pelottaa vieläkin

lapsena -81

Tarina sijoittuu jonnekkin 80-luvun alkupuolelle.
Olimme kaverini mökillä ja meillä oli vähän tylsää.
Päätimme sitten kokeilla spiritismiä.
Kaverini mökillä on melko iso ulkokellari,jonne raahasimme kaikki tarvittavat tavarat:vesisoikon,hopeisen sormuksen,peilin sekä kynttilän.
Asettelimme peilin pystyasentoon hyllyjä vasten ja
vesisoikon sen alapulelle,jonne tiputimme hopeisen sormuksen.
Sytytimme kynttilän palamaan ja pidimme sormiamme
yhdessä tuijottaen kynttilää peilin kautta.
Minuutit kuluivat ja meitä alkoi ikävystyttämään,mitään ei tapahtuisi.
Tapahtui kuitenkin!Kynttilä alkoi lepattamaan(huom
mistään ei tullut ilmavirtaa kellariin),ensin vain vähän,mutta sitten näkyvämmin.
Yht`äkkiä alkoi kuulua musiikkia...ehkä vähän kirkkomusiikin tapaista,ihmisten hyräilemänä.
Samantien lopetimme koko touhun ja laitoimme valot päälle.Pelästyimme todella.
Aikuisille emme viitsineet kertoa,eivät olisi kuitenkaan uskoneet.
Me emme kuitenkaan leikkineet spiritismiä enää ikinä,sen verran pelottava tämä kokemus oli.
En muista,mihin meidän "leikkivälineemme" joutui ja ehkä onkin hyvä niin...omassa muistissa tämä kokemus säilyy varmaan kuolemaani saakka!

14

2200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies..

      lähistöllä ollut mitään kirkkoa tai jotain seuraa teltassa esim laulamassa?

      • oli noin

        lähin kirkko oli n.15 km:n päässä.


      • mies..
        oli noin kirjoitti:

        lähin kirkko oli n.15 km:n päässä.

        oli meilläpäin semmoinen iso teltta missä jotkut heluuntalaiset rukoili ja lauloi ym.


    • hyppyheikki

      on muutaman päivän aikana tullut sinulta palstalle noin kymmenen, sekä vastaavantasoisia kommentteja, erehdynkö?

      • olisiko

        legendaarinen "bluenunna" alias "quelle" asialla?


      • lapsena-81

        Näitä juttujahan kyllä olisi mukava keksiä ja huomata vieläpä saavansa huomiota.
        Odotanpa innolla,että sulle tapahtuu jotain "yhtä kivaa" ja sitten sua ei kukaan usko.Huolestuneena haluat kertoo kokemuksistas ja saat vastaukseks pelkää p....skaa!!Tuntuuko hyvältä??


      • epäuskoinen
        lapsena-81 kirjoitti:

        Näitä juttujahan kyllä olisi mukava keksiä ja huomata vieläpä saavansa huomiota.
        Odotanpa innolla,että sulle tapahtuu jotain "yhtä kivaa" ja sitten sua ei kukaan usko.Huolestuneena haluat kertoo kokemuksistas ja saat vastaukseks pelkää p....skaa!!Tuntuuko hyvältä??

        Spiritismistä sen verran että en tiedä uskonko touhuun mutten sitä uskalla kokeillakkaan. Isoäitini kertoi minulle tarinan siitä kun olivat sodan jälkeisinä aikoina pelanneet spiritismiä naapurin nuorten kanssa. Oli ollu hopeesormus ja välineet ja olis jutun mukaan laudalla oleva lasi jonka alla sormus oli alkanu liikkumaan kirjaimiin ja he oli kyselly missä olet olet ja vastaus oli ollu millon ikkunalaudalla tulitikkuaskissa ja pöydän alla..lopuksi joku oli kysyny miltä näytät ja vastaus oli ettei voi näyttäytyä kun kukaan ei kestäisi sitä..siihen kohtaan muki oli kaatunu ja "peli" loppunut..ei ollu isoäiti kuulema unta saanut monnen yöhön kokemuksen jälkeen ja jotenki haluaisin uskoa kertomuksen mutta ei sitä tiiä ellei ite kokeile.Enkä todellakaan aijo kokeilla.


    • Wikistähän spiritismiin löytyy lähteitä. Alkoi Maggie (1838–1893) ja Catherine Fox (1841–1892) toimesta.

      Rouvat sittemmin kommentoivat asiaa: Maggie Fox myönsi, että Foxin sisarukset olivat tuottaneet ääniä muun muassa vetämällä narun päässä olevaa omenaa portaikossa sekä naksauttelemalla jalkoja ja käsiä.

      Sitten vaihtoivat mielipidettä: Myöhemmin siskokset peruivat tunnustuksensa, mutta lisäsivät, etteivät halua olla mukana enää minkäänlaisissa istunnoissa.

      Jos oikein muistan niin koko spiritismin idea on kokenut ylä- ja alamäkiä. Parhaiten sillä on mennyt maailmansotien jne jälkimainingeissa. Toisin sanoen haisee siltä, että koko homma on "otetaanpas epätoivoisilta ihmisiltä viimenen euro taskusta pois"-peliä, kun niin kovasti haluavat kuulla mitä kuolleilla läheisillä olisi asiaa.

      Jos kaksi, todennäköistä, huijaria kehitti koko idean, niin voiko spiritismi todella toimia..?

      Onko missään edes pienen pientä heiveröistä todistetta, että sen avulla on saatu yhteyttä muualle kuin asiakkaan käden ja istunnonpitäjän lompakon välille?

      • mitäs tämä on?

        Ihmiset eivät kuitenkaan reagoineet tyttöjen toivomalla tavalla: he eivät yksinkertaisesti pitäneet mahdollisena että tytöt olivat huijanneet kymmeniä vuosia jäämättä kiinni. Monissa istunnoissa oli ollut läsnä suuri joukko tiedemiehiä, eivätkä tytöt olleet istunnoissa edes liikahtaneet. Koska tyttöjä oltiin tarkkailtu istunnossa tarkasti, olettivat jotkin huijausta todennäköisemmäksi sen, että tytöt olisivat ilmoittaneet olevansa huijareita saadessaan tarpeekseen julkisuudestaan. Myöhemmin siskokset peruivat tunnustuksensa, mutta lisäsivät, etteivät halua olla mukana enää minkäänlaisissa istunnoissa


    • legendaarinen:

      LOTTO NUMEROT!! jatkoa...
      Kirjoittanut: quelle 22.7.2007 klo 18.22


      ja unohtu mainita niistä lottonumeroista..
      Sillon muuan vuosi sitten pelattiin isolla porukalla. Osa oli tuntemattomia puolituttuja ja osa perheenjäseniä ja osa hyviäkin kavereita.
      Pistimme kaikkemme peliin..
      Ja se oli niin järkyttävä kokemus etten koskaan ennen ole itkenyt puoltavuorokautta putkeen...
      Stinan kultainen rippiristi poltti hänen ihoonsa iljettävän toisen asteen palovamman, lääkärissäkin käytiin ja emme kehdanneet kertoa totuutta että se tuli pelatessamme, vaan selitimme että olimme leikkineet kumpi pystyy pitämään sitä kauemin iholla sytkärillä lämmitettynä.. Olisi kait passittanut meidät hoitoon totuuden kerrottuamme?!
      Niin, tämä tapahtui niin, että istuimme n,25 henkinen porukka mummolamme isossa olohuoneessa. kaikki lattialla suuressa ringissä, lautana toimi tätini mairen, Floridasta tuoma "kyseinen pelilauta" ja huoneessa paloi abouttiarallaa yli 300 kynttilää. Ja keittiössä paloi öljylamppu katossa. Jokainen kysyi vuorotellen, stina kysyi lottonumeroita (joista olin varoittanut häntä aiemin) ja meni hetki ennen kuin mitään tapahtui.Kaikki tuijottivat lautaa jännittyneenä ja sitten tummahkohahmo syöksähti laudasta kohti Stinaa ja stina huusi pidellen kaulaansa.
      Risti oli kiinni ihossa. Vaikka tytöllä oli poikakaverinsa fritsuja pureman kaulan peitteenä melkein poskipäille saakka ulottuva keltainen poolopaita. (kaulus oli järkyttävän suuri, niinkuin muodissa oli muuaan vuosi sitten) säikähdimme kovasti ja minä ja Stinan äiti (stina istui keskellämme) laitoimme valot päälle ja tytö n makoilemaan Stinan äidin syliin. Stina houri jotain ja hänen silmänsä muljahtelivat kuten yleensä jos on tajulähteä. Kovan kivun seurauksena hän pyörtyi. Soitimme hätäkeskukseen ja sieltä neuvottiin että ei olisi suuri hätä ja menimme autolla sairaalaan. Kyllä he vähän pitivät meitä tyhminä sairaalassa kun selitimme että kokeilunhaluisina leikimme ristillä ja sytkärillä.. Vaikka todellisuudessa niin ei todellakaan ollut. Stina uskoi jumalaan, mikä saattoi olla osa syynä (kenties)?? siihen että piru suuttui tai vastaavaa. Stina sai sairaalassa, jonkun kipu pistoksen ja palokohtaan levitettiin jääkylmää rasvaa. Kotona kukaan ei jättänyt Stinaa yksin hänen nukkuessaan eikä ollessaan valveilla. Mikä hauskinta pelissämme oli, että mukana olivat myös Mummoni Brita, ja muita vanhempia sukulaisiani. Mummoni Brita kertoi että siinä talossa jossa me pelattiin (hänen nuoruuden asuintalonsa) joka toimi nyt kesämökkinä, oli asunut joskus 1800- luvun lopulla ilkeitä ihmisiä, joita moni kylän asukas pelkäsi ja epäili noidiksi tai paholaisiksi. Mummoni äiti oli joskus aikoinaan rakastunut (ennen mUmmoni syntymää) kyseisen talonväen nuorukaiseen ( mummoni äiti asui tuolloinen omien vanhempiensa kanssa kylän toisessa päässä), ja nuorukainen oli kertonut pelkäävänsä sitä taloa vaikka se oli silloin muutaman vuoden vanha, mutta siellä oli hoidettu sairaita sukulaisia. Ja yksi suvun sairastelijoista oli ollut erittäin ilkeä ja pikkumainen kaikkia nuoria kohtaan jotka eivät eläneet säädyllistä elämää ja tekivät pienenkin väärän eleen elämässään. (Nainen) oli kertonut langettavansa kirouksen talon ylle ja sen asukkaille, koska holtiton nuorukainen ja mummoni äidin rakastaja oli naisten naurattaja, nainen pillastui... Sinä iltana kun stinalle tapahtui se ns"onnettomuus" tuttavani jukka ja hänen poika ystävänsä Sakke olivat huomanneet pelin aikana että kirjahyllyssä oli heilunut hiljalleen tasaisin väliajoin vanhan aikainen musta raamattu (sellainen iso). Emme pelaa peliä enää koskaan, ainakaan siinä talossa. Ja minä vielä vähemmän koskaan. Stina halusi myös minun sanovan tähän juttuun että ei suosittele sen pelaamista niille jotka nauravat ja vähättelevät peliä. Näinhän kävi stinalle joka ei uskonut tippaakaan peliin ja uskoi vain taivaalliseen jumalaan. - Tässä muutama tällainen varoittava sana. JA SAATTAA OLLA PIENIÄ KIRJOITUS VIRHEITÄ KOSKA MINULLA ON TODETTU PIENESTÄ SAAKKA LIEVÄ LUKIHÄIRIÖ! ettei siitä tarvi alkaa urputtamaan..

      • KuinLuki

        Taitaa olla sinulla muitakin häiriöitä tuon lukihäiriön lisäksi.


      • opimme:

        1) istunnoissa tulee käyttää runsaasti kynttilöitä

        2) välttää kysymästä lottotuloksia

        3) riisua metalliset kaulakorut ennen session alkua


      • istua
        opimme: kirjoitti:

        1) istunnoissa tulee käyttää runsaasti kynttilöitä

        2) välttää kysymästä lottotuloksia

        3) riisua metalliset kaulakorut ennen session alkua

        kaukana kirjahyllyistä, etteivät Raamatut putoa päähän


      • -----------
        istua kirjoitti:

        kaukana kirjahyllyistä, etteivät Raamatut putoa päähän

        Käydä ensin vessassa ettei tarvii ripulipaskat housussa pelata.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      246
      9280
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      4
      2785
    3. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      104
      1899
    4. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      193
      1879
    5. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      139
      1391
    6. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      60
      1377
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      128
      1286
    8. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1006
    9. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      64
      845
    10. Odotanko ihan

      Turhaan jotain välillemme?
      Ikävä
      40
      818
    Aihe