Lahden KKA:t

kysyisin

Kuulin että teillä siellä Lahdessa olisi siirrytty KKA:illa kokonaisvuosiansioon, eli saisitte myös kesällä palkkaa eikä teitä olisi lomautettu. Koulukuukausina vain saatte vähän vähemmän palkkaa kuim ennen. Meillä suunnitellaan saman tyyppistä ratkaisua. Kiinnostaisi tietää, onko se toiminut hyvin. Itselläni ainakin jäisi noin 1000 € saamatta vuodessa kesältä liitolta jos noin tehdään. Opettajillahan on sama systeemi, mutta palkka paljon parempi. Meidän pienestä palkasta on paha jakaa sitä useammalle kuukaudelle kun vielä liiton rahatkin jää saamatta.

2

287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvin

      Hei!
      Joo, tää on oikeesti hyvä systeemi. Kuussa ei kovinkaa paljon vähempi käteen jää, sillä vuositasolla tulot ovat nyt hiukan paremmat kuin määräaikaisena talvi liiton rahoilla kesä. Suosittelen, että teilläkin tämä toteutetaan. On ehdottomasti avustajan (ja koko työyhteisön) etu, jos sama henkilö voi jatkaa vuodesta toiseen samojen oppilaiden kanssa. Itseltäkin jää epävarmuus pois, ei mene aikaa tulevan talven pelkoon onko töitä vai ei. Tietysti myös palvelulisät tulevat oikeaan aikaan, määräaikaisella jää joka vuosi 2,5kk vajaaksi.

      • Kiitos vastauksestasi! Entäs kun me olemme jo vakituisia, eli työt jatkuvat kyllä syksyllä mutta olemme lomautettuja kesän. Tuo palvelulisien kertyminen tietysti on totta, mutta eniten harmittaa tuo, että jos kesällä haluaisi muihin töihin, menee lisäprosentin mukaan vero.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      83
      7371
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      113
      6052
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      136
      4185
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      222
      2898
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      78
      2846
    6. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      35
      2808
    7. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      84
      2550
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      90
      2298
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      184
      2152
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      1686
    Aihe