koiran ostohinta ja rodun valinta?

Eka koira

Olen lueskellut nettiä yms. kirjoja saksanpaimenkoirista jo pitkään ja haaveillut hankkivani sellaisen aikaisintaan ensi vuonna. Eli taustatyöni olen nyt tehnyt. Minulla ei ole ollut aikaisemmin koiraa, mutta olen ollut tekemisissä saksanpaimenkoirien (ja muiden koirien) kanssa paljon.

Olen miettinyt myös jotain pienempääkin koiravaihtoehtoa, joka ei karkottaisi pelokkaita naapureita pois (eli maineeltaan ja kooltaan helpompia), mutta kun sydän on nyt päätynyt saksanpaimenkoiraan niin eihän siinä sitten mäyräkoiraa hankita. (Viittaan johokin edellisiin keskusteuihin täällä.)

Muista roduista olen tutkinut ja miettinyt ja aina vaan päädyn takaisin sakuun. Siinä näyttäisi vaan olevan just ne kaikki, jota koiraltani haen.

Paljonko hyvä sakunarttu maksaa? 600 e, 800 e, 1000 e. Mä en hae mitään erityispiirteitä tai osaamista koirassa. Tummat sakut miellyttävät enemmän.

Jos ole 8 h työssä käyvä ja joudun ottamaan koiran siten, että olen viisi viikkoa kesälomalla koiran kanssa, niin kuinka iso shokki 12-14 viikkoiselle pennulle on jäädä pitkäksi aikaa yksin? Miten olette toimineet? Jätättekö pennun yksin esim. khh-sauna-pesuh-tilaan päiväksi alussa?

9

822

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sarita

      ...ettei karkottaisi pelokkaita naapureita jne. ??? Kenelle sinä koiraa hankit ? Itselle vai naapureille ? Oli meinaan tyhmimpiä lauseita taas hetkeen. Kasvata sakemanni sen luonteen vaatimalla tavalla. Jos osaat.

      • kypsä..

        vastaus.Eipä ihme, että saksanpaimenkoiran omistajia pidetään kusipäinä, jos ja kun tuollaisia vastauksia satelee hyvin monelta. On ihan järkevää miettiä haluamansa rodun statusta vaikka _koiran itselleen hankkisikin_ Jo tällä välttää monta karikkoa tulevaisuudessa.

        Aloittajalle: 800 eurolla saat jo hyvän rekatun nartun.Panosta pennun kanssa oloon, luottamuksen ja yhteisymmärryksen rakentamiseen alusta lähin, niin pärjäät jo pitkälle.

        Terv. Nimimerkki saksanpaimenkoiria jo 23 vuotta

      • ap.

        Niin haluan vain sanoa, että naapurissa asuu anoppi, joka voisi hyvin "hoitaa" joskus koiraamme. Mutta hän pelkää erityisesti suuria koiria, joten siksi pohdin koira-asiaa.

        Koirapelkääjälle saksanpaimenkoira ja esim. dobermanni tai rotikka on varmasti isoja ja pelottavia koiria.

        Vaikka koiraa itselleni hankin, niin meillä naapurit joutuvat olemaan tekemisissä koiramme kanssa ja haluammekin sen olevan niin, että naapurisopu säilyy, myös niiden ei sukulaissiteitä omaavien naapureiden kanssa.

        Sarita, tiedostan varsin hyvin saksanpaimenkoiran luonteen ja koulutuksen vaatimukset. Mutta pohdin tätä asiaa kokonaisvaltaisesti.

        Ikävää jos viestini meni ihosi alle.

      • Sarita
        ap. kirjoitti:

        En minä sua arvostellu vaan sitä lausetta, se sieltä hiukan hyppäs silmille. Tietysti on upeeta kun harkitset tarkkaan minkälaisen koiran ostat mutta oli se suuri tai pieni niin hyvin koulutettuna saa varmasti ansaitsemansa kohtelun , ilman karmeita kauhuhetkiä. Meinaan joskus ne pienet koirat vasta äehäköitä on kun räksyttävät ja on sen olosia ,että käy lahkeeseen kiinni. Mut siis se koulutus siinäkin :-)
        Ja rehellisesti sanottuna, oma äitini kauhistui kun kuuli, että ollaan saksanpaimenkoiraa hankkimassa mutta nyt on oikeesti ylimmät ystävät ja nakkejakin uskaltaa huutamatta;-) tarjota koiralle. Mutta kun se on pikkunen kun siihen saa tehdä tuttavuutta niin se ei isompana tunnu niin hurjalta. Eli siinä on myös naapureillakin mahdollisuus tutustua pikkuseen ilman turhia pelkoja ennenkuin siitä kasvaa suuri ja hurja ;-)
        Saksanpaimenkoira on mahtava kaveri ja luottamuksen ja yhteisymmärryksen saaneena omaan laumanjohtajaansa erittäin turvallinen rotu.

        Kaikkea hyvää ja varmasri teet sen parhaimman ratkaisun omaa elämääsi ajatellen :-)

        Ja ei me sakemanni omistajat olla kusipäitä ;-) kauheen kärkkäitä ilmeisesti vaan.

      • on.......
        ap. kirjoitti:

        Niin haluan vain sanoa, että naapurissa asuu anoppi, joka voisi hyvin "hoitaa" joskus koiraamme. Mutta hän pelkää erityisesti suuria koiria, joten siksi pohdin koira-asiaa.

        Koirapelkääjälle saksanpaimenkoira ja esim. dobermanni tai rotikka on varmasti isoja ja pelottavia koiria.

        Vaikka koiraa itselleni hankin, niin meillä naapurit joutuvat olemaan tekemisissä koiramme kanssa ja haluammekin sen olevan niin, että naapurisopu säilyy, myös niiden ei sukulaissiteitä omaavien naapureiden kanssa.

        Sarita, tiedostan varsin hyvin saksanpaimenkoiran luonteen ja koulutuksen vaatimukset. Mutta pohdin tätä asiaa kokonaisvaltaisesti.

        Ikävää jos viestini meni ihosi alle.

        outoa, että mietit koiraa sen kannalta mistä naapurit tykkäisivät ja mistä eivät ?? Todella outoa ja hölmöä. Minua ei liikuta patskaakaan mitä naapurini koiristani ajattelivat. Niiden ei tarvitse olla koirieni kanssa tekemisessä, miksi pitäisi? Naapureilleni koiristani ei ole mitään harmia, vaikka kuinka ovat "suuria ja pelottavia". Et taida saksanpaimenkoiraa oikeasti halutakkaan, kun annat naapureiden mielipiteiden/pelkojen vaikuttaa. Sukulasitenkaan ei tarvitse koiristani tykätä. Jos koirani jotain heistä häritsevät niin en ota niitä mukaan kylään, jos taas meillä käy esim koirapelkoisia vieraita laitan koirat toiseen huoneeseen. Yksinkertaista eikö?

      • m-li
        ap. kirjoitti:

        Niin haluan vain sanoa, että naapurissa asuu anoppi, joka voisi hyvin "hoitaa" joskus koiraamme. Mutta hän pelkää erityisesti suuria koiria, joten siksi pohdin koira-asiaa.

        Koirapelkääjälle saksanpaimenkoira ja esim. dobermanni tai rotikka on varmasti isoja ja pelottavia koiria.

        Vaikka koiraa itselleni hankin, niin meillä naapurit joutuvat olemaan tekemisissä koiramme kanssa ja haluammekin sen olevan niin, että naapurisopu säilyy, myös niiden ei sukulaissiteitä omaavien naapureiden kanssa.

        Sarita, tiedostan varsin hyvin saksanpaimenkoiran luonteen ja koulutuksen vaatimukset. Mutta pohdin tätä asiaa kokonaisvaltaisesti.

        Ikävää jos viestini meni ihosi alle.

        ajatella myös siltä kannalta, että sinä kasvatat koirasi hyvin ja yhteiskuntakelpoisesti käyttäytyväksi, jolloin tällaisten rotujen maine myös naapurustossasi paranee? Saksanpaimenkoiran pentu on pentu siinä missä mikä tahansa muukin, yleensä myös rotua pelkäävien sydämet sulavat näille.

    • otettii ekaks koiras saksanpaimenkoira vaikka suvus on niitä jotka pelkää. Mutta kun ovat koiran nähneet ja siihen tutustunnu niin ovat sit jopa ottaneet hoitoon. Minun mummo pelkäs kuollaskeen sitä kun näki, mut kun otin sen sisälle mukaan ja siel rauhas makas paikallaa ja sai mummo siihen tutustuu niin hyvin tulee toimeen. Me maksettu 800 euroo ja 400 euroo nartuista. Tuo halvempi hinta johtuu siitä kun sijotusnarttu. Ja kyl se koira kannattaa heti sit opettaa että sinä hävit pois. Ensin lyhyemman aikaa olet ja kasvatat aikaa pikkuhiljaa minkä aikaa se yksin. Hyvin meillä tottunut ainakii.

    • Sulli

      aika selvästi päätöksesi tehnyt, tervetuloa tähän hulluuden ja anarkian maailmaan;)

      On todella mahtavaa, että olet pentusi kanssa useita viikkoja, upeaa:). En usko, että koirallasi on suuriakaan ongelmia hyväksyä tai olla hyväksymättä sinun töihin lähtemisesi.

      Meillä on käytössä häkki, jossa tuo hurttani nukkuu yönsä minun vieressäni. Poikkeustilanteissa se laitetaan siihen samaan häkkiin.
      Häkki siksi, että häkki on halvempi ja parempi keino suojata pentu esim. sähköiskuilta kuin vaikka kylppäri (laatat, lattiasähköt, yms.).

      • Sulli

        niin siis, maksoin sakustani 1200€.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      242
      9236
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      151
      3392
    3. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      4
      2775
    4. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      174
      2324
    5. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      104
      1889
    6. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      187
      1855
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      182
      1745
    8. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      139
      1381
    9. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      60
      1367
    10. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      126
      1238
    Aihe