heips!
Olen hankkimasa uutta koiraa, kun ed. jouduttiin lopettamaan vanhuuden vaivojen vuoksi melki 16 v. ja toinen melki 13 v. laajalle levinneiden nisäkasvainten vuoksi. Molemmat oli linjoista joilla oli epilepsiaa. Ja kuitenkin sen suhteen terveitä. Vanhemmalla vaivasi selkä, spondyloosi, aika invalidisoivasti, eli kuitenkin yli 15 vuotiaaksi lääkkeiden avulla. ei kuitenkaan pystynyt hyppäämään ( noin 4-vuotiaasta), eli ei pärjänny pk-, toko-, ja agilitykisoissa. Nuoremman kisakausi jäi kesken minun vauvalommien ja muun perhetilanteen vuoksi. Oli kuitenkin aivan upea koira, hävettää vähän kun en harrastaniut kaikkea mitä olisi voinut. Kohtutulehdus iski 12,5 vuotiaana, ja kun koira oli muuten niin hyväkuntoinen päädyimme el.lääkärin kanssa leikkaukseen. Leikkauksessa löytyi nisäkasvain ja se sitten röyhähti kahdessa kuukaudessa imusolmukkeisiin, keuhkoihin, kurkkuun ja peräaukon ympärille. Lopulta ei ollut vaihtoehtoja, pirteä ja leikkisä koira ei voinut syödä eikä ulostaa. tervehti kuitenkin viimeisellä käynnillä el.lääkäriä hännän heilutuksella ja suukoilla. Täysin kamalaa.
Kummallakaan ei ollut pentuja. Rotuni on belgianpaimenkoira groenendael.
Olin juuri viime viikonloppuna viemässä siskoni 3-v lyhyt karv. collieta el.lääkärin päivystykseen mahalaukun kiertymän vuoksi. se oli niin kamalaa, ettei epilepsiakohtaukset ole mitään sen rinnalla (olen niitä nähnyt paljon töissä ihmisillä ja lääkinnyt melkein kaikilla mahollisilla vaikka en ole hoitoalan ihminen).
Opin, että minne menenkin, etsin kaikki lähiseudun päivystävät el.lääkäreiden numerot puhelimeeni. Kipu ja huuto koiralla oli niin kamalaa kuultavaa ja se, etää oikeasti aikaa ei ole hukattavaksi. Nyt koira kuitenkin selvisi asiantuntevien lääkäreiden vuoksi. mutta meiltä on väh. kolmen - neljän tunnin matka el.sairaalan päivystykseen Helsinkiin. Päivystävät maalaiskunnan el.lääkärit ei kaikki voi leikatta (ja tuotantoeläimet, kuten lehmät menee aina edelle). Nytkin ihana Tampereen päivystävä (osasi hoidot ko tilanteessa) otti meidät vastaan ja ihan yhtä ihana Oriveden päivystävä (tiesi mitä tehdään lehmille siinä tilanteessa) meni hänen puolestaa Teiskoon lehmäkeikalle. En löytänyt silloin (la ja su välisenä yönä) muita päivystäviä. Ja soitin aika moneen el.läkärin numeroon.
Kasvattajien pitää pelata tosi monien osasten kanssa, ei epilepsia ole aino kama perinnöllinen sairaus. Täytyy löytää se kultainen keskitie. En puolustele niitä kasvattajia, jotka salaileee sairauksia, se on täysin tyhmää. Mutta jos halutaan yleensäkin säilyttää rotujen monimuotoisuus ja terveitä geenejä, ei voida sulkea jotain rotua täysin. Kennelliiton pitää seurata aikaa ja tilanteita ja sitä mukaa miettiä sekalinjoja eri roduissa.
Mitä mielä olette?
Olen hankkimasa uutta koiraa, kun ed. jouduttiin lopettamaan vanhuuden vaivojen vuoksi melki 16 v. ja toinen melki 13 v. laajalle levinneiden nisäkasvainten vuoksi. Molemmat oli linjoista joilla oli epilepsiaa. Ja kuitenkin sen suhteen terveitä. Vanhemmalla vaivasi selkä, spondyloosi, aika invalidisoivasti, eli kuitenkin yli 15 vuotiaaksi lääkkeiden avulla. ei kuitenkaan pystynyt hyppäämään ( noin 4-vuotiaasta), eli ei pärjänny pk-, toko-, ja agilitykisoissa. Nuoremman kisakausi jäi kesken minun vauvalommien ja muun perhetilanteen vuoksi. Oli kuitenkin aivan upea koira, hävettää vähän kun en harrastaniut kaikkea mitä olisi voinut. Kohtutulehdus iski 12,5 vuotiaana, ja kun koira oli muuten niin hyväkuntoinen päädyimme el.lääkärin kanssa leikkaukseen. Leikkauksessa löytyi nisäkasvain ja se sitten röyhähti kahdessa kuukaudessa imusolmukkeisiin, keuhkoihin, kurkkuun ja peräaukon ympärille. Lopulta ei ollut vaihtoehtoja, pirteä ja leikkisä koira ei voinut syödä eikä ulostaa. tervehti kuitenkin viimeisellä käynnillä el.lääkäriä hännän heilutuksella ja suukoilla. Täysin kamalaa.
Kummallakaan ei ollut pentuja. Rotuni on belgianpaimenkoira groenendael.
Olin juuri viime viikonloppuna viemässä siskoni 3-v lyhyt karv. collieta el.lääkärin päivystykseen mahalaukun kiertymän vuoksi. se oli niin kamalaa, ettei epilepsiakohtaukset ole mitään sen rinnalla (olen niitä nähnyt paljon töissä ihmisillä ja lääkinnyt melkein kaikilla mahollisilla vaikka en ole hoitoalan ihminen).
Opin, että minne menenkin, etsin kaikki lähiseudun päivystävät el.lääkäreiden numerot puhelimeeni. Kipu ja huuto koiralla oli niin kamalaa kuultavaa ja se, etää oikeasti aikaa ei ole hukattavaksi. Nyt koira kuitenkin selvisi asiantuntevien lääkäreiden vuoksi. mutta meiltä on väh. kolmen - neljän tunnin matka el.sairaalan päivystykseen Helsinkiin. Päivystävät maalaiskunnan el.lääkärit ei kaikki voi leikatta (ja tuotantoeläimet, kuten lehmät menee aina edelle). Nytkin ihana Tampereen päivystävä (osasi hoidot ko tilanteessa) otti meidät vastaan ja ihan yhtä ihana Oriveden päivystävä (tiesi mitä tehdään lehmille siinä tilanteessa) meni hänen puolestaa Teiskoon lehmäkeikalle. En löytänyt silloin (la ja su välisenä yönä) muita päivystäviä. Ja soitin aika moneen el.läkärin numeroon.
Kasvattajien pitää pelata tosi monien osasten kanssa, ei epilepsia ole aino kama perinnöllinen sairaus. Täytyy löytää se kultainen keskitie. En puolustele niitä kasvattajia, jotka salaileee sairauksia, se on täysin tyhmää. Mutta jos halutaan yleensäkin säilyttää rotujen monimuotoisuus ja terveitä geenejä, ei voida sulkea jotain rotua täysin. Kennelliiton pitää seurata aikaa ja tilanteita ja sitä mukaa miettiä sekalinjoja eri roduissa.
Mitä mielä olette?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Rotujärjestön keskustelupalstalta vois löytyä joku joka olisi jotain mieltäkin
http://www.finbelge.fi/foorumi/
Tätä suolikaksnelosta harvempi seuraa.
Meilläkin vanha Gronttu(13v.) Edelleen hyvä lenkkikaveri. Jaksaa kavellä, leikkiä kavereidensa kanssa. Lääkärikulut olleet todella pienet. Luoteenltaan aivan fantastinen, kaikille. Vanha murri on aika hellyyttävä ja viisas.
On täysin perusteltua panostaa sekalinjoihin. Myös rotuunottoa on kiihdytettävä. Tavoitteena terveys ja hyväpäisyys. Nyt monissa linjoissa vakavia ongelmia. Kiveksetkin puuttuvat jo hälyttävän monilta. Se on vakava merkki.
Kerrohan hieman lisää, miten sekalinjaisuus auttaa tilanteeseen? Taikka rotuunotto?
Mietis ite mitä geneettinen diversiteetti tuo mukanaan?
Ymmärrän kyllä pointtisi, perinnöllinen vaihtelu on tarpeen. Mutta onko linjojen sekoittaminen se onni ja autuus?
Geenipooli on huomattavasti laajempi tavis geelikoirissa kuin käyttiksissä. Rotuun perehtynyt kasvattaja kykenee kyllä löytämään geneettistä diversiteettia ihan kannan sisältä.
Eri asia on sitten, onko halua tai tarpeeksi tietoa? Kahden sukusiitetyn geneettisille sairauksille altistetun kannan vieminen yhteen tuottaa... juuri näitä kummankin osapuolen perinnöllisiä heikkouksia. Ja tällä päästään mihin?
Ymmärrän kyllä pointtisi, perinnöllinen vaihtelu on tarpeen. Mutta onko linjojen sekoittaminen se onni ja autuus?
Geenipooli on huomattavasti laajempi tavis geelikoirissa kuin käyttiksissä. Rotuun perehtynyt kasvattaja kykenee kyllä löytämään geneettistä diversiteettia ihan kannan sisältä.
Eri asia on sitten, onko halua tai tarpeeksi tietoa? Kahden sukusiitetyn geneettisille sairauksille altistetun kannan vieminen yhteen tuottaa... juuri näitä kummankin osapuolen perinnöllisiä heikkouksia. Ja tällä päästään mihin?