masentava puheterapeutti

opiskeletko itse puheterapeutiksi, kun olet niin kaikki tietävä ja vanhempia kohtaan ymmärtämätön?

siellä koulussako teidät opetetaan ,että ihmiset pitää jo lapsena tasapäistää?tietyn normin mukaan on jokaisen kehityttävä?

asit voi sanoa rehellisesti,mutta kauniisti,ei ivaamalla,ei syyllistämällä,ei kauhistelemalla.
vai opetetaanko teillä,että vanhemmat lytätään aivan tietämättömiksi,niin pääsette pätemään?
ja nauttimaan kun vanhemmilta on viety toivo?

ihmettelevä isä kirjoitti:

opiskeletko itse puheterapeutiksi, kun olet niin kaikki tietävä ja vanhempia kohtaan ymmärtämätön?

siellä koulussako teidät opetetaan ,että ihmiset pitää jo lapsena tasapäistää?tietyn normin mukaan on jokaisen kehityttävä?

asit voi sanoa rehellisesti,mutta kauniisti,ei ivaamalla,ei syyllistämällä,ei kauhistelemalla.
vai opetetaanko teillä,että vanhemmat lytätään aivan tietämättömiksi,niin pääsette pätemään?
ja nauttimaan kun vanhemmilta on viety toivo?

Lue lisää

Ymmärrän kyllä vanhempien huolen, ja on tärkeää että vanhemmat pitävät huolen että lapsen muutkin puolet kuin puheongelma nähdään. Viestini sävy johtui aloittajan perusasenteesta: että rehellinen terapeutin kannanotto siitä, että kaikki EI ole kunnossa oli jotenkin loukkaava. Aloittaja käpertyi itseensä sen sijasta että olisi lapsen tukena asiassa.

Aina pitäisi muka kaikkia kohdella kuin erikoistapauksia. "Ei meidän lapsen kehitys ole viivästynyt vaan hän on indigo / yliälykäs / yksilöllinen".

Kuten jo totesinkin, annetaan puheenkehityksessä paljon painoa sille yksilöllisyydelle. Lapset kehittyvät kuitenkin tiettyjen rajapyykkien mukaan ja on aivan selvästi nähtävissä millaiset ongelmat tietyssä iässä todennäköisesti hidastavat koulukypsyyden saavuttamista. Mitä te oikein haluatte? Silottelua, ongelmien vähättelyä ja valehtelua?

Lapsen puhe on herkkä asia, josta vanhemmat herkästi syyllistävät itseään, vaikka terapeutti ei olisi siihen mitään syytä antanut.

Sinunkin (ihmettelevä isä) viestistäsi näkyy se, että tässä ensisijaisesti herkkähipiäiset vanhemmat keskittyvät omiin olotiloihinsa ja mukaloukattuun ylpeyteensä ja unohtavat, kenestä tässä olikaan kysymys: LAPSEN auttamisesta yhteistyössä terapeutin kanssa. Kyllä lapsi aistii jos vanhemmat eivät luota terapeuttiin.

On hyvin ratkaisevaa, tulevatko vanhemmat prosessiin mukaan. Terapeutti on valmentaja, eikä voi yksin tehdä tarvittavaa työtä. Huonoin ennusta on lapsilla, jotka vain "käyvät puheterapeutilla" ja vanhemmat kotona nurisevat epäilevästi koko touhulle.

ihmettelevä isä kirjoitti:

opiskeletko itse puheterapeutiksi, kun olet niin kaikki tietävä ja vanhempia kohtaan ymmärtämätön?

siellä koulussako teidät opetetaan ,että ihmiset pitää jo lapsena tasapäistää?tietyn normin mukaan on jokaisen kehityttävä?

asit voi sanoa rehellisesti,mutta kauniisti,ei ivaamalla,ei syyllistämällä,ei kauhistelemalla.
vai opetetaanko teillä,että vanhemmat lytätään aivan tietämättömiksi,niin pääsette pätemään?
ja nauttimaan kun vanhemmilta on viety toivo?

Lue lisää

Itse et osaa edes yhdyssanoja, ja silti kuvittelet olevasi viisaampi kuin puheterapeutit ja osaavasi paremmin arvioida sitä, miten lapsi saadaan puhumaan?

Antakaa prkl työrauha ammattilaisille älkääkä olko niin herkkähipiäisiä narisijoita!!!!

kandipaatti kirjoitti:

Ymmärrän kyllä vanhempien huolen, ja on tärkeää että vanhemmat pitävät huolen että lapsen muutkin puolet kuin puheongelma nähdään. Viestini sävy johtui aloittajan perusasenteesta: että rehellinen terapeutin kannanotto siitä, että kaikki EI ole kunnossa oli jotenkin loukkaava. Aloittaja käpertyi itseensä sen sijasta että olisi lapsen tukena asiassa.

Aina pitäisi muka kaikkia kohdella kuin erikoistapauksia. "Ei meidän lapsen kehitys ole viivästynyt vaan hän on indigo / yliälykäs / yksilöllinen".

Kuten jo totesinkin, annetaan puheenkehityksessä paljon painoa sille yksilöllisyydelle. Lapset kehittyvät kuitenkin tiettyjen rajapyykkien mukaan ja on aivan selvästi nähtävissä millaiset ongelmat tietyssä iässä todennäköisesti hidastavat koulukypsyyden saavuttamista. Mitä te oikein haluatte? Silottelua, ongelmien vähättelyä ja valehtelua?

Lapsen puhe on herkkä asia, josta vanhemmat herkästi syyllistävät itseään, vaikka terapeutti ei olisi siihen mitään syytä antanut.

Sinunkin (ihmettelevä isä) viestistäsi näkyy se, että tässä ensisijaisesti herkkähipiäiset vanhemmat keskittyvät omiin olotiloihinsa ja mukaloukattuun ylpeyteensä ja unohtavat, kenestä tässä olikaan kysymys: LAPSEN auttamisesta yhteistyössä terapeutin kanssa. Kyllä lapsi aistii jos vanhemmat eivät luota terapeuttiin.

On hyvin ratkaisevaa, tulevatko vanhemmat prosessiin mukaan. Terapeutti on valmentaja, eikä voi yksin tehdä tarvittavaa työtä. Huonoin ennusta on lapsilla, jotka vain "käyvät puheterapeutilla" ja vanhemmat kotona nurisevat epäilevästi koko touhulle.

Lue lisää

Kukapa meistä hoitaisi kymmentä lasta / vanhusta ilmaiseksi? Kuka pesisi alkoholistien pissapöksyt ilmaiseksi, jos ei lähiomaisesta ole kyse?

Käytiin lapsen kanssa viisi vuotta puheterapiassa. Aluksi uskoin sen olevan lapsen parhaaksi. Jossain vaiheessa huomasin, että jokaisen istunnon jälkeen puhuttiin vain lapsen ongelmista.

Muutettiin ja jätin terapiat sikseen. Harjoitukset pois. Lapsi on onnellisempi kuin koskaan. Sanoin, ettei koskaan enää tehdä tyhmiä harjoituksia. Jutellaan vaan.

Enhän tiedä, auttoiko puheterapia vai ei? Yht äkkiä tajusin vain, että nyt sen on loputtava tai se latistaa lapsen. En usko, että se olisi onnistunut vanhalla paikkakunnalla, jossa puheterapeutti oli jo vakuuttanut meidät ongelmista. Kertonut ongelmat lapselle ja vanhemmille. Työtään hänkin toki teki. Missä kohtaa lapsen auttaminen pienten puheongelmien yli muuttuu vuosien ajaksi pelkkien ongelmien ruotimiseksi? Kuka sitä jaksaa? Ei vanhemmat eikä lapsi. Jäljelle jää? Ja aina löytyy lisää ongelmaisia?

ilmainen kirjoitti:

Kukapa meistä hoitaisi kymmentä lasta / vanhusta ilmaiseksi? Kuka pesisi alkoholistien pissapöksyt ilmaiseksi, jos ei lähiomaisesta ole kyse?

Käytiin lapsen kanssa viisi vuotta puheterapiassa. Aluksi uskoin sen olevan lapsen parhaaksi. Jossain vaiheessa huomasin, että jokaisen istunnon jälkeen puhuttiin vain lapsen ongelmista.

Muutettiin ja jätin terapiat sikseen. Harjoitukset pois. Lapsi on onnellisempi kuin koskaan. Sanoin, ettei koskaan enää tehdä tyhmiä harjoituksia. Jutellaan vaan.

Enhän tiedä, auttoiko puheterapia vai ei? Yht äkkiä tajusin vain, että nyt sen on loputtava tai se latistaa lapsen. En usko, että se olisi onnistunut vanhalla paikkakunnalla, jossa puheterapeutti oli jo vakuuttanut meidät ongelmista. Kertonut ongelmat lapselle ja vanhemmille. Työtään hänkin toki teki. Missä kohtaa lapsen auttaminen pienten puheongelmien yli muuttuu vuosien ajaksi pelkkien ongelmien ruotimiseksi? Kuka sitä jaksaa? Ei vanhemmat eikä lapsi. Jäljelle jää? Ja aina löytyy lisää ongelmaisia?

Lue lisää

Ai terapeuttiko lapsen latistaa? Terapeutti viettää lapsen kanssa aikaa viikossa ehkä 3 tuntia, sitä taas satoja tunteja. Eiköhän sinulla ole ihan riittävä tasapainottava vaikutus puheterapiassa käymisen traumatisoituvuuteen.... (Ja tuo oli siis sarkasmi).

kandipaatti kirjoitti:

Ymmärrän kyllä vanhempien huolen, ja on tärkeää että vanhemmat pitävät huolen että lapsen muutkin puolet kuin puheongelma nähdään. Viestini sävy johtui aloittajan perusasenteesta: että rehellinen terapeutin kannanotto siitä, että kaikki EI ole kunnossa oli jotenkin loukkaava. Aloittaja käpertyi itseensä sen sijasta että olisi lapsen tukena asiassa.

Aina pitäisi muka kaikkia kohdella kuin erikoistapauksia. "Ei meidän lapsen kehitys ole viivästynyt vaan hän on indigo / yliälykäs / yksilöllinen".

Kuten jo totesinkin, annetaan puheenkehityksessä paljon painoa sille yksilöllisyydelle. Lapset kehittyvät kuitenkin tiettyjen rajapyykkien mukaan ja on aivan selvästi nähtävissä millaiset ongelmat tietyssä iässä todennäköisesti hidastavat koulukypsyyden saavuttamista. Mitä te oikein haluatte? Silottelua, ongelmien vähättelyä ja valehtelua?

Lapsen puhe on herkkä asia, josta vanhemmat herkästi syyllistävät itseään, vaikka terapeutti ei olisi siihen mitään syytä antanut.

Sinunkin (ihmettelevä isä) viestistäsi näkyy se, että tässä ensisijaisesti herkkähipiäiset vanhemmat keskittyvät omiin olotiloihinsa ja mukaloukattuun ylpeyteensä ja unohtavat, kenestä tässä olikaan kysymys: LAPSEN auttamisesta yhteistyössä terapeutin kanssa. Kyllä lapsi aistii jos vanhemmat eivät luota terapeuttiin.

On hyvin ratkaisevaa, tulevatko vanhemmat prosessiin mukaan. Terapeutti on valmentaja, eikä voi yksin tehdä tarvittavaa työtä. Huonoin ennusta on lapsilla, jotka vain "käyvät puheterapeutilla" ja vanhemmat kotona nurisevat epäilevästi koko touhulle.

Lue lisää

Hankalienkin asiakkaiden sulava käsittely on osa ammattitaitoa, kaikilla aloilla. Puheterapeutin toimi ei ole poikkeus.

Jos asiakkaalle jää ikävä kuva tapahtumasta, jossain on "ehkä" jotain mennyt pieleen. Herkistyneet ihmiset voivat tosin pitää empaattistakin ammattilaista julmana.

Ammattilaisen pitäisikin osata ottaa huomioon myös herkistynyt vanhempi. Jos näkee, että vanhempi järkyttyy tai loukkaantuu, sitä voi pehmentää tapaamisen lopuksi, tai viimeistään seuraavalla käynnillä ottaa asia uudelleen puheeksi.

Kaikilla palvelualoilla pitäisi vanhakin asiakas kohdata ennakkoluulottomasti ja ilman asenteita. Puheterapeutin raskas osa on yrittää saada lapsen vastahakoiset vanhemmat mukaan prosessiin, kerta toisensa jälkeen, niin että se kotona nuriseminen lopulta päättyy.

Ikäviä faktoja on vaikea kertoa, mutta vielä vaikeampi on ottaa niitä vastaan. Esim lääkärille ikävien uutisten kertominen on arkea, potilaalle ja omaisille lääkärin sanojen kuunteleminen on elämän karmeimpia hetkiä.

Lääkäri jatkaa kiertoaan parin minuutin päästä, kuulijat miettivät lääkärin sanoja elämänsä loppuun saakka.

Lopuksi vielä: terapeutti on korkeasti koulutettu, älykäs ja osaa ehkä koulutuksensakin vuoksi käsitellä omia tunteitaan ja vaikeitakin asioita. Asiakas taas voi olla taustaltaan ihan mitä tahansa; älkää yliarvioiko ihmisiä. Se mitä te pidätte itsestään selvänä, voi vaatia monelle muulle asian vääntämistä rautalangasta.

aivan kuin olisit tahallasi halunut sanomani kääntää pahaksi minua vastaan.miksi?
miksi edes vastasit alku viestiini?vaikkakin se oli tarkoitettu vastaavassa tilanteessa oleville vanhemmille.

olen itse todella huolissani ja stressannrtunut lapsen puheen kehityksestä,siksi siis minä kaipasin ja kaipaan vieläkin jokinlaista tukea ja toivoa.

haluan, että lapseni käy terapiassa ja uskon terapeutin ammattitaitoon,näin kuinka mukava hän osasi olla lapselle.

ainoastaan ihmettelin ,miksei hän voinut olla kannustava minulle,että lapselle oli tullut 5 viikon aikana 30 uutta sanaa,sekä lause muodostelmia,joita aikaisemmin ei ollut.
hänen sanavarastossaan oli aikaisemmin jo noin 100 sanaa.hän vaan ei paljoa käytä sanojaan.ymmärtää kyllä kaiken.

nyt on sitten turha syyllistää vanhepia.luemme päivittäin ja puhumme lapsellemme paljon.
hän vain ei ole kovinkaan kiinnostunut puhumisesta,toimii sitäkin enemmän..

no minä tiedän nyt, tukea en saa terapeutilta,hän haluaa vain ,että lapsi puhuu ,kuin yleensä ikäisensä.sitä ennen hän ei tule sanomaan hyvä,lapsi on edistynyt jo jonkin verran.
sen vain huomaan sitten itse ja olen tyytyväinen ensin vähäänkin, kuten olen nytkin,vaikka terapeutti latisti tuan edistyksen,joka minusta oli paljon yleensä hiljaa olevalle lapselleni.

lytätty äiti kirjoitti:

aivan kuin olisit tahallasi halunut sanomani kääntää pahaksi minua vastaan.miksi?
miksi edes vastasit alku viestiini?vaikkakin se oli tarkoitettu vastaavassa tilanteessa oleville vanhemmille.

olen itse todella huolissani ja stressannrtunut lapsen puheen kehityksestä,siksi siis minä kaipasin ja kaipaan vieläkin jokinlaista tukea ja toivoa.

haluan, että lapseni käy terapiassa ja uskon terapeutin ammattitaitoon,näin kuinka mukava hän osasi olla lapselle.

ainoastaan ihmettelin ,miksei hän voinut olla kannustava minulle,että lapselle oli tullut 5 viikon aikana 30 uutta sanaa,sekä lause muodostelmia,joita aikaisemmin ei ollut.
hänen sanavarastossaan oli aikaisemmin jo noin 100 sanaa.hän vaan ei paljoa käytä sanojaan.ymmärtää kyllä kaiken.

nyt on sitten turha syyllistää vanhepia.luemme päivittäin ja puhumme lapsellemme paljon.
hän vain ei ole kovinkaan kiinnostunut puhumisesta,toimii sitäkin enemmän..

no minä tiedän nyt, tukea en saa terapeutilta,hän haluaa vain ,että lapsi puhuu ,kuin yleensä ikäisensä.sitä ennen hän ei tule sanomaan hyvä,lapsi on edistynyt jo jonkin verran.
sen vain huomaan sitten itse ja olen tyytyväinen ensin vähäänkin, kuten olen nytkin,vaikka terapeutti latisti tuan edistyksen,joka minusta oli paljon yleensä hiljaa olevalle lapselleni.

Lue lisää

Nyt kertomasi perusteella sinulla on ihan rakentava asenne. Näet itsekin, että lapsesi on edistynyt ja osaat iloita siitä. Miksi siis kaipaat terapeutilta ITSELLESI päähäntaputtelua, "hyvin osasitte lasta auttaa, paljon on sanoja tullut"? Kyllä hän se havaitsee, ja lapsikin sen huomaa. Miksi äitiä pitäisi kehua lapsen edistyksestä? Varmasti terapeutti osaa lasta tukea ja kannustaa, ei hänen tehtävänsä ole vanhempien puutteellista itseluottamusta olla paikkaamassa vaan keskittymässä lapseen.

lytätty äiti kirjoitti:

aivan kuin olisit tahallasi halunut sanomani kääntää pahaksi minua vastaan.miksi?
miksi edes vastasit alku viestiini?vaikkakin se oli tarkoitettu vastaavassa tilanteessa oleville vanhemmille.

olen itse todella huolissani ja stressannrtunut lapsen puheen kehityksestä,siksi siis minä kaipasin ja kaipaan vieläkin jokinlaista tukea ja toivoa.

haluan, että lapseni käy terapiassa ja uskon terapeutin ammattitaitoon,näin kuinka mukava hän osasi olla lapselle.

ainoastaan ihmettelin ,miksei hän voinut olla kannustava minulle,että lapselle oli tullut 5 viikon aikana 30 uutta sanaa,sekä lause muodostelmia,joita aikaisemmin ei ollut.
hänen sanavarastossaan oli aikaisemmin jo noin 100 sanaa.hän vaan ei paljoa käytä sanojaan.ymmärtää kyllä kaiken.

nyt on sitten turha syyllistää vanhepia.luemme päivittäin ja puhumme lapsellemme paljon.
hän vain ei ole kovinkaan kiinnostunut puhumisesta,toimii sitäkin enemmän..

no minä tiedän nyt, tukea en saa terapeutilta,hän haluaa vain ,että lapsi puhuu ,kuin yleensä ikäisensä.sitä ennen hän ei tule sanomaan hyvä,lapsi on edistynyt jo jonkin verran.
sen vain huomaan sitten itse ja olen tyytyväinen ensin vähäänkin, kuten olen nytkin,vaikka terapeutti latisti tuan edistyksen,joka minusta oli paljon yleensä hiljaa olevalle lapselleni.

Lue lisää

Otat kaiken herkästi itseesi, ja kaikenmaailman hömppänettipalstojen kirjoituksetkin otat liian vakavasti. Ei ihme että jäit kelaamaan jokaista terapeutin sanomista ja sanomattajättämistä.

Toistan jo sanomani: keskity lapseesi, äläkä omaan hekkoon itsetuntoosi.

kandipaatti kirjoitti:

Nyt kertomasi perusteella sinulla on ihan rakentava asenne. Näet itsekin, että lapsesi on edistynyt ja osaat iloita siitä. Miksi siis kaipaat terapeutilta ITSELLESI päähäntaputtelua, "hyvin osasitte lasta auttaa, paljon on sanoja tullut"? Kyllä hän se havaitsee, ja lapsikin sen huomaa. Miksi äitiä pitäisi kehua lapsen edistyksestä? Varmasti terapeutti osaa lasta tukea ja kannustaa, ei hänen tehtävänsä ole vanhempien puutteellista itseluottamusta olla paikkaamassa vaan keskittymässä lapseen.

Lue lisää

Yhdelläkään vanhemmalla ei ole niin suurta "itseluottamusta", että pystyisi olemaan ilman huolia kun lapsella on ongelmia. Vanhempi miettii joka tapauksessa tekeekö hän kaiken oikein ja tekeekö riittävästi.

Puheterapeutin tulee antaa kannustusta lapsen vanhemmille, eihän siitä pitäisi olla mitään epäselvyyttä. Mikä on puheterapeutin työn onnistumisen ennuste, jos hän laiminlyö vanhempien motivoinnin?

Onko terveydenhoitoalan ja lääketieteen opinnoissa jokin tietty kurssi, millä opetetaan suhtautumaan potilaisiin ja heidän omaisiin tunteettomasti? Jos ei ole, onko sitten niin, että mainittuihin opintoihin hakeutuvilla ei ole käsitystä ihmisten tunteista alunperinkään?

ilmainen kirjoitti:

Kukapa meistä hoitaisi kymmentä lasta / vanhusta ilmaiseksi? Kuka pesisi alkoholistien pissapöksyt ilmaiseksi, jos ei lähiomaisesta ole kyse?

Käytiin lapsen kanssa viisi vuotta puheterapiassa. Aluksi uskoin sen olevan lapsen parhaaksi. Jossain vaiheessa huomasin, että jokaisen istunnon jälkeen puhuttiin vain lapsen ongelmista.

Muutettiin ja jätin terapiat sikseen. Harjoitukset pois. Lapsi on onnellisempi kuin koskaan. Sanoin, ettei koskaan enää tehdä tyhmiä harjoituksia. Jutellaan vaan.

Enhän tiedä, auttoiko puheterapia vai ei? Yht äkkiä tajusin vain, että nyt sen on loputtava tai se latistaa lapsen. En usko, että se olisi onnistunut vanhalla paikkakunnalla, jossa puheterapeutti oli jo vakuuttanut meidät ongelmista. Kertonut ongelmat lapselle ja vanhemmille. Työtään hänkin toki teki. Missä kohtaa lapsen auttaminen pienten puheongelmien yli muuttuu vuosien ajaksi pelkkien ongelmien ruotimiseksi? Kuka sitä jaksaa? Ei vanhemmat eikä lapsi. Jäljelle jää? Ja aina löytyy lisää ongelmaisia?

Lue lisää

ole tyhmiä! Ehkä itse puhut hyvin, mutta minä tiedän millaista on olla huonosti puhuva lapsi, nuori ja aikuinen. En saanut lapsena puheterapiaa ja olen kärsinyt asiasta koko ikäni ja edelleen.
Kaikkihan on lapsen parhaaksi, ihan kuin hammashoito jne. ei sekään ole kivaa.

"kuinka kaikkien lasten olisi kehityttävä samanlaisesti.yksilöllisesti ei voi kehittyä omaan tahtiin, muuten ei pärjää tässä yhteiskunnassa.vain puhelias pälpättäjä pärjää."

Eipä kuulosta kovin asialliselta,ei tuolleen tartte sanoa! JA todellakaan ongelmien vatkaaminen ei vie mihinkään, pitää lähteä vahvuuksista ja jatkaa siitä.z
Tuohonkin olisi riittänyt lausahdus, että "oletpas sinä edistynyt huimasti siitä mistä lähdettiin" ja äitikin ois ollu tyytyväinen.

lytätty äiti kirjoitti:

aivan kuin olisit tahallasi halunut sanomani kääntää pahaksi minua vastaan.miksi?
miksi edes vastasit alku viestiini?vaikkakin se oli tarkoitettu vastaavassa tilanteessa oleville vanhemmille.

olen itse todella huolissani ja stressannrtunut lapsen puheen kehityksestä,siksi siis minä kaipasin ja kaipaan vieläkin jokinlaista tukea ja toivoa.

haluan, että lapseni käy terapiassa ja uskon terapeutin ammattitaitoon,näin kuinka mukava hän osasi olla lapselle.

ainoastaan ihmettelin ,miksei hän voinut olla kannustava minulle,että lapselle oli tullut 5 viikon aikana 30 uutta sanaa,sekä lause muodostelmia,joita aikaisemmin ei ollut.
hänen sanavarastossaan oli aikaisemmin jo noin 100 sanaa.hän vaan ei paljoa käytä sanojaan.ymmärtää kyllä kaiken.

nyt on sitten turha syyllistää vanhepia.luemme päivittäin ja puhumme lapsellemme paljon.
hän vain ei ole kovinkaan kiinnostunut puhumisesta,toimii sitäkin enemmän..

no minä tiedän nyt, tukea en saa terapeutilta,hän haluaa vain ,että lapsi puhuu ,kuin yleensä ikäisensä.sitä ennen hän ei tule sanomaan hyvä,lapsi on edistynyt jo jonkin verran.
sen vain huomaan sitten itse ja olen tyytyväinen ensin vähäänkin, kuten olen nytkin,vaikka terapeutti latisti tuan edistyksen,joka minusta oli paljon yleensä hiljaa olevalle lapselleni.

Lue lisää

Jos terapeutti on lapselle mukava ja homma toimii, ole onnellinen. Mitä muuta olet vailla, itsellesi tukeako. Puheterapeutti ei ole sinun terapeuttisi, se ei ole hänen työtään. Siihen sinun täytyy hommata joku muu terapeutti tai sitten vaikkapa joku yhdistys, jossa voit käydä tilittämässä tuntojasi.
Tärkeintähän tässä on nimenomaan lapsen puheen kehitys.
Itse olen aikoinani käyttänyt lastani terapiassa pahan ärrävian takia. Silloin tajusin nimenomaan sen, että terapeutti halusi tehdä sitä työtä lapsen kanssa, ei minun. Yhdessä teimme sitten kotitehtäviä lapsen kanssa. Luulen, että joissain tilanteissa on nimenomaan parempi, että vanhempi ei tule liikaa sekaantuneeksi varsinaiseen terapointiin, ts ei sotke, viivästytä tai kiirehdi väärin terapiaa. Terapeutti on siis sinua kohtaan vain asiallinen, kuten pitääkin. Sinä suhtaudut tähän asiaan tunteella, siksi et ehkä olekaan niin hyvä terapiaan sekaantuja. Näin ainakin minä mielessäni ajattelin aikoinaan. Ja toimihan se..
vaikka kieltämättä mietin, miksi edetään minun mielestäni väärää tahtia. Sitten yks päivä olikin terapeutilla vain hyviä uutisia. No tietysti huomasin sen lapsen puheestakin.
Ehkä on parempi, että et tee tunnetasolla ongelmia lisää lapsellesi. Lapsi kyllä vaistoaa huolestumisesi ja liian yrittämisesi, siitä ei ehkä ole kuin haittaa enemmänkin.

täällä esittäytyelee

kokki kirjoitti:

Hankalienkin asiakkaiden sulava käsittely on osa ammattitaitoa, kaikilla aloilla. Puheterapeutin toimi ei ole poikkeus.

Jos asiakkaalle jää ikävä kuva tapahtumasta, jossain on "ehkä" jotain mennyt pieleen. Herkistyneet ihmiset voivat tosin pitää empaattistakin ammattilaista julmana.

Ammattilaisen pitäisikin osata ottaa huomioon myös herkistynyt vanhempi. Jos näkee, että vanhempi järkyttyy tai loukkaantuu, sitä voi pehmentää tapaamisen lopuksi, tai viimeistään seuraavalla käynnillä ottaa asia uudelleen puheeksi.

Kaikilla palvelualoilla pitäisi vanhakin asiakas kohdata ennakkoluulottomasti ja ilman asenteita. Puheterapeutin raskas osa on yrittää saada lapsen vastahakoiset vanhemmat mukaan prosessiin, kerta toisensa jälkeen, niin että se kotona nuriseminen lopulta päättyy.

Ikäviä faktoja on vaikea kertoa, mutta vielä vaikeampi on ottaa niitä vastaan. Esim lääkärille ikävien uutisten kertominen on arkea, potilaalle ja omaisille lääkärin sanojen kuunteleminen on elämän karmeimpia hetkiä.

Lääkäri jatkaa kiertoaan parin minuutin päästä, kuulijat miettivät lääkärin sanoja elämänsä loppuun saakka.

Lopuksi vielä: terapeutti on korkeasti koulutettu, älykäs ja osaa ehkä koulutuksensakin vuoksi käsitellä omia tunteitaan ja vaikeitakin asioita. Asiakas taas voi olla taustaltaan ihan mitä tahansa; älkää yliarvioiko ihmisiä. Se mitä te pidätte itsestään selvänä, voi vaatia monelle muulle asian vääntämistä rautalangasta.

Lue lisää

aivan samaa mieltä;)) Nuorille äideille sanoisin, luottakaa ammttilaisen arvioon. Itselläni nyt 22v.nuori autismin kirjoon kuuluva nuorukainen, jolla myös aikanaan todetettiin dyspraksia ( päästy siitä). sekä edelleen yhtenä dg: puheen ymmärräyksen vaikea ymmärrys.

Tällaisen lapsen on saata ammatti-ihmisen apua.Koko perheen on oltava mukana lapsen ja nuoren kuntouksessa...Tähän vielä sen verran...että, saamme pojallemme edelleeen puheterapiaa...Asiat muuttuvat vaikemmaksi iän myötä. Tulee uusia sanoja joita ei sitten selitellä eikä kynällä piirellä.

Jos, se puheterapiautti ON oikeesti mielestänne ei ammattilainen...mitä kyllä ihmettelen. Suomessa tuo koulutus huippuluokkaa...niin sitten vaihtakaa;)) Sitä on hyväksyttävä tosia-asiat...ja silloin kun puhutaan vaikeista asioista niinkuin nyt puheenkehityksestä....vanhempien päitä ei silitellä...että, vooih...voih....Faktat kerrotaan faktoina.

Nuorille äidille ja isille antaisin vinkin liittyykää näin pt:järjestöihin. Esim. nyt vaikka Aivohalvaus- ja Dysfasialiitto..

Ymmärrän toki tuon että, varsinkin äidit...(äiti myös itse)..haluaisivat vaan nähdä tuon hyvän edistyksen ja kehityksen...Mutta, ammattilainen osaa aina kokonaisuuden...Tuolla eräs sanoikin, kun tapauksia sitten sadoittain...Ei se JUURI teidän pienokainen se ainoa tapaus sitten ole..

Niin hyviä ja erinomaisia tuloksia itse olemme saaneet ammattiauttajien erinomaisesta työn tuloksena. Että, kun ajattelen sitä kuinka vähän meilläkin puhetta poika tuotti vielä 8 vuotiaana..ja nyt tuo sanavarasto lähes ikätasolla...edelleen kuitenkin paljon käsitteitä joita ei aina ymmärrä...

Ottakaa apu vastaan kitisemättä. Eriasia vallan silloin kun kysymys on pelkästään jostain ns. kosmeettisesta jutusta kuin esim..r tai s:n sanomisesta...

Aina tuota apua ei ole vanhemmat edes saaneet...Nielkää äidit se väärä ylpeytenne. Ja ajatelkaa lastanne hänen tulevaisuuttaan..

Tähän lopuksi laitan tällaisen viestin: Autismista ja aspergersynd. ei parana hyvästä kuntouksesta koskaan mutta sen kanssa lapsi ja nuori voi oppia pärjäämään elämässään. Tämä vaatii kuitenkin pitkän kuntoutuksen ja siihen sitoutumisen...sekä vanhemmilta että lääkäreiltä että ammatti-auttajilta ja puheterapiautti on niistä hyvin keskeinen henkilö. Vain yksi monista terapapiauteista mutta ehkä se keskeisin ja tärkein...

kokki kirjoitti:

Yhdelläkään vanhemmalla ei ole niin suurta "itseluottamusta", että pystyisi olemaan ilman huolia kun lapsella on ongelmia. Vanhempi miettii joka tapauksessa tekeekö hän kaiken oikein ja tekeekö riittävästi.

Puheterapeutin tulee antaa kannustusta lapsen vanhemmille, eihän siitä pitäisi olla mitään epäselvyyttä. Mikä on puheterapeutin työn onnistumisen ennuste, jos hän laiminlyö vanhempien motivoinnin?

Onko terveydenhoitoalan ja lääketieteen opinnoissa jokin tietty kurssi, millä opetetaan suhtautumaan potilaisiin ja heidän omaisiin tunteettomasti? Jos ei ole, onko sitten niin, että mainittuihin opintoihin hakeutuvilla ei ole käsitystä ihmisten tunteista alunperinkään?

Lue lisää

Hyvä puheterapiautti TOKI tukee myös perhettä. On kuitenkin itsekästä ajatella että, voisi yksin toimia perheen tukijana. Tätä varten on olemassa eri ammattilaiset. Sairaaloiden sosiaalityöntekijät ovat näitä ihmisiä. Tai sitten on haettava ulkopuolisten apua. Puheterapiautian tärkein tehtävä ja hänellä kun saattaa olla useampinkin autettava. On lapsi ja nuori ja hänen auttamisensa. Ei vanhempien tukeminen. (vie aikaa) Ja resurssipula hänelläkin tiukassa ajankäytössään ehkä? Jos, oikeesti kysymys on vaikeasta puheenkehityksen viivästymisestä eikä sitä suinkaan vielä näin pienille lapsille edes vielä ns. lopullista dg: usein voida edes antaa...johtuen juuri tuosta että, lapsen kehityksessä tapahtuu kokoajan muutoksia...

Niin se lapsen oma Lääkäri...varatkaa häneltä aika. Käykää ja kysykää häneltä jos, jotain on epäselvää...Ja sitten myös tälläisen vinkin antaisin. Jos, sitten tuon ns. HOITO dg:saatte. Osallistukaa KELAN maksamille sopeutusvalmennuskursseille koko perhe. Siellä nämä alan ammattilaiset antavat teille perheenä tukena saatte myös asiallista tietoa. Kursseille haetaan B1-lääkärintodistuksilla Potilasjärjestöiltä saa sekä Kelasta lisä infoa...Kurssit ovat 5vrk mittaisia..ja niissä on täysi-ylöspito.... Niin moniin kursseihin mekin olemme perheenä aikanaan osallistuneet että, voin todella suositella...Älkää jääkö yksin ihmettelemään.....ns. saatte myös ns. vertaistukea koko perhe ja löydätte muitakin perheitä joilla vastaavia onglemia. Eivät sitten tunnu niin vaikeilta hyväksyä lapsenne ja nuortenne erilaisuus....vaan antaa teille voimia..

Mieluummin RUUSUJA nyt sinne ammattilaisille kuin Risuja..Ovat kuitenkin koulutettuja ihmisiä auttamaan lastanne ja myöhemmin nuortanne ja vielä myöhemmin aikuista nuortanne perhettänne.....yksin ette pärjää. Jos, sitten kysymys niinkin vaikeavasta päänalueen PYSYVÄSTÄ vammasta kuin autismi tai asperger synd...myös dyspraksiassa tarvitsette apua...ja ohjausta.

Tsemppiä....

just tätä aina kirjoitti:

Itse et osaa edes yhdyssanoja, ja silti kuvittelet olevasi viisaampi kuin puheterapeutit ja osaavasi paremmin arvioida sitä, miten lapsi saadaan puhumaan?

Antakaa prkl työrauha ammattilaisille älkääkä olko niin herkkähipiäisiä narisijoita!!!!

Lue lisää

Hätä paistaa ahdistus mikä täysin luonnollista. Kun asiat vielä uusia äidille itselleen..Myös se onko tehnyt jotain väärin? Vaikka niin ei ole, sitten toinen kun kysymys ei ole ns.perinteellisestä kehitysvamma joka ilmenee jo lapsen syntyesssä...Vaan näitä asioita tulee ilmi juuri tuossa ikävaiheessa kun lapsi on 2-vuodesta ylöspäin...Kuka haluaisi silloin ongelmia? Lapsi on niin suloinen ja valoittava..ja ihana..... Asioita on vaikea hyväksyä. Sekin vaatii aina oman aikansa...siis älä tuomitse. Erilaisen nuoren mutsina jo (poika 22v..) ja pitkän tien mekin olemme käyneet lävitse...Sitä on vaikea monesti varsinkin äitien mutta myös isien hyväksyä lapsessaan/nuoressaan se pysyvä erilaisuus....Minultakin vei vain 10 vuotta....Pojan oma biologiselta isä ei vieläkään...Ei pysty hyväksymään että, HÄNEN poikansa kuuluu autismikirjoon....eivät ole tavanneet hetko....tästä tulee nyt 14 vuotta kuluneeksi...Myös mitä vakavammasta vammasta on kysymys saattaa sitten käydä myös että, perheet hajoavat...Koska, tämä on erittäin raskasta myös vanhemmille hyväksyä....Ei siis mollata vaan yritetään ymmärtää se hätä...Asioista kun pikkuhiljaa saa myös lisäinformaatiota ja tukea....niin tavallaan riippuu sekin vanhemmasta itsestään joitakin tieto auttaa toisia ahdistaa...Mutta, asia on kuintenkin vanhempana hyväksyttävä...jos ajattelee lapsensa/nuorensa/ nuoren aikuisen parasta....

Onneksi nykyinen aviomieheni on meille turvana...ja tukena...ja myös näissä kuntoutuspalaverissa mukana...Ne eivät suinkaan lopu....vaan kestävät läpi elämän....(siis lapsen/nuoren/nuoren aikuisen)...

kandipaatti kirjoitti:

Nyt kertomasi perusteella sinulla on ihan rakentava asenne. Näet itsekin, että lapsesi on edistynyt ja osaat iloita siitä. Miksi siis kaipaat terapeutilta ITSELLESI päähäntaputtelua, "hyvin osasitte lasta auttaa, paljon on sanoja tullut"? Kyllä hän se havaitsee, ja lapsikin sen huomaa. Miksi äitiä pitäisi kehua lapsen edistyksestä? Varmasti terapeutti osaa lasta tukea ja kannustaa, ei hänen tehtävänsä ole vanhempien puutteellista itseluottamusta olla paikkaamassa vaan keskittymässä lapseen.

Lue lisää

Osa puheterapeutin työtä on myös tukea ja ohjata vanhempia ja lapsen muuta lähiympäristöä. (Joidenkin lasten kohdalla tämä voi olla jopa ensisijainen kuntoutusmuoto. Yksilöllinen puheterapia ei ole kaikissa tapauksissa tarkoituksenmukaista.) Lapsi on luonnollisesti ensisijainen asiakas, mutta vanhempien kannustaminen ja ohjaaminen tukee lapsen kehitystä. Kuten Kandipaatti itse totesit, lapsi kommunikoi eniten lähi-ihmistensä kanssa ja oppii eniten näissä vuorovaikutustilenteissa. Puheterapeutti voi pyrkiä antamaan "lisäeväitä" näihin tilanteisiin suoran puheterapian rinalla tai sen sijasta. (En tosin ole kuullut kenestäkään, joka saisi jopa 3 tuntia viikossa puheterapiaa. / JA tietysti, jos vanhempi tarvitsee muuntyyppistä tukea, hänet tulisi ohjata eteenpäin myös sitä saamaan. )

En usko, että puheterapeutin on ollut tarkoitus vähätellä aloittajan lapsen edistymistä tai lannistaa tämän äitiä. Mutta tuskin tuo äitikään on, mitenkään huomionhaluinen tai yliherkkä. Se, jos vuorovaikutustilanteessa muodostuu väärinkäsityksiä, ei luonnollisestikaan ole jomman kumman osallistujan syytä. Aina voi tietysti miettiä sitä, kuinka itse asioita ilmaisee ja tulkitseeko toisten puhetta liian herkästi negatiiviseksi. Tämäntyyppisistä asioista keskusteltaessa ei aina voi kaikinpuolin onnistua ammattilaisetkaan.

kandipaatti kirjoitti:

Otat kaiken herkästi itseesi, ja kaikenmaailman hömppänettipalstojen kirjoituksetkin otat liian vakavasti. Ei ihme että jäit kelaamaan jokaista terapeutin sanomista ja sanomattajättämistä.

Toistan jo sanomani: keskity lapseesi, äläkä omaan hekkoon itsetuntoosi.

Lue lisää

Jostain syystä näytät itsekin ottavan vähän koomisen paljon kierroksia. Mitä, jos itse keskittyisit johonkin muuhun?

:D halaa menee kouluun! Olen käynyt lapsen kanssa yli vuoden puheterapeutin luona eikä mitään ihmettä ole tapahtunut kuin vain pientä lässytystä ja eivät ole saanut lasta puhumaan ! Eikä edes suvaitse antaa lausunto tutkimuksiin lääkärin kuin Hei me vanhemmat ollaan rikkaita pitäisi itse hoita tämäkin maksa yksityiselle kuka tutki. Mutta noi käynnit on aivan turha he eivät tee mitään kuin vain tuijota omassa huoneessa ja luule että ovat saanet aikaseksi mitään. Näiden käyntien jälkeen minulta lähti työpaikka koska jouduin pois töistä useasti mutta mitäs heillä ,raha juokse tilille heillä on ihansama mitä lässyttää ja passota..

Olipa asiaton ja ylimielinen loppu.

Ja miten he lapsia tue haluaisin tiedä ? Olen käynyt puheterapeutilla lapsen kanssa eikä nähnyt kertakaan että se kehittäisi lapsen puhetta millään tavalla , mulkkuile vain siinä.ja seuraa mikä on aika tylsä . Tunnin käynti ja perhee kärsi , istu loppupäivästä palkatomana kotona ja päoväkodissa missä hän on se 8 tuntia oppisi paljon ennemän !!!! Havaintoja voi tehdä myös päiväkodeissa ja saadaa kirjallisia papereita. Tämä sana puheterapeutit on pelkää turhaa rahoitusta keksittyä!

Meidän elämässä puheterapeutti "viivähti" kolme vuotta. Sen aikaa kesti puheen kuntouttaminen. Ei siitä puheterapeutista mikään sydänystävä minulle tullut, enkä kaikistellen siitä pitänyt, mutta eihän sillä ole mitään väliä kun lapsen vuoksi siellä kuljin.
Ehkä puheterapeuttinne halusi vaan korostaa sitä, että ymmärrät kuinka tärkeää puheen kehittyminen on. Jos torjut hänen sanomisensa, terapeutti hätääntyy, ettet ymmärrä puheen merkitystä lapsen kehitykselle. Ok, ehkä hän olisi nätimmin voinut asioita ilmaista, mutta anna hänelle mahdollisuus keskittyä lapsen auttamiseen. Jookos-kookos?

Meillä on upea terapeutti joka on saanut jo kahden lapsen sanaiset arkut avatuksi, noh, raolleen :D selkeä ero on siinä milloin puheterapiassa on käyty säännöllisesti ja milloin on ollut taukoa. Nyt kesällä kehisyt on pysähtynyt tykkänään vaikka sitä kuinka yrittää parhaansa tehdä, päiväkoti ja puheterapia ovat kullanarvoisia.

Tosin meidän terapeuttimme osaa myös kohdella asiakkaitaan ja heidän vanhempiaan kuin ihmisiä jotka tarvitsevat vähän myötätuntoakin. Oman lapsen ongelmat ovat aina arka aihe, ja ihminen jolla on ehkä vain huono päivä, voi satuttaa pahasti sitä kautta. Hyvä terapeutti ymmärtää myös sen.

Onko alueellanne muita terapeutteja? Meidänkin totesi ensimmäisellä käynnillä että henkilökemiat ovat tärkeä osa kuntoutusta, jos joku porukassa (lapsi, vanhemmat, terapeutit) ei tunne oloaan hyväksi prosessissa, jokin ratas pitää ehkä vaihtaa. Sanoi että jos on pienikin tunne siitä että ei tultaisi toimeen, hän antaa muiden terapeuttien yhteystietoja.

Kysy. Kelaan voisi soittaa, nehän sen kai maksavatkin, teilläkin? Voi myös olla ettet ole ainut jolla on terapeutista sanottavaa.

***

Heippa! Toivottavasti tilanteeseen on tullut jonkinlainen ratkaisu. Kyllä terapian toimivuuden kannalta on oleellista että terapeutin kanssa tullaan toimeen. Ehkä terapeutti ei osannut tuoda tarpeeksi mukavasti ilmi mielipiteitään, mutta ei toki kannata masentua! Totuus on, että jokainen lapsi kehittyy eri aikaan ja etenkin nopeasti kävelemään oppineet lapset alkavat monesti puhumaan vasta n. 3-vuotiaina, sillä heidän kaikki keskittymisensä menee kävelemään oppimiseen. Useimmat lapset oppivat puhumaan n. 2-vuoden ikäisinä, mutta jos 3-vuotias lapsi puhuu vähän, ei se ole mikään kriisin paikka. Eihän se haittaa vaikka puheterapeutti ei näekään samalla tavalla lapsesi kehitystä, jos ITSE tiedät mitä on tapahtunut lapsen kehityksessä! Muista myös itse kannustaa lastasi puhumaan, pelatkaa pelejä yhdessä ja yksi tärkeä asia, mitä vanhemmat eivät aina hoksaa: anna lapselle mahdollisuus vastata itse, jos häneltä kysytään jotain! Uskon, että asiat selviävät vielä. Tsemppiä jatkoon!

Kuin että oletpa uskomaton nössö. Kalastelet itsellesi hyväksyntää oikein kaksin käsin. Lapsesta viis.

Kaikenlaisia äitejä. Johan tuosta huomaa mistä ne lapsen ongelmat alunperinkin juontaa.

Lueppa nuo komentteni tuolta ylhäältä. Minulla kun todella kokemusta. Jo takana. En itse lyttää ketään. Tällähetkellä olen myös tukihenkilö 15v-aspergerpojalle ja hänen yh-äidilleen.

Asiat asioita. Jotka, täytyy selvittää kysymys on SINUN lapsestasi. Ja jos, joku ammattilainen sinut lyttää...Älä lannistu...Niin paljon erilaisia ammattilaisia meilläkin takana. Ota vaan se apu vastaan mitä saat...ja tämä terapiauttia on myös lupa vaihtaa...jos, yhteistyö ei suju...Ihan pienistä ei pidä masentua... Kokemuksen rinta- äänellä nyt tämän sanon...Näihin kuntoustuspalavereihin sitten jos, jouduttu sinulla mahdollisuus myös saada ottaa siihen mukaan ammattilainen. Kelan palveluneuvoja muuten sellainen henkilö jolta voit kysellä jos, haluat vaihtaa terapiauttia miten toimia...Mikäli Kela teillä puheterapiautin palvelut nyt maksaa...asiat kannattaa aina selvittää...ei pidä lannistua vähästä...Mutta, muista puheteriautti ei ole sinun terapiauttisi...Jos, tarvitset lisä apua itsellesni hanki sitä rohkeasti....

Tsemppiä...ja jaksamista sinulle;)

Turhaa mikä turhaa, itsekin olet täällä, lienet sitten vähemmän mukava ja minä myös?

Minua kiinnostaisi tietää, onko kenelläkään kokemusta peräti 13-vuotiaaksi venähtäneen lapsen sanallisen viestinnän ongelmista, jotka ovat ilmaantuneet murrosiän myötä.

Lapsi puhui pitkiä lauseita 11-kuisena, oppi spontaanisti lukemaan 5-vuotiaana ja tv:n tekstityksiä joitakin kuukausia myöhemmin sekä kirjoittamaan omia tarinoita.

Murrosiän tullen hän jättäytyi koulussa puhumattomaksi (taustana jälkeenpäin tiedoksi saatu jatkuva kiusaaminen myös oppitunneilla) ja myös kirjoittamattomaksi. Koevastaukset ok, mutta aineet, esseet ja mikä tahansa pitempien omien lauseiden tuottaminen täysin mahdotonta.

Nyt tutkittu vuoden, neurologinen kielellinen ja muistin vaikeus todettu mutta epäilen Aspergeria. Hoitotiimi ei noteeraa Asperger-pelkoani, mutta ei kykene sitä sulkemaan poiskaan.

Loppuu hermo. Tyttö on kiltti ja älykäs kuin mikä, mutta yksikään opettaja ei ole yläkoulussa kuullut hänen puhuvan koko vuonna.

Minä sentään kommentoin itse aihetta, sinun viestisi ei antanut keskusteluun yhtään mitään.

Kävin juuri kehumasta paria fiksunoloista tyyppiä tuolla muilla palstoilla, joten eipäs yleistetä :)

Ihmettelen asennettasi täällä palstalla!

Otat jotenkin niin henkilökohtaisesti tämän jutun.
Onko niin, että olet hakenut logopediaa lukemaan,mutta et ole päässyt ja nyt "pädet" täällä sivustoilla ja mustamaalaat negatiivisesti oikeita ammattilaisia!?

Lähde täältä ja hae apua itse,usko pois,voit löytää elämän! ;)

Älkää vanhemmat luottako näihin sivustoihin,ei täällä ammattilaisten apua saa! :)

tähän ammattikasvattajille, lähinnä lastentarhanopettajille: Koittakaa jättää se pokkurointi ja itsenne ylentäminen vähemmälle. Ei ole lasten ja perheiden vika, kun teillä ei älli riittänyt koululaisia opettamaan. Ottakaa huomioon lastenhoitajat ihmisinä, älkääkä koettako kaikkia töitä heillä teetättää. Ja on muuten tosi paskamaista, hakea lapsia hoidosta, kun seisotte pihalla tumput suorina ja nassu väärinpäin.

tähän.. kirjoitti:

tähän ammattikasvattajille, lähinnä lastentarhanopettajille: Koittakaa jättää se pokkurointi ja itsenne ylentäminen vähemmälle. Ei ole lasten ja perheiden vika, kun teillä ei älli riittänyt koululaisia opettamaan. Ottakaa huomioon lastenhoitajat ihmisinä, älkääkä koettako kaikkia töitä heillä teetättää. Ja on muuten tosi paskamaista, hakea lapsia hoidosta, kun seisotte pihalla tumput suorina ja nassu väärinpäin.

Lue lisää

Lastentarhanopettajan tutkinto on yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa suoritettava korkeakoulututkinto. Mikäli itselläsi on älynvajausta, älä yleistä omaa alemmuudentuntoasi siitä koskemaan korkeasti koulutettuja ihmisiä.

En ihmettele, vaikka sinun lapsesi ei puhuisi ikinä, sinä varmaan kotona vain mökötät verhonraosta ja kadehdit ohikulkijoita pilsneripullo taskussa ja rööki kourassa.

Olen tuon pistetyypin kanssa ihan samoilla linjoilla. Vaihda puheterapeuttia vain, jos siitä on lapselle haittaa. Jos lapsi hyötyy siitä, niin ota vastaan puheterapeutin palaute, vaikka se sinua vähän nipistäisikin nahasta.

Korjaan tuon yhden kommenttia; puheterapia samoin kuin päivähoito kuntoutusmuotoina ovat sellaisia, että ne vaikuttavat piilevästi ja pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi koko kevään puheterapiassa käyneen lapsen puhe ei etene, mutta kesätauon aikana mennään roimasti eteenpäin. Tämä ei siis tarkoita, että puheterapiasta ei ole mitään hyötyä ja kesällä lapsi kehittyi, vaan, että koko kevään on ollut piilevää etenemistä, joka sitten kesätauolla pulpahti pintaan.

kovasti kompaten kirjoitti:

Olen tuon pistetyypin kanssa ihan samoilla linjoilla. Vaihda puheterapeuttia vain, jos siitä on lapselle haittaa. Jos lapsi hyötyy siitä, niin ota vastaan puheterapeutin palaute, vaikka se sinua vähän nipistäisikin nahasta.

Korjaan tuon yhden kommenttia; puheterapia samoin kuin päivähoito kuntoutusmuotoina ovat sellaisia, että ne vaikuttavat piilevästi ja pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi koko kevään puheterapiassa käyneen lapsen puhe ei etene, mutta kesätauon aikana mennään roimasti eteenpäin. Tämä ei siis tarkoita, että puheterapiasta ei ole mitään hyötyä ja kesällä lapsi kehittyi, vaan, että koko kevään on ollut piilevää etenemistä, joka sitten kesätauolla pulpahti pintaan.

Lue lisää

Oletpas saanut tylyä tekstiä puheterapeutilta. Kyllä asioita voi sanoa nätistikin. Tunnen erään henkilön, joka oppi vasta 3-vuotiaana puhumaan ja hän on nyt jo yli 30-vuotias akateemisesti koulutettu ja hyvässä ammatissa. Eli ei peli ole menetetty koulumenestyksen suhteenkaan vielä lapsellasi. Vaikeuksia voi toki tulla, mutta sitten etenette niillä eväin kuin on annettu ja sitä ei voi puheterapeuttikaan varmaksi ennustaa vielä.

Eikö kandipaatti ja muut samanlaisia kommentteja jakaneet sitten tiedosta sitä asiaa, että ammatissa kuin ammatissa on aina niitä, jotka on täysiä piruja. Ei puheterapeutti voi teidän lapsenne suhteen vielä tehdä ennustusta kolmen vuoden päähän. Jos lapsenne on nytkin oppinut lyhyessä ajassa kymmeniä sanoja, on sanainen arkku saattanut juurikin alkaa aueta toden teolla. Odotelkaa rauhassa ja nauttikaa lapsen kehityksestä! Eikä tarvitse olla lytätty äiti, vaan voi laittaa hiukan kampoihinkin ja huomauttaa, että eikös nyt olla vähän turhan negatiivisia ja ettei halua miettiä vielä monen vuoden takaisia asioita, vaan eiköhän edetä nyt tilanteen mukaan parhaalla mahdollisella tavalla ja katsotaan sitten kouluvaiheessa, että missä mennään.

Ylipäätään tätä nykyä on ihan liikaa tuota "paskaa niskaan vaan" -asennetta. On minullekin sanottu erään perheenjäsenen onnettomuuden yhteydessä ilkein elein ja äänenpainoin, ettei toivoa enää ole, mutta minäpä en menettänyt koskaan toivoa ja perheenjäsenpä toipui kaikkien hämmästykseksi ennalleen. En olisi noina kauhun hetkinä halunnut kuulla "totuuksia", jotka olivat lopulta valheita.

Joskus tuntuu, että toiset ammatti-ihmiset purkavat omaa pahaa oloaan omiin potilaisiinsa ja asiakkaisiinsa. Kukaanhan ei voi sitä tietää, eikä siitä vaatia vastuuseen. Onhan sitä paljon erilaista henkistä väkivaltaa työyhteisöiden sisälläkin eli miksei siis myös ulospäin. Miettikääpä sitä.

Tylypahka kirjoitti:

Oletpas saanut tylyä tekstiä puheterapeutilta. Kyllä asioita voi sanoa nätistikin. Tunnen erään henkilön, joka oppi vasta 3-vuotiaana puhumaan ja hän on nyt jo yli 30-vuotias akateemisesti koulutettu ja hyvässä ammatissa. Eli ei peli ole menetetty koulumenestyksen suhteenkaan vielä lapsellasi. Vaikeuksia voi toki tulla, mutta sitten etenette niillä eväin kuin on annettu ja sitä ei voi puheterapeuttikaan varmaksi ennustaa vielä.

Eikö kandipaatti ja muut samanlaisia kommentteja jakaneet sitten tiedosta sitä asiaa, että ammatissa kuin ammatissa on aina niitä, jotka on täysiä piruja. Ei puheterapeutti voi teidän lapsenne suhteen vielä tehdä ennustusta kolmen vuoden päähän. Jos lapsenne on nytkin oppinut lyhyessä ajassa kymmeniä sanoja, on sanainen arkku saattanut juurikin alkaa aueta toden teolla. Odotelkaa rauhassa ja nauttikaa lapsen kehityksestä! Eikä tarvitse olla lytätty äiti, vaan voi laittaa hiukan kampoihinkin ja huomauttaa, että eikös nyt olla vähän turhan negatiivisia ja ettei halua miettiä vielä monen vuoden takaisia asioita, vaan eiköhän edetä nyt tilanteen mukaan parhaalla mahdollisella tavalla ja katsotaan sitten kouluvaiheessa, että missä mennään.

Ylipäätään tätä nykyä on ihan liikaa tuota "paskaa niskaan vaan" -asennetta. On minullekin sanottu erään perheenjäsenen onnettomuuden yhteydessä ilkein elein ja äänenpainoin, ettei toivoa enää ole, mutta minäpä en menettänyt koskaan toivoa ja perheenjäsenpä toipui kaikkien hämmästykseksi ennalleen. En olisi noina kauhun hetkinä halunnut kuulla "totuuksia", jotka olivat lopulta valheita.

Joskus tuntuu, että toiset ammatti-ihmiset purkavat omaa pahaa oloaan omiin potilaisiinsa ja asiakkaisiinsa. Kukaanhan ei voi sitä tietää, eikä siitä vaatia vastuuseen. Onhan sitä paljon erilaista henkistä väkivaltaa työyhteisöiden sisälläkin eli miksei siis myös ulospäin. Miettikääpä sitä.

Lue lisää

kiva kun on vielä fiksujakin ihmisiä.

ihmettelen miksi tälläisellekin palstalle eksyy noita inhottavia ihmisiä,jotka nauttivat muiden ihmisten loukkaamisesta.
itsetunnossani ei ole mitään vikaa,mutta raivostuttaa tyypit,jotka antavat typeriä ilkeitä kommentteja suotta.
toivottavasti kandibaatti ei ole puheterapeutiksi opiskeleva.kauheeaa,jos lapset ja vanhemmat joutuvat tuollaista tunteetonta psykopaattia sietämään.
pitäisi olla psykologiaa pueheterapeutiksi opiskelevilla.tai mitä se auttaa,kun joku on paha,niin paha on vaikka mitä lukisi..

äitii kirjoitti:

kiva kun on vielä fiksujakin ihmisiä.

ihmettelen miksi tälläisellekin palstalle eksyy noita inhottavia ihmisiä,jotka nauttivat muiden ihmisten loukkaamisesta.
itsetunnossani ei ole mitään vikaa,mutta raivostuttaa tyypit,jotka antavat typeriä ilkeitä kommentteja suotta.
toivottavasti kandibaatti ei ole puheterapeutiksi opiskeleva.kauheeaa,jos lapset ja vanhemmat joutuvat tuollaista tunteetonta psykopaattia sietämään.
pitäisi olla psykologiaa pueheterapeutiksi opiskelevilla.tai mitä se auttaa,kun joku on paha,niin paha on vaikka mitä lukisi..

Lue lisää

Korjaan: logopedian opintoihin Kuuluu psykologiaa.

Ja vähän kommentoisin Tylypahkallekin: Puheterapeutin työhön kuuluu havaita ongelmat ja liian suuret poikkeamat riittävän ajoissa. Vaikka vanhemmasta tuntuisi, että halauisi vain nauttia edistysaskelista - olivat ne sitten pieniä tai isoja - oikeasti voi olla liian myöhäistä, jos terapiaa ja kuntoutusta vetkutellaan. Lapsen on saatava kuntoutusta herkkyyskaudellaan, sillä sama tai edes isompi määrä terapiaa ei ole enää myöhemmin vaikuttavaa. Terapeutti tosiaankin näkee paljon lapsia samassa tilanteessa ja tietää, koska riski saada ongelmia myöhemmin kasvaa liian suureksi. Oli kuitenkin ihana lukea kannustava tarinasi siitä, miten perheenjäsen kaikkien epäilyistä huolimatta toipui! Ja olet aivan oikeassa siinä, että joskus terveydenhuoltoalan ihmisiltä tunnutaan vaativan ihmeitä, jolloin se varmasti lisää stressiä ja tämä paha olo ääripisteessä näkyy tietysti myös asiakastyön puolella...

Viimeiseksi muistuttaisin kaikkia puheterapian turhuutta epäileviä: puheterapeuteille on enemmän tunkua kuin he voivat ottaa asiakkaita vastaan. Aivan varmasti tämä motivoi heitä priorisoimaan ja ottamaan asiakkaita, jotka oikeasti tarvitsevat kuntoutusta, ja myös järjestämään terapiaa, joka mahdollisimman tehokkaasti ja varmasti heidän asiakkaitaan auttaa. Taatusti he yrittävät tehdä parhaansa, jotta he voisivat auttaa asiakkaitaan, mutta vanhemmat ovat usein itsekin kriisi-tilassa, kun lapsen kehityksessä ilmenee epänormaaliutta. Tällaisessa tilanteessa on turha syytellä terapeuttia tunteettomaksi tai vanhempia herkkähipiäiseksi, koska ongelmat johtuvat itse tilanteesta, eivät sen osapuolista.

Puheterapeutteja on varmaan erilaisia, toiset parempia kuin toiset, kuten muidenkin ammattien edustajia. Kuntapuolella tuskin kuitenkaan on huonompia puheterapeutteja, eiköhän pitkän koulutuksen jälkeen halua tehdä työssään parasta jälkeä. Oman lapsen hoitaminen tuskin onnistuu aina muiltakaan ammatin edustajilta, eiköhän siinä ole liian läheinen suhde?!

Minä tunnen myös fysioterapeuttiäidin, jonka oma lapsi on käynyt toisella fysioterapiassa. Ei se kuule ole ammattitaidon puutetta, jos omallakin lapsella sattuu jotakin pulmia olemaan, samalla tavalla niitä voi olla kuin muillakin. Omaa lasta tuskin moni voi ottaa terapiaan, eivätköhän kaikki vie lapsensa toiselle. Eiväthän opettajatkaan opeta omia lapsiaan. Eivätkä hammaslääkärit poraa omien lasten hampaita. En usko.

Omituinen ja tietämätön kannanotto siitä, että terapeutin oma ammattitaito ei olisi riittänyt. Olen puheterapeutti, jonka omalla lapsella on oppimisen vaikeuksia. Puheen- ja kielenkehityksen poikkeamiin vaikuttaa myös perimä ja näin myös puheterapeutille itselleen voi aivan hyvin syntyä lapsi, jolla on puhe- tai oppimisen vaikeuksia tai joka on vammainen. Tällaisessa tapauksessa terapeutti itsekin on ennen kaikkea ÄITI! Hän on samalla tavalla suruissaan ja huolissaan lapsestaan vaikka tietääkin enemmän näistä asioista. Hänen tulee antaa lapselleen ehdotonta äidin rakkautta ja hoivaa, ei toimia tämän terapeuttina. Se, että äiti tässä tapauksessa toimisi myös lapsensa terapeuttina vääristää äidin ja lapsen suhdetta. Ethän varmaan pidä ammattitaidottomana sellaista syöpälääkäriäkään, jonka perheenjäsen saa syövän?

Otsikostasi voisi luulla, että olet korkeasti koulutettu ammattilainen, mutta tekstisi paljastaa, ettet ole.

Jos sinua viisaampi tietää enemmän ja sanoo sen, kyseessä ei ole kiusaaminen vaan työ, johon hänet on palkattu ja koulutettu.

Jos juntilla ei kantti kestä sitä, että asiantuntija on häntä viisaampi, pysyköön kotona.

En epäile sitä, etteikö puheterapeutti ajattelisi asiakkaan parasta. Olen kuitenkin huomannut pienen poikani äitinä, että puheterapeutitkaan eivät kaikki omaa perusammatitaitoakaan (toki syynä voi olla se, että ura on jollakin vasta alussa). Kävi nimittäin niin, että ensimmäïsiä kertoja (kyse kahdesta kerrasta) kun vein 3-vuotiasta poikaani puheterapiaan, puhui terapeutti minulle, että kyllä siitäkin voi paljon tehdä johtopäätöksiä, kun lapsi ei ota kontaktia ja haluaa leikkiä yksinään. Tämä tuntui uskomattoman ammattitaidottomalta lausahdukselta, koska jos ja kun poikani ei tahtonut leikkiä terapeutin kanssa, ei se suinkaan johtunut siitä, että hän haluaisi vain ja yksinomaan leikkiä yksin. Puheterapeutille ei tullut mieleenkään, että poikani ei tahtonut nimenomaan leikkiä hänen kanssaan. Menin toiselle puheterapeutille ja poikani sanoo minulle jo ovella, että mene vaan äiti pois. On hieno tunne, kun lapsi on tyytyväinen. Se on todella tärkeä mittari. Lapsessani ei ole koskaan ollut mitään autistisia piirteitä. Hän on aina ollut kiinnostunut muiden seurasta, mutta ei jostain syystä hyväksynyt tätä ensimmäistä terapeuttia, vaikka suhtauduin kovin positiivisesti. Niinpä puheterapeutin palaute tuntui kovin kummalliselta ja mietin, olinkohan tullut sittenkin jonkin sortin psykologin vastaanotolle.

äide kirjoitti:

En epäile sitä, etteikö puheterapeutti ajattelisi asiakkaan parasta. Olen kuitenkin huomannut pienen poikani äitinä, että puheterapeutitkaan eivät kaikki omaa perusammatitaitoakaan (toki syynä voi olla se, että ura on jollakin vasta alussa). Kävi nimittäin niin, että ensimmäïsiä kertoja (kyse kahdesta kerrasta) kun vein 3-vuotiasta poikaani puheterapiaan, puhui terapeutti minulle, että kyllä siitäkin voi paljon tehdä johtopäätöksiä, kun lapsi ei ota kontaktia ja haluaa leikkiä yksinään. Tämä tuntui uskomattoman ammattitaidottomalta lausahdukselta, koska jos ja kun poikani ei tahtonut leikkiä terapeutin kanssa, ei se suinkaan johtunut siitä, että hän haluaisi vain ja yksinomaan leikkiä yksin. Puheterapeutille ei tullut mieleenkään, että poikani ei tahtonut nimenomaan leikkiä hänen kanssaan. Menin toiselle puheterapeutille ja poikani sanoo minulle jo ovella, että mene vaan äiti pois. On hieno tunne, kun lapsi on tyytyväinen. Se on todella tärkeä mittari. Lapsessani ei ole koskaan ollut mitään autistisia piirteitä. Hän on aina ollut kiinnostunut muiden seurasta, mutta ei jostain syystä hyväksynyt tätä ensimmäistä terapeuttia, vaikka suhtauduin kovin positiivisesti. Niinpä puheterapeutin palaute tuntui kovin kummalliselta ja mietin, olinkohan tullut sittenkin jonkin sortin psykologin vastaanotolle.

Lue lisää

Tuntuu että joillain terapeuteilla yms. ei ole itsellään ihan käsitystä siitä miten pienillä asioilla voi vaikuttaa siihen miltä sanoma kuullostaa vaikka sisältö olisi ihan sama. En vanhemman kannalta eri asia kuulla että kolmevuotiaan puhevaikeudet tulevat vaikuttamaan pärjäämiseen koulussa kuin että sanoataan että jos terapia ei auta ja vaikeudet jatkuvat niin se tulee vaikuttamaan pärjäämiseen koulussa. Ensimmäinen lause on varma tuomio tulevasta (miksi sitten edes käydään terapiassa???), toinen antaa toivoa mutta kertoo kuitenkin mahdollisuuden että vaikeuksia voi olla odotettavissa.

Muistan itse hyvin kun omalle pojalleni ennustettiin päiväkodissa nelivuotiaana varmoja vaikeuksia koulussa koska oli hiljainen ja arka eikä heillä ilmisesti ollut kunnollista käsitystä hänen taidoistaan. Väläyteltiin jo erityisluokalle menemistä yms. Oikeastaan mitään positiivista pojassa ei nähty. Kuitenkin nämä arvioijat olivat kasvatusalan ammattilaisia jotka ovat nähneet satoja lapsia uransa varrella. Sitten kun poika siirtyi hetken päästä toiseen päiväkotiin niin äkkiä mitään ongelmia ei enää ollutkaan ja poika oppi lukemaan 5-vuotiaana. Nyt poika on ollut kolme vuotta koulussa ja on luokkansa parhaita poikia joka on saanut stipendejä yms.

Tera-P-eutti kirjoitti:

Tuntuu että joillain terapeuteilla yms. ei ole itsellään ihan käsitystä siitä miten pienillä asioilla voi vaikuttaa siihen miltä sanoma kuullostaa vaikka sisältö olisi ihan sama. En vanhemman kannalta eri asia kuulla että kolmevuotiaan puhevaikeudet tulevat vaikuttamaan pärjäämiseen koulussa kuin että sanoataan että jos terapia ei auta ja vaikeudet jatkuvat niin se tulee vaikuttamaan pärjäämiseen koulussa. Ensimmäinen lause on varma tuomio tulevasta (miksi sitten edes käydään terapiassa???), toinen antaa toivoa mutta kertoo kuitenkin mahdollisuuden että vaikeuksia voi olla odotettavissa.

Muistan itse hyvin kun omalle pojalleni ennustettiin päiväkodissa nelivuotiaana varmoja vaikeuksia koulussa koska oli hiljainen ja arka eikä heillä ilmisesti ollut kunnollista käsitystä hänen taidoistaan. Väläyteltiin jo erityisluokalle menemistä yms. Oikeastaan mitään positiivista pojassa ei nähty. Kuitenkin nämä arvioijat olivat kasvatusalan ammattilaisia jotka ovat nähneet satoja lapsia uransa varrella. Sitten kun poika siirtyi hetken päästä toiseen päiväkotiin niin äkkiä mitään ongelmia ei enää ollutkaan ja poika oppi lukemaan 5-vuotiaana. Nyt poika on ollut kolme vuotta koulussa ja on luokkansa parhaita poikia joka on saanut stipendejä yms.

Lue lisää

Ja kysy sieltä itsellesi parempaa itsetuntoa. Hassua että itsetuntosi on noin kolhuilla vieläkin vaikka pojallasi on kaikki hyvin.

Hassua on, ettei itsetuntosi ole parantunut edes noista kymmenvuotiaan ansaisemista stipendeistä. Hukkaan on mennyt sekin suitsutus.

Terapeuttejakin on hyvin erilaisia. Osa heistä on päteviä ja osaavia. Ja joillekkin ehkä alanvaihdos tekisi hyvää. Tuntematta sen kummemmin kyseistä terapeuttia on vaikea sanoa mitään kummepaa, mutta jos hän oikeasti on sitä mieltä että 3 vuotiaan puheen viivästyminen on selvä merkki siitä ettei lapsi vääjämättä pärjää elämässä, niin kyseisellä terapeutilla olisi korkea aika katsoa peiliin ja vetää johtopäätökset.

äidit sairaita kirjoitti:

Ja kysy sieltä itsellesi parempaa itsetuntoa. Hassua että itsetuntosi on noin kolhuilla vieläkin vaikka pojallasi on kaikki hyvin.

Hassua on, ettei itsetuntosi ole parantunut edes noista kymmenvuotiaan ansaisemista stipendeistä. Hukkaan on mennyt sekin suitsutus.

Lue lisää

Vanhempien itsetunto ja terapeuttien ammattitaito ovat eri asioita.
Mutta kuten sinunkin viestisi toditaan niin tässä maassa ilkeys on ainoa ehtymätön luonnonvara.

äide kirjoitti:

En epäile sitä, etteikö puheterapeutti ajattelisi asiakkaan parasta. Olen kuitenkin huomannut pienen poikani äitinä, että puheterapeutitkaan eivät kaikki omaa perusammatitaitoakaan (toki syynä voi olla se, että ura on jollakin vasta alussa). Kävi nimittäin niin, että ensimmäïsiä kertoja (kyse kahdesta kerrasta) kun vein 3-vuotiasta poikaani puheterapiaan, puhui terapeutti minulle, että kyllä siitäkin voi paljon tehdä johtopäätöksiä, kun lapsi ei ota kontaktia ja haluaa leikkiä yksinään. Tämä tuntui uskomattoman ammattitaidottomalta lausahdukselta, koska jos ja kun poikani ei tahtonut leikkiä terapeutin kanssa, ei se suinkaan johtunut siitä, että hän haluaisi vain ja yksinomaan leikkiä yksin. Puheterapeutille ei tullut mieleenkään, että poikani ei tahtonut nimenomaan leikkiä hänen kanssaan. Menin toiselle puheterapeutille ja poikani sanoo minulle jo ovella, että mene vaan äiti pois. On hieno tunne, kun lapsi on tyytyväinen. Se on todella tärkeä mittari. Lapsessani ei ole koskaan ollut mitään autistisia piirteitä. Hän on aina ollut kiinnostunut muiden seurasta, mutta ei jostain syystä hyväksynyt tätä ensimmäistä terapeuttia, vaikka suhtauduin kovin positiivisesti. Niinpä puheterapeutin palaute tuntui kovin kummalliselta ja mietin, olinkohan tullut sittenkin jonkin sortin psykologin vastaanotolle.

Lue lisää

Jos lapsi ei ota kontaktia vanhempaansa, jotain on pahasti pielessä. Et kykene näkemään omaa tilannettasi itsekeskeisyytesi vuoksi, samalla pilaat lapsesi kehityksen. Eipä sitten ihme, että purat turhautumiasi täällä etkä esim. ystävien kanssa, sillä eihän sinulla voi sellaisia olla.

Puheterapeutti on korkeakoulutettu ammattilainen. Mikäs sinä olet?

äide kirjoitti:

En epäile sitä, etteikö puheterapeutti ajattelisi asiakkaan parasta. Olen kuitenkin huomannut pienen poikani äitinä, että puheterapeutitkaan eivät kaikki omaa perusammatitaitoakaan (toki syynä voi olla se, että ura on jollakin vasta alussa). Kävi nimittäin niin, että ensimmäïsiä kertoja (kyse kahdesta kerrasta) kun vein 3-vuotiasta poikaani puheterapiaan, puhui terapeutti minulle, että kyllä siitäkin voi paljon tehdä johtopäätöksiä, kun lapsi ei ota kontaktia ja haluaa leikkiä yksinään. Tämä tuntui uskomattoman ammattitaidottomalta lausahdukselta, koska jos ja kun poikani ei tahtonut leikkiä terapeutin kanssa, ei se suinkaan johtunut siitä, että hän haluaisi vain ja yksinomaan leikkiä yksin. Puheterapeutille ei tullut mieleenkään, että poikani ei tahtonut nimenomaan leikkiä hänen kanssaan. Menin toiselle puheterapeutille ja poikani sanoo minulle jo ovella, että mene vaan äiti pois. On hieno tunne, kun lapsi on tyytyväinen. Se on todella tärkeä mittari. Lapsessani ei ole koskaan ollut mitään autistisia piirteitä. Hän on aina ollut kiinnostunut muiden seurasta, mutta ei jostain syystä hyväksynyt tätä ensimmäistä terapeuttia, vaikka suhtauduin kovin positiivisesti. Niinpä puheterapeutin palaute tuntui kovin kummalliselta ja mietin, olinkohan tullut sittenkin jonkin sortin psykologin vastaanotolle.

Lue lisää

Ihanaa lukea, että teille kuuluu hyvää! :)
Oma tyttöni ,jolla oli puheviivästymä, kympinoppilas, on taidepainotteisella luokalla ,opiskelee englantia ja saksaa.MIssään ei ongelmaa.

Hänellä oli ihana oma puheterapeutti, mutta (loman)sijainen, juuri valmistunut puheterapeutti antoi huonoja arvioita,kun tyttöni oli sanonut sorsan kuvasta, että "lintu"," tämä nuori puheterapeutti olisi halunnut tyttöni tunnistavan siis linnun rodun!!! :o

Minä protestoin asiaa ja puheterapeutin näkökannoille nauroi ekaluokanopettajakin aikanaan...:)
Lykkyä tykö vaan kaikessa, kyllä te pärjäätte!

"Dysfaatikon paikka on tavallisessa luokassa eikä missään muualla."

kyllä hieman epäilen kantaasi, sen perusteella mitä itse olen jo nähnyt ja historiaan katselen,
en siis arvioi itse eteenpäin ja luule, minulla ei olisi siihen kykyjäkään.

Katselen niin omia, kuin satojen harraste ja koulukaverien elämää, jo elettyä.

Eli olen sitä mieltä että jokainen haluaa olla kaltaisessaan seurassa ja siitä ylöspäin ponnistaa,
moni häpeää ja masentuu ollessaan porukan heikoin lenkki.
Toiseksi, ei ole niin pätevää ja jaksavaa henkilöa joka opettaa eritasoisia oppilaita,
siinä "Dysfaatiko" jää aina vähemmälle opetukselle.

Nän katsoo omien 2 1 ja yllättäen kolmen 3-4 vuotiaan saanut (olimme kummeja ja heidän vanhempansa kuolivat onnettomuudessa heti, samoin meillä oli kaksoishäät ), iskä, eli meillä oli kuusi joiden suurin ikäero on 2 vuotta.

tiedä-älä luule kirjoitti:

"Dysfaatikon paikka on tavallisessa luokassa eikä missään muualla."

kyllä hieman epäilen kantaasi, sen perusteella mitä itse olen jo nähnyt ja historiaan katselen,
en siis arvioi itse eteenpäin ja luule, minulla ei olisi siihen kykyjäkään.

Katselen niin omia, kuin satojen harraste ja koulukaverien elämää, jo elettyä.

Eli olen sitä mieltä että jokainen haluaa olla kaltaisessaan seurassa ja siitä ylöspäin ponnistaa,
moni häpeää ja masentuu ollessaan porukan heikoin lenkki.
Toiseksi, ei ole niin pätevää ja jaksavaa henkilöa joka opettaa eritasoisia oppilaita,
siinä "Dysfaatiko" jää aina vähemmälle opetukselle.

Nän katsoo omien 2 1 ja yllättäen kolmen 3-4 vuotiaan saanut (olimme kummeja ja heidän vanhempansa kuolivat onnettomuudessa heti, samoin meillä oli kaksoishäät ), iskä, eli meillä oli kuusi joiden suurin ikäero on 2 vuotta.

Lue lisää

Erityisopetuksen uskottavuutta rakennetaan juuri rinnastuksella sairaanhoitoon: erityisoppilas on ikään kuin potilas, joka sairaan tavoin tulee saamaan erityistä asiantuntemusta vaativaa hoitoa sairaalan osastolle eli erityisluokalle. Sairausmetafora herättää myönteisiä mielikuvia asiantuntemuksesta ja huolenpidosta. Se luo mielikuvan sairaanhoidolle ominaisesta tiiviistä kytkennästä taudin ja hoidon välillä. Erityisopetuksen puolelle siirrettynä mielikuva kuitenkin vie harhaan. Siellä diagnoosin ja hoidon välinen yhteys on pääasiassa mielikuvituksen tuotetta. Voidaan kyllä sanoa, että dysfasiaoppilas tarvitsee dysfasiaopetusta, mutta kyse on vain alkusoinnusta, koska mitään dysfasiapedagogiikkaa ei ole olemassakaan.

Vastaava illuusio syntyy sanapareista "erityisoppilas" ja "erityisopetus". Sanamagian turvin erityisopetus muuttuu ihmelääkkeeksi. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (s. 27) toteaa, että ”Jos oppilaan opiskelu muun opetuksen yhteydessä ei ole mahdollista… opetus tulee järjestää erityisopetuksen ryhmässä”. Entä jos opetus ei ole mahdollista erityisopetuksen ryhmässä? Tällainen vaihtoehto on ilmeisesti kokonaan poissuljettu asia. Erityisopetuksessa kaikki on mahdollista, siellä "tapahtuu ihmeitä".

Inkluusiota vastaan on esitetty monenlaisia väitteitä. Niistä vastaansanomattomin lienee se, että ammattilaiset eivät erehdy koskaan. Sen takia kaikki tehdyt erityisluokkasiirrot ovat aina olleet oikeita. Samaa sukua tämän kanssa on se oivallus, että erityisluokat ratkaisevat kaikki ongelmat, mutta ovat itse ongelmattomia. Esimerkiksi käytöshäiriöistä päästään eroon siten, että oppilas siirretään erityisluokalle. Siellä hän ei sitten enää häiritse ketään. Näkemys erityisluokista ongelmat nielevinä mustina aukkoina on ajatuksena kaunis, mutta onko se realistinen? Vastaus löytyy, kun arvioidaan inkluusiota vastaan esitettyjä väitteitä: http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

sivuilija kirjoitti:

Erityisopetuksen uskottavuutta rakennetaan juuri rinnastuksella sairaanhoitoon: erityisoppilas on ikään kuin potilas, joka sairaan tavoin tulee saamaan erityistä asiantuntemusta vaativaa hoitoa sairaalan osastolle eli erityisluokalle. Sairausmetafora herättää myönteisiä mielikuvia asiantuntemuksesta ja huolenpidosta. Se luo mielikuvan sairaanhoidolle ominaisesta tiiviistä kytkennästä taudin ja hoidon välillä. Erityisopetuksen puolelle siirrettynä mielikuva kuitenkin vie harhaan. Siellä diagnoosin ja hoidon välinen yhteys on pääasiassa mielikuvituksen tuotetta. Voidaan kyllä sanoa, että dysfasiaoppilas tarvitsee dysfasiaopetusta, mutta kyse on vain alkusoinnusta, koska mitään dysfasiapedagogiikkaa ei ole olemassakaan.

Vastaava illuusio syntyy sanapareista "erityisoppilas" ja "erityisopetus". Sanamagian turvin erityisopetus muuttuu ihmelääkkeeksi. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (s. 27) toteaa, että ”Jos oppilaan opiskelu muun opetuksen yhteydessä ei ole mahdollista… opetus tulee järjestää erityisopetuksen ryhmässä”. Entä jos opetus ei ole mahdollista erityisopetuksen ryhmässä? Tällainen vaihtoehto on ilmeisesti kokonaan poissuljettu asia. Erityisopetuksessa kaikki on mahdollista, siellä "tapahtuu ihmeitä".

Inkluusiota vastaan on esitetty monenlaisia väitteitä. Niistä vastaansanomattomin lienee se, että ammattilaiset eivät erehdy koskaan. Sen takia kaikki tehdyt erityisluokkasiirrot ovat aina olleet oikeita. Samaa sukua tämän kanssa on se oivallus, että erityisluokat ratkaisevat kaikki ongelmat, mutta ovat itse ongelmattomia. Esimerkiksi käytöshäiriöistä päästään eroon siten, että oppilas siirretään erityisluokalle. Siellä hän ei sitten enää häiritse ketään. Näkemys erityisluokista ongelmat nielevinä mustina aukkoina on ajatuksena kaunis, mutta onko se realistinen? Vastaus löytyy, kun arvioidaan inkluusiota vastaan esitettyjä väitteitä: http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Lue lisää

Tätä asia alen itsekin miettinyt.

Onko erityisopetuksesta, erityistarhasta, -esikoulusta tai erityiskoulusta todella jotain hyötyä lapselle verrattuna tavallisiin tarhoihin, vai ovatko ne vain säilytyspaikkoja.

Minulla on vahva epäily että näin on. Viranomaiset suosittelevat eristystarhoja ja -kouluja jonain lottovoittoina mutta todellisuudessa lapsi ei saa sieltä mitään todellista apua, päivät koluvat ulkoilussa tai muuten riehumisessa, opetuksesta ei tietoakaan. Vaikka ryhmät ovat pieniä, yksikikin käytöshäiriöinen lapsi tekee vie hoitajien kaiken huomon, ja puhehäiriöiset lapset jäävät jalkoihin. Sitä paitsi opettajien vaihtuvuus on suuri eivätkä he ole useinkaan päteviä.

Jostain kumman syystä viranomaiset kuitenkin suosittelevat vanhemmille näitä paikkoja. Onko takana poissa silmistä poissa pisa- tilastoista ajatus !!

Tahtoisinkin teitää millaista opetusta siellä annetaan dysfasia -lapselle. Miten se poikkeaa tavallisessa tarhassa tai koulussa annetusta opetuksesta ?

Ihan oikeasti luulet että puheen kehityksen viivastyminen johtuu aina vanhemmista? Joo, joissakin tapauksissa kyllä, mutta ylivoimaisesti suurin osa puheen viivästymisestä johtuu ihan muista asioista. Dysfasia ei ole vanhemman vika vaikka varmasti moni itseään syyllistää.

Toivottavasti sinulla ei ole lapsia tuollaisella asenteella. Empatiakyvyttömyys ja putkinäköisyys eivät tee kenestäkään hyvää vanhempaa.

Olen keski-ikäinen ja ärrävikainen ja elämä on menny vian takia pilalla,koulussa oli helvettiä,kun oppilaat ja opettajat kiusasi.Sama on jatkunut aikuisiällä,selän takana hihitellään ja pilkataan.Olen aikuisiällä käynyt foniatrian vastaanotolla ja puheterapeutilla, rahaa on menny ,siinä kaikki.
Haluaisin vain sanoa että hoidattakaa pienimmätkin puheviat kuntoon lapsiltanne ajoissa.Enää en jaksa oikein mitään ja ilo on kadonnut jo aika päivää sitten elämästä...mutta jos seuraavassa elämässä en olisi ärrävikainen..sitä odotellessa