Siis sana on vapaa...
----
"Sotilashaamu" ilmestyi Englannissa - katso kuva
15.7.2008 13:57
Ryhmä rajatiedon harrastajia väittää kuvanneensa sotilaan haamun, joka kuoli Englannin sisällissodassa.
Katso kuva The Daily Telegraphin sivuilta
Paranormaaleista ilmiöistä kiinnostunut brittiryhmä vieraili viime kuussa Englannin Northamptonshiressa paikalla, jossa taisteltiin vuonna 1645 Nasebyn taistelu.
Ryhmän jäsenten mukaan yöstä kuului kolahduksia ja kanuunan laukauksia.
Paikalla otettiin valokuvia. Kun niitä tarkasteltiin myöhemmin huomattiin, että eräässä kuvassa on outo hahmo, joka kantaa jotain mukanaan.
- Kuva otettiin noin tunti sen jälkeen, kun kuulimme ääniä. Emme nähneet silloin mitään erikoista. Meidän mielestämme se on sotilas, paikalla ollut Emma Whiteman sanoi The Daily Telegraph -lehdelle.
Aaveista kirjoja tehnyt Adrian Perkin uskoo myös, että kuvassa on sotilas, joka kantaa muskettia tai keihästä.
Kaikki eivät ole kuitenkaan vakuuttuneita. Skeptikkojen mielestä ilmiö on kameran aiheuttama.
21 000 miestä ottivat vuonna 1645 yhteen Nasebyn taistelussa. Parlamentin tukijat ottivat siellä ratkaisevan voiton kuningas Kaarle I:n joukoista, minkä seurauksena kuningas mestattiin vuonna 1649 ja Englannista tuli Oliver Cromwellin johtama tasavalta.
ANTTI HONKAMAA
[email protected]
----
Tässä vielä linkki:
http://www.telegraph.co.uk/news/uknews/2298708/English-Civil-War-ghost-captured-on-film-by-paranormal-enthusiasts.html
Mitä mieltä TÄSTÄ..?
2
819
Vastaukset
- Mulder
Joo, näitä (outouksia) nyt riittää tässä maailmassa.
Toisia nämä asiat kiinnostavat (ehkä liikaakin), toiset eivät välitä pätkän vertaa ja jotkut kieltävät näiden olemassaolon ja ehkä nauravat niille, jotka jotain outoa ovat nähneet.
Itse uskon siihen, että tuo vuonna 1645 käyty Nasebyn taistelu on kuvattu (vai mikä olisi oikea sana) "surround-soundeilla" jonnekin maapallon historiaa käsitteleviin arkistoihin. Sieltä on näköjään napsittu yksittäinen kuva kummittelemaan seudulle. Sitä voidaan tuon jälkeen "GhostShopata" ja ohjelmoida se "kommunikoimaan" ihmisten kanssa. Taustalla kosmista hiirtä liikuttelee kuitenkin aivan muut olennot.
Kyseinen teknologia on uskoakseni jo olemassa meillä maan asukkaillakin, mutta nämä laitteet ovat vielä ns. hys-hys -tavaraa. Ehkä muutaman kymmenen vuoden päästä näemme jo hologrammitallentavia värkkejä paikallisessa Gigantissa. Siinä vaiheessa aaveet kokevat inflaation ja meitä kontrolloivat tahot joutuvat keksimään muita hallintakeinoja. Taikausko ja uskontohan ovat ne yleisimmät keinot pitää meidät aisoissa ;) Onhan siellä Yorkissa, vai mikä paikka nyt olikin englannissa, kuulemma jonkun kellarin käytävän poikki kävellyt roomalaisia legioonalaisia vanhaa tietä myöten.
Että miksei sitten myös "nuorempia" kummituksiakin voisi olla vaeltelemassa kyseisellä saarella.
Hmm.. linkki ei toiminut mutta toisesta paikasta kuva löytyi. Täytyy myöntää että vaikuttaa siltä että kuva on otettu pahvilaatikolla missä on filmi sisällä ja neulan reikä kyljessä.. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli499767Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.1085262"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn594367Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1382937Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1432728Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji1852594Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait291963- 201697
Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.371569Liikaa vauhtia
Nuorukainen 17v. on ajanut 114 km/h 60 km:n alueella Nesteen kohdalla ja onneksi poliisi oli paikalla ja hurjastelu lopp211117