Spiritismi

P€LIMIE$

Spiritismi on aika jännä peli. Onko teistä kellään mitään erikoisia kokemuksia?

Tuttavien kanssa ollaan suunnittelemassa 2012 vuodeksi maailman suurinta lautaa ja tarkoituksena olisi tehdä ennätys koon ja määrän suhteen. Olisiko kiinnostuneita?

11

1309

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaara on todellinen

      Spiritismi ei ole ainoastaan "jännä", vaan vaarallinen peli.

      Olen jo vajaa nelikymppinen, enkä ole ollut koskaan uskovainen. Teininä kuitenkin olin riparilla isosena, ja siellä yhtenä iltana osa leiriläisistä "leikki" rantasaunalla spiritismiä, tietysti salaa muilta. Leiripaikka taloineen ja pihoineen oli järven rannalla, mutta muuten keskellä skutsia.

      Saunalta kulki hiekkatie rantaa pitkin nuotiopaikan ohi pihan läpi portille, jossa oli röökipaikka. Olin nuotiolla leiriläisten kanssa, kun leirin johtaja yhtäkkiä tuli kutsumaan kaikki isoset koolle. Johtaja oli ollut tupakalla, kun hiekkatietä oli yhtäkkiä kävellyt mies, joka oli vain katsonut johtajaa alta kulmain, hymyillyt (johtajan mukaan "kummallisesti"), ja kävellyt portista sisään. Johtaja oli luonnollisesti sanonut aika tiukkaan sävyyn, että hei, tämä on yksityisalue ja kysynyt, kuka olet. Mies oli vain jatkanut hiekkatietä eteen päin korvaansa lotkauttamatta, mutta yllättäen kääntynyt talon kulmalta metsään päin ja kadonnut pian näköpiiristä (metsä oli tiheää ja oli yö).

      Samaan aikaan, kun johtaja selosti tätä meille isosille, rantasaunalta alkoi kuulua hysteeristä itkua. Menimme tarkistamaan tilanteen, ja sieltä löytyivät nämä muutamat leiriläiset, joista yksi tyttö itki hysteerisesti. He myönsivät kokeilleensa spiritismiä, ja olivat alkaneet kutsua saatanaa. Vähän tämän jälkeen tämä tyttö oli saanut pelkokohtauksen ja ns. lähtenyt piiristä pois.

      Spiritismin leikkijät saivat johtajalta sanallista ojennusta sillä välin, kun meidän isosten piti pareittain tarkistaa talot ja piha siltä varalta, että tämä tunkeilija-mies olisi jossain lymyämässä. Mitään eikä ketään ei löytynyt.

      Mistä mies tuli, ilman kulkuvälineitä ja mihin hän katosi? Keskellä yötä, ja lähimmät naapuritkin olivat kilometrien päässä. Miksi hän ei vastannut hänelle esitettyuhun kysymyksiin? Määrätietoinen askellus oli ollut hiekkatietä eteen päin rantasaunan suuntaan.

      Itse en edelleenkään usko saatanaan tai jumalaan. Ajoitus pahan kutsumiselle ja tämän tyhjästä ilmestyneen miehen visiitille oli kuitenkin aika nappiin. Myös spiritismiringin hajoaminen ja miehen katoaminen ajoittuvat samoihin hetkiin.

      Uskon, että ihmisessä itsessään löytyy voimia ns. manata esiin pahuutta tai jopa pahan ruumiillistumaa. En tajua, miksi kukaan haluaisi tehdä sellaista itselleen. Spiritismissä voi tietysti myös kysyä "tuolta puolen" kaikenlaista jännittävää. Tulevat vastaukset sitten alitajunnasta tai ns. ulkopuolelta, oman järjen menettäminen tai pelkotiloihin joutumisen vaara on suuri, jos hermot pettävät.

      Voipi olla, että varoitukseni vain lietsovat ennestään halujanne kokeilla spiritismiä. Mutta ainakin teitä on varoitettu.

      • Sippeli

        teiniajoilta spiritismimuisto. Olimme kaverini kotona. Meitä oli n. 5 tyttöä. Oli päivä mutta verhot oli kiinni niin että oli hämärää. Lasi todellakin liikkui kirjaimesta toiseen kun kysyimme asioita. Se liikkui niin nopeasti eikä ollut pilkkopimeää että joku olisi voinut työntää lasia kenenkään huomaamatta. Tästä on jo 40 vuotta aikaa joten en muista kaikkea mitä kysyimme. Kuolemistapaamme kyselimme ja minun kuolintavakseni tuli vastaus:vanhuuteen.
        Rohkeaa kysellä moisia mutta olin kyllä helpottunut että vastaus oli noin lohdullinen:)Lopetimme tuon istunnon jälkeen emmekä sen jälkeen enää harrastaneet koskaan spiritismiä, sen verran pelottava kokemus oli.


    • keltanokka?

      Olet aivan varmasti lukenut spiritismistä jo suunnilleen kaiken, mitä netistä löytyy.

      Olet varmaankin huomannut, että n. 2/3 sitä kokeilleista ei suosittele kokeilemaan, ja kirjoittaa isolla, että se EI OLE MIKÄÄN PELI.

      Jos nyt kuitenkin aiotte kokeilla, niin tehkää se ainakin ns. oikein. Eli ette kutsu mitään pahaa paikalle, ettekä kysele kuolemasta. Ja pyydätte luvan lopettamiseen ennen kuin lopetatte. Jos et/ette ole kokeilleet sitä aiemmin, vaarat ja riskit ovat suuria. Varsinkin uhmamielellä tehty istunto - tyyliin ennätys koossa ja määrässä - voi livetä hanskasta.

      By the way, sillä laudan koolla ei ole merkitystä. Ellet sitten tarkoittanut, että istuntoon osallistui ennätysmäärä ihmisiä? Mutta ei laudan koolla silloinkaan ole merkitystä siihen, kuinka "hyvin" spiritismi toimii.

      • P€LIMIE$

        Tarkoituksena olisi tarpeeksi suurella ryhmällä avata portti mustaan aukkoon tai miksei nyt vaikka helvettiin ja katsoa riittääkö se nuppineulan kokoinen reikä imaiseen tämän maailman sinne.

        Itse tietysti hyppään ufo-lautasen kyytiin viettäen matkan hemaisevan ja suuri rintaisen humanoidi neidon kanssa!! ;)

        Onko spiritismiä muuten koskaan pelattu tuhansien ihmisten voimalla? Teho varmasti kasvaa sitä myötä mitä enemmän käyttäjiä. Jokin logiikka kaikella on.


      • varoittelija
        P€LIMIE$ kirjoitti:

        Tarkoituksena olisi tarpeeksi suurella ryhmällä avata portti mustaan aukkoon tai miksei nyt vaikka helvettiin ja katsoa riittääkö se nuppineulan kokoinen reikä imaiseen tämän maailman sinne.

        Itse tietysti hyppään ufo-lautasen kyytiin viettäen matkan hemaisevan ja suuri rintaisen humanoidi neidon kanssa!! ;)

        Onko spiritismiä muuten koskaan pelattu tuhansien ihmisten voimalla? Teho varmasti kasvaa sitä myötä mitä enemmän käyttäjiä. Jokin logiikka kaikella on.

        Ai mutta siinä tapauksessa kaikki mukaan vaan kun on noin loppuun asti mietitty suunnitelma!

        Olen kuitenkin tosikko, joten voin kertoa, että mustaa aukkoa tai porttia helvettiin ette saa avattua. Joku tai moni sp:iinne osallistuja voi saada loppuiäkseen sellaiset pelkotilat, että goodbye normaali-elämä.

        Eikä sp:ssä ole mitään sellaista logiikkaa, että useammalla ihmisellä saisi vahvempia "reaktioita" aikaan.


      • P€LIMIE$
        varoittelija kirjoitti:

        Ai mutta siinä tapauksessa kaikki mukaan vaan kun on noin loppuun asti mietitty suunnitelma!

        Olen kuitenkin tosikko, joten voin kertoa, että mustaa aukkoa tai porttia helvettiin ette saa avattua. Joku tai moni sp:iinne osallistuja voi saada loppuiäkseen sellaiset pelkotilat, että goodbye normaali-elämä.

        Eikä sp:ssä ole mitään sellaista logiikkaa, että useammalla ihmisellä saisi vahvempia "reaktioita" aikaan.

        Moni tuskin tajuaa mistä sp:ssä on kyse mutta usko pois minä tiedän ja osaan soveltaa sitä monella eri muullakin tasolla. Varmasti moni muukin osaa mutta minä olen ensimmäinen joka aikoo avata madonreiän mustaan aukkoon. Alustava päivämäärä olisi tällä näkymin 23.12.2012.


      • aika loppuu
        P€LIMIE$ kirjoitti:

        Moni tuskin tajuaa mistä sp:ssä on kyse mutta usko pois minä tiedän ja osaan soveltaa sitä monella eri muullakin tasolla. Varmasti moni muukin osaa mutta minä olen ensimmäinen joka aikoo avata madonreiän mustaan aukkoon. Alustava päivämäärä olisi tällä näkymin 23.12.2012.

        Kai tiedätte olevanne tuona ajankohtana jo myöhässä, sillä maailmanloppu tulee paria päivää aiemmin? huonompi homma teille ja pikku kokoontumisajoillenne.


      • ---.---
        aika loppuu kirjoitti:

        Kai tiedätte olevanne tuona ajankohtana jo myöhässä, sillä maailmanloppu tulee paria päivää aiemmin? huonompi homma teille ja pikku kokoontumisajoillenne.

        En usko, että maailmanloppu tulee ja sinä pelimies, luulen, että olet menettänyt järkesi jo. Ei yksi ihminen voi avata edes presidentin porttia ja sinä aiot jo avata mustan aukon. ihmisiä on maailmassa miljardeja ja heistä olet ainoa yksi pieni ihminen maapallossa. Tuollaista potaskaa puhuvat myös yli 100 ihmistä. osa on tehnytkin. ja missä sitten se "musta aukko" sitten on? lupaa vain, mutta olen sata varma, ettet siinä onnistu. Unohdat sen hölpän siinä ajassa jo pois. maailmanloppukin on vain pelkkää pelottelua. asteroidi voidaanräjäyttää voimilla ja mistä muualsta loppu voi sitten häämöttää?


    • Kerro lisää. Mä haluan ainakin tulla mukaan. Näin kerran jossain tosi hienon lasista tehdyn "laudan" mutta ei ollu sillon varaa ostaa sitä.

      Itse olen kyllä nähnyt että se LASI LIIKKUU! Ja kukaan meistä ei liikuttanut sitä. Tosin piti lopettaa kun rippiskoulupappi tuli ovesta sisään =o)

    • kille

      Mites saatte 1000 ihmistä koskemaan lasiin yhtäaikaa. Aika iso lasi pitää olla...

      • isoja kuppiloita

        joihin mahtuu yli tuhat henkeä. Keskiyöllä vaan kaikki skoolaamaan niin kyllä se siitä...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      254
      4855
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      95
      2425
    3. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      117
      1530
    4. Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.
      Maailman menoa
      324
      948
    5. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      73
      932
    6. Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu

      Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N
      NATO
      270
      859
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      115
      812
    8. Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin

      Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si
      Ikävä
      33
      787
    9. Hitto mulla

      On sinua ikävä ihana.
      Ikävä
      38
      736
    10. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      67
      702
    Aihe