gallup lihaville!

Olen ollut lihava reilut 2 vuotta. Lihoin 20 kg muutamassa kuukaudessa. Fyysisiä sairauksia etsittiin kilpirauhasen vajaatoiminnasta kortisolin liikatuotantoon, ja lopulliseksi diagnoosiksi tuli psykoosilääkkeen aiheuttama aineenvaihdunnan hidastuminen.

En ole onnistunut laihduttamaan. Ruokavalio ollut laktovegetaristinen 9 vuotta. Säännöllinen liikuntaharrastus minulla oli yli puoli vuotta (olosuhteiden pakosta piti lopettaa kurssi), liikunta ei auta laihtumaan. Painoni ei heilahtele mihinkään suuntaan, vaan jumittaa samassa. Pahin ongelma lienee masennus, jota ei onnistuta hoitamaan.

Sukulaisissani on yksi vanhuuttaan liikuntakykyä menettänyt ja sitten lihonut, muut hoikkia/normaaleita. En koskaan hoikkana kiinnittänyt muiden ihmisten painoon huomiota. Nyt saatan katsoa toisia ihmisiä, jotka ovat samaa kokoluokkaa kuin minä, ja ajatella: "eivät he ole yhtään rumia!" Siis ainoa henkilö, jota vihaan painon perusteella (ja jonka painolla on merkitystä), olen minä itse. Ystävät ja mies pitävät minua edelleen ihanana ja viehättävänä (?!)

Olen lihava, bmi 37. Olen ollut lapsena normaalia pulleampi. Vaikka olen ollut aikuisena tästä reilusti hoikempi, niin silti olen ollut vähintään lievästi ylipainoinen oikeastaan aina. Perheessä on sekä yli- että normaalipainoisia. Normaalia syömistä lapsesta asti: kotiruokaa, paljon kasviksia, harvakseltaan herkkuja.

Nykyisestä ylipainosta iso osa (35 kiloa) tuli nopeasti kilpirauhasleikkauksen jälkeen vajaatoiminnan takia. Olen sittemmin laihduttanut ja laihdutan edelleen, joten ei ole ongelmia syömisessä. Syön kevyesti, mutta tarpeeksi, välillä herkkujakin, en käytä alkoholia, en polta, liikun ja ulkoilen paljon ja koitan nukkua tarpeeksi.

Tiedän ylipainon riskit ja suvussa on myös perinnöllisiä sairauksia, joista olen ottanut selvää. Seuraan terveyttäni ja veriarvojani ja käyn säännöllisesti lääkkärissä jo perussairautenikin takia. Ainoa selvä fyysinen haitta ylipainostani on ollut kuukautishäiriöt.

Oma lihavuus harmittaa kyllä, en kiellä sitä. Ulkonäköpaineita on, mutta olen koittanut olla itselleni armollisempi, sillä mikään iso muutos ei tapahdu yhdessä yössä! Luonteeltani olen nauravainen ja ystävällinen, toisaalta välillä alistuva ja syrjäänvetäytyväkin. Joskus unohdan ylipainoni kokonaan, joskus se taas hävettää.

Ihmisiin suhtaudun ihan normaalisti mielestäni... Useimpien kanssa tulen hyvin toimeen, mutta itsekkäitä ja dominoivia ihmisiä kartan. Minulla on sekä normaali- että ylipainoisia perheenjäseniä ja ystäviä, joista pidän kaikista, painolla ei ole mitään merkitystä siihen.

Joskus ihmiset kommentoivat painoa, mutta koitan ottaa asian rennosti. Olen se mitä olen, jos ei kelpaa, niin laittakoon silmät kiinni. Ulkonäköni ja sisäinen minäni ovat kaksi eri asiaa. Täysin tuntemattomien törkeydet jätän ihan omaan arvoonsa.

Laihdutusjutuista puhelen niille, joilla on oikeasti kokemusta ylipainosta ja reippaasta laihduttamisesta. Joskus hatuttaa se, että oma lihavuus johtuu suurinmmaksi osaksi sairaudesta ja silti muut yleistävät mässäilijäski ja sohvaperunaksi.

Se on toisaalta avartanut omaa maailmankuvaani: ymmärrän helpommin sen, että ongelmiin on monesti muitakin syitä kuin se mitä itse ensin kuvittelisi. Ei meistä kukaan tiedä toisen ihmisen elämää niin tarkkaan, että osaisi pelkästään yhdellä vilkaisulla kertomaan mikä on ajanut kunkin tiettyyn tilanteeseen.

Itse olen todella massiivisen lihava, en ole vähään aikaan vaa'alla käynyt, mutta pituutta on 165cm ja painoa kiloissa jonkun verran yli tuon määrän... Pidän itseäni järkyttävänä läskivuorena, eli siis tiedän kyllä minkälainen olen.

Olen ollut lihava jostain alle 2-vuotiaasta asti, eli siis alunperin lihavuuteni on tuskin ollut omaa syytäni. En syytä vanhempiani, koska he varmasti tekivät parhaansa. En oikeastaan tiedä miksi lihoin jo niin nuorena (ja myöhemminkin lapsuudessani) niinkin paljon, koska meillä syötiin aina normaalia kotiruokaa säännöllisiin aikoihin, ja hyvin vähän makeisia tai mitään sellaista. Kasviksia olisi varmaan voinut olla tarjolla enemmänkin, mutta oli niitäkin kyllä ihan mukavasti (esim. vihanneskeittoja, oman maan tomaatteja, omenoita, retiisejä, kurkkuja, yms). Myös kala on kuulunut isona osana ruokavalioon. Ainoa selitys minkä olen keksinyt, on että minulla on ollut hyvä ruokahalu, ja vanhempani ovat ehkä ajatelleet, että se on hyvä asia kun monet lapset ovat huonoja syömään ja jotenkin kiitelleet/ palkinneet kun on tullut syötyä iso annos puuroa tms..? Terveellisistä ruuista ainoastaan ruisleipää en ole ikinä oppinut syömään, mikä on omalta osaltaan varmasti vaikuttanut lihomiseen.

Molemmat vanhempani olivat nuorina hoikkia, mutta vanhemmiten ovat hieman lihoneet. En sanoisi heitä lihaviksi, ehkä pyöreä tai tukeva olisi sopiva sana. Isoveljeni on aina taistellut painonsa kanssa, mutta onnistunut pitämään sen kohtuullisissa rajoissa, ja laihduttanut jo melkein normaalipainoiseksi oltuaan aikaisemmin hieman yli 100-kiloinen. Pikkuveljeni on useita vuosia meitä nuorempi, ja häntä on aika paljon hemmoteltu ja annettu syödä lähestulkoon mitä tahansa. Hän sattumalta onkin sitten normaalipainoinen ja hyvässä fyysisessä kunnossa. :)

Lihoin siis vauvasta alkaen koko ajan lisää ja lisää. Jo alle kouluikäisenä sain kuulla haukkuja ja syyllistystä lihavuudestani, mikä oli senkin takia kauheaa, että en sen ikäisenä tiennyt millä tavalla voisin laihtua. Ehkäpä sen takia tunnen itseni niin voimattomaksi taistelussa läskiä vastaan..? Niin kauan kuin muistan, olen ollut hyvin herkkätunteinen painoni ja ulkonäköni suhteen, enkä ikinä suostunut kuuntelemaan jos joku yritti siitä puhua. Muistan vielä tänä päivänä kommentteja lihavuudestani, mitä kuulin sukulaisiltani joskus alle 4-vuotiaana. Aikuiset eivät kai ymmärrä kuinka paljon pienikin lapsi tajuaa...

Liikuin lapsena melko paljon, leikin ulkona, pelasin pallopelejä, pyöräilin, hypin narua, ruutua, twistiä, jne.. Toki istuin myös jonkun verran tv:n edessä, mutta aika vähän verrattuna moneen tämän päivän lapseen.

Ensimmäisen kerran tajusin että syömiseni oli jotenkin epänormaalia, oli joskus ala-asteen loppupuolella. En saanut paljon viikkorahaa, mutta kaiken laitoin poikkeuksetta herkkuihin. Söin kotona kaiken edes kohtalaisen hyvänmakuisen mitä löysin, esim. isot pinot juustoleipiä, tai keksejä tai pullaa jos kaapin perältä löytyi tai mitä tahansa... Vanhempani alkoivat huomauttelemaan, mikä johti siihen että aloin syödä salaa. Yllätys yllätys, tuloksena ahmimishäiriö, mikä on siitä asti vain pahentunut vuosien saatossa.

Ongelmana tällä hetkellä on lähes kaikki mahdollinen, ahmiminen, isot annoskoot, olematon liikunta, masennus, jne. Tiedän hyvin, että kaikki ongelmani johtuvat pelkästään itsestäni, ja myös faktat ravinnosta, liikunnasta, sekä lihavuuden terveyshaitoista, mutta en vaan pysty tekemään tilanteelleni yhtään mitään. Olen muutamia kertoja pystynyt laihduttamaan useita kymmeniä kiloja, mutta en koskaan ole pysynyt saavutetussa painossa viikkoakaan. Ahmiminen alkaa samalla hetkellä kun laihdutuskuuri loppuu. Ja tiedän kyllä, että laihduttaminen pitäisi tapahtua elämäntapoja pysyvästi muuttamalla, mutta se onnistuu vielä huonommin kuin epätoivoiset laihdutuskuurit. Totuus on että en tiedä miten ikinä voisin onnistua laihtumaan. Joidenkin ehdottamat läskileirit ottaisin vastaan taivaan lahjana....

Olen aina suhtautunut omaan lihavuuteeni hyvin kriittisesti. Toisten lihavuus ei haittaa millään tavalla. Samaistun tv-ohjelmissa aina siihen lihavimpaan henkilöön, ja olen useimmissa tilanteissa automaattisesti lihavien puolella (muuta maailmaa vastaan). =) Sen lisäksi toivon usein, että voisin jotenkin saada nuoret tytöt ja naiset arvostamaan omaa vartaloaan, vaikka se olisi hiukan pyöreä tai lihavampi. Uskon että jos olisin aikoinaan itse tajunnut, että en suinkaan ole maailman lihavin ja rumin ihminen, olisin voinut välttyä lihomasta enää enempää.

En suhtaudu hoikkiin ihmisiin mitenkään erityisesti.. Joitakin kadehdin, joitakin ihailen, useimpia en ajattele sen enempää. Myönnän kyllä että oman kokemukseni perusteella suhtaudun epäluuloisesti tietyn tyylisiin ihmisiin.

Painoindeksi 26 ja nimitys joka minua kuvaa on lähinnä lievästi ylipainoinen.

Lapsena en ollut yhtään ylipainoinen. Lähinnä kotoa muuton ja "pariutumisen" myötä tuli painonnousua, mutta normaalipainon rajoissa paino oli kuitenkin viime talveen asti (eli 15 vuotta kotoa muutosta).

Suurin syy paino-ongelmiini on yleinen tyytymättömyys elämään, ahdistus, pitkästyminen tms. Syöminen on myös tapa, esim. aina kotiintultua otan voileipää ja aina illalla iltapalaa oli minun nälkä tai ei. Lisäksi tietysti syön myös seuran vuoksi esimerkiksi perheen syödessä, kylässä tai töissä. Välillä myös nautin syömisestä, usein syömiseen liittyy kuitenkin ajatus "minun ei pitäisi syödä". Syön sekä herkkuja että isoja annoksia normaaliruokaa. Ajattelen ruokaa paljon. Harrastan kohtuupaljon liikuntaa ja olen hyvässä kunnossa, jos en liikkuisi painoni olisi varmasti aivan muuta luokkaa kuin nyt.

Olen laihduttanut elämässäni lähes jatkuvasti, pääosin tuloksetta. Kerran painonvartiossa olen onnistuneesti laihduttanut 7-8 kiloa (normaalipainon sisällä). Tiedän siis pystyväni laihduttamaan elämäntilanteen ollessa sopiva. Liikuntaa lisäämällä en tule laihtumaan, lähinnä täytyisi hankkia jotain muuta ajateltavaa ja ajankulua kuin ruoka.

Minä en oikeastaan kiinnitä kovin paljon huomiota muiden ihmisten painoon, toki sairaalloista lihavuutta tai toisaalta alipainoisuutta on vaikea ymmärtää. Omaa painoani en pysty ulkonäkösyistä hyväksymään ja taistelu kiloja vastaan jatkuu!

Pidän itseäni lihavana ja Bmi onkin yli 30. Voiko ihminen silloin ajatella muuta kuin että on ylipainoinen? Olen ollut lapsesta asti pullukka ja koulussakin se huomattiin. Minua kiusattiin jonkun verran, mutta kiusaajat olivat ihmisiä, joiden kanssa olen ollut hyvä ystävä myöhemmin. Koskettavinta oli, kun meinasin joutua vaihtamaan koulua ja eräs kiusaajistani tuli sanomaan, että on kurjaa kun joudun lähtemään toiseen kouluun. Minua ei oikeastaan koskaan ole hyljeksitty ja kun liikuntatunneilla pelattiin jääpalloa olin "kuumaa kamaa" koska olin niin hyvä maalivahti :) Harvoin jäin viimeiseksi viivalle odottamaan nimeäni muutenkaan, koska olin aina melko hyvä eri lajeissa (jos yksilöjuoksua tai pituushyppyä ei lasketa mukaan).

Äidilläni on samanlainen ruumiinrakenne kuin minullakin ja kyllä isälläkin oli aikoinaan ylimääräistä varressaan. Isoveljeni ovat aina olleet melko sopusuhtaisia, mutta minä ja pikkuveljeni olimme pienenä pullukoita. En kuitenkaan muista, että meillä olisi syöty mitenkään erikoisesti. Söimme paljon (siis todella PALJON) kasviksia ja monesti meillä oli puuroaamiainen. Meillä syötiin terveellisesti. Kerran viikossa oli karkkipäivä ja äiti piti huolen, että siitä pidettiin kiinni. Mutta äiti oli myös "pullantuoksuinen" äiti ja meilä oli usein pullaa tai piirakkaa jälkiruokana. Ehkä lapsuusajan lihavuus johtui niistä.

Yläasteiässä minun elämääni heitteli...kai niitä kriiseiksi voi sanoa. Isäni kuoli (olen ainoa tyttö ja siksi "isin tyttö") ja muutenkin ympärillä tapahtui paljon muutoksia. Tuohon aikaan olin vielä vain pullea, mutta pian alkoi housujen vyötärö kiristää. Muistan kuinka kateellisena katsoin kun muut tytöt kulkivat farkuissa ja minulla piti olla suorat housut, koska muita ei oikein löytynyt. Edelleen olin kuitenkin suosittu kavereideni keskuudessa eikä minua kiusattu pahemmin koulussa. Naljailuahan nuoret aina harrastaa, mutta kaikkea ei otettu liian tosissaan.

Lukiossa pudotin painoa 8 kiloa, ehkä toisella luokalla. Söin säännöllisesti tavallista ruokaa ja terveellisiä välipaloja. En edes muista, että olisin liikkunut mitenkään erityisen paljoa. Tuon 8 kilon lisäksi olisi varmasti pitänyt pudottaa vielä toinen 8 kiloa, ja ehkä vielä kolmaskin..No jaa, olin tuohon aikaan ehkä 25 kiloa ylipainoinen.

Lukion jälkeen lähdin yliopistoelämään ja homma riistäytyi käsistä. Paino nousi parissa vuodessa huikeisiin lukemiin ja kun erosin silloisesta kihlatustani jotain tapahtui. Pudotin 6 kuukaudessa 15 kiloa ja jälleen kerran: en syönyt mitenkään erityisesti vaan tavallista ruokaa. Tällä kertaa liikuin kuitenkin paljon. Kävin lenkillä, kävin salilla, kävin jumpassa, mutta kaikkia kohtuudella. Paino kuitenkin jämähti 90 kiloon ja pysyi siinä useita kuukausia liikkumatta mihinkään vaikka tein kaiken niin kuin siihenkin asti. Sitten taisin luovuttaa ja paino aloitti taas nousun.

Nyt painan saman verran kuin tuolloin kolme vuotta sitten. Hirveää ajatella, että olen 3 vuodessa saanut takaisin 15 kiloa. Ironista on se, että koko tämän kolme vuotta olen yrittänyt 1) laihduttaa 2) tehdä elämäntaparemonttia 3) olla tekemättä mitään ja lopputulos on aina ollut aivan sama. Se on kamalaa! Aion tehdä sille nyt jotain.

Liikunta on minulle tärkeä asia ja kun reilut 2 vuotta sitten juoksin Helsinki City Runissa puolimaratonin aikaan 2h 57min, oli olo kuin valloittajalla. Mieluummin olin tuolloin lihava ja hyvässä kunnossa kuin laiha ja huonossa kunnossa. Nyt olis aika olla laiha ja hyvässä kunnossa.

Uskon siihen, että monipuolisella ruokavaliolla saan pudotettua painoani. Yritän välttää tiettyjä ruoka-aineita kuten pastaa ja riisiä, koska ne eivät tunnu sopivan elimistölleni, mutta en suostu jättämään hiilihydraatteja ruokavaliostani. Tykkään niin paljon perunasta :)Ongelmanani on ollut koko aikuisikäni herkuttelu ja liian suuret annoskoot. Syön oikeita ruokia (ruisleipää, kuituja, kasviksia ja lähinnä vaaleaa lihaa ja kalaa) mutta liikaa. Rasvat joita käytän ovat "hyviä rasvoja" ja maitotuotteet nautin rasvattomina (koska ne maistuvat paremmille, minun mielestä). Mutta niin, syön liikaa. Ja herkuttelen.

Ja kun tänään päätin tehdä asialle jotain, päätin jättää ylenpalttisenherkuttelun ensin ja tehdä sitten jotain annoskoolle.

Lihava on hyvä termi kuvaamaan minua. Kertoo selkeästi mistä on kyse. Mahdollinen olisi myös sairaalloisen lihava, jota käsittääkseni myös käytetään. BMI:ni on 39.

Olen ollut lihava 7-vuotiaasta. Kun katson vanhoja valokuvia, niin vielä ennen kouluikää ja ykkösluokalla olin ihan sutjakan näköinen. Ja sitten kakkosluokan luokkakuvassa olen jo selkeästi lihava. Itselläni ei ole niistä ajoista mitään muistikuvia, eikä mitään selitystä tuolle. Käsittääkseni mikään ei kotioloissa eikä ruokailutavoissamme muuttunut. Joskus olen vähän katkerana miettinyt että vanhempieni olisi pitänyt puuttua äkilliseen lihomiseeni kovemmalla kädellä. Ehkä taustalla oli jopa joku sairaus, en tiedä.

Sen jälkeen olenkin koko elämäni eli 41 vuotta ollut lihava.

Suurin syy lihavuuteeni on se että syön liikaa ja liikun liian vähän. Pidän kaikesta makeasta ja voisin syödä miten paljon vain. Sitten voikin taas ottaa suolaista.

Tiedän lihavuuden riskeistä ja terveellisistä elämäntavoista aivan varmasti kaiken. Miten nyt voi tietää ihminen jolle asia on ollut lähellä sydäntä koko elämän.

Laihdutusyrityksiä takana lukemattomia, kaksi erityisen hyvin onnistunutta. Ekalla kerralla laihduin 26 kg, kaikki tulivat takaisin pikkuhiljaa. Siitä n. 8 vuoden kuluttua laihduin 35 kg, kaikki tulivat seuraavien vuosien aikana takaisin.

Nyt yritän jälleen laihduttaa tosissani. 15 kg toistaiseksi lähtenyt. Katsotaan miten käy.

Yhtenä ongelmana nykyään on, että motivaatiota on vaikea löytää. Kahden aiemman laihdutuksen aikana olin sinkku, joten motiivina oli että halusin että joku minuakin voisi rakastaa.

Mutta sitten lihottuani uudelleen, tapasin miehen joka kaiken järjen vastaisesti oikeasti näyttää rakastavan minua. Nyt kun olemme onnellisesti naimisissa, niin siltä taholta ei motivaatiota löydä (tiedän että mieheni rakastaisi minua myös hoikempana, hän tukee laihduttamistani, koska tietää sen olevan hyväksi terveydelleni).

Lisäksi nykyään löytää kivoja vaatteitakin jopa minun kokoiselleni. Juuri eilen kävin ostoksilla ja oli jopa varaa valita. Löysin neljä tosi kaunista paitaa. Joskus tuntuu, että jos vaatteita ei kertakaikkiaan löytyisi, se voisi kannustaa laihduttamaan.

Ainoan motivaationi saan nykyään vain terveyssyistä. Eli haluan elää tätä kivaa elämää mahdollisimman pitkään yhdessä mieheni kanssa.

Omaan lihavuuteeni suhtaudun asiana, josta haluan eroon, mutta joka ei saa estää minua tekemästä asioita. Elin yhteen aikaan "sitten kun laihdun" elämää, joka jälkikäteen ajateltuna oli hirveän tyhmää tuhlausta. Siitä olen luojan kiitos päässyt eroon.

Pitäisikö tätä hävetä myöntää, mutta muiden lihavuuteen suhtaudun torjuvasti. En pidä lihavien ihmisten katselemisesta. Ymmärrän toki, että toiset suhtautuvat minuun samoin.

Hoikkiin/normaalipainoisiin ihmisiiin suhtaudun luontevasti ja normaalisti. Voin käsi sydämellä rehellisesti sanoa, että en ole ollut kateellinen kenenkään painosta sitten lukion, yli 20 vuotta sitten. Se oli myös viimeinen paikka, jossa koin lihavuudesta johtuvaa kiusaamista ja syrjintää.

No joo, olla nyt hereillä jo keskellä yötä :S Mutta kun ne *piip* velvollisuudet kutsuu jo tähän aikaan. Ja luppoaikahan käytetään sitten näihin turhuuksiin :D

1. Eiköhän se tuo lihava ole oikea sana. Muitakin hyvin kuvaavia termejä on käytössä, mutta ne ovatkin sitten lähinnä ihan inside-juttuja.

2. Ei pysty muistamaan ihan tarkkaan, kun alkaa olemaan niistä lapsiajoista jo se kymmenen vuotta. Mutta sen kyllä muistan, että n. 12-vuotiaana lihosin jonkun 20kg parissa kuukaudessa. Että olisiko sitten ihan tarkalleen siitä. Ruokailutottumukset...no, nykyään ei ehkä parhaat mahdolliset (kiitos opiskelijan jättitulojen

En ole varsinaisesti lihava vaan tukeva, lantiolta leveä ja rintoja löytyy. Ylipainoa ehkä 10 kiloa mutta kun varsikin on lyhyt, vain 160 cm. Lapsena jo olin muita tukevampi mutta en siis lihava lapsi. Kiireiset vanhempani ostivat minulle ikänkuin hyvittelyksi usein hyvää, siis makeaa. Siitä on jäänyt eräänlainen riippuvuus, jotain makeaa hyvää pitää saada viikottain, karkkia tai pullaa tai leivos tai jotain. Isäni pitää makeasta mutta ei siltikään liho, äiti taas pitää rasvaisesta ruoasta ja lihoo. Äidin suvun puolella on sepelvaltimotautia.
Olen kerran laihduttanut ja saanutkin kiloja pois mutta ruumiinrakenteeni ei olennaisesti muuttunut, vyötärö vai kapeni. Nyt se on jo taas levinnyt. Poskeni eivät myöskään kaventuneet laihdutuksen myötä, sama pulloposki edelleen.
Inhoan omaa kroppaani koska tähän varteen on vaikea löytää kaupan hyllyltä sopivia vaatteita. Kadehdin hoikkia jotka voivat käyttää minkälaisia vaatteita tahansa.
Nähdessäni lihavampia ihmisiä kuin minä tunnen lähinnä huojennusta, en sentään ole tuollainen.

Lihava-läski on oma termini, bmi jotain 43 luokkaa tällä hetkellä.
Lihominen alkoi n.10vuotiaana ja jatkui suurinpiirtein 30vuotiaaksi asti. Äiti ikuinen laihduttaja ja nyt viime vuosina tehnyt itsestään ehkä jopa hoikan. Syöminen oli kotiruokaa nuorena.

Olen vuosia pitänyt grilli yms. ruoista ja sipseistä ja siksi olen lihonut. Tiedän mitä ovat terveelliset elämäntavat enkä ole kiinnostunut noudattamaan niitä, "miksi elää pitkään jos on onneton". Lihavuuden riskejä olen tutkinut ja huomannut että liian montaa niistä liioitellaan.

Itseni keventäminen alkoi viime vuoden loppupuolella, sitä ennen en ole kertaakaan edes asiaa harkinnut vakavasti. Tällä hetkellä n.-18kg. Projekti jatkuu vielä n.40kg verran.
Liikuntaa harrastan aika vähän, pyöräilen ehkä n.100km/vk.

Olen saanut aikuisena useasti kokea haukkumista yms. lihavuudestani. Lapsena minua ei juuri kukaan uskaltanut kiusata koska monella itsesuojeluvaisto on estänyt tekemästä niin. Usein kävi jopa niin että toiset ovat yrittäneet yllyttää jotain muuta kiusaamaan vain nähdäkseen kuinka nujerran hänet. Normaalipainoiset ovat ok, lihavista moni keksii tekosyitä. En lajittele ihmisiä koon perusteella, sen sijaan useat "laittautuneet naiset" saavat minulta säälipisteitä toiminnastaan.

Minä olen ollut lihava noin neljävuotiaasta asti.
Sitä ennen vain pullea pikkutyttö.
Kaksitoistavuotiaana muistaakseni ylitin sadan kilon maagisen rajan ja sen jälkeen kuluneena neljänäkymmenenä vuotena en ole sitä alittanut.
Haukkumista, huomauttelua, kiusaamista ja syyllistämistä on tullut kotitarpeiksi.
Jos lihavat haukkumalla laihtuisivat ei maailmassa olisi yhtään lihavaa.
Painoni on tuon kahdentoista ikävuoden jälkeen vaihdellut 100-180 kg:n välillä.
Olen kymmeniä kertoja laihduttanut useita kymmeniä kiloja kerrallaan.
Kaikki tulee aina takaisin.
Äitini oli saman mallinen rakenteeltaan kuin minä.
Hän oli myös ollut lapsesta asti lihava vaikka eli lapsuutensa pula-aikaan.
Liikkunut olen aina normaalisti ja myös työni on hyvin fyysisesti raskasta.
Koskaan en ole rakastanut esim. jumppaa ja siihen vaikutti varmaan paljon koulun jumppatuntien nöyryytykset.
Minut pakotettiin mm. hyppäämään "hevosen" selkään vaikka sanoin että putoan siitä.
Oli pakko hypätä ja pudota. Vasta myöhemmin itsekin tajusin että siksi en pysynyt siinä kun toinen jalkani on lyhyempi.
Jumppaopen mielestä putosin koska olin lihava.
Kaksi veljeäni olivat jonkin verran pulleita lapsena. Nuorempi oli aikuisena hoikka mutta vanhempi veli on aina ollut tukeva.
Minulla on yksi sisarpuoli johon tutustuin vasta aikuisena.
Hän on aina ollut lihava kuten minä ja äitikin.
Mainittakoon että hänen kasvattivanhempansa olivat hoikkia. :)
Kotona meillä syötiin kuten siihen aikaan kaikkien kotona.
En osannut edes säilykepurkkia aukaista teininä kun ei meillä koskaan ostettu säilykkeitä eikä muita valmisruokia.
Kaikki tehtiin kotona mutta pullaa kyllä oli aina.
Olen kai vauvasta asti syönyt pullamössöä.
Olen kokenut paljon hyvää elämässäni enkä vaihtaisi osia kenekään kanssa.
En edes kenekään laihan kanssa :)
Minulla on kaksi lasta itselläni. He ovat jo nuoria aikuisia.
Tyttö oli lihava pienestä asti. Laihdutti sitten teininä 30 kg, sairastui masennukseen ja lihoi tuplasti kaiken takaisin.
Kolmisen vuotta sitten hän alkoi pudottaa painoa.
Silloin uudistimme koko perheen ruokavalion.
Jätin ruoanlaitossa turhat rasvalisät pois ja vaihdoin kaikki juustot ym. kaikkein kevyimpiin.
Hän ei syö mitään makeaa ja rasvaista. Ei namuja, jäätelöä, kahvilepää ym.
Syö paljon vihanneksia ja rajoittaa annoskokoja.
Reilu vuosi sitten hän pääsi normaalipainoon pudotettuaan n. 60 kg.
Poika ei ole koskaan ollut lihava mutta hiukan pyöreä.
Ruokavalion kevennyksen myötä häneltä katosi 20 kg painosta.
Minä sain silloin pudotettua 30 kg. Sitten lopetin tupakoinnin ja paino nousi 20 kg. Nyt olen keväästä asti taas jättänyt kaiken ylimääräisen pois ja saanut 8 kg pudotettua.
Voisi sanoa että olen kaiken kokeillut elämässäni.
Nyt saa loppuelämä mennä tässä "kokonaisvaltaisessa elämäntaparempassa".
Joskus "vatuttaa" ankarasti kun ei ikinä saa enää mitään makeita herkkuja syödä ja silti syyllistetään joka paikassa laiskaksi läskiksi!
Läski-sanaa inhoan yli kaiken. Ihminen ei ole läski koska läski on materiaalia.
Olenkin uhannut että jos ei läskittely lopu keksin laihoille vastaavan nimityksen.

Lihava on hyvä ja asiallinen ilmaisu... Pituus 154 ja paino 130 kg, olen nainen. Olen ollut lapsesta asti lihava. Sukumme on melko normaalipainoista, eli en oikein voi "syyttää" geenejäkään. Lapsuudessa sain karkkia lähes aina kun pyysin ja se oli tosi usein, tai sitten sain rahaa vanhemmilta ja ostin itse karkkia.

Suurin ongelmani on makeat herkut. Taustalla ei ole mitään sairautta, lääkitystä tms. vaan väärät ruokatottumukset... Syön liikaa ja liian usein karkkia, jäätelöä, keksejä jne. Tiedän kyllä lihavuuden riskeistä, lääkärikin on kertonut niistä minulle. Lihavuuden takia en ole lääkärillä käynyt vaan ihan perustarkastuksen yhteydessä on asiasta puhuttu.

Olen yrittänyt laihduttaa monta kertaa eri tekniikoilla mutta luovutan aina liian herkästi.

Minua kiusattiin rankasti koko kouluajan lihavuuden takia, ja myös koulumenestys kärsi. Jotenkin kammoan hoikkia/normaalipainoisia ihmisiä, pelkään että he tuijottavat ja halveksivat minua. Muiden lihavien kanssa on luontevampaa olla.

-Pidän itseäni lihavana ja tiedän olevani lihava
-Olen ollut lapsesta saakka tukeva. Muut sisaret hoikkia nuorena, lihoneet aikuistuttuaan.
-Sukulaiset perjalkaisia, lihavia
-Lapsuuden kodissa 50-luvulla oli aika vaatimaton tarjonta, peruna ja leipä pääruokaa
-Olen sairastanut nuoruudesta saakka kilpirauhasvaivoja ja vasta vähän aikaa sitten saanut lääkityksen. Joku sidekudos tulehdus on, S-ANA maksimissa koko ajan.
-Tiedän terveellisesti ruuasta, en syö ”herkkuja” mutta en syö säännöllisesti ruoka-aikana.
-Jojoilen koska olisin nyt paljon lihavampi jos en jatkuvaan tarkkaile.
-Laihtumaan pystyn mutta painon pitäminen alhaalla on mahdoton.
-Jokaisen oma asia minkälainen on, lihava tai laiha.

Kysymyksiä:

Pidättekö itseänne lihavana, pulleana, tukevana, läskinä, tms. vai onko joku muu termi kuvaavampi?
Olen mielestäni lihava, 165/90, bmi 33.

Oletteko olleet lapsesta asti lihavia, vai milloin aloitte lihomaan?
Aloin lihomaan teini-iässä
Ovatko perheenjäsenenne/sukulaisenne lihavia vai laihoja?
vanhemmat ylipainoisia
Millaiseen syömiseen totuitte lapsuudenkodissanne?
rasvaa käytettiin joka ruokaan paljon
Mitä pidätte suurimpana syynä lihavuuteenne?
Sitä että ei kiinnostanut aikaisemmin laihduttaa ja lihoin vain
Onko ongelmanne herkut, vähäinen liikunta, napostelu, ahmiminen, isot annoskoot, joku sairaus tai lääke, tai joku ihan muu asia?
Vähäinen liikunta ja napostelu
Oletteko rehellisesti sitä mieltä, että joku elämäntavoissanne on pielessä, vai etsittekö vielä jotain muuta ratkaisua lihomisen mysteeriin?
joku on pielessä
Kuinka paljon tiedätte terveellisistä elämäntavoista ja lihavuuden riskeistä?
paljon
Laihdutushistoria?
eipä juuri sellaista historiaa ole
Jojoilua, hidasta mutta varmaa painonpudotusta, ankaria dieettejä, vai totaalinen periksiantaminen?
totaalinen periksiantaminen
Mikä voisi olla keino, jonka avulla pystyisitte laihtumaan pysyvästi?
motivaatio
Harrastatteko liikuntaa?
ehkä kerran kahdessa viikossa

Miten suhtaudutte omaan tai toisten lihavuuteen?
toisten hyvin, omaani huonosti
Miten suhtaudutte hoikkiin/normaalipainoisiin ihmisiin?
en mitenkään erilaisesti
Oletteko kokenut lihavuudesta johtuvaa kiusaamista tai syrjintää?
en

Pidättekö itseänne lihavana, pulleana, tukevana, läskinä, tms. vai onko joku muu termi kuvaavampi? (tähän voi halutessaan liittää painon ja pituuden tai bmi:n lisäselvityksenä)

Olen ylipainoinen, kumppanin mielestä pikkuisen pullea, mutten kuulemma missään nimessä lihava (eikä edes bmi anna ymmärtää niin).

Oletteko olleet lapsesta asti lihavia, vai milloin aloitte lihomaan? Ovatko perheenjäsenenne/sukulaisenne lihavia vai laihoja? Millaiseen syömiseen totuitte lapsuudenkodissanne?
Olen ollut täysin normaalipainoinen aina ikävuoteen 30, kun hoitamaton kilpirauhasen vajaatoiminta räjähti käsiin ja kroppa alkoi mennä enemmän ja enemmän sekaisin. Perheessä on normaalipainoisia ihmisiä. Lapsuudenkodissa ei käytetty sokeria, ei juotu kuin maitoa ja vettä ja normaalia sekaravintoa. Vasta kouluikäisenä sai joskus karkkia.

Mitä pidätte suurimpana syynä lihavuuteenne? Onko ongelmanne herkut, vähäinen liikunta, napostelu, ahmiminen, isot annoskoot, joku sairaus tai lääke, tai joku ihan muu asia? Oletteko rehellisesti sitä mieltä, että joku elämäntavoissanne on pielessä, vai etsittekö vielä jotain muuta ratkaisua lihomisen mysteeriin? Kuinka paljon tiedätte terveellisistä elämäntavoista ja lihavuuden riskeistä?

Minä olen sekä adhd oireinen että kilpirauhasen vajislainen. Lisäksi on enemmän allergioita kuin laki sallii. En vaan aina jaksa etsiä gluteenitonta ruokaa, jossa ei ole kaikkia yli 50 allergeenistä eikä säilöntäaineita ja olisi vielä terveellistäkin. Syön siis välillä ihan vaan pihvin ja perunaa tai vetäisen proteiinipatukoita, jotka on gluteenittomia mutta lihottavia, välipalaksi. En voi syödä soijaa enkä hedelmiä, enä juurikaan maitotuotteita, joten laiskuus iskee aina välillä eikä auta painonhallintaan ainakaan.
Jos söisin kuten ravintoterapeutin kanssa on sovittu, söisin joka päivä kanaa tai kalaa ja sitten vihreitä salaatinlehtiä ja kurkkua, sekä kourallisia siemensekoitusta. Välipalaksi tekisin kurkusta ja salaatinlehdistä sekä mustikoista smoothien. On minulla smoothie tehtynä, nytkin se jäi jääkaappiin aamulla. Välillä laitan kännykkään hälytyksiä ja elän todella kurinalaisesti, en käy tapaamassa ihmisiä (koska ainoa gluteeniton kahviloissa on aina se dajm-kakku) ja vietän aikaani salilla ja uimassa. Treenailen aktiivisesti, kolmesti viikossa salilla, kerran viikossa uimassa ja pääsääntöisesti kävelen töihin ja takaisin, eli siitä tulee kävelypäivinä helposti 20 000 askelta.

Laihdutushistoria? Jojoilua, hidasta mutta varmaa painonpudotusta, ankaria dieettejä, vai totaalinen periksiantaminen? Mikä voisi olla keino, jonka avulla pystyisitte laihtumaan pysyvästi? Harrastatteko liikuntaa?

Ravintoterapeutti ja hoitava lääkäri ovat sitä mieltä, että koska olen jo 48-vuotias ja ehdin sairastaa kilpirauhasen vajaatoimintaa labrojen mukaan jo 27 vuotta ilman hoitoa, on äärimmäisen epätodennäköistä että saisin itsestäni koskaan enää laihaa tai normaalipainoista. Kaikki muut veriarvot ovat kunnossa, ja olen fyysisesti hyvässä kunnossa, joten huolta ei ole. Yritin joskus laihduttaa VLCD;llä sillä seurauksella, että sain kuukautiset ihan sekaisin ja ne alkoivat tulla kahden viikon välein. Sitten tuli aivosumua enkä muistanut juuri mitään. Silloin en kyläl ollut Thyroxinillakaan. Nyt on ehdottomasti kielletty VLCD.

Miten suhtaudutte omaan tai toisten lihavuuteen? Miten suhtaudutte hoikkiin/normaalipainoisiin ihmisiin? Oletteko kokenut lihavuudesta johtuvaa kiusaamista tai syrjintää?

En suhtaudu mitenkään toisten ihmisten painoon, jokaisella on omat syynsä ja tarinansa. En ole kokenut syrjintää tai kiusaamista.