitulevaisuudessa, ovat päättäneet yhdessä tässä lähes pimeän päivän aikana siellä Taivalkoskella.
Äitini kävi tämän asian varta vasten ilmoittamassa minulle kotona Kokkotaipaleessa, muutamaa päivää aikaisemmin kuin on tämä kyseinen päivä siellä Jokijärvenkylän Elomaalla.
Sisar Raija tuleeko hän tai veljeni Pentti Ilmari Helsingistä, emme tiedä vielä vai olenko minä yksin todistamassa että meidän yhteinen äitimme menee vieraan miehen kanssa uusiin naimisiin.
Muutamia päiviä tässä odottelemme, minä täällä kotona jossa tapahtuu se että kalareissu Kuivassalmessa ei ole kuin uusi kokemus, siinä menen sulan lähelle liiaksi, enkä kokeneena kalamiehen ammatista oli vielä oppinut, että sulapaikat jo näin alkuvuodesta voisivat olla näinkin petollisia.
On minulla kyllä yksi puolustus omasta näkemyksestä, miksi minä tuohon salmeen sitten ylipäätänikään jouduin sillä kertaa.
Edellisenä päivänä minulla on myös käynti samaisessa paikassa ja kaikki olivat kohdallaan vielä silloin.
Mutta seuraava päivä ei antanut edes kättä pitempää tuolle seuraavan päivän käynnille jolla olisi voinut estää koko vajoamisen Helmikuisen kylmän veden kangistavaan kylmyyteen.
Perkele petkele on poissa siltä paikalta jossa se vielä eilen oli ja näin olisin pelastanut itse varmalta kylmältä kylvyltä.
Jos vähääkin nyt vituttaa niin paljon kuin suinkin kun olen ensin selvittänyt itseni tästä virtapaikasta kuiville, täysin sukeltaneena.
Jo oli kokemus ja vielä niitä on edessä päinkin kun olen itseni omin avuin kuiville uinut.
Moottorikelkka perkele ei lähde edes käyntiin ei ensi nykäisyllä eikä vielä toisellakaan ja bensa oli loppunut ja toista kilometriä matkaa märissä vaatteissa, juokse pois kotia, ettet saisi itsellesi kunnon keuhkovikaa.
Olisittepa nähneet ja kuulleet kuinka silloin mentiin mölyten pienen noijakan kanssa lämpöisiin sulattelemaan.
Voi sitä vitutuksen määrää silloin ja nyt alkoi yhä pahenemaan vaikka olinkin jo sisällä huoneessa.
Kylmä huone ei ollut mikään mieluinen paikka kylmän kylvyn saaneelle, alkoi siitä sitten se jumalaton sadattelu ryöppy itseäni kohtaan siinä kun tuli aivan uusia ilmaisuja alimman helvetin ja ylimmän helvetin väliltä, että oli vähänkään lämmin olo vaikka olin lähes kylmä jääpatsas koko miehen kuvatus.

Siitä silloin pettymys oli itseeni sanoin kuvaamaton en enää muuta sano tuosta lähes katastrohvilta tuntuneesta kalareissusta.
Koko uskoni oli sillä kertaa mennä koko kalalla käynteihin sen ikävän reissun jälkeen.
Vanhan ukkini entisessä huoneessa alkoi siis uunin lämmitys heti välittömästi. Se vain vei aikaa paljon että taas olisin täysin sula mies pienen kylmettymisen jälkeen.
Kaikki oli kohta hyvin muutaman tunnin lämmitys sai taas mieleni niin paljon lämpöiseksi että kohta kokemani oli jäänyt taka-alalle.
Aamulla se sitten kaikki olikin toisin, nenäni vuosi märkää ja olo oli kovin viluinen, välillä tuntui kuin jopa kuumekin tuntuisi hiipivän olotilaani, voi kehno enkö minä ollut riittävän karaistunut näissä oloissa etten olisin paremmin kestänyt yhtä kylmää kylpyä kotijärven sulassa.
Viimein koitti tuo hääpäivä 21.02.1974 ja torstai on aina olevinaan toivoa täynnä, näin on sanonta.
Lahtelan kohtaan olen linja autovuorolla pääsyt tuossa puoli kahdentoista maissa, joka sitten menijän oitis kyyditsee seuraavaan lähimpään naapuripitäjään.
Koilliskulmalle mieluiten tai voipa tuota määritellä Taivalkosken itäosaksikin, ihan kuinka vain ei sillä niin suurta väliä.
Äitini häihin minä olen tehnyt lähtöä jo monta päivää tälläkin viikolla, vasta nyt sitä ollaan menossa, sellainen reilu tunnin linja automatka sitä on tällä kertaa ja loput sitä mennään yhteysautossa pari kilometriä viitostieltä on yhteys Taivalkoskelle aina näin arkipäivisin mikä on hyvä.
Naimisiinmeno se on varmaan jo vanha käytäntö kun kaksi eri sukupuolta päättää näin solmia yhteistä liittoa.
Mutta minähän en ole vielä kertaakaan päässyt siihen tilanteeseen että näin olisi ollutkaan ettei edes lähelläkään ole käynyt sellainen mahdollisuus olisi päässyt käymään vaikka ikää on kertynyt minulle jo lähes 25 vuotta tätä ajanlaskua kun mitataan.
Pariskunta oli valinnut vihkipaikakseen Elomaa nimisen tilan suurehkossa pirtissä jossa tilaa näyttää näyttävästi olevan ainakin kahden asujan tarpeeksi asti. Paikkakunnan pappi oli saatu papin osuutta suorittamaan, joka sitten oli aikanaan sanova tälle tulevalle parille seuraavia sanoja, tahtovatko he esim. toisen, tahtovathan ne mitä se herra oikein kyselee näin selviä asioita, onhan sitä aina tahdottuna.
Pariskunta asettuu lähes keskelle lattiaa toimitusta varten, pienen puoleinen hääväki seuraa vähän sivummalla tulevaa toimitusta.
Ei kyynelillä ole osuutta kun ikäihmiset toisensa uudelleen kohta naittavat toisilleen.
Hääväkeä on vain muutamista naapuritaloista ja ne pari pakollista todistajaa joita vaaditaan aina tällaisissa kirkollisissa toimituksissa vaikka ne kohta tapahtuukin kotioloissa.
Paikkakunnan pappi antaa avaussanat, jumalan nimeen lausuen, teroittaen avioliiton merkitystä nyt vihittävälle pariskunnalle.
Siinä ne nyt seisovat äitini tulevan miehensä kanssa vakaana ja arvokkaana, herrasmies Määttä on saanut solmion suoraan kurkkunsa alle ja morsian kokopitkässä hameessa, kaiken kaikkiaan vaikuttava näky.
Äiti menee jo toiseen kertaan naimisiin, vaikka lapset eivät ole kukaan ehtinyt vielä ensimmäistäkään kertaa.
Tilaisuudessa tullaan kohtaan jossa papin tunnetuimmat sanat ovat, tahdotko? Niin nytkin minä kirkon suomalla oikeudella kysyn sinulta Edvart Määttä tahdotko sinä rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä Sylvi Seppästä? Määttä tahtoo ja myöntyy kaikkeen edellä sanottuun minkä paikkakunnan pappi juuri on häneltä kysynyt, pysyäkseen alkuperäisessä vihkikaavassa.
Sama toistuu sitten äitimme kohdalla ja samassa järjestyksessä nuotti pysyy papilla koko ajan samana alusta alkaen.
Äitimme tahtoo toisen kerran elämänsä aikana rakastaa jo toista miestä elämänsä loppuun saakka, vaikka edellinen kerta oli noin sanottuna vuonna 1948 helmikuussa, ennen Pentti veljeni syntymää.
Tämän seurakunnan läsnä ollessa minä julistan nyt minun papin oikeudella teidät aviopuolisoiksi ja toivon Jumalan siunausta nyt alkavalle liitollenne, Herra siunatkoon teitä kaikessa.
Pappi onnittelee ensin uuden taivalkoskelaisen avioparin lyhyellä sananvaihdolla, ennen kuin tulee muitten vuoro, vuorojärjestystä ei ole kukaan ennalta määrännyt.
Myös poikana minä annan äitini uudelle liitolle käden puristuksen arvon kun siinä ne minunkin päivät tulevat aikanaan vaikka vihkipallille.
Yksi puute vain on ollut, kuka minut hyväksyy rinnallensa koko elämänsä ajaksi, tuskin kukaan? Seuraavaksi siirrymme keittiön puolelle, josta nyt uusi aviopari tarjoaa hääkahvit.
Maalaismaisemissa kun sitä ollaan niin ainakin juustoleipää löytyy kahvileipävalikoimasta, täytekakku on myös varma merkki siitä että jotakin olemme juhlimassa täällä tänään.
Avioliiton arki siis on päässyt alkamaan tällekin pariskunnalle, toivoa sopii että kaikki menee parhain päin.
Juhlavieraat alkavat pikkuhiljaa poistua kuka mihinkin suuntaan sitten ajallaan. Minä jäänkin tähän häätaloon yöksi kun kyytipuoli ei enää järjesty tänä päivänä kotia.
Sitä vain sopi jäädä ja lähteä vasta seuraavana aamuna aikaisin, yön vanhaksi minäkin tulen minulle niin uudessa paikkaa.
Aamu on vuorossa ja perjantai sellainen kun aikainen kävely viitostien varteen on johtanut ja samalla kohta iso postiauto on ottanut uuden vietävän määränpäähänsä.
Kotona ollaan vasta iltahämärissä.
Näin saatoin oman äitini naimisiin Taivalkoskella.
Viikonlopun jälkeen alkaa minullakin uusi kausi, taas jälleen vieraan työssä ja tällä kertaa mennään rakentamaan tuonne Kiannonkadulle.
Rakennusliike Heusala on saanut minusta uuden työmiehen heti maanantaiaamusta alkaen.
Aikaiset aamuherätykset siis alkavat ja ovat säännöllisiä joka arkipäivä jo viiden jälkeen rupeat järjestelemään itseäsi tien poskeen.
Aamutoimet kun monasti käsittää taas huoneen lämmitysvelvoitteen, että töistä tullessa on valmiiksi lämmin koti mihin tulla pitkän työpäivän jälkeen.
Nykyaika ei vielä ollut tullut minun avuksi tänne joka olisi huolta kantanut minun viihtyisyydestä.
Edelleen oltiin niissä oloissa jotka isävainaja jätti oman kuolemansa jälkeen perinnöksi omille lapsilleen.
Metsässä ne seisoivat pystymetsässä lämmityspuut ja joka syksy oli sen kaataminen tarpeen että selvisi aina talven yli lämmityksen vuoksi.
Muuten oli tullut vaikka holotna niin kuin ukillamme oli tapana sanoa meille lapsille.
Ei ollut tällä pojalla niitä rikkauksia olemassa, millä olisi itsensä nykyaikaan vienyt edes vähänkin olisi helpottanut jokapäiväistä toimeen tulemista näillä korpisaloilla.
Olihan tuo että nyt kulkemaan pääsi tienvarteen ja naapuriin joita oli järven takan useita, aivan muutamien kilometrien päässä.
Suksipelillä kun kulku pimeän aikana ei ollut kovin mieleistä, vaikka pakon edessä sitä oli vain lähdettävä ei auttanut sanoa etten minä, muuten hampaat olisivat joutuneet naulaan ja kohta olisi miestä viety suorasääristen manalaan.

Oli aina aikoja kun kysyi itseltään kun naapurissa on vaikka puhelin, mutta itsellä ei miten sekin on voinut olla mahdollista.
Monasti näin jälkikäteen on selvinnyt että itsehän minä olen ollut kaikkeen syypää ja niinpä totta vie näin on ollutkin aivan oikeastikin.
Minähän sen viime kädessä olen ollut ratkaisijan asemassa mitä minä omalta elämältä vaadin.
Haluanko elää nyhjöttää kuin kala haaleassa vedessä enkä mitään yritä olla järjestämässä vaan olenko minä vaan valmista ollut odottamassa että se tulisi aivan itsestään minulle valmiina tuotuna pirtin ovesta sisään joku kaunis päivä vain.
Eikö sitä nyt yksiaikainen mies voi selvitä ilman työnteon riemujakin vai miten on, tulin silloin jo pohtineeksi.
Meillä oli jo tuohon aikaan hyvä sosiaaliturva kaikille jotka eivät halunneet olla rakentamassa rahamiehille uutta rikastumisen kohdetta.
Mitä minulle työmiehenä jäi käteen ei aina edes työn iloa, yhteiskuntamme piti siitä jo silloin huolen, etten minä vain saisi itseäni nostettua kovin korkealle taloudellisesti.
Työ mitä tuolloin tein oli ihmisterveydelle lähes hengenvaarallista ja henkeen se rupesikin pian käymäänkin, jos ei äly sanonut että hyvä mies lopeta hyvissä ajoin.
Kaiken maailman kemikaalit ne pitikin olla taas sotkemassa hyvää työvirettäni työmaallamme.
Osamaksut on kyllä jotenkin maksettava, mutta miten jos ei minulla olisi vakituista tulonlähdettä joka kuukaudelle.
Miten sitten suu olisi pantuna jos liike olisi kulkuneuvonsa tallista vienyt pois ja olisin taas jalkamies täällä metsäni keskellä.
Siispä oli vain koitettava kestää se myrkkyjen keskellä johon minutkin työnjohto komensi.
Päiviä ne olivat, niitä tulevia kevätpäiviä, vaikka jokaista päivää en enää muistakaan hyvin tarkoin elävästi.
Mutta rakas päiväkirjani muistaa lähes yksityiskohdatkin noistakin piinan päivistä erikseen tällä työmaalla.
Ei minulle riittänyt yksi rakentajan työmaa vaan minä siinä ohella olin myös kalastaja, tuosta päivä kirjamerkintä on seuraavanlainen.
Pitkänäperjantaina ei ollut työpäivä muutoin kuin mitä minulla oli ollut jo vuosi tuo kalastus josta sain suurta tyydytystä koko elämän harmauteen.
Pitkäperjantai on monelle hyvin pitkä, minulle se ei ole ollut milloinkaan sitä. Normaali päivä muitten päivien joukossa, teen samat temput oli päivä mikä hyvänsä niin nytkin olin kiertelemässä koukkupyyntöjäni.
Ensimmäisen koukkuavannon juurella oltiin tuolla Mikkoslahden selällä, eikä se ollut mikään helppo juttu aukaista tuotakaan avantoa kirveellä, minulla kun ei ollut tuuraa vielä käytössäni tuolloin vaan isäni ostama kirveen nysä jolla piti tehdä kaikki halkotyötkin liiterissä.
Siinäpä työn tekaisit kun sait vähänkin vettä tirsuvaksi.
Vanhempi kalastaja pitää nyt minua aivan mahdottoman työn teossa, kirveen kanssa olen lähtenyt madekoukkuja kokemaan.
Enpä ole ollut sitä mieltä että tämä olisi ollut tuuralla toimitettava toimenpide kun en milloinkaan ole itselleni hankkinut, kun kuulu olevan jopa kalliskin hankintahinnaltaan.
Mutta voihan se itse hankkia hintansa takaisin kun saa sieltä reijästä isomman kalan, eikä kävisi niin kuin monet kerrat kalareissulla että hakkasin matikkakeppini poikki kiireen kanssa kun siellä koukussa tempoili melkoisen tuntuinen suuri made.
Viisastuminen vie aina oman aikansa niin nytkin vesi vain tirisi tirisemistään ja kohta minulla oli täysin tilanne poissa hallinnasta.
Vesi oli päässyt voittamaan aluetta niin paljon ettei minulla ollut enää mitä tehdä.
Vesi pärskyi joka puolelle minua, olin kohta itsekin lähes läpimärkä vain sen takia ettei minulla ollut oikeata työkalua tuohon paikkaan sillä kertaa.
Kantapään kautta on tehtävä näköjään kaikki työt ennen kuin ne opit.
Pitkänperjantain kalastaja on nyt märkä vai onko se joku jumalamme rangaistus, pyhänä tehdystä tarpeettomasta työstä kenties.
Mutta jumalani ei ole minua kokonaan hyljännytkään, tunnen kuinka on voimakas veto koko ajan avannossa jossa on minulla ollut madekoukku jo jonkin aikaa.
Harkintaa nyt tarvitaan ja sitten saadaan jonkinlaista tulosta kenties, riisunpa ripeästi pois paksun toppatakkini ettei se olisi este tähän jännään tilanteeseen joka nyt on tässä käsin kosketeltavissa.
On jännät paikat jään päällä nyt, olisitpa nyt pitkänperjantain pitäjä itsekin mukana ettei aikasi kävisi kovin pitkäksi.
Vielä yksi toimenpide, oikea käsi paljaaksi vain ja äkkiä olkapäätä myöten. Käteni sukeltaa jäähileiden läpi joita en ole ennättänyt siivota pois tieltä vaan teen kylmäverisen ratkaisuni, lähes salamannopeana ratkaisuni.
Olen saanut sormeni mateen suuhun ja pidän sitä puristusotteessa jonkun aikaa että kala väsyy enemmän, eikä pane niin vietävästi vastaan kuin muutoin vapaana ollessa tekisi.
Vanhempi kalamies siellä keinutuolissa huokailee miksi se ei nosta ylös sitä kalaa joka on sekä koukussa että sormet tukevasti tulevan kalan suussa. Kalapa onkin niin suuri ettei sovi tehdä mitään äkkiliikettä ettei koituisi mitään odottamatonta vastoinkäymistä.
Ajatella että niin iso tulija ettei sovi avannonkaan reijästä sovinnolla niin se vain on iso, minkä teet kun ei ole apumiestä avantoakaan suurentamaan vaan täytyy tyytyä omaan harkintaan ettei se vain nyt enää mitenkään pääsisi karkaamaan kynsistäni.
Vaihtoehdot ovat vähissä, alkaa tilanne mennä äärimmilleen jännäksi. Saatava se on kuitenkin tai ajatella antaa mennä kasvamaan.

Päätös tehtynä, pikkuhiljaa alan madetta leukaperistä puristaa ja hivuttaa ylöspäin, rutinaa vain kuuluu sormien tietämistä jotka nyt toimivat pakon edessä kun vonkaletta pitää kiskoa oikein väen voimalla ihmisten ilmoille.

Vaikka made onkin liukas kala muuten niin tämän mateen tulo ei ole kovinkaan liukkaan puoleista vaan päinvastoin nyt joutuu päättelemään.
Nyt kyllä on ahtaat paikat kun kuuluisassa kirkossa
Pielavedellä ettei edes pappi sopinut sisään saarnanpitoon kansalleen.
Mutta nyt se siinä jään päällä no iso made siinä venyttää enää muutamia kertoja itseään ja niin päättyi elävän mateen tarina sillä kertaa siihen, Kiantajärven Mikkoslahdelta saatuna.
Minulla vain on edessäni oma murhe, minne minä sen nyt saatan näin pyhän aikana myyntiin.
Vaihtoehtoja oli kovin vain vähän no yksi tai kaksi sentään oli hetken mielessäni, onhan minulla hyviä tuttuja tuolla kylällä että sinne minä lähdenkin nyt ensi tilassa.
Kaksi isoa lapsiperhettä hakataloista Rantakadulta olivat onnellisia tuon mateen saajia ja minä onnellinen että sain pois käsistäni.
Sain kiittää luojaani että näin hyvin kävi tässä, ensikertaa noin ison kalan kanssa.
Tulevaisuudessa paljon eteenpäin saan vielä suuremman mateen josta kerron kaikki yksityiskohdat sadan gramman tarkkuudella, kalamies se saa kunhan jaksaa uskoa niin olevan.
Kumpihan voiton vie, vieraan työssä oleminen vai tuo ammattikalastus, tutulla kotivesillä jää vain nähtäväksi kun kevät tässä edistyy ja saaliit ovat jo huomattavasti runsaammat ja saatava markka on suurempi kuin vieraan työstä saatu korvaus menetystä vapaa ajasta raharikkaan yrittäjän hyväksi jota juuri käyn säännöllisesti palvelemassa joka ikinen arkiaamu aivan kellokortin tarkkuudella.

Työssä poissaolot ovat aina olleet kovin harvinaisia jos olen ollut vieraan työmailla ei ole ollut aihetta siihen on ollut sen verran nöyrä palvelija, jolle ei pois olot työpaikalta olleet tarpeen.
Tuolla työmaalla on hyvä työmaahenki, kaiketi tultiin juttuun puolin ja toisin toistemme kanssa.
Normaalina päivänä aamusta alkaen aamusta alkaen meidät jo nähtiin sen työn merkeissä mihin meidät oli sille työmaalle palkattu.
Rakennustyömaan suoritteet ovat hyvin monilaatuiset.
On monen alan ammattilaista tai sitten näitä joka paikan höyliä kuten me aputyötä tekevät hanslankarit omana ryhmänään.
Rakennustyömaan loppusiivoukset alkavat muutamissa huoneistoissa olla käsillä ja minullehan sitäkin hommaa tarjotaankin kun ketään muutakaan miestä ei ole siihen laittaa.
Minäpä teen työtä mitä minulle käsketään, mutta en enää tämän jälkeen valitsen sen nykyisin itse, enkä ota vastaan neuvoja.
Tuo oli kyllä ajattelematonta pomolta panna tuohon työhön kun minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta vaarallisista liuotinaineista joilla minä olin tekemässä nyt lähes viimeistelytyötä tulevissa asuinhuoneissa.
Ammoniakki on supermyrkyn nimi jota minä joudun hengittämään nyt päivästä toiseen, eikä minua oltuna mitenkään valistettu käyttämään suojanaamareita kun kyseisiä aineita joutuu työn edistymisen vuoksi käyttämään.
Enhän minä halunnut työmaalla humalaiseltakaan näyttää vaan ammattinsa osaavalta työmieheltä.
Mutta nyt oli kaikki toisin, hutikassa sitä tunsi olevansa sen jälkeen kun töistä iltaisin meni kotia ja kuinka keveä oloni oli kuin olisi leijunut välillä pilvissä ja jalat olisivat olleet irti maasta välistä.
Kauanko minun on halu tehdään tätä josta tulee näin paljon sivuvaikutuksia, jopa kaiketi terveyskin voi vaarantua tämän myötä kun ei kukaan anna mitään opastusta tällaisten aineiden pitkäaikaisesta käsittelystä.
Viikkoja jo jatkunut sama meno työmaalla, saa aikaan sen että en ole enää tämän työmaan työntekijä.
Olokin on jo niin muuttunut aloitekyvyttömäksi, ettei iltasella kotia mennessä ole enää halua lämmittää edes uunia lämpimäksi, että olisi sitten lämmin olo itsellään, myrkkyaine oli siis tehnyt tehtävänsä kaiketi josta pyrin nyt eroon tuli mitä tuli.
Vielä hyväksi lopuksi olin kuitenkin järjestämässä hiihtoviestijoukkuetta tulevaan rakettiviestiin, jonka hiihtäminen oli Suomussalmella jo perinteiseksi päätetty tapahtuma näin kevään korvalla kun hanget olivat vielä kovia, eikä keli ollut vielä sose tai hyhmää ladulla.
Se oli viimeinen palvelus tälle työmaalle jota palvelin sen kevättalven ainoastaan, saamatta muuta kuin ammoniakkihumalan itselleni.
Näin hyväksi lopuksi mennään mukaan vielä tuohon minun touhuamani rakettiviestin osanottajiin, jotka sain kasaan työkavereistani.
Aloitetaan vanhemman polven lykkijöistä, Antti Manninen kiersi osuutensa siinä vähän yli kymmenen minuutin kieppeille, Tahvo Kekäläinen kait oli vanha tekijä hiihtäjä nuoruudessaan kun hän oli nopeampi monta nuorempaa.
Antti Kinnunen, kirvesmies kuten Tahvokin viipyi ladulla reilut yhdeksän minuuttia.
Nuorempi kaarti oli siinä vanhemman ja toisen vanhemman välissä, hyvin tasaisia oli nuo ajat. Martti Heikkinen, myös kirvesmies kuten Hemmo Keränenkin hiihtivät omaa osuuttaan tasatahtia.
Itse allekirjoittanut ei saanut enää suksiinsa mitään vauhtia, peli oli menetetty ja takkiin oli tulemassa, palkinnot jakoivat ne jotka maalissa olivat ensimmäisten joukossa.
Me oltiin C-sarjan puulaakihiihdon 12:sta mutta kokemusta saatiin mistä muille jakaa, eläköön hiihtourheilu kaikissa muodoissaan.
Siis nyt olin vapaa mies, olin kovin kypsä ja pettynyt että näinkin voisi käydä en vain edes odottanut että näin pitää jättää työmaa, jossa olisi vaikka vielä ollut muutakin tekemätöntä työtä, kuin nyt edellä kerrottu.
Mutta minun vahvempi alue ja kohta osaaminenkin on ehdottomasti kalojen kanssa työskentely, näin minä olen itsekin asiani ymmärtänyt se on minulle kaikki kaikessa.
Eikä ole kenenkään syynin alla, paitsi jos tuo Lankinen käy aina muutaman sanan vaihtamassa että lähteekö sitä kalaa ja kysyy kohta, että onko ne lupapaperit kunnossa.
Se on vain pienin häiriötekijä elettävässä elämässä, jos elantonsa ottaa jään alta talvella ja kesällä isojen aaltojen päältä.
Niin ei yhtään samanlaista aamua tullut, kaikilla oli oma viehättävä asema päivänä jolloin minut aina jopa naapuritkin näki että tuolla se kalamies nyt seisoo heikoilla kevät ja syysjäillä.
Niin kuin edellä on käynyt ilmi, tuo vuosi 1974 on ollut monessakin suhteessa hyvin monivivahteinen ja vaiherikkain vuosi minulle aikoihin.
Olen oppinut paljon uutta ja hyvinkin tärkeää, mutta ei suinkaan jätetä tätä vuotta vielä, onhan siinä tapahtumia vielä vaikka millä mitalla kerrottavaksi asti.
Menenpä noin kyläkäynnille vaikka Myhkyrin Saimi Seppäselle, hyvin tunnettu henkilö Suomussalmella.
Hyvin vieraanvarainen ihminen tuo Saimi on ja kuihtuu käymään aina tavatessamme milloin missäkin.
Hyvin usein tapaan Saimin istuvan jo postiautossa kun minä vasta lähden kyytiin noin viiden kilometrin jälkeen Saimista.
Jopa rahastaja joutuu luovuttamaan paikkansa Saimille. Niin minähän olin nyt kyllä käynnillä paikan päällä Myhkyrin uudella puolella ja olivat merkkipäivät meneillä, ihminen kun vanhenee ajan myötä joka hetki ja tunti niin myös Saimi oli viettämässä 75-vuotisjuhliaan omassa rakkaaksi käyneessä kodissaan.

Vieraat olivat jo päivällä käyneet suurin osa, mutta ei se tahtia haitannut mitenkään näin tuttujen kesken.
Onnittelut olivat Saimille paikallaan, olihan saanut nähdä pitkään tätä aikaansa syntymästä lähtien ne 75 vuotta.
En vielä tuolloin tiennyt että Saimin hyvä tuttava on yhtenä aiheenani minun elämäkerrassani.
Myhkyrin Saimi Seppänen oli myös Kekkosen hyvä tuttava ja tapasivatkin monet kerrat Kekkosen käydessä Suomussalmella.
Kerran oli taas Kekkonen käymässä Suomussalmella ja oli parasta aikaa menossa kunnanvaltuuston istunto kunnassa ja kaikki herrat olivat paikalla, lääninmaaherraa myöten.
Voitte arvata vain mikä kohu siitä syntyykään kun Saimi tempaisee oven auki valtuustosaliin ja rupeaa ensi töikseen Maaherraamme haukkumaan.
Kaikki laatusanat siinä sujahtavat vasten maaherran tulipunaista olemusta ja hikikarpalo siinä helmeilee myös nimismiehellä otsan kohdalla.
Sinä pöljä, sinä hullu maaherra veit maani nimismiehen kanssa kieroille rosvoille.
Kekkonen kohteliaasti kyllä ne pöljiä ja vähällä älyllä joskus ovat nuo herrat, mutta mitä sinulla on vielä mielen päällä tällä kertaa.
Kekkonen osoitti myös tällä tavalla olevansa tavallisen kansan puolella, jopa herrojakin vastaan jos niin aina tarvittiin, yksi esimerkki tässä tällä kertaa. Saimilla oli nyt hyvä koti, kullan kallis ne maailman mukavuudet hänkin kerkesi kokea elämänsä varrella kuin uuden kodin se on suuri asia kaikille jotka ovat lähes savupirtissä syntynyttä ikäpolvea.
Meillä nuorilla kuten minullakin on vain historiatietoa koko vanhasta aikakaudesta, mitenkä sitä silloin ennen vanhaan tultiinkaan toimeen.
Kunnasta tytöt ne käyvät Saimin perään katsomassa joka ikinen viikko lähes. Nykyaika on mahdollistanut tällaisen palvelumuodon kaikille joilla ei ole kykyä suoriutua kaikesta kotitaloustyöstä itse.
Muuta naisväkeä sitä kun ei ole paikalla, pojat ovat mutta emäntä on vielä saamatta tai laittamatta niin kuin on itsellänikin asian laita, menee sitä muita neuvomaan hyväkin neuvoja.
Seppänen ja Seppänen on tähän Myhkyriin perustanut perheensä, eikä he näyttäisi olevan kovinkaan läheistä sukua toisilleen.
Jo lähes kolmesataa vuotta sittenkin menivät saman sukunimen omaavan kanssa yhteen niin mikä ihme tuo sitten on jos tällä vuosisadalla näin sattuu.
Saimin aviopuoliso Lauri se kyllä vaikuttaa olevan sukua meillekin.
Myhkyrin Saimihan otti koko lapsikatraan mukaansa kun hän lähti kylää kulkemaan niin monet kerrat ne myös poikkesi meillä, taidettiin välistä olla jopa yökunnissa tuohon aikaan.
Minulla kun olisi asiaa Seppäsille niin minä järjestin monet kerrat niin että se oli yleisesti lauantai illan puoli paremmin niin sain aina käydä saunomassakin kun omaa saunaa oli talvella niin iso työ lämmittää yhdelle hengelle.
Ei niin ollut mitään kannatusta, puuta menee ja paljon niin ja joutuu tekemään paljon enemmän halkoja.
Sunnuntaiaamuna sai Saimin keittämän riisipuuron matkaevääksi kotia. Saimi otti kaikki mustat riisit pois hyvien seasta, että saataisi hyvä puuro se oli kai joka sunnuntaiaamuinen näky omille lapsilleen että äiti Saimi on kaatanut kilon ryynejä helmoilleen ja nokkinut pois kaikki mustat ryynit.
Kanssakäyminen oli jatkunut ennen minuakin Myhkyrin väen kanssa, ennen kaikkea kevätaikaan pojat kulkivat Eemelin kanssa soidinmetsoja harventamassa Karvosenkankaalta ja Vuonnanniemen huuvekuusikoista.
Meille pienemmille aina kerrottiin, mitä nuo isot hengettömät mustat linnut ovat.

Saimme aina saman vastauksen, sehän on se huuhkaja, ettekö te sen vertaa tunne lintuja, meille aina vain väitettiin niin sitä vain siinä uskossa huuhkajaa makeata lihaa suuhunsa pistimme ilomielin, metsäinen keitto on aivan paikallaan välistä, ettei olisi aina vain sitä samaa, eilisen eilistä ja vielä moneen kertaan lämmitettyä.
Makuelämys koettiin jo lapsena metson täkkä, siinä syötiin ei sitä herroillakaan ole sen kummempia herkkuruokia juhlapöydässään.
Köyhät olivat hyvin siis kimpassa mitä tuli elannon hankintaan myös luvattomasti, nälkä on hyvä opettaja.
Kanssakäyminen jatkuu Myhkyriin hyvin monia vuosia, Saimi on hyvä asiakas ostamaan joka viikko kalaa minkä minä pyydän Kiantajärvestä, muutenkin myyntiä varten. Puolin ja toisin tässä on syntynyt liikesuhde kuin ihan sattumalta.
Minulla kotona on nyt melkoisen siistiäkin, olen saanut naisen kunnasta joka minun puhtaudesta pitää huolta ei tarvitse kolmea viikkoa pitää samoja alushousuja jalassa voi vaihtaa housut ja paidan jotakuinkin joka viikko siis melkoista edistystä siisteyden puolesta.
Pyykinpesu oli meillä aina kovin työn takana, varsinkin talvisaikaan siinä oli niin suuria esteitä ja veden hankkiminen pyykkipaikalle oli melkoinen työmaa, apuvälineitä kun ei ollut.
Moottorikelkka toi tullessaan melkoisen paljon helpotusta myös pyykkäystyöhön, pari tai kolmekin saavia kerralla oli mahdollisuus hakea talvisin pyykkivettä.

Lue lisää

Vertaa sitä nyt vaikka entisaikana hankittuun veteen, silmukka kaulan ja hartian seutuville ja sen kun rupesit itse hevosen osaan, hevosen jota ei ollut enää lähimainkaan saatavilla.
Eemelinkin hevonen oikeni omaan talliinsa viimeisen kerran kun se sai pitkästä aikaa kunnon apetta syötäväkseen.
Nuoren puoleinen hevonen se ei näytä tajuavan kuinka paljon sitä kertasyönnillä ahmii hyvän parasta turvasta sisäelimiin jos omistaja ei itse pysty sitä säännöstelemään määrällisesti.
Muita kopukoita se Eemeli harrasti vain yksi oli äkimys, jolle pelkkä reen näkeminenkin aiheutti henkisiä kärsimyksiä, varmaan polle oli ollut ankaralla isännällä aikaisemmin vetojuhtana metsätöissä, me ja tiedä vaikka olisi saanut vänkärin kangilla pitkin lapoja.
Oliko tuo äitimme lopullisesti hyljännyt vanhan kotinsa kun minullakin pitää turvautua kunnan apuun siivoustehtävissä.
Vanhapiika Suuronen oli niitä ensimmäisiä käyjiä kodissani ja mikä oli yllättävää ei pölyä enää missään.
Mitä oli tapahtunut minun omassa kodissa niin erikoista, että joka puolelta hohti uutta valoa kaikkiin aistimiini.
Äidinkään aikana ei meillä ollut milloinkaan viime vuosina näin siistiä.
Vanha kansa tietää sanoa puhtaus on puoli ruokaa, eikä tuohon ole mitään lisäämistä, vanha viisas kansa tiesi mistä puhui.
Minulla oli pitkästä aikaa täysin puhdas koti missä nyt minulla oli ilo asua, oman itseni kanssa.
Nyt ei varmaan tarvinne laittaa mitään pirttihirmua huusholliini,
kun kunnassa on puhelimen soiton päässä näin näppäriä tyttölapsia hoitamaan minunkin siivouspuolen.
Kyllä se siitä huolimatta aina viikonloppuisin tuli mentyä tuonne kylänraitille, katsastamaan retonkipukeisia sirkeäsilmäisiä tyttölapsia.
Eipä se pojan äitikään poikaansa ole tyystin jättänyt unholaan vaan käy aina tietämässä mitä tänne nyt kuuluu ja miten menee päivästä toiseen.
Sitten tapahtuu, siellä Elomaalla äitini on yllättänyt, Eetun pojan pontikkapuuhista ja on näin saanut välit rikki.
Äitini ei ollut milloinkaan lempeä viinamiehille, eikä kyllä naisetkaan saaneet äitini hyväksyntää omassa kotipiirissään.
Äidilleni viina oli kuin punainen vaate on härkätaistelijan areenalla.
Vasta talvella vihitty pariskunta oli kohdannut ensimmäisen todellisen vastoinkäymisen josta ei näyttänyt pääsevän muutoin eroon kuin muuttamalla takaisin kotia poikansa luokse.
Meni vain muutamia viikkoja kun näin myös käytännössä tapahtui.
Tilanne oli niin vakava ja vaihtoehdot vähissä.
Mitenkä sitä minä nyt, tilanne on uusi myös minulle ja mitenkä minä sulatan noin vain uuden muutoksen itsessäni.
Minä kun olin jo tottunut ajatukseen, nämä ne päivät olen aivan yksin eikä kukaan tulisi enää sotkemaan ja hämmentämään minun yksityiselämääni mullinmallin sekaisin.
Äitini tunsin niin hyvin, hänellä oli vanha tapa lähteä toisten asiat pistämään todella solmuun. Luottamus omaan äitiini oli mennyt jo kauan sitten, eikä poika äiti suhde enää voinut olla missään muussa kunnossa mikä aikoinaan jäi voimaan.
Pirulle kun antaa pikkusormen niin se vie koko käden, äidissäni eli sisimmässä pikku piru.
Jos äitini eläisi vielä niin hän olisi saavuttanut ison pirun aseman minun sydämessäni niin oli suhteemme kehittynyt vuosikymmenien aikana vaikeaksi.
Kuolema on oikea rangaistus ihmiselle joka vihaa omaa lastaan yli kaiken ja ottaa jonkun ventovieraan paremmaksi ihmiseksi rinnalleen.
Kesä oli ehtinyt parhaaseen loistoonsa kun tämä herrasväki Määttä linjalle ilmaantui nyytteinensä ja reppuinensa.
Tämä oli ensimakua mitä tuleman piti tälle pariskunnalle.
Minä luulisin ettei se ole valoista sen paremmin täälläkään, olinhan minä itsekin jo päässyt itsenäistymään siinä määrin ettei minua niin vain enää mollata kummankaan osapuolen puolelta.
Annas katsotaan mikä tämä on, minäpä sen nyt otan huomioon, isäni rakentamassa kodissa on minulla tietty oikeus sanoa sanottavani ääneen saakka. Kaikki kyllä alkoi melkoisen leppoisasti, heti kohta menivät Hankkijalle ja ostaa porauttivat käteisellä veneen ja moottorin, pienen ja pienen.
Vene oli pieni ja moottori niin pieni, että myrsky olisi voinut kai viedä veneessä olijat lähimpään saareen niin vähän siitä tehoa varmuudella irtoaisi vesillä. Vene ja moottori ja niin paljon hyviä tai lähes uusia verkkoja tuo tullessaan Määttä, taitaa olla oikein kovakin kalamies omalla vesillä Taivalkosken jokijärvellä, mitäpä minä siihen.
Minä taisin saada mieleisenkin kalakaverin itselleni tai ei nyt ihan, verkolla jos tottuu käymään itsekseen niin on siinä sitä jotakin kun kaikki näkee vain omin silmin.
Minusta on vaikea jakaa yhteistä onnistumista jonkun toisen kanssa, vaikka olisi vain kalastajan saaliikseen saamasta saalista.
Minusta on mahtavaa kun pystyy sen toteuttamaan kaikki alusta pitäen yksin, vaikka en sillä sano etteikö joskus kalakaverikin olisi ollut paikallaan, tilanteet vaihtelevat joka hetki.
Muikkuverkot jos niitä on mistä mättää yli lahtien on selvää että on pieni ihme ettei siihen ei niin mitään aina tarttuisi jos on olemassa oikea silmäkoko ja otollinen ilmanala pintapyyntiä varten järvellä.
Kyllä niitä verkkoja laitettiin oikein saavitolkulla pyyntiin yhdeltä verkonlaskukäynniltä, jopa kerrankin siinä tuli mieleen on ne kalat nyt vain sokeita kun eivät kierrä verkkoja, vaikka olisi annettu pieni mahdollisuus siihen tälläkin kertaa.
Kohotkin on varustettuna yli metrin mittaisella tapsilla, että ylikin olisi jo päässyt aivan vaivattomasti, mikä kumma ne oikein pakottaa ahtautumaan verkkojen silmiin kitumaan.
Pohjaverkot taas ovat aina pohjassa viihtyviä kaloja haravoimassa ja niin nekin tulee saman tein keittokattilaan jonkun suursyömärin makuhermoja tyydyttämään.
Sankotolkulla lähtee seuraavana aamuna pinta pyynnistä olevista verkoista, siinäpä sitä nyt ammatin lykkäsi, sitähän jo tuntia menee pelkkiin päästelyhommiin muikkujen osalta.
Siikakalat tulee otettua pois verkosta siinä samalla kun nostaa verkkoa ylös ja toinen pää vajoaa yhtäaikaisesti uutta pyytämään.
Nyt on alkanut valtion vesiltä tehopyynnin aikakausi sen kun uutta liinaverkkoa ostaa kauppojen hyllyltä ja ammattitaitoisesti ne myös pauloittaa.
Niin olen minäkin tehnyt vain harvojen verkkojen osalta, itse olen monet verkot paulaan laittanut.
Veneen vakavuus ei aina tuulen puuskan kohdatessa ole mikään hyvänlainen, lasikuitu on niin kevyttä materiaalia että se menee kuin se ei mikään vene olisikaan ollut vaan jokin tuohikaarna jonka on aika irronnut rantakoivikosta mennäkseen sitten omia menojaan.
Myhkyrin Saimi sai taas talvikalat, nelikko täynnä mätimuikkuja suolassa ja kalakukkoja tuoreina sai nyt Saimi nauttia lasten kanssa.
Saimi kun ruukasi yleensä sanoa myös aikuisiässä olevia vieläkin lapsikseen eikä niinkään nimen perusteella.
Jopa tytöstä käytti ilmaisua vauva, mene ja tiedä miksi, Väliahon aitan rappusilla kerran käytiin pieni kohtaus.
"Haluttaako pojilla pillua?", oli ollut kysyjän kysymys.
Pojat siihen yhteen ääneen sanomaan ettei nyt tällä kertaa tee mieli ja tilanne päättyi siihen sillä kertaa, tarina ei tiedä miten jatkossa, olivatko pojat yhtä ranttuja tarjottuun tarjoukseen.
Tarinan kertoja makaa jo maatuneena Härkökankaalla, uudessa ja onnellisessa ajassa jossa ei tiettävästi tulla enää kysymään mitään.
Myhkyri ei ollut ainoa paikka minne minä saatuja kaloja toimittelin, pitkin kesää ja talvea kaikille suunnille se silloin kelpasi.
Ämmänsaaren kaupat saivat olla rauhassa lähes tyystin, pari kertaa meni kaloja kyllä Ämmänsaaren sairaalalle kun alkoi saaliit olla sen verran suuria etteivät lähitalojen asukkaatkaan ehtineet kuluttaa sitä kalamäärää aika ajoin. Syksyiset puolukkametsät olivat aina käytössä joissa viihdyin hyvin aamusta iltaan sen jälkeen kun oli ensin hoitanut verkkopyydykset ja kalat niistä. Saavitolkulla niitä rahtasin pitkin Ämmän kauppoja ja torillekin jo silloin oli ostaja ilmaantunut, joten vein myös hänelle.
Vesimatka Ämmään oli vajaat kymmenen kilometriä ja oli luonnollinen kulkutie kesäiseen aikaan kylälle asioitaan toimittelemaan.
Tuttu Turjanlinna maisteri ei enää ollut katsomassa, kuka se siinä lähes keula joskus upoksissa kulkee mummon saarta kohden.
Karihtaniemen kipakan Amandan pojan poikahan se täällä mennä puksuttaa tienestiään kaupalle.
Sitä vaan pitää olla näin vaatimaton tällä kertaa, rahkeet eivät anna enempään varaa.
Tämä ei ole minun saamattomuuttani yksin ei siellä maisterinkaan korsussa ole sen paremmat ajat, kuin minulla nyt.
Mehän ollaan kovin tasavertaisia ei nykyaikaa ole vielä näkynyt kummallekaan ei ole pirssillä vielä kummankaan pihaan porhallettu, eikä Kainuun valo ole vielä tuonut valoa synkkään syksyyn, puhelin ei ole pärissyt omaa sointuaan. Kainuun yhteinen sonta siijoni ei ole vielä julistanut maailman loppua kummankaan porukkaan.
Postilaatikko on kyllä ollut jo vuoden tuolla viitostien varrella että kyllä siihen olisi sopinut muitakin lehtiä ja laskuja kuin osuuskauppa maakunnan jäsenilleen tilaama yhteishyvä.
Ne laskut ovat maksaneet aivan toiset ihmiset ne jotka omistavat kaiken maailman mukavuusoppinsa näillä leveysasteilla ja vaan tyydytään Suomen tietotoimiston STT:n uutisiin kello 19.00 ja lauantaitoivottuihin lauantaina, iltahartaus antaa aihetta myös, niillä sitä onkin koitettuna toimeen tulla nämäkin alle kolmekymmentä elämän vuotta, tuleva onkin täysin jumalani kädessä, miten antaa minulle kykyjä ja lahjoja eteenpäin mennessä.
Jään mielenkiinnolla odottamaan eikö vaan. Rannat alkavat pikkuhiljaa muuttua perin hiljaiseen suuntaan, minun lisäkseni täällä ei enää näy kuin jokunen uskalias.
Niinpä rannat eivät olekaan asutusta täynnä tätä kertoessani vain kalamaja tuossa Pyöreäniemessä tai ei kalamaja vaan Pappilan vanha aitta se siinä ihmetellen on jäänyt pysyvästi seisottelemaan yksikseen ei minua käydä edes kattomassa vaikka minut tänne halusitte, pois sieltä oikeasta paikasta jossa minulla olisi ollut paljon enemmän silmäpareja syynäämässä.
Minä olen jo vanha ja yksin ovat jättäneet tähän tuulisen niemen kärkeen. Voi minuakin vanhusta, milloinka minä saan olla asuttuna, sitä minulle ei ole kukaan kertonut milloinkaan.
Jospa sitten joskus kun minusta ei ole teille mitään iloa, olen täysin lahonnut ja te sitten pistätte minut maan tasalle, vasta sitten te olette onnellisia.
Vuosi ei suinkaan ole vielä loppumassa vaikka sitä olemme jo kauan enteilleet, moni asia pannaan hyvälle alulle kuten yksi esisopimus kauppakirja kirjoitetaan yhden halukkaan tontin ostajan kanssa tuona syksynä, Janne Aatami Pelttari on niin paljon paikasta kiinnostunut että häntä syyhyttää jo kovastikin tuo pienoinen kunnas Mikkoslahden puolella, ettei hän saa melkein yhtään rauhaa.

Esisopimus tehtiin myös sillä ehdolla että paikka jäisi minulle lopullisessa jaossa. Nytpä tästä se alkoi minun osaltani se jokin johon tuonnempana tulen moneen kertaan ottamaan kantaa kun tullaan tähän päivään.
Moni seikkaperäinen asiakokonaisuus sai alkunsa juuri tästä vuodesta en vain tiedä miksi.
Herääminen kuin tosi unesta lähes on tapahtunut, aktiivisuus on minusta saanut yliotteen ja jälki on myös sen mukaista. Nämä rannat ne varmaan on yksi syy mitä tässä lähivuosina tulee tapauksien johtopisteeksi nousevan melkoisella varmuudella. Se tapahtui mitä minä koko ajan vähän pelkäsinkin, henkilökemia ei äitini kanssa toimi ja toisen on sitten väistyttävä isännän tieltä.
Katsoin että minulla on vain huone miehiä kun äitini toi uuden aviomiehen samaan talouteen minun kanssani asumaan ja se ei heitä miellyttänyt alkuunkaan ja senpä vuoksi kävi kuten kävikin, tiemme erosivat hyvin varhaisessa vaiheessa, kesästä se alkoi, loppusyksyyn sitä vain pääsi jatkumaan.
Äidin poika suhde oli saanut varman oloisen lopun aivan kotioloissa.
Minä olin taas vapaa niistä piinan hetkistä joita minulle oli yhdessä asuissamme koitunut, näin oli kuitenkin parempi.
Ei tule mitään että aikuisella miehellä on vielä olemassa sellainen kuin äitijarru, joka voi vielä viskoa omaa poikaansa miten tahtoo tuolla maailmalla tavatessa toisten kanssa.
Pisteen kun laittaa perään niin eipä siinä enää maata olekaan, hellurei olenkin nyt taas vapaa toisten mielipiteistä, saan määrätä oman vauhtini nyt itse, kukas muu sitten. Siispä siis olemme päässeet normaaliin päiväjärjestykseen, johan tuo oli taas aikakin niin mennä, muutenhan siitä olisi vaikka tullut täysi kaaos, ties mitenkä olisi voinut pahemmin käydä.
Kirkko on kotini jota arvostan enemmän kuin mitään paikkaa maailmassa. Siis oikea paikka se niin pyhä minulle ainiaan niin kauan kuin itse elän tätä maailman mahdottomuutta.
Tänä kesänä ei paljon suku vieraillut meillä vain Pentti Helsingistä osasi käydä pikakäynnillä juurillaan, sitä eivät varmaan juuret paljoakaan kiinnosta.
Kun ei kyllä siskoanikaan siellä Keski-Euroopassa Sveitsissä on onnistunut pärjäämään niin hyvin kuin ihminen yleensä voi kaikin puolin, mitä tämä pikavisiitti, lähes alastoman miehen kanssa osoittaa.
Meillä talvella ovat sentään vaatteet päällä kun ollaan ja tänne tulevan joulun aikoihin pikkupikku bikineissä.
Rohkea teko kaiken kaikkiaan, mitä lienee liikkunut päässä kun hän havahtui nähdessään ettei meillä eletäkään kesän suvessa tähän aikaan vuodesta. Kokemusta kaikki sanon minä ja lähden saattamaan vieraita kohti yöjunaa Kontiomäkeen.
Juna lähtee ajallaan niin kuin tiptop aikataulu, jota saksankielisissä maissa korkealle noteerataan.
Minä lähden linjavuorossa taas kohti kotia, menivät ne, minä jäin niin sitä ollaan täällä metsän kanssa sulassa sovussa ja tullaan toimeen jotakuinkin oman onnensa nojassa.
Ei ole vielä käyty missään ulkomailla, eikä siitäkään ole niin minkään taivaan valtakunnan suunnitelmaa, että vielä sitä joskus tulisi oikein käytyä, vaikka edes tuolla Ruotsissa.
Venäjä on valtio jossa en tule ikinä käymään, olkoon poloiset omissa kolhooseissaan niin kauan kuin oppivat tekemään rehellistä työtä isänmaansa hyväksi, joka elämän alalla.
Taaksemme on jäänyt edellinen vuosi monine eri tapahtumineen niin paljon tapahtui ettei olisi voinut kuvitella, että yhden ihmisen elämään tulee niin sanottua toimintaa.
Aloitamme vuoden 1975 ja se saa alkunsa minun kohdalta kun olen vastaanottamassa vuotta tuolla Taivalkosken Jokijärven kylällä Elomaassa.
Poikamiehenä minulla on sama missä se vuosi vaihtuu uuteen, olisiko ollut se parempi jos jonkun hameniekan kanssa olisi alkanut uudelle vuodelle, tuskin siitä olisi seurannut mitään sen kummempia ihmeen ihmeitä.
Naapuritpa eivät ole vielä kovin päässeet juoruilemaan siitä että nyt se laittoi vellinkeittäjän itselleen oikein paikan päälle.
Minkälaiseen taloon sitä vellin keittäjää ollaankaan hakemassa tällä kertaa. Annas kun minä vähän valaisen sitä puolta itse ettei ne muut pääse siihen turpaansa lykkäämään ensin.
Tehän odotatte kuulleet paljon puhuttavan kylän juoruämmistä, joita myös näissä maisemissa on aivan riittämiin, esim, vain tuosta naapurista ei sen kauemmaksi tarvitse ämmiä mennä hakemaan.
Mikähän viehätys siinä mahtaa olla kun saa kertoilla toisten asioista niin tarkkaan, kuin ei omissakaan asioissa olisi mitään toivomisen varaa.
Menenpä niitä vähän neuvomaan niin kohta laittavat melkein virkavallan perään kunnianloukkauksesta tai vähintäänkin kotirauhan rikkomuspykälää tulkitaan. Lähinaapurit ne ovat kaikkein pahimpia, levittämään epäsopua naapurusten kesken, vaikka minä aikainen mies olisin käyttänyt ventovierasta naista yhden yön tarpeita varten, johan siitä kohta saa tietää koko lähitienoo.
Minulla pitää elää edelleen pimeän turvin, yöllä hiipiä pimeässä metsän kautta kotia, ettei vain kellään ole näköetäisyyttä minuun nähden.
Onneksi on pimeää vuodessa niin paljon että voin näinkin toimia, yöllä tansseista palattaessa minulla on nyt se jolla on jalkojen välissä se puuttuva osa johon minulla on se oikea vastakappale.
Minähän en ole enää aikoihin käyttänyt pienempää velipoikaani kuin kusella käynnilläni nurkan takana.
Alkaisi jo pojat olla minunkin vuoro jälleen, muuten koko elämäni voi mennä hukkaan jos ei kärkeä voinne enää kostuttaa ihan oikeasti naisen kanssa. Naimaan jo teki niin paljon mieli että oikein silmissä rupesi tähtinen taivas syttymään, mikä ilta ja yö minua nyt odottaakaan.
Varmaan joku kylän pojista jäi nyt minun hyväksi ilman viikonloppupillua. Siellähän se sattui vanhassa kievarissa kun minä iskin sen sutturan itselleni, joka nyt tuossa vetää kevyttä peittoa korvilleen merkiksi siitä että olemme nyt saman peiton alla kuitenkin.
Aavisteluni on tässä vaiheessa aavisteltuna, nainen makaa kaikki vaatteet päällänsä nyt peiton alla kun minä teen aloitteen kömpiä sille seutuville jossa tiedän jotakin olevan.
Poikamies ja on lauantai ilta yömyöhä ja naapurit ovat laittaneet persesilmänsä syrjälleen jo ajat sitten levolle omassa sängyssä, hyvin onnellisena siitä ettei tarvitse riepukoppeloita raahata enää öiseen aikaan muualta.
On se niin aina uutta kun pääsee kopasemaan on siinä aina jotakin jännittävää, voihan se vaikka opettaa uusia asioita ei aina kaikkien kanssa voi tehdä niin kuin saman yön aikana voi kykynsä huipulla oleva mies ja nainen tehdä, seitsemänkin onnistunutta yhdyntää, mutta sitten täytyy olla jo kaikki paikat kunnossa, muuten se on jo suorastaan vallan mahdottomuus.
Mitä jos minä jäänkin taas ilman, sehän on hyvin tavallista on este, että on oikein sellainenkin olemassa.
Mikä mies se minä olen jos en kykene nyt näyttämään kykyäni ottaa tuo valmis nainen, mutta kun naisella on ne niin mitkä no ne kuukausivuodot menossa. Tuota en kyllä olisi heti oivaltanut jos hän ei niistä maininnut siinä vaiheessa kun minä olin työntämässä häneen vähän täytettä omasta takaa.
Olipa harmi että hyvästi lähtenyt alku sai näin ikävän lopun heti alkuunsa.
Mistä minä nyt tamponiksi muutun kun naiset eivät ole niitä olleet minulle jättämässä.
Ilman jalkoja seisova kyrpäni sai niin tarpeekseen ettei se enää suostunut koko yönä uuteen yritykseen vaan aamu tuli ja niin sekin yö meni ilman, että olisin saanut naisen ulisemaan tai voihkimaan kiimasta.
Kaikki tapahtui heti tammikuun alkupuolella vain hyvä neuvo jäi mieleeni soimaan, että vittua kannattaa metsästää vaikka sitä ei heti kohta saisikaan. Muuten sama pätee minun tämän hetkiseen ammattiini, suurta kalaa kannattaa pyytää vielä huomisenkin jälkeen vaikka se justiin käsistä karkasi uudelleen järveen kasvamaan.
Niinpä niin, pohdin vain, että näin käy muillekin takuuvarmasti, joten ei heitetä kirvestä liiaksi aikaisin kaivoon.
Siitäpä moinen haaste jäi mieliini että tänäänkin on tuo tapaus elävänä mielessäni, jota en valitettavasti enää koskaan pystynyt uusimaan saman yölepakon kanssa niin jäi henkilö minulle salaisuuden verhoksi.
Nyt jatkan täällä samojen arkiaskareitteni kanssa, arki on samaa arkea minulle myös lepopäivänä, kohokohtiin ei nyt näytä olevan aihetta.
Tammikuu on vielä niitä pimeitä vuodenaikoja ja kovat pakkaset nurkissa pitävät omaa paukettaan.
Loppukuun kajo taivaanrannalta antaa jo vähän uskoa paremmasta, onhan päiväkin jatkunut silmin nähden reippaasti.
Niin ei ole kauan kun on jo paremmin ajatuksesi kohdallaan.
Syntisen ihmisen on aika välillä tutkiakin itseään ja mennä kuuntelemaan sanaa, jonka on jumala meille kaikille suonut.
Onhan minä syntiäkin tehnyt ja olen elänyt kelvotonta elämää, sinun silmiesi edessä, mutta sinä rakas taivaallinen isä olet antanut kaiken anteeksi ja olet ollut hyvin pitkämielinen minun pahoista teoista jotka olen sinua vastaan tehnyt. Anna anteeksi, muutakaan minä en enää voi kuin pyytää.
Vilppula nimisessä talossa asuu mies, josta sanotaan että hän on jumalan oikea käsi joka on meidän herramme lahja meille tietä etsiville.
Kauas tielle asti kuuluu kuinka Veikko Kemppainen, saarnamies ja laulujen taitaja on saanut seurat aloitettua seuraväelle.
Oven avaukseni jälkeen tuli mieleen voinko enää kääntyä pois ovelta, talohan on niin täynnä jumalan sanan kuulijaa että onko yhtään vapaata istuinta tänne jäänyt.
Minä jään hetkeksi oven pieleen kaikkien katseltavaksi ja kai myöskin tuomittavaksi.
Tämän ne kyllä osaavat, ihminen on ottanut tuomitakseen toisen ihmisen, vaikka mitään ei aihetta pitäisi olla.
Oman sisimpänsä tutkiminen on tainnut noiltakin jäädä perinpohjaisesti. Seurat ovat aina kohdallaan ja se nyt sattui minun kohdalle tänä iltana olla yhdessä tämän kristikansan.
Saarnamies piti hyvän puheen, jumalan sana tehosi kuulijoihin aivan liikutuksiin saakka. Moni kaiveli jo nästyykiään povitaskustaan, kyynelten tullessa liian suuriksi ja sameuden tullessa silmiin, näkemättä enää kohta saarnamies Kemppaista.
Ihmisillä oli huono omatunto sen näki aivan selvästikin, synti oli saanut jalansijaa.
Mitään parannusta ei ollut tapahtunut edellisestä kerrasta, synti on saatanan kavaluutta kun se tulee luoksemme me emme voi sitä vastustaa vaan se johdattelee meitä.
Meidän ajatuksemme ei ole meidän jumalastamme vaan meidän ajatuksemme harhailee synnin tiellä jota kaikki tekevät aikanamme ei ole yhtä puhdasta esimerkkiä kuin hän itse opettajamme.
Mutta pyydä anteeksi niin saat avun ja sinulle myös annetaan sinun syntisi on anteeksi annetut sanoo herra sinunkin armahtajasi.
Isä meidän rukous opettaa meitä kaikkia rukoilemaan yhteen ääneen. Rakas taivaallinen isämme.

Saarnamies Veikko Kemppainen siunasi koko seuraväen kotimatkalle ja tämän Vilppulan talon väen tulevaan yöhön ja uuteen tulevaan jumalan aamuun. Käynti seuroissa ei ainakaan minua pahentanut, vaikka en ole ollut seuraihmisiä, käyn kirkossa pari kolme kertaa vuodessa ja niin saan avun itselleni eteenpäin.
Maallikkosaarnamies tai nainen on joskus parempikin kuin kiireinen messupappi kirkon alttarilla toimitusta pitävä leipäpappi.
Nyt sitä ollaan taas pitkään pulmusia toisillemme vain hyvää ajatellaan toistemme parhaaksi kun olemme saaneet nauttia yhteisestä hetkestä, jumalan ollessa läsnä meitä kutakin puhuttelemassa erikseen.
Älkää nyt syytelkö enää toisten paremmuudesta vain käykää yhdessä nujertamaan tämä saatanallinen synnin usko.
Meitä on taas petettynä niin olen minäkin mennyt ja taas hurahtanut pahoille teille ja pois unhoittanut jumalani, olen tehnyt syntiä ja sinua en ole enää rakastanut vaan olen saanut itse pirulta parempia neuvoja, joilla etsin tulevaisuuteni tästä eteenpäin.
Nyt minä olen tehnyt pirun kanssa hyvän liiton, hummaan monet illat tanssipaikoilla syntiä tehden, minun jumalani on varmaan täällä mutta se pysyy minulta salassa, minulla ovat pirun kanssa paremmat treffit, tuli juuri tehtyä ne. Jääkää nyt herran rauhaan te tosiuskovaiset, kyllä jumalanne on teidän kanssanne aina maailmanloppuun saakka ja meitä odottaa pikkusormensa pirulle antaneille ikuinen helvetin kuumuus.
Kaikille hän suo armon, joka hänen nimeään avuksi huutaa voi vielä pelastua, vaikka menee aivan viime tipalle pyytää herraansa avuksi, mutta saatte uskoa vapaasti mitä kirjassa sanotaan.
Nöyrtykää kaikki nyt toisillenne ja ottakaa siunaus, olette nyt kypsiä uskossa mutta muista elä enää tee syntiäsi, minä muistan kyllä mitä milloinkin olet tehnyt minua vastaan.
Tämä on lyhennelmä miten oppinut saarnamies voi sinunkin sieluasi riistää aivan avuttomaksi asti.
Siinä sinä olet avuttomana etkä mitään voi tehdä, voit kiitellä jumalan olleen läsnä juuri sinunkin kohdallasi et juuri mitään voi.
Vilppulan isäntäväki on minulle hyvin tuttu jo sitä poikasena ensimmäiseksi poikettiin taloon kuulumiset kertomaan.
Kunnalliskoti Kurimon reissun yhteydessä tämäkin tuttavuus on saanut alkunsa. Minä olen sitten aika ajoin muistanut poiketa myöhemminkin tässä tasapainoisessa maalaistalossa.

Monet kerrat olen myös reppunikin tyhjentänyt kalasaaliistani jotka olen tilauksesta heille perille toimittanut.
Nyt uusi aika on tullut tähän taloon, jumalan sana on saanut väistyä vähemmäksi ja entiset isännät ovat saaneet väistyä nuoren polven tieltä.
Kymmenen vuotta on lyhyt aika jos menee tästä hetkestä taaksepäin,
mutta jos lähdet sen suunnittelemaan eteenpäin voi niitä päiviä onkin yllättävän paljon ja voivat tuntua kovinkin pitkiltä, koska kymmenen vuoden elämä vaatii omakohtaista kokemusta elää niin kauan.
Tämä on vain vertaus jos minä en ole ketään nähnyt kymmeneen vuoteen ja se yllätys paljastuu yksi kaksi nyt ja tänään vaikka tuossa torikahviossa.

Antaa ajan rientää uusiin avauksiin mennäkseen, jätetään ne saamattomat pillun halut nyt toiseen kertaan ja synnissä elävät uutta syntiä tekemään, vaikka oppi isämme ei niin kehotakaan tekemään syntiä tahallaan kenenkään. Työtähän tämä maa kaipaa ja niin myös sen tekijöitä, minäpä taidan taas kopasta miten siinä onnistun.
Kyllä sitä pitää lähteä tuonne parin kilometrin päähän Lahtelaan, jossa tiedän että siellä on tuo puhelin ne nyt jo tänä päivänä hoituu työllistyminen puhelimenkin avulla jos vain sellainen on lähettyvillä.
Ajetaanpa nyt sitten lähinaapuriin moottorikelkalla se ei ole kuin yksi hujahdus ja kohta ollaan Lahtelan Janne Moilasen tiettömän talon pihapiirissä. Lahtelaa isännöivät nykyisin Lapintien varresta muuttaneet Tauriaiset, siis Impi ja Urho, tuo impi se on omaa sukuaan Seppänen, minä en ole sitä kuullut ennen kuin nyt kun se tulee ollessani nyt täällä Lahtelassa Impin itsensä ilmoittamalla asiasta minulle, jopa melkein sukulaiseksikin ilmoittaa meidän Seppäsen suvun olevan heille.
Jätetään se sukuselvitys tuota tuonnemmaksi ei nyt oteta ainakaan.
Nyt otetaan puhelin käteen ja veivataan ne oikeat numerot ja yhteys saadaan solmittua aivan tuossa tuokiossa.
Virkailija ilmoittaa ilouutisen minulle nyt on työtä tuolla Pesiönkylän puolella Uittosalmen siltatyömaalla, haluatko mennä, minähän halusin. Maanantaipäivä oli ihan hyvin lähtenyt liikkeelle, minulla oli jo aamulla uusi työpaikka minne mennä niin ei ollut kaikilla silloin niin hyvin.
Tiistaiaamu oli hyvin aikainen herätykseltään, pitihän sitä oikein normaaliaikaan olla liikenteessä.
Ensin piti ajella moottorikelkalla kylmä kyyti metsän poikki Pesiönlahteen, josta matka jatkui Vaatovaarantielle.
Kormilaisen Jussi ei ole minulle entuudestaan tuttu, mutta kyllä sitä tutuksi tullaan piankin kun samalla työmaalla olemme useamman päivän tutuksi tulleet. Jussilla on sellainen vanhemman mallin Volvo ajopelinä jolla lähdemme matkaa jatkamaan.
Minäpä en ole ennen käynyt näillä perukoilla visiitilläkään, Pesiönrannantiellä olisi saatava uusi silta sen käyttäjille, vanhan ollessa jo niin epävarma ettei mummokaan tohdi siltaa ylittää.
Siltatyömaa, mutta olenhan minä ennen kerrankin ollut vastaavassa työssä niin että tuttu on työntekotavat.
Se kokemus on tuolta kuusikymmentäluvun loppupuolelta kun siltaa rakennettiin Hämeenkylässä.
Siihen aikaan siellä oli monta vastaavanlaista työmaakohdetta jossa siltoja rakennettiin tien yli.
Olisiko se ollut tuo Kehä kolmosen varrella oleva työmaa. Jaakko Moilanen se varmaan paremmin muistaisi millä siltatyömaalla me oltiin, mutta oli se iso työmaa kuitenkin.
Nyt missä minä olen aloittanut on vain alle kymmenen miehen työmaa, mutta ei tuo salmikaan ole kovin leveä.
Meillä on siis virtaavan veden päälle tehtävä silta, joka asettaa meille omat työmaahaasteet. Työmaalla on formausvaihe menossa kun minulla on kunnia olla työporukassa mukana kirvesmiehen apumiehenä.
Onpa tämä aika aavalla paikalla tämä työmaan sijainti, helmikuu on juuri alkanut uutena kuukautena.
Talvi onkin vielä aivan oikeasti edessäpäin, vaikka on sitä jo jäljelläkin melkoisen monta kuukautta.
Tammikuulla oli jo lähemmäs neljäkymmentä miinusta mittarilukemista katsoessani aamuvarhain.
Tämähän työmaa näyttää olevan lähestulkoon vain Pesiönkylän miehiä, onpa meillä myös työmaan kokkikin, Pyykkösen Antin tyttö.
Kämppäukkona toimii Heikuran Toivo metsäpirtistä ja samalla kämppäläisenä tai päiväläisenä ja ovat minulle jo entuudesta tuttuja.
Eipä vain tarvinnut nälkää nähdä tällä työmaalla, joka päivä sai lämpimän ruokaveron muuten niin kylmään työtehtävään.
Pakkasrajat ovat edelleenkin tuntematon käsite tällä työmaalla ei niitä kylläkään aikoinakaan sahalla ollut, mitä sanotte -47 astetta ulkolämpötilasta ollakseen viihtyisä työntekijäänsä kohtaan, mielestäni toinen ihminen on toiselle häikäilemättömän julma kun se asettaa työntekijänsä terveyden melkoisen vaaraan. Melkoisen epäinhimillistä on jos itse on sen kohteena ja toiset nauttivat hyvää palkkaa lämmityslaitteen vieressä.
Milloinpa sitä jätkältä tullaan kysymään milloinka sitä paleltaa niin että olisiko hän vaikka välillä lämmittelemässä ja olisi mahdollisuus vaikka vuorotella noina kylminä ajanjaksoina.
Jäi vain huono kuva työmaajärjestelyistä jos kylmä vei työtehon.
Helmikuu on talvikuukausista lähes poikkeuksesta kovin kuukausi.
Riittää miinusta riittävästi pakkasmittarin pykälissä.
Onneksi tämä on vain lyhytaikainen työsuhde, työmaan valmiiksi saattaminen oli saatu melkoisen pitkälle kun minä näin parhaaksi jättää työmaan.
Kansi saatiin valettua paikan päällä kun käytettiin nykyaikaa hommien edistymiselle.
Käytettiin lämpöpuhaltimia ja hyviä ressuja peittoja valun päällä joten se niinkin onnistuu.
Mutta olisi voinut tämäkin sillan rakentaa parempana aikana kuin nyt, kaikki tapahtui talvisaikaan.
Jätinkin työkaverit viimeistelemään valmiiksi asti, joten itse jäin kotihommille. Mitä se yksi työmaa tarvitse yhtä työmiestä, jolla on kotihommatkin tehtävä. Maailmankuvan avartaminen kuuluu seuraavaan elämäni kuvan muistelut, olen jo pitkään huomannut olevani kovin pienissä ympyröissä täällä kotitanhuvilla. Jospa tekisin avauksen, ihan omatoimisesti, käyttäisin vain kylmää harkintaa hyväkseni olen niin oman tien kulkija jolta voi odottaa jos mitäkin oivalluksia. Tämä on nyt tämän hetken mielijohteeni.
Lähden matkalle, josta taatusti puuttuu se että en ota ketään haitaksi matkaani pilaamaan.
Itsenäisen ihmisen oma ratkaisu on syntynyt, miettiminen on siis alkanut, miten toteuttaa matka jota en milloinkaan ole tehnyt, että olisin viemässä itseäni maan rajojen ulkopuolelle sattuipa vain päähäni pistämään lähes tulkoon kuin yksi kaksi.
Sisareni oli täällä joulun tienoilla käymässä luonani ja antoi ymmärtää että voisi sitä heilläkin edes joskus käydä ja tuo kävi mielessä kun varma mielipide asiasta varmistui itsellekin vähässä aikaa.
Kirjeen kirjoittaminen tuonne Alppien maahan sisarelleni toi tuloksen ja ne ohjeet miten minun pitäisi menetellä ennen matkalle lähtöä.
Minusta niin pienet asiat onkin jollekin suuria asioita, eikä toimi aivan ajatukseni mukaisesti.
Valokuvia no on noita jonkunlaisia tullut otettua vuosien varrella, mutta ne eivät nyt käy tähän tarkoitukseen.
Ulkomaan passi sitä asiakirjaa minulla ei ole ollut milloinkaan, enhän ole sitä milloinkaan edes tarvinnut ei ole tullut mieleenkään lähteä matkoille.
Taas tuli minulle Ämmänsaarireissu vain sen takia että minulla ei ole vaadittavan sopivaa valokuvaa itsestäni joka ulkomaapassiin vaaditaan.
Valokuvausliikkeeseen se on mentävä ennen kuin kaikki järjestyy asialliseen järjestykseen tulevaa matkaani varten.
Passivalokuvat ovat hetken toimitus ammattiliikkeessä jossa palvelu on aina pelannut kun minä olen ollut asiakkaana.
Minnepä sitten nyt kuvien kanssa no ne valokuvat minä kiikutan seuraavaksi nimismiehenkansliaan jossa myös olen melkoisen outo näky.
Näin olen vanhaksi jo elänyt enkä ole senkään viranomaisen palveluja itselleni tarvinnut nyt kuitenkin tuli sellaista asiantynkää ettei nämä asiat muualla edes olisi selvinnyt kuin tässä niin harvoin käymässäni virastossa.
Monet tiedot siinä piti toimittaa ennen kuin asiapaperit tulivat valmiiksi, tämähän oli vasta passihakemus, että nyt on edessäni kahden viikon odotus, mitähän minun pitänee odotella, eikö asiapaperit olekaan kunnossa, kyllä kunnossa ovat ei siitä ollut kiinni vaan siihen anomukseen tulee sotilaspiirin lausunto, olenko esteetön matkustamaan kun olen mies.
Suomen lakiin on uskominen ei minulla niin kiire ole etten voisi muutamia viikkoja odotella, vaikka niinhän sitä sanotaan että joutua pitää niin että kerkiää taas ajoissa tulla takaisin.
Minullapa ei ole ollut erikoisempi tuo Euroopan karttatuntemus, olisiko ollut niin että en olisi ensi alkuun en osannut sijoittaa edes Sveitsiä oikealle kohdin Euroopan kartalta.
Muutenkin nuo maailman maat ovat saaneet olla minulta rauhassa en ole lähtenyt valloituksia tekemään.
Nytpä niin ensi kerran on sellaista jo vähän kuumettakin vain pientä lähtöön liittyvää jota kai jokaisella on ensimatkansa aattona.
Taivalkoskella käynti ennen matkaani olisi ehkä välttämättömyys, olinhan minä lähdössä maailman merelle keinumaan joka oli minulle suuri tuntemattomuus. Minä kun aina olen ollut suuria uutiskuulijoita iät ajat, sieltä Keski- Euroopasta ei aina ole kuulunut kovinkaan hyvää.
Ne vuodet minä muistan eurooppalaisittain terrorismin vuosina joten aina oli pieni pelon tunne olemassa kun matkaa mietiskelin.
Taivalkoskelta tultiin itsestään minua katsomaan, eikä näin ollen minun tarvinnut olla menossa sinne päin laisinkaan, vaikka niin aluksi ajattelin.
Maaliskuun viidestoista päivä on vihdoinkin koittanut ja se on sunnuntai, vielä armon vuosi pitänee mainita, vuodeksi silloin kaikki kirjoittivat 1975.
Kaksi ja puoli kilometriä oli ensin taivalta tehty ennen kuin oltaisi Kuusamosta päin tulevan linja-auton pysäkkipaikalta.
Näin on matkalaukkumies lähtenyt maailman tielle ja koska tulee ei hän kertonut kellekään vaan lähti omat eväät reilusti matkassa.
Jopa itse pyydettyä siikaa löytyy eväsrepusta tuliaiseksi vietäväksi Sveitsin sisarelleni.
Minulle oli kaikki kaikessa että jotakin alkuperäistä minulla on sinne mistä viedä.
Peltipurkit olivat vain kovin huono säilöntäastia juuri suolakalalle, lasinenkin purnukka olisi ollut käypäisempi vaihtoehto, mutta nyt ne kyllä ovat peltipurkissa.
Kuusamosta päin tullut linja-auto ottaa minut matkaan kimpsuineen ja kampsuineen, mahdan minä olla melkoinen näky ulkopuolisesta.
On vain hyvä että kukaan ei tiedä että olen menossa rikkaaseen Sveitsiin tapaamaan köyhää sisartani.
Pahvilaatikot ja nyytit ovat kuin vanhan kerjäläisen muuttokuormasta alkujaan lainattu yhdistelmä.
Siis maalaispojan lähtö olisi pitänyt ottaa filmille ja toimittaa asianomaiseen maahan uutisotsikoihin.
Olisivat ne rikkaat eläjät nähneet supisuomalaisen tulon maailman rikkaimman maan vieraaksi omin eväin ja omin miettein.
Kielikin oli lähes jäässä ei sillä muuta kuin ruokapöydässä ollut hyötykäyttöä. Ulkoisilta ominaisuuksilta en ollut mikään erityisen välkky, olin hyvin vetäytyväinen yleensä omiin oloihin.
Miksikö sain elää näin on vain monta selitystä vain hyvät oikeat vastaukset koko ajan ovatkin hukassa.
Ei täällä niin jääkarhujen maassa olla ettei meillä linja-autot kulje, pääse vaikka lentämällä tai junalla, johon kohta olenkin nousemassa, siis yöjuna on kyseessä.
Kontiomäen asemakuulutus kertoo junan lähtevän raiteelta kaksi Helsinkiin, matkustavia pyydetään nousemaan vaunuihinsa, kello on jo edennyt aikaa 20.55. näyttämään, joten vaunut vain nytkähti liikkeelle kuin vähän salakavalasti oli vauhtia niin paljon ettei enää kellään ollut haluja hypätä pois kyydistä. Vaikka olenkin saanut lähteä yöjunassa niin miksi minä en matkusta makuuvaunussa, olisi se jonkun verran helpotusta näinkin pitkälle matkalle.
Yöjuna ja päivävaunu, minä päivävaunusta löydän vain itseni, mihin minä nyt menekään kun sellaiseen vaunuun jossa on köyhällekin tilaa matkata vain tässä luokassa meillä voi olla samanlaisia mielipiteitä jos saa edes suunsa avattua kanssaihmisen kanssa.
Kainuulainen on melkoisen huono ja lähes aloitekyvytön puheiden aloittajana. Mutta onhan meillä pysähdyspaikkoja josta tulee iloisia Iisalmenimmeisiä joilta puhe luistaa vaikka lähes tulkoon kenen kanssa hyvänsä, mutta me tuppisuut Kainuun metsäläiset emme aukaise turpavärkkiä kuin pakon edessä, mikä se nyt pakko voisi olla, että kitalakeansa pitää mennä aukomaan, että niin mikä, kysyn minä vain?
Nyt kun ollaan hiljaa niin kaikki saadaan itsellemme, eikä ruveta edes oikeiden immeisten kanssa mitään höpisemään.
Savonkin ohittaminen menee mallikkaasti ei ole tarvinnut suuvärkkiä paljon availla, mitä nyt pientä einettä laittaessa suuhunsa kun se jo suu oli auki. Minähän taidankin olla kuin joku salamatkustaja laivassa vai olenko minä joku agentti joka kuuntelee vain toisten rasvaisimmat seurustelujutut.
Paha mennä sanomaan kun ei itsestään saa selvää, vaikka lentävä kalakukko aikoo juuri Kuopion asemalla omia rautaisia jäseniään oikoa.
Olemme ohittaneet jo yli puolen yön ja metsäinen taival jatkuu yhä täällä metsäisessä Savossa, vihellys veturista ja meno jatkuu entiseen tapaan ja aamupuoleen yöstä olemmekin Pieksämäen risteysasemalla pitemmän aikaa ja taukoa pitämässä.
Keskeiset asemat aina saavat enemmän huomiota kun siihen liittyy jo yli puolenkin tunnin vaihtoaikaa kun joka suunnilta on junan vaihtoa.
Onko Mikkeliin menijöitä, juna lähti justiin sinne päin, eikä päin vastoin kun laulussa kerrotaan. Mikkeli - Kouvola - Lahti - Riihimäki - Helsinki jossa on nyt yksi etappi matkasta takana päin.
Koko päivänkö minun on saatava kulutettua täällä vihaamassani betonierämaassa, siis täysi vastakohta minun omalle erämaalleni siellä kuihtuvassa korpikainuussa.
Mitenkö meidän on tänne sullottuna pois korpien kätköistä kuin pois reväistynä omilta juuriltani.
Meitä oli enimmillään Suomussalmelaisiakin kotona 16 000 tienoilla oleva asukas määrä.
Monet metsäläisten lapset ovat löytäneet tiensä tänne samalle reitille mitä minä juuri tulin tänne Helsinkiin, mennäkseen taas täältä eteenpäin omassa arkipäivän elämässäni.
Vanhin veljeni Pentti Ilmari, sille se on sama missä se ruisleipä murenee päivittäin se aina sanokin kotoa lähtiessä, että täällä ei olisi hänen mielestään kuin unta tai nälkää, kaikkien kesken voin vaikka vakuuttaa, että useamman nälän veljeni on täällä Helsingissä ollessaan joutunut kokemaan kuin minä siellä Kiantajärven korpimökissäni.
Päivä vierähti Helsingin hulinassa kuin huomaamatta vikkelään on se tuttu kaupunki vuosien takaa.
Etelä-satama on suuntana nyt minulla, silloin kun haluaa lähteä nyt merille, enpä ole ollut aikaisemmin lähdössä satamasta minnekään, koska se nyt vasta ensimmäinen sellainen matkani on juuri edessäni.
Matkustaminen kyllä on minulle entuudestaan kovinkin tuttua kotimaassani, lähinnä kuusikymmentä luvulta peräisin kylläkin nyt vain on mennyt hyvin monia vuosia ettei sitten niin missään juuri.

Laivojahan minä näin aina silloin kun itse olin telakkatöissä Wärtsilän telakalla toisella puolella merenlahtea kuin mitä nyt olen tekemässä ensimmäistä merimatkaani matkustajalaivalla.
Merimatka voi olla toisenlaisena matkana vaihtoehto paikallaan.
Siirtyä paikasta toiseen jos vaihtoehtona olisi nopeampi lentokone josta myös ei ole päässyt kokemusta syntymään.
Maalaispoika se on nyt selvinnyt ensimmäisestä tullimuodollisuudesta laivan sokkeloisiin käytäviin, eikä minulla nytkään ole mitään hyttiä jossa voisi levon ottaa.
Laiva on ensikertaa elämässäni irtautui laituristaan, köydet ovat irronneet satama on jäänyt taaksemme.
Me selvisimme ohi Kustaan miekan, joka on aina ollut isoille laivoille ongelmapaikka ahtaan väylänsä vuoksi.
Minä sen näin, aivan omin silmin, täällähän on aivan kaikkea mitä rahalla saa, vaikka yöperhonen lentäisi matkustavaisten syliin.
Täällä on paljon ravintolatiloja niin ja täällä voi mennä vaikka yöksi hummailemaan tanssiravintolan puolelle.
Minäpä taidankin olla nyt oikeassa paikassa, täällähän on paljon vastaavia palveluja mitä maaltakin löytää.
Mutta tietysti mittakaavat rajoittavat monissa asioissa maltillisuutta tilojen koossa.
Minä kun maissa olen päässyt oppimaan tanssin hytkettä, aivan omatoimisesti niin se on minulle vain hyväksi, matka varmaan menee sen puolin melkoisen rattoisasti.
Minä en olisi arvannut että suuni avautuisi näin yllättäen, vaikka junamatkalla yritin aivan oikeasti vältellä kanssakäymistä matkakavereiden kanssa.
Nyt maalaispoika onkin oikeassa paikassa, meno on sopivan rentoa mutta ei liikaa. Merimatka oli sopivan leppoisaa saapuessamme ensimmäiseen satamaan, joka sijaitsi Tukholman alapuolella Ruotsissa.
Maissa käyntimahdollisuuksia ei kai siinä isommin ollutkaan Nyneshamnissa satama oli ainakin siihen aikaan perin pienen paikkakunnan syrjäinen kulma. Eipä ne näytä kaikki maailman menopaikat olevan kovinkaan mainitsemisen arvoisia kuten edellä mainittu pysähdyspaikka osoittaa.
Uusi lähtö merelle seilaamaan kohti Travemünden satamapaikkaa on juuri pääsyt alkamaan.
Toinen yö on merellä päässyt hyvään alkuun ja on vähän edellisen kaltainen. Tuossa tulee mieleen, onpa ne laivat olleet ennen vanhaan melkoisesti matelevia laivaetanoita.
Tämä vielä näinkin että olemme jo vuodessa 1975 montakohan viikkoa sitä ennen vanhaan mentiin kun matkustettiin länteen Amerikan mantereelle mennessä, varmaan useita kuitenkin, vaikka en kyllä lähtisi itseäni kiduttamaan viikoiksi merelle jos ei olisi mitään hengen pakkoa, mitä ei näillä näkymillä ole odotettavissa.
Laiva ja Leila passaa aivan yhteen niin kuin tässäkin nyt kohta toteamme mereltä se sekin löytyi kun tarvis oli paikallaan.
Nyt se on tarpeen pieninkin apu maalaismetsistä lähteneelle.
Saksan monista kaupungeista on yksi juuri edessämme, vaikkakin pieni ja hyvin idyllinen, siitä huolimatta siinä on sitä merellistä kaupungin meininkiä, vaikka kaukaakin olisi asian silmällä omaksunut.
Aikataulut pitävät aika hyvin paikkansa tähän satamaan tultaessa.
Tullit ovat kohta paikalla ottamassa vastaan laivalta tulevan väenpaljouden ei tarvinnut yksin olla matkalla vai olisiko nuo minua edes yksin tuoneet tänne asti vaan olisivat ehdottaneet seuraavaa lähtöä olisi siinä pahasti pasmat jo sekoittuneet koko suunnitelmasta matkalle.
Linja-autolla sitä täälläkin ajelee paikasta toiseen, jos on sitten myös juniakin, lähellä se näyttää olevan tuolla etäämpänä kylläkin joten en mene sinne vaan menen muiden matkalaisten kanssa samaan linja-autoon joka ei ole kovinkaan kallista.
Minne nyt ei ainakaan Reberbaanille rälläämään Hampurissa, sinne me olemme nyt menossa ja mennään oikein kovalla vauhdilla ja saksmanni ajaa autoa kuin parempikin ollakseen aivan oikea sakemanni.
Me ollaan saatu hyvä linja-automatka Travemündestä Hampurin rautatieasemalle saakka.
Alkaa siis melkoisen pitkä odotusaika, tässä maansa tunnetussa seksikaupungissa.
Vapaata päiväpanoa olisi saanut jos olisi vain mieleni tehnyt tyhjentää pois kuukausia täynnä olleet kovettuneet pallit.
Tätä ne ovat siellä kotipuolessa vähän epäilleet, olenko minä päässyt ohittamaan näinkin vapaata seksipaikkaa, jossa ei kysytä mikä se on miehellä hätä. Hampurin kaupungissa on varmasti moni äidinpoika päässyt viimeistään poikuudesta, mutta ei se ole maksullinen rakastelu paljon mistään kotoisin.
Mies jos on syntynyt mieheksi niin jo pitäisi tietää miten asiat hoidetaan normaalin naisen kanssa kuntoon, ilman isoja taloudellisia kuluja.
Valmis nainen on hyvin vaarallinen monestikin näin ulkomaalaiselle kun se tapahtuu kielialueen ulkopuolella, joten jätän paikan käymättä toisille, jotka eivät omaa kykyä saada muuten naida.
Aikaa on odotella, tunti tunnin jälkeen, käymme Leilan kanssa kuitenkin parit kaljat ottamassa jossakin kaupungin lähipubissa ettei aika kävisi niin perin pitkäksi.
Kaljan maku ei vastaa minun makuhermojani jotka tätä ennen ovat vain tottuneet suomalaiselle kaljalle.
Aika rientää, illan hämäryys on jo aikoja sitten peittänyt koko kaupungin yllensä vain keinovalojen vaikutus saa oloni pidettyä kohtalaisen tyynenä, vaikka pientä jännitystä on ilmapiirissä.
Saksa ei ole maa jota me suomenmieliset noteeraamme kovin korkealle maailman maista.
Vanhanaikainen kun on siinä ei siinä silleen ole muutakaan väittää. Tulee se yö myös tänäkin yönä joten se yöjunakin kohta varmaan tulee asemalle odottelemaan meitä jo niin pitkään olemme odottaneet matkan jatkumistamme ja heidän joukossa on ainakin yksi pohjan poika.
Suuri hetkeni on se kun istun Saksan maakamaran asemalla junassa, teen lähtöäni matkakaverini Leilan kanssa kohti Zürich nimistä kaupunkia.
Makuupaikka on mahdollista tässä junassa, siitä kun pulittaa muutaman kymmenen Saksan D-markkaa pääsee oikein lepoasentoon saakka, vaikka ei pääsekään Leilan kanssa samaan lepohyttiin niin hyvä on näin että edes johonkin.
Matka on nyt kestänyt jo monet päivät, sunnuntai oli lähtemispäivä sieltä hankien keskeltä kotikonnuilta.
Matkan varrella Saksan puolella oli ollut jonkinlaista haittaa myös lumesta ja sen vuoksi olimme nyt aikataulun osalta vähäisen myöhään liikkeellä.
Miten minä tämän nyt itselleni selvitän jos yhteys aikataulut eivät toimi tämän juna jälkeen tästä eteenpäin seuraavalla asemalla.
Leilastakaan ei näyttäisi olevan apua tähän probleemaani.
Baaselissa olikin aika tiukka tilanne kohdallani, miten selvitän itselleni tilanteen ollessamme Sveitsin ja Saksan rajalla, jossa olin kuin vahingossa jäädä junasta pois. Jokin minulle sanoi, emme ole vielä Sveitsin Baaselissa jossa vasta olisi junan vaihto, jonka yhteys toimisi Zürichiin, jossa sisareni olisi minua vastassa, kuten olimme sopineet kirjeitse.
Kainuun korpimaisemista kun katsoo tänne päin mihin nyt olen menossa, että mitä varten minä nyt tänne menen.
Eikö sukulaissuhteet kun ovat näinkin pitkän matkan päässä olisi paljon helpompi hoitaa telelaitoksen puhelimella, kuin lähteä monen päivän matkan päähän reissussa paineita ottamaan.
Kynäkin on olemassa, samoin kirjepaperiakin löytyy aivan varmaan jos on vain kirjoittamishaluja ottaa ja pitää näin yksinkertaisia yhteyksiä.
Tämä vain siksi kun huomasin tässä raja-asemalla voi tulla niin suuri virhe että vois jäädä junasta pois kesken matkaa, josta olisi koitunut jos minkinlaista harmia, sekä itselleen ja vastaanottavana olevalle osapuolelle.
Me ei jäädä nyt rajalle rukoilemaan tapahtunutta, minä selvisin kuin koira veräjästä kun nousin uudelleen samaan junaan Saksan ja Sveitsin rajalla Baselissa.
Se ei ollut varmaan viimeinen sattuma sille, joka matkoja tekee ympäri maailmaa.
Emme jää enää tätä setvimään, koska tilanne sai onnellisen lopun matkan jatkuessa kohti Zürichiä.
Leila menee Chuuriin ja vaihtaa junaa Zürichin asemalla niin kuin minäkin, siskoni Raija on jaksanut olla asemalla minua vastassa, vaikka sai odottaakin uutta tulijaa omassa itsessään.
Meidän matka myös jatkuu asemalta seuraavalla paikallisjunalla joka lähteekin aivan kohta ei tarvitse kovin enää odotella.
Reilun puolen tunnin se sähköjuna kiskoa myöten kulkee ja pysähtyy joka aseman kohdalla jos on uusia tai junasta lähteviä.
Männedort on kylä suomeksi jossa paikallisjuna jättää meidät odottamaan uutta menopeliä.
Linja-autokyytimme on vielä edessäpäin, autoa pitää odottaa jonkun aikaa ennen kuin matka jatkuu, josta lähtee mutkainen tie kohti matkan päätä. Melkoisia mutkia ovat osanneet tehdä myös täällä nämä tämän maantien rakentajat.
Matkamme päätyy siis vihdoin monen mutkan kautta, tänne Oetwil Am Seen linja-autoasemalle.
Perillä torstaina20.3.1975 jolloin oli vielä päivä. Olen perillä paikassa, jonne olen tullut sunnuntaista saakka, matka on vain pitkä sukulaismatkaksi.

on lukea Rantaneuvoksen kokemuksia vastakkaisen sukupolven kanssa. Semmoisia seksijuttuja, ettei kiihota vaan naurattaa...

en tee noin paljon kirjoitusvirheitä, enkä ole suomussalmelta enkä pidä Seppästä kirjailijana ja vähiten olen kade.

farth33 kirjoitti:

en tee noin paljon kirjoitusvirheitä, enkä ole suomussalmelta enkä pidä Seppästä kirjailijana ja vähiten olen kade.

aivoton idiootti kateellinen kun itsellä ei resurssit riitä, niin sua harmittaa, kun muilla
on vaikka toisille jakaa

..pelkkä kirjoitti:

aivoton idiootti kateellinen kun itsellä ei resurssit riitä, niin sua harmittaa, kun muilla
on vaikka toisille jakaa

"kirjailija" itse siellä sanaista arkkua raottelis. Elä ainakaan muille rupee jakamaan resurssejas, saattaa olla ettet osaa sen jälkeen kirjoittaa nimeäsi oikein.

farth33 kirjoitti:

"kirjailija" itse siellä sanaista arkkua raottelis. Elä ainakaan muille rupee jakamaan resurssejas, saattaa olla ettet osaa sen jälkeen kirjoittaa nimeäsi oikein.

farthille pitää puhua kuin pikkulapselle, se on niin nuori, ettei se muutoin ynmärrä.

kirjanen kirjoitti:

farthille pitää puhua kuin pikkulapselle, se on niin nuori, ettei se muutoin ynmärrä.

Olen höpö höpö , niiiisk.............
Olen lapsen kengissä vielä , kasvan muita hitaammin aikuiseksi.

farth 33 kirjoitti:

Olen höpö höpö , niiiisk.............
Olen lapsen kengissä vielä , kasvan muita hitaammin aikuiseksi.

paljon annettavaa, taitaa olla pelkkä rytistelty paperilappunen.

farth33 kirjoitti:

paljon annettavaa, taitaa olla pelkkä rytistelty paperilappunen.

tuolta ylempää saimme lukea, että farthilla on ollut ilmastointi sekaisin lapsesta lähtien. eli hän on siis jonkin sortin kehitysvammainen tai
vajaaälyinen. (tätähän on moni arvellutkin)
tältä pohjalta hänen kommenttinsa ovatkin ymmärrettäviä. ei varmaan pystynyt suoriutumaan
kansakoulustakaan.
nämä heikkolahjaiset eivät itse huomaa tilannettaan, että kaipa lievä myötätunto on paikallaan.

kirjanen kirjoitti:

tuolta ylempää saimme lukea, että farthilla on ollut ilmastointi sekaisin lapsesta lähtien. eli hän on siis jonkin sortin kehitysvammainen tai
vajaaälyinen. (tätähän on moni arvellutkin)
tältä pohjalta hänen kommenttinsa ovatkin ymmärrettäviä. ei varmaan pystynyt suoriutumaan
kansakoulustakaan.
nämä heikkolahjaiset eivät itse huomaa tilannettaan, että kaipa lievä myötätunto on paikallaan.

Lue lisää

itselläsi vielä käymättä kun et osaa pisteen jälkeen edes isoa kirjainta käyttää, puhumattakaan aikaisemmista kirjoituksistasi, joten toisten heikkolahjaisuuksista ei kannata sinun puhua. Vähä-älyisyydestä voi itse kukin muodostaa käsityksensä luettuaan tekstejäsi. Et välttämättä ole oikein vahvoilla.

farth33 kirjoitti:

itselläsi vielä käymättä kun et osaa pisteen jälkeen edes isoa kirjainta käyttää, puhumattakaan aikaisemmista kirjoituksistasi, joten toisten heikkolahjaisuuksista ei kannata sinun puhua. Vähä-älyisyydestä voi itse kukin muodostaa käsityksensä luettuaan tekstejäsi. Et välttämättä ole oikein vahvoilla.

Lue lisää

Ivata vähälahjaista farthia, ei hän itse tilanteelleen mitään mahda, jospa putosi pienenä kaivoon.

ilkeää kirjoitti:

Ivata vähälahjaista farthia, ei hän itse tilanteelleen mitään mahda, jospa putosi pienenä kaivoon.

vai oletko kenties niin kuin luulen kirjailija itse, eikö täällä saa tuoda esille omia ajatuksiaan ja tuntojaan kuin sinä itse? Mikä tekee sinusta niin ainutlaatuisen että pitää haukkua ja räkyttää muille kirjoittajille jos he sanovat oman mielipiteensä jota varten tämä paikka on olemassa. Lapsellista räkytystä jota vain huonosti kasvatettu lapsena lellitty ja kaiken periksi saanut lapsi tekee. Koeta aikuistua ja anna muidenkin elää.

ilkeää kirjoitti:

Ivata vähälahjaista farthia, ei hän itse tilanteelleen mitään mahda, jospa putosi pienenä kaivoon.

en ole kaivoon tipahtanu olen muuten vaan riepunen.

lueskeleva kirjoitti:

vai oletko kenties niin kuin luulen kirjailija itse, eikö täällä saa tuoda esille omia ajatuksiaan ja tuntojaan kuin sinä itse? Mikä tekee sinusta niin ainutlaatuisen että pitää haukkua ja räkyttää muille kirjoittajille jos he sanovat oman mielipiteensä jota varten tämä paikka on olemassa. Lapsellista räkytystä jota vain huonosti kasvatettu lapsena lellitty ja kaiken periksi saanut lapsi tekee. Koeta aikuistua ja anna muidenkin elää.

Lue lisää

pitäisi huomata, ettei farth ole ihan normaali, turha hänelle on räkyttää, parempi kun jättää omaan arvoonsa ja huomioimatta hänen tekstinsä,
jos hän tosiaan on, niinkuin vaikuttaa hieman yläpäästään laho, niin muistakaamme, ettei hän itse sille mitään voi.

lueskeleva kirjoitti:

vai oletko kenties niin kuin luulen kirjailija itse, eikö täällä saa tuoda esille omia ajatuksiaan ja tuntojaan kuin sinä itse? Mikä tekee sinusta niin ainutlaatuisen että pitää haukkua ja räkyttää muille kirjoittajille jos he sanovat oman mielipiteensä jota varten tämä paikka on olemassa. Lapsellista räkytystä jota vain huonosti kasvatettu lapsena lellitty ja kaiken periksi saanut lapsi tekee. Koeta aikuistua ja anna muidenkin elää.

Lue lisää

räksyttää omapahan päänsärkynsä on. Jos ihminen on aivan terve päästänsä, ei se käyttäydy noin joten, minusta nähden tuommoinen latvakakkonen saa toteuttaa tyhmää oma minäänsä ihan rauhassa.

farth 33 kirjoitti:

en ole kaivoon tipahtanu olen muuten vaan riepunen.

Tällä sarakkeella tappeletta,hyi teitä!!! Rantaneuvokselle kiitos luettavasta tekstistä,kirjoituksessasi olisi kyllä monellakin tapaa korjattavaa,mutta minä olenkin perehtynyt enemmän tekstin sisältöön,joka on rehellisyydessään aika kaunistelematonta,on hauska lukea tekstiä jonka kirjoittaja on sinut itsensä ja menneisyytensä kanssa,sitä vaan ihmettelen että miksi kiannon nimi pitää joka teoksessa olla,ajatteletko ettet ilman kiannon tunnettua nimeä tule kuulluksi,varsinkin kun käytät sitä kielteisessä mielessä?ja asiat voisivat olla aikajärjestyksessä kun elämänkerrasta on kyse.

lueskeleva kirjoitti:

vai oletko kenties niin kuin luulen kirjailija itse, eikö täällä saa tuoda esille omia ajatuksiaan ja tuntojaan kuin sinä itse? Mikä tekee sinusta niin ainutlaatuisen että pitää haukkua ja räkyttää muille kirjoittajille jos he sanovat oman mielipiteensä jota varten tämä paikka on olemassa. Lapsellista räkytystä jota vain huonosti kasvatettu lapsena lellitty ja kaiken periksi saanut lapsi tekee. Koeta aikuistua ja anna muidenkin elää.

Lue lisää

Sielläkö jo farthin mutsi alkoi huonosti kasvattamaansa pentuaan puolustaa, nyt on myöhäistä, olisit opettanut ihmisten tavoille/
tai jättänyt tiputtamatta kaivoon.

TOSI pölvästie! kirjoitti:

Tällä sarakkeella tappeletta,hyi teitä!!! Rantaneuvokselle kiitos luettavasta tekstistä,kirjoituksessasi olisi kyllä monellakin tapaa korjattavaa,mutta minä olenkin perehtynyt enemmän tekstin sisältöön,joka on rehellisyydessään aika kaunistelematonta,on hauska lukea tekstiä jonka kirjoittaja on sinut itsensä ja menneisyytensä kanssa,sitä vaan ihmettelen että miksi kiannon nimi pitää joka teoksessa olla,ajatteletko ettet ilman kiannon tunnettua nimeä tule kuulluksi,varsinkin kun käytät sitä kielteisessä mielessä?ja asiat voisivat olla aikajärjestyksessä kun elämänkerrasta on kyse.

Lue lisää

pölövästi, toiset vaan on. Erno(turjanLinna)Seppänen on joskus melkein kirjailija.

farth33 kirjoitti:

pölövästi, toiset vaan on. Erno(turjanLinna)Seppänen on joskus melkein kirjailija.

Onkos tietoo hauta-arkkujen teosta kenelläkään?Tahto ois kova, mut tieto vielä pieni. Kiviä kyl on jo vainajat saanut,eikä oo valittaneet. Ihan itelle vaan arkku pitäs saada,ettei jälkisuku joudu maksajaksi. Ja mikäs siinä maatessa,omassa itulootassa...?

tietoja kirjoitti:

Onkos tietoo hauta-arkkujen teosta kenelläkään?Tahto ois kova, mut tieto vielä pieni. Kiviä kyl on jo vainajat saanut,eikä oo valittaneet. Ihan itelle vaan arkku pitäs saada,ettei jälkisuku joudu maksajaksi. Ja mikäs siinä maatessa,omassa itulootassa...?

Lue lisää

Onko tämä kirjailija sukua sille vitun runkkari murhaaja jalo eetu seppäselle??
Ainakin tekstien perusteella saman oloinen runkkari.

Kosto lähestyy kirjoitti:

Onko tämä kirjailija sukua sille vitun runkkari murhaaja jalo eetu seppäselle??
Ainakin tekstien perusteella saman oloinen runkkari.

Ei mahda olla sukua, on vain sellainen g-mies muuten. Eiköhän osteta koko jengi kirjailijalle oma serveri, koska mies täyttää Suomussalmen sivut melkein yksinään?

Jurvanleddu kirjoitti:

Ei mahda olla sukua, on vain sellainen g-mies muuten. Eiköhän osteta koko jengi kirjailijalle oma serveri, koska mies täyttää Suomussalmen sivut melkein yksinään?

...roskaa alusta loppuun nämä "rantaneuvoksen" tekstit. Hieman luulisi aikuisella miehellä itsekritiikkiä olevan, ennen kuin ihmisten luettavaksi tyrkyttää täysin jäsentelemätöntä, oikolukematonta tekstimassaa. Aihe ja sisältö ovat varmasti kirjoittamisen arvoisia, mutta Seppäsen kannattaisi kääntyä jonkun ns.haamukirjoittajan puoleen. Näillä jukerruksilla ei sen enempää hänellä kuin kenellä muullakaan ole oikeutta käyttää itsestään kirjailijan nimitystä.

Intoa harrastukseen, ja malttia luettaa tekstejä ensin jollain kirjoitustaitoisella ennen julkistusta tänne palstan täytteeksi!

...kävisi hyvin pekko Aikamiespoika tai Visa Mäkinen. Sekavaa hoopoilua ja itsekeskeistä lätinää, niistähän on ennekin mainioita filmejä aikaansaatu.
Vakavasti puhuen, "rantaneuvos" on aiheena samaa luokkaa kuin Nilsiän taannoinen Öljysheikki.

hyvä itea