kamerassa

Suljin


Suljin on tekninen laite, jolla säädetään filmille pääsevän valon määrää.
Suljin sijaitsee, kamerasta riippuen, jossakin kameran etulinssin ja filmitason välissä.
Kun kameralla ei kuvata, suljin on kiinni. Kuvattaessa, eli laukaisinta painettaessa, suljin avautuu päästäen valon optiikan läpi filmille.
Filmille pääsevän valon määrää säädetään muuttamalla aikaa, jonka suljin on auki.
Tämä aika on nimeltään suljinaika.

Suljinaikaa säätää joko kuvaaja itse tai kameran automatiikka.
On luonnollista, että mitä pidempää suljinaikaa käytetään, sitä enemmän valoa pääsee filmille.
Ja toisinpäin mitä vähemmän kuvaustilanteessa on valoa, sitä pidempää suljinaikaa pitää käyttää riittävän valomäärän saamiseksi filmille.

Toinen valomäärää yhdessä sulkimen kanssa säätävä laite on himmennin.

Perinteisesti suljinajat on ilmoitettu lukusarjalla 1, 2, 4, 8, 15, 30, 60, 125, 250, 500, 1000.
Lukusarjan luvut ovat sekunnin osia.
Näin ollen luku 1 tarkoittaa 1/1 sekuntia eli 1 sekunti, 15 on 1/15 sekuntia, 500 on 1/500 sekuntia.
Riippuen kumpaan suuntaa sarjassa kuljetaan, suljinaika aina joko puolittuu tai kaksinkertaistuu luvusta seuraavaan siirryttäessä. Tästä seuraa että myös valomäärä, joka vaikkapa suljinajalla 1/60 pääsee filmille on kaksinkertainen verrattuna 1/125 suljinajan filmille päästämään valomäärään (edellyttäen tietysti että himmenninaukko pidetään samana) onhan 1/60s kaksi kertaa pitempi aika kuin 1/125s.

Uusien kameroiden elektronisulkimissa valittavana on myös väliarvoja ja muutenkin aikavalikoima on huomattavasti suurempi.
Suljinaikavalintakiekolla esiintyy myös kirjaimet "B" ja "T". "B" eli bulb tarkoittaa sulkimen asetusta, jolla suljin pysyy auki niin kauan kuin laukaisin pidetään alas painettuna. "T" eli time puolestaan avaa sulkimen kun laukaisinta painetaan kerran ja sulkee sen kun laukaisinta painetaan toinen kerta. Kumpaakin näistä asetuksista käytetään kuvaustilanteissa, joissa valoa on niin niukasti, että pisimmätkään sulkimen vakioajat eivät ole riittävän pitkiä.

Valomäärän lisäksi sulkimella säädellään liikkeen kuvautumista.
Jos kuvataan liikkuvia kohteita ja halutaan pysäyttää liike, toisin sanoen ei haluta kuvaan liike-epäterävyyttä, on käytettävä riittävän lyhyttä eli nopeaa suljinaikaa. Mikä milloinkin on riittävän lyhyt aika, riippuu tietenkin kuvattavan kohteen liikenopeudesta ja myös liikkeen suunnasta kameraan nähden.

Käytettävä suljinaika vaikuttaa käsivarakuvauksessa myös siihen kuinka herkästi kamera laukaistessa tärähtää.
Ihmisten käsien vakaudessa on yksilöllisiä eroja ja joku pystyy saamaan tärähtämättömiä kuvia huomattavasti pidemmillä ajoilla kuin joku toinen. Nyrkkisääntönä voi pitää, että 1 jaettuna optiikan polttovälillä on pisin aika, jota käsivarakuvauksessa voi käyttää ilman tärähdysvaaraa.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että kinofilmikameran 50mm normaalioptiikalla tuo aika on n. 1/50 eli ~1/60, vastaavasti 24mm laajakulmalla 1/24 ~ 1/30 ja 300mm teleoptiikalla n. 1/300 ~ 1/250. Luvut on pyöristetty lähimpään olemassa olevaan suljinaikaan.

Kameroissa suljinajat on merkitty säätökiekkoon. Sen sijainti vaihtelee kameratyypistä riippuen. Yksinkertaisissa kameroissa ja useissa automaattikameroissa kameran käyttämää suljinaikaa ei edes näe, puhumattakaan, että sitä pääsisi säätämään.

Suljinaikavalikoima vaihtelee kaikkein yksinkertaisimpien kameroiden yhdestä vakioajasta kehittyneiden kamerajärjestelmien portaattomasti kymmenistä sekunneista aina kymmenestuhannesosa sekuntiin säätyvistä ja säädettävistä sähkösulkimista.

Suljinaikavalikossa jokin aika saattaa olla merkitty huomiovärillä tai varustettu salamakuvakkeella. Tämä aika on ns. salamatäsmäysaika, ja se esiintyy vain ns. verhosuljinkameroissa.


Salamatäsmäysaika on lyhin aika, jota kyseisellä kameralla voidaan käyttää salamalla kuvattaessa. Vanhoissa kameroissa se on yleisesti 1/60, uudemmissa 1/125 jopa 1/250. Salamatäsmäysaika riippuu kameran verhosulkimen rakenteesta. Keskussuljinkameroilla salamatäsmäysaikaa ei ole, vaan kaikkia aikoja voidaan käyttää myös salamalla kuvattaessa.



Suljintyypit
Valokuvaukseen käytettävissä kameroissa sulkimia on kahta perustyyppiä: verhosuljin ja keskussuljin.



Verhosuljin

Verhosuljin on yleisin tyyppi kinokoon järjestelmäkameroissa. Verhosuljin sijaitsee yleensä lähellä filmitasoa, kuvaportin edessä. Sen voi nähdä joka kerta filmiä ladatessaan kun kameran takakansi on auki.
Suljin on herkkä mekaaninen laite, joten kannattaa varoa koskemasta siihen.

Vanhempien kameroiden verhosulkimet koostuvat kahdesta kankaisesta verhosta, jotka liikkuvat vaakasuoraan kuvaportin ohi.
Laukaisinta painettaessa lähtee liikkeelle ensimmäinen verho avaten kuvaportin ja näin päästäen valon filmipinnalle. Suljinajan pituudesta riippuen toinen verho seuraa tietyn ajan jälkeen perässä sulkien filmiportin ja lopettaen valon pääsyn filmille.

Koska verhon pitää kulkea suhteellisen pitkä matka, lyhyet suljinajat saadaan aikaiseksi siten, että ensimmäisen verhon lähdettyä liikkeelle, toinen verho seuraa miltei heti perässä. Niinpä kuvaportin ohi lyhyillä ajoilla liikkuu ainoastaan kapea rako, joka filmipinnan yli suhahtaessaan valottaa filmin.

Tästä verhosulkimen ominaisuudesta johtuu em. salamatäsmäysajan huomioimisen välttämättömyys ja myös selitys sille.

Salamatäsmäysaika on lyhin aika, jolla koko kuvaportti on auki.
Toisin sanoen ensimmäinen verho on ehtinyt pois kuvaporttia peittämästä, ja toinen ei vielä ole lähtenyt liikkeelle.
Jos salamalla kuvattaessa käytetään lyhyempää aikaa kuin mikä on kyseisen kameran salamatäsmäysaika, valottaa salama välähtäessään ainoastaan sellaisen kaistan filmiä, millainen on verhojen välinen rako.
Vanhemmissa kameroissa salamatäsmäysaika on yleisesti 1/60 sekuntia. Tekniikan kehittyessä se on kuitenkin lyhentynyt jopa 1/250 sekuntiin.
Nopeutuminen on saatu aikaan osaksi sillä, että verhosulkimia alettiin valmistaa ohuista metallilamelleista ja ne käännettiin kulkemaan pystysuoraan, jolloin matka, jonka verho joutuu liikkumaan lyheni, ja samalla luonnollisesti aika matkan kulkemiseen. Suljinta ohjaamaan on tullut elektroniikka entisten täysin mekaanisten laitteiden sijaan.

Jos ei ole varma kameran salamatäsmäysajasta, on turvallinen aika yleensä 1/60, vain joissakin vanhoissa kameroissa se voi olla 1/30.
Kaikkia salamatäsmäysaikaa pidempiä suljinaikoja voi salamakuvauksessa käyttää, onhan kuvaportti niillä kaikilla kokonaan auki. Rajoituksia asettaa vain vallitsevan valon määrä:
Jos suljin on pitkään auki, ja vallitsevaa valoa on runsaasti, ehtii myös se vaikuttaa syntyvään kuvaan ja seurauksena on kohteen, tai käsivaralta kuvatessa myös kameran, liikkumisesta aiheutuvaa liike-epäterävyyttä. (Tätä käytetään usein tietoisesti hyväksi liikkeentunnun tai tunnelman luomiseksi salamakuviin.)
Pimeässä salamalla kuvatessa suljinaika voi olla kuinka pitkä tahansa.

Kuten aiemmin mainittiin verhosuljin on selvästi yleisin kinokoon yksisilmäisissä peilikameroissa eli ns. järjestelmäkameroissa, mutta niitä on myös joissakin ison koon kameroissa.
Verhosuljin on äänekkäämpi ja alttiimpi laukaisuepäterävyydellä kuin keskussuljin. Tosin kameroissa, joissa on verhosuljin on yleensä myös liikkuva peili, jonka vaikutus kumpaankin ominaisuuteen on huomattavasti suurempi.

Koska verhosuljin on normaalisti osa kameran runkoa ja keskussuljin rakennettu optiikan osaksi, on ymmärrettävää, että kameroissa, joissa on vaihdettavat optiikat, verhosulkimen ilmeinen etu on se, että jokaisen optiikan mukana ei tarvitse ostaa omaa suljinta. Tämä alentaa tietysti optiikan hintaa.



Keskussuljin

Keskussulkimet sijoitetaan normaalisti optiikan sisään, sen yhdysrakenteiseksi osaksi. Keskussuljin koostuu ohuista metallilehdyköistä, jotka liikkuvat limittäin samaan tapaan kuin iirishimmentimen lehdykät ja estävät kiinni ollessaan valon pääsyn optiikan läpi.
Laukaisinta painettaessa lehdykät liukuvat sivulle ja suljin aukeaa keskustasta alkaen ja sulkeutuu vastaavasti säädetyn valotusajan päätyttyä. Keskussuljin on helpompi rakentaa täsmällisesti toimivaksi kuin verhosuljin. Sen liike on merkittävästi pienempi kuin verhosulkimen, ja se on miltei äänetön.

Lähes kaikissa kompaktikameroissa eli tavallisissa jokamiehen näppäilykameroissa suljin on jonkun tyyppinen keskussuljin.
Tosin joissakin kaikkein yksinkertaisimmista kameroissa sulkimena käytetään myös eräänlaista sektorisuljinta. Periaatteessa sektorisuljin on keskipisteensä ympäri pyörähtävää metallilevy, jossa on sektorin muotoinen aukko, josta valo levyn pyörähtäessä pääsee valottamaan filmin.

Keskussuljin on myös ammattikameroiden yleisin suljintyyppi rullafilmikameroista suuren negatiivikoon kameroihin. Keskussulkimia valmistamaan on kehittynyt omat erikoisosaajansa ja optiikkavalmistajat ostavat tuotannossa tarvittavat sulkimensa näiltä. Niinpä esimerkiksi samaa palkkikameran optiikkaa voi olla saatavana eri valmistajien erimerkkisillä sulkimilla varustettuna.

Keskussulkimen selviä hyviä puolia on äänettömyys ja suurempi mukautuvuus salamakuvauksessa (ei salamatäsmäysaikaa).

Oli kameran suljin kumpaa tyyppiä tahansa, on tärkeä ymmärtää, mitä se tekee, ja kuinka sen toiminta vaikuttaa syntyvään kuvaan.

Oleellista on myös ymmärtää sulkimen yhteistoiminta toisen valotukseen vaikuttavan kameranosan, himmentimen, kanssa:


Suljin säätää kuinka kauan valoa pääsee sisään,
himmennin säätää, kuinka isosta reiästä eli aukosta valoa pääsee.

Oikea valotus on kohteesta heijastuvasta valomäärästä ja filmin valoherkkyydestä riippuva suljinajan ja himmenninaukon yhdistelmä.
Jos aikaa lyhennetään, pitää aukkoa suurentaa. Jos aukkoa pienennetään, pitää aikaa pidentää.

Nykyisissä kameroissa huolehtii automatiikka yleensä sekä sulkimen että himmentimen säätämisestä tehtaalla ohjelmoitujen käyrästöjen mukaan. Harrastelijakäyttöön suunnitelluilla kameroilla toimitaan usein kokonaan kameran valmistajan ehdoilla.
Monipuolisissa kameroissa automatiikka on täysin käyttäjän mielen mukaan hallittavissa, ja valinnaisia toimintatapojakin on useita.

lähde: www.uta.fi/~tisavi/valokuva/htm/suljin.htm

... jos joku jaksoi lukea tänne asti niin onnittelen, itse en lukenut koko juttua :)

mä inhoon pitkiä aloituksia ja linkityksiä.