yksinäisyys vl:ien keskuudessa

yksinäinen kettu

Monesti puhutaan, kuinka meikäläisyydessä moni asia on paljon paremmin, kuin maailmassa. Silti vaietaan siltä tosiasialta, kuinka moni vl kokee pohjatonta yksinäisyyttä. Ei kavereita ei mitään.
Voiko sellainen elämä olla mielekästä?
Joillekin sopii yksinäinen elämä, mutta mitä, kun joutuu olemaan yksinäinen pakosta.

Ite olen yrittänyt lukuisia kertoja solmia kaverisuhteita meikäläisiin, mutta olen saanut vain torjuntaa. Olen ruvennut kokemaan itseni jollainlailla huonommaksi kuin muut. Sosiaaliset taidot ovat rapistuneet ja rapistuu kokoajan. Itsetunnon huononeminen ei auta yhtään asiaa.
Olen kuullut sivuteitä pitkin, kuinka minustakin on levitetty kurjia juoruja ja nämä juorujen levittäjät ovat olleet uskovaisia.
On kurjaa, että monet uskovat ne sellaisenaan eivätkä tule multa kyselee, mitä mulle oikeasti kuuluu.

Oikeastaan jouduin kalastelemaan syitä, miksi mua kartellaan. Korviini kantautui, että mua ei haluta mihinkään, koska jurisen paljon outoja, olen jollain lailla erikoinen ja katseessani on jotain sairasta. Nämä kun kuulin, se satutti kovasti minua. Olen ujo ja epävarma. Kun olen epäonnistunut lukuisissa yrityksissä, olen tullut niin epävarmaksi, että se näkyy varmasti ulospäin jollainlailla poikkeuksellisuutena.
En tiedä, onko tästä enää tietä parempaan suuntaan. Mieleltäni en ole sairas, mutta itsetuntoni on todella kuopassa.

Kävin tutkituttamassa pääni terapiassa, koska halusin saada selville, mitä oikeasti olen. Jos olenkin jotenkin sairas. Mitään poikkeavuutta ei löytynyt älyssä, mutta sain diagnoosin keskivaikea/vaikeasta masennuksesta. Aika on tehnyt tehtävänsä. Ehkä en kuulukkaan meikäläisten yhteisöön. Tätä olen viimeaikoina paljon miettinyt. Jos löytäisin paikkani jostain muualta.. Nykyinen elämä ei ole millään muotoa mielekästä. Neljän seinän sisällä päivät pitkät tuijottaen seiniä. En jaksa enää edes harrastella mitään.

7

539

Vastaukset

  • Vl-liikkeessä hyvin nopeasti erottuu nuorisossa menestyneiden perheiden nuoriso eli koulutettu nuoriso muusta nuorisosta.

    Monilla paikkakunnilla iltakyliin ei kutsuta kuin hyvin koulutettua nuorisoa.

    Kuvitteletteko, että vl-nuoret olisivat sen suvaitsevaisempia kuin muutkaan.

    Yksinäiset, hiljaiset, ujot, mielenterveysongelmaiset vl-nuoret saavat jäädä yksin.
    He eivät ala ampumaan muita, koska ovat isossa perheessä oppineet kunnioittamaan lähimmäistä (ainakin se hyvä puoli on isossa perheessä).

    Mutta nämä syrjäytyneet vl-nuoret voivat ajautua jopa itsemurhaan.

    • Tiedän kyllä tapauksen jossa vl-poika on ampunut mustasukkaisena pari ihmistä, että se siitä teoriasta.


  • Ymmärrän hyvin. Itsekin olen usein kokenut syvää yksinäisyyttä. Olen vl. Minun seuraani ei ole varsinaisesti hakeuduttu juuri koskaan. Monesti on pitkin hampain otettu mukaan porukkaan, jos on otettu. Muistan monet yksinäiset illat asunnollani surren sitä, kun itsellä ei ole mukavaa seuraa. Eräässä asunnossa jopa naapurissa asui vl opiskelijatyttöjä ja sieltä kuului naurunremakkaa kun heillä oli kylä. Se sattui, kun itse olin vain yksin siellä yksiössäni.
    Kaikki eivät ole niin sosiaalisia, iloisia jne. että saisivat helposti kavereita. Kaikilla ei ole sellaista "karismaa". :( Itse tietysti kuulun niihin joilla ei karismaa ole.

    Joskus ihme kyllä olen kohdannut ihmisiä tai ihmisen, jotka/joka pitää persoonastani ja arvostaa minua, mutta se on harvinaista.

    Monesti sattuu, kun puheessa sanotaan että yksinäistä Jumalanlasta ei ole, tai ettei kenenkään tarvitse olla yksin ja jokaiselle annetaan saattomies. Ei se kaikilla ole niin. :(

  • kaikissa yhteisöissä. Vanhempienkin ihmisten keskuudessa tapaa porukkakulttuuria ja syrjivää asennetta. Joka paikassa, valitettavasti.
    Ymmärrän surusi. Olet herkkä, syvästi tunteva, herkästi haavoittuva ja ennenkaikkea fiksu ihminen. Sen kyllä huomaa kirjoituksestasi. Mutta Sinun pitäisi vain saada itsetuntoasi kohotettua ja ymmärtää itsekin. että Sinä olet hyvä juuri sellaisenaan, niinkuin Jumala on Sinut luonut.
    Ajattele, Sinä olet hyvä ja saat kelvata muillekin juuri sellaisena kuin olet. Sinä saat rakastaa itseäsi ja Sinun pitää hyväksyä itsesi. Ei Sinun tarvitse yrittää niin paljon muille kelvata. Riittää, kun itse hyväksyt itsesi.
    Ympäristön pitäisi ymmärtää, etteivät sulkisi silmiään, huomaisivat yksinäisen ja tahtoisivat seuraansa. He eivät välttämättä aina edes huomaa, että joku on yksinäinen.
    Tuosta pitäisi seurapaikoilla ottaa esim. puhujien puheeksi. Onko niin tehty?
    Kukaan emme ole toistaan parempia, samalla viivalla ja saman Jumalan luomina olemme arvokkaita kaikki. Eikä meidän tarvitse silti olla samanlaisia. Erilaisuus on rikkautta.
    Voisit itsetunnon kohotukseen yrittää päästä terapiaan. Se on tärkeää, että terapeutin kanssa sujuu vuorovaikutus, kemiat synkkaa. Että tunnet saavasi apua, jos ei, voit yrittää kokeilla toista, jos sellainen on mahdollista.
    Yksi tapa on alkaa harrastaa jotakin ja jos se on innostavaa, sekin auttaa paljon ja kohottaa itsetuntoa. Se voi olla vaikka jotakin yhteisjumppaa vaikka kansalaisopistossa esim. lentopalloa tai käsillä tekemistä, esim. restaurointia. Ihan mitä vaan, mikä kiinnostaa ja missä on muitakin. Missä tehdään jotain yhdessä, eikä ole niin aikaa keskittyä esim, keskusteluun. Voit yrittää hakea niitä vuorovaikutuskoemuksia aluksi muualta, että saisit itsetuntosi palaamaan. Tsemppiä Sinulle! Muista, et ole ainut. Monilla on ollut samanlainen ongelma. Siitä vain pitää päästä yli.

  • jokaiselle yksilölle ja yhteisölle. Kannattaa huomata itsekukin mistä vaikenee: juuri ne tulee nostaa pöydälle ja niistä pitäisi meidän jokaisen toinen toistamme rohkaista keskustelemaan ja puhumaan. Vain näin ne asiat alkaa aukeamaan ja mieli huojentuu kun saa jollekin puhua. Loppujenlopuksi puhetta kyllä maailmaan paljon mahtuu, mutta kuuntelijoita on vähän.

    Mielestäni puhujat erityisesti ovat avainasemassa ettei kukaan jää yksin. Kyllä niitten samamielisten kanssa on helppoa ja mukavaa olla jokaisen, mutta kutsuppa kylään tai mene juttelemaan seuraavan kerran tuo tuolta joka jo päällepäin näkyy yksinäiseltä ja vetäytyvältä.

    Kun ainakin silloin tällöin muistetaan mainita että "veljeä ei jätetä" niin mitä konkreettista tämän eteen kukin voi sanoja tehneensä: ei mitään - hengaillaan vaan niitten kanssa, joitten kanssa on ennenkin veljeilty, eikä ymmärretä tasapuolisuutta ja yhdenvertaisuutta toisiimme nähden; olipa sitten meikäläinen tai heikäläinen.

    Itselläni on kyllä aloitteita, joita en kyllä katso miksikään omaksi ansiokseni, ja katsokin ja seuraan kauanko saan jatkaa yksipuolista kontaktin ottoa joita en ala tässä luettelemaan, sillä jokainen tuntee itsessään onko ollut antajan vai ottajan osassa ihmis-suhteissaan. Ns. yhteisöllisyys on nyt taas jokaisen huulilla ja tiedotusvälineissä, tämä voisi olla muutakin kuin vain vitsi.

  • Jt
    Olen 17 vuotias vl nuori, joka on kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa muita vl ei ole perheeni lisäksi ollut. Koulussa minulla on aina ollut hyviä ystäviä ja kavereita, mutta ne eivät ole vl. Yläkoulussa vanhempani alkoivat käyttämään minua ylä aste illoissa joissa oli muita saman ikäisiä nuoria ja aluksi olinkin innoissani että saisin uusia kavereita. Yritinkin jutelka ja tutustua muihin sielä, mutta lapsuuden aikana porukat oli jo muodostettu ja minä olin ulkopuolinen ja jäin yksin. Suviseurat ovat joka vuosi ollut kurjaa kun kaikilla on hauskaa kavereiden kesken ja itse istun yksin itku kurkussa jossakin ja keksin perheen jäsenille selityksiä miksi en ole kavereiden kanssa. Alkanut tuntumaan että minussa on jokin vikana, vaikka ei lestadiolaisten keskuudessa minulla on kavereita. Kaikki vl tapahtumat ovat vaan alkaneet tuntumaan kokoajan pahemmilta ja pahemmilta yksinäisyyden takia. Monesti itken illalla ja toivon joskus saavani oikean vanhoillislestadiolaisen ystävän jolle voi puhua

  • Loppujen lopuksi ihminen jää aina yksin. Kuolemassakin ihminen on yksin. Tällöin kysytään, kuka on yksin. (Koskenniemi, Schopenhauer). Tuonpuoleisessa on vastassa joitain joillekin.

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.