Poltergeist/henki kylässä

Sini8888

Tätä on jatkunut noin kuukauden päivät.

Herään kolmen-neljän maite yöllä, tavaroita tippuu, lattia narisee ja kuulostaa sille kuin yläkerran koira ravaisi pitkin huonetta.

Avopuolisoni ei herää yöllä ennen möykkäämisen alkua samoin kuin minä, mutta hänkin on ollut todistamassa häirikköääniä, kahdesti niihin herännyt minun jo ollessa valveilla.

Olen ottanut sitemmin selvää paranormaaleista ilmiöistä, tutkinut henkimaailmaa, yrittänyt ymmärtää miksi tämä tapahtuu, mutten ole löytänyt (ainakaan vielä) oikein selviä vastauksia koko hommaan.
En ole aiemmin erityisemmin saanut kokea tällaista häiriköintiä. Mellakointi on vain harmikseni vienyt yöuneni, usein tapahtuu niin etten enää saa enää unta senkään jälkeen kun möykkä on loppunut, ei yksinkertaisesti NUKUTA..

Samankaltaisia kokemuksia?

Sukulaisia ei tiettävästi ole kuollut lähiaikoina, eikä kai ketään talostakaan.
Ennen tähän asuntoon, avopuolisoni katon alle, muutettuani, asuin kämpässä joka juuri ennen muuttoani paljastui ruumis-asunnoksi. (Miehen ystävä töissä lvi-firmassa, puhdistaa ruumis-ja tulipalokämppiä, hän vahvisti että ilmassa haisi vahva otsonaattori/->raadonlöyhkä.)

Että tällaista.
Jos jollain toisella kokemusta aiheesta, olisin suht kiitollinen kuulemaan, mitä pitäisi tällaisessa tilanteessa tehdä.. kiusallistahan tämä on, mutta ei tunnu olevan ketään kenen puoleen kääntyä.

6

1484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyse onkin..

      lievästä maanjäristyksestä?

    • itse olisin

      samassa tilanteessa, kutsuisin Skepsis ry:n jäsenen iltaa istumaan. Hän osoittaisi varmasti, ettei ilmiö ole mahdollinen.

    • hmm..

      ja nämä tapahtumat alko ihan yht äkkiä? kuulostaako se lattian narina siltä että joku kävelis? askeleen ääniä? kokeilkaas evp:tä.. =)

    • Tuollaiset ilmentyvät ovat varmaan ärsyttävimpiä mitä saattaa olla :p

      No kuitenkin, budjetin rajoissa, osta hyvä webbikamera (ei sellanen mitä käyttäessä saa päivänvalossakin arvailla että onko monitorissa oma naama :) tai videokamera jolla saa pimeässä kuvaa. Sitten vaan pistät laitteen tallentaan illalla sopivaan paikkaan ja katselet tarttuuko mitään kovalevyille yön aikana.

      Samalla vaivalla sitten varmistukseksi mölylähteen tienoille joku 1/2-ilmainen kannettava mp3-laite lattialle tallentaan ääniä.

      Eiköhän se sillä sitten lähde arvoitus ratkeamaan.

    • kokemusta on

      Ajat sen Raamatun kanssa pois. Luet Raamatusta ääneen jotain Jeesuksen sanomisia ja rukoilet Jeesusta auttamaan hengen karkottamisessa.
      Josset usko niin koitappa jättää ees Raamattu yöks yöpöydälle ja kato mitä tapahtuu.

      Ilmottele miten käy :)

    • ***

      Jos sitä on, niin taitaa lähteä sinusta itsestäsi, eli itse tietämättäsi kolistelet tai siirtelet tavaroita, jostain ahdistuksesta tms. johtuvasta seikasta johtuen. Varmaan myös tuo pelko, että sinne on joku mahdollisesti kuollut voi aiheuttaa poltergeistiä. Kokeile unilääkettä tms. jos auttaisi, tai edes vain sen takia että saat nukutuksi. Ja oikeasti kummitukset tms. henget ei kelloa katso, eli kyllä päivälläkin esiintyy. Mutta siinäkään tapauksessa että olisi joku henkiolento/kummitus tms. ei tarvitse pelätä, ne ei meille eläville mahda mitään muuta kuin pelotella, tai oikeastaan en tiedä tietääkö ne että me nähdään/kuullaan niitten touhuja, eli eivät välttmättä tarkoituksella pelottele.

      Mutta ihan oikeasti hae unilääkettä, että saat nukutuksi kunnolla, et kestä tuota valvomistakaan loputtomiin ja alkaa terveys pettää. Itse elin useamman vuoden henkiolennon kanssa, näyttäytyi myös päivällä. Yöaikaan pelkäsin nukkua, joka öisiä painajaisia ja katkeilevaa hengitystä (heräsin kun olin tukehtumassa) ja sydänoireita, rytmihäiriöitä, kaiken päälle aloin syömään mielialalääkettä, että jaksoin töissä käydä. Nyt kun muutettiin pois sieltä ei ole enää ollut noita hengityskatkoksia, enkä tarvitse mitään lääkitystä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      274
      4967
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      110
      2543
    3. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      117
      1550
    4. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      101
      1100
    5. Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.
      Maailman menoa
      335
      1011
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      139
      936
    7. Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu

      Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N
      NATO
      273
      903
    8. Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin

      Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si
      Ikävä
      33
      807
    9. Hitto mulla

      On sinua ikävä ihana.
      Ikävä
      39
      775
    10. IS Viikonloppu 4.-6.4.2026

      Nyt on Viitamäeltä pääkuvaton ristikko. Nimimerkki happonen kehui kovasti "On kyllä laadukas pahis, iso kiitos tästä ja
      Sanaristikot
      78
      765
    Aihe