Lauantaina pitäisi päästä tansseihin Jyväskylän ympäristössä, mutta valikoima ei taida olla tällä kertaa kovin kaksinen. Minne siis?
Mihin kannattaisi mennä?
3
1262
Vastaukset
- Ilman muuta
Huikon Veljekset ja Roadters eivät ole erityisen nimekkäitä esiintyjiä, mutta molemmat soittavat monipuolisesti tanssittavaa musiikkia.
Mitään jättiryntäystä paikalle tuskin tulee, mutta sen paremminhan mahtuu tanssimaan! - kulkupeli millä
mennä vähän kauemmaksi niin suosittelen Lomakeskus Revontuli Hankasalmella siellä Marita Taavitsainen ja varmaan mukavasti eri ikäistä porukkaa. nimim. kokemusta on
Ilta oli minusta musiikillisesti ja tanssillisesti hyvä. Väkeä paikalle tosin olisi mahtunut enemmänkin.
Tuntui siltä, että kumpikin orkesteri vain vetreytyi illan edetessä. Musiikki oli tanssillisesti monipuolista, tuli sekä hitaita, että nopeita, perinteistä suomalaiskansallista tanssimusiikkia ja nykyajan muotitansseja. Sambaa en sattunut kuulemaan kertaakaan. (Olin kyllä välillä hiihtomajan puolella.) Cha chata sen sijaan soitettiin useaan kertaan.
Jos jotain toivomuksia saa lausua, niin minusta kumpikin orkesteri voisi esittää jokaisella setillään noin yhden soittoparin enemmän "Rock'n'Roll & Jive" -tyyliin. Nykyajan osaava tanssiyleisö mielestäni kaipaa juuri tällaista musiikkia tunnelman kohottamiseen. Näitäin kuultiinkin ja mainiosti esitettynä, mutta lähinnä loppuillasta, kun osa yleisöstä oli jo poistunut. Mahdollisesti parhaat esitykset jäivät monelta kuulematta kokonaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32711Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062481Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42229Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441845- 321423
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141413- 1761145
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011114Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201043Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81908