sekoitetaan kaikkialla luonnossa havaittava mikroevoluutio ja misään havaitsematon makroevoluutio keskenään ja tehdään niistä yhteisnimityksellä evoluutio kaikkivoipa uuden luoja.
Jokainen poikanenhan on erilainen kuin emonsa ja se on jo evoluutioo. Ovatko perinnölliset sairaudetkin evoluutioo?
Pieniä muutoksia tapahtuu aina mutta että syntyisi uusia elimiä ja uusia lajeja ja uusia elämänmuotoja niin se on puppuua. Kaikki syntyi jo kambrikauden räjähdyksssä nykymuodoissaan eikä sen jälkeen ole syntynyt enää mitään uutta suurta. Kaikki on ollut vain mikroevoluutioo lajien sisällä, jota ei kukaan eddes kiistäkään.
Lopettakaa siis väärän opettaminen ja sekoilu käsitteissä.
Evo-opin perussekaannus
24
692
Vastaukset
- Pärspub
Mitä tarkoittaa mikroevoluutio?
Mitä tarkoittaa makroevoluutio?
Onko lajiutuminen makroevoluutiota?
Miten selität havaitut lajin eriytymiset kahdeksi, jotka eivät voi lisääntyä keskenään?
Valehteletko tietoisesti?- Valen
"Miten selität havaitut lajin eriytymiset kahdeksi, jotka eivät voi lisääntyä keskenään?"
Kyse on mikroevoluutiosta. Siinä ei kuitenkaan näille kahdelle lajille ole syntynyt mitään erilaisia fysikaalisia muutoksia. Eli ei se todista itse makroevoluutiosta.
Perusryhmäkäsitteen alle mahtuvat nämäkin muutokset. Esim hevosten perusryhmän sisään kuuluu hevoset, seeprat, aasit, muulit jne jne. Ovat eri lajeja ihmisten määrityksen mukaan, mutta Jumalan määrityksen mukaan Raamatun tarkoittama Laji -sana on sellainen perusryhmä eläin joka sisältää kaiken geneettisen tiedon näistä alalajeista. Siksi siis Nooan arkkiin ei tarvinnut kaikkia mahdollisia eläimiä, koska silloin eläinten geenistö oli rikkaampi. Siis otettiin vaikka yksi pariskunta tätä hevosten perusryhmäeläintä ja siitä on sitten tullut kaikki seeprat ja nykyhevoset ja aasit jne. Eli tällaista muuntelua näemme luonnossa paljon ja se on mikroevoluution sisälle sopivaa.
Mitään kokeellista näyttöä ei ole siitä, että jokin laji on kehittynyt täysin toisen näköiseksi uusia ominaisuuksia sisältäväksi lajiksi. Esim liskot linnuiksi jne. On vain oletuksia ja paljon mielikuvitusta.
Valen - ........
Valen kirjoitti:

Valen"hevosten perusryhmän sisään kuuluu hevoset, seeprat, aasit, muulit"
Mutta ihminen ei missään tapauksessa kuulu apinoiden "perusryhmään"?
Mikä estää "mikroevoluution" kumuloitumisen "makroevoluutioksi"? - niin älä vaahtoo
tyhmydelläsi vaan ihmettele. Kyllä mikro- ja makroevoluutiot on ihan virallinen määritelmä.
- tietoisesti?
.......................
- ertert
Valen kirjoitti:
"Miten selität havaitut lajin eriytymiset kahdeksi, jotka eivät voi lisääntyä keskenään?"
Kyse on mikroevoluutiosta. Siinä ei kuitenkaan näille kahdelle lajille ole syntynyt mitään erilaisia fysikaalisia muutoksia. Eli ei se todista itse makroevoluutiosta.
Perusryhmäkäsitteen alle mahtuvat nämäkin muutokset. Esim hevosten perusryhmän sisään kuuluu hevoset, seeprat, aasit, muulit jne jne. Ovat eri lajeja ihmisten määrityksen mukaan, mutta Jumalan määrityksen mukaan Raamatun tarkoittama Laji -sana on sellainen perusryhmä eläin joka sisältää kaiken geneettisen tiedon näistä alalajeista. Siksi siis Nooan arkkiin ei tarvinnut kaikkia mahdollisia eläimiä, koska silloin eläinten geenistö oli rikkaampi. Siis otettiin vaikka yksi pariskunta tätä hevosten perusryhmäeläintä ja siitä on sitten tullut kaikki seeprat ja nykyhevoset ja aasit jne. Eli tällaista muuntelua näemme luonnossa paljon ja se on mikroevoluution sisälle sopivaa.
Mitään kokeellista näyttöä ei ole siitä, että jokin laji on kehittynyt täysin toisen näköiseksi uusia ominaisuuksia sisältäväksi lajiksi. Esim liskot linnuiksi jne. On vain oletuksia ja paljon mielikuvitusta.
ValenKreationisti luo oman käsitteensä lajille, jolla sitten todistelee luomiskertomusta. Eräänlaista kehäpäättelyä sekin. Minä kun luulin, että kyse oli mikro- ja makroevoluutiosta, joilla on ihan omat määritelmänsä eivätkä ne ole kreationistien tekemiä muutoin kuin olkiukkomielessä.
Se mitä sinä kuvittelet todisteettomasti Nooan arkkiin otetuiksi eläimiksi ei ole minkäänlainen argumentti tieteen evoluutioteoriaa vastaan. - Turkana
Valen kirjoitti:
"Miten selität havaitut lajin eriytymiset kahdeksi, jotka eivät voi lisääntyä keskenään?"
Kyse on mikroevoluutiosta. Siinä ei kuitenkaan näille kahdelle lajille ole syntynyt mitään erilaisia fysikaalisia muutoksia. Eli ei se todista itse makroevoluutiosta.
Perusryhmäkäsitteen alle mahtuvat nämäkin muutokset. Esim hevosten perusryhmän sisään kuuluu hevoset, seeprat, aasit, muulit jne jne. Ovat eri lajeja ihmisten määrityksen mukaan, mutta Jumalan määrityksen mukaan Raamatun tarkoittama Laji -sana on sellainen perusryhmä eläin joka sisältää kaiken geneettisen tiedon näistä alalajeista. Siksi siis Nooan arkkiin ei tarvinnut kaikkia mahdollisia eläimiä, koska silloin eläinten geenistö oli rikkaampi. Siis otettiin vaikka yksi pariskunta tätä hevosten perusryhmäeläintä ja siitä on sitten tullut kaikki seeprat ja nykyhevoset ja aasit jne. Eli tällaista muuntelua näemme luonnossa paljon ja se on mikroevoluution sisälle sopivaa.
Mitään kokeellista näyttöä ei ole siitä, että jokin laji on kehittynyt täysin toisen näköiseksi uusia ominaisuuksia sisältäväksi lajiksi. Esim liskot linnuiksi jne. On vain oletuksia ja paljon mielikuvitusta.
Valen""Mitään kokeellista näyttöä ei ole siitä, että jokin laji on kehittynyt täysin toisen näköiseksi uusia ominaisuuksia sisältäväksi lajiksi.""
Tässäkin viestiketjussa tarjoamani esimerkin, jossa tämänkaltaisesta lajista:
http://www.botany.hawaii.edu/FACULTY/CARR/images/rail_muir.jpg
on lajiutunut (kreationistienkin mukaan, koska risteytyskokeet tuon vahvistavat) yli kolmekymmentä erilaista, erilaisiin olosuhteisiin sopeutunutta erilaisilla uusien geenien tuottamilla uusilla ominaisuuksilla, joita tuolla kantalajilla ei ole, varustettuja lajeja:
Hawaiian Silversword Alliance:
http://www.botany.hawaii.edu/FACULTY/CARR/habit.htm
http://www.botany.hawaii.edu/FACULTY/CARR/acal.htm
http://www.botany.hawaii.edu/FACULTY/CARR/agra.htm
http://www.botany.hawaii.edu/FACULTY/CARR/ass.htm
http://www.botany.hawaii.edu/FACULTY/CARR/asm.htm
http://www.botany.hawaii.edu/FACULTY/CARR/avir.htm
http://www.botany.hawaii.edu/FACULTY/CARR/akau.htm
- Turkana
""sekoitetaan kaikkialla luonnossa havaittava mikroevoluutio ja misään havaitsematon makroevoluutio keskenään ja tehdään niistä yhteisnimityksellä evoluutio kaikkivoipa uuden luoja.""
Niin, makroevoluutiohan on vain ajan kanssa kasautunutta mikroevoluutiota. Kuitenkaan kukaan ei väitä, että evoluutio voisi luoda ihan mitä vaan, vaan tämä on kreationistien ikioma valhe siitä, mitä evoluutioteoria oikeasti esittää: evoluutiolla on rajat.
""Jokainen poikanenhan on erilainen kuin emonsa ja se on jo evoluutioo. Ovatko perinnölliset sairaudetkin evoluutioo?""
Kaikki muutokset populaation geenipoolissa ajan myötä ovat evoluutiota, myös perinnöllisten sairauksien kehittymiset.
""Pieniä muutoksia tapahtuu aina mutta että syntyisi uusia elimiä ja uusia lajeja ja uusia elämänmuotoja niin se on puppuua.""
Tämä ei ole puppua, vaan todistettu asia. Tuolta saat noita todisteita:
http://www.talkorigins.org/faqs/comdesc/
Oma suosikkiesimerkkini makroevoluutiosta on nämä kreationistienkin mukaan yhdestä kantalajista peräisin olevat yli 30 eri kasvilajia:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000037909403
""Kaikki syntyi jo kambrikauden räjähdyksssä nykymuodoissaan eikä sen jälkeen ole syntynyt enää mitään uutta suurta.""
Ennen kambrikautta on löytynyt jo kambrikauden lajien edeltäjiä ediacarakaudelta, mutta yksisoluisia eliöitä on toki löydetty huomattavasti vanhemmistakin kerrostumista, jopa niin että alkeellisimmat yksisoluiset ovat noissa vanhimmissa kerrostumissa ja kompleksisemmat nuoremmissa. Lisäksi kambrikaudelta on löytynyt vain muutaman tuhennen lajin fossiilit, joten nykyinen kymmeniä miljoonia lajeja sisältävä biodiversiteetti on peräisin evoluutiosta.
""Kaikki on ollut vain mikroevoluutioo lajien sisällä, jota ei kukaan eddes kiistäkään.""
Uuusien lajien syntyä eivät edes kreationistien kattojärjestöt kiistä, koska siitä on niin paljon todisteita.
""Lopettakaa siis väärän opettaminen ja sekoilu käsitteissä.""
Tämä käsitteillä leikittely on juuri kreationistien taktiikka. Minulle ja muille evoluutikoille, niin kuin myös tiedemaailmalle kelpaavat nuo esim. Wikipediassa käytetyt alkuperäiset noiden sanojen määritelmät:
Mikroevoluutio on lajin sisäistä evoluutiota.
Makroevoluutio on lajitason yläpuolista evoluutiota.
Laji:Kaksi eläintä kuuluu samaan lajiin, jos ne luonnonoloissa kykenevät saaman lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.
Mitä määritelmiä sinä käytät, jotta pystyisit yrittämään kieltää evoluution ja evoluutioteorian? - tai myönnä virheesi
"Kaikki syntyi jo kambrikauden räjähdyksssä nykymuodoissaan eikä sen jälkeen ole syntynyt enää mitään uutta suurta."
Todista se: näytä meille kambrikautisen kaniinin fossiili.
Jos sinulla ei ole näyttää kambrikautisen kaniinin fossiilia, tai edes kambrikautista luukalaa, koko väittämäsi osoittautuu perusteetomaksi ja epätodeksi. Noniin...
Mitä mielestäsi on makroevoluutio? Miten se eroaa biologian termistä makroevoluutio? Voisitteko käyttää näissä olikukkovääristelytermeissänne ID tunnusta? Eli IDmakroevoluutio ja IDmikroevoluutio jotta ei muodostuisi sekaannuksia.
Perinnölliset sairaudet ovat evoluution tulosta samoinkuin lajiutuminen.- samaa hömppää
.....Perinnölliset sairaudet ovat evoluution tulosta samoinkuin lajiutuminen.......
Ne on sitä samaa. - ...
samaa hömppää kirjoitti:
.....Perinnölliset sairaudet ovat evoluution tulosta samoinkuin lajiutuminen.......
Ne on sitä samaa....sinusta siis perinnöllisiä sairauksia ei ole. Miten ihmeessä sitten selität että ne periytyvät genetiikan lakien mukaisesti? TOHT?
- Anteeksi että ajattelen
"Evo-opin perussekaannus ... on siinä kun ... sekoitetaan kaikkialla luonnossa havaittava mikroevoluutio ja misään havaitsematon makroevoluutio keskenään ..."
Lajiutuminen on makroevoluutiota ja tapahtuneista lajiutumisista on monia dokumentoituja esimerkkejä.
"Jokainen poikanenhan on erilainen kuin emonsa ja se on jo evoluutioo."
Ei muuten aina ole. Jotkut lisääntyvät partenogeneettisesti.
"Pieniä muutoksia tapahtuu aina mutta että syntyisi uusia elimiä ja uusia lajeja ja uusia elämänmuotoja niin se on puppuua."
Miksi pienet muutokset ei kasaudu?
"Kaikki syntyi jo kambrikauden räjähdyksssä nykymuodoissaan eikä sen jälkeen ole syntynyt enää mitään uutta suurta."
Onko sinun määritelmäsi "makroevoluutiolle", jotain sellaista, että sitä ei ole tapahtunut kambrikauden jälkeen? Rima on todella korkealla.
"Lopettakaa siis väärän opettaminen ja sekoilu käsitteissä."
Parasta olisi käyttää käsitteitä niiden vakiintuneissa merkityksissä. Esimerkiksi makroevoluutio:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Makroevoluutio- ne kasaantuisi?
....Miksi pienet muutokset ei kasaudu?.....
Sinähän tässä sellaista väität että todistamisvelvollisuus on sinulla. Vai onko taas niin, että evoväiten on aina totta heti kun jokus en esittää. Eriemieltä olevan pitää sitten todistaa ettei se niin ole. - ertert
ne kasaantuisi? kirjoitti:
....Miksi pienet muutokset ei kasaudu?.....
Sinähän tässä sellaista väität että todistamisvelvollisuus on sinulla. Vai onko taas niin, että evoväiten on aina totta heti kun jokus en esittää. Eriemieltä olevan pitää sitten todistaa ettei se niin ole.Pienet muutokset kasautuvat, koska ei ole mitään mekanismia, joka sen estäisi. Siitä kasautumisesta on lukuisia todisteita.
Miten siis voit väittää, että makroevoluutiota ei tapahdu? - niin tapahtumaan
ertert kirjoitti:
Pienet muutokset kasautuvat, koska ei ole mitään mekanismia, joka sen estäisi. Siitä kasautumisesta on lukuisia todisteita.
Miten siis voit väittää, että makroevoluutiota ei tapahdu?----Pienet muutokset kasautuvat, koska ei ole mitään mekanismia, joka sen estäisi. Siitä kasautumisesta on lukuisia todisteita.
Miten siis voit väittää, että makroevoluutiota ei tapahdu? ------
Vai on tiede jo edennyt tuolle tasolle, puhtaan arvauksen ja veikkauksen. Jotakin tapahtuu jos mikään ei sitä estä.
Pitäsiköhän paremminkin ettsiä lakia, joka pakottaa noin tapahtumaan. Kysyä niin päin mikä määrää ne kasautumaan.
Kyllä menee niin päin, ettäjos jotain on sattumalta tullut niin yhtä helposti se lähtee poiskin. - ..........
niin tapahtumaan kirjoitti:
----Pienet muutokset kasautuvat, koska ei ole mitään mekanismia, joka sen estäisi. Siitä kasautumisesta on lukuisia todisteita.
Miten siis voit väittää, että makroevoluutiota ei tapahdu? ------
Vai on tiede jo edennyt tuolle tasolle, puhtaan arvauksen ja veikkauksen. Jotakin tapahtuu jos mikään ei sitä estä.
Pitäsiköhän paremminkin ettsiä lakia, joka pakottaa noin tapahtumaan. Kysyä niin päin mikä määrää ne kasautumaan.
Kyllä menee niin päin, ettäjos jotain on sattumalta tullut niin yhtä helposti se lähtee poiskin.Tuossapa olisi pieni pätkä mitä makroevoluutio on ja millaisia todisteita sen puolesta on;
http://www.talkorigins.org/faqs/macroevolution.html
http://www.talkorigins.org/faqs/comdesc/
Sinun vakiovastaus tietenkin tähän on "eikäoo", mutta jos mikään näistä ei ole, mikä olisi? - Anteeksi että ajattelen
ne kasaantuisi? kirjoitti:
....Miksi pienet muutokset ei kasaudu?.....
Sinähän tässä sellaista väität että todistamisvelvollisuus on sinulla. Vai onko taas niin, että evoväiten on aina totta heti kun jokus en esittää. Eriemieltä olevan pitää sitten todistaa ettei se niin ole.Mutaatiot ovat satunnaisia. Tätähän kreationistitkin toitottavat ja ihmettelevät kuinka sattumalta voi syntyä mitään hyödyllistä.
Se että mutaatiot ovat satunnaisia tarkoittaa, että geenistö ei "muista", mikä osa geenistöä on muuttunut ja koska. Näin ollen tulevat mutaatiot eivät riipu menneistä mutaatioista.
Ei ole siis mitään mekanismia, joka estäisi muutosten kasaantumista.
Jos en osannut selittää kyllin kattavasti, niin tässä muutama lähdeviite, joista selviää, että kyse ei ole ihan pelkkä arvaus:
Alves, M. J., M. M. Coelho and M. J. Collares-Pereira, 2001. Evolution in action through hybridisation and polyploidy in an Iberian freshwater fish: a genetic review. Genetica 111(1-3): 375-385.
Brown, C. J., K. M. Todd and R. F. Rosenzweig, 1998. Multiple duplications of yeast hexose transport genes in response to selection in a glucose-limited environment. Molecular Biology and Evolution 15(8): 931-942. http://mbe.oupjournals.org/cgi/reprint/15/8/931.pdf
Hughes, A. L. and R. Friedman, 2003. Parallel evolution by gene duplication in the genomes of two unicellular fungi. Genome Research 13(5): 794-799.
Knox, J. R., P. C. Moews and J.-M. Frere, 1996. Molecular evolution of bacterial beta-lactam resistance. Chemistry and Biology 3: 937-947.
Lang, D. et al., 2000. Structural evidence for evolution of the beta/alpha barrel scaffold by gene duplication and fusion. Science 289: 1546-1550. See also Miles, E. W. and D. R. Davies, 2000. On the ancestry of barrels. Science 289: 1490.
Lenski, R. E., 1995. Evolution in experimental populations of bacteria. In: Population Genetics of Bacteria, Society for General Microbiology, Symposium 52, S. Baumberg et al., eds., Cambridge, UK: Cambridge University Press, pp. 193-215.
Lenski, R. E., M. R. Rose, S. C. Simpson and S. C. Tadler, 1991. Long-term experimental evolution in Escherichia coli. I. Adaptation and divergence during 2,000 generations. American Naturalist 138: 1315-1341.
Lynch, M. and J. S. Conery, 2000. The evolutionary fate and consequences of duplicate genes. Science 290: 1151-1155. See also Pennisi, E., 2000. Twinned genes live life in the fast lane. Science 290: 1065-1066.
Ohta, T., 2003. Evolution by gene duplication revisited: differentiation of regulatory elements versus proteins. Genetica 118(2-3): 209-216.
Park, I.-S., C.-H. Lin and C. T. Walsh, 1996. Gain of D-alanyl-D-lactate or D-lactyl-D-alanine synthetase activities in three active-site mutants of the Escherichia coli D-alanyl-D-alanine ligase B. Biochemistry 35: 10464-10471.
Prijambada, I. D., S. Negoro, T. Yomo and I. Urabe, 1995. Emergence of nylon oligomer degradation enzymes in Pseudomonas aeruginosa PAO through experimental evolution. Applied and Environmental Microbiology 61(5): 2020-2022.
Schneider, T. D., 2000. Evolution of biological information. Nucleic Acids Research 28(14): 2794-2799. http://www-lecb.ncifcrf.gov/~toms/paper/ev/
Zhang, J., Y.-P. Zhang and H. F. Rosenberg, 2002. Adaptive evolution of a duplicated pancreatic ribonuclease gene in a leaf-eating monkey. Nature Genetics 30: 411-415. See also: Univ. of Michigan, 2002, How gene duplication helps in adapting to changing environments. http://www.umich.edu/~newsinfo/Releases/2002/Feb02/r022802b.html - järjetön kuin
Anteeksi että ajattelen kirjoitti:
Mutaatiot ovat satunnaisia. Tätähän kreationistitkin toitottavat ja ihmettelevät kuinka sattumalta voi syntyä mitään hyödyllistä.
Se että mutaatiot ovat satunnaisia tarkoittaa, että geenistö ei "muista", mikä osa geenistöä on muuttunut ja koska. Näin ollen tulevat mutaatiot eivät riipu menneistä mutaatioista.
Ei ole siis mitään mekanismia, joka estäisi muutosten kasaantumista.
Jos en osannut selittää kyllin kattavasti, niin tässä muutama lähdeviite, joista selviää, että kyse ei ole ihan pelkkä arvaus:
Alves, M. J., M. M. Coelho and M. J. Collares-Pereira, 2001. Evolution in action through hybridisation and polyploidy in an Iberian freshwater fish: a genetic review. Genetica 111(1-3): 375-385.
Brown, C. J., K. M. Todd and R. F. Rosenzweig, 1998. Multiple duplications of yeast hexose transport genes in response to selection in a glucose-limited environment. Molecular Biology and Evolution 15(8): 931-942. http://mbe.oupjournals.org/cgi/reprint/15/8/931.pdf
Hughes, A. L. and R. Friedman, 2003. Parallel evolution by gene duplication in the genomes of two unicellular fungi. Genome Research 13(5): 794-799.
Knox, J. R., P. C. Moews and J.-M. Frere, 1996. Molecular evolution of bacterial beta-lactam resistance. Chemistry and Biology 3: 937-947.
Lang, D. et al., 2000. Structural evidence for evolution of the beta/alpha barrel scaffold by gene duplication and fusion. Science 289: 1546-1550. See also Miles, E. W. and D. R. Davies, 2000. On the ancestry of barrels. Science 289: 1490.
Lenski, R. E., 1995. Evolution in experimental populations of bacteria. In: Population Genetics of Bacteria, Society for General Microbiology, Symposium 52, S. Baumberg et al., eds., Cambridge, UK: Cambridge University Press, pp. 193-215.
Lenski, R. E., M. R. Rose, S. C. Simpson and S. C. Tadler, 1991. Long-term experimental evolution in Escherichia coli. I. Adaptation and divergence during 2,000 generations. American Naturalist 138: 1315-1341.
Lynch, M. and J. S. Conery, 2000. The evolutionary fate and consequences of duplicate genes. Science 290: 1151-1155. See also Pennisi, E., 2000. Twinned genes live life in the fast lane. Science 290: 1065-1066.
Ohta, T., 2003. Evolution by gene duplication revisited: differentiation of regulatory elements versus proteins. Genetica 118(2-3): 209-216.
Park, I.-S., C.-H. Lin and C. T. Walsh, 1996. Gain of D-alanyl-D-lactate or D-lactyl-D-alanine synthetase activities in three active-site mutants of the Escherichia coli D-alanyl-D-alanine ligase B. Biochemistry 35: 10464-10471.
Prijambada, I. D., S. Negoro, T. Yomo and I. Urabe, 1995. Emergence of nylon oligomer degradation enzymes in Pseudomonas aeruginosa PAO through experimental evolution. Applied and Environmental Microbiology 61(5): 2020-2022.
Schneider, T. D., 2000. Evolution of biological information. Nucleic Acids Research 28(14): 2794-2799. http://www-lecb.ncifcrf.gov/~toms/paper/ev/
Zhang, J., Y.-P. Zhang and H. F. Rosenberg, 2002. Adaptive evolution of a duplicated pancreatic ribonuclease gene in a leaf-eating monkey. Nature Genetics 30: 411-415. See also: Univ. of Michigan, 2002, How gene duplication helps in adapting to changing environments. http://www.umich.edu/~newsinfo/Releases/2002/Feb02/r022802b.htmlihmetellä miksi ei tavallisella lentokoneella voisi lentää vaikka kuuhun. Mikä estää että ei voida lentää taas 1 cm ylemmäs kuin viime vuonna.
Sano sinä mikä estää, minä en tiedä.
Mutta sen tiedän, että kuuhun ei lentsikalla päästä. - siismitä?
järjetön kuin kirjoitti:
ihmetellä miksi ei tavallisella lentokoneella voisi lentää vaikka kuuhun. Mikä estää että ei voida lentää taas 1 cm ylemmäs kuin viime vuonna.
Sano sinä mikä estää, minä en tiedä.
Mutta sen tiedän, että kuuhun ei lentsikalla päästä.Ihan oikeastiko, sinä et tiedä miksei lentokoneella voi lentää kuuhun, ja sen takia päättelet että mikroevoluutiosta ei saa aikaan makroevoluutiota?
Saako tässä kohtaa jo osoittaa sormella ja nauraa? - itsehän selität
siismitä? kirjoitti:
Ihan oikeastiko, sinä et tiedä miksei lentokoneella voi lentää kuuhun, ja sen takia päättelet että mikroevoluutiosta ei saa aikaan makroevoluutiota?
Saako tässä kohtaa jo osoittaa sormella ja nauraa?pää märkänä, että jos ei voida osoittaa mikä estää niin silloin mikään ei estä. Sinun mielestäsi kuuhunkin voi lentää vaikka potkurikoneella näämmä.
- _Lentäjä_
itsehän selität kirjoitti:
pää märkänä, että jos ei voida osoittaa mikä estää niin silloin mikään ei estä. Sinun mielestäsi kuuhunkin voi lentää vaikka potkurikoneella näämmä.
"jos ei voida osoittaa mikä estää niin silloin mikään ei estä"
Ihan tarkennuksena... etkö todellakaan tiedä mikä estää lentokoneen lentämisen kuuhun?! :D - _Lentäjä_
itsehän selität kirjoitti:
pää märkänä, että jos ei voida osoittaa mikä estää niin silloin mikään ei estä. Sinun mielestäsi kuuhunkin voi lentää vaikka potkurikoneella näämmä.
Jotain vihjeitä näistä;
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nostovoima
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aerodynamiikka
http://fi.wikipedia.org/wiki/Potkuri
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suihkumoottori
http://www.netti.fi/~halle/planes/moottori.htm#Suihkumoottori
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmakehä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Avaruus
Linkkien lukemisen jälkeen pystyt kenties selvittämään itsellesi mikä estää lentokoneella kuuhun lentämisen. - Dttsd
siismitä? kirjoitti:
Ihan oikeastiko, sinä et tiedä miksei lentokoneella voi lentää kuuhun, ja sen takia päättelet että mikroevoluutiosta ei saa aikaan makroevoluutiota?
Saako tässä kohtaa jo osoittaa sormella ja nauraa?Lentokone toimii ilman avulla. Potkuri vetää sitä tehokkaammin mitä paksumpaa ilma on. Ilman tiheys pienenee mitä ylemmäs mennään. Suihkuturbiini ei tee eroa potkuriin, koska turbiinin roottori on eräs potkurin sovellus.
Moottorikin vaatii toimiakseen happea. Lentokonebensiini, autobensiini ja kerosiini (dieselmoottoreiden ja turbiinimoottoreiden polttoaine) palaa vain hapen avulla. Moottorit eivät toimi ilman happea sisältävää ilmakehää. Maapallolla tuskin on sellaista aikuista, joka voisi vakavissaan kuvitella lentokoneella lennettävän ilmakehän yläpuolella.
Myös siipi toimii ilmanpaineiden vaikutuksessa. Paksummassa ilmassa (matalalla) siiven nostovoima on tehokkaimmillaan, mutta ylemmäksi noustessa ilma ohenee kunnes siiven kantovoima ei enää jaksa nostaa konetta ylemmäs, koska koneen paino on eri korkeuksissa kuitenkin sama.
.........
Kreationistit tavallisesti kiistävät evoluution. Viime aikoina kreationistit ovat pehmenneet hyväksymään mikroevoluution mutta ei makroevoluutiota. Ovathan kertamuunnokset aina varsin pieniä, lähes huomaamattoman pieniä... mutta kun aikaa kuluu, niin pienetkin muutokset summautuvat.
(1) edustaa aina pelkkää mikroa, mutta tuhat kertaa tuo summattuna edustaa jo selvää muutosta. Krerationistit eivät ilmeisesti tunne yhteenlaskun kaavaa?
Koska evoluution itsetarkoitus ei ole tuottaa aina muutoksia, muutokset tapahtuvat vasta silloin, jos olosuhteet luonnossa muuttuvat. Silloin luonnonvalinta ohjaa sellaiset jälkeläiset voittamaan, jotka menestyvät muuttuneissa olosuhteissa. Evoluutio on siis elämän jatkumisen tae.
Onhan tietenkin selvää, etteivät nuoren maailman kreationistit voi hyväksyä evoluutiota, koska he edustavat niin lyhyttä ajanlaskua, ettei makroa todella ehdi tapahtua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi684541Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D1004028- 523542
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul362842Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!262593Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa602512- 482399
- 391927
- 471908
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2271663