Uskonnot markkinoivat itseään usein moraalin alkuperänä ja ainoana moraalisena toimintamallina. Puhutaan käskyjen noudattamisesta, lähimmäisen rakkaudesta ja muista sinänsä kauniilta kuulostavista asioista. Arkipäivän uskonnollisuus vain näyttää usein raadollisesti ilmenevän toisin – ja vieläpä juuri niillä fundamentalistisilla tahoilla, jotka pitävät myös luomista tosiasiana ja pyrkivät opettamaan muille moraalin mallia.
Fundamentalistikreationistit valehtelevat nimenomaan tietoisesti, ja heistä ainakin kristityt rikkovat myös uskontonsa velvoitteita. Nostetaanpa esille muutama ajankohtainen esimerkki kreationistivalehtelijoiden toiminnasta: kuten hyvin tiedetään, on uskonnollisissa piireissä laajalti hyväksikäytetty Albert Einsteinia esimerkkinä hartaasta uskovasta tiedemiehestä. Näin siitä huolimatta, ettei Einstein esimerkiksi uskonut persoonalliseen jumalaan!
Einstein on tehnyt nuo näkemyksensä täysin selviksi omissa kirjoituksissaan, elämänkerrassaan ja haastatteluissaan jo elinaikanaan ts. kyse ei ole täysin uudesta tiedosta, joka vasta tuon nyt julkisuudessa esillä olleen kirjeen vuoksi olisi tullut yleiseen tietoon. Einstein myös tuomitsi järjestelmällisiksi valheiksi nuo väitteet uskonnollisuudestaan. Uskonnolliset piirit ovat siis käyttäneet Einsteinin maailmankuvaa tietoisesti valehtelunsa apuvälineenä.
""It was, of course, a lie what you read about my religious convictions, a lie which is being systematically repeated. I do not believe in a personal God and I have never denied this but have expressed it clearly. If something is in me which can be called religious then it is the unbounded admiration for the structure of the world so far as our science can reveal it."" - Albert Einstein
Tuo ja monet vastaavat Einsteinin lausumat asiasta eivät ole voineet mennä ohi esimerkiksi seuraavilta tahoilta:
[1] Harun Yahya (oik. Adnan Oktar), muslimikreationisti ja häikäilemätön paskanpuhuja, joka istuu tällä hetkellä turkkilaisessa vankilassa ja toivottavasti siellä pysyykin.
Esimerkki: http://www.hyahya.org/other/fi/books/evolution/evoluution_petos02.php
>>Aikamme suurimpana nerona pidetty Albert Einstein oli myös hurskas, Jumalaan uskova tiedemies, ja hän lausui: "En voi kuvitella aitoa tiedemiestä ilman syvällistä uskoa. Tilanteen voi ilmaista metaforalla: tiede ilman uskontoa on rampa.”>Albert Einstein oli hieman nöyrempi. Hän totesi, että kysymys luonnonvakioiden keskinäisistä arvoista on eräs mielenkiintoisimmista kysymyksistä, mitä yleensäkään voidaan esittää ja hän on itse pohtinut, oliko Jumalalla mitään muita mahdollisia vaihtoehtoja käytettävissään, silloin kuin Hän päätti luoda maailman. ”Minulle, joka luotan Jumalaan, on ilmeistä, että Hän on valinnut vakioiden keskinäiset suuruudet, mutta harvat tulevat olemaan samaa mieltä”, kirjoittaa Einstein kirjeenvaihdossaan (I. Rosenthal-Schneider, Reality and Scientific Truth: Discussions with Einstein, von Laue, and Planck, Wayne State University Press, Detroit, 1980, p.32).>Virheisiin viittaaminen on vain yksi tiedemiesten hämmentävistä tavoista vältellä puhumista luojasta. Siitä tulee mieleeni keskustelu Nils Bohrin ja Einsteinin välillä, jolloin Bohr oli sitä mieltä, että "sattumalla" (virheellä) oli suuri osa luomisessa ja johon Einstein vastasi, ettei Jumala luodessaan heittänyt arpaa.>Albert Einstein (1879-1955). Eräässä elokuvadokumentissa hän tiivisti pyrkimyksensä toteamukseen: "Haluan tietää, kuinka Jumala loi tämän maailman. Haluan tietää hänen ajatuksensa. Muut asiat ovat vain pikkuseikkoja." Vuonna 1847 löydettiin energian häviämättömyyden laki eli termodynamiikan ensimmäinen pääsääntö. Kolme vuotta myöhemmin muotoiltiin entropian laki eli termodynamiikan toinen pääsääntö. Einstein sanoi näiden kahden lain olevan tuntemistaan kaikkein pysyvimpiä. Kumpikin laki puhuu evoluutioteoriaa vastaan.>TIEDEMIESTEN PILKKAAMINEN ON JO ALKANUT
2 Piet. 3:8 "Sillä tieten he eivät ole tietävinään", mitä yksi päivä Herralla tarkoittaa. Ei ole kysymys siitä, etteikö narreille skeptikoille ja kumppaneille olisi tarjolla tietoa vaan siitä, että he eivät halua vastaanottaa OIKEATA TIETOA! Totuutta sensuroidaan minkä keritään ja samalla aletaan syyttää meitä tieto- ja tiedemiehiä sairaiksi. Voitteko kuvitella, nyt on todettu sekin, että Einstein ja Newton olivat autismia sairastavia:
Kun maailmalla huomataan, että Einstein ja Newton uskoivat Jumalaan ja siihen, että Hän on on säätänyt aikakauden lopun noin vuoteen 2014, heitä ilmeisesti aletaankin vähätellä. Toukokuussa 2003 on levitetty uutista, että Einstein ja Newton ilmeisesti kärsivät autismista: Einstein and Newton 'may have been autistic'. Scientists wonder if Einstein, Newton were austistic.
Mikähän totuudessa tosiaan mättää?
6
538
Vastaukset
- puolustelevat
esi-isiensä harhoja keinoja kaihtamatta huomaamatta sitä että eletään sitä täällä tänäkin päivänä. Ja ihmiskunnan jumalauta pitäisi alkaa ryhdistäytymään, eikä for ever harhoissaan vaeltaa, raamen.
Ilmeisesti pitäisi vallan ryhtyä keskustelemaan siitä, että onko ihmiskunnan jäsenten aivoissa perusteellisesti kytkennät viturallaan. Helppoa on se jotain kuvitteellisia saatanoita syytellä omista virheistä, yms. pas... .
-evvk- - vaan
väärinymmärryksestä, joka on ihan inhimillistä evoluutikoidenkin kohdalla. Tosin, koulukirjoistamme löytyy vieläkin Earsnt Haeckelin väärennetyt piirustukset, joten tiedä sitten onko siinä kysymys inhimillisistä erehdyksestä tai valehtelusta, tuskin jälkimmäisestä kumminkaan? Ellei sitten joku todella halua olla niin ilkeä.
Iskit pahasti kirveesi kiveen.
Haeckelin kuuluisa piirros voisi vallan mainiosti olla koulukirjoissa edelleenkin, jos sitä käytetään, kuten vuosikymmeniä tehtiinkin, havainnollistamaan selkärankaisten samankaltaisuutta tietyssä kehitysvaiheessa. Kuva on tuossa mielessä oikein havainnollinen, olkoonkin, etteivät sen mittasuhteet ole täysin oikeat. Kuva on kuitenkin varsin mainio, kun muistaa, että Haeckel teki sen muistaakseni 1880-luvulla.
Se sitten, että Haeckelin oma biogenetiikan laki oli paikkansapitämätön onkin jo toinen juttu, mutta sitäpä ei suomalaisissa koulukirjoissa ainakaan 60 vuoteen ole väitettykään.
Kuva on siis hyvä oikeassa asiayhteydessään.Noissa esimerkeissäni en usko kyseessä olevan väärinymmärryksen vaan tarkoituksellisen valehtelun.
Einsteinin näkemykset olivat yleisessä tiedossa jo 40-luvulla, osin aiemminkin. Se sitten, että uskovaiset jatkoivat valehteluaan E:n kuoleman jälkeenkin on hämärtänyt asiaa, mutta asia on ollut koko ajan tarkistettavissa.- isolate
illuminatus kirjoitti:
Iskit pahasti kirveesi kiveen.
Haeckelin kuuluisa piirros voisi vallan mainiosti olla koulukirjoissa edelleenkin, jos sitä käytetään, kuten vuosikymmeniä tehtiinkin, havainnollistamaan selkärankaisten samankaltaisuutta tietyssä kehitysvaiheessa. Kuva on tuossa mielessä oikein havainnollinen, olkoonkin, etteivät sen mittasuhteet ole täysin oikeat. Kuva on kuitenkin varsin mainio, kun muistaa, että Haeckel teki sen muistaakseni 1880-luvulla.
Se sitten, että Haeckelin oma biogenetiikan laki oli paikkansapitämätön onkin jo toinen juttu, mutta sitäpä ei suomalaisissa koulukirjoissa ainakaan 60 vuoteen ole väitettykään.
Kuva on siis hyvä oikeassa asiayhteydessään.On se kumma,että evoluution nimissä pitää sallia
täysi kusetus,näissä Haeckelin väärennöksissä
ei ole mitään totta todellisuuden kanssa.yhtä
hyvin voidaan sallia sisiliskon ja missin
kuvan esittäminen todistuksena kauneuden periy-
tyvyydestä.Jotain rajaa,hei!!! Oletko nähnyt
miltä nämä todellisuudessa näyttävät ? isolate kirjoitti:
On se kumma,että evoluution nimissä pitää sallia
täysi kusetus,näissä Haeckelin väärennöksissä
ei ole mitään totta todellisuuden kanssa.yhtä
hyvin voidaan sallia sisiliskon ja missin
kuvan esittäminen todistuksena kauneuden periy-
tyvyydestä.Jotain rajaa,hei!!! Oletko nähnyt
miltä nämä todellisuudessa näyttävät ?Juu, olen nähnyt mm. samalla periaatteella kootun valokuvakollaasin. Ei tuossa mistään kusetuksesta kyse ole: tietysti valokuvissa erot ovat selvemmät ja esim. ne mittasuhteet tarkemmin, mutta itse asia (sikiöiden samankaltaisuus tietyssä vaiheessa) on edelleen validi. Opetustarkoituksessa käytetään paljon epätarkempiakin piirroksia havainnollistamaan asioita.
Ymmärräthän sinä puolestasi nyt varmasti, mikä ero on Haeckelin biogeneetikan lain (joka ei pidä paikkaansa ja jota suomalaiset koulukirjat eivät taatusti opeta) ja sikiöiden samankaltaisuuden välillä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2092718
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo521916Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4191548Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1531493Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3661412Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641288Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251276Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H141216- 601058
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S23948