Miten toimin oikein juhlissa?

Tähän tapaan olen minä ainakin kirkossa toiminut silloin kun olen paikalla. Toisaalta monesti käytän myös "pitkänmatkankorttia" ja saavun vasta kirkko-osuuden päätyttyä.

Jos menen kirkkoon, käyttäydyn siellä asiallisesti ja huomiota herättämättä. En veisaa virsiä, en osallistu rukoukseen tai uskontunnustukseen, mutta seisomaan nousen joukon mukana - eipähän paikat puudu :D

Hyviä neuvoja! Tosin nyt sitten on pakko kysyä, miksi uskonnoton ihminen osallistuu rippijuhlaankaan? Se juhla kotona on ripille pääsyn kunniaksi ja jos sillä ei ole merkitystä niin miksi sitä juhlii?

Eli periaatteessa jos kirkonmenot on ongelma niin miksi pitää osallistua ollenkaan? Eikö silloin tule toimia vakaumuksensa mukaan ja jättää kaikki väliin?

Kirkkokäytöksestä sen verran, että rukoilu ja uskontunnustus yms ei kuulu jos ei usko. Sen sijaan virsien laulaminen ei ketään loukkaa tai vahingoita joten sen voi huoletta tehdä niin aikakin kuluu paremmin. Ylösnouseminen on kohteliasta ja istumaan jääminen toisaalta loukkaavaa ja törkeää.

Miksi ihmiset ei oikeasti toimi vakaumustensa mukaisesti? Lapset kastetaan, vaikka tahdotaan tehdä kasteesta lähinnä jotkut nimiäiset, rippijuhlat pidetään ja niihin mennään vaikka kys eon uskonnollisesta tapahtumasta puhumattakaan että kaikki likimain siunataan haudan lepoon.. Eli jos ei usko tai vastusta akoko juttu aniin miksi ei toimi sen mukaan?

mapee kirjoitti:

Hyviä neuvoja! Tosin nyt sitten on pakko kysyä, miksi uskonnoton ihminen osallistuu rippijuhlaankaan? Se juhla kotona on ripille pääsyn kunniaksi ja jos sillä ei ole merkitystä niin miksi sitä juhlii?

Eli periaatteessa jos kirkonmenot on ongelma niin miksi pitää osallistua ollenkaan? Eikö silloin tule toimia vakaumuksensa mukaan ja jättää kaikki väliin?

Kirkkokäytöksestä sen verran, että rukoilu ja uskontunnustus yms ei kuulu jos ei usko. Sen sijaan virsien laulaminen ei ketään loukkaa tai vahingoita joten sen voi huoletta tehdä niin aikakin kuluu paremmin. Ylösnouseminen on kohteliasta ja istumaan jääminen toisaalta loukkaavaa ja törkeää.

Miksi ihmiset ei oikeasti toimi vakaumustensa mukaisesti? Lapset kastetaan, vaikka tahdotaan tehdä kasteesta lähinnä jotkut nimiäiset, rippijuhlat pidetään ja niihin mennään vaikka kys eon uskonnollisesta tapahtumasta puhumattakaan että kaikki likimain siunataan haudan lepoon.. Eli jos ei usko tai vastusta akoko juttu aniin miksi ei toimi sen mukaan?

Lue lisää

Kyllä, hyviä pointteja, myös tuo, "miksi uskonnoton ihminen osallistuu rippijuhlaankaan?"

Rippi- ja kastejuhlissa olen luonnollisesti käyttäytynyt korrektisti, ikään kuin yrittäen unohtaa itseni ja keskittynyt lapseen/lapsiin; noussut ylös, kuunnellut mielenkiinnolla papin laatimaa puhetta ym, tekemättä itsestäni numeroa.

Vuosien mittaan tuo "itselleni valehtelu" tai miksi sitä nyt kutsuisi on alkanut tuntua pahalta, mikä vie iloa itse juhlasta --> vaikka kuinka olen yrittänyt keskittyä olennaiseen, olen säälinyt lapsia, jotka viattomina uhreina kulkevat rituaaleista toiseen, koska muutkin niin tekevät. Uskallan väittää, että edes rippijuhlaansa viettävä lapsi ei oikein tiedä "tulleensa täysivaltaiseksi seurakunnan jäseneksi", ja mitä se oikeastaan tarkoittaa. Itse en ainakaan asiaa aikanaan (tyhmä kun olen) tajunnut.

Riparille mennään, koska kaveritkin menevät. Harva tietää, ettei konfirmaatioon ole sen jälkeen mikään pakko osallistua ja että kummiksi sekä naimisiin että myös hautaan pääsee ilman kirkon jäsenyyttä!

Kuinka sitten teen kun nykyään kummeilla on tuo ahdistava velvollisuus siunata lapsensa kirkossa alttarilla? Edellisen kummilapseni kävin siunaamassa "hampaat irvessä". Seuraavan kummilapsen kanssa aion puhua etukäteen, (mikäli hän menee konfirmaatioon)miksi en tule siunaamaan häntä kuten kaikki muut pöllöt. Rippijuhlaan osallistun juhlimaan vielä sitä lasta, josta pian on tuleva aikuinen (aikuistumisriitti).

Luterilainen kirkko keksii tai lainaa muilta kirkkokunnilta jatkuvasti uusia rituaaleja sitouttaakseen jäsenensä uskoon.

Vakaumus on vaikeaa, kun on oltava toisille mieliksi ja oltava pahoittamatta kenenkään mieltä (paitsi omansa). Minusta uskonnoton onkin hyvin samankaltainen kiperä haaste lähiympäristölleen kuin vakaumuksellinen vegaani.

Aloittaja kirjoitti:

Kyllä, hyviä pointteja, myös tuo, "miksi uskonnoton ihminen osallistuu rippijuhlaankaan?"

Rippi- ja kastejuhlissa olen luonnollisesti käyttäytynyt korrektisti, ikään kuin yrittäen unohtaa itseni ja keskittynyt lapseen/lapsiin; noussut ylös, kuunnellut mielenkiinnolla papin laatimaa puhetta ym, tekemättä itsestäni numeroa.

Vuosien mittaan tuo "itselleni valehtelu" tai miksi sitä nyt kutsuisi on alkanut tuntua pahalta, mikä vie iloa itse juhlasta --> vaikka kuinka olen yrittänyt keskittyä olennaiseen, olen säälinyt lapsia, jotka viattomina uhreina kulkevat rituaaleista toiseen, koska muutkin niin tekevät. Uskallan väittää, että edes rippijuhlaansa viettävä lapsi ei oikein tiedä "tulleensa täysivaltaiseksi seurakunnan jäseneksi", ja mitä se oikeastaan tarkoittaa. Itse en ainakaan asiaa aikanaan (tyhmä kun olen) tajunnut.

Riparille mennään, koska kaveritkin menevät. Harva tietää, ettei konfirmaatioon ole sen jälkeen mikään pakko osallistua ja että kummiksi sekä naimisiin että myös hautaan pääsee ilman kirkon jäsenyyttä!

Kuinka sitten teen kun nykyään kummeilla on tuo ahdistava velvollisuus siunata lapsensa kirkossa alttarilla? Edellisen kummilapseni kävin siunaamassa "hampaat irvessä". Seuraavan kummilapsen kanssa aion puhua etukäteen, (mikäli hän menee konfirmaatioon)miksi en tule siunaamaan häntä kuten kaikki muut pöllöt. Rippijuhlaan osallistun juhlimaan vielä sitä lasta, josta pian on tuleva aikuinen (aikuistumisriitti).

Luterilainen kirkko keksii tai lainaa muilta kirkkokunnilta jatkuvasti uusia rituaaleja sitouttaakseen jäsenensä uskoon.

Vakaumus on vaikeaa, kun on oltava toisille mieliksi ja oltava pahoittamatta kenenkään mieltä (paitsi omansa). Minusta uskonnoton onkin hyvin samankaltainen kiperä haaste lähiympäristölleen kuin vakaumuksellinen vegaani.

Lue lisää

Onko lopulta kys erehellisyydestä ja siitä, että toimii kuten uskoo vai siitä mihin sosiaalinen paine ajaa?

En kuulu kirkkoon, en usko, mutta en ole ateistikaan. Jos pitää luonnehtia niin olen uskonnoton. Jos kirkkoon menen niin osallistun sen kulkuun kuin mihin tahansa riittiin. Teen sen puhtaasti siksi että aika kuluu nopeammin ja toisaalta siitä tulee hyvä olo. Tuo hyvä olo taas mietityttää kovasti aina jälkeenpäin. Saman hyvän olonhan moni kokee riparilla ja jää koukkuun.

Oikeastaan kadehdin niitä, jotka oikeasti uskoo. Elämä on helppoa ja selvää..
Itse en siihen pysty vaikka kyllä yritetty on!

Moni asia menee kivuttomasti kun ei mieti. Joilalkin on vain tapaan pohtia milloin mitäkin ja se on kieltämättä rasite.

Lopulta olisi varmaan tulkittu epäkohteliaaksi jos ei osallistu vakaumukseen vedoten. Tosin jos kyse olisi jonkun bar mitsvasta niin tuskin kummeksutaan. Sosiaalinen ympäristö ratkaisee paljon. No, ajat ja tavat muuttuu hiljalleen ja ehkä seuraava sukupolvi on toisenlainen?

Luojalle kiitos papeista, jotka osaavat puhua! Saarna ja muut puheet voivat olla hyvinkin mielenkiintoisia ilman tyrkytystä ja muuta ja todella puhutella myös uskonnottomia. Meillä lasten kastanut pappi on tästä oiva esimerkki.

Kirkon jäsenyyttä ilman tulee toimeen, mutta yhden asian oikoit. Kummiksi ei pääse ilman jäsenyyttä ja konfirmaatiota. Kummiksi siis sanan varsinaisessa ja alkuperäisessä merkityksessä. Nimiäiset liitteineen on meikäläisen kirjoissa kopiointia ja huonoa sellaista..

Moni tapauskova ei sen sijaan tiedä, että hautaan todella pääsee ilman papin siunausta, mutta vain jos ei kuulu kirkkoon. Eli hautauksella on aina tietty kaava ja liperihemmo on paikalla kun kirkon jäsen haudataan. Ja kirkon jäsenyyshän on ja pysyy kunnes siitä eroaa.

Kummien siunasu on jo jäänyt monissa seurakunnissa pois. Esikoisemme kohdalla tapa oli, mutta seuraavan kohdalla ei enää. Juuri kirkosta eroamiset yms syyt ovat vaikuttaneet, että nuorta varjellaan siltä kiusalliselta tilanteelta että kukaan ei tulisi siunaamaan. Oli aika suoraa puhetta riparipapilta..

Niin, erilaisuus sallitaan periaatteessa, mutta ollapa sitten erilainen..

Hyvät tavat ja se, että ei loukkaa toisia on liian aliarvostettua monessa asiassa. Liian usein vain huomataan katsoa siitä yleisestä näkökulmasta asioita eikä yhden yksilön...

Niin ja jos pohdit miksi lapseni on kastettu niin se oli isälleen tärkeää vaikka onkin tapauskova jos sitäkään. Kyllä omien lasten rippikirkkoonkin on saanut melkein uhkailla.. Kasteita silti juhlisi vaikka kerran vuodessa, papista johtuen! Itseäni ei moinen vaurioittanut ja kuten sanottua uskovan elämä on helppoa. Mummoni oli harras uskova ihminen niitä vanhanajan kirkossakävijöitä. Itse olin mukana kirkon toiminnassa tovin, mutta sitten erosin kun en kerran uskonut. Omat lapseni ovat tekemässä samaa ratkaisua.

Joskus tekee mieli sanoa miehelle, paljonko seurakunnan jäsenyy smaksoi tässäkin kuussa tai tänä vuonna. Mutta en sitten. Se on oma asiansa kuuluuko vai ei. Vaikka liittymättä jäisi jos se pitäisi tehdä niin erotakkaan hän ei tahdo.

Isäni kuollessa taa shavahduin tuohon hautausasiaan ihan kirjaimellisesti. Ei ole helppoa saada kirkottomat hautajaiset, joissa on kuitenkin vainajaa kunnioittava ilmapiiri eikä vain kuopata. Tosin kuoppaus olisi hänelle sopinut loistavasti, mutta aktiivisena ihmisenä tiesi ettei se tule kyseeseen vaan kaikkien on seppeleensä ja edustajansa saatava paikalle, viimeinen palvelus tovereille ja virkaveljille.. On huomattavasti helpompa avetää sekin show vanhalla kaavalla!

mapee kirjoitti:

Hyviä neuvoja! Tosin nyt sitten on pakko kysyä, miksi uskonnoton ihminen osallistuu rippijuhlaankaan? Se juhla kotona on ripille pääsyn kunniaksi ja jos sillä ei ole merkitystä niin miksi sitä juhlii?

Eli periaatteessa jos kirkonmenot on ongelma niin miksi pitää osallistua ollenkaan? Eikö silloin tule toimia vakaumuksensa mukaan ja jättää kaikki väliin?

Kirkkokäytöksestä sen verran, että rukoilu ja uskontunnustus yms ei kuulu jos ei usko. Sen sijaan virsien laulaminen ei ketään loukkaa tai vahingoita joten sen voi huoletta tehdä niin aikakin kuluu paremmin. Ylösnouseminen on kohteliasta ja istumaan jääminen toisaalta loukkaavaa ja törkeää.

Miksi ihmiset ei oikeasti toimi vakaumustensa mukaisesti? Lapset kastetaan, vaikka tahdotaan tehdä kasteesta lähinnä jotkut nimiäiset, rippijuhlat pidetään ja niihin mennään vaikka kys eon uskonnollisesta tapahtumasta puhumattakaan että kaikki likimain siunataan haudan lepoon.. Eli jos ei usko tai vastusta akoko juttu aniin miksi ei toimi sen mukaan?

Lue lisää

"miksi uskonnoton ihminen osallistuu rippijuhlaankaan? Se juhla kotona on ripille pääsyn kunniaksi ja jos sillä ei ole merkitystä niin miksi sitä juhlii?"

Koska se rippilapsi on kenties läheinen ja rakas ihminen ja ne rippijuhlat ovat tärkeät hänelle. Itse en käynyt rippikoulua, eikä luonnollisestikaan mitään juhliakaan järjestetty. Sillä tavoin näkyy siis minun elämässäni se, etten pidä tätä rituaalia tärkeänä. En pidä sitä tärkeänä itselleni. Jos se tärkeä läheiselleni on, ei minulla ole mitään sitä vastaan.

En koe toimivani vakaumustani vastaan, koska vakaumukseeni ei kuulu määritellä kenenkään muiden vakaumuksia kuin omiani. En mene muiden järjestämiin juhliin oman vakaumukseni tähden, vaan kunnioittaakseni läheiselleni tärkeää hetkeä. Minun uskonnollisella vakaumuksellani ei ole mitään tekemistä sen kanssa.

En vastusta uskontoa, en vain itse tunnusta mitään uskontoa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että muut tunnustavat jotain uskontoa. Voin siis huoleti osallistua kirkollisiin häihin, hautajaisiin, kastetilaisuuksiin ja konfirmaatioihin, eikä se sodi lainkaan vakaumustani vastaan. Minun vakaumuksestani ei ole kyse toisia koskevissa tilaisuuksissa, ainoastaan minua itseäni koskevissa tilaisuuksissa. Minä en itse käynyt rippikoulua, koska se olisi sotinut vakaumustani vastaan, en itse halunnut kirkollista vihkimistä, koska en katsonut sitä vakaumuksenikaan takia mitenkään tarpeelliseksi. Kun lapsen saan, en kasta sitä, koska se sotisi vakaumustani vastaan. Kun kuolen, haluan tulla haudatuksi uskonnottomin menoin. Nämä asiat liittyvät minun vakaumukseeni, ei se, kuinka toiset haluavat toimia.

Olen eläessäni haudannut molemmat vanhempani. Kirkosta eronneen äitini hautasin hänen toiveensa mukaisesti uskonnottomin menoin. Kirkkoon kuulunut ns. tapakristitty isäni ei kerennyt toiveita esittää, mutta hautasin hänet kristillisin menoin, koska hän kuitenkin kuollessaan kirkkoon kuului eikä ollut aikonut erotakaan. Edes isäni hautajaisten järjestäminen ei sotinut mielestäni vakaumustani vastaan, sillä tarkoitus oli kunnioittaa vainajan vakaumusta, ei mestaroida omallaan.

Kirkossa käyttäydyn kuten kaikki muutkin noin ulkoisesti. En osallistu rukouksiin, vaan istun hiljaa paikallani omia asioitani ajatellen. En risti käsiäni enkä sano aamen. Virsiä en laula, mutta eipä noita näytä suurin osa uskovaisistakaan ääneen laulavan. Minä tosin en edes liikuttele huuliani ;) Sillä tosin ei ole mitään tekemistä vakaumuksen kanssa, vaan sen kanssa, etten osaa kovinkaan monia virsiä laulaakaan. Seisomaan nousen silloin kun muutkin nousevat. Mielestäni en siinäkään vakaumustani myy, vaan käyttäydyn vain kohteliaasti tilanteen edellyttämällä tavalla. Ihan kuten kohteliaisuudesta nousen urheilukilpailuissa seisomaan muidenkin maiden kansallislaulun aikana kuin Maamme-laulun aikana.

Minusta kysymyksesi oli kieltämättä aika outo. Ei minun kristiyillä sukulaisillanikaan ollut minkäänlaisia vaikeuksia osallistua omiin uskonnottomiin häihini ja äitini uskonnottomiin hautajaisiin. Kukaan ei ole sanallakaan vihjaissut että niiden uskonnottomuus olisi loukannut heidän vakaumustaan. Miksi ihmeessä uskonnottoman kohdalla on heti kyse vakaumuksensa vastaan toimimisesta? En ole vielä koskaan kuullut kenenkään kysyvän kristityltä, että kuinka tämä toimii vakaumustaan vastaan ja suostuu osallistumaan uskonnottomiin juhliin...

agnostinen ateisti kirjoitti:

"miksi uskonnoton ihminen osallistuu rippijuhlaankaan? Se juhla kotona on ripille pääsyn kunniaksi ja jos sillä ei ole merkitystä niin miksi sitä juhlii?"

Koska se rippilapsi on kenties läheinen ja rakas ihminen ja ne rippijuhlat ovat tärkeät hänelle. Itse en käynyt rippikoulua, eikä luonnollisestikaan mitään juhliakaan järjestetty. Sillä tavoin näkyy siis minun elämässäni se, etten pidä tätä rituaalia tärkeänä. En pidä sitä tärkeänä itselleni. Jos se tärkeä läheiselleni on, ei minulla ole mitään sitä vastaan.

En koe toimivani vakaumustani vastaan, koska vakaumukseeni ei kuulu määritellä kenenkään muiden vakaumuksia kuin omiani. En mene muiden järjestämiin juhliin oman vakaumukseni tähden, vaan kunnioittaakseni läheiselleni tärkeää hetkeä. Minun uskonnollisella vakaumuksellani ei ole mitään tekemistä sen kanssa.

En vastusta uskontoa, en vain itse tunnusta mitään uskontoa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että muut tunnustavat jotain uskontoa. Voin siis huoleti osallistua kirkollisiin häihin, hautajaisiin, kastetilaisuuksiin ja konfirmaatioihin, eikä se sodi lainkaan vakaumustani vastaan. Minun vakaumuksestani ei ole kyse toisia koskevissa tilaisuuksissa, ainoastaan minua itseäni koskevissa tilaisuuksissa. Minä en itse käynyt rippikoulua, koska se olisi sotinut vakaumustani vastaan, en itse halunnut kirkollista vihkimistä, koska en katsonut sitä vakaumuksenikaan takia mitenkään tarpeelliseksi. Kun lapsen saan, en kasta sitä, koska se sotisi vakaumustani vastaan. Kun kuolen, haluan tulla haudatuksi uskonnottomin menoin. Nämä asiat liittyvät minun vakaumukseeni, ei se, kuinka toiset haluavat toimia.

Olen eläessäni haudannut molemmat vanhempani. Kirkosta eronneen äitini hautasin hänen toiveensa mukaisesti uskonnottomin menoin. Kirkkoon kuulunut ns. tapakristitty isäni ei kerennyt toiveita esittää, mutta hautasin hänet kristillisin menoin, koska hän kuitenkin kuollessaan kirkkoon kuului eikä ollut aikonut erotakaan. Edes isäni hautajaisten järjestäminen ei sotinut mielestäni vakaumustani vastaan, sillä tarkoitus oli kunnioittaa vainajan vakaumusta, ei mestaroida omallaan.

Kirkossa käyttäydyn kuten kaikki muutkin noin ulkoisesti. En osallistu rukouksiin, vaan istun hiljaa paikallani omia asioitani ajatellen. En risti käsiäni enkä sano aamen. Virsiä en laula, mutta eipä noita näytä suurin osa uskovaisistakaan ääneen laulavan. Minä tosin en edes liikuttele huuliani ;) Sillä tosin ei ole mitään tekemistä vakaumuksen kanssa, vaan sen kanssa, etten osaa kovinkaan monia virsiä laulaakaan. Seisomaan nousen silloin kun muutkin nousevat. Mielestäni en siinäkään vakaumustani myy, vaan käyttäydyn vain kohteliaasti tilanteen edellyttämällä tavalla. Ihan kuten kohteliaisuudesta nousen urheilukilpailuissa seisomaan muidenkin maiden kansallislaulun aikana kuin Maamme-laulun aikana.

Minusta kysymyksesi oli kieltämättä aika outo. Ei minun kristiyillä sukulaisillanikaan ollut minkäänlaisia vaikeuksia osallistua omiin uskonnottomiin häihini ja äitini uskonnottomiin hautajaisiin. Kukaan ei ole sanallakaan vihjaissut että niiden uskonnottomuus olisi loukannut heidän vakaumustaan. Miksi ihmeessä uskonnottoman kohdalla on heti kyse vakaumuksensa vastaan toimimisesta? En ole vielä koskaan kuullut kenenkään kysyvän kristityltä, että kuinka tämä toimii vakaumustaan vastaan ja suostuu osallistumaan uskonnottomiin juhliin...

Lue lisää

Asian ydinhän on se, että kun on kyse uskonnollisesta juhlasta jonka ainoa tarkoitus on tukea uskonnolliseen yhteisöön kuulumista niin miksi seota siihen mukaan? Harva kai käy sellaisen puolueenkaan puoluekokouksessa, johon ei kuulu vaikka joku tuttu kuuluu ja pitää sitä tärkeänä?

Uskonto ja politiikka on hyvä rinastaa sillä kummassakin on kyse aatteesta j asiihen uskomisesta tai uskomatta olemisesta ja kumpaakin on montaa lajia. Kummassakin kuulutaan yhteisöön tai sitten ja maksetaan jäsenmaksua jne. Kirkolal vaan on turkasen pitkä taival jokaisen suomalaisen vakikumppanina joten sen asema on asenteissa edelleen erilainen kuin monen muun vastaavan asian.

Uskonnoton juhla on huono vertaus sillä uskonnottomuus ei ole aatteellista vaan se on aatteettomuutta ellei puhuta sitten jo ateismista joka on aate siinä kuin kristinusko tai joku muu. Siksi esim siviilivihkimisen vertaaminen kirkolliseen ei oikein stemmaa sillä siviilivihkinen on ainoa tapa mennä naimisiin jos ei tahdo uskonnollista juhlaa eli kirkkovihkimistä.

Ymmärrätkö nyt mitä ajan takaa?

Noista hautajaisista vielä. Hautaaminen tehdään tietenkin vainajan toiveen mukaan mikäli se onnistuu. Tässä ev lut kirkko ei sitten kunnioita enää vainajan tahtoa vaikka se olisi ilmeinen. Tuttavan kohdalla nimittäin oli jäänyt eramatta suomessa kirkosta, mutta naapurimaassa hän oli sen tehnyt. Jäsenyys siirtyi automaattisesti tietenkin aikanaan kun sinne muutti! Hän oli uskonnoton, lähes ateisti. Koska hautajaiset pidettiin täällä meni pakkosiunaamiseksi eli koska hän täällä edelleen kuului kirkkoon niin pappi piti puheet ja kanttori soitti virret. Vainajan ilmeinen tahto ei toteutunut ja sen jopa pappi myönsi. Säännöt vain on sellaiset.. Eli isäsi kohdalla ei ollut muut amahdollisuutta vaikka nyt ehkä tahdot ajatella toimineesi hänen tahtonsa mukaan niin olit ilman vaihtoehtoja.

Me tärmäsimme hautajaisia järjestäessämme jopa sellaiseen koomiseen seikkaan että kanttori päättää vakaumuksensa mukaan, mitä soittaa. Eli jos kanttori kieltäytyy soittamasta muuta kuin virsiä niin hän ei soita. Etsi siinä sitten muuta soittajaa.. Onneksi sattui kokemut ammattilainen joka oli ajan tasalla ja kauniit laulut soitettiin ja laulettiin vainajan tahdon mukaan. Tilaisuus järjestettiin kappelissa (vainajan suostumuksella) juuri monen eri tahon muistamisen takia ja vuodenajan ansiosta.

Ylipäänsä koko hautajaisten järjestely oli johtaa siihen että äitinikin oli erota kirkosta! Tiedä sitten oliko vain sattumaa, että useampi tökerö ihminen sattui kohdalle, mutta välillä oli pakko ihmetellä onko kirkkoon kuulumaton joku rikollinen?

Vielä vertaus; jos olis kys emuslimimaasta niin pyllistelisitkö matolla mekkaan päin ihan siksi että se olisi muille tärkeää? Entä jos kyse olisi kansallissosialisteista? Mukana vaan, mutta käsi ei nouse hail-huutoihin, vai jätätkö vain huutamatta? Sama juttu, aate ja siihen osallistuminen..