Kertokaa tietojanne minulle rodusta. Meille on sellainen tulossa, mutta netistä/kirjastosta löytyy rodusta vähän tietoa. Olemme kyllä varautuneet jo aikaisempina koiranomistajina kaikkeen, eli mikään ei tule yllärinä ;)
Esim.
Mitä koiranne syö?
Turkinhoito? Voiko turkkia trimmata?
Sairauksia?
Keski-ikä?
Seurallisuus?
Lenkkeily?
Mitä leluja kannattaa hankkia?
Kiitos ja kumarrus, joka jaksaa vastailla :)
Japanese Chin
50
16599
Vastaukset
- ancu
Mitä koiranne syö?
Eläinkaupasta ostettuja raksuja, mukana lisukkeena, raejuustoa, kalaa ,lihaa, broileria.
Turkinhoito? Voiko turkkia trimmata?
En ole koskaan leikannut turkkia. Pesu ja kampaaminen riittää.
Sairauksia?
Vanhempi koirani on täysin kuuro, ollut syntymästä saakka. Polvileikkaus 8kk ikäisenä.
Nuorempi on onneksi pysynyt aika terveenä.
Ikää noilla on 2v. ja 3v.
Keski-ikä?
Tuohon en osaa vastata. Kyllä Google löytää paljonkin tietoa rodusta.
Seurallisuus?
Meillä ei kumpainenkaan ole mitään sylissä viihtyvää. Kaikkien kaveria tietenkin ollaan.
Lenkkeily?
Innokkaita lenkkeilijöitä, mutta riittää omakin piha.
Mitä leluja kannattaa hankkia?
Pehmolelut ovat niitä rakkaimpia. Meillä onkin niitä kuin jossain lastentarhassa.- tuhannesti
vastauksista :)
- ..........
tuhannesti kirjoitti:
vastauksista :)
Haluaisin itekki Chinin mopsini seuraks, en oo koskaa nähny Chiniä IRL ja muutenki sellanen rotu et niitä ei vissiin hirveesti oo edes suomessa :( Mistä päin oot Chiniä hommaamassa? Kuinka paljon maksaa?
- mopsi aikasemmin
.......... kirjoitti:
Haluaisin itekki Chinin mopsini seuraks, en oo koskaa nähny Chiniä IRL ja muutenki sellanen rotu et niitä ei vissiin hirveesti oo edes suomessa :( Mistä päin oot Chiniä hommaamassa? Kuinka paljon maksaa?
Todella kultainen sellainen..päätimme ettei koskaan koiraa, mutta tämä Japanese Chin on "mopsimainen" kasvoiltansa ja päädyttiin siihen :)
Mopsia emme enää toista halunneet, sillä muisto entisestä saa vain jäädä :) - meille tulossa
mopsi aikasemmin kirjoitti:
Todella kultainen sellainen..päätimme ettei koskaan koiraa, mutta tämä Japanese Chin on "mopsimainen" kasvoiltansa ja päädyttiin siihen :)
Mopsia emme enää toista halunneet, sillä muisto entisestä saa vain jäädä :)Japanese chin 13.9. Vantaalta...Ne maksaa siinä n.1000 euroa. Kaunis pentu on tulossa, kun saimme kuvia. Mopsiamme on vielä ikävä ja tuskin koskaan katoaakaan, koska se oli niin valloittava persoona :)
- chinnnistä
meille tulossa kirjoitti:
Japanese chin 13.9. Vantaalta...Ne maksaa siinä n.1000 euroa. Kaunis pentu on tulossa, kun saimme kuvia. Mopsiamme on vielä ikävä ja tuskin koskaan katoaakaan, koska se oli niin valloittava persoona :)
luin viestiketjun ja täytyy chinin (ikävä kyllä ex-)omistajana sanoa että chinit kiintyvät yhteen tai kahteen ihmiseen perheessä, joille se on hyvin uskollinen. Joskus chini vielä tulee meidänkin taloon
- hauta
chinnnistä kirjoitti:
luin viestiketjun ja täytyy chinin (ikävä kyllä ex-)omistajana sanoa että chinit kiintyvät yhteen tai kahteen ihmiseen perheessä, joille se on hyvin uskollinen. Joskus chini vielä tulee meidänkin taloon
Minulla oli japanise cin joka eli lähes 3 vuotta. Koira tuli meille n. vuoden vanhana. Hieno luonne joka valloitti meidät totaalisesti. Oli aina vastassa kun tultiin sisälle. Mieluiten lähti mukaan ja rakastuimme siihen päätäpahkaa. Hieman ihmeteltiin että miten kieli oli usein ulkona. No ajateltiin että kun on niin pienet nenäsieraimet. Tervenä on tän ajan ollut minkä on ollut ilonamme. Nyt sitten pari päivää sitten alkoi hengenahdistus hyvin voimakkaana. Eka el annettiin lääke ja nesteytys koska ei ollut syönyt eikä juonut. Tultiin kotiin ja pian hengenahdistus alkoi uudelleen. Taas el. Siellä annettiin happea ja otettiin röngenkuvat.Vatsassa oli ilaa ja oletettiin kun hengitti suun kautta haukkoen. Laajentunut mahalaukku laajeni entisestään ja pahensi huonoa hengitystä ja verenkiertoa.Vaikean hengityksen syyksi epäiltiin ylähengitysteiden ahtautumista esim kurkunpään halvauksen.henkitorven kasaanpainumisen tai turvotuksen takia.Eppu sai klinikalla kortisonia suonensisäisesti turvotuksen hoitoon Sydänåeräisen keuhkoödeemin varalta annettiin suonen sisäisesti nesteenpoistolääkettä.Eppua lämmitettiin jasai lisähappea.Piristyi hieman,mutta hengitys ei muuttunut.Lisäksi sieraimista alkoi vuotaa verta. Heikon ennusteen ja huonon hoitovasteen takia päädyttiin eutanasiaan. Eppu oli omalla olemuksellaan ja ihmiseen täydellisellä luottamuksella saanut vakauksettoman rakkauden kahdelta aikuiselta ihmiseltä. Suru asuu sydämessämme sillä todellinen ystävä jätti meidät aivan liian pian. Olemme itkeneet ja kaivanneet kaveria. Eppu on haudattu mökille ja pyhäinpäivänä käymme sytyttämässä kynttilä. MEILLÄ ON SUURI IKÄVÄ EPPUA Japanise cin-koiraa.
- tyypppi
hauta kirjoitti:
Minulla oli japanise cin joka eli lähes 3 vuotta. Koira tuli meille n. vuoden vanhana. Hieno luonne joka valloitti meidät totaalisesti. Oli aina vastassa kun tultiin sisälle. Mieluiten lähti mukaan ja rakastuimme siihen päätäpahkaa. Hieman ihmeteltiin että miten kieli oli usein ulkona. No ajateltiin että kun on niin pienet nenäsieraimet. Tervenä on tän ajan ollut minkä on ollut ilonamme. Nyt sitten pari päivää sitten alkoi hengenahdistus hyvin voimakkaana. Eka el annettiin lääke ja nesteytys koska ei ollut syönyt eikä juonut. Tultiin kotiin ja pian hengenahdistus alkoi uudelleen. Taas el. Siellä annettiin happea ja otettiin röngenkuvat.Vatsassa oli ilaa ja oletettiin kun hengitti suun kautta haukkoen. Laajentunut mahalaukku laajeni entisestään ja pahensi huonoa hengitystä ja verenkiertoa.Vaikean hengityksen syyksi epäiltiin ylähengitysteiden ahtautumista esim kurkunpään halvauksen.henkitorven kasaanpainumisen tai turvotuksen takia.Eppu sai klinikalla kortisonia suonensisäisesti turvotuksen hoitoon Sydänåeräisen keuhkoödeemin varalta annettiin suonen sisäisesti nesteenpoistolääkettä.Eppua lämmitettiin jasai lisähappea.Piristyi hieman,mutta hengitys ei muuttunut.Lisäksi sieraimista alkoi vuotaa verta. Heikon ennusteen ja huonon hoitovasteen takia päädyttiin eutanasiaan. Eppu oli omalla olemuksellaan ja ihmiseen täydellisellä luottamuksella saanut vakauksettoman rakkauden kahdelta aikuiselta ihmiseltä. Suru asuu sydämessämme sillä todellinen ystävä jätti meidät aivan liian pian. Olemme itkeneet ja kaivanneet kaveria. Eppu on haudattu mökille ja pyhäinpäivänä käymme sytyttämässä kynttilä. MEILLÄ ON SUURI IKÄVÄ EPPUA Japanise cin-koiraa.
Voi meil on koira ja pelkkä ajatus sen kuolemisesta surettaa.
- neljän suora
Meidän perheessämme on 5.5v chinnarttu,joka on tehnyt yhdet pennut(isä papillon).
Koiramme on erittäin kissamainen ja hyvin arka vieraita ihmisiä ja koiria kohtaan ulkona,kotona puolustaa reviiriään haukkumalla hetken hassulla nenä-äänellään,mutta hiljenee käskystä.Omiin ihmisiin on kovasti kiintynyt(3 kouluikäistä lasta sekä mies),sekä muutamiin sukulaisiin ja ystäviin,erityisesti äitiini,jota näkee n. kerran kuussa.Muista ihmisistä se ei välitä,eikä halua vieraiden paijailtavaksi,saattaa jopa murista,joten tarkkana saa olla vieraiden lasten seurassa(syntymäpäivät ym).
Se on kovasti minun perääni,eroahdistusta ei kuitenkaan ole,ei hauku sisällä kun perhe on poissa tms.Ulkona se on täysin mykkä,mikä onkin hyvä sillä tyttärensä räksyttää jonkinverran vieraille koirille.
Molemmat koiramme syövät lihaa kerran päivässä,lisänä parhaiksi turkin laadun kannalta todettuja lähikaupan hauhau champion-papanoita,niitä on aina tarjolla.Koiramme on lellitty nirsoksi,joten vaihtelen lihan laatua,lisänä raejuustoa välillä,myös lohta ja kanaa saavat,jos perheeltä jää jämiä.Ruokaan menee 2 koiralta n e50/kk,ja syövät laadukasta lihaa!
Turkki on erittäin helppohoitoinen,harjaus pari krt/vko,pesen koko koiran pari kertaa vuodessa mökkishampoolla,ei iho-ongelmia eikä korvatulehduksia ole ollut koskaan.Välillä leikkelen ahterikarvoja lyhyemmiksi pyllyn ympäriltä,jos on vatsa löysällä(herkkävatsainen).
Fööni on kätevä,kannattaa totuttaa pienestä pennusta lähtien!
Koira on terve,mutta naalirauhaset vaivaavat välillä.Harkitsen niiden poisleikkauttamista.Lisäksi koiralla on jonkinnäköinen vastustuskyky unilääkkeeseen,ei putoa normaaliannoksesta,joten herääminen venyy.
Hammaskiveä kertyy helposti.
Chinit ovat käsittääkseni pitkäikäisiä,kasvattajan omat olleet kuuleman mukaan.Oletan oman viettävän kanssani mun 50v juhlia sit 10v päästä :)
Koira on seurallinen ja helposti oppivainen,meillä juusto toimii houkuttimena.Tosin se ei suostu näyttämään yhtään temppua,jos paikalla on yksikin sille vieras ihminen!Se on epäluuloinen kaikelle tuntemattomalle.Lähtee kuitenkin mielellään mukaan autoilemaan,mökille,bussiin,metroon,veneilemään,sienimetsään ym. ja on helppo kuljetettava,olen lopettanut kassin käytön,välillä otan syliin,jos on ruuhkaa.Koira jaksaa myös yllättävän pitkiä sienireissuja,3-4h ei tunnu missään,jos on hyvä ilma.Sadetta ja pakkasta se inhoaa eikä käy uimassa,kahlailemassa meressä tai järvessä kylläkin.
Meillä leluina toimivat vessapaperirullat,joiden sisään piilotetaan nami ja kääritään sanomalehteen.Vinkukalkkuna toimii myös sekä mun käytöstä poistettu(pesemätön)nylonsukka,jonka sisään laitetaan vessapaperia.Eläinkauppaleluista se ei jostain syystä välitä,paitsi kumipalloista.
Välillä se saa hulvattomia villiyskohtauksia,jolloin se 'hyökkäilee' ja örähtelee aivan uskomattomalla äänellä,kuulostaa aivan possulta!Silloin se tulee viereeni ja haluaa olla selällään örisemässä ja murisemassa kun vatkaan sen vatsaa.Nuorempi koira ei ymmärrä tätä ollenkaan.Nämä leikit päättyvät aina siihen,että se nuolee mun molemmat kämmenet huolellisesti,ennenkuin on tyytyväinen.
Se nukkuu muuten myös kanssani samassa sängyssä,kuten tyttärensäkin.
Kyllähän tätä tarinaa riittäisi,mutta tärkeimmät tässä.Onnea uuden perheenjäsenen johdosta,olette saamassa mainion ja omaperäisen kaverin!- keijo36
Hienoa että teetit sekarotuisia aralla koirallasi!! Jalostuskoiran pitää olla terve ja hyväluonteinen ..ei arka eikä aggressiivinen..
Kaikkia sitä maa päällänsä kantaa vaikka parempi noin kuin että olisi rekannut aralla koiralla ja tehnyt puhdasrotuisia.
- minnnnna
Ainut miinus oli se, että jos ne näykkii. Luonne on kyllä kiva ja hyvä kun on aika terve koira. Täytyy harkita tuollasta koiraa minunkin. Haukkuuko ne muuten paljon? Kun haluaisin pikkuisen koiran, jota on helppo kuljettaa.. Mutta sen olisi hyvä sopeutua myös kerrostaloon.
- ja lisää tulee..
Japanese Chin ei todellakaan hauku paljoa, eikä sen myöskään tulisi olla pelokas tai aggressiivinen muita ihmisiä tai koiria kohtaan. Oma chinityttöni on vasta nuori, mutta jo nyt voin sanoa, ettei toista samanlaista tule. Kerran kuulin koirani haukahtavan sen ollessa neljän kuukauden vanha, mutta sekin johtui vain siitä, että tyhmänä olin sen lukinnut oven taakse sitä huomaamatta. Koirani kasvattajan chinit eivät myöskään hauku ja verrattuna toiseen kääpiökoirarotuuni chin on mitä mainioin ja ihanin seuralainen. Oma koirani on mielettömän avoin, iloinen, sosiaalinen, leikkisä ja ennenkaikkea hiljainen. Toisessa rodussani minua on jo kauan häirinnyt niiden haukkuherkkyys. Ainoa "miinus"puoli, jonka tästä rodusta keksin on se, että pentuna chini rakastaa ihan jokaista. Chini sopii mainiosti kerrostaloon, se ei vaadi mielettömiä määriä liikuntaa, mutta jaksaa pitkiäkin lenkkejä ja lähtee niille mielellään. Omassa tytössäni on energiaa kuin pienessä kylässä silloin kun ollaan ulkona. Sisällä se on hyvinkin rauhallinen, valitsee nukkumapaikan ja oppii helposti erilaisiin asioihin. Olen myös kokenut chinin todella siistiksi roduksi, ulos pissaaminen tapahtuu kuin luonnostaan ja papereita ei kauaa lattialla tarvita. Lisäksi omani on aina tehnyt paperille, koko pentuajan pystyin pitämään mattoja lattialla. Ollakseen lyhytkuonoinen rotu se on todella reipas ja ketterä. Koirani ollessa ihan pikkupentu kiljuin ääneen kun tajusin, että se osaa kiivetä sohvalle ja tulee sieltä vielä alaskin.. Ulkona se juoksee omien koirieni kanssa pitkin maita ja mantuja eikä väsy millään. Ainoa rotu, jolle ei voi olla vihainen yhtään mistään. Oma chinini auttaa mm. pyykkien viikkaamisessa sille päälle sattuessaan ja todellkin tekee sen sellaisella antaumuksella ja pilkkeellä silmäkulmassa, ettei voi kuin hymyillä. Laskee verenpainetta!
- jap chin
Parempaa, kultaisempaa koiraa ei ole! Meillä on neljä, emme ole kasvattajia, vaan 'koiranehkäisypilleri unohtuu aina välillä!'
- Anonyymi
Kuinka seurallisia chinit ovat?
- mahtavaa
että olette varautuneet kaikkeen. Oma koirani syö royal canin kuivaruokaa, ja lisukkeena raejuustoa. Itse vain pesen ja kampaan omaa chiniäni. Ei turkkia tarvitse trimmata, se menee vain pilalle. Chini on suht terve rotu, ja omalla chinilläni ei ole ollut mitään suurempia vaivoja. :) mikä on hyvä juttu. Chini on pitkäikäinen, ja on sinun velvollisuutesi myös huolehtia siitä asian mukaisesti. sen keskimääräinen elinikä on 13vuotta, mutta monet elävät paljon pidempäänkin. Chini on seurallinen, eikä sitä voi jättää pitkiksi ajoiksi yksin. Minun chinini on ainakin oikea sylivauva. :)) Oma chinini kävelee ihan pitkiäkin lenkkejä, ei se väsy, mutta pärjää vähemmälläkin. Kumilelut on hyviä. Minun chini rakastaa niitä=)
Toivottavasti vastauksistani oli edes jotain apua. :))- Japanese Chin
Tarkoitus olisi ostaa kesällä chin joten olisi kiva jos ilmoittaisitte jos olisi pentuja tulossa ja tarinanne ovat ihanaa luettavaa!
- chinikka
Japanese Chin kirjoitti:
Tarkoitus olisi ostaa kesällä chin joten olisi kiva jos ilmoittaisitte jos olisi pentuja tulossa ja tarinanne ovat ihanaa luettavaa!
Miten hyvin chin sopii muun rotuisten laumaan?
- Pelperi
Oma chinini syö royal canin- kuivaruokaa, turkki kiiltää! Turkin hoito on todella helppoa, pesen kun koira on likainen ja tietty näyttelyä edeltävänä päivänä. Harjaaminen pari kertaa viikossa riittää, korvat saisi harjata vaikka päivittäin koska takkuja tulee tosi helposti. Syönnin suhteen on tosi nirso, ei syönyt jauhelihaa eikä myöskään hirvenlihaa kun sitä yritin tarjota. Haukkuu tosi harvoin (ei ovikellollekaan!), on avoin kaikille ihmisille, viihtyy sylissä, on todellinen sylikissa:). Leikkii mielellään, pallot ja pehmolelut on suosikeita. Edellinen chin oli minulla "lenkkihullu" nykyinen ei pahastu vaikka joskus jää vähemmälle lenkille, kävelee pitkiäkin matkoja mielellään. Aivan ihana ja valloittava rotu!
- Japanese Chin-fani
Pelperi kirjoitti:
Oma chinini syö royal canin- kuivaruokaa, turkki kiiltää! Turkin hoito on todella helppoa, pesen kun koira on likainen ja tietty näyttelyä edeltävänä päivänä. Harjaaminen pari kertaa viikossa riittää, korvat saisi harjata vaikka päivittäin koska takkuja tulee tosi helposti. Syönnin suhteen on tosi nirso, ei syönyt jauhelihaa eikä myöskään hirvenlihaa kun sitä yritin tarjota. Haukkuu tosi harvoin (ei ovikellollekaan!), on avoin kaikille ihmisille, viihtyy sylissä, on todellinen sylikissa:). Leikkii mielellään, pallot ja pehmolelut on suosikeita. Edellinen chin oli minulla "lenkkihullu" nykyinen ei pahastu vaikka joskus jää vähemmälle lenkille, kävelee pitkiäkin matkoja mielellään. Aivan ihana ja valloittava rotu!
Onko teidän chineillä ollut sairauksia ja paljon eläinlääkäri chinille maksaa suunnilleen vuodessa? Onko nimiehdoituksia tyttö chin on varattu?
- kuoppa
Minulla oli citsi joka eli vain vajaa 4v. Meillä oli 2v 8kk. Tosi hieno luonne ja kiinnyttiin totaalisesti ja tykkäs elää kahden aikuisen ihmisen kanssa. Nyt kuitenkin alkoi hengenahdistukset ja piti viedä el.Sydämestä kuului välilyöntejä,sydän ja keuhkot laajentuneet . vatsa pullistunut kun oli ilmaa mennyt suun kautta hengittäessä. el toteamus. El annettiin happea,otettiin rönkenkuva,Annettiin kortisonia. El totesi että henkitorvi halvautunut tai painunut.Lopussa tuli nenästä verta. Todella vaikea päätös oli tehtävä kun todttiin että mikään ei auta. me rakastimme tuota pientä suloista koiraa ja nyt on syvä suru. Kyyneleitten määrää ei voi laskea. Onneksi sain silittää häntä viimeiseen sti ja kun sanoin hyvästit niin ymmärsi koska nosti päätä. En tiedä miten tästä surusta pääsee kun kaikki kotona muistuttaa Eppua. Voi miten eläimeen voi näin rakastua ja suru niin syvällistä.Kaunis hautakumpu mökillä. MEILLÄ ON IKÄVÄ EPPUA, olit maailman ihanin koira. Elontaival jostain syystä jäi kovin lyhyeksi. Olisimme pitäneet pitempään.
- jööran
Mailman ihanin jaHellyyttävin luonne ja todella ihana koira!!!
Meillä on viisitoistavuotias ja nyt kaksivuotias!!!
Chin täytyy kokea!!!!!!!!!!!
Lassi [email protected]- Oulutar
Espanjan koirat sivuilla nyt kaksi Japanese Chiniä adoptoitavana. Oli jätetty viikoksi ilman ruokaa ja vettä.
Käykääpäs katsomassa Espanjan koirien sivuilta.
- sydäntenmurskaaja
heippa, kerronpa meidän Murusta. Hän on 2,5v ja musta/valk. veijari. Iloinen ja avoin, herkkä hienostelija. Turkki pysyy hyvänä harjaamalla/kampaamalla ja pesemällä- käytän myös suihketta sähköisyyden poistamiseksi. Muru syö broileria, maksaa ja jauhelihapihvejä sekä juustoa ja ruisleipää. Käytän vain parhaita raaka-aineita, koska hän syö niin vähän ja jättää joskus jopa ruoan väliin koko päiväksi. Muru leikkii ja ulkoilee paljon isolla pihallamme vapaana ja on tottelevainen ja hiljainen hellyyttä kovasti kaipaava sydänten murskaaja. Hän tykkää pehmeästä ja lämpöisestä nukkumapaikasta ja on joka paikassa meillä mukana. Lapsia hän karttaa ja ei viihdy ihmispaljoudessa, siis torireissut ja karnevaalit jäävät meiltä väliin. Vieraat kotonamme saavat vierailla rauhassa ja autokyydit ovat kovasti mieleisiä.
Toivotamme sinulle ja uudelle perheenjäsenelle ihanaa yhteistä aikaa ja paljon läheisyyttä!
t. sipe, jari ja muru - Hold me
Haluan liittyä jäseneksi,omistan chinin nimeltä Maija (oikea nimi on Hold me).
- chini myös
missäpäin Maija asustelee?
terve tuloa mukaan
- chiniin ihastunut
Näitä viestejä lukiessani, heräsi pari kysymystä. Kukaan teistä ei mainitse karvan lähdöstä, onko se runsasta? ja onko joku joutunut luopumaan koirastaan allergian vuoksi? Karva tuntuu tosi silkkimäiseltä ja nämä kysymykset heräsi, olisin kiitollinen kommenteista
- Chiniomistaja
Kyllä, karvaa valitettavasti lähtee etenkin nartuilla hyvin paljon. Perussiivoojalle tämän ei pitäisi olla onglma.
- Roopen ex omistaja
sydänsairarus ja virtsakiviä useasti, jouduttiin lopettamaan 10 vuotiaana pahan sydänsairauden takia.
kiintyy aikuisiin.
virkeä luonne.
Oma koirani oli vähän hökeltäjä mutta viisas, esim jos jotain sattui ollessani pieni se haki vanhempani paikalle auttamaan.
Nirso.
Minulla lievä allegia ei haitannut, ei trimmausta.
taka takrvoihin jaa ripulin aikana ulostetta ja jalat usein kipeinä talvella kun lunta kertyy paakuiksi jalkoihin (poistettava lenkillä)
lapsirakas, mutta vaatii oman tilansa.
HOX
miia ja rölli kirjoittakaa tänne kiitos - Miia ja Rölli
Hei Roopen ex omistaja sinua ollaankin kaivattu, olipa kiva että löydyit.
mailaa tähän osoitteeseen
[email protected]- Miia ja Rölli
Minna!
Olen tulossa äitini Chinin kanssa Kajaanin koiranäyttelyyn 15.1.2012, tule moikkaamaan jos pääset :) http://show.dunadandie.net/tammi12/index.html
Terv: Miia ja Rölli
- meidän koira
Japanese Chinillä on yleistä sairauksista epilepsia.
- Roosa ja Typy
Itse en koe, että Chinien isoin ongelma olisi juurikin epilepsia tai että se olisi edes kovinkaan yleistä.
Tätä rotua tutkitaan valitettavan vähän, joten kattavaa tietoa on hyvin vaikeaa saada. Puutteellisten tutkimustilastojen vuoksi Chin vaikuttaa sairaammalta (vai terveemmältä?) rodulta kuin onkaan. Itselläni on yksi chini ja olen huomannut, että kasvattajia, jotka tutkivat jalostukseen käyttämiltään koirilta (sekä uros että narttu) silmät, polvet ja sydämen on todella vähän. Tämän vuoksi uuden chinin hankkiminen on vaikeaa.
Tällä hetkellä Suomessa on pari kasvattajaa, jotka kasvattavat Chinejä terveystutkituista vanhemmista. Monet tutkivat kyllä polvet ja sydämen, muttei silmiä? Valitettavasti kai terveystutkimuksia kannattaville parille kasvattajille on aika pitkä jono tai näin olen kuullut, koska molemmat kasvattavat niin vähän kerrallaan.
keitähän nämä kasvattajat on jotka kasvattaa terveystutkituista vanhemmista chinejä?
- BooBoo
Hei.
Minäkin olen pohtinut chiniä jo muutaman vuoden. Mietin vain että kuinka chinit tulevat toimeen perheen muiden koirien kanssa? Täällä minulla on Keeshond (keskikokoinen hulivili) ja mietin että kuinka siro chin pärjäisi kessuni menossa mukana? Lenkeilläkin olisi mukana ja lenkit ovat noin 1.5 h vapaana remuamista ja paljon muidenkin koirien kanssa leikitään ja juostaan. Sopisiko tällainen meno ja meininki chinille vai pitäisikö minun harkita rempseämpää rotua? Kovasti kyllä juuri chinin haluaisin :) Onko kellään kokemusta chinistä ison/vauhdikkaan koiran kaverina? - Japsijen rakastaja♥
Japseja meillä 2kpl
Mitä koiranne syö?
Turkinhoito? Helppoa,me pestään shappoolla 2-3 kertaa kuukaudessa. Ja kammataan melkein joka päivä niin turkki pysyy hyvänä eikä lähe paljoa karvaa.
Voiko turkkia trimmata? Voi,mutta ei paljoa eikä kannata oleenkaan jos menee näyttelyyn parempi mitä pitempi karva näyttelys.
Sairauksia?Ei ainakaan meillä eikä kavereiden Japseilla ei sairasta kovin helposti.
Keski-ikä? 12-14v jos ei sairastu
Seurallisuus? 99% Todella seurallisia ja Japseja kiinnostaa heti joku kun jollekkin henkilölle käy jotain.
Lenkkeily? n.1km kahesti päivässä. Ei tarvitse paljoa lenkkiä kun on niin pieni koira.
Mitä leluja kannattaa hankkia? Vinku leluja yms. - koira
paljonko japanese chin maksaa?
- Love Japanese Chin
Riippuu siitä haluatko paperit koiralle? Paperiton noin 700-900 €, paperillinen maksaa 1000-1300 €.
Kannattaa ottaa selvää ketkä kasvattajat panostavat terveystarkastuksiin.
Vinkki: Suosittelen lämpimästi kasvattajaa jonka postiosoite on Hammaslahti
- kookookoo
noille 'tuleeko toimeen toisten koirien kanssa' voin sanoa,että tulee,varmasti! mutta chinit ovat erittäin dominoivia ja haluavat olla joukon pomoja.
oman chinin veli on jättirotuisen ,suuren ja keskikokoisen koiran kanssa samassa taloudessa ja ne kaikki on keskenään kaverit.chini tietenkin siellä pomo.
Mitä koiranne syö?
meillä syö ONE junioria,Hauhau junioria ja royal caninia.
Turkinhoito? Voiko turkkia trimmata?
turkkia ei tarvitse trimmata,mutta korvanseuduista on huolehdittava ,ettei ne huopaannu.
Sairauksia?
patella luksaatio on toisella chinilläni ja toisella piilokivekset.yleisiä myös sydän- ja silmäsairaudet
Keski-ikä?
10-15v
Seurallisuus?
chinit kiintyvät kouluttajaansa syvästi.hyväksyy ne ihmiset,joiden kanssa paljon tekemisissä.saattaa olla arka vieraita ihmisiä kohtaan.
Lenkkeily?
käyn tunnin lenkillä jokapäivä paljon virikkeitä ja vaapaata liikuntaa
Mitä leluja kannattaa hankkia?
hampaiden lähdön takia paljon luita ja kumileluja! hampaat eivät irtoa ,niinkuin tavallisella vaikkapa keskikokoisella koiralla,vaan jäävät suuhun,jos niitä ei poisteta. - CHINFAN
Meillä kaksi chiniä 6kk ja 1v ja 6kk
Mitä koiranne syö?
Nappuloita,jauhelihaa ja yms muuta kotiruokaa
Turkinhoito? Voiko turkkia trimmata?
On helppoa jos harjaa esim 3kertaa vkossa. Ei trimmattava,etenkään jos käy näyttelyissä sillä näyttelyssä siitä on paljon haittaa.
Sairauksia?
Ei hirveästi
Keski-ikä?
n.12-13v
Seurallisuus?
Erittäin ihana ja seurallinen.
Lenkkeily?
Ei tarvitse paljon lenkkeilyä,aikuiselle chinille n.4km
Mitä leluja kannattaa hankkia?
Kumileluja pennulle ettää hampaat irtois. meillä pitävät eniten vinkuleluista.- Anonyymi
Onko hengitys vaikeuksia?
- Muutama kommentti
Chini :)
Epilepsia yleistä Chineillä? siihen olisi kiva saada faktaa taakse, itse en ole vielä tavaChiniä jolla olisi ollut.. Mielestäni erittäin harvinaista Chinien pitkän linjan harrastajana ( 8:s ja viimeinen Chin näillä näkymin menossa )
Hinnat rekisteröidyillä pyörinevät 900- 1500€:n välillä 1300€ yleisin
Lähteekö karvaa; kyllä ja ruokavalio vaikuttaa jonkin verran irtokarvan määrään vanhanajan liha raejuusto citro oska vitamiiniseos rauhoitti omillani karvanlähtöä huomattavasti.
Trimmattava; ei sinänsä, tassujen välistä voi karvoja siistiä jos on runsasta sekä peräaukon ympäriltä.
Luonne iloinen avoin seurallinen itselläni kaikki ovat olleet erinlaisia, urokset hakeneet paijauksia ja huomiota enemmän kuin nartut.
Isommat koirat ja Chin, jos riehumisleikkejä chin menee herkästi rikki, mielellään leikit oman kokoluokan koirien kanssa. Chin tulee todennäköisimmin toimeen muiden koirien kanssa jos isompi/ toinen koira osaa ottaa huomioon leikkikaverin haurauden.
Chinejä Täysikokoisina on ainakin 1,5kg:sta 5kg:hen ( siihen haarukkaan on mahtuneet toistaiseksi kaikki tapaamani chinit, varmasti löytyy poikkeuksiakin
Sairauksia, omilla ei ole ollut, hampaiden poistossa menee herkästi leuat rikki ja tulee vino alaleuka käytännössä todettua..
Silmät, polvet ja sydän olisi hyvä olla tarkastettu vanhemmilta.
Ihana rotu, jos jaksaa huomioida haurauden ja personallisuuden :) - japsi1
Moi!
Onko teidän japseilla ilmennyt eroahdistusta?? - Chin love <3
japsi1: meillä ainakin 8kk pentu on nukkumassa kotona vanhemman koiran kanssa kun tulen iltapäivällä kotiin, jätän kyllä leluja myös tarjolle. :)
Aivan ihana rotu - Chini:)
Chini:)
En ole omilla, edesmenneillä enkä nykyisellä ole tavannut eroahdistusta. Nauhoitin kerran ihan nähdäkseni mitä touhuaa päivisin, niin pääasissa nukkui taikka katseli ikkunasta( lasin läpi) pihan tapahtumia tai leikki itsekseen..
Chineillä on hauska tapa nauttia auringosta, sen on tehnyt jokainen persoona.
Auringon säde kun tulee lattialle, niin chini makaamassa paisteessa onnellisena..
Suloista:)
Itse en allekirjoita tuota dominanssia ( että yrittäisi pomottaa muita koiria) Vaan enemmänkin chini on oman arvontuntoinen ja välillä ei tunnu ymmärtävän omaa haurauttaan ( Hakee isompia koiria leikkiin ja jos toinen ei osaa varoa niin saattaa olla eläinlääkärikeikka edessä) Siksi meillä ei anneta hänen leikkiä edes tuttujen koirien kanssa, elleivät ole samaa kokoluokkaa.. - kipsi
Minulla oli aivan ihana japanese cin. synt.10.11.2011 ja kuoli 28.10.2015. Ihana koira mutta saimmepitää liian lyhyen ajan. Suru suuri. Tuliaamulla voimakas hengenahdistus,el totesi että kurkunpäänhalvaus tai henkitorven kasaantuminen. Sydän oli laajentunut. Täytyi tehdä vaikea päätös exitus. Sain silittää häntä loppuunasti ja tiemme erosivat. Eppu sai elää hyvän lyhyen elämän. Me kaksi aikuista rakastettin sitä ylikaiken. Nyt surumme on syvää ja vaikeaa. Kaikki yhteiset hetket muistuttavat yhdessä vietetystä ajasta. Tosi hieno,ihana ,pieni koira joka iloitsi kun tulimme kotiin,tunsi auton äänen jne. EPPU MEILLÄ ON IKÄVÄ SINUA.Annoit meille niin paljon. Muistot elää.Meillä oli huono onni kun iki-ihana pieni suloinen sai elää niin lyhyen elämän meidän ilonamme. Rakkaat muistot elää.
- Huomaaja
Kuinka paljon japaninspanielinne päästää karvaa? 7-vuotiaani koiraltani alkoi lähteä karvaa valtavasti koko ajan. Mitään laikkuja ei turkissa näy, mutta karvaa pääsee ihan mahdottomasti. Mitä teen?
- Anonyymi
Hei! Me ollaan hankkimassa tämä pienokainen ja haluaisin tietää pari juttua.
1. Mitä temppuja sille voi opettaa? Oppiiko se ne helposti ne? Kelle se ne näyttää ja tarvitseeko se nameja ennen kuin tekee mitään?
2. Onko kuinka nirso ruuan suhteen? Mitä kannattaa ostaa. Mitä herkkuja ja kuinka usein herkkuja saa antaa. (Ajatellen myös sen terveyttä).
3. Onko kuinka sylikoira vai ahdistuuko se siitä. Ja voisiko sitä yrittää jo pennusta lähtien opettaa olemaan sylissä.
4. Entä yöt, missä se tykkää olla? Tykkääkö se olla jalkopäässä, kainalossa vai kopassaan?
5. Tuleeko mitään kohtauksia esim. Öisin? Että rupeaako yskimään?
6. Tietääkö se, jos joku perheen jäsen ei ole oikein niin sen perään ja jos tietää, mitä se tekee.
7. Onko kovin kiintynyt omistajiin. Itkeekö se jos sille sanoo, että menee pois vähäksi aikaa.
8. Onko hirveä hienohelma?
9. Tykkääkö metsäretkistä?
10. Onko niillä sairauksia? Ja onko ongelmaa kuonon tai silmien kanssa?
11. Pureeko se ja käyttäytyykö agressiivisesti?
12. Totteleleeko se, vaikka jos haluaa, että se menisi hetkeksi pois?
13. Tykkääkö pesuista ja harjaamisesta vai rimpuileeko.
14. Tykkääkö se vaihdella yön aikana omistajan sängystä toiseen, että onko levoton?
15. Millainen on pennun ensimmäinen yö ilman emoa? Itkeekö paljon jne?
16. Onko ulkoiluajat tarkkoja?
17. Mitä leluja kannattaa ostaa?
18. Hyväksyykö sadepuvut ja tälläiset?
19. Tuleeko se toimeen muiden koirien kanssa?
20. Tykkääkö olla huomion keskipisteenä?
21. Millä tavalla se on kissamainen?
22. Jos tulee vieraita, jotka ei osaa väistää koiraa niin osaako se itse väistää?
23. Millaisesta silittelystä/rapsuttelusta se tykkää.
24. Onko ujo?
🙏🏻Kiitos tuhannesti jos viitsit vastata kaikkiin näihin 🙏🏻Olen hirveän tarkka tästä, koska koira on ensimmäinen omani. - Anonyymi
Toisten kommenteista pitkä aika, mutta laitan silti muutaman sanan meidän chini-herrasta, joka kesällä täytti 15v. Kuten ikä jo kertoo, niin enää ei hilluta ja riehuta kuin nuorempana. Silti vielä energiaa piisaa välillä, esim. nyt ulkona kun on lunta. Vielä jaksaa lumesta innostua, kuin nuorempana. Hänellä sängyn alla kaksi tyynyä, missä lepäilee ja keskellä lattiaa oma peitto, jossa myllää ruokailun jälkeen. Ihana persoona, ei hauku ovisummerille/kellolle.
Hei minulla on ollut näitä jo vuodesta 98 lähtien, chin on helppo rotu turkkinsa puolesta, pesu ja harjaus riittää, korvantakusia pitää harjata useimmin koska sinne tulee helposti takkuja.
koirani syövät ihan kaupan koiranruokaa nappuloita ja saavat herkkujakin kotona, keittetty kana on herkkua.
chineillä tulee monilla jos näin voi sanoa sydämen vajaatoimintaa ja nestettä keuhkoihin. kumpaankin lääkitys voi auttaa jopa 4vuotta.
chinien keskiiäksi voisin heittää 10-15v
chinit ovat hyvin seurallisia ja tutustuvat mielellään ihmisiin
pehmeä pallo esim on tykätty lelu ja pienet pehmolelut, myös tyhjä wc paperin hylsy käy lelusta.
lenkkeilen usein pari tunnin lenkin päivällä ja illalla sitten lyhyempi, lisäksi aidattu piha jossa saavat olla.
chinit tykkää seurata ikkunasta ohikulkijoita, mieluinen paikka on sohvan päällä joka on ikkunaa vasten, chinit pitävät auringosta ja tykkäävät kiivetä korkealle paikalle, chinit putsaa nuolemalla jalkojaan ja nuolevat toisen chinin kasvot ja korvat mielellään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1752207- 1211941
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill581612Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1791492- 1611419
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1791405- 521248
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761203- 591178
- 1201088