Maanomistus

päättyi v 1861. Siihen saakka ihmiset eivät saaneet muuttaa paikasta toiseen ilman maanomistajan lupaa. Kyse oli siis työvoiman pysyvyydestä. Maaorjuuden lakkauttamisen jälkeen kylät ostivat vähitellen "omia" maita itselleen takaisin. Virallinen maanjako eri talojen kesken saatiin aikaan vasta 1900-luvun alkuvuosina. Sitä ennen metsiä ja "joutomaita" hallittiin kylän yhteisillä päätöksillä. Pellot olivat varmaankin käytännössä jo jaettu talojen kesken jokaiselle omansa.
Tässä vielä yksi lehtijuttu maanhankinnasta Hietamäen alueelta:

Pietarin Sanomat 23.7.1871
Kunnassamme on ostettu perintömaata H K K Konstantin Nikolajevitsiltä seuraavassa järjestyksessä: Sunkuran kyläkunta on ostanut maata 3562 desjatiinaa 78281 ruplasta, Rospeekka 3748 desj 81287 ruplasta, Wuissokan kyläkunta 2674 desj 52640 ruplasta, Strelna 1763 desj 38752 ruplasta. Yhteisesti on neljä kyläkuntaa Tsarskoje Selon piirikunnasta ostanut maata nimeltä Metsähovi 2327 desj 58175 ruplasta.
Nämä maat on Pietarin piirikunnan lähettiläs kesäkuun 14 pnä 1871 vetänyt perintöoikeudeksi

mut vaa eri nimel.
Tuota maanomistusasiaa ei ole kukaan tainnut virallisesti selvitellä. Inkeriä ovat tutkineet melkein vain kielitieteilijät ja kansanrunoudentutkijat. Ja onneksi myös Ilmari Talve, jolla jotain onkin sanottu maanomistuksesta. Kielentutkijat eivät olleet ymmärtäneet laittaa kyselykaavakkeisiinsa maanomistusta ja muuta yhteiskunnallisia oloja koskevia kysymyksiä, vaan ovat murrehaastatteluissaan suunnistaneet Inkerissä Suomen sisäisten standardien mukaan. Ja moni asia Inkerin todellisuudesta onkin jäänyt täyteen pimentoon, ainakin julkaisuissa.
Inkerissä oli voimassa sarkajako niinkuin melkein kaikkialla muuallakin maanviljelys-Euroopassa. Talolla oli venäläisen käytännön mukainen osuus kylän maihin, miehenmaa oli perusyksikkö, vastannee jollakin tapaa skandinaavista manttaalia.
Oli kylä(kunnat) ja kyläkokoukset ja sarkojen mittaukset. Orjuuden aikaan hovinherra (siis kartanonomistaja) käytti suurinta osaa maista palkkansa hyväksi. Orjuuden lakkauttamisen jälkeen kyläkunnat saivat lisää maata ostamalla sitä aatelisilta, kuten ylempänä sanottiinkin. Vapauksien lisäännyttä lähti edustuksellinen paikallishallinto (zemstvo) kehittymään.
Ruotsissa (ja Suomessa) sarkajako ja kyläkuntien itsehallinto lakkautettiin jo 1700-luvulla ja siirtymistä toisnlaiseen maanomistukseen kesti 150 vuotta. Uusi maanomistus luotiin Suomessa isojako-nimisellä (t.suurjako) suurhankkeella.
Venäjällä sarkajako oli nimeltään mir (kylä/kunta/) ja isojako siellä on nimeltään Stolypinin reformi, joka aloitettiin vasta Japanin sodan jälkeen 1900-luvun alussa. Se päättyi kansallisromantikkojen vai oliko se sittenkin sossujen tekemään Stolypinin salamurhaan ja ensimmäiseen maailmansotaan. Monin paikoin siirryttiin sitten sarkajaosta suoraan kolhoosiin. Tosin neuvostohalllinto on muuttanut sarkajaon periaatetta miehenmaasta syömämiesten mukaiseksi.

Nyt voisi joku selvittää asiaa, kun se on puheeksikin tullut.

Ainakin nämä sivut löytyivät

http://koti.welho.com/ovesikko/inkeri.htm

Olen jonkin aikaa tutkaillut Karjalan kannaksella ja Pohjois-Inkerissä asuneiden sukunimiä. Yllätyksenä on ollut se, miten paljon samoja sukunimiä löytyy Karjalan kannaksella asuneilla ja esim. Lempaalassa asuneilla.
Eivät kai ihmiset muuttaneet Karjalan kannakselta tieten tahtoen maaorjuuteen? Eivätkö he saaneet 1700-luvulla verovapauksia ym. etuja muuttonsa tueksi. Missä vaiheessa heistä tuli maaorjia vai tuliko ollenkaan? Kuka omisti maat ja milloin he saivat niitä hankkia omistukseensa?