Estonia

Kolme viikkoa ESTONIAn uppoamisen jälkeen salakuunteluasiantuntija ja varatullipäällikkö Igor Kristapovits murhattiin suoraan asuntonsa edessä Tallinnassa ”kahdella niskalaukauksella, jotka ammuttiin Viron armeijan pistoolilla” (ibid.).

”Tapaus ESTONIAsta kerrotaan Ruotsin ulkoministeriössä olevan 500 huippusalaista asiakirjaa. Vähemmän salaiset paperit vapautettiin parlamentin päätöksellä syksyllä 2000. Näiden asiakirjojen joukossa on muutamia erittäin mielenkiintoisia papereita, esimerkiksi Ruotsin Tallinnan lähetystön kirje ensimmäisiltä uppoamisen jälkeisiltä päiviltä, jossa on selvästi sanottu, että Virolle olisi katastrofi, mikäli tulisi julki, että miehistön virhe ei aiheuttanut uppoamista, vaan vieraat valtiot, mikä olisi vielä pahempaa” (m.t., s. 201) * * *


Estonia ”lähti Tallinnan satamasta vasta klo 19.15:n ja 19.35:n välillä, eikä tasan klo 19.00, kuten aikataulussa edellytettiin ja Estline-varustamo kauan väitti” (Rabe: ESTONIA, s. 39). Lähtöajalla on tärkeä merkitys esimerkiksi laivan nopeuden laskemiseksi (ks. m.t., s. 40).

Estonialla oli jo lähtiessään noin 1-2 asteen kallistuma oikekalle. ”Sen syytä ei vielä ole täysin selvitetty” (ibid.). ”Pelastuneen koneinsinöörin Margus Treun mukaan vasemman puolen kallistustankki oli täynnä vettä, kun taas oikean puolen kallistustankki oli aivan tyhjä” (ibid.).

Saksalainen asiantuntijaryhmä on laskenut, että Estonialla oli oikealla puolella ”noin 200 tonnin selittämätön lisäpaino” (ibid.). ”Tällöin kysymyksessä voi olla joko kätketty lasti tai jonkin vaurion takia laivan runkoon päässyt ja havaitsematta jäänyt vesimäärä” (ibid.). ”Se tosiasia, että kukaan päällystöstä ei millään tavalla reagoinut tähän ongelmaan, viittaa ehkä siihen, että sellaiseen oli jo totuttu. Joka tapauksessa kansainvälinen tutkintakomissio ei tutkinut, mikä aiheutti tämän alkavan oikean puolen kallistuman” (ibid.).

Noin kello 21:30: Tuuli ja aallokko voimistuvat.

Estonia ajoi vasten 20 metriä sekunnissa puhaltavaa tuulta. Merkitsevä aallonkorkeus oli 3-4,5 metriä. Laivan nopeus oli noin 18 solmua. ”Merellä tätä pidetään huonona säänä, ei kuitenkaan vielä myrskynä” (m.t., s. 40).

Kello 22:00: Vahtimatruusi Silver LINDE aloittaa vuoronsa. Kapteeni Arvo Andresson tulee komentosillalle toisen kapteenin Avo Pihtin kanssa. (Pihtin piti aamulla 28.9.1994 suorittaa luotsin tutkinto ajettaessa Söderarmin väylään Tukholman saariston pohjoisella tuloväylällä.)

(Silver Linde pelastui haaksirikosta. Hänen lausuntonsa olivat tutkintakomissiolle ratkaisevia sen selvittäessä uppoamisen tapahtumia. ”Kuitenkin tiedot 'kiristettiin' Silver Lindeltä, kuten hän kertoi [Rabelle] eräässä haastattelussa toukokuussa 2001” [m.t., s. 41].)

Kello 22:30: Kapteeni Andresson ilmestyy toisen kerran komentosillalle, nyt yksin. Hän käskee herättämään kapteeni Pihtin seuraavana aamuna kello 05:00. - Linde lähtee ensimmäiselle vahtikierrokselleen laivassa.

Kello 23:00: Linde tulee takaisin komentosillalle. Matkustajat Carl ÖVBERG ja Per-Erik EHRNSTEN lähtevät hytteihinsä.

Kello 23:30: Linde lähtee toiselle vahtikierrokselleen.

Syyskuun 28. päivä 1994:

Noin kello 00:20: Linde tulee myöhässä toiselta tarkastuskierrokseltaan takaisin komentosillalle.

Kello 00:30: Päällystö muuttaa kurssin 262 asteesta 287 asteeseen, ja evävakaajat otetaan käyttöön.

”Yksi tai kaksi voimakasta pamausta lyhyin väliajoin”

Noin kello 00:50-00.55: ”Yksi tai kaksi voimakasta pamausta lyhyin väliajoin keulan alueelta, jota seurasi voimakas vavahtelu, tärinä oli havaittavissa kaikkialla laivalla, minkä miehistön jäsenet ja matkustajat panevat merkille, kuten he myöhemmin yksimielisesti kertovat” (Rabe: ESTONIA, s. 43).

Vahtimatruusi Silver Linde yritti selvittää pamausten syytä autokannella, keulan alueella. Hän viipyi noin viisi minuuttia. ”Autokannella hän ei huomannut mitään vesivuotoa” (ibid.). - Linde oli tuolloin autokannella. ”Tärinää seuranneet pamaukset ovat niin voimakkaita, että Silver Lindekin alkoi hoiperrella” (m.t., s. 44).

Noin kello 00:58: Linde palaa komentosillalle. - Toinen perämies Tormi AINSALU ja neljäs perämies Kaimar KIKAS vapauttavat toisen ja kolmanne perämiehen. - Samoin kapteeni (Andresson) on läsnä ja toteaa, että laiva on jo tunnin myöhässä.

Noin kello 01:00: ”Toinen perämies Tormi Ainsalu saa puhelun. Matkustajat kannella 1 [sijaitsee autokannen alapuolella] ovat kiihdyksissään kovien äänien vuoksi. Ainsalu lähettää Silver Linden vielä kerran autokannen keula-alueelle” (m.t., s. 46).

”Matkustajat ja miehistön jäsenet panevat merkille vielä yhden tai kaksi kovaäänistä pamausta ja laivan läpi kulkevan tärinäaallon”

Noin kello 01:01: ”Matkustajat ja miehistön jäsenet panevat merkille vielä yhden tai kaksi kovaäänistä pamausta ja laivan läpi kulkevan tärinäaallon. Järjestelmämestari Henrik Sillaste juoksee konehuoneen valvomoon. Matkustajat pakenevat kannelta 1 ylöspäin. Vettä tunkeutuu paineella kannelta 0 kannelle 1” (ibid.). [Kansi 1, jolla oli matkustajahyttejä, sijaitse siis autokannen alla. Kansi 0, jolla olivat laivan huoltotila, sauna- ja uima-allasosastot sekä yksi konferenssisali, sijaitsi puolestaan kannen 1 alapuolella.]

”Useimmat ajattelivat, että ESTONIA oli ajanut karille tai törmännyt johonkin. Autokannen alapuolelta kannelta 1 pakeni nyt paljon ihmisiä, jotka olivat jo nähneet vettä käytävillä tai jotka kovat pamaukset olivat saaneet paniikkiin” (m.t., s. 47).

Kello 01:02: Laiva kallistuu noin 40-50 astetta oikealle mutta oikenee jälleen, kallistuu vielä kerran, oikenee taas noin 10 asteen kallistumaan, joka lisääntyy laivan kiertokeinunnan vuoksi.

Noin kello 01:05: Kallistuma oikealle lisääntyy hitaasti.

Noin kello 01:01-01:15: Pääkoneet pysähtyvät ja vähän myöhemmin pysähtyvät myös dieselit.

Noin kello 01:20: Neljäs perämies Kaimar Kikas kysyy konemestari Margus Treulta laivapuhelimella, voisiko tämä pumpata painovettä oikean puolen tankeista tai juomavettä muista tankeista vasemmalle puolelle.

Kello 01:22: ”ESTONIAn ensimmäinen virallinen hätäkutsu (MAYDAY) rekisteröidään” (m.t., s. 51).

Kello 01:24: ”14 laivaa Itämerellä ja rannikkovartiosto Turussa kuulevat uudelleen ESTONIAn hätäkutsun, joka on suunnattu suoraan suomalaisille Itämeren lautoille SILJA EUROPAlle ja MARIELLAlle. Radioliikenne ESTONIAn ja muiden lauttojen välillä nauhoitetaan tästä alkaen automaattisesti” (ibid.). ESTONIAn kolmas perämies Andres Tammes puhuu 20-30 asteen kallistumasta oikealle ja sähkökatkosta.

”Outo häiriöaalto oli tuohon aikaan kyseisellä alueella”

”On täysin mahdollista, että ESTONIAn perämiehet olivat jo jonkin aikaa lähettäneet hätäkutsua, mutta kukaan ei ollut kuullut sitä. Outo häiriöaalto oli tuohon aikaan kyseisellä alueella, sillä myös lähettyvillä olleiden laivojen vahdissa ollut päällystö kertoi myöhemmin, että he eivät saaneet radioyhteyttä etenkään Suomen tai Ruotsin mannermaalle” (m.t., s. 55).

”14 laivaa, jotka olivat lähellä ESTONIAn sijaintipaikkaa, kuulevat hätäkutsun ja sitä seuranneen radiokeskustelun ja ottavat kurssin kohti onnettomuuspaikkaa” (ibid.).

”Erityisen mielenkiintoista tässä radioliikenteessä on se, että muiden laivojen päällystön oli mahdotonta saada yhteyttä mantereelle Helsinki Radioon ja siten antaa yleishälytys koko Itämeren alueelle. Helsinki Radio kertoo jostain häiriöaallosta, joka lamaannutti koko radioliikenteen. Mutta pelkästään se ei ollut epätavallista” (m.t., s. 57).

”pieni, tunnistamaton ja valaisematon laiva”

”Kun kaikki ympärillä olevat laivat ottivat kurssin kohti ESTONIAn sijaintipaikkaa auttaakseen sitä, havaittiin eräs pieni, tunnistamaton ja valaisematon laiva, joka ei ajanut onnettomuuspaikalle, vaan päättäväisesti siitä poispäin; muutamat lähettyvillä olevien laivojen vahtiperämiehet näkivät tämän laivan tutkassa ja kertoivat myöhemmin, että tämä laiva katosi ESTONIAn sijaintipaikan ja Suomen saariston välillä” (ibid.).

”Kun hän [pelastunut matkustaja Thure Palmgren] jo oli eräällä pelastuslautalla, hän näki pienen laivan ilman valaistusta, [johon] aivan määrätietoisesti vedettiin pari ihmistä vedestä. Sen jälkeen laiva lähti onnettomuuspaikalta välittämättä muista ihmisistä, jotka myös uivat vedessä” (m.t., s. 58).

”Myös pelastunut matruusi Elmar Siegel teki samanlaisen havainnon. Hän jopa uskoi tunnistaneensa tässä laivassa ESTONIAn pelastusveneen nro 1” (ibid.).

Noin kello 01:26-01:27: ESTONIAlla on nyt kurssi käytännöllisesti katsoen pohjoiseen ja sen keula osoittaa Suomen suuntaan.

”Pieni potkurikone lähestyy ESTONIAa”

Kello 01:29: MARIELLA-lautta yrittää saada ULAlla yhteyttä Turun rannikkovartiostoon ja SILJA EUROPA yrittää tavoittaa Helsinki Radiota, mutta kumpikaan ei onnistu siinä. - Radioliikenteen häiriö tällä alueella estää kaikki yhteydet. - Rannikkovartiostossa Turussa vuorossa oleva vahtiupseeri luutnantti Kärppä on tällä välin rekisteröinyt hätäkutsun ja ilmoittanut esimiehilleen. ESTONIA kääntyy yhä enemmän itäänpäin ja kallistuu edelleen oikealle. - ”Pieni potkurikone lähestyy ESTONIAa” (m.t., s. 59).

(”Pelastunut saksalainen Georg Sörnsen muisteli: 'Kun ESTONIA makasi aivan kyljellään, sieltä kuului joku ääni. Viimeinenkin ilma purkautui ulos laivasta, se kuulosti aivan kuin kissan sihinältä'” [ibid.].) (”Myös tämä on todiste siitä, että ESTONIA oli täyttynyt vedellä alhaaltapäin, sillä mikäli vesi olisi tunkeutunut yksinomaan autokannen kautta, ei ilma olisi voinut niin nopeasti poistua sen alapuolella sijaitsevilta kansilta. Laiva olisi tosin menettänyt vakavuutensa, mahdollisesti jopa kääntynyt täysin ympäri köli ylöspäin, mutta sitten autokannen alapuolella olevalle alueelle jääneen ilman ansiosta kellunut vielä tunteja, jos ei jopa päiviä ennen uppoamistaan. Paras esimerkki tästä on JAN HEWELIUS, joka upposi Rügenin edustalla. Tällöin onnettomuuden syynä oli todella ollut autokannelle tunkeutunut vesi. Sitten laiva oli kaatunut ja ajelehtinut Itämerellä kaksi viikkoa [ylösalaisin]” [m.t., s. 59-60].)

(”Pelastunut Urban Lambertson kertoi poliisin pöytäkirjan mukaan, että suunnilleen tähän aikaan potkurikone oli lähestynyt uppoavaa laivaa idästä, tehnyt pari kierrosta ja lentänyt sitten jälleen kohti Viroa” [m.t., s. 60].)

Kello 01:31: Viimeinen radioyhteys ESTONIAn ja SILJA EUROPAn välillä. Se päättyy sanoihin: ESTONIA: ”Kuinka kaukana te vielä olette? Todella pahalta, todella pahalta näyttää nyt tässä kyllä.” SILJA EUROPA: ”Joo, me ollaan tulossa, vielä 48 minuuttia.” - Tämän jälkeen radioyhteys ESTONIAan katkeaa.

Kello 01:35: Vettä syöksyy komentosillalle, laivan kello, joka on asetettu maailmanaikaan (UTC) eli näyttää Greenwichin aikaa, pysähtyy kello 23:35. - MARIELLAn kapteeni Jan-Thure Thörnros kertoo, että hän näki kaukaa, kuinka ESTONIAn valot hävisivät.

Kello 01:35: Turun rannikkovartioston vuorossa oleva helikopterimiehistö saa hälytyksen ja vahvistaa sen.

Häiriö koko pohjoisen Itämeren radioliikenteessä

Kello 01:42: SILJA EUROPA antaa hätäkutsun kännykällä Helsinki Radiolle. Häiriö koko pohjoisen Itämeren radioliikenteessä.

Kello 01:45: ESTONIA on nyt köli melkein ylöspäin, laivan perä alkaa upota Itämereen.

Kello 01:48: ESTONIA häviää Utön saarella olevan suomalaisen sotilastukikohdan tutkakuvasta.

Kello 01:50: Helsinki Radio lähettää vain Pan Pan -ilmoituksen [hälytys, joka varoitti muita laivoja, että jotakin epätavallista oli niiden reitillä].

Kello 01:52: ”Suomen meripelastuskeskus ilmoittaa lopultakin Ruotsin meripelastuskeskukselle” (m.t., s. 63)

Kello 01:55: ESTONIAn kaiku katoaa MARIELLAn ja SILJA EUROPAn tutkakuvasta [ESTONIA oli uponnut].

Erikoinen episodi ennen ESTONIAn viimeistä lähtöä

Raben kirjan mukaan ”lastiupseeri lisäsi käsin luetteloon [lastiluettelo, cargo manifest] ilman mitään lisätietoja yhden kuorma-auton, joka ilmeisesti viime minuuteilla oli tullut laivaan” (m.t., s. 34). - ”Viisi vuotta onnettomuuden jälkeen saksalainen asiantuntija, kapteeni Werner Hummel Saksan tutkimusryhmästä, onnistui saamaan kopion ESTONIAn lastiluettelosta. Ja siihen oli lisätty vielä yksi kuorma-auto, jota ei näy ollenkaan Estlinen lastiluettelossa. Näissä molemmissa kuorma-autoissa oli todennäköisesti salakuljetustavaraa” (m.t., s. 35). - ”On siis varmaa, että ESTONIAn viimeisellä matkalla autokannella oli kaksi kuorma-autoa, joista toista ei mainittu ollenkaan lastiluettelossa ja toinen oli lisätty siihen käsin ilman lisätietoja” (ibid.).

Arvokas lasti ja amerikkalainen sotilassaattue

Mitä noiden kahden kuorma-auton lastina oli? Varmaa on, että lasti oli arvokas, sillä ”sotilassaattue oli tuonut nämä kaksi kuorma-autoa laivalle, ja jopa autolla ajo Estlinen terminaaliin oli keskeytetty joksikin aikaa. Tämän lastin parissa oli ilmeisesti työskennellyt useampia salaisen palvelun miehiä (...)” (m.t., s. 193). - ”(...) olemassa on Viron tullin valvontavideo, josta on selvästi havaittavissa, että laivaan ajettiin kaksi kuorma-autoa, joiden lastina on täytynyt olla jotain erikoista. Niillä oli nimittäin amerikkalainen sotialssaattue” (m.t., s. 195).

Pelastustoimista ja haverin tutkinnasta

Syyskuun 28. päivä 2006

Kello 01:57: Meripelastuskeskus Turussa ilmoittaa Tukoholman meripelastuskeskukselle, että se alkaa koordinoida pelastustöitä.

Kello 02:05: Suomen meripelastuskeskus nimeää SILJA EUROPAn kapteenin Esa Mäkelän hätäpelastustoimien koordinaattoriksi merellä.

Kello 02:12: MARIELLA näkee meressä valoja, pelastusliivejä, pelastusveneitä ja -lauttoja.

Kello 02:30: MARIELLA saapuu ensimmäisenä onnettomuuspaikalle ja aloittaa pelastustyöt. Korkean alitansa ja kovan merenkäynnin vuoksi se voi kuitenkin pelastaa vain hyvin pienen määrän ihmisiä merestä. Ensimmäinen helikopteri lähtee Turusta.

Ruotsin pääministeri Carl Bildt saa kello 01:30 Ruotsin aikaa (kello 02:30 Suomen ja Viron aikaa) puhelun puolueensa juhlassa Ruotsin armeijan salaiselta palvelulta MUST, jolloin hänelle kerrotaan ESTONIAn uppoamisesta. (Viron sisäministeri Heiki Arike tiesi onnettomuudesta ”mitä suurimmalla todennäköisyydellä jo tuntia aikaisemmin” [Rabe: ESTONIA, s. 65].) (Viron liikenneministeri Andi Meister kirjoitti kirjassaan 'Keskeneräinen lokikirja' mm.: ”Sisäministeri sai tiedon, että ESTONIA makasi kyljellään.”) (Estonia oli todistettavasti kyljellään kello 01:30 maissa.)

Kello 02:36: Suomen rannikkovartiosto tajuaa onnettomuuden laajuuden ja pyytää apua Suomen ilmavoimilta.

Kello 02:43: Ensimmäinen pikauutinen Ruotsin tietotoimistolta TT:ltä: ”ESTONIA kaatunut ja uponnut, meressä pelastusveneitä ja ihmisiä.”

Kello 02:44: SILJA EUROPA tulee onnettomuuspaikalle. Seuraavien tuntien kuluessa saapuu muita aluksia, muun muassa FINNHANSA ja FINNJET. Kaikilla laivoilla on hyvin rajoitetut pelastusmahdollisuudet omien teknisten laitteidensa ja huonon sään takia.

Kello 03:00: Viron presidentti Lennart Meri saa tiedon uppoamisesta.

Kello 03:05: Ensimmäinen helikopteri Turusta saapuu onnettomuuspaikalle.

Kello 03:08: MARIELLAn miehistö pelastaa ensimmäiset kuusi ihmistä omalla pelastuslautallaan. Myöhemmin he pelastavat vielä toiset kuusi ihmistä.

Kello 04:38: Ensimmäinen Suomen ilmavoimien helikopteri, joka oli sijoitettuna Utön saarelle vain 15 minuutin päähän onnettomuuspaikasta, nousee ilmaan.

Kello 04:55: Suomen pääministerille Esko Aholle ilmoitetaan tapahtumasta, sen jälkeen koko Suomen hallitukselle.

Kello 05:00: Ensimmäinen lehdistökonferenssi Turun pelastuskeskuksessa.

Kello 06:00: Viron presidentti Lennart Meri allekirjoittaa asetuksen, jossa määrätään nimittämään heti virolainen tutkintakomissio tehtävänä tutkia onnettomuutta ja Viron valtion viranomaisia, siis hallituksen ja kaikkien virkamiesten ja valtion elinten toimia.

Kello 08:00: Venäjän hallitukselta tulee tarjous, että Venäjän laivasto voi tarjota apua sukellusveneillä, ja se määrätään heti valmiiksi lähtemään merelle. Tässä tarkoitetaan erityisesti sitä, että eloonjääneitä voi olla ilmataskuissa laivan sisällä ja Venäjän laivastolla on erikoiskulkuneuvoja ja työkaluja, joilla voisi pelastaa nämä ihmiset. Tätä tarjousta koskevassa TASSin julkaisemassa lausunnossa Venäjän hallitus on huolissaan ennen kaikkea kahdesta laivalla olleesta venäläisestä. - Kuinka Venäjän hallitus jo tähän aikaan tiesi, ennen kuin kukaan oli nähnyt matkustajaluetteloa, erityisesti kahdesta venäläisestä matkustajasta, on jäänyt selvittämättä. - Suomi ja Ruotsi torjuvat jyrkästi venäläisten avuntarjouksen.

Kello 08:13: SILJA EUROPA ilmoittaa, että siihen mennessä oli pelastettu noin 90 ihmistä. Useimmat kuljetettiin ensin Utön saarelle, muutamia oli MARIELLAlla, samoin SILJA EUROPAlla, ja pari oli viety sairaalaan Tukholmaan ja Turkuun.

Kello 09:00: Viimeinen hengissä pelastettu matkustaja viedään Utöhön; tämän jälkeen löydetään vain kuolleita. Tällöin eloonjääneiden lukumääräksi ilmoitetaan 146, mutta näistä vielä yksi kuolee myöhemmin Turun sairaalassa. - Mystisellä tavalla päivän kuluessa katoaa vielä kahdeksan (8) ESTONIAn miehistön jäsentä, jotka ensiksi olivat eloonjääneiden listalla. Niiden joukossa oli myös toinen kapteeni Avo PIHT. - Viralliseksi eloonjääneiden luvuksi ilmoitetaan myöhemmin 137. - Illalla kyseisenä päivänä (28.9.1994) kuolleina löydettyjen määräksi ilmoitetaan 94 henkilöä.

Kello 11:00: Ensimmäinen, vahvistamaton, nimilista pelastetuista leviää uutistoimistojen kautta. Siinä mainitaan myös toinen kapteeni Avo Piht sekä seitsemän (7) miehistön jäsentä. - Myöhemmin heidän ilmoittamistaan pidetään virheenä. Noin Rabelle kertoivat ”suomalaiset poliisit Puhalainen ja Salonen haastattelussa Turussa keväällä 1996” (m.t., s. 67). Kuitenkin Raben jatkotutkimusten aikana keväällä 1996 Tukholmassa Ruotsin pelastuskeskuksen johtava lääkäri ja samanaikaisesti Huddingen sairaalan johtaja tohtori Bo BRISMAR sanoi Rabelle: ”Meidän täytyi tarkistaa luettelot, ja minä voin taata teille, että nimet ja tiedot, jotka annettiin tiedotuskeskuksesta, olivat oikein. Ne tarkistettiin moneen kertaan ennen kuin ne julkistettiin” (ibid.).

Kello 12:00: Virolaisella radioasemalla, KUKU-radiolla, on erikoislähetys, jossa luetaan eloonjääneiden nimiluettelo. Lueteltujen joukossa on myös Avo Piht ja myöhemmin kadonneet seitsemän miehistön jäsentä. Tämän luettelon oli tehnyt ja vahvistanut Viron liikenneministeriö. Päivän kuluessa KUKU-radio lähettää Ruotsin Punaisen Ristin avustustyöntekijän haastattelun. Tämä oli ollut aikaisin aamulla pelastustoimissa yhdessä helikopterissa ja kertonut, että ”hän oli henkilökohtaisesti keskustellut kapteeni Avo Pihtin kanssa” (ibid.). ”Piht oli kertonut hänelle nimensä ja lisännyt, että hän oli toinen kapteeni. Keskustelussa hän oli myös maininnut, että hän oli kotoisin virolaiselta Hiuma-saarelta, missä hänen äitinsä yhä elää” (ibid.). ”Keskipäivällä entiset kollegat sekä muutamat muut todistajat näkevät Avo Pihtin televisiossa. Nämä kuvat lähetetään vain kerran. Avo Pihtin ja seitsemän muun miehistön jäsenen mystisen katoamisen viranomaiset julistavat myöhemmin erehtymiseksi ja virheeksi, eikä sitä koskaan kunnolla tutkita” (ibid.).

Kello 15:00: Carl Bildt, Esko Aho ja Viron pääministeri Mart Laar tapaavat Turussa kolmen kesken. Tässä tapaamisessa päätetään, että onnettomuuden syyt annetaan yhteisen, suomalaisista, ruotsalaisista ja virolaisista asiantuntijoista muodostettavan komission (toimikunta) tutkittavaksi. ”Tässä keskustelussa Carl Bildtin kerrotaan jo asettaneen etusijalle erityisesti mahdollisten rakenteellisten puutteiden tutkimisen” (m.t., s. 68).

Kello 23:00: Rannikkovartioston pelastuskeskus Turussa julkaisee ensimmäisen virallisesti vahvistetun eloonjääneiden luettelon.

Syyskuun 29. päivä 1994: Virallisen kansainvälisen tutkintakomission kokoonpano julkaistaan, ja komissio aloittaa työnsä. - Carl Bildt lupaa Ruotsin kansalle, että ”kaikki mahdollinen tullaan tekemään onnettomuuden syiden selvittämiseksi, ruumiiden nostamiseksi ja mahdollisesti myös itse laivan nostamiseksi” (m.t., s. 68-69).

Syyskuun 30. päivä 1994: ESTONIAn hylky löydetään, ensimmäiset kaikuluotainkuvat annetaan lehdistölle. ”Näitä kuvia katsoessa näyttää siltä, että visiiri sijaitsisi melko lähellä laivaa. Tämän tutkintakomissio tulkitsee olevan metallilevy, vaikka sellaista metallilevyä ei koskaan löydetäkään. USA:n liittovaltion poliisi FBI lähettää Ruotsin hallitukselle faksin, jossa he tarjoavat apuun erikoisryhmää, joka sanatarkasti käännettynä 'voisi työskennellä tapahtumapaikalla useampia viikkoja'” (m.t., s. 69).

Lokakuun 2. päivä 1994: Kaksi suomalaista sukellusrobottikameraa kuvaa ESTONIAn hylkyä. - ”Visiiri ei enää ole ESTONIAn luona, eikä myöskään enää sen edessä” (m.t., s. 69). Autoramppi edessä sekä oikean puolen takaramppi ovat hieman avatussa asennossa. Hylky makaa noin 80 metrin syvyydessä oikealla kyljellään noin 110-115 asteen vinossa asennossa. - ”Tutkintakomission suomalainen jäsen Kari Lehtola ilmoittaa yleisölle harkitusti väärän löytöpaikan” (ibid.). Näin ollen laivoilla ESTONIAn hylylle matkustaneiden omaisten surujumalanpalvelukset tapahtuvat väärällä paikalla, siis ei uponneen lautan yläpuolella, vaan noin puoli merimailia siitä poispäin. ”Kari Lehtola ilmoittaa 11.1.1995 Suomen liikenneministeriölle lähettämässään anteeksipyyntöfaksissa: 'Olen todennäköisesti ylittänyt toimivaltuuteni, kun halusin eristää hylyn'” (ibid.). Minkä vuoksi hän sen teki, hän ei ole ilmoittanut julkisesti. Hylyn oikea sijaintipaikka on: 59 astetta 22' 9” pohjoista leveyttä ja 21 astetta 40' 9” itäistä pituutta.

Lokakuun 4. päivä 1994: Tutkintakomissio julkaisee ensimmäisen väliaikaisen raportin. Siinä kerrotaan:

- onnettomuuden syynä oli veden kerääntyminen autokannelle;

- vesi on tunkeutunut autokannelle etuaukon kautta;

- visiiri oli jonkin aikaa aikaisemmin irronnut ja pohja- eli Atlanttilukko löydetty murtuneena.

Lokakuun 17. päivä 1994: Tutkintakomission toinen väliaikainen raportti julkaistaan Tallinnassa. Siinä todetaan muun muassa:

- visiiri irtosi, kun laiva vielä oli liikkeessä;

- vettä tunkeutui autokannelle autorampin kautta;

- visiiri repeytyi irti laivasta kaikkien kolmen lukon pettämisen takia;

- molemmat sivulukot pettivät hitsaussaumasta korvakkeen ja lattian välillä sekä Atlanttilukko korvakkeesta, joka kannatti pulttia;

- pettämisen jälkeen merenkäynti oli avannut visiirin, 55 tonnia painavan visiirin hallitsemattomien liikkeiden johdosta murtuivat lopulta saranat keulakorokekannella, visiiriä piti paikallaan vain hydraulisylinteri;

- visiiri liikkui eteenpäin, repi autorampin auki ja putosi eteenpäin mereen;

- yhä edelleen täyttä vauhtia ajava laiva sai lyhyessä ajassa tuhansia tonneja vettä autokannelle, kaatui ja upposi.

”Tästä skenaariosta tutkintakomissio piti vasten parempaa tietoa kiinni loppuraporttiin asti. Tosin sitä paranneltiin lukituksen pettämissyiden osalta; tällöin kaikin keinoin todisteltiin, että lukitus oli murtunut 'alimitoituksen', siis telakan liian heikon rakentamistavan seurauksena” (m.t., s. 70).

Lokakuun 18. päivä 1994: Tutkintakomission raportin mukaan visiiri löydettiin paikasta 59 astetta 23' pohjoista leveyttä ja 21 astetta 39' itäistä pituutta. ”Tämä paikka sijaitsee noin 1800 metriä hylystä lounaaseen. Vasta neljä viikkoa myöhemmin, 12.-19. marraskuuta 1994, visiiri nostettiin ja vietiin Hankoon” (ibid.).

Lukuisia pommiuhkauksia

Vuosina 1993 ja 1994 oli Tallinnasta liikennöiviä laivoja vastaan esitetty lukuisia pommiuhkauksia. ”Ei vain ESTONIAa ja siten Estlinea vastaan, vaan myös suomalaiseen Silja-varustamoon oli tullut useita pommiuhkauksia” (Rabe: ESTONIA, s. 178).

Estline-varustamo tiesi erittäin tarkasti kaikista pommiuhkauksista, kuten käy ilmi silloisen Estlinen johtajan Johan JOHANSSONin ja hänen varamiehensä Toivo NIINASin lausunnoista. ”ESTONIAn uppoamispäivänä molemmat olivat erittäin kauhistuneina ilmoittaneet, että hyökkäys oli sen taustalla. Myöhemmin he eivät enää halunneet antaa mitään tietoja siitä” (m.t, s. 178).

Ruotsin pelastusyhdistys (RITS) piti vuosina 1993 ja 1994 yhteensä neljä harjoitusta pommihälytyksen varalta eri laivoilla ja kaikkien mahdollisten skenaarioiden mukaan. Yksi suurimmista harjoituksista tapahtui ESTONIAlla 2.2.1994. ”Hämmästyttävää siinä on, että tämän harjoituksen skenaario on kuin tapahtumien kuvaus yöllä 27.-28.9.1994. Melkein tarkalleen sillä paikalla, missä tänään ESTONIAn hylky makaa merenpohjassa, RITS simuloi pommiharjoituksen” (ibid.). Harjoituksen aikana ”hälytys molemmille palonsammutusryhmille, jotka piti ohjata pelastamaan matkustajia autokannen alapuolelta, kuului: 'Mr Skylight One and Two', siis samoin kuin se toimintakäsky, joka todellisen uppoamisen aikana myöhemmin kuului kaiuttimista” (m.t., s. 179). Todellisen uppoamisen aikana kuulutuksen ”Mr Skylight One and Two” antoi naisääni. Sen vuoksi on oletettava, että se annettiin info-tiskiltä, sillä vain sieltä voidaan lähettää kuulutuksia, jotka kaiutinjärjestelmän avulla kuuluvat koko laivassa. ”Mutta koska joku nuori rouva info-tiskillä ei varmasti oma-aloitteisesti ole lähettänyt sellaista merkittävää kuulutusta, on lähdettävä siitä, että perämiehet komentosillalla ovat antaneet hänelle käskyn siihen” (m.t., s. 180).

Rabe on tehnyt seuraavan johtopäätöksen: ”komentosillalla perämiehet tietoisesti päättivät antaa tämän hälytyksen” (ibid.). ”Mikäli tuolla hetkellä olisi ollut kysymys vain veden tunkeutumisesta laivaan, kuten tutkintakomissio väittää, perämiesten olisi pitänyt antaa toisenlainen kooditettu kuulutus” (ibid.). ”Kaikkien käytettävissä olevien tosiasioiden asiallisen harkinnan jälkeen” Rabe on tullut siihen lopputulokseen, että ”kuulutus 'Mr Skylight One and Two' annettiin, koska ESTONIAlla oli tapahtunut räjähdys. Vain tällä edellytyksellä 'Mr Skylight One and Two' oli oikea käsky miehistölle, niin kuin sitä oli kokeiltu myös pelastusharjoituksissa” (ibid.).

Merikadetti Paavo Pruulin lausunnon mukaan ”siihen aikaan oli niin paljon pommiuhkauksia, ettei niitä kaikkia yksittäisiä voinut mitenkään ottaa vakavasti” (ibid.). ”Tästä on useampia vihjeitä, osaksi nimettömiä, mutta osaksi täysin avoimesti kerrottuja. Kiristyssumma piti siirtää virolaiselle osapuolelle ESCOn kirjanpitoasiakirjoihin, joka [ESCO] omisti puolet Estlinesta. Todisteiden tästä piti olla tukholmalaisen KPGU-yhtiön tilintarkastajan Peeter Riitin mukana onnettomuusyönä. Hän hukkui ESTONIAn mukana, sillä hän oli myöhästynyt lennoltaan 27.9.1994 iltapäivällä, jolloin Estline oli majoittanut hänet lautalle” (ibid.). Nordic Consulting -nimisen firman omistajan Eugen JUSHTSHUKin saksalaiselle asiantuntijaryhmälle vuonna 1997 antaman lausunnon mukaan ”varustamoa kiristettiin”, kun ”ESTONIAlla tehtiin todella paljon rahaa” (ibid.). ”Hän viittasi yhteyteen Venäjän mafian kanssa. Maksut suoritettiin kesään 1994 saakka säännöllisesti, kunnes Ruotsin ja Viron hallitukset suosittelivat maksujen lopettamista. Estline keskeytti maksut, minkä seurauksena kiristäjät ilmoittivat, että lautalle tapahtuisi jotain. Estline pysyi kovana, eikä maksanut enää” (m.t., s. 180-181). (Viron entinen poliisipäällikkö Ain Seppik on puolestaan sulkenut ”pois rikollisen taustan suojelurahan kiristysympäristöstä” [m.t., s. 181]. ”Hän vakuutti, että tätä mahdollisuutta Viron poliisi oli tutkinut yksityiskohtaisesti ja tullut siihen yksiselitteiseen tulokseen, että sellaista taustaa ei ole olemassa” [ibid.].)

Kadonneitten pelastettujen arvoitus

Toisen kapteenin Avo PIHTin ja seitsemän muun miehistön jäsenen katoaminen on yhä edelleen arvoitus.

”Aikaisina aamun tunteina 28. syyskuuta 1994 monta helikopterien pelastamaa eloonjäänyttä vietiin suomalaiselle sotilassaarelle Utölle. Kaikkein ensimmäisten sinne tuotujen haaksirikkoisten joukossa piti olla myös Avo Piht, ESTONIAn toinen kapteeni” (Rabe: ESTONIA, s. 182). ”Näin kertoi ruotsalainen pelastaja muutamia tunteja myöhemmin erään radiotoimittajan mikrofoniin. Hän oli aivan varma, että hän oli henkilökohtaisesti jutellut Avo Pihtin kanssa, sillä hän ei ollut kertonut pelkästään, että hän oli ESTONIAn toinen kapteeni, vaan että hän oli kotoisin Hiumasta, eräältä mantereen edustalla sijaitsevalta saarelta, jossa hänen äitinsä yhä elää” (m.t., s. 183). ”Tämän haastattelun lähetti saman päivän kuluessa myös eräs virolainen radioasema, jolloin myös Sirje Piht, Avo Pihtin vaimo kuuli sen” (ibid.). ”Myös radiossa liikenneministeriön edustaja oli jo lukenut virallisen luettelon eloonjääneistä, eikä siitäkään ollut puuttunut hänen miehensä nimeä. Lisäksi yksi Avon kollega, Erich Moik, joka myös työskenteli Estlinella, oli puhelimitse ilmoittanut siitä” (ibid.).

”Sirje Piht meni 1. lokakuuta Estlinen toimistoon, missä hänelle näytettiin virallinen Suomesta tullut faksi, jossa hänen miehensä nimi oli aivan ylhäällä, eloonjääneeksi merkittynä. Mutta Avo Piht ei tullut enää koskaan kotiin” (m.t., s. 183).

”Monille omaisille kävi samoin kuin Sirje Pihtille. ESTONIAn päämekaanikko Lembir Leiger, kaksi nuorta tanssijatarta esiintyjäryhmästä Hannely ja Hannika Veide, laivan lääkäri Victor Bogdanov, tax-free-kauppojen johtaja Tiina Müür, mekaanikko Agur Targama ja neljäs perämies Kaimar Kikas – yhteensä seitsemän perhettä sai tietoja sairaalahenkilökunnalta, pelastuspalvelusta ja poliisilta, että heidän omaisensa olivat elossa. Mutta kotiin he eivät kuitenkaan enää koskaan tulleet” (ibid.).

Viron pääministeri Mart Laar kävi Turun sairaalassa tavatakseen eloonjääneitä. ”Hieman tämän käynnin jälkeen Mart Laarin työtoveri kertoi Viron uutistoimistolle Baltic News Servicelle, että Laar oli jo puhunut Pihtin kanssa ja että toisen kapteenin viittaukset onnettomuuden mahdollisesta terroristitaustasta otetaan erittäin vakavasti. Sen vuoksi BSN ilmoitti klo 13.42, että Piht oli pelastettu ja oli jo antanut lausunnon” (m.t., s. 185). ”Myös Ruotsissa vahvistettiin, että Piht eli. Uutislähetyksessä 29.9.1994 ilmoitettiin – taustalla kuva merenkulkuviraston turvallisuuspäälliköstä Bengt-Erik Stenmarkista – että tämä oli kertonut, että Piht eli ja oli jo antanut ensimmäiset lausunnot” (ibid.). ”Tästä antoi myös Reuters ilmoituksen 30.9.1994, jota [ilmoitusta] ei ole kumottu. Myös Virossa oli tällä välin ilmeisesti saatu tietoja Pihtistä, sillä Andi Meister sanoi TV-kameroiden edessä: 'Ne, jotka ovat piilottaneet Pihtin, tietäkööt saavansa rangaistuksen'” (ibid.). ”Myös kirjeenvaihdosta, joka tästä asiasta käytiin Ruotsin Tallinnan suurlähetystön ja Ruotsin ulkoministeriön välillä, käy ilmi, että Piht oli selvinnyt onnettomuudesta elossa. Tämä kirjeenvaihto tosin leimattiin heti 'salainen'-leimalla” (ibid.).

”Kuitenkin vain vähän myöhemmin Avo Pihtiä ei enää ollut olemassa, häntä ei koskaan ollut pelastettu ja kaikki, jotka olivat hänet nähneet, olivat erehtyneet” (m.t., s. 185).

Vähän sen jälkeen, kun Jutta Rabe oli ”tavannut ja haastatellut Tallinnassa vielä yhtä Avo Pihtin televisiossa nähnyttä todistajaa, murtauduttiin hänen toimistoonsa Tallinnassa ja kalustus tuhottiin täydellisesti” (m.t., s. 185). ”Lisäksi kirves oli isketty seinään varoituksena, jota oli mahdoton käsittää väärin. Häntä lisäksi uhattiin puhelimitse: hänen olisi parempi pitää suunsa tukossa” (ibid.). Raben tultua takaisin hotellihuoneeseensa, hän huomasi, että hänen tavaroitaan oli pengottu. Vasta seuraavana aamuna hän huomasi ”hiustenkuivaajasta leimahtaneesta liekistä, että sen kaapelia oli leikelty” (m.t., s. 185-186). Sitten Rabe sai elämänsä ensimmäisen tekstiviestin. ”Varoitus nyt myös sinä”, Rabe luki suureksi hämmästyksekseen. Viestin lähettäjän numerosta puuttuivat kolme viimeistä numeroa. ”Mutta alkuosa oli yksiselitteinen: se oli Ruotsin puolustusministeriön numero” (m.t., s. 186). Kun Rabe jatkoi matkaansa MARE BALTICUM -laivalla Tukholmaan, ”muutama gangsterityyppi” lähestyi häntä ”todella uhkaavasti” (ibid.). Rabea kehotettiin lopettamaan tutkimuksensa viipymättä. Muutoin hän voisi ”erittäin helposti pudota yli laidan” (ibid.).

Politiikkaa ja tiedustelujärjestöjä

Ymmärtääkseen mahdollisen attentaatin taustat ja käsittääkseen asioiden moninaisen yhteenpunoutumisen laajuuden on palautettava mieleen kansainvälispoliittinen tilanne vuonna 1994. Berliinin muurin luhistumisen ja sitä seuranneen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen maailma oli murrostilassa. Kylmä sota näytti olevan lopussa, kartat piirrettiin uudelleen, uudet poliittiset puolueet ja johtajat saivat puheenvuoron ja länsimaille avautui uusia markkinoita ja mahdollisuuksia. Yhteisyrityksiä sekä läntisen ja itäisen omistajan muodostamia firmoja ilmestyi kuin sieniä sateella, mutta lakeja ja ohjesääntöjä ei ollut käytännöllisesti katsoen lainkaan tässä kommunismin jälkeisessä maailmassa, eikä ainakaaan ketään, joka olisi pystynyt niitä valvomaan. Tunnelma oli kuin villissä lännessä, sillä erotuksella, että maantieteellisesti villi länsi sijaitsi nyt idässä.

Monet suhtautuivat muutoksiin myönteisesti. Heillä oli suuria toiveita 'vapaudesta', 'demokratiasta' ja erityisesti henkilökohtaisesta osuudesta lännen rikkauksiin. Mutta oli myös ”ryhmiä, jotka eivät olleet ollenkaan samaa mieltä tavasta ja tyylistä, jolla Boris Jeltsin johti maata kohti vapaata markkinataloutta” (Rabe: ESTONIA, s. 197). ”Erityisesti kovan linjan kannattajat hänen kriitikkojensa ja vastustajiensa joukossa syyttivät Jeltsiniä siitä, että hän harjoitti kerran niin ylpeän ja menestyskekkään Neuvostomaan loppuunmyyntiä ja että korruptio ja mafia levittäytyivät kaikkialle. Todellisuudessa erityisesti sotilashenkilöt kenraalitasolla solmivat suuren tyylin rikollisia sopimuksia. Kuten aina, todellista rikossyytettä tämän nopeasti kasvavan kenraalimafian ei tarvinnut pelätä” (ibid.).

”Paljon pyöri tavaroiden laittomassa myynnissä ja salakuljetuksessa: aseita, huumeita, alkoholia, malmeja, arvokkaita metalleja, radioaktiivisia materiaaleja; tavaroiden kirjo oli laaja. Tallinna, joka ennen vuotta 1991 yhdessä Latvian ja Liettuan kanssa oli ollut osa Neuvostoliittoa, tuli Suomen ja Ruotsin lauttayhteyksien takia tärkeäksi markkinapaikaksi” (m.t., s. 197-198). Suunnilleen kahdeksan eri mafiaryhmää harjoitti siellä kauppaa vuosina 1991-1993, kuten entinen poliisipäällikkö Ain Seppik on Rabelle kertonut (ks. m.t., s. 198). ”Kaikilla näillä ryhmillä oli venäläinen 'kummisetä', muutamat heistä olivat entisiä sotilaita ja vain muutamat käyttivät hyväkseen virolaisia 'työntekijöitä'” (m.t., s. 198). ”Kaiken kaikkiaan Tallinna oli (...) ihanteellinen temmellyskenttä kaikenlaiselle rikolliselle toiminnalle” (ibid.).

Venäjän presidentti Jeltsin allekirjoitti 26.6.1994 lännen massiivisen painostuksen alla sopimuksen joukkojen vetämisestä Virosta. Sopimuksen mukaan venäläisten tuli vetää joukkonsa Virosta 31.8.1994 mennessä. Viron armeiajn ylipäälliköksi nimitettiin vuonna 1993 kenraali Aleksander Einseln, joka oli syntynyt Virossa mutta muuttanut nuorena vanhempiensa kanssa Yhdysvaltoihin.

”Eräällä korkea-arvoisella saksalaisella sotilashenkilöllä oli 28.9.1994 tapaaminen Einselnin kanssa hänen toimistossaan Tallinnassa” (m.t., s. 198). ”Einseln vastaanotti hänet sanoin: '...Tämä hyökkäys tarkoittaa meitä.' Kenraali Einselnilla oli siis ilmeisesti jo muutama tunti matkustajalautan uppoamisen jälkeen tietoja, että kysymyksessä oli ollut hyökkäys” (m.t., s. 199). On mielenkiintoista, että ”Einseln selvästi näki poliittiset tai sotilaalliset syyt ESTONIAn uppoamisen taustalla” (ibid.). ”Myös NATOssa on ESTONIAn uppoamisen täytynyt aiheuttaa neuvottomuutta, sillä 'sattumalta' se oli juuri se päivä, jolloin NATOn merivoimat aloittivat 'SACLANT'-operaation, ensimmäisen yhteisen merisotaharjoituksen Baltian maiden merivoimien kanssa Skagerrakissa” (ibid.).

On myös muita perusteita päätellä, että hyökkäys oli suoritettu poliittisista syistä. ”Läheisessä yhteydessä siihen on Venäjän Baltian armeijan entinen ylipäällikkö kenraali Dzhohar Dudajev, tshetsheeni, joka myöhemmin ensimmäisessä Tshetshenian konfliktissa Venäjän kanssa esitti tärkeää osaa” (ibid.).

(Dzhohar Musajevitsh Dudajev (15.4.1944-21.4.1996) oli Tshetshenian ensimmäinen [separatistinen] presidentti ja johtaja. Neuvostoaikaan hän oli ilmavoimien kenraali ja strategisen pommituslentodivisioonan [ydinpommein] komentajana Virossa (Tartto). Vuoden 1991 vallankaappauksessa Dudajev kieltäytyi tottelemasta käskyä lähettää joukkonsa Tartoon. Hän palasi Tshetsheniaan vuonna 1991 ja ryhtyi tshetsheenien johtajaksi. Hänet valittiin vapailla vaaleilla Tshetshenian presidentiksi 27.10.1991. Hänet surmattiinvuonna 1996 ilmaiskussa. Väitetään, että hänen sijaintinsa saatiin selville paikantamalla hänen käyttämänsä satelliittipuhelin.)

Dudajev oli ”nopeasti huomannut, että Tallinnan kautta pystyisi järjestämään ensiluokkaisen kuljetusreitin huumeille, ja sitä hän käytti organisaatioineen tarmokkaasti hyväkseen” (Rabe: ESTONIA, s. 199). ”Yksi näistä salakuljetusreiteistä kulki Itämeren poikki ja käytti ESTONIAa. Dudajev oli löytänyt hyvän rahoitusmahdollisuuden Tshetshenian sodalle Venäjää vastaan” (ibid.). ”Tämä ei (...) ollut jäänyt huomaamatta Venäjän salaiselta palvelulta” (ibid.). Itse asiassa monet poliittiset syyt perustelivat venäläisten hyökkäyksen ESTONIAa vastaan. ”Näin oli mahdollista tappaa monta kärpästä yhdellä iskulla: virolaiset poliitikot ymmärtäisivät varoituksen, joka osoitti NATO-ponnistelujen suuntaan, ja tärkeä salakuljetusreitti olisi hajotettu, ainakin joksikin aikaa. Ja loppujen lopuksi amerikkalaisia olisi estetty (...) saamasta korkean teknologian ase- ja varustuslastiaan” (ibid.). Venäläiset saattoivat lisäksi olla ”melko varmoja, että kukaan lännessä ei uskaltaisi syyttää heitä attentaatista, sillä silloin länsi ottaisi riskin vastakkainasettelusta tai mahdollisesta paluusta kylmän sodan aikaan” (ibid.). ”Sen lisäksi amerikkalaisten olisi pitänyt paljastaa 'kiinnostuksensa' avaruusaseisiin ja Ruotsin kertoa kuljetusavustaan” (ibid.). Kysymyksessä olikin – indisioiden valossa – täydellinen operaatio, jonka vain tiedustelupalvelut kykenevät toteuttamaan, tai ryhmittymät, joiden jäseniin kuuluu entisiä tiedustelupalvelun jäseniä.

Neuvostoliiton hajottua Jeltsin hajotti myös KGB:n. Sen seuraajaksi perustettiin MSB, joka tunnetaan nykyisin nimellä FSB. Sen palvelukseen siirrettiin vain ne KGB:n virkailijat, jotka suhtautuivat Jeltsiniin ystävällisesti. Tämä johti siihen, että vuonna 1991 päättyessä Moskovan pahamaineisessa Ljubjanka-rakennuksessa, KGB:n päämajassa, ja tietysti myös sen muissa toimipisteissä vallitsi pelko. Monet työntekijät alkoivat liputtaa Jeltsinin puolesta, vaikka he eivät oikeastaan kannattaneet hänen politiikkaansa. Taustalla kuohunta yhä jatkui, ja melko pian muodostettiin ryhmä Felix, joka oli nimetty KGB:n perustajan Felix Dzherzhinskin mukaan. Felix-ryhmä muodostui ”aktiiveista MSB-upseereista ja agenteista ja Venäjän sotilaallisen tiedustelupalvelun jäsenistä” (m.t., s. 200).

Felix-ryhmään kuului myös Igor Kristapovits. ”Hän oli (...) salakuunteluasiantuntija. Ja vielä enemmän: varatullipäällikkönä hän oli heti lautan uppoamisen jälkeen takavarikoinut tullin valvontavideot, joihin oli kuvattu ESTONIAn lastaus. Tämän hän teki hyvin perustein, sillä aivan liian selvästi (...) näistä nauhoista on havaittavissa, että amerikkalaisissa univormuissa olevat miehet saattoivat muutamia kuorma-autoja lastaukseen” (ibid.)

Kolme viikkoa ESTONIAn uppoamisen jälkeen salakuunteluasiantuntija ja varatullipäällikkö Igor Kristapovits murhattiin suoraan asuntonsa edessä Tallinnassa ”kahdella niskalaukauksella, jotka ammuttiin Viron armeijan pistoolilla” (ibid.).

”Tapaus ESTONIAsta kerrotaan Ruotsin ulkoministeriössä olevan 500 huippusalaista asiakirjaa. Vähemmän salaiset paperit vapautettiin parlamentin päätöksellä syksyllä 2000. Näiden asiakirjojen joukossa on muutamia erittäin mielenkiintoisia papereita, esimerkiksi Ruotsin Tallinnan lähetystön kirje ensimmäisiltä uppoamisen jälkeisiltä päiviltä, jossa on selvästi sanottu, että Virolle olisi katastrofi, mikäli tulisi julki, että miehistön virhe ei aiheuttanut uppoamista, vaan vieraat valtiot, mikä olisi vielä pahempaa” (m.t., s. 201) * * *