Hyviä ehdotuksia Suomi24-chatin kehittämiseen, jotta chatista tulisi hieman mukavempi paikka.

Saukko80

Tämä viesti antaa vinkkejä kaavamaiseen häiriköintiin, joka noudattaa selkeästi tiettyjä lainalaisuuksia.

Ensinnäkin saman toisto, jossa käytetään cut&paste metodia täyttämään ruutu roskalla varsin nopeasti, on olemassa helppo estomenetelmä puskuroimalla käyttäjän kirjoittamista viesteistä yksi tai kaksi ja vertaamalla näitä viimeisimpään. Jos ne on tietyllä aikajaksolla samat, esimerkiksi:
:D (viive 0sek)
:D (viive 2sek)
:D (viive 2sek)
...
niin kyse on melkoisella todennäköisyydellä floodauksesta. Helppo antaa vaikka, jos ei radikaalisti bannia, niin automaattihiljennys määräajaksi.

Kapselointi ja liputus.

Olisi tärkeää, että chattiin kirjautuvalle annetaan yksi numeerinen tietue muun häntä koskevan datan lisäksi: Lipputietue.
Edellä jo mainitsin muutaman edellisen yleisesti osoitettujen viestien puskuroinnista. Tämän ominaisuuden ja numeerisen tietueen avulla hänet pystytään hallitsemaan paremmin, esimerkiksi:

Viesti 1:"Mulla on suonikas" (ei ihan joka tilanteessa välttämättä merkitse vandalismia, mutta häneen tietueeseensa annettaisiin toissijainen merkintä.)

Viesti 2:"mulla on 22cm k****" (ensisijainen merkintä, jolloin voidaan sitoa varmasti yhdessä toissijaisen merkinnän kanssa).

Nuo voidaan juuri liputuksen avulla kapseloida yhteen, siten että viestejä ei tarvitsisi puskuroida ja analysoida valtavia määriä, koska käyttäjä voi puhua häiriköinnin välissä vaikka parilla sanalla säästä:

Viesti 3:"-> maija: aurinkoinen ilma tänään"

ja jatkaa sitten häiriköintiään.

Sitten nämä, jotka bannataan sefun toimesta, vaikkapa tuon floodauksen vuoksi ja jotka tulevat vähän päästä eri nikillä, voitaisiin yksilöidä IP-sidonnaisella numeerisella tunnisteella (vaikkapa chat-huonekohtaisesti tai koko chatin eri huoneiden välisesti). Tämän numeron voisi sitten nähdä /kuka-komennolla omassa sarakkeessa tai sefu voisi nähdä sen huutomerkkinä kyseisen nimimerkin perässä. Tämä yksilöllinen numero kun olisi IP-sidonnainen, niin se suojaisi käyttäjää, koska chatissa käsiteltäisiin vaan näkyvästi tätä numeerista tunnistetta.
On olemassa mahdollisuus tilanteeseen, että käyttäjän IP-numero vaihtuukiin ja heti lyhyen ajan sisällä tämän vandaalin IP-numeron saakin jokin syytön käyttäjä, joten siihen pitäisi sisällyttää eväste(cookie)-ehto: Selaimen evästeistä olisi löydyttävä tämä numeerinen tunniste, tai muuten yhteys IP-numeron ja tämän tunnisteen välillä on katkettava.
Tätä voisi punnita, mutta suoralta kädeltä tuomitsen tämän idean mietintämyssyyn, koska tämä on varsin hatara.

Ensimainittu idea on mitä tervetullein. Toinen kanssa, mutta toi kolmas on vähän hatara.

Toivottavasti tähän haaraan tulee mua fiksumpien kehitysideoita.

3

623

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TakkuTakiainen

      tahattoman koominen viesti. oletko huomannut mitä haittaa aiheuttaa foorujen floodausesto, se hyppää silmille vaikka ei floodaa?
      tekniset ongelmat olisivat valtavat tuossa pelleilyssä. tuommoista super-hienosäätlöä kun alettaisiin vääntää niin ssanktioita tulisi roppakaupalla vahingossa viattomille. Niin se vain menee.
      Vaiva ja hienosäädön määrä jonka olet ideoihisi sisällyttänyt on koominen. Tuollainen naurettava asenne "tutkitaan seulotaan numeroidaan joka ikinen "22 cm suoninen k****" säteissä!" on omiaan juuri innostamaan peeloja :D siis mieti vähän :_D tommosta pelleilyä jos alettais harrastaan niin mullakin olis varmaan hetikohta ku***i huulilla koko ajan (vaikkei ne jutut tyyliini kuulu) ihan vaan six että toi SÄÄTÄMISEN MÄÄRÄ on niin huvittava kun tehdään mitättömästä pelleilystä iso asia :D Mä olen peelo jos kuka ja mä hei tiedän miten peelon aivo toimii :D toi PROVOSOIS PEELOUTTA, kaikki olis koko ajan kokeilemassa että miten se superhieno systeemi nyt toimii ja testailemassa peeloviesteillä :D

      • Saukko80

        Maallikon mietinnöstä, miten tämän tulisi toimia, ja varsinkin, kun mulla on ohjelmistosuunnitelmallinen aspecti tähän asiaan.
        Tuo ei ole aukoton, suunnitelma, mutta se on helposti toteutettavissa ja lienee halpa. Ainakin voisin kuvitella sen olevan.


    • Tässäpä tuli esiteltyä hieno lakien mukainen yksityisyyden suojan täyttävä käyttäjän tunnistus! IP:tä vasttaava id, josta ei osoitetta voi selvittää, mutta käyttäjän tunnistaisi. Sheriffit voisivat id:n kautta toimia kuten aiemmin, eikä chättääjän yksilönsuoja kärsisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      226
      4024
    2. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      38
      2433
    3. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      45
      1969
    4. Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?

      Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop
      Maailman menoa
      454
      1831
    5. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      43
      1770
    6. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      93
      1626
    7. Kohuotsikoihin nousseet Aku Hirviniemi ja Mikko Leppilampi jouluna tv:ssä!

      Täydellinen joulu -leffassa on iso kaarti suomalaisia näyttelijöitä. Mukana mm. Elena Leeve, Antti Luusuaniemi sekä koh
      Kotimainen elokuva
      21
      1302
    8. Ex-Puoli seitsemän juontaja Anniina Valtonen yllättää - Uudessa roolissa tv:ssä!

      Monen suosikki Anniina Valtonen tv:ssä! Valtonen on tuttu Ylen meteorologina, mutta hän juonsi myös Puoli seiskaa. Nyt A
      Suomalaiset julkkikset
      32
      1064
    9. Mitä metsaman tuottaa

      Törkypuhetta, ahdistusta, pahaa mieltä, riitaa, eripuraa, köyhien menestymättömien ja maattomien kurjien vähättelyä. Sit
      Tuusniemi
      120
      1033
    10. Korvasiko kaupunki Morkon talon?

      Tän missä oli joku vesivuoto talon ulkopuolella? Vai miten saaga päättyi?
      Kuhmo
      9
      1004
    Aihe