Olen jo pitkään pohdiskellut sieluni syvyyksissä ihmisen luontaista kaksijakoisuutta hyvyys/pahuus. Täällä netissä olemme ns. hyviä kansalaisia paheksumme mm. parisuhdeväkivallaa, kodittomien lasten kohtaloita ulkolaisissa lastenkodeissa tai vanhustemme huonoa hoitoa. Toisinaan kiivastuksissamme heittelemme tunnistamattomaksi pahaksi verhoutuneena ilkeyksiä toisillemme, purkaessamme vaikkapa vain hetkellistä sisäistä pahaa oloamme. Luontainen pahuutemme nostaa rintaansa ja haluaa lannistaa, levittää valtaa toisten yli ja eliminoida vihollinen pois.
Miksi tälläistä tapahtuu? On vain yksi selitys, jokaisen meidän sisällä asuu pahuus.
Katsoin illalla Roman Polanskin ohjaaman huikean Chopinin musiikilla tunteita pintaan nostattaman elokuvan Pianisti. Tositarina juutalaisesta pianistista, joka selvisi hengissä ainoana perheensä jäsenenä toisesta maailmansodasta natsien valtaamassa Varsovassa. Elokuvassa musiikki yhdistää hyvän ja pahan. Hyvyys vihollisen sydämessä pelastaa pianistin sodan loppuvaiheessa.
Korven Sanomat tänä aamuna, Naiset tappelivat keskustan ravintolassa ja Miesjoukko hyökkäsi kahden miehen kimppuun.
Mietiskelin kuinka suhtautuisin jos joku yllättäen hyökkäisi kimppuuni. Ilmeisesti oman elämän puolustaminen nostaisi sisältäni raivon, jota en voisi hallita ja tekisin pahoja tekoja, jotka eivät ole normaalin olemukseni mukaista.
Oletko sinä pohtinut tälläisiä asioita ja mitä tämä alustus tuo mieleesi, oletko tunnistanut sisäiset vastakohtasi ja miten?
Meillä on suden silmät ja vaistot
58
2738
Vastaukset
- en ala, kehityn
Jokainen voi oppia pimeää puoltaan jos haluaa. Keskenkasvuisia ihmisiä on vaan pilvin pimein. Surullista mutta taivaan totta.
- sohviliini
..on meihin sisään rakennettuna ja syntyessämme. Nuorena idealistina ajattelin, ettei mitään niin pahaa voi enää maailmassa tapahtua, kuin mitä natsit olivat tehneet juutalaisille ja muille heidän järjestelmäänsä sopimattomille ihmisille. Kuvittelin, että se oli ollut pahuuden ääripiste.
Onkin ollut järkyttävää, kauhistuttavaa, kuluneiden vuosikymmenien aikana havaita, ettei pahuus maailmasta mihinkään kadonnut natsivallan luhistuttua. Ihminen on äärettömän kekseliäs halutessaan alistaa, vahingoittaa, kiduttaa toista ihmistä, viedessään häneltä ihmisyyden, rikkoessaan ruumiin, särkiessään mielen.
Oli aikoinaan valtava shokki lukea William Goldingin kirja "Kärpästen herra". Sehän kertoo lapsista. Silloin ajattelin, miten ohut onkaan sivistyksen, kulttuurin antama suoja. Kun sitä hieman rapsuttaa, ja etenkin ääriolosuhteissa, mikä paholainen meistä löytyykään. - auuuu-uu-uh
Tunturisudelta lainattu:
" Susi on hyvin sosiaalinen ja viisas eläin - jolle mieluinen ja luonnollinen elintapa on muodostaa lauma. Susi on todellakin laumaeläin. Tämä "lauma" on itseasiassa hierarkisesti tarkasti järjestäytynyt ryhmä - jossa kaikkien sen jäsenten asema ryhmässä on määritelty - ja kaikkien kesken tunnetaan alistussuhteista huolimatta suurta keskinäistä kiintymystä ja ystävyyttä."
Yhdellä miehellä elämäni aikana olen nähnyt "sudensilmät" = vinohkot ja meripihkan väriset.- HTZA
tuesta.
H. - Korppis/Mandi
Miten käy, jos yksi susilauman jäsenistä on vahingoittunut ja vuotaa verta tai on kykenemätön puolustautumaan.
- HTZA
Korppis/Mandi kirjoitti:
Miten käy, jos yksi susilauman jäsenistä on vahingoittunut ja vuotaa verta tai on kykenemätön puolustautumaan.
ja tarvittaessa syödään.
Paitsi jos se on suloinen. - Korppis/Mandi
"Ihminen on hyvin sosiaalinen ja viisas "eläin" jolle mieluinen ja luonnollinen elintapa on muodostaa lauma (perhe, suku). Ihminen on todellakin laumaeläin. Ihmisen suku on itseasiassa hierarkisesti tarkasti järjestäytynyt ryhmä, jossa kaikkien sen jäsenten asema ryhmässä on määritelty ja kaikkien kesken tunnetaan alistussuhteista. Ukki, mummu, isä, äiti, lapset j.n.e
x-vaimo, X-mies, uusioperheet.....
Perintöriidoissa hierarkian merkitys tulee sotaisan voimakkaasti esiin.
Eroamme susita kirjan määritelmän mukaan vain seuraavasti:
Ihminen voi tuntea suurta keskinäistä kiintymystä ja ystävyyttä. Tai sitten ei ; ) - Korppis Mandi
HTZA kirjoitti:
ja tarvittaessa syödään.
Paitsi jos se on suloinen.Hih, hih niinpä tietenkin söpö pieni pörrökarvainen mussukka ; )
- HTZA
syntyy aina toisesta. Olkoon sitten ihminen, asia, tai eläin.
Jos joku niistä toimii toisin, tai samoin, kun toinen asian näkee, syntyy jompi kumpi.
Hyvyys tai pahuus.
Ei tämä asia sen vaikeampi ole.- HTZA
Cami.S kirjoitti:
Jos puolustaudun, olenko silloin paha ?
vastoin minun ajatuksiani, olet paha.
- ihan kuin
HTZA kirjoitti:
vastoin minun ajatuksiani, olet paha.
mun äijä! Erimieltä ei saa olla,silloin on paha,v-mäinen akka,feministi valtaa haluava jne.
Miksei saisi olla omia ajatuksia,olematta silti paha??? Sieltä näkyy huono kasvattaja ja paha ihminen, jolle vielä joskus vanhuudessa toivottavasti aukeaa luomakunnan vuorovaikutus!
Kirjoitin näin, vaikka toivon sinun vain provosoivan...
Jos olet tosissasi, eivät lapsesi kunnioita eläimiä ja tuskin "heikompia" ihmisiäkään?!
- namisuku
...Suden Silmät ja vaistot...Pitäähän meidän toki Elää;)
- kawe
on jäänyt vielä kertomatta,että ihmisestä tulee "olosuhteista" riippuen sadisti.
Sodassa tai muissa ääriolosuhteissa, joissa kidutus, jano tai nälkä voivat johtaa mihin vain.
Tämä nyt on jokaisen tiedossa. Tarkoitankin että hyvästäkin humanistista kehkeytyy esiin primitiivisyys........
Sitten muistutan humanisteista jotka itseään säästämättä lähtevät auttamaan muita niihin ääriolosuhteisiin, että niinkin päin...... - HTZA
kawe kirjoitti:
on jäänyt vielä kertomatta,että ihmisestä tulee "olosuhteista" riippuen sadisti.
Sodassa tai muissa ääriolosuhteissa, joissa kidutus, jano tai nälkä voivat johtaa mihin vain.
Tämä nyt on jokaisen tiedossa. Tarkoitankin että hyvästäkin humanistista kehkeytyy esiin primitiivisyys........
Sitten muistutan humanisteista jotka itseään säästämättä lähtevät auttamaan muita niihin ääriolosuhteisiin, että niinkin päin......minun kirjoituksestani näin monimutkainen lauserakenne?
Olisit vaan viitannut siihen ja sanonut: Näin on. - kawe
HTZA kirjoitti:
minun kirjoituksestani näin monimutkainen lauserakenne?
Olisit vaan viitannut siihen ja sanonut: Näin on.kirjoittaa voisi "kieltämättä" olla PELKISTETTY 2-sanaan
- pikkusen rasittava tyyppi olet
HTZA kirjoitti:
minun kirjoituksestani näin monimutkainen lauserakenne?
Olisit vaan viitannut siihen ja sanonut: Näin on.Etkö saanut lapsena edes paperia repiä. Näyttää että sinulla on hiukan pakkomielteinen asenne.
- HTZA
pikkusen rasittava tyyppi olet kirjoitti:
Etkö saanut lapsena edes paperia repiä. Näyttää että sinulla on hiukan pakkomielteinen asenne.
kävin hakemassa porukkaa linja-autoasemalta ja heitin kotiin.
Täällähän on tapahtunut paljon, varmaan ihan aiheesta.
Ihailu on aina kivaa. Moitteetkin otetaan kiitollisena ja rakentavana vastaan.
- namisuku
...et Meillä Ei ole Suden Silmiä ja Vaistoja Nähtykään=D
Mitä Nyt joku (pöpsi)mahakossupullo ampuu....yök... - nettipappa
En ole kyllä joutunut puolustautumaan hyökkääjää vastaan. Olen sivari. Ei ole tullut koskaan eteen hyökkääminen tai toisen oman haluaminen.
Joku geenihomma tämän täytyy olla. - sohviliini
..nami, nami. Sitäkö on täällä keskustelun taso.
Oh, jeah!- Korppis/Mandi
Ymmärrä nyt namia sunnuntai-ilta, juomattomia jäljella ja juhlat jatkuu. Näkeehän sen vastausten ja aloitusten tyylistä.
- Korppis/Mandi
Kävin tuolla tuulessa pitkän lenkin tuulettamassa auvojani. Reaktioita eloonjäämiskamppailuissa on monia. Toisen maailmansodan aikana juutalaiset eivät uskoneet pahaan vaan kävelivät kohti kuolemaa.
Olen itse ollut hyvin lähellä kuolemaa. Olin lento-onnettomuudessa ja pelastauduin ulos koneesta kainalossani kaksi alaikäistä poikaani. Nuorin ensin liukuun, sitten itse ja esikoinen perään. Lapset piti saada turvaan hinnalla millä hyvänsä nurmikolle rymähtäneestä lentokoneesta.
Olin kuin tunteeton robotti, hyvin rauhallinen ja harkitseva tein kaiken systemaatisesti askel askeleelta tavoitteena päästä mahdollisimman kauaksi savuavasta koneesta.
Shokki tuli vasta myöhemmin kun olimme lämpimässä terminaalissa ja vastaantullut mieheni oli ottanut pojat hoiviinsa.
Minusta ei olisi sairaanhoitajaksi tai ambulanssin kuljettajaksi olin aina ajatellut, mutta tuon kokemuksen jälkeen ymmärsin, että minussa on myös puolia jotka vaaditaan noihin ammatteihin jos tarve vaatii pystyn auttamaan muita.- sohviliini
..vähän vastaavanlaisesta tilanteesta (tarkemmin en voi kertoa, koska minulla vaitiolovelvollisuus)on myöskin minulle osoittanut, millaisia voimavaroja omaamme, usein ihan tietämättämme. Toki olin saanut koulutuksen, miten toimia, mutten sitä ajatellut tilanteen ollessa päällä, toimin vain kuin kone, määrätietoisesti ja saamani palautteen mukaisesti 100 %:sti oikein. Asian jälkihoitokin vei muutaman päivän ja koko ajan piti pitää itsensä kasassa.
Vasta perjantai-iltana, kun poikani tuli opiskelupaikkakunnaltaan kotona käymään, otti minut pitkän pojan syliin ja kysyi:"Äiti, miten olet jaksanut?", murtuivat padot ja tuli itku, sellainen shokin jälkivaikutus.
Eli meistä löytyy uskomattomia vahvuuksia, kun on pakko.
- Pirre*
ihan luontainen.
En haluaisi kenellekään mitään pahaa, ainakaan tietoisesti.
Mutta jos lasteni kimppuun oisi joskus käyty, silloin oisi herännyt oikea naarastiikeri.- sohviliini
Vaikka kirvestä olisin käyttänyt, jos olisi ollut pakko!
missään muodossa, enkä ole koskaan itse sellaiseen ryhtynyt. Mielestäni ihmiseltä voi vaatia enemmän kuin eläimeltä.
Häpeän alhaisia ajatuksiani, kun sellaisia joskus mieleen tulee. Puran ne itsekseni ajattelemalla tai läheiselle ihmiselle kertomalla. Yleensä asiat saavat ajan mittaan oikeat mittasuhteet ja muistan, ettei kukaan onnellinen, tasapainoinen ihminen ole tarkoituksella paha toiselle. Hän on tavalla tai toisella uhri itsekin. Luonnossa liikkuminen tai kauniissa paikassa pysähtyminen sekä ajatusvirran vapaa liikkuminen rauhoittaa, puhdistaa ja antaa uutta positiivista energiaa.
Uskon selviäväni vaikeassakin tilanteessa puhumalla ja ihmistä kunnioittaen. Ahdistelijan voisin pelästyttää huutamalla tai hulluksi heittäytymällä. Joskus nuorena keksin, että raiskaajan voisin pelästyttää tiehensä himokkaaksi hulluksi heittäytymällä.
Ihan äärimmäisessä hädässä voisin käyttää kynsiä tai avainta kimppuun varoittamatta hyökänneen ihmisen merkitsemiseksi ja puolustautuakseni. Kotia ja lapsia olisin aikoinani voinut tarvittaessa puolustaa vaikka ase kädessä - mieluummin lataamattomana ja omaan uhkaavaan jämäkkyyteni luottaen.- HTZA
yhteiskuntaamme puolustaa toisenlaiset ihmiset.
Näin me normaali oloissa ajattelemme. Sodan ja väkivallan keskellä muuttamme käytöstämme sanoin kuin katastrofien kohdatessa. Jokainen yrittää pelastaa ensisijaisesti itsensä, vain itsensä pelastamalla voi auttaa muita pelastumaan.
Tuolla toisessa ketjussa pelastusta tarjotaan "uskolla" ja se olkoon hänen pelastuksensa. Uskon tie on historian mukaan hyvin väkivaltainen ja sotaisa ja jatkuu tänä päivänäkin.
Neuvottelu hätätilanteen kohdatessa on ajanhukkaa on siis toimittava. Tuolla ylempänä kerroin kuinka toimin onnettomuustilanteessa. Olin aina ajatellut, että tositilanteessa lamaannun, mutta käyttäydyin päinvastoin oletustani.
Olen vahva persoona ja kerran joutunut päällekarkauksen uhriksi, potkut ja raaka voiman käyttö olivat puolustukseni. Käräjät käytiin ja kipurahat sain myöhemmin. En ole katkera vaan jälkikäteen hieman huvittunut sillä toista kertaa hyökkääjä kiertää minut kaukaa ; )
Toimii kuin ihminen:
Varjelee ja hoitaa yhteisöllisesti jälkikasvuaan, hankkii ruokaa ja tottelee tiukkoja sisäisiä "lakeja".
Mainitsit ravintolakahakasta - seurasin niitä aikanaan eri muodoissaan yli kaksikymmentä vuotta, kuten myös naisvaltaisen työyhteisön selkäänpuukottamisia ym.
Ihminen on ihmiselle ihminen, vaan ei susi - se on lempeämpi!!!- Lisbet
Tämä menee juurikin näin, kuin Minea kirjoitti.
Tuota kahakointia joutui aikoinaan työnsä
takia sietämään, ja tiukkiakin tilanteita oli.
Kun on hyvin, on ajatusmaailmakin hyvin lojaali, vaan kun on tositilanne, se ei päde. - Korppis/Mandi
Tarkoitukseni ei ollut verrata sutta ja ihmistä keskenään, mutta kieltämättä se on antanut yhteisen kiinnepisteen ja keventänyt tämän ketjun alkuperäistä raadollista totuutta meistä ihmisistä.
- kawe
Korppis/Mandi kirjoitti:
Tarkoitukseni ei ollut verrata sutta ja ihmistä keskenään, mutta kieltämättä se on antanut yhteisen kiinnepisteen ja keventänyt tämän ketjun alkuperäistä raadollista totuutta meistä ihmisistä.
on naiselle susi, niin se menee ja on koettu todeksi.
Useampi tässä ketjussa toteaa että tekisi mitä vain lastensa puolesta.
Belgiassa pedofiilien kynsiin joutuneiden lasten "isät" olivat valmiit tappamaan paljain käsin jos pääsisivät samaan tilaan tekijän kanssa.
Onko se pahuutta? kawe kirjoitti:
on naiselle susi, niin se menee ja on koettu todeksi.
Useampi tässä ketjussa toteaa että tekisi mitä vain lastensa puolesta.
Belgiassa pedofiilien kynsiin joutuneiden lasten "isät" olivat valmiit tappamaan paljain käsin jos pääsisivät samaan tilaan tekijän kanssa.
Onko se pahuutta?Hups, en nyt kyllä oikein ymmärrä mitä tarkoitat. Voisitko avittaa aivojani ajattelemaan kuten sinä. Siis nainen on naiselle susi ja mies tappaa paljain käsin. Miten nuo väitteet nivoutuvat sulavasti aiheen sisällä toisiinsa?
Pedofiilit eivät tajua tekevänsä väärää, he ovat sairaita. Tuntuu pahalta, mutta eikö yhteiskunta ruoki näitä sairaita. Katso vaikkapa uutta Prisma perhemarketin kuvastoa, joka tipahtaa ilmaisjakeluna ovesi postiluukusta. Pikkumallit keikistelemässä.
Mitä mieltä sinä olet näistä lapsi aikuisista, näistä pienistä tytöistä, jotka puetaan muodin mukaan, lävistetään korviin kultaa, kynnet hehkuvat viininpunaisina, kengissä on sievät pienet korot ja hiukset on rullattu nutturalle ja niistä roikku huituvia huolimattomasti vasemmalle paljaalle olkapäälle.
Jossain voi joku "setä" silmäillä noita söpöjä pikkuisia.
Hengen riistäminen toiselta tälläisessa tapauksessa on pahuus pahimmillaan ja vie "viattoman" ihmisen vankilaan. Kuka silloin on voittaja.korpikirjailija kirjoitti:
Hups, en nyt kyllä oikein ymmärrä mitä tarkoitat. Voisitko avittaa aivojani ajattelemaan kuten sinä. Siis nainen on naiselle susi ja mies tappaa paljain käsin. Miten nuo väitteet nivoutuvat sulavasti aiheen sisällä toisiinsa?
Pedofiilit eivät tajua tekevänsä väärää, he ovat sairaita. Tuntuu pahalta, mutta eikö yhteiskunta ruoki näitä sairaita. Katso vaikkapa uutta Prisma perhemarketin kuvastoa, joka tipahtaa ilmaisjakeluna ovesi postiluukusta. Pikkumallit keikistelemässä.
Mitä mieltä sinä olet näistä lapsi aikuisista, näistä pienistä tytöistä, jotka puetaan muodin mukaan, lävistetään korviin kultaa, kynnet hehkuvat viininpunaisina, kengissä on sievät pienet korot ja hiukset on rullattu nutturalle ja niistä roikku huituvia huolimattomasti vasemmalle paljaalle olkapäälle.
Jossain voi joku "setä" silmäillä noita söpöjä pikkuisia.
Hengen riistäminen toiselta tälläisessa tapauksessa on pahuus pahimmillaan ja vie "viattoman" ihmisen vankilaan. Kuka silloin on voittaja.naisesta tehtiin syyllinen raiskauksiin, ja nyt jo lapsikin on syyllinen, kun pedofiiliressukka ei voi hillitä himojaan, niinkö?
Pirrejuupas kirjoitti:
naisesta tehtiin syyllinen raiskauksiin, ja nyt jo lapsikin on syyllinen, kun pedofiiliressukka ei voi hillitä himojaan, niinkö?
Ei se niin mene. Olen usein huomannut, että kirjoitetun tekstin avautuminen kertalukemisella ei ainakaan minulle onnistu, joten luen ja mutustelen sitä tuolla harmaissa aivosoluisssani.
Syyllistinkö lapsen? Teinkö pedofiilistä ressukan?
En, vastasin vain aikaisemmmalle kirjoittajalle.
Tarkennan sinulle ajatusmmailmani juoksua tuossa aikaisemmassa keisissä huom. (ajatusmaailmani juoksua)joka pohjautui aikaisenpaan viestiin.
Jos pedofiili tekee pahaa lapselle ja hänen isänsä menee ja tappaa paljain käsin pedofiilin. Isähän se joutuu vastaamaan teoistaan eikä pedofiili hänet on eliminoitu. Isä joutuu vuosiksi vankilaan, vaikka häntä tarvittaisiin kotona vaimon ja hyväksikäytetyn lapsen tukena ja turvana viemään perhe pahimman yli.
Näin koko paletti hajoaa ja mitä sen jälkeen.
"Pedofiiliressukka" ei kai voi hillitä himojaan en tiedä, mutta niin olen lukenut, kai vehkeet pitäisi luovuttaa valtiolle kuten auton luovuttamista valtiolle on suunniteltu jos henkilö toistuvasti syyllistyy humalassa ajamiseen.
"Pedofiilisedille" ne pikkutyttöjen kuvat ovat kivoja katseltavia. Sitä paitsi äitit ne vaatteet ja muut hömpötykset ostaa. Onko lapsellista lapsuutta enää lainkaan.elää vaistojensa ajamana, geeneissään olevan koodiston ohjaamana, ja toimii niiden mukaan, eli mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla lajinsa säilymisen kannalta.
Meille ihmisille on annettu sekä järki että tunteet, olemme siis tuntevia eläimiä.
Mutta meissä taistelee koko ajan hyvä - jumaluus, ja paha - saatana, niinkuin raamatussa on sanottu.
Olemme saaneet jären siksi että erotamme hyvän ja pahan toisistaan, olemme saaneet omantunnon itsemme vartijaksi.
Meidän pitäisi siis pystyä asettumaan toisen ihmisen asemaan, meidän pitäisi pystyä ajattelemaan mikä on koko ihmiskunnan säilymisen kannalta järkevintä toimintaa, - niin pitäisi.korpikirjailija kirjoitti:
Ei se niin mene. Olen usein huomannut, että kirjoitetun tekstin avautuminen kertalukemisella ei ainakaan minulle onnistu, joten luen ja mutustelen sitä tuolla harmaissa aivosoluisssani.
Syyllistinkö lapsen? Teinkö pedofiilistä ressukan?
En, vastasin vain aikaisemmmalle kirjoittajalle.
Tarkennan sinulle ajatusmmailmani juoksua tuossa aikaisemmassa keisissä huom. (ajatusmaailmani juoksua)joka pohjautui aikaisenpaan viestiin.
Jos pedofiili tekee pahaa lapselle ja hänen isänsä menee ja tappaa paljain käsin pedofiilin. Isähän se joutuu vastaamaan teoistaan eikä pedofiili hänet on eliminoitu. Isä joutuu vuosiksi vankilaan, vaikka häntä tarvittaisiin kotona vaimon ja hyväksikäytetyn lapsen tukena ja turvana viemään perhe pahimman yli.
Näin koko paletti hajoaa ja mitä sen jälkeen.
"Pedofiiliressukka" ei kai voi hillitä himojaan en tiedä, mutta niin olen lukenut, kai vehkeet pitäisi luovuttaa valtiolle kuten auton luovuttamista valtiolle on suunniteltu jos henkilö toistuvasti syyllistyy humalassa ajamiseen.
"Pedofiilisedille" ne pikkutyttöjen kuvat ovat kivoja katseltavia. Sitä paitsi äitit ne vaatteet ja muut hömpötykset ostaa. Onko lapsellista lapsuutta enää lainkaan.kosto pelkästään pahuutta, joissain tapauksissa kosto voitaan lukea rakkaudeksikin.
On olemassa rakkautta aateita kohtaan esim. funtamentalistit selittävät kostoiskut rakkauden töiksi...
Kosto voitaisiin lukea rakkaudeksi myös silloin kun oma lapsi on joutunut esim. pedojen kynsiin.
Ja onko kostava ihminen silloin susi, - ei ole, susi ei kosta koska ei rakasta, eikä tunne muutakuin nälkää, janoa ja lisääntymisen tarvetta.
Mutta ihmisyyteen kuuluu myös anteeksianto, ja järjen antama viisaus toimia toisin, - panemme pedot mielisaraalaan ja terapiaan.
Ja lisäksi "olemme" niin naiiveja, että luulemme terapioitten auttavan heitä pääsemään sairaista vieteistään, ja nämä perkeleet nauravat partaansa ja toimivat kuin ennenkin vapaaksi päästyään..Pirrejuupas kirjoitti:
kosto pelkästään pahuutta, joissain tapauksissa kosto voitaan lukea rakkaudeksikin.
On olemassa rakkautta aateita kohtaan esim. funtamentalistit selittävät kostoiskut rakkauden töiksi...
Kosto voitaisiin lukea rakkaudeksi myös silloin kun oma lapsi on joutunut esim. pedojen kynsiin.
Ja onko kostava ihminen silloin susi, - ei ole, susi ei kosta koska ei rakasta, eikä tunne muutakuin nälkää, janoa ja lisääntymisen tarvetta.
Mutta ihmisyyteen kuuluu myös anteeksianto, ja järjen antama viisaus toimia toisin, - panemme pedot mielisaraalaan ja terapiaan.
Ja lisäksi "olemme" niin naiiveja, että luulemme terapioitten auttavan heitä pääsemään sairaista vieteistään, ja nämä perkeleet nauravat partaansa ja toimivat kuin ennenkin vapaaksi päästyään.., että ainakin rakkaudella selitetään pahojakin tekoja, esim. terrorismia (kostoiskuja jonkun heikäläisten profeetan ns. pilkkaamisen takia)jonkun uskonnollisen ääriryhmittymän taholta.
Tarkoitan rakkaudella hyvyyttä.- Korppis/Mandi
Pirrejuupas kirjoitti:
kosto pelkästään pahuutta, joissain tapauksissa kosto voitaan lukea rakkaudeksikin.
On olemassa rakkautta aateita kohtaan esim. funtamentalistit selittävät kostoiskut rakkauden töiksi...
Kosto voitaisiin lukea rakkaudeksi myös silloin kun oma lapsi on joutunut esim. pedojen kynsiin.
Ja onko kostava ihminen silloin susi, - ei ole, susi ei kosta koska ei rakasta, eikä tunne muutakuin nälkää, janoa ja lisääntymisen tarvetta.
Mutta ihmisyyteen kuuluu myös anteeksianto, ja järjen antama viisaus toimia toisin, - panemme pedot mielisaraalaan ja terapiaan.
Ja lisäksi "olemme" niin naiiveja, että luulemme terapioitten auttavan heitä pääsemään sairaista vieteistään, ja nämä perkeleet nauravat partaansa ja toimivat kuin ennenkin vapaaksi päästyään..Hei! Tulin tohtorilta poskiontelotulehdus on saanut minut tihrusilmäiseksi, punanenäiseksi kaunottareksi. Lauantaina lähden Hollantiin ja toivon olevani pikkuisen fressimmän näköinen ; )
Elokuvassa Pianisti, Polanski oli saanut hyvin esille "pahuuden" ja "hyvyyden" sulautumisen toisiinsa Chopinin musiikin välityksellä. Paha alkaa suojelemaan hyvää. Hyvä ei saa mahdollisuutta pelastaa pahaa. Paha tuhoutuu kun taas hyvä pelastuu.
Rakkaudella on hyvä selvittää pahat teot. Silloin teko ajatellaan oikeudenmukaiseksi. Pahuus on verhoutunut hyvän kaapuun ja kostaa.
Anteeksianto tapahtuu ajan kanssa.
- sohtrop
sanomalla että meidän sisällä asuu pahuus?
Mitä on pahuus? Emme mieluusti käytä tätä sanaa. Haluaisimme uskoa, että maailmassa ei pahuutta ole. Moni meistä ajattelee: Kukaan ei ole syntyessään paha. Tämä kysymys herää esimerkiksi silloin, kun joku tuntuu aiheuttavan aivan järjetöntä pahaa toiselle. Ihmiset odottavan hyvän, oikeudenmukasen toteutuvan. Hyvän tulisi saada palkkansa jo tässä maailmassa. Pahan tulisi jäädä tappiolle.
Ihmisen on vaikea kestää sitä, ettei oikeus toteudu. Monasti rikosten ja traumojen vaikutukset ovat materiaalisesti ja fyysisesti vähäisiä, mutta psykologiset seuraukset ovat voimakkaita ja pitkäaikaisia. Ruumis toipuu, mutta sielu ei. Usko oikeuden toteutumiseen romahtaa.
Väkivallan syitä ovat tilaisuus ja itsekontrollin puute.
Pahuuden perussyitä ovat hyöty, egoismi, idealismi..., mutta niiden vaikutus tulee mahdolliseksi vasta kun ihmisen itsekontrolli pettää.
Itsekontrolli voi pettää monien syiden vuoksi. Kasvatus ja sosialisaatio eivät sitä vahvista tarpeeksi, stressi häivyttää sen vaikutuksen, tunnekuohu tekee välinpitämättömäksi tai kulttuuri kehottaa antamaan periksi.
Väkivalta tuntuu olevan osa ihmisen elämää. Kaksi ihmisen ominaisuutta altistaa väkivaltaan: Epäluuloisuus erilaisuutta kohtaan ja frustraation aiheuttama suuttumus. Kenties vieleäkin syvemmällä on se ihmisen ominaisuus, jota voidaan nimittää vaikkapa kyltymättömyydeksi. Hän ei koskaan tule valmiiksi tai tyytyväiseksi, vaan haluaa aina lisää. Monasti se mitään halutaan lisää, on aika harmitonta, jopa myönteistä, mutta usein ihminen haluaa lisää valtaa, rahaa ja nautintoja. Ihmisen on vaikea hyväksyä sitä, että jollakin on näitä selvästi enemmän kuin minulla.
Mitä enemmän tavaraa, sitä enemmän se houkuttelee. Ihmisten taloudellinen eriarvoisuus ei näytä vähenevän, vaan kasvaa. Lisäksi maaosien välinen eriarvoisuus pikemminkin kasvaa kuin vähenee.sinäkin, mutta olen jo oppinut, että aloituksissa ei kannata ruveta kovin syvälliseksi muuten juttu menee harakoille.
Oppikirjojen tekstit eivät siis kaikille avaudu. Odotinkin, että jatkossa tulee ainakin yksi psykologinen analyysi.
Siis kansankielellä kirjoitettuna meidän sisällä asuu pahuus, yhtälailla kuin hyvyys ja ne "ryövätyt" taistelevat keskenään vallasta yms maallisesta hyvästä.- sohtrop
korpikirjailija kirjoitti:
sinäkin, mutta olen jo oppinut, että aloituksissa ei kannata ruveta kovin syvälliseksi muuten juttu menee harakoille.
Oppikirjojen tekstit eivät siis kaikille avaudu. Odotinkin, että jatkossa tulee ainakin yksi psykologinen analyysi.
Siis kansankielellä kirjoitettuna meidän sisällä asuu pahuus, yhtälailla kuin hyvyys ja ne "ryövätyt" taistelevat keskenään vallasta yms maallisesta hyvästä.on kansankielellä tai jopa rautalankamallissa vaikea määriteltävä.
Sinun "mallissa" sisällä asuu, taistelevat, maallisesta... mutta kuka pahan määrää ja hyvyyden säätää?voiko pahan absoluuttisesti määritellä? tai mikä on jumalan ja saatanan rooli?.... - Korppis/Mandi
sohtrop kirjoitti:
on kansankielellä tai jopa rautalankamallissa vaikea määriteltävä.
Sinun "mallissa" sisällä asuu, taistelevat, maallisesta... mutta kuka pahan määrää ja hyvyyden säätää?voiko pahan absoluuttisesti määritellä? tai mikä on jumalan ja saatanan rooli?....On vain oltava mielikuvitusta, eikä saa olla liian teoreettinen ; )
Rakastan kuvakieltä ja muodostan aina kuvallisen "sadun" tekstieni tueksi ; ) Tyypillistä luovalle, kuvakieli ihmiselle. En ole teoreetikko, mutta teorioistakin teen tarinoita, joilla pohdin syitä ihmisten käytöksiin erilaisissa elämänkaaren vaiheissa.
Pahuus minun kansankielelläni ja rautalankamallissani istuu, ei suinkaan sisälläni vaan toisella olkapäälläni ja hyvyys toisella. Sama toisin kuvattuna, Jumala on toisella ja saatana toisella olkapäälläni.
Jumalan ja saatanan roolit tasapainottavat toinen toisiaan ja pitävät suhteellisen palanssin meidän sisällämme ja koko maapallolla.
Joskus saatana ottaa johdon ja pahuus valtaa tilan. Kun Jumala levittää kätensä yllemme rauha asettuu tilaan. - sohtrop
Korppis/Mandi kirjoitti:
On vain oltava mielikuvitusta, eikä saa olla liian teoreettinen ; )
Rakastan kuvakieltä ja muodostan aina kuvallisen "sadun" tekstieni tueksi ; ) Tyypillistä luovalle, kuvakieli ihmiselle. En ole teoreetikko, mutta teorioistakin teen tarinoita, joilla pohdin syitä ihmisten käytöksiin erilaisissa elämänkaaren vaiheissa.
Pahuus minun kansankielelläni ja rautalankamallissani istuu, ei suinkaan sisälläni vaan toisella olkapäälläni ja hyvyys toisella. Sama toisin kuvattuna, Jumala on toisella ja saatana toisella olkapäälläni.
Jumalan ja saatanan roolit tasapainottavat toinen toisiaan ja pitävät suhteellisen palanssin meidän sisällämme ja koko maapallolla.
Joskus saatana ottaa johdon ja pahuus valtaa tilan. Kun Jumala levittää kätensä yllemme rauha asettuu tilaan.ja mielikuvitus on sinänsä kivoja, mutta
Toihan tarkottaa että olisi paljon jumalia ja saatanoita, kuin pyitä pivolla, menee pyhät kirjoitukset uusiksi?
Sä et ole kovin uskovaisen kuullonen, jos sanot että ihmisessä asuu saatana tasapainottajana?
Oletko itse ev.lut, ateisti, joku muu....?
Eikös ihmisillä olekkaan rakkaus sydämmessä ja pyrkimys hyviin tekoihin?
Toi sun malli kuullosta mieliala kysymykseltä aaamuherätyksen aikaan, vähän niinkuin känkkis tai hymyhuuli vaihtoehtona?
Mitä se tarkoitti, kun sanoit miettineesi näitä asioita? - misislisbet
sohtrop kirjoitti:
ja mielikuvitus on sinänsä kivoja, mutta
Toihan tarkottaa että olisi paljon jumalia ja saatanoita, kuin pyitä pivolla, menee pyhät kirjoitukset uusiksi?
Sä et ole kovin uskovaisen kuullonen, jos sanot että ihmisessä asuu saatana tasapainottajana?
Oletko itse ev.lut, ateisti, joku muu....?
Eikös ihmisillä olekkaan rakkaus sydämmessä ja pyrkimys hyviin tekoihin?
Toi sun malli kuullosta mieliala kysymykseltä aaamuherätyksen aikaan, vähän niinkuin känkkis tai hymyhuuli vaihtoehtona?
Mitä se tarkoitti, kun sanoit miettineesi näitä asioita?Onko ihan pakko aina ja alati "syvästi oppineiden" tuoda tietämystään kuulolle?
Meillä taviksilla on oikeudentaju, ja osaamme sitä käyttää. Liikaa kun analysoidaan menee lapsi pesuveden mukana.
Jokainen on oikeassa jos lastaan, vaimoaan jne. puolustaa , oikeusjärjestelmämme sitten päättää oliko se yleisenlain mukainen teko. - Korppis/Mandi
sohtrop kirjoitti:
ja mielikuvitus on sinänsä kivoja, mutta
Toihan tarkottaa että olisi paljon jumalia ja saatanoita, kuin pyitä pivolla, menee pyhät kirjoitukset uusiksi?
Sä et ole kovin uskovaisen kuullonen, jos sanot että ihmisessä asuu saatana tasapainottajana?
Oletko itse ev.lut, ateisti, joku muu....?
Eikös ihmisillä olekkaan rakkaus sydämmessä ja pyrkimys hyviin tekoihin?
Toi sun malli kuullosta mieliala kysymykseltä aaamuherätyksen aikaan, vähän niinkuin känkkis tai hymyhuuli vaihtoehtona?
Mitä se tarkoitti, kun sanoit miettineesi näitä asioita?Kuvakielet on "kivoja" ja yksinkertisia tajuta ja niillä on syvällinen tarkoitus. Kuvakieltä pitää osata tulkita kuten uniamme. Kehomme on kuin talo jossa usein unissamme seikkailemme. Unimaailma on toinen olotilamme.
Kopioin tähän otteita ensimmäisestä kirjeestäsi.
Muunsin ajatuksiasi kuvakielelle. Emme me ole mistään erimieltä kun opimme ymmärtämään toisianmme.
"Mitä on pahuus? Emme mieluusti käytä tätä sanaa. Haluaisimme uskoa, että maailmassa ei pahuutta ole. Moni meistä ajattelee: Kukaan ei ole syntyessään paha".
Primitiivisyys periytyy geeneissämme.
"Ruumis toipuu, mutta sielu ei. Usko oikeuden toteutumiseen romahtaa".
Sielulle on annettu laajat toipumisen edellytykset, mutta se vaatii työtä hyväksyä koettu pahuus ja anteeksiantoa.
"Itsekontrolli voi pettää monien syiden vuoksi
-Kasvatus ja sosialisaatio eivät sitä vahvista tarpeeksi,
-stressi häivyttää sen vaikutuksen,
-tunnekuohu tekee välinpitämättömäksi
-kulttuuri kehottaa antamaan periksi"
Kuvakielellä kerrottuna ; )
Lapsi näkee kotonaan väkivaltaa=pahuutta, samaistuu opittuun malliin.
Myöhemmin hänen oma itsekontrolli pettää (hänellä ei sovittelumallia) kun saa tietää puolison vilpillisyydestä, tunnekuohu sumentaa hänen "aivonsa" ja tuo primitiivisen perimän ja opitun käytösmallin esiin, käsi ei anna periksi vaan puristautuu nyrkkiin ja lyö turpaan. Kulttuuri kehoittaa peittämään mustelmat.
"Epäluuloisuus erilaisuutta kohtaan ja frustraation aiheuttama suuttumus"
Työtön skini lyö maahanmuuttajaa.
"usein ihminen haluaa lisää valtaa, rahaa ja nautintoja. Ihmisen on vaikea hyväksyä sitä, että jollakin on näitä selvästi enemmän kuin minulla"
Kanervan ulospotkiminen ulkoministerin pallilta.
"Pahuuden perussyitä ovat hyöty, egoismi, idealismi..., mutta niiden vaikutus tulee mahdolliseksi vasta kun ihmisen itsekontrolli pettää".
Vähemmistöjä yritettään vaientaa ja eliminoida pois = Idealismin, egoismin ja hyödyn vuoksi. Muistamme Juutalaiset ja nyt Tiibetin konflikti.
Minulla on rakkaus sydämessä, mutta vain yhdellä m:llä.
Pyhiä kirjoituksia on vuosisadat kirjoiteltu uusiksi ja tehty erilailla uskoville sopivia versioita. Samoin käytös- ja oppimisteoriat on jo kirjoitettu uusiksi ja muuttuvat koko ajan. Kun luet Freudin, Marxin, Engelsin & Jungen juttuja, huomaat silloin tällöin hymyileväsi. - sohtrop
misislisbet kirjoitti:
Onko ihan pakko aina ja alati "syvästi oppineiden" tuoda tietämystään kuulolle?
Meillä taviksilla on oikeudentaju, ja osaamme sitä käyttää. Liikaa kun analysoidaan menee lapsi pesuveden mukana.
Jokainen on oikeassa jos lastaan, vaimoaan jne. puolustaa , oikeusjärjestelmämme sitten päättää oliko se yleisenlain mukainen teko.pakko, eikä mandin näkökannoissa ole mitään, mitä vastaan/puolesta haluaisin erityisesti kyseenalaistaa, tämä on vain polku muiden joukossa. Hyvää päivän jatkoa vaan sinullekin.
- sohtrop
Korppis/Mandi kirjoitti:
Kuvakielet on "kivoja" ja yksinkertisia tajuta ja niillä on syvällinen tarkoitus. Kuvakieltä pitää osata tulkita kuten uniamme. Kehomme on kuin talo jossa usein unissamme seikkailemme. Unimaailma on toinen olotilamme.
Kopioin tähän otteita ensimmäisestä kirjeestäsi.
Muunsin ajatuksiasi kuvakielelle. Emme me ole mistään erimieltä kun opimme ymmärtämään toisianmme.
"Mitä on pahuus? Emme mieluusti käytä tätä sanaa. Haluaisimme uskoa, että maailmassa ei pahuutta ole. Moni meistä ajattelee: Kukaan ei ole syntyessään paha".
Primitiivisyys periytyy geeneissämme.
"Ruumis toipuu, mutta sielu ei. Usko oikeuden toteutumiseen romahtaa".
Sielulle on annettu laajat toipumisen edellytykset, mutta se vaatii työtä hyväksyä koettu pahuus ja anteeksiantoa.
"Itsekontrolli voi pettää monien syiden vuoksi
-Kasvatus ja sosialisaatio eivät sitä vahvista tarpeeksi,
-stressi häivyttää sen vaikutuksen,
-tunnekuohu tekee välinpitämättömäksi
-kulttuuri kehottaa antamaan periksi"
Kuvakielellä kerrottuna ; )
Lapsi näkee kotonaan väkivaltaa=pahuutta, samaistuu opittuun malliin.
Myöhemmin hänen oma itsekontrolli pettää (hänellä ei sovittelumallia) kun saa tietää puolison vilpillisyydestä, tunnekuohu sumentaa hänen "aivonsa" ja tuo primitiivisen perimän ja opitun käytösmallin esiin, käsi ei anna periksi vaan puristautuu nyrkkiin ja lyö turpaan. Kulttuuri kehoittaa peittämään mustelmat.
"Epäluuloisuus erilaisuutta kohtaan ja frustraation aiheuttama suuttumus"
Työtön skini lyö maahanmuuttajaa.
"usein ihminen haluaa lisää valtaa, rahaa ja nautintoja. Ihmisen on vaikea hyväksyä sitä, että jollakin on näitä selvästi enemmän kuin minulla"
Kanervan ulospotkiminen ulkoministerin pallilta.
"Pahuuden perussyitä ovat hyöty, egoismi, idealismi..., mutta niiden vaikutus tulee mahdolliseksi vasta kun ihmisen itsekontrolli pettää".
Vähemmistöjä yritettään vaientaa ja eliminoida pois = Idealismin, egoismin ja hyödyn vuoksi. Muistamme Juutalaiset ja nyt Tiibetin konflikti.
Minulla on rakkaus sydämessä, mutta vain yhdellä m:llä.
Pyhiä kirjoituksia on vuosisadat kirjoiteltu uusiksi ja tehty erilailla uskoville sopivia versioita. Samoin käytös- ja oppimisteoriat on jo kirjoitettu uusiksi ja muuttuvat koko ajan. Kun luet Freudin, Marxin, Engelsin & Jungen juttuja, huomaat silloin tällöin hymyileväsi.Mä hymyilen oikeastaan melko usein ;)
Hienot kielikuvat sulla, hyvin istuu. Mun tarkoitus ei ollut sinänsä saada hyväksyntää omille näkemyksilleni, joita sä kovasti "kuvittelit" ;) mutta ollaan vaan samaa mieltä.
vai että froikkareita ;)
Kas kerran maantien pielessä
Piru karvanen kavalat mielessä
Ryömi häijyyn väijyyn täyteen viinapulloon
Tuli talonpoika tietä hevospeleineen
Huomasi ihanan kimalteen
Eikä ruvennut ees reppuun pulloa sulloon
Vaan ryhtyi oitis pulloa korkkaamaan
Piru pikkasen vilautti karvasta sorkkaa vaan
Jo talonpoika alkoi parkua
Ja juoks kaupunkiin vähän kauheata karkua
Riens maamies kirkkoon ja sakastiin
Missä reporankana makas niin
Vähän penteleen pohmeloinen ja äkänen pappi
Ei löytynyt ehtoolliskalkistakaan
Ollut pisaraakaan krapulaan
Ei ihme että kiehui pappismiehen sappi
Voi pelasta pastori sieluni vaivainen
Mutta pappi huusi sinä hampuusi
Paan jalkapuuhun syntiset luusi
Tuli mustalainen tietäjä kas
Hylätyt hevospelit huomas
Ja pullon josta piru irvisti
No minä kun en usko jumalaan
Niin en kai sitten sinuunkaan
Tuumas mustalainen ja korkin kiinni pisti
Pani pullon piruinensa povariin
Mustalainen ja ajoi kaupunkiin
Sai pollesta hyvän hinnan torilta
Ja pullosta hyvän hinnan pastorilta
Nyt kiitellen pastorin hyvyyttä
Ja tämän viisauden syvyyttä
Viruu maamies jalkapuussa eessä torin
Kas mieluusti virun kun
Pelastui kynsistä pirun mun
Ainoa sieluni kiitos pastorin
Ja mustalainen rahat taskussansa
Naureskellen jatkaa reissuansa
Pappi nauttii nousuhumalasta
Ja inttää pirun kanssa teologiasta
Hyvää illanjatkoa ja Hollannin matkaa ;) sohtrop kirjoitti:
Mä hymyilen oikeastaan melko usein ;)

Hyvää illanjatkoa ja Hollannin matkaa ;)Tähän ei ole enää mitään lisättävää.
Kiitos sinulle ja jatketaan joskus toiste. Miten olisi jos heitän pallon sinulle ja aloitat uuden jutskan, mutta vasta kun palaan takaisin Suomeen noin kuukauden päästä. Nyt keskityn flunssan hoitoon. Näetkö tuon tuulimyllyn, ja kukkakedon tuossa oikeassa kuvaruudun laidassa, kohta minä siellä allergiaani aivastelen ; )
Huij!- ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤...
sohtrop kirjoitti:
Mä hymyilen oikeastaan melko usein ;)
Hienot kielikuvat sulla, hyvin istuu. Mun tarkoitus ei ollut sinänsä saada hyväksyntää omille näkemyksilleni, joita sä kovasti "kuvittelit" ;) mutta ollaan vaan samaa mieltä.
vai että froikkareita ;)
Kas kerran maantien pielessä
Piru karvanen kavalat mielessä
Ryömi häijyyn väijyyn täyteen viinapulloon
Tuli talonpoika tietä hevospeleineen
Huomasi ihanan kimalteen
Eikä ruvennut ees reppuun pulloa sulloon
Vaan ryhtyi oitis pulloa korkkaamaan
Piru pikkasen vilautti karvasta sorkkaa vaan
Jo talonpoika alkoi parkua
Ja juoks kaupunkiin vähän kauheata karkua
Riens maamies kirkkoon ja sakastiin
Missä reporankana makas niin
Vähän penteleen pohmeloinen ja äkänen pappi
Ei löytynyt ehtoolliskalkistakaan
Ollut pisaraakaan krapulaan
Ei ihme että kiehui pappismiehen sappi
Voi pelasta pastori sieluni vaivainen
Mutta pappi huusi sinä hampuusi
Paan jalkapuuhun syntiset luusi
Tuli mustalainen tietäjä kas
Hylätyt hevospelit huomas
Ja pullon josta piru irvisti
No minä kun en usko jumalaan
Niin en kai sitten sinuunkaan
Tuumas mustalainen ja korkin kiinni pisti
Pani pullon piruinensa povariin
Mustalainen ja ajoi kaupunkiin
Sai pollesta hyvän hinnan torilta
Ja pullosta hyvän hinnan pastorilta
Nyt kiitellen pastorin hyvyyttä
Ja tämän viisauden syvyyttä
Viruu maamies jalkapuussa eessä torin
Kas mieluusti virun kun
Pelastui kynsistä pirun mun
Ainoa sieluni kiitos pastorin
Ja mustalainen rahat taskussansa
Naureskellen jatkaa reissuansa
Pappi nauttii nousuhumalasta
Ja inttää pirun kanssa teologiasta
Hyvää illanjatkoa ja Hollannin matkaa ;)viestin kulku
- Korppis/Mandi
Hyvää illan jatkoa ; )
- helisevä
Itse en ole tähän ketjuun ehtinyt osallista ,
mukava on ollut lueskella.
Äitini oli elokuvan katsonut ja oli eläytynyt täysillä.
Hän näki vahvasti hyvyyden )
Niin oikein mukavaa matkaa ja onhan Duactit mukana ?
Kävi katsomassa kuvaasi ja sieläpä oli niin pääsiäistä ja komea piironki.
Hollanti on maa , jonne pikkutyttönä haaveilin kanavaluisteluun.
Sinä se taidat osata sekä elää että haaveilla joten nauti. - Korppis/Mandi
helisevä kirjoitti:
Itse en ole tähän ketjuun ehtinyt osallista ,
mukava on ollut lueskella.
Äitini oli elokuvan katsonut ja oli eläytynyt täysillä.
Hän näki vahvasti hyvyyden )
Niin oikein mukavaa matkaa ja onhan Duactit mukana ?
Kävi katsomassa kuvaasi ja sieläpä oli niin pääsiäistä ja komea piironki.
Hollanti on maa , jonne pikkutyttönä haaveilin kanavaluisteluun.
Sinä se taidat osata sekä elää että haaveilla joten nauti.Kiitos Helisevä.
Peter lupasi ostaa minulle Hollannista sellaisen Rembrandin kuvalla koristetun tabletboxin, jonne voi pistää valmiiksi viikon pillerit järjestykseen. Ne nuo matkamuistot muuttuvat iän mukana ; ) - helisevä
Korppis/Mandi kirjoitti:
Kiitos Helisevä.
Peter lupasi ostaa minulle Hollannista sellaisen Rembrandin kuvalla koristetun tabletboxin, jonne voi pistää valmiiksi viikon pillerit järjestykseen. Ne nuo matkamuistot muuttuvat iän mukana ; )Herrasmies pitää huolen naisestaan )
Sellaine pitääkin joskus hankkia , mutta olen niin lääkevastainen ,etten varmaan pahankurisena koskaan ala lääkkeitä syömään. - Pirre*
Korppis/Mandi kirjoitti:
Kiitos Helisevä.
Peter lupasi ostaa minulle Hollannista sellaisen Rembrandin kuvalla koristetun tabletboxin, jonne voi pistää valmiiksi viikon pillerit järjestykseen. Ne nuo matkamuistot muuttuvat iän mukana ; )Toivottavasti flunssasi paranee ennen matkaa.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1621562Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271522Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701338Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2251242- 1281125
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3271094Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda1741087Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271037Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3101027- 781026