tukia nostettava

Maataloustukien nostotarve on ilmeinen. Seuraavassa Markku Nummen jutussa Pellervossa 1.4.2008 arvioidaan maatalouden kannattavuuskehitystä vuodelle 2008:
Markku Nummi            

"Maatalouden yrittäjätulo pienenee
PTT: Ruuan hinta nousee 7 prosenttia tänä
ja 2 prosenttia ensi vuonna
Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT arvioi ruuan vuoden 2008 keskihinnan olevan noin 7 % viime vuoden keskihintaa korkeampi. Ensi vuonna ruuan hinnan nousua hillitsee syksyllä toteutettava ruuan arvonlisäveron alennus ja PTT arvioi hinnan nousevan ensi vuonna noin 2 %.
Korkeat elintarvikkeiden maailmanmarkkinahinnat heijastuvat ruuan hintaan myös Suomessa.
Tutkimusjohtaja Perttu Pyykkönen PTT:sta vertaa, että vuonna 2007 elintarvikkeiden hinnat nousivat meillä keskimäärin kuitenkin vain noin 2 %, kun keskimääräinen nousu EU:ssa oli 3,5 %. Meillä kaupan ja teollisuuden pitkät sopimukset siirsivät hinnankorotuksia vuodenvaihteeseen, jolloin ruuan keskimääräinen hinta nousi Suomessa yhdessä yössä lähes 6 %.
Loppuvuoden aikana erityisesti maito- ja lihatuotteiden hinnat nousevat, mutta toisaalta esimerkiksi hedelmien ja marjojen hinnoissa on normaalisääoloissa odotettavissa laskua.
Maatalouden yrittäjätulo pienenee PTT:n mukaan tänä vuonna noin 17 %, koska kustannukset nousevat tuottajahintoja voimakkaammin. Ensi vuoden tuottajahintoihin PTT ennakoi vain pieniä muutoksia, mutta panoshinnat jatkavat nousuaan."

Yrittäjätulo laskee ennusteen mukaan noin 17 prosenttia. Tämä lasku on kompensoitava joko roimilla ruuan hinnankorotuksilla tai maataloustukia nostamalla. Tukien nostolle ei kuitenkaan saada komission hyväksyntää, joten jollakin tavalla olisi hintoja saatava nostetuksi. Mutta mitä me tuottajat voimme kaupalle ?

Onko myyntien lykkääminen mahdollista ? Voidaanko panosostoja kilpailuttaa tuottajien yhteenliittymien avulla ? Voiko ulkomailta tuoda suoraan tuotantopanoksia ? Tuoko öljykasvien viljelyalan kasvattaminen lisää kilpailua ?

8

810

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yhteisöön kuuluvana

      ..ahkerana muurahaisena. Olet - pelle varmaan-, mutta tosikko ei ymmärrä jos raitilla lällästellään - siis rällästellään!

    • kapakkahai

      Pienennetään elintarvike kasvien kylvöalaa, niin tulee pulaa raaka-aineista ja samalla hinnat nousevat.

      • odotetaan vähän viel,,,

        Joka tuutista toitotetaan kuinka on
        työvoimapula ja joka vielä pahenee.
        Tuottjahinnat lähtisivät jo nyt nousuun
        jos esitettäisiin rehellinen tuottjien
        ikätilasto ja lähivuosina eläkeelle siirtyvien
        määrä.Tulevaisuudessa maa ja metsätaloudessa on se kaikkein suurin työvoimapula.Täyttä huumoria
        on virallisen Suomen suunitelmat miljoonien
        kuutioiden enerkia hakesavotoista.


      • sitä...
        odotetaan vähän viel,,, kirjoitti:

        Joka tuutista toitotetaan kuinka on
        työvoimapula ja joka vielä pahenee.
        Tuottjahinnat lähtisivät jo nyt nousuun
        jos esitettäisiin rehellinen tuottjien
        ikätilasto ja lähivuosina eläkeelle siirtyvien
        määrä.Tulevaisuudessa maa ja metsätaloudessa on se kaikkein suurin työvoimapula.Täyttä huumoria
        on virallisen Suomen suunitelmat miljoonien
        kuutioiden enerkia hakesavotoista.

        metästä lähtee niitä kuutioita tekemään muutamalla eurolla tunti ja herrat kuittailee miljoonavoitot.
        Suomesta kun ajetaan maataloutta alas niin sitten sitä ulkomaista salmonellapaskaa ja hiirenpää/kumikäsine yms salaattiakin tulee tarpeeks. Tosin kuka sitä syö....?


      • viljelijät

        vähenee, hyvä homma


      • viljelijät kirjoitti:

        vähenee, hyvä homma

        Miksipä se on hyvä homma ?


      • Maaseutu yrittäjien
        odotetaan vähän viel,,, kirjoitti:

        Joka tuutista toitotetaan kuinka on
        työvoimapula ja joka vielä pahenee.
        Tuottjahinnat lähtisivät jo nyt nousuun
        jos esitettäisiin rehellinen tuottjien
        ikätilasto ja lähivuosina eläkeelle siirtyvien
        määrä.Tulevaisuudessa maa ja metsätaloudessa on se kaikkein suurin työvoimapula.Täyttä huumoria
        on virallisen Suomen suunitelmat miljoonien
        kuutioiden enerkia hakesavotoista.

        = jussien keski-ikä on korkea, jopa liian korkea. Elintarviketuotannon alkulähde orjentoituu vastuuasioissa toiminnan lopettamiseen ja itsensä kehittäminen on sivuseikka. Tila tuottaa tuilla ja eläkepäiviä ei suhdanteet heilauta.
        Tässä lienee myös syy palstan kommenteissa pinnalla oleva "välinpitämättömyys" tuotteen ostajiin. On meinaan varaa! Muilla kaupallisen toiminnan firmalla ei olisi mitään tulevaisuutta - eikä edes "tulis mieleenkään" tänäpäivänä.


    • yhä..

      ajankohtaista

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      113
      6985
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      108
      4752
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      56
      4000
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3354
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      696
      2085
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      239
      1450
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1368
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1338
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      52
      1287
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      982
    Aihe