kommelluksia

...mieheni oli tietysti romanttisesti ajatellut pujottaa sen minun sormeeni heti liikkeessä, minua silloin kun asia tuli esille, itketti, itkin kovasti. Tuntui kun olisin pettänyt hänet ja murskannut ja pilannut kaiken hyvän... Hän sanoi kuitenkin että se ei haittaa, kuinka sormusket sormeen päätyivät.
Minua kaiherti tämä pitkään, mutta tuskin olen ainut jolle niin käy, eihän kaikki voi kaikesta kaikkia tietää vai mitä? :)

Tunsin silloin itseni pahemman luokan rikolliseksi, mutta eikait se niin paha juttu ole?
Ukkoni oli kerran aikaisemminkin ollut kihloissa, ja se oli varmasti mennyt paljon romanttisemmin... ja se siinä minua silloin vähän painoikin...
Noo, tämän kihlauksen ainakin muistamme aina!

Henna 1981

...mikä on se ainut oikea tapa tehdä se? Uskon kyllä että se on ihan parikohtaista miten se suoritetaan...

vaan se, kun hän pyysi sinua naimisiin kanssaan ja sinä suostuit, ja sen merkiksi PÄÄTITTE hankkia sormukset.

eipä ole käynyt moista samanlaista juttua. Mutta eihän siinä mitään pahaa ole jos tykkää toisesta niin paljon. Iloitkaa onnestanne,

Kihlautumisessa siis kosinta on tärkeää. Vaikka ostaisitte kymmenen sormusta, ette ole kihloissa, jos kumpikaan ei ole kosinut eikä toinen osapuoli ole vastannut myöntävästi. "Mennäänkö kihloihin ?" siis ei ole kosinta.

eihän kihlasormuksen ole pakko niin hieno olla, voi olla vaikka torilta ostettu jos vain miellyttää silmää :)

En ole siis vielä kihloissa, mutta kun kihlaudumme haluan sormukset kultasepän liikkeestä mukaan rasiassa, jotta voimme pujottaa ne toistemme sormiin kahden kesken jossain intiimimmissä olosuhteissa kuin kultasepän liikkeessä tuntemattoman kultasepän silmien edessä. Näin ainakin kuvitelmissani..

Suomessa useammalla on täysin mautonta ja vailla romantisuutta koko kihlajaiset ja vihkimiset. täytyy ottaa oppia etelä eurooppalaiselta

Mies purki kihlauksen ja sanoi, että hän teki anteeksiantamattoman virheen kun meni kanssani kihloihin. En ole nähnyt miestä enää sen jälkeen missään enkä haluakaan nähdä.

Tarinasi on samanlainen kuin omani :) Aivan kuin lukisi omaa tarinaani. Tässä sitä on kommelluksien kautta oltu kihloissa 7 vuotta.
Toinen komellellus oli sellainen, että kultaseppäliikkeessä sekoittivat meidän sormukset niin, että piti myöhemmin pienennyttää toisen sormusta.

Olisikohan oleellisempaa kysyä itseltäsi oletko onnellinen kuin se miten päin olet sormuksen laittanut sormeesi.

Haluaisin panna pannaan kaikki nämä amerikkalaiset häähömppäohjelmat, joilla myydään vain kemujärjestäjien palveluita ja kasataan paineita sekä vanhempien ja naimisiinmenevien niskoille.

Ei hitossa meidän viileiden pohjoismaalaisten tarvitse olla niin neurottisia ja poispilattuja typeryksiä kuin ohjelmien jenkkinuoriso tuntuu olevan. Tuntien edes vähän sen maan valtaväestön elintasoa uskallan väittää, että ko. ohjelmien huolet siitä sointuvatko pöytäkoristeiden kukat morsiusneitojen hameitten väreihin koskevat todella vain pientä osaa väestöstä.

Katsele tyytyväisenä sorumusta sormessasi ja lakkaa typerihtimästä.

Mies osti kihlasormukset, kun oli ensin ns. vanhanaikaisesti käynyt pyytämässä kättäni isältäni.. Hän (mieheni) halusi toimia näin.
Kihlajaispäivän aamuna lähdimme kahdestaan erääseen kauniiseen kartanomiljööseen, josta mieheni oli vuokrannut meille romanttisen ruukki-henkisen majoituksen koko viikonlopuksi. Siellä hän sitten shampanja lasillisen minulle ojennettuaan polvistui eteeni ja "kosi" minua, pujotti sormuksen sormeeni...

Minä tiesin toki tästä tapahtumasta jo etukäteen, olinhan sormuksenkin käynyt sovittamassa liikkeessä etukäteen ja valinnut yhdessä hänen kanssaa kaiverukset sormuksiin, päivämäärät, nimet ja muut. MUTTA, minusta ainakin oli aivan uskomattoman ihana tapahtuma se varsinainen kihlautumishetki! Niin ja me olimme jo vähän vanhempia, mies oli silloin 41 vuotias ja minä 35 vuotias. Niin ja ensimmäinen avioliitto tämä on molemmille.

Kukin tietenkin kihlautuu tavallaan ja niitä tapoja on yhtä monta kuin kihlautuvaa pariakin.
Toinen tapa tuntuu toisesta ihanalta kun taas toinen tapa toisesta paremmalta itselle. Tiedän monia pareja jotka karsastavat kyseisiä rituaaleja joita me kihlautuessamme teimme, mutta se olikin meidän juttumme! Kaikkea hyvää viestiketjun aloittajalle, turhaan murehdit tai mietit mikä olisi se oikea tapa kihlautua!!

Hyvää syksyn jatkoa kaikille onnellisille aviopareille tai niiksi aikoville!

Ihmettelen miksi tämä avaus on nostettu tuohon suomi24:n etusivulle. Tämä on mielestäni vähän typerä. Mä ensin kuvittelin että kihlajaisjuhlassa sattui jotakin suureellisempaa, mutta kyse olikin vain sormuksien pujottamisesta liian aikaisin, kultasepänliikkeessä. Höh. On sitä isompaakin sattunut. Ja sekin vielä, että jotkut eivät pääse kihloihin koskaan eivätkä löydä sitä oikeaa. Osanotto heille, eli samalla mullekin.
T. Toivonsa menettänyt nainen

No minullehan taas kävi seuraavanlaisesti. Olin silloin noin 20-35 vuotias, kun menin kihloihin.

Menimme silloisen tulevan exäni kanssa kultasepälle. Hän maksoi oman sormuskensa ja minä maksoin oman sormuskeni. Pujotin hänen sormusken myyjän sormeen ja hän pujotti minun sormuskeni jonkun liikkeessä olleen toisen asiakkaan sormeen. Kyllä sitten myöhemmin harmitti kun tajusimme mitä olemme tehneet. Noh, korjasimme tilanteen ja menimme ostamaan uudet sormusket.

Tuo taitaa olla nuoremman väen tapa että sovitaan, että mennään kihloihin ja käydään yhdessä ostamassa sormukst(jotka eivät välttämättä edes ymmärrä kihlauksen perimmäistä tarkoitusta, eli lupausta naimisiin menosta)
Eikös se oikeasti kuuluisi mennä niin, että mies ostaa sormuksen ja kosii ja pujottaa sen sitten naisen sormeen?

Eihän sillä ole mitään väliä miten ne sormukset sormeen laitetaan. Minusta olisi ollut ihmeellisempää siinä myyjän edessä niitä sormuksia toisilleen asetella juhlallisin menoin. Se kihlautuminenhan on kosinta ja lupaus yhteisestä elämästä, ei se sormus.

Kyllä se on erilaista on, kyllä sitä pyöritään ja katellaan ekakerran. Me kun vielä salaa mentiin yhteen elikkä aineksia oli kerrakseen. Vielä tänäänkin hän tuo korun joten elämä on hyvin, eikös.

laitoimme vaimoni kanssa kihlasormukset toisillemme. Olimme tunteneet 2 viikkoa ja 1:n päivän. Läksimme vain käymään kylillä ja päädyttiin kihloihin. Kyllä jännitti mennä anoppilaan takaisin kylä reissulta.
Niin tuosta aikaa nyt 18 vuotta ja 3 poikaa. Yhä vain vaimo on minulle se kaikkein kaunein ja rakkain tyttö päällä maan.
Eli jos ihmiset on toisilleen luodut, ei se kihlautumis tapa ole tärkeä.

Meil ei käyny mitää kommelluksia.. käytii ostaa sormukset ja mentiin illalla laavulle nuotiolle, koska olemme kumpikin eräihmisiä.. :) sit kultani kosi minua sillalla romanttisesti ja pujotimme sormukset sormiimme ( kumpikin sano toisillee et älä puota sitte sitä.. :D )

Heh! Muistan kanssa ensimmäisen kihlautumiseni joka tapahtui herralahden päiväkodissa... Olimme n.5vuotiaita ja olimme seurustelleet ainakin 3kk kun eräänä päivänä ville toi päiväkotiin sydän tarroja ja laastaria... Leikimme lentävää mattoa kahdestaan kunnes isäi tuli hakemaan minua päiväkodista jolloin villelle tuli kiire kosia. Vastasi myötävästi ja ville laittoi laastarin sormeeni ja liimasi sydäntarran lenkkareihini :)


Seuraavana päivänä ville ei enää tullut päiväkotiin, itkin silmät päästäni ja tunnen sen murheen vielä tänäkin päivänä. Voi kumpa saisi jotenkin selville mitä villelle tapahtui. (huokaus)

Mun mies oli niin fiksu että laittoi siellä liikkeessä suurin elkein sormuksen sormeeni ja mua hävetti...:D

Sormukset vaihdettiin, rakkautta vannottiin, shamppanjapullo avattiin ja vaatteita riisuttiin mutta sitte tuli vaimo paikalle !!

Prkl...että harmitti..

Oma kokemus kihlautumisesta oli myös semmoinen, ettei ihan putkeen mennyt.
Olimme noin 18-vuotiaita. Olimme sopineet, että menemme ostamaan tiettynä päivänä kihlat, ja tarkoitus oli mennä romanttisesti mutta perinteisesti juhannusaattona kihloihin.

Samana päivänä kämppäkaverini oli hieman pulassa, hän tarvitsi autokyytiä joten kuskasin, vaikka tiesin että aikataulu menee tiukille.

Poikaystävä tuli, oli vihainen kun en ollutkaan asunnollani odottamassa. Istuimme ja murjotimme huoneeni sohvalla, kysyin sitten että mennäänkö me kihloihin vai ei, ostetaanko ne sormukset, liike menee kohta kiinni.

Syöksyimme autolle ja suunnilleen viittä vaille sulkemisaikaa kultasepänliikkeeseen, jossa valitsimme halvimmat sormukset. Kinasimme, kumpana päivänä oli juhannusaatto ja kumpana juhannuspäivä. Myyjä oli nyreä. Kihlajaiskirjaksi saimme mainoskirjasen - muut olivat saaneet sellaisen "oikean" kihlajaiskirjan, johon liimata valokuvat ja kertoa kihlajaispäivä.

Sormukset kaiverrettiin, en muista saimmeko ne heti mukaan vai pitikö odottaa muutama pv.

Onnellisena sitten kerroin kämppikselle kihlauksesta. Hän vain tuijotti,sanoi sitten että no, onnea. Ei siis ollut iloinen puolestani.
Vuosia myöhemmin ymmärsin miksi.

Kihlajaiset oli tarkoitus juhlia Kalajoen hietikoilla, jonne tuohon aikaan nuoret kokoontui telttoineen juhlimaan juhannusta.

Vaihdoimme sormukset -70-luvun oranssi-sinisessä kankaisessa harjateltassa. Kaveri oli sitä mieltä että homman päälle kuuluu seksi ja vastusteluistani huolimatta kaveri sai tahtonsa läpi. Homma ei hänen kanssaan ollut koskaan mitään romanttista tai edes nautinnollista. Kundi rynkytti päällä, teltta heilui ja huojui, narut natisi.

Mutta voi: kortsut jäivät auton hanskalokeroon. Alkoi intos, kumpi ne hakee. Pitkän jankkaamisen jälkeen se olin - tietenkin - minä, joka astui teltasta ulos muutama vaatteenriepula suojaksi käärittynä. Loikin autolle. Naapuriteltasta tuijotti joku kundi lähinnä järkyttyneenä. Kenellekään ei kyllä jäänyt epäselväksi mitä teltassa puuhattiin, siihen tahtiin se heilui ja huojui. Minua hävetti aivan mielettömästi.

Palatessa sopertelin häpeääni mutta kihlattuni ei moisesta piitannut, hänen tarpeensa hoidettiin loppuun teltan taas huojuessa ja natistessa tahdissa mukana.

Kihlautuminen oli siis tosi kaukana mistään ihanasta tai romanttisesta.

Miten meidän kävi?
Naimisiin asti emme onneksi koskaan ennättäneet, mutta olimme yhdessä vielä monta vuotta, saimme kaksi lasta ja lasten ollessa ihan pieniä (ja minun edelleen varsin nuori) palautin tuon kaverin takaisin äidilleen.

Siinä vuosien varrella ymmärsin myös tuon kämppäkaverini säälivän ja surullisen ilmeen, joka kertoi: "oletko ihan tosissasi?! menet kihloihin tuon kaverin kanssa? miksi ihmeessä" mutta eihän hän mitään sanonut, eikä hänen sanomiset olisi varmaan mitään auttaneetkaan. Kämppis näki, että poikaystäväni paitsi kohteli minua huonosti, myös käytti ihan liikaa alkoholia. Molemmat asiat paheni suhteen edetessä. Minä olin niin hölmö ja nuori, etten niitä nähnyt, vaikka ne ihan edessäni olivat.


Tämmönen kihlajaiskokemus. :)

tai sitten ei.
Muutama vuosi yhdessä, lapsi tai pari, niin sitä ihmettelee miten lapsellinen sitä on joskus ollut. Silloin todella naurattaa.
Joka toinen sormus kuitenkin päätyy laatikon pohjalle tai kierrätykseen, ja oikeasti pahalle tuntuvat aivan muut asiat kuin tuollaiset.
BB:tä katsoessa sitä ihmettelee,että miten jonkun syhde voi ylipäätään kestää viikkoa kauempaa?
Siitä saatte kuitenkin hyvää oppia siitä mitä suhteessa EI saa tehdä.
Onnea teille! ;)

Meillä, rakkaan tulevan aviomieheni kanssa, meni näin: olimme mökkeilemässä, syötyämme romanttisesti einesruokaa, poikaystäväni yhtäkkiä yllättäen polvistui eteeni ja kosi minua. Noh, samana päivänä hieman myöhemmin menimme sormuskauppaan tilaamaan sormukset. Ja seuraavana päivänä "romanttisesti" pujotimme ne toistemme sormiin. Minua tuossa ei kaduta tai harmita mikään. Olen onnellinen, että vihdoin pääsen naimisiin rakastamani miehen kanssa.