Koiran sairauksista

heips!

Olen hankkimasa uutta koiraa, kun ed. jouduttiin lopettamaan vanhuuden vaivojen vuoksi melki 16 v. ja toinen melki 13 v. laajalle levinneiden nisäkasvainten vuoksi. Molemmat oli linjoista joilla oli epilepsiaa. Ja kuitenkin sen suhteen terveitä. Vanhemmalla vaivasi selkä, spondyloosi, aika invalidisoivasti, eli kuitenkin yli 15 vuotiaaksi lääkkeiden avulla. ei kuitenkaan pystynyt hyppäämään ( noin 4-vuotiaasta), eli ei pärjänny pk-, toko-, ja agilitykisoissa. Nuoremman kisakausi jäi kesken minun vauvalommien ja muun perhetilanteen vuoksi. Oli kuitenkin aivan upea koira, hävettää vähän kun en harrastaniut kaikkea mitä olisi voinut. Kohtutulehdus iski 12,5 vuotiaana, ja kun koira oli muuten niin hyväkuntoinen päädyimme el.lääkärin kanssa leikkaukseen. Leikkauksessa löytyi nisäkasvain ja se sitten röyhähti kahdessa kuukaudessa imusolmukkeisiin, keuhkoihin, kurkkuun ja peräaukon ympärille. Lopulta ei ollut vaihtoehtoja, pirteä ja leikkisä koira ei voinut syödä eikä ulostaa. tervehti kuitenkin viimeisellä käynnillä el.lääkäriä hännän heilutuksella ja suukoilla. Täysin kamalaa.

Kummallakaan ei ollut pentuja. Rotuni on belgianpaimenkoira groenendael.

Olin juuri viime viikonloppuna viemässä siskoni 3-v lyhyt karv. collieta el.lääkärin päivystykseen mahalaukun kiertymän vuoksi. se oli niin kamalaa, ettei epilepsiakohtaukset ole mitään sen rinnalla (olen niitä nähnyt paljon töissä ihmisillä ja lääkinnyt melkein kaikilla mahollisilla vaikka en ole hoitoalan ihminen).

Opin, että minne menenkin, etsin kaikki lähiseudun päivystävät el.lääkäreiden numerot puhelimeeni. Kipu ja huuto koiralla oli niin kamalaa kuultavaa ja se, etää oikeasti aikaa ei ole hukattavaksi. Nyt koira kuitenkin selvisi asiantuntevien lääkäreiden vuoksi. mutta meiltä on väh. kolmen - neljän tunnin matka el.sairaalan päivystykseen Helsinkiin. Päivystävät maalaiskunnan el.lääkärit ei kaikki voi leikatta (ja tuotantoeläimet, kuten lehmät menee aina edelle). Nytkin ihana Tampereen päivystävä (osasi hoidot ko tilanteessa) otti meidät vastaan ja ihan yhtä ihana Oriveden päivystävä (tiesi mitä tehdään lehmille siinä tilanteessa) meni hänen puolestaa Teiskoon lehmäkeikalle. En löytänyt silloin (la ja su välisenä yönä) muita päivystäviä. Ja soitin aika moneen el.läkärin numeroon.

Kasvattajien pitää pelata tosi monien osasten kanssa, ei epilepsia ole aino kama perinnöllinen sairaus. Täytyy löytää se kultainen keskitie. En puolustele niitä kasvattajia, jotka salaileee sairauksia, se on täysin tyhmää. Mutta jos halutaan yleensäkin säilyttää rotujen monimuotoisuus ja terveitä geenejä, ei voida sulkea jotain rotua täysin. Kennelliiton pitää seurata aikaa ja tilanteita ja sitä mukaa miettiä sekalinjoja eri roduissa.

Mitä mielä olette?