Englannin puhuminen

Yleensä puhumista helpottaa, jos kuulee kieltä puhuttavan: katsele, jos mahdollista, noita Suomen TV:ssä näkyviä brittisarjoja, ja koeta toistella noita lauseita ääneen, kun kukaan ei ole kuulemassa. Huomaat yllättävän nopeasti, kuinka kieli taipuu. Yliopisto-opiskelijana sulla on taustalla lukio-opinnot ja mahtava sanavarasto, ei kun käyttämään. Omista lukio-opinnoistani on yli 20 v mutta matkoilla koetan puhua englantia (tai ruotsia) niin paljon kuin mahdollista, ja ihan sujuvasti pärjään.

Oletko koskaan puhunut englantia silleen oikein kunnolla kasvotusten ulkomaalaisten ihmisten kanssa? jos siihen on mahdollisuus, niin tottakai sellainen harjoitus on parasta. Voisit myös hankkia internetistä ulkomaalaisen kaverin tai kavereita joiden kanssa chattailla vaikkapa mikrofonin kautta. :) Ja lausumista ja sellaista sujuvaa englantia oppii kun lukee ääneen englanninkielisiä lehtiä/kirjoja tai mitä vain. Plus vielä,tämä kuulostaa hullulta mutta kun olet yksin kotona tai vaikka lenkillä niin höpöttele yksiksesi englanniksi. :)

ulkomailla, niin huomaat että pärjäät.

hyvistä vinkeistä :) Tulikin sellaisia joita kokeilen käytännössä.

Itse kammosin ylä-asteella ja lukiossa englannin puhumista yli kaiken, siis lähes sairaalloisella tavalla ("kiitos" varmaan ala-asteen veemäisen opettajan, joka pilkkasi oppilaiden virheitä, ja josta jäi inhottavat muistot).

En vapaaehtoisesti tunnilla suutani avannut koskaan, ja jos opettaja pakotti, niin änkytin ja äänsin aivan päin helvettiä, kun jännitti niin kovasti. Muuten tykkäsin todella paljon englannin kielestä, olin aina tykännyt. Kokeista sain aina täysiä kymppejä, ja lukion kolmannella opettaja syksyn puolessavälissä erään tunnin jälkeen sanoi minulle että hänellä on tosi vaikea tilanne, kun minulle pitäisi antaa 10 kurssista, mutta minkäänlaista tuntiaktiivisuutta ei ole, ja että minun on pakko alkaa puhua. No en alkanut, mutta kympin sain silti, kun kaikki kokeet olivat 10. Kirjoitin sitten myös laudaturin.

Lukion jälkeen pidin muutaman välivuoden ja olin töissä kodinhoitajana eräässä perheessä, jossa myös asuin. Eräänä päivänä syksyllä perheen rouva sanoi minulle, että aikoo ilmoittautua kansalaisopiston ranskan kielen kurssille, ja kiinnostaisiko minua mikään kurssi, pääsisin hänen kyydissään ilmoittautumaan? No en päässyt siitä tilanteesta kiemurtelemaan irti, ja niin menin hänen mukaansa ja ilmoittauduin englannin kielen keskustelukurssille (!).

Kurssin alkamispäivän lähestyessä olin niin paniikissa että päivää ennen ihan tosissani mietin, miten saisin murrettua esim. ranteen tms. niin että voisin olla menemättä. Kas kun perheen rouva tiesi minä päivänä kurssi on, ja oli jo pari päivää aiemmin sanonut että sitten torstai-iltana sinun pitää huolehtia että pääset ajoissa lähtemään illalla, että ehdit kurssille. Jos ei olisi ollut tuota ulkopuolista "pakkoa" niin en tietenkään olisi mennyt.

No menin sitten ekalle tunnille aivan paskajäykkänä pelosta ja kauhusta - ja se oli fantastinen kokemus! Luokka oli täynnä aikuisia, ja toisin kuin peruskoulussa/lukiossa, kukaan ei pilkannut toisten virheitä. Opettaja oli britti ja älyttömän mukava ja innostava. Pari tuntia meni kuin siivillä, opettaja osasi johtaa keskustelua hauskasti ja mielenkiintoisesti, ja sai vilkasta keskustelua aikaan. Hän korjasi virheitä ääntämisessä ja sanastossa, mutta sillä lailla nätisti ja ystävällisesti.

Siitä lähtien kävin jokaisella tunnilla ja niistä tuli melkein viikon odotetuin hetki. Kerta kerralta puhuminen helpottui ja jännitys hävisi.

Päädyin sitten parin vuoden kuluttua yliopistoon opiskelemaan englantilaista filologiaa. Olin siitä jo lukiossa haaveillut, mutta ajatellut että se on minulle mahdotonta, koska en pysty puhumaan englantia.

Nyt olen asunut ulkomailla jo 15 vuotta, ja englanti on käytössä työkielenä koko ajan, ja vapaa-ajallakin paljon.

Joten neuvoni on: pakota itsesi keskustelutunneille! Niitä järjestetään kansalaisopistoissa/työväenopistoissa ympäri Suomea, ja ovat suht. edullisia. Alussa voi olla kamalaa, mutta lähes varmasti helpottaa ajan myötä.

rohkeasti esim. terapeutille tai ryhmään tai puheenpitokurssille.

etpä ole yksin.
tsemppiä,
t Wilma

Mulla on ihan sama ongelma, osaan kirjoittaa englanniksi ja ymmärrän myös puhetta hyvin. Mutta puhuminen jännittää niin paljon että saatan mennä ihan lukkoon kun sanonkin jotain, vaikka kuinka yksinkertaista lausetta jonka tiedän osaavani kirjoittaa. Asian on nyt muututtava, sillä sain kutsun työhaastatteluun, joka on englanniksi. Jännittäisi varmaan muutenkin tuo tilanne, mutta nyt haluan selviytyä tuosta haastattelusta ilman liiallista jännittämistä ja noloja tilanteita :)

Itsellä on ollut sama ongelma jo ala-asteelta asti.. Inhoan ja pelkään puhua eri kieltä,varsinkin englantia :( Olen surkea ääntämään ja joskus jos piti lukea joku osa tekstistä luokan kuullen,luin suoraan tekstin niinkuin sanat kirjoitetaan ja aivan järjetön vapina ja ahdistus päällä :( Opettajat ei tuntunu piittaavan tästä ja varsinkin ylä-asteella meidän enkun opettaja oli oikea narttu.. Eli se tiesi,että en osaa ja olen muutenkin hyvin ujo,sain sitten lukea pitkiä värssyjä luokalle ja perus " ei sitä noin äännetä vaan näin. ..." siinä sitten yrittää opettajan kanssa lausua jotain sanaa ja muut nauraa...Arvatkaa jäikö se hermolomalle kun pääsin ylä-asteelta pois... -_-

Joskus myös sanakokeiden kanssa oli se,kun ne palautettiin niin opettaja ilmoitti ääneen "joo ja tämä koe meni huonosti seuraavilla henkilöillä..." aina mun nimi mukana,oikein alentavaa... Tästä uskon,että olen saanut traumoja.. Edelleen jos jotain täytyisi sanoa tai lukea,en pysty, en kertakaikkiaan pysty.. Joidenkin mielestä tämä kuulostaa varmaan ihan naurettavalta ja tyhmältä,mutta tämä on mulle oikeasti ongelma.

Minulla todennäköisesti on jokin sosiaalisten tilanteiden pelko ja diagnosoitu ahdistuneisuushäiriö,että se lisää vielä pelkoa,mutta toivon että joskus pääsisin tästä eroon. Ehkä osaisin,jos vaan uskaltaisin yrittää ja avaisin suuni.. :)

Itsellä aivan sama ongelma. Osaan kirjoittaa, lukea ja ymmärrän puhetta hyvin, mutta kun itse joutuu puhumaan ääneen niin menee aivan lörinäksi. En tiedä johtuuko jännityksestä vai mistä, mutta kiusallinen vaiva varsinkin kun ollaan isommassa porukassa ja yksi ulkomaalainen on mukana niin puhekieleksi vaihtuu englanti. Siinä vaiheessa minä menen hiljaseksi, vaikka haluasin osallistua keskusteluun. En vain kehtaa nolata itseäni kaikkien edessä.

Mulla tulee huomenna kouluun eri msista rehtoreita j a mun ja kahden kamun pitää esitellä meidän koulu englanniksi 😬

Tee niin ja käänny opintopsykologin puoleen.
Itselläni on ollut sama tilanne että kirjoittaa ja lukea osaan, sekä yksin puhua, mutta jos pitää keskustella niin ei tule mitään, paitsi "muutaman" kaljan jälkeen, mutta ei ole siositeltavaa.