Rakkauden rautakanki

Tässäpä taas yksi tälläinen lyhkäinen ja hiomaton



RAKKAUDEN RAUTAKANKI


Pertti oli syntymästään lähtien ollut vähän ”erikoinen”. Tai kuin siihen aikaan pohjanmaalla sanottiin: hölömö. Tuohonaikaan ei paljon muita diagnooseja lapsen hitaudelle ollut. Pertistä huomasi jo varhaisella iällä että hänellä ei ollut kaikki mutterit tallella. Hän oppi kävelemään ja puhumaan vuosia myöhemmin kuin muut ikäisensä. Tai oikeastaan ei hän kumpaakaan koskaan kunnolla oppinut. Kävely oli hidasta sekä horjuvaa ja puhe sekavaa mutinaa. R-kirjainta hän ei koskaan oppinut, vaan lausui sen l-kirjaimena. Esimerkiksi oman nimnensä hän lausui muodossa Peltti.

Pertti viihtyi omissa oloissaan. Pienenä hän oli ollut todella sosiaalinen mutta se oli muuttunut hänen kasvettuaan. Se varmaankin johtui kiusaamisesta joka oli ollut aina osa hänen jokapäiväistä elämäänsä. Kaverit olivat kaikonneet kun olivat huomanneet että Pertti ei ollut kuin muut.

Pertti oli juuri täyttänyt 15 vuotta ja asui tietysti vanhempiensa luona. Tämä oli tärkeä syntymäpäivä siitä syystä, että hänen isänsä oli luvannut hankkia hänelle mopon. Hänen Äitinsä oli ollut jyrkästi hankintaa vastaan, koska ei hälunnut että hänen pienelle pojalleen tapahtuisi mitään onnettomuutta. Pertin äiti oli aina ollut ylisuojeleva poikaansa kohtaan johtuen varmaankin juuri Pertin hitaudesta.

Pertin isä oli taas aina jollain lailla lähinnä hävennyt poikaansa. Se oli hänelle noloa kun muut isät kehuivat poikiensa urheilusaavutuksilla ja Pertiltä oli jo saavutus jos hän pystyi kävelemään puolikilometriä kaatumatta. Se olisi ollut vielä jollain lailla hyväksyttävää jos Pertti olisi ollut älyllisesti lahjakas mutta kun ei.

Pertin äiti oli pitänyt visusti huolta siitä että Pertti ei ollut tehnyt lähempää tuttavuutta vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ainut tyttö josta Pertti koskaan oli välittänyt asui heidän naapuritalossa. Pirkkoon hän oli tutustunut jo alle kouluikäisenä. Vastoin kuin muut ikäisensä Pirkko oli pysynyt Pertin ystävänä senkin jälkeen kun hänelle oli valjennut Pertin jälkeenjääneisyys. Eivät hekään tosin enää niin läheisiä olleet kuin ala-asteikäisinä.

Lapsesta lähtien Pertti oli aina kerännyt mitä oudoimpia esineitä ja pitänyt niitä aarteinaan. Hän ei heittänyt esineitään roskiin kun löysi uuden keräilykohteen vaan säilöi ne huoneeseensa. Niitä oli kertynyt vuosiensaatossa niin paljon, että nykyään pertin huoneeseen ei muuta sängyn lisäksi mahtunutkaan. Erityistä kiinnostusta hänessä herättivät kellot. Hänellä oli monta kymmentä kelloa aina julmetun kokoisesta kaappikellosta lukuisiin rannekelloihin. Hänen joka viikkoiseen rutiiniinsa kuului käydä tarkastamassa oikean ajan kyläkaupan seinässä olevasta kellosta ja ajastaa kaikki omat kellonsa siihen aikaan.

Pertti heräsi 15 vuotis syntymäpäivänsä aamuna jo varhain. Jännittyneenä hän makasi sängyllään ja mietti millaisen mopon isä olisi hänelle hankkinut. Hän oli nähnyt koulussa monella pojalla uusia hienoja crossimopoja jollaista hän itsekkin toivoi. Hän havahtui unelmistaan kun äiti kutsui häntä alakertaan aamupalalle.

-   Huomenta päivänsankari. Äiti sanoi hyväntuulisesti kattaessaan ruokailupöytää.

-   Huomenta. Pertti vastasi ja istui pöydän ääreen.

-   Tietääkö kaverit koulussa että sulla on tänään synttärit? Oletko kutsunut ketään juhliin?

-   Pilkko tietää. Enkä mä mitään kutsuja jäljestä. Pertti sanoi huonolla puheäänellään.

-   No voi että. Voisithan sinä nyt sentään juhlat järjestää.

-   Mä oon jo liian vanha. Pertti sanoi vihastuen ja poistui pöydästä.

Eihän syy todellisuudessa se ollut vaan se, että ei ollut oikein ketään jota olisi juhlille kutsunut. Olihan hänen äitinsä järjestänyt pienimuotoiset juhlat joihin oli tulossa Pertin sukulaisia.

Pertti haki tavaransa huoneestaa ja lähti kouluun.

Koulupäivä alkoi ihan normaaliin tapaan. Jo ennen kuin ensinmäinen tunti alkoi, häntä oli kiusannut jo kaksi tyyppiä. Ei Pertti siitä enää oikeastaan välittänyt. Hän oli jo tottunut siihen. Päivän kohokohta oli maantiedontunti koska hän istui Pirkon vieressä. Koko päivän (maantiedontuntia lukuunottamatta) hän mietti tulevaa iltaa jolloin hän saisi pitkään halutun moponsa.

Koulusta kotiin päästyään Pertti kulutti aikaansa järjestellen kokoelmaansa. Hän oli toissaviikolla löytänyt tekohampaat jotka olivat päässeet kunniapaikalle kellojen viereen. Jos hänen äitinsä olisi tiennyt hampaista niin ne olisivat lentäneet saman tien roskiin. Onneksi hänen äitinsä ei juurikaan penkonut hänen huonettaan.

Alakerrasta kuului ovikellon ääni. Jo ennenkuin ovi avattiin hän tiesi että ovella olisi hänen sukulaisiaan. Sukulaisten vuoksi hän ei ollut koskaan pitänyt syntymäpäivistä. Enot ja sedät olivat okei mutta serkut kiusasivat häntä yhtälailla kuin kaikki muutkin. Huokaisten Pertti laittoi tekohampaat pois ja lähti alakertaan kohtaamaan sukulaisensa.

Eteisessä mummo hyppäsi halaamaan häntä. Jos nyt melkei 90 vuotiaan kävelyä voi hyppäämiseksi sanoa. Mummosta Pertti oli aina pitänyt eniten. Mummo oli aina kohdellut häntä niin kuin normaalia ihmistä. Lisäksi mummolla oli mainio huumorintaju. Äitini taas ei koskaan ollut pitänyt anopistaan. Hänen mielestää ei kenenkään ole sopivaa puhua niin härskejä juttuja kuin mummo eikä varsinkaan sen ikäisenä. Vanhemmat ja mummo olivat selvästi sopineet lahjasta koska Pertti sai upouuden mopokypärän. Vaikkakin kypärä oli uusi niin se näytti siltä kuin se olisi varastettu moottoripyörämuseosta. Jumalattoman kokoinen musta avokypärä. Pertti otti sen vastaan ja kiitti kohteliaasti mummoaan. Hän luotti siihen että mopon hienous korvaisi asian.

Muutaman tunnin kuluessa muutkin sukulaiset olivat saapuneet. Lahjaksi hän oli saanut lähinnä pehmeitä paketteja kuten villapaitoja ja sen sellaista. Muutenkin juhlat olivat menneet kuten aina muinakin vuosina. Vanhemmat juttelivat keskenään ja serkut joko kiusasivat perttiä tai olivat omissa oloissaan jättäen Pertin ulkopuoliseksi. Ainut joka juhlista puuttui oli hänen isänsä joka tulisi töistä myöhässä koska noutaisi samalla Pertin lahjan.

Lopultakin pihalta kuului autonääni. He kaikki menivät pihaan Pertin johdolla. Hänen isänsä oli juuri astunut pihaan pakettiautostaan ja sytytti savuketta.

-   No poika, tahdotko nähdä uuden menopelis? Hänen isänsä kysyi ylpeänä.

-   No tottakai tahdon. Ota se jo pois autonpelästä että pääsen ajelemaan. Pertti vastasi innoissaan ja lähti kohti autoa.

Kun he saivat peräoven avattua pertti jäi katsomaan hölmistyneenä kun hänen isänsä kipusi irrottamaan mopoa.

-   Tuutko sä auttamaan että saadaan mopo pois autosta? Isä kysyi.

-   Siis tuoko se mun mopo on? Pertti sai kysyttyä itkuisella äänellä.

-   No tietysti on. Kuinka niin?

-   Se on saatana tyttöjen mopo. Ja vittu vielä punainen. Pertti sanoi ja lähti laahustamaan takaisin sisään.

Aikansa Pertin käytöstä ihmeteltyään muut menivät katsomaan mopoa. Se oli kokonaan punaiseksi maalattu skootteri jossa oli koristeena pieni keltainen kukka etuvalon alla. Lisäksi mittarinalustat oli koristeltu Barbi aiheisiksi. Pertin serkut repesivät nauruun ja heidän vanhemmat yrittivät hiljentää heitä ja katsoivat toisiinsa vaivautuneina. Pertin äitikin oli tullut katsomaan ihmettylyn kohdetta.

-   Tollasenko sä sitten menit ostamaan? Poikaa kiusataan muutenkin tarpeeksi ja nyt sille sitten nauretaan vielä tästäkin. Hän sanoi vihaisena ja lähti takaisin sisään lohduttamaan perttiä.

-   Mikä vika tässä muka on? Tällä on tosi vähän ajettu ja sain sen todella halvalla. Isä huuteli turhaan hänen peräänsä.

Äiti meni Pertin huoneeseen ja löysi hänet nyyhkimästä sängyltään.

-   Hyvää isä vaan yritti. Älä nyt turhaan itke. Ei se mopo nyt niin ruma ole. Äiti sanoi lohduttaen.

-   Ja vitut on! Se on ihan pelseestä! Pertti sanoi nyyhkytysten välistä.

-   Onko mummi taas opettanut sulle tuollaista kieltä. Sä tiedät että en hyväksy kiroilua.

-   Ei saatana kiinnosta enää! Pertti huusi.

-   No jäät sitten tänne yksin istumaan niin kauaksi että tulet alas ja pyydät isältäs anteeksi. Äiti sanoi ja poistui huoneesta.

Pertti käänsi kylkeään sängyllä ja päätti yrittää unohtaa tapahtuneen.

Puolentunnin kuluttua hän hätkähti ovenkoputukseen.

-   Ei kiinnosta! Painukaa helvettiin! Pertti huusi.

Kiellosta huolimatta äiti avasi oven.

-   Sulle tuli vieras. Koita nyt sitten käyttäytyä. Äiti sanoi ja päästi vieraan huoneeseen.

-   Moikka.Hyvää synttäriä. Tulija sanoi.

Äänen tunnistettuaan Pertti hyppäsi ylös sängystään.

-   Pilkko. Mitä sä täällä teet?

-   Tulin tietysti synttäreille. Tässä olis lahja. Pirkko sanoi ja ojensi paketin Pertille.

Pertti avasi paketin vapisevin käsin. Paketin avattuaan hänen kasvoilleen levisi onnellinen hymy.

-   Voi paljon kiitoksia. Tää on tosi hieno kello. Pertti sanoi onnessaan sovittaen samalla uutta kelloansa ranteeseen.

-   Tiesin että sä tykkäät kelloista. Saako nyt halata synttärisankaria. Pirkko sanoi ja halasi Perttiä lämpimästi ja pitkään.
Se oli melkein yhtä hyvä lahja kuin kellokin.

Koko seuraavan viikon Pertti mietti kuumeisesti miten kertoisi Pirkolle tunteistaan. Hän oli luullut että Pirkko ei tykännyt hänestä mutta koska hän oli saanut niin mahtavan lahjan, hän oli varma että oli erehtynyt. Hän oli niin onnellinen että antoi jopa isälleen anteeksi mopojupakan. Se hänen täytyi kyllä myöntää että mopo toimi hyvin ja kulkikin vielä yli sallittujen rajojen. Edellinen omistaja oli vähän viritellyt sen kaasutinta. Sillä hän oli koulumatkat kulkenut välittämättä muitten nauruista.

Hän päätti rohkaista itsensä ja mennä kertomaan asiansa Pirkolle lauantaina. Pertti oli kuullut että Pirkon vanhemmat olisivat viikonlopun mökillään joten hän olisi yksin kotona. Nyt ongelmana oli enää sopivan lahjan löytyminen. Hän päätti antaa jotain omasta kalliista kokoelmastaan. Kelloa hän ei antaisi. Ne olivat liian tärkeitä hänelle ja olisihan se jotenkin tyhmää antaa samanlainen lahja minkä hän itse oli saanut. Tuskin Pirkko tekohampaitakaan tarvitsisi. Lopulta hän keksi täydellisen lahjan joka olisi käytännöllinenkin. Hän ei millään olisi jaksanut odottaa lauantai-iltaa.

Lopulta tuli aika lähteä Pirkon luo. Hän kampasi huolellisesti hiuksensa ja laittoi ylleen parhaat vaatteensa. Hän meni pihalle ja käynnisti skootterinsa. Vaikkakin Pirkko asui naapuritalossa niin matkaa oli kuitenkin päälle kilometri. Sielläpäin taloja oli aika harvassa. Pertti pysähtyi vähänmatkan päähän Pirkon talosta ja keräsi rohkeuttaan. Lopulta hän oli valmis viemään homman loppuun.

Pihaan päästyään hän huomasi auton joka oli pysäköity oven eteen. Pirkon vanhemmat olivat näemmä viimmein raaskineet luopua vanhasta autostaan. Vapisevin askelin Pertti astui portaille ja koputti oveen. Sisältä kuului liikehdintää ja pirkko tuli hengästyneenä avaamaan oven.

-   Pertti. Mitä ihmettä sä täällä teet? Pirkko kysyi silminnähden yllättyneenä.

-   Moi Pilkko. Mä tulin tuomaan sulle lahjan ja keltomaan että mä lakastan sua. Pertti änkytti naama punaisena.

-   Siis hä? Toit lahjan ja rakastat mua? Pirkko kysyi hölmistyneenä.

-   Just. Mä toin sulle lakkauden lautakangen. Pertti sanoi ylpeänä ja näytti rautakankea jonka ympärille hän oli solminut punaisen rusetin.

-   Siis rakkauden rautakanki. Pirkko ratkesi nauramaan.

Pertin ilme muuttui kärsiväksi ja hänen silmänsä kostuivat kyynelistä. Pirkko huomasi tämän ja lopetti heti naurunsa ja meni lohduttamaan Perttiä.

-   Anteeksi kun nauroin. Tosi ihana lahja mut en mä voi ottaa sitä vastaan. Mä seurustelen ton Sampon kanssa. Pirkko sanoi ja osoitti eteisessä hymyilevää nuorukaista.

-   Siis ton kanssa? Pertti sanoi ilmeensä muuttuen vähitellen itkuisesta vihaiseksi.

-   Joo. Sampo tuli näyttämään uutta autoaan. Eikö olekkin hieno? Pirkko sanoi ja osoitti pihassa olevaa kuplavolkkaria.

-   On joo aivan vitun hieno. Pitäkää hauskaa keskenänne! Pertti huusi vihaisesti ja lähti ajamaan pois rautakanki kainalossaan.

-   Kuka tuo oli? Sampo kysyi Pertin poistuttua näköpiiristä.

-   Se oli naapurin Pertti. Se on vähän hidas mutta ihan mukava. Ei siitä harmia ole.

Tupakat poltettuaan pariskunta meni takaisin sisään unohtaneena jo koko tapahtuman.

Aamu valkeni kauniina ja Sampo lähti keittiöön keittämään kahvia. Tuskin hän oli päässyt keittiöön saakka kun hän kiljaisi hädissään katsoessaan ikkunasta.

-   Mikä hätänä? Kysyi Pirkko joka oli sännännyt keittiöön huudon kuultuaan.

-   Kato nyt saatana mun autoa. Siitä on lyöty lasit paskaksi, tyhjennetty renkaat ja lyöty joku perkeleen rautaputki katon läpi! Sampo sanoi hädissään katsoessaan uutta autoaan.

Pirkko nojautui lähemmäs ikkunaa katsomaan paremmin tapahtunutta. Nauruaan pidätellen hän sanoi:

-   Ei se mikään putki ole. Se on rakkauden rautakanki.