Ei ne koirat-VAAN OMISTAJAT

Miten h**vetissä sinne koirapuistoon osaakin änkeä jos jonkinnäköstä TAMPIOTA tulee joskus ihmeteltyä millaisilla ihmisillä sitä onkaan hauvoja ja h**vetti kun ne tunkee viellä kouluttamattomien koiriensa kanssa puistoonkin joissa koira saa terrorisoida ihan rauhassa eihän omistaja koiraansa kuria saa tai sitten ei vain välitä.
Jotkut omistajat eivät lainkaan osaa lukea koiriensa ilmeitä ja eleitä eivät pätkän vertaa. Eivät edes erota mikä on selkeää alistamista tai milloin toinen koira pelkää ja on haettava se oma pois!
Joidenkin ihmisten koirat on todellisia koirapuiston häiriköitä!Eniten raivostuttaa omistajat jotka eivät puutu kun oma Sesse alistaa selkeästi Mustia hyppimällä niskaan ja selkään. Musti parka yrittää mennä omistajansa turviin tai juosta karkuun selkä kaarella ja häntä koipien välissä. Mitä tekee Sessen omistaja? joko tilanne naurattaa "hohoo Sessellä on hauskaa hyvä poika Sesse leiki vain" tai tampio-omistaja katselee muualle jatkaen taivasteluaan.

Koirapuistossa on puututtava tilanteeseen mikäli oma koira alistaa toista. Vaikka tilanne olisikin niin että pieni alistaa isompaansa, että ei sekään ei ole naurun asia TOIMIKAA PUUTTUKAA TILANTEISIIN KUN ON TARVE ja opetelkaa tunnistamaan sellaiset tilanteet. Opettele lukemaan hauvaasi ja poistu puistosta mikäli koirasi ei ole hallinnassasi terrorisoiden muita.


Tässä hyvä artikkeli koirien elekielestä
SUORA kopio sivulta
http://www.avi-computers.com/holskupower/articles.php?lng=fi&pg=46

Koiran elekieli. Kuinka koira viestii?

Kaikki koirat polveutuvat sudesta. Muuntuminen sudesta koiraksi on kuitenkin kestänyt tuhansia vuosia ja aika vaihtelee eri rotujen välillä suurestikin. Tämä selittää koirarotujen väliset ulkomuodolliset erot, mutta käyttäytymismallit ovat periytyneet muuntumattomina jokaisella rodulla näihin päiviin asti. Ja kuten Morris (1997) on kirjassaan todennut ”jokainen koira on turkkinsa alla susi”.

Koira viestii sekä äänellään, että kehollaan. Jokaisella ilmeellä ja eleellä on yksilöllinen tarkoituksensa, mutta äännähdykset moninaisine vivahteineen eivät sanomaltaan ole niin yksiselitteisiä kuin luullaan. Haukkuminen on koiran ääntelehtimistavoista yleisin ja se tulkitaan usein koiran ”puheeksi”. Haukkuminen ei kuitenkaan sisällä mitään sanallista sanomaa, sillä on hyvin ilmeistä, että äänien rytmi on ymmärtämisen kannalta paljon tärkeämpi, kuin foneettinen koostumus, kertoo Pulliainen (1995) kirjassaan.

Äänet

Haukkuminen - Haukkuva koira koetaan usein uhkana.
Tämä luulo on kuitenkin väärä, sillä todellisuudessa haukkuminen on tarkoitettu hätähuudoksi laumalle. Haukkuessaan koira on havainnut reviirillään jotain tavallisuudesta poikkeavaa ja tuntee itsensä ja laumansa uhatuksi. Haukkumiseen liittyy tavallisesti pelkoa.

Haukkumisella on monia eri ilmenemismuotoja, jotka ovat suoraan yhteydessä koiran mielialaan.


Korkea haukkumisääni tarkoittaa pelkoa ja tarkkaavaisuutta, matalalta haukkuva koira taas on aggressiivinen ja valmis hyökkäämään. Matala haukkuminen saattaa muuttua murinaksi ja sen jälkeen loppua kokonaan. Tällaista tilannetta seuraa lähes aina hyökkäys.

Eleet ja ilmeet

Hännän heiluttaminen - Usein luullaan, että häntää heiluttava koira on iloinen ja ystävällinen.


Tämä ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa. Hännän edestakainen liike johtuu ristiriitaisesta
mielentilasta, jolloin kaksi eri ärsykettä saavat koiran ”kahden vaiheille”. Esimerkiksi koiran tervehtiessä kotiin tullutta omistajaansa se on hyvin innostunut ja haluaisi jäädä, mutta samalla se kunnioittaa omistajaansa ja on valmis väistymään tieltä jos käsketään.

Hännän asennoista voidaan myös päätellä paljon. Mitä matalammalla häntä on, sitä alempiarvoinen koira on laumassaan. Itsevarmalla ja johtajatyyppisellä koiralla häntä on uljaasti pystyssä.
Pelko ja alistuminen saa koiran vetämään hännän koipien väliin.

Pään elekieli - Normaalitilanteessa koiran korvat ovat pystyasennossa ja kasvot ystävällisen näköiset. Kulmien kurtistaminen ja korvien kääntäminen sivuille kuvaavat epätietoisuutta.
Aggressiivinen koira vie korvansa lähekkäin ja suuntaa ne suoraan eteenpäin. Sen kuonossa on poimuja ja kuonon kärkiosa on taipunut selvästi ylöspäin. Koira irvistelee näytellen etu- ja kulmahampaitaan. Jos se paljastaa poskihampaansa, se on valmis puremaan. Pakenemis-haluinen koira vetää suupieliään taaksepäin.

Vartalon elekieli - Ruumiin kielellä koira yleensä tehostaa kasvojen ilmeiden vaikutusta.
Mahtaileva, vihainen koira laskee päänsä selän korkeudelle ja nostaa selkäkarvansa pystyyn ja levittää etujalkojaan hieman normaalia enemmän. Peloissaan oleva koira taas kohottaa päätään ja taivuttaa selkänsä, jotta näyttäisi mahdollisimman pieneltä.

Alistuessaan koira painaa päänsä alas, taivuttaa jalkojaan menemällä ”kyykkyyn” ja vetää hännän takajalkojensa väliin. Suurimmaksi alistumiseleeksi tulkitaan se, kun koira kierähtää selälleen ja tuo kaulansa alttiiksi vihollisen puremalle. Tätä elettä pennut käyttävät suojautuakseen aikuisen koiran hyökkäykseltä.

Koiran ja ihmisen välinen viestintä

Koiran ja ihmisen viestintätavat ovat toisistaan jonkun verran poikkeavia. Jos koira otetaan
perheeseen jo pentuna, on hyvin mahdollista, että se oppii ymmärtämään omistajansa elekieltä yhtä hyvin, kuin se ymmärtää toista koiraa.

Ihminen ei kuitenkaan välttämättä osaa tulkita omia tekojaan viestiksi koiralle. Kukaan ei
varmaan koskaan koiraa taputtaessaan ole ajatellut, että juuri sillä hetkellä lähettää koiralle alistumiseleen. Tämä ei kuitenkaan saa koiraa hyökkäämään, vaan luo sille turvallisuudentunnetta ja rauhoittaa sitä. Toinen hyvä esimerkki ihmisen tahattomasta viestinnästä on liikkumistapa.


Epätahdissa, töksähtelevästi liikkuva ihminen luo koiralle epämiellyttävän, riitaisan tunteen.
Kiireinen kävely taas saa koiran hermostumaan, sillä se tarkoittaa vaaran olevan lähellä.

Yleensä ihminen viestii koiralleen puhumalla. Mutta kuten jo totesin, koira ei ymmärrä sanoja, vaan se lukee ihmisen mielialaa ja mahdollista viestiä puheen rytmistä ja äänenpainoista.


Elekieli on kuitenkin tärkein kommunikointi-väline. Ihminen voi esimerkiksi omalla
innostuneisuudellaan kutsua koiran leikkiin ja tehostaa kutsua vielä kimeällä ja iloisella
äänensävyllä . Koiran kouluttaminenkin perustuu elekieleen ja äänensävyihin.

Koira viestii ihmiselle niin kuin sille on ominaista. Se ei osaa muuttaa omaa käyttäytymistään vastaamaan ihmisten välistä kommunikointia. Se olettaa, että sitä ymmärretään ja on hämillään, kun johonkin signaaliin ei vastata tai jos sitä esimerkiksi komennetaan syyttä. Näkyvimmät koiran aloitteet ovat mm. leikkiin kutsu, jolloin koira tuuppii, tönii, tarjoaa lelua ja esittää parhaansa mukaan innostunutta. Koira saattaa myös haukkua kimeästi.


Toinen koiran näkyvä toimintatapa on katumus. Se alistuu painamalla päänsä matalalle, luimistelee korviaan ja yrittää näyttää mahdollisimman pieneltä. Koiran käyttäytyminen on harhaanjohtavaa, sillä on todettu, ettei se kykene oikeasti tuntemaan katumusta. Morris (1997) on selittänyt kirjassaan koiran katumus-käyttäytymisen seuraavasti: Koira huomaa ihmisen jännittyvän ennen huutamista. Tämä aiheuttaa koiralle pelkotilan ja se alistuu.

Viestimisen ongelmat. Suurimmaksi ongelmaksi ihmisen ja koiran välisessä viestinnässä on
osoittautunut ihmisen epäloogisuus. Koiralla on tietyt eleet ja ilmeet tiettyä asiaa varten,
eikä se poikkea niistä missään tilanteessa. Koirilla ei ole kahta tapaa sanoa samaa asiaa.

Koulutustilanteessa ymmärrysongelmat tulevat yleensä parhaiten esille. Koirille opetetaan
erilaisia liikkeitä, kuten istu, maahan, anna tassu jne. Ensin jokaisen liikkeen komento koostuu sanasta ja käden liikkeestä. Koira oppii ymmärtämään, mitä tietty käsimerkki tarkoittaa ja saa kiitoksen kun tekee oikein. Yhtäkkiä ele jätetään pois ja vain sanallinen käsky on tallella.


Koira ei voi erottaa sanallisia käskyjä toisistaan, vaan se on ennen tehnyt liikkeen käsimerkin mukaan. Siksi esimerkiksi ”istu” käskyä voi seurata liikesarja, jossa koira ensin istuu, sitten antaa tassua ja lopuksi menee vielä makuulle.

Toinen ongelma on se, että koirien eleitä on ihmisen silmällä vaikea huomata. Koirien lähettämät viestintäsignaalit ovat hyvin vähäeleisiä ja suppeita ja on tutkittu, että ihminen huomaa koirien eleistä vain n. 48%. Yleensä huomiotta jääneet eleet eivät ole kovin merkittäviä kokonaisuuden kannalta, mutta jos ihmiset osaisivat tarkkailla koiriaan tarkemmin, olisi viestintä näiden kahden välillä huomattavasti helpompaa. On myös monia harhaluuloja koirien viestinnästä, mitkä vaikuttavat ymmärtämiseen.

Yhteenveto


Ihmisen ja koiran välinen viestintä perustuu siis lähes täysin elekieleen. Koiran kanssa
viestiessä on hyvin tärkeää havaita koiran lähettämät viestintäsignaalit ja ymmärtää niiden
tarkoitus, mutta vielä tärkeänpää on katsoa itseään ja tunnistaa omien tekojensa merkitys ja niiden seuraukset. Vaikka koira oppiikin ymmärtämään ihmistä ja se osaa tulkita ihmisen tekemisiä jo ennen kuin mitään tapahtuu, niin sillä ei silti ole mahdollisuutta viestiä ihmisen ehdoilla.

Koiran kyky sekä ymmärtää että tuottaa sitä, mitä kieleksi voidaan kutsua, on ihan mahtava, jos vertaa sitä monen muun nisäkkään vastaavaan kykyyn (puhumattakaan alemmista elämänmuodoista!).


Koira parhaimmillaan pystyy reagoimaan oikein sataan sanalliseen käskyyn ja aimo joukkoon ei-sanallisia, ruumiinkielellisiä käskyjä.
Koiran kielellinen kyvykkyys riippuu tietysti paljon koiran saamasta koulutuksesta, yksilökohtaisesta älykkyydestä ja iästä (jonkin erityisen tyhmän rodun edustaja voi kyetä reagoimaan vain neljään käskyyn).


Käskyjen lisäksi koira voi myös ymmärtää suuren määrän muita sanoja ja ilmaisuja.
Koiralla itsellään on myös oma kieli, joka koostuu erilaisista äännähtelyistä, ruumiinkielestä
ja hajutuotoksista. Toinen koira on yleensä paljon ihmistä pystyvämpi toisen koiran mielentilan, aikomusten ja halujen lukijana - ihmisen voi olla joskus hyvin vaikea ymmärtää oikein koiran hienovaraista (siis ihmisen havaintokyvyn kannalta liian hienovaraista) viestintää.


Koira ihmistä lukiessaan taas kiinnittää muun ohella kamalan paljon huomiota ihmisen ruumiinkieleen, ei-sanalliseen viestintään. Tässä lukemisessa koira on hyvin taitava. Sitä vastoin koiran kyvyssä ymmärtää sanallista viestintää on vahvoja puutteita: Koira ei paljoakaan ymmärrä ihmisten puhutun kielen kieliopillisista merkityksistä ja ilmaisujen rakenteista.


On arvioitu, että kaukaisen "serkkumme" simpanssin kielellinen lahjakkuus voi parhaimmillaan olla 2,5-vuotiaan ihmislapsen tasoa. Koiran lahjakkuus ihmiskielen ymmärtämisessä jäänee parhaimmillaankin vähän alle 2-vuotiaan ihmisen tasolle.
Koiran viestinnässä toisille koirille hajuaistilla on supermassiivinen merkitys. Kaikki
koiraeläimet merkitsevät reviirinsä rajat virtsallaan ja siihen sekoittuvalla anaalirauhasten
eritteellä. Uroksilla tähän merkitsemiseen kuuluu yleensä jalan nosto, jotta virtsa osuu
kookkaisiin kohteisiin (puihin, kiviin, pensaisiin), jolloin haju on toisten koirien nenän
korkeudella.


Jotkut asiantuntijat uskovat, että koiraeläinperheen jäsenet voivat kerätä näistä
hajumerkeistä monenlaisia tietoja. Hajun arvellaan paljastavan, kuka on virtsaaja, mikä on sen sukupuoli, ikä ja terveys ja mitä se on syönyt. Tietyt virtsaan liuenneet hormonit saattavat myös tiedottaa toisille virtsaajan henkisen tilan merkitsemisen aikana: oliko se vihainen, peloissaan tai tyytyväinen tai harrastanut äsken jopa seksiä. Urokset varsinkin pyrkivät virtsaamaan muiden koirien hajumerkintöjen päälle.


Hajumerkintöjä koirat tekevät myös kuopimalla maata varsinkin ulostettuaan juuri. Koiran
polkuanturoista erittyy tällöin hikimäistä eritettä, mutta tällä ei ole niin suurta
informatiivista merkitystä kuin merkkauksella. Myös koiran ulosteeseen jää
jonkinlainen jättäjänsä henkilökohtaisia tietoja sisältävä "leima".
Koiran hajuaisti onkin järjettömän hyvä. Vaatimaton arvioni on, että se on
vähintään 10 000 kertaa parempi kuin ihmisen.