Ostin perunoita. Hinta taisi olla 0,47 €/kg,
Kotona, sitten joskus, kun otin perunoita tuosta pussista, satui silmään pussin punnitustiketti ja siinä luki
LUOMUPARSAKAALI
Onneksi ostin vain kilon niitä perunoita.
Voi kun muistaisi aina pitää ajatukset siinä mitä tekee.
Kalliitta pottuja
14
711
Vastaukset
Aijaijai!
Noin siinä käy helposti. On varmaan tälläkin palstalla ollut ketju kuitin tarkistamisesta kassalla.
Se ei ole pahitteeksi koskaan.- Fanni
sattuu ja tapahtuu pieniä ihmeitä.
Sain eilen ostoksen, johon en myymälässä ollut kajonnutkaan. En osta sulatejuustoa.
Yht'äkkiä vaan tavaroistani löysin sulatejuuston, vieläpä kassakuittiin merkattuna. Olin ällikällä lyöty, taivaastako se tipahti. Kassarouvan kieli oli toimintakyvytön eikä hän aivoitusta jäänyt selittämään. Sattuu kait hänen hommassaan ihmeempiäkin. Nyt tuli vasta mieleen, olisiko hän ollut puolikielinen.
Pyörällä kotiin köristellessä ajatusmaailmani selkeni. Edellinen asiakas oli luultavasti laskenut kapulan hihnalle niin huolettomasti, että juusto jäi minun tavaroiden puolelle.Panen sulatejuustoa ruokiin. Se antaa hyvän maun ja on kevyempää kuin kerma.
Esim. jauhelihakastikkeeseen antaa kivan säväyksen.
Myös sellaisiin laatikkoruokiin, johon pannaan munamaito.Tänään katselin kaupassa kun kahden asikakaan ostoskärryt olivat vaihtuneet.
Hauska oli vierestä seurata, kun he selvittivät, mikä on mun, mikä on sun.
Olisikohan Sinun ostoskärryäsi täyttänyt kaksi ostajaa?- Katicat2
Jopel kirjoitti:
tähänkin jotain kirjoitin, mutta mitään ei näy.
Häipyi kuin minun ostoskärryni kerran, kun selkäni käänsin ja olin lisää tavaraa siihen valkkaamassa. En tiedä milloin sen kärryn vahingossa ottanut huomasi erehdyksensä. Olin siihen jo aika lailla tavaroita mättänyt. Kävelin orpona ympäriinsä, mutta meni mikä meni. En viitsinyt sitten käskeä kuuluttamaan, vaan hain uuden kärryn ja aloitin alusta.
Katicat2 kirjoitti:
Häipyi kuin minun ostoskärryni kerran, kun selkäni käänsin ja olin lisää tavaraa siihen valkkaamassa. En tiedä milloin sen kärryn vahingossa ottanut huomasi erehdyksensä. Olin siihen jo aika lailla tavaroita mättänyt. Kävelin orpona ympäriinsä, mutta meni mikä meni. En viitsinyt sitten käskeä kuuluttamaan, vaan hain uuden kärryn ja aloitin alusta.
Monet naiset pitävät vieläkin laukkauaan ja siinä olevaa rakukkaroaan ostoskärryssä. Kun olet noin rauhallinen, oletan, että Sinä et.
- Fanni
Makriina kirjoitti:
Panen sulatejuustoa ruokiin. Se antaa hyvän maun ja on kevyempää kuin kerma.
Esim. jauhelihakastikkeeseen antaa kivan säväyksen.
Myös sellaisiin laatikkoruokiin, johon pannaan munamaito.Vanhat opit sanoivat sulatejuuston sisältävän tyydytettyjä rasvahappoja paljon. Oppi tarttui aivoon kuin terva, joten kartan sulatejuustoja. Kolesteroli veitikka nousee niin juustoista kuin kermasta, läskistä puhumattakaan.
Uusia lukuja en ole etsinyt.
Ties vaikka ominaisuudet olisivat nykyään terveysvaikutteisia.
Jos kaappiin on ilmestynyt sulatejuustoa, läjäytän myös sitä maun antajaksi. - Katicat2
Jopel kirjoitti:
Monet naiset pitävät vieläkin laukkauaan ja siinä olevaa rakukkaroaan ostoskärryssä. Kun olet noin rauhallinen, oletan, että Sinä et.
Nykyisissä naisten takeissa on kivasti povitaskut( kännytaskut), sinne mä lompsani laitan. Yleensä on tyhjä kauppakassi mukana kärryssä roikkumassa. Vältän muovikassien ostoa.
Katicat2 kirjoitti:
Nykyisissä naisten takeissa on kivasti povitaskut( kännytaskut), sinne mä lompsani laitan. Yleensä on tyhjä kauppakassi mukana kärryssä roikkumassa. Vältän muovikassien ostoa.
inhoan kertakäyttökasseja, vaan pakko niitäkin joskus sietää.
- Katicat2
Oli hauska aloitus, upposi meikäläiseen jostain syystä. Tuli vatsajumppaa heti alkajaisiksi. Minulle voisi ihan hyvin sattua samalla tavalla. Pitäisi muistaa aina, että hiljaa hyvä tulee, älä hosu. Osta seuraavalla kerralla luomuparsakaalia ja paina perunaa.
Mutta halvalla ovat luomuparsaa myyneet.
Yleensä luomutuotteet ovat kalliita, samoin kuin parsa tähän aikaa vuodesta maksaa helposti pari euroa kilo. Ainakin, vähintään.Itseasiassa ne perunat maksoivat melkein 4 € ja se virhe tuli siitä kun olin painanut koodin sijasta hintanumeroa. Vanhuus tettää kaikkea onneksi se ei tule yksin.
Jopel kirjoitti:
Itseasiassa ne perunat maksoivat melkein 4 € ja se virhe tuli siitä kun olin painanut koodin sijasta hintanumeroa. Vanhuus tettää kaikkea onneksi se ei tule yksin.
Jutuista meille tulee sitä"muistelemista".
Monet asiat ja tapahtumat muistaa parhaiten, kun sattuu hassuja kömmähdyksiä.
Kun tuli markkinoille nuo itsepunnitukset, sotkeuduin laittamaan hedelmäpussin siihen vaa,an
päälle. ihmettelin kun mitään ei tapahtunut. Eräs herra takanani sanoi: vois toimia paremmin jos laittais pussin siihen vaa,alle, oikeaan paikkaan.
Silloin nolotti, ja jälkikäteen nauratti.
Olin ollut pitkässä työvuorossa, olin kotimatkalla ja ajatukset kokonaan jossain muualla...
Vinoa hymyä näkyi rivissä odottavilla....
Kiva kun pystyin järjestämään hauskaa toisillekin, on heillekin muistelemista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381299
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35830Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27576Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24511
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472