Tällaisena aamuna kuin tänäin on aika
vaikea pureutua ikuisuuskysymyksiin.Taikka
ikäviin kysymyksiin.
Kun teillä on hyvä olla ja mieli hyvä,Mitkä
laulut,kenen laulut, teitä laulattaa mielessänne?
Isälläni oli tapana sunnuntaisin istua tutulle
jakkaralleen,ottaa haitari syliin ja sitten
tuli kolmisen tuntia sota ajan renkutuksia
ja kyllä minä poika nautin.
Repe Helismaan laulut on minulle tuttuja.
Ja tietenkin Juha Vainion tuotanto.
Ylipäätään kevään edistyminen tuo minulle
aina musiikin ja laulut jotenkin tykö.
Onkohan palstalaisilla sammaa vikaa? Että kun valo lisääntyy ja aurinkoisuuden näärä kasvaa,niin
tuolla sisällä alkaa kummasti tutut sävelet
ja laulut soida?
Elisestä aloituksestai ylläpito joutui poistamaan
herran HTZA kirjoituksia,epäsovinnaisia.Sinulle
siten tähän avoin toive:jospa tänäin olisit hieman kohtuullisempi ja vietettäisiin mukava päivä.Jookos?
Oikein kivaa päivää palstalaisille!
Mies kun tulee tiettyyn ikään....
15
828
Vastaukset
- Heta Niskavuori
Äänisen Aallot ; saa kyyneleet silmiini.
Isäni lauloi myös sota-ajan lauluja ja tämä oli hänen "lemmittynsä"- mies-v57
Isä aloitti aina tuolla samalla kappaleella,
kun oli siellä lapsuuden koti.
Ja kyllä ilma oikeen väreili suuria tunteita silloin.
Hiemolta kuulosti tuoreempi,eli tuo Akselin ja Elinan häävalsi.Isä lauloi veteraanikuorossa
ja kyllä oli hieno tuo valssi kuunnella veteraanikuoron esittämänä.Se kosketti kyllä syvältä! - Heta Niskavuori
mies-v57 kirjoitti:
Isä aloitti aina tuolla samalla kappaleella,
kun oli siellä lapsuuden koti.
Ja kyllä ilma oikeen väreili suuria tunteita silloin.
Hiemolta kuulosti tuoreempi,eli tuo Akselin ja Elinan häävalsi.Isä lauloi veteraanikuorossa
ja kyllä oli hieno tuo valssi kuunnella veteraanikuoron esittämänä.Se kosketti kyllä syvältä!Olen kuullut näitä lauluja konserteissa myös nuorempien esittävän.
Mutta kyllä minua koskettaa enemmän nämä veteraanikuron tai vanhemmäen väen esitykset.
Tunnelataus on niin mahtava, että sen kykenee tuntemaan vaikka tässä ja nyt. - mies-v57
Heta Niskavuori kirjoitti:
Olen kuullut näitä lauluja konserteissa myös nuorempien esittävän.
Mutta kyllä minua koskettaa enemmän nämä veteraanikuron tai vanhemmäen väen esitykset.
Tunnelataus on niin mahtava, että sen kykenee tuntemaan vaikka tässä ja nyt.Minusta se veteraanikuoron esityksen ja tunnelman aitous,vilpittömyys ja inhimillisyys,se on
koskettava.Siinä aidoimillaan jotain herkkää
ja hienoa siirtyy sydämestä toiseen sydämeen.
Mutta se pitää kokea ja aistia.
Yön hiljaisuudessa usein istun hämärässä ja niin se alkaa kuulua jostain tuolta sisältä se laulu.
Jotenkin se vaan ihmiseen tarttuu ja sydämeen.
Joku kunnioitus ihmisiä kohtaan,jotka uhrasivat niin paljon ja pyysivät niin vähän.
Jos ymmärtäisimme siitä edes vähän,olisimme
paljon enemmän. - Heta Niskavuori
mies-v57 kirjoitti:
Minusta se veteraanikuoron esityksen ja tunnelman aitous,vilpittömyys ja inhimillisyys,se on
koskettava.Siinä aidoimillaan jotain herkkää
ja hienoa siirtyy sydämestä toiseen sydämeen.
Mutta se pitää kokea ja aistia.
Yön hiljaisuudessa usein istun hämärässä ja niin se alkaa kuulua jostain tuolta sisältä se laulu.
Jotenkin se vaan ihmiseen tarttuu ja sydämeen.
Joku kunnioitus ihmisiä kohtaan,jotka uhrasivat niin paljon ja pyysivät niin vähän.
Jos ymmärtäisimme siitä edes vähän,olisimme
paljon enemmän.Tämä niin totta: Uhrasivat niin paljon ja pyysivät niin vähän.
Muistan miten tietyissä tilanteissa isän pysähtynyt katse ja hänen olemuksestaan henkivä ajatus kertoivat niin paljon.
Kaikkeen ei tarvita ääneen lausuttuja sanoja - mies-v57
Heta Niskavuori kirjoitti:
Tämä niin totta: Uhrasivat niin paljon ja pyysivät niin vähän.
Muistan miten tietyissä tilanteissa isän pysähtynyt katse ja hänen olemuksestaan henkivä ajatus kertoivat niin paljon.
Kaikkeen ei tarvita ääneen lausuttuja sanojaJoskus kauneimmat tunteet sanat pilaa.
Toisen tuoksu kertoo rakkaudesta jonka
vain sydän haistaa.
Toisen iho maistuu joltain,jonka vain sielu maostaa.
Lapsuuden koivikon tuoksussa on jotain,
mitä ei koskaan unohda. - Heta Niskavuori
mies-v57 kirjoitti:
Joskus kauneimmat tunteet sanat pilaa.
Toisen tuoksu kertoo rakkaudesta jonka
vain sydän haistaa.
Toisen iho maistuu joltain,jonka vain sielu maostaa.
Lapsuuden koivikon tuoksussa on jotain,
mitä ei koskaan unohda.Hiljaisuus voi kertoa niin paljon
Kuulla voi niin monin aistein
Äänettömyydellä on tuhat sanaa
- Kaivanto
myös sinulle! Näin 1,5 tunnin lenkin jälkeen aurinkoisessa kevätsäässä soi ihanasti uupuneessa mielessä, jostakin käsittämättömästä syystä "Norjalainen villapaita": Heja heja heja hejaa me laulettiin hiljaa ja vuonolla virtemme soi. Sen kertasi kaiku ja puseron sisältä lehahti lentoon se aamuinen koi...
- mies-v57
suo valon syttyä yö kohta sapuu,pois kesän
kukkaset syksy vie.....sitä laulua laulaa nyt tuo mieli.Vaikka kohta on kevät...Kummallista.
Varmaan laululla,lauluilla on suurempi merkitys kun aina oivaltaa.Voi irrottautua arjesta ja
liitää vaikka enkelin siivin.
Lähdetään me pojat reissulle ja ollaan vaikka
yötä,eihän meitä kotia kaivata kun meillä ei ole työtä...Näin,tunnelmasta toiseen ja takki
auki tietenkin.
Mutta vietetään kiva päivä,jookos?
- olla koneellani
kaikki tai ainakin melkein kaikki Tapio Rautavaaran levytykset. Johtuu kait siitäkin, että tunsin miehen urheiluajoilta.
Toinen iso suosikki on lähinnä sanoitusten takia Juha "Wat" Vainio.
Toki paljon muitakin mukavia kuunneltavia CD ja DVD pinossa ja yöllä soi hiljaa klassisia sävellyksiä, kun olen sellainen yökukkuja ja päivällä torkut ottava tuolta kuuskymppisten puolelta ja eläkkeelle jo ehtinyt livahtamaan.
Sillä 60 palstalla vaan ei ole saanut aikoihin mitään kirjoitella, kaikki asiallinen pois.- mies-v57
Minä en ole ikärasisti ja olet tervetullut
tänne palstalle.
Ikähän on vain numeroita.Sielu ja sydän lopulta ilmaisee enmmän.
Tapsa oli monitaituri ja sympaattinen ihminen.
Olkihattu laulu on osa Suomalaista sielua varmaan.
Juha Vainio varmaan piirsi sauluiksi sen,
mikä Suomalaisissa sieluissa piileksi.Jonakin päivänä ne laulut on vielä tärkeitä siten,
miten jälkipolvet meitä ja aikaamme
taylastelevat.
- HTZA
mieltä että ei suloisempaa Suomen maassa ole kuin aloittaja.
Tuossa, kahvia keittäessäni, ajattelin hänen kullanarvoisia sanojaan ja totesin että: "mies on oikeassa, minä väärässä!"
Ja näin tulee elämäni jatkumaan, hänen ohjenuorassaan.
Voi! Kunpa kaikki palstalaiset ottaisivat hänestä oppia, tuosta Suloisesta miehestä.
Silloin olisi loppuelämämme leppeämpi ja täynnä Suloisia hyminöitä palstalla.
Pyydän aloittajalta anteeksi aikuista käytöstäni.
Parannan tapani.
Rakas! Mistä halusitkaan keskustella ? Siitä kun isäsi syntyi vai siitä kun sinä synnyit vai hanurista. Ainiin, olihan siellä 4 kpl kysymysmerkkejä.
Minä laulan tai hymisen melkein jatkuvasti. Pääsääntöisesti vielä omasta melestäni jotain lauluja joita en edes halua kuulla. Mistäköhän nekin tupsahtaa.
Sitten erillinen viimeinen kappale, asiasta viidenteen:
Minusta on (ei mainita nimimerkkiä) mielekästä lukea suoraa, hauskaa ja älykästä tekstiä vaikka se ylittäisikin sovinnaisuuden (?) rajan.
Hei kuule ! Jätetäänkö juoruaminen niin meillä kaikilla on ihanaa ja kivaa. Jookos ?- mies-v57
Juoruaminen?
Minulla ei koskaan ole tapana oikeen edes ottaa muuhun keskusteluun osaa kuin omaan alotukseen.
Omaan aloitukseeni tlleseen palautteeseen en koskaan ole pyytänyt palstan ylläpitäjän poistoa. En ole
koskaan reagoinut rumin tai ikävin ilmaisuin.
Jos aloituksestani on poistunut materiaalia,
se ei ole minusta johtunut.Minä en ole siitä
juorunnut.
Kun sinä nyt tätä herraa HTZA tarkoitat tuolla
nimimerkillä,Olen häntä täällä pariin kertaan julkisesti puolustanut ja aika tavalla samasta syystä kuin sinä.
Minusta tänne mahtuu monenlaista tekstiä.
Älä laita minun syyksi,jos sitä poistuu
suuria määriä.Se ei ole minun vika.
Eilisestä avauksestani katosi kolme kirjoitusta.
Niitä en mitenkään julkisesti analysoinut.
Ne olivat pitkään kaikkien näkyvillä ja jossain vaiheessa myöhään tai aamulla ne oli kadonnut.
Esitin julkisen toiveen Herralle HTZa että hän tänäin käyttäisi hieman eri kiletä kuin eilen
minua kohtaan.Mikään salaisuushan eilen ei ollut se herran kirjoitus,. Se oli julkisesti näkyvillä.
Eli,vielä kerran,älä syytä minua jos joku arvioi tekstejä täällä ja poistaa niitä.Tänäin mm
kotikiusattttun laajan aloituksen.Minä
en niitä poista.Päin vastoin,annoin
kotikiusatulle positiivista palautetta.
parissa kirjoituksessa.
Minä koitan aina laittaa avauksia ja kirjoituksia joilla koitan olla myönteinen ja tuoda hyvää ilmapiiriä.Juoruiluun en ole lähtenyt
mukaan.Enkä lähde.
Kirjoitusten poistamisiin minulla ei ole mitään valtuuksia.Jos niitä poistuu,se syy on jossain muualla.
En ymmärrä miksi nyt minuun piikkisi tähtäät?
Sovinnaisuutta minä en todellakaan määrittele täällä yhtään millään tasolla.
- saa minut
hyvälle tuulelle.
Laitankin hänet usein soimaan silloin kun on alakulo.
Sitten kun on melankulo, laitan jotain "blues" vivahteista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1226079- 292140
- 1771972
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101153Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.691145- 731007
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241007Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24922Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42897Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12765