Heips!
Olen joutunut väittelyyn. Minulle väitetään, että Suomessa ei ole vuoria, vaikka toki joitain luonnonmuodostelmia vuoreksi nimitetään.
Väittäjän perustelu: hänelle on koulussa 60-luvulla opetettu, että Suomessa ei ole luonnonmuodostelmia joita voi virallisesti kutsua vuoreksi. (?)
Mielestäni ajatus on täysin merkillinen. Minun kielessäni / sanastossani vuoria on aina Suomessa ollut ja minulla on jonkinlainen kuva, mikä on vuori. Sen kuvan mukaan vuoria on jopa jokaisessa kunnassa.
Comments?
Onko Suomessa vuoria?
32
13622
Vastaukset
- vaikkapa Lapuan
kuuluisa Simpsiön vuori. Osan vuodesta lumihuippuinen nähtävyys.
Omien havaintojeni mukaan Suomen vuoret ovat keskittyneet eteläiseen ja keskiseen Suomeen. Jostain kumman syystä niitä ei ole juuri Karjalassa ja Kainuussa, eikä erityisesti Lapissa. Nämä maakunnat saavat tyytyä säälittäviin vaaroihin ja tuntureihin.- vuoria
Tahkovuori Nilsiässä. Laajavuori Jyväskylässä. Riihivuori Muuramessa. Himosvuori Jämsässä. Vaarunvuori Korpilahdella. Pyhävuori Kristiinankaupungissa...
- tomi
Wikipedian mukaan tunturit kuuluisivat myös vuoreihin elikä Lapissa olisi myös vuoria!
- vikipediaa....
tomi kirjoitti:
Wikipedian mukaan tunturit kuuluisivat myös vuoreihin elikä Lapissa olisi myös vuoria!
Lapissa puurajan yläpuolelle ulottuvia paljaslakisia maastonkohoumia kutsutaan tuntureiksi, tätä matalampia, metsän peittämiä kohoumia taas vaaroiksi.
- Eikka ...
Kiitos noista parista vastauksesta.
Tarkennan nyt kysymystä:
- Onko jollekin opetettu koulussa, että Suomessa ei ole vuoria? Minulle on nimittäin tällaista väitetty.- Mielipiteeni
En muista tarkkaan mikä oli koulun kanta vuori-käsitteeseen, mutta olen aina ollut sitä mieltä, ettei Suomessa ole vuoria. Mikäli olisi, ne olisivat Lapissa, missä korkeimmat huippumme ovat. Lapin huippuja kutsutaan kuitenkin tuntureiksi, ja vuoria löytyy esimerkiksi Ruotsista ja Norjasta. Eli minun maailmassa pitää mennä yli 2000 metriä merenpinnasta että voidaan alkaa vuoreksi kutsua.
Suomessa on lukuisia paikkoja, joiden nimissä esiintyy vuori-sana. Tätä on kai käytetty ilmentämään paikan selkeää korkeuseroa muuhun maastoon. Mielestäni kyseessä on kuitenkin vain kukkuloita, mäkiä, kallioita ja vaaroja. Eri asia on, mitä sanalla on alunperin tarkoitettu.
Vaikka vuoren (minun käsittämä vuori) olisikin yli 2000 metriä merenpinnasta, voi sen korkeusero alueen keskikorkeuteen olla hyvinkin pieni, vaikkapa vain 200 metriä. Tällöin se ei välttämättä vaikuta vuorelta, mutta merenpinnasta mitattuna kylläkin.
Eli Suomessa ei ole vuoria. - minullekin..
on koulussa opetettu, että Suomessa ei ole vuoria. Sinunkin opettajasi on ollut ajan tasalla tietoineen.
Tosin minun opettajani opettivat tuota jo n. 40 vuotta sitten. Tuskin tilanne on siitä radikaalisti muuttunut! - tomi
Mielipiteeni kirjoitti:
En muista tarkkaan mikä oli koulun kanta vuori-käsitteeseen, mutta olen aina ollut sitä mieltä, ettei Suomessa ole vuoria. Mikäli olisi, ne olisivat Lapissa, missä korkeimmat huippumme ovat. Lapin huippuja kutsutaan kuitenkin tuntureiksi, ja vuoria löytyy esimerkiksi Ruotsista ja Norjasta. Eli minun maailmassa pitää mennä yli 2000 metriä merenpinnasta että voidaan alkaa vuoreksi kutsua.
Suomessa on lukuisia paikkoja, joiden nimissä esiintyy vuori-sana. Tätä on kai käytetty ilmentämään paikan selkeää korkeuseroa muuhun maastoon. Mielestäni kyseessä on kuitenkin vain kukkuloita, mäkiä, kallioita ja vaaroja. Eri asia on, mitä sanalla on alunperin tarkoitettu.
Vaikka vuoren (minun käsittämä vuori) olisikin yli 2000 metriä merenpinnasta, voi sen korkeusero alueen keskikorkeuteen olla hyvinkin pieni, vaikkapa vain 200 metriä. Tällöin se ei välttämättä vaikuta vuorelta, mutta merenpinnasta mitattuna kylläkin.
Eli Suomessa ei ole vuoria.Miksi sitten joitakin paikkoja pidetään vuorina kuten:
- Lapissa olevia tuntureita joita Wikipedia sanoo vuoriksi
- Ympäristö.fi sekä Wikipedia sanoo Kanavuori-kaupunginosassa olevaa samannimistä paikkaa vuoreksi! - rekisteröitymätön**
Mielipiteeni kirjoitti:
En muista tarkkaan mikä oli koulun kanta vuori-käsitteeseen, mutta olen aina ollut sitä mieltä, ettei Suomessa ole vuoria. Mikäli olisi, ne olisivat Lapissa, missä korkeimmat huippumme ovat. Lapin huippuja kutsutaan kuitenkin tuntureiksi, ja vuoria löytyy esimerkiksi Ruotsista ja Norjasta. Eli minun maailmassa pitää mennä yli 2000 metriä merenpinnasta että voidaan alkaa vuoreksi kutsua.
Suomessa on lukuisia paikkoja, joiden nimissä esiintyy vuori-sana. Tätä on kai käytetty ilmentämään paikan selkeää korkeuseroa muuhun maastoon. Mielestäni kyseessä on kuitenkin vain kukkuloita, mäkiä, kallioita ja vaaroja. Eri asia on, mitä sanalla on alunperin tarkoitettu.
Vaikka vuoren (minun käsittämä vuori) olisikin yli 2000 metriä merenpinnasta, voi sen korkeusero alueen keskikorkeuteen olla hyvinkin pieni, vaikkapa vain 200 metriä. Tällöin se ei välttämättä vaikuta vuorelta, mutta merenpinnasta mitattuna kylläkin.
Eli Suomessa ei ole vuoria.Vuorella ei ole olemassa sitovaa määritelmää, joten periaatteessa Suomen mäkiä voi vuoriksi kutsua, jos kovasti haluaa.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että eivät ne vuoria ole.
Kaikkitietävä wikipedia:
"Vuori on ympäröivää aluetta selvästi korkeampi pinnanmuoto. Vuorella on tyypillisesti jyrkät rinteet, suhteellisen helposti rajattavissa oleva huippualue ja huomattavat paikalliset korkeuserot." - Anonyymi
Ei ole. Jos on on se väärin opetettu. Ystävällisin terveisin. Luonnontieteiden maisteri(AMK )
- Suomen vuoret
Hae googlesta hakusanalla Suomen vuoret
Tässä yksi tulos:
http://fi.wikisource.org/wiki/Maamme_kirja:_14._Suomen_ylänteitä_ja_laksoja- minäkin täällä lueskelemassa
ajankuluksi.Selvisi tämä vuoriasiakin. :)
- maisteri
minäkin täällä lueskelemassa kirjoitti:
ajankuluksi.Selvisi tämä vuoriasiakin. :)
Saana lienee Suomen vuorimaisin kukkula, mutta ei sekään ihan oikea vuori mielestäni ole.
Mutta aika lähelle oikeita vuoria Suomessakin päästään: tuolta Kilpisjärven rannasta näkyy Norjan Signaldaleniin n 20-30 km päähän ja kyllä ne maisemat siellä voi oikeiksi vuoriksi luokitella. Pystysuoria kallioita, jäätiköitä ja teräviä huippuja. Kilpisjärveltä tuonnepäin katsellessa maisemaa hallitsee Paras-tunturi, ja se lienee maailman "suomalaisin" vuori: niin lähellä Suomea, ja suurin osa huiputtajista on suomalaisia. Ei tarvis rajaa paljoa venyttää tuolla kohtaa, niin jo olis Suomessakin vuoria.
Vuori -nimisiä paikkoja on eniten keskisessä Suomessa, joten ehkä se on murresana pienille kukkuloille, joka on sitten otettu yleiskieleen kuvaamaan myös noita alppimaisia "oikeita" vuoria. Eli alunperin vuori lienee tarkoittanut jotain ihan muuta kuin kuin alppeja tai Himalajaa.
- mantietoa
Suomessa "vuori" ei tarkoita korkeuseroa vaan yleensä louhikkoista tai
muuten ainakin jostain päin vaikeasti saavutettavaa paikkaa.Tässä
mielessä tunturit eivät ole vuoria, niistä suurin osa on helposti noustavia kumpareita, Saana poikkeuksena.
Tämän näkee esimerkiksi kartasta jossa Suomi on jaettu alueisiin
korkeuserojen ja jyrkkyyden suhteessa. Siinä Kilpisjärvi ja suuret alueet esimerkiksi itä-Suomesta kuuluvat samaan luokkaan.
Maailmallakin "vuori" voi hyvinkin olla vain 200m korkea jyrkkä kohouma,
kun taas 2000m korkea tunturimaisen pyöreä kohouma on "hill" eli kukkula.
Siis Pallaskin olisi muualla maailmassa kukkula, jopa Ruotsissa jos se
vietäisiin vaikka Kebnekaisen maisemaan jossa se vain hieman nousisi
laakson pohjalta. - skibnis
Suomessa ei ole "oikeita" vuoria.
On metsähuippuisia vaaroja ja laakeamuotoisia paljaslakisia vuoria (=tuntureita) mutta ei vuoria. Käsivarren päästä kun katsot Norjan ja Ruotsin puolelle, siellä näkyy vuoria aivan heti rajan toisella puolen.
Suomi on melkoinen tasamaa, valitettavaa niille jotka pitävät vuorista. - enpämitäänväitä
En minäkään lähtisi väittämään että Suomessa on vuoria. Suomessa on kyllä ollut aikoinaan vuoria laattojenpoimutuksen seurauksena, mutta eksogeeniset ilmiöt (mm. mannerjäätikkö) ovat kuluttaneet ne melkeinpä maan tasalle. Uskoisin että nuo teidän mainitsemanne tunturit ovatkin rippeitä näistä muinaisita vuorista (esim. Karelidit).
- nilsiästä
Tahkovuori on laskettelukeskuksen nimi, nykyään sekin on pelkkä Tahko.
Se paikka missä tämä laskettelukeskus sijaitsee on TahkoMÄKI. - transsi
Suomessa ei ole yhtään vuorta. Vuori on helvetinmoinen näky, kun sellaisen lähelle pääsee. Yleensä ne ovat myös aika jyrkkiä ja teräviä kärjestään, mutta ei aina. Korkeus ja erityisesti prominenssi on se joka ratkaisee. Jälkimmäisessä luokassa Suomesta löytyy vain muutaman sadan metrin korkuisia nyppylöitä. Esim. Käsivarren tunturit ovat kilometrin korkeudessa merenpinnasta, mutta eivät ympäröivästä maastosta.
- matkaBertta
On Suomessa vuoria. Ihan ihme debatti menossa ettei olisi. Lauhanvuori. Uudessakaupungissa, Savitaipaleella ja Hämeenkyrössäkin on vuori! Hävettävän vähän suomalaiset harrastaa kotimaanmatkailua.
- onvuoria
Itsekin kävin juuri vuorella tänä syksynä Suomessa: Jyväskylän Laajavuorella! Se on korkea paikka ja sen nimessä on vuori, miten jotkut sitten väittävät ettei Suomessa muka ole vuoria??? Laajavuoren huipun on aikoinaan valloittanut ensimmäisenä Matti Nykänen, jos ette satu tuntemaan suurta suomalaista seikkailijaa.
- Joo-ja-ei
On suomessa vuoria kansainvälisten määritelmien mukaan. Esim yk:n ympäristösopimuksien yksi vuoren määritelmä on että huippu on yli 300 metriä ympäröivää maastoa korkeammalla. Esim. Saana täyttää tämän kriteerin helposti. Kuitenkaan sitä ei saa koulussa sanoa vuoreksi, romaneja laiskoiksi tai rehtoria homoksi.
- Anonyymi
Suomessa on vain mäkiä ja tuntureita.
Vuoren kriteeri on 250m ja ~ 55m promenenssia - Anonyymi
Olen hakemassa suomalaista tutkijaa joka tutkisi korkeita luuntiheysiä.
Matalat tidetään ja ne on artroosi. - Anonyymi
Määrittele vuori! Onko jossain olemassa vuoren virallinen määritelmä? Ainakaan minä en ole sellaista löytänyt.
Suomessa on suuri joukko paikkoja, joita kyllä nimitetään vuoriksi, mutta ovatko ne pelkän nimityksen perusteella vuoria vai eivät, siinä kysymys.
Wikipedian mukaan "Vuoret ovat pinnanmuotoina äärimmäisen monimuotoisia. Vuorelle ei olekaan yleisesti hyväksyttyä, yksiselitteistä määritelmää. Vuoren kriteereinä on käytetty esimerkiksi korkeutta, tilavuutta, muotoa, jyrkkyyttä ja erottuvuutta ympäristöstään"
Saman lähteen mukaan " Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Irlannissa maankohoumaa pidetään vuorena, jos se on yli 610 metrin korkuinen."
Epäselväksi tuossakin jää, tarkoittaako tuo 610m korkeutta meren pinnasta vai ympäröivästä maastosta.
Esim. Saana-tunturi kohoaa 556 metriä läheisen Kilpisjärven pintaa ylemmäksi, joten em. määritelman mukaan sekään ei ole vuori, jos korkeutta mitataan ympärööivästä maastosta.
Suomen korkein kohta, Halti-tunturilla (1323,6 metriä meren pinnasta) rajapyykin 303B kohdalla on sekin tunturilla, ei vuorella.
On selvää, että esimerkiksi Mount Everest on vuori, tai vaikkapa Matterhorn. Tai Teide tai Etna.
Itse olen hyvin pitkälti samaa mieltä vastaväittäjäsi kanssa siitä, että Suomessa ei ole vuoria. Kukkuloita, nyppylöitä, mäkiä ja tuntureita kyllä on, mutta ei oikeita vuoria.- Anonyymi
Mitenkä määritellään ympäräivä maasto?
Onko esmerkiksi Kerava Helsinkiä ympäröivää maastoa? - Anonyymi
Nii onneks sun mututuntuma ei ole sama kuin fakta, kun tunturi kirjaimellisesti on lapissa oleva puuton vuori, oli se sitten ruotsissa, norjassa tai suomessa, ja itseasiassa jopa tuntureiksi luetut nyppylät ovat tiedemiesten mukaan jäänteitä suuresta esihistorialisesta vuoristosta..
Ihan suoraa copypastea wikista, ja artikkelista on lähteet hyväksytty sekä tarkistettu joten wikin käyttöäkään on turha vinkua..
"Tuntureiksi kutsutaan Fennoskandiassa sijaitsevia puurajan yläpuolelle ulottuvia pehmeämuotoisia vuoria. Tunturille ei kuitenkaan ole yksiselitteistä määritelmää. Kasvitieteilijät määrittelevät tunturin kasvillisuuden perusteella" '
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tunturi
Itseasiassa suomen tuntureiden listalta löytyy tusinan verran huippuha jotka ovat korkeammalla kuin monet mm briteissä vuoreksi kutsutut nyppylät
- Anonyymi
Suomalaiset tunturit olisivat maailmalla kukkuloita, loivia ja matalia
- Anonyymi
Silloin kun Suomen rajaa rajattiin, niin pidettiin huoli, ettei tänne jää ensimmäistäkään isoa mäkeä. Menkää pohjoiseen, niin toteatte sen. Aina kun näkyy, että tuolla on vuori, niin se on Norjan puolella, vaikka matkaa olisi alle 3km.
- Anonyymi
Suomessa on vain muutama vuori. Halti ja Saana lasketaan osaksi Skandeja.
- Anonyymi
Noita-akat lentelee ja juhlii ja ryyppää Kyöpelinvuorella. Väittääkö joku että Kyöpelinvuori on jossain ulkomailla.
- Anonyymi
Iltaa!
Eikö Nuorgam ole suomea ja siellä ole vuoria? En tiedä olenko käsittänyt väärin mutta näin minä olen asian ymmärtänyt. - Anonyymi
Olet käsittänyt aivan väärin... Ei todellakaan ole jokaisessa kunnassa vuoria. Jos on tuntureita (Lapissa) tai näkijä/harjuja. Olen luonnontieteiden maisteri (AMK) Joten uskon tietäväni aiheesta paremmin.😊
Ellet ole joku pöljä maisteri?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1404422Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3502230Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32114Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481891- 1071820
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561787Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4831621MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571479Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4881363Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441338