Milloin sovitteluun?

"Nyt eron tullessa pelkään, että jään puille paljaille. Vai jäänkö?"

Voi olla. Riippuu tietysti pitkälti siitä, millainen teidän avioehtosopimuksenne sisältö on. Sitähän me emme voi tietää.

Te kaksi olette ilmeisesti määrätietoisesti ja yksissä tuumin tehneet sopimuksen, jolla säätelette varallisuussuhteitanne. Osituksen sovittelu on poikkeusta ja kokonaisharkintaa, jonka tulosta ei voi päätellä mistään yhdestä kriteeristä. Voit perustella aisaa noin kuin teit. Palkkaa juristi ja toivo parasta.

Avioliittolaki mahdollistaa sovittelun (vapaaehtoisestihan se helppo tehdä)... ja tavallaan "pakkosovittelun" oikeuden määräämän pesänjakajan toimesta. Uskon että AL 103b pykälän olet jo useaan kertaan lukenut täältä.

Ja kuten yllä todetiin, ei kukaan täällä (eikä aina "live "juristisikaan) voi arvioida soviteltaisiinko teidän ositustanne vai ei... riippuu valtavan monista seikoista, eikä vähiten pesänajajan näkemyksestä.

Avioehdollisen osituksen malliesimerkkejä on tilanne jossa maatilan emäntä on työskennellety tilalla käytännössä palkatta ja nostanut sen arvoa, ja osituksessa avioehdon vuoksi olisi jäämässä ilman mitään korvausta työpanoksestaan. Tai, metallialan yritys missä vaimo samoin palkatta hoitanut reskontraa ja muutenkin edesauttanut firman arvonnousua.

Jos miehesikin on palkkatyössä, etkä sinä ole kotona ollessasi erityisemmin edesauttanut hänen omaisuutensa karttumista (toki, se on ollut arvokas uhraus lapsillenne jotka eivät ole olleet päivähoidossa) ... ja perinnön saaminenhan ei ole teistä kummastakaan kiinni .... niin ARVAAN, ettei ositustanne merkittävästi soviteltaisiin. Mutta, älä arvaukseeni luota tässä... vaan ole jursistiin yhteydessä ja keskustelkaa mitä mahdollisuuksia hänen mielestään on.

Ja ainahan muistettava sekin, että olet vapaaehtoisesti allekirjoittanut avioehdon ja olette päättäneet hoitaa lapset kotona... joskus sitten joudutaan elämään tehtyjen sopimusten mukaisesti.

Meillä äiti ja isä erosivat suunnilleen samanlaisen tapauksen jälkeen, mutta vasta 50 vuoden avioliiton jälkeen.

Isä sai pitää omansa vaikka äiti ja äiti omissa nimissään olleen omaisuuden (jota siis ei ollut).

tai sitten on kyllä aivan mielivaltaisia tulkintoja, sillä oman kokemukseni mukaan mies on kyllä saamassa, vaikka ei ole osallistunut perheen elättämiseen ja hoitoon ja asunutkin muualla

Avioehto on sinänsä suurin luottamuksen osoitus kumppanille - "haluan sinut enkä varojasi" - ja jokaisessa avioliitossa pitäisi olla pakollinen avioehto.

Tilanteesi on tyypillinen äititilanne - olet hoitanut kodin ja lapset pelkin luontaiseduin eikä miehesi ole hoitanut puolestasi edes eläke-etuuuksia, jotka sinun on nyt taannehdittavasti yritettävä vaatia. Sen lisäksi voit vaatia itsellesi elatuksen - riippuen tietenkin omasta osaamistasostasi - jatkoa varten. Vrt esim Sesse Koivisto ja Ilkka Koivisto- tapaus. Perheen elatuksen eteen tehdystä työstä on oikeus saada korvaus. Jos asia on oikeudessa, on tietysti mahdollista, että tiellesi osuu machomies- tai feministinaistuomari, joiden maailmankuvaan ei välttämättä imhimillisyys mahdu ja korvaukset jäävät saamatta. Periaatteessa avioehdon tarkoitus on suojata omaisuutta erilasiilta auervaaroilta, joita kyllä riittää sekä miehissä että naisissa.


Eläkekertymä pitäisi sinänsä hoitua niin, että kun kerran nainen tukee miestä työelämässä lapsia ja kotia hoitamalla, eläke-etuus puolitetaan työajalta molemmille puolisoille. Samoin muutoinkin matalapalkkaisemmat naiset voisivat saada eläkkeeisiinsä ansaitsemansa parannuksen, mikäli perheen eläkekertymä jaettasiin puolisille tasan nykyisen epätasaisuuden sijaan, mutta tämä on jo kysymyksestäsi sivussa oleva ajatus. Tämä ei ole kuitenkaan vielä toteudu.

hahaa paska