Kysymyksiä ulkosuomalaisille!

sanot: "Jos Suomesta katoaisi suomalaiset jonkin epidemian seurauksena, olisin heti valmis muuttamaan takaisin! "

Sinun kannaltasi tilanne korjaantuu koko ajan. Entistä suurempi osa suomessa asuvista on noita moniosaaja-uussuomalaisia, jotka hiki hatussa uurastavat rikastuttaakseen suomalaisen kulttuurin paluutasi varten. Kaikissa omistusasunnoissa ja vapaaa-ajan asunnoissa, erityisesti paremmissa sellaisissa, asuu venäläinen mökkiläinen tai liikemies. Joten siitä vaan opiskelemaan somalia ja venäjää, että olet valmis muuttamaan eläkkeelle haaveittesi suomalaisettomaan Suomeen! :D

Muutin Tukholmaan vähän yli parikymppisenä vuonna -95 ja syynä lähtöön oli lähinnä se, että silloinen muijani paljastui kunnon hutsuksi, joka hässi selkäni takana varmaan puolea sen pikkukylän miehistä, jossa silloin asuin. En yksinkertaisesti enää kehdannut jäädä asumaan sinne. Hyppäsin ruotsinlaivaan ja alunperin tarkoituksenani oli edelleen hypätä kaiteen yli jossain Ahvenanmerelle talviseen mereen, mutta kännispäissäni sammuin jo ennen Airiston selkää jonnekin käytävälle ja laivapoliisi raahasi minut Viking Linen putkaan. Tukholmassa minut sitten heitettiin laivasta ulos ja toivotettiin tervemenoa epätöivottuna henkilönä takaisin laivaan.
Kävelin räntäsateessa T-Centraaliin kahville ja tein tilannearvion, joka näytti lohduttomalta: Ei kämppää- tai olihan meillä sen muijan kanssa yhteinen vuokraluukku, mutta ei huvittanut enää lähteä sinne edes vaatimaan osinkoja omaisuudesta. Eipä siellä kyllä ollutkaan mitään arvokasta; halpa mäntyparisänky ja joku lastulevykirjahylly. MustavalkoTV ja mielessä kävi se vanha Hiace, mutta siitäkin oli katsastus ummessa, että vitut siitä. Auto oli sitäpaitsi muijan nimissä, että pitäkööt romun. Ei ollut työtä, sillä olin ollut monta päivää pois silloisesta vakkariduunistani ilmoittamatta mitään työmaalle. Joten sen työn saattoi unohtaa. Toisaalta ei tehnyt edes mieli ajatella paluuta koko työpaikkaan, sillä varmaan joku niistäkin miehistä nauroi selkäni takana miten oli jölkytellyt muijaani. Koko omaisuuteni oli selkärepussa ja reilu tuhat markkaa taskussa, jotka vaihdoin rahanvaihtopisteessä kruunuiksi.
Ensimmäisen aamupäiväni ulkomailla (kai Ruotsikin voidaan sellaiseksi laskea) vietin kävelemällä yhtä katua alas ja toista ylös. Yritin ajatella asioita positiivisesti. Minulla oli sentään jotain sellaista millä päästä eteenpäin. Oli puusepän ammattitaito ja oletin, että Ruotsista saattaa löytyä joku bolag, joka ottaa töihin. Tukholma näytti siinä mielessä isommalta kylältä kuin se keskisuomalainen käpykylä, jossa puusepän työpaikkaa jonotettiin vuosikausia siihen ainoaan puusepän liikkeeseen siltikään saamatta takuita pääseekö sinne koskaan töihin. Lähdin siis siitä, että työtä on saatava, jos meinaa elää. Lisäksi olin päättänyt siirtää sen itsemurhahomman ainakin myöhemmäksi. Sitä asiaa voisi katsoa sitten myöhemmin, jos siltä tuntuu.
Seuraava asia mielessäni kävi kielitaito. Luotin kuitenkin peruskoulun pakkoruotsiin ja amiksessa annettuihin lisätunteihin, joten päätin, että näillä eväillä mennään. Tai siis tällä kielitaidolla.
No sitten Vasastanissa eteeni tuli yksityinen vuokra-asunnonvälitysfirma ja mietin asiaa. Tarvin asunnon. Ensin yritin perussuomalaista asennetta, että sieltä mitään saa, varsinkaan meikäläinen. Poltin tupakin ja kävelin firmaan sisään. Ällistyin henkilökunnan asennetta. Silloin piti muuttaa omaakin asennetta. Kerroin henkilökunnalle tarpeeni halpaan vuokra-asuntoon. Ei väliä mistä eikä tarvinnut olla tammiparkettia kunhan oli vain lämmin paikka, jossa asua. Nuori nainen kuunteli asiani, pyysi minua käymään kahvilla ja tulemaan tunnin päästä uudestaan. Sitä ennen hän hienovaraisesti otti välityspalkkion muutama sata kruunua. Ensin luulin, että sinne meni nekin rahat, mutta takaisintullessani nainen oli hoitanut asian. Hänellä oli tarjota minulle muutama asunto. Uskokaa tai älkää niin hän jopa soitti asunnonomistajalle, koska arvelin oman kielitaitoni niin surkeaksi puhelimessa, että homma kaatuisi siihen. Asunnonvälittäjä siis teki sen työn mikä kuului hänen toimeenkuvaan. Hän hommasi minulle asunnon. Sen jälkeen menin tunnelbanalla katsomaan asuntoa, joka oli pieni kellarikämppä keittokomerolla ja suihkulla. Vuokraisäntä ei halunnut mitään kymppitonnien takuita vaan pelkästään loppukuun vuokran etukäteen. Sopimus oli suullinen, asun niin kauan kuin haluan ja vuokra aina etukäteen kuun alussa.
Siinä ei ollut siis mitään sen kummempaa kuin että asettua taloksi. Kämpän kalustukseen kuului sänky ja kirjoituspöytä ja jakkara. Keittiöön oli joku jättänyt kertakäyttöastioita.
Oli jumalauta kuulkaa onnellinen olo kun sinä iltana kävin nukkumaan. Vedin talvitakin tyynyksi ja kauluspaidan peitoksi ja kun kävin pihalla vielä polttelemassa tupakan niin Tukholman valot loisti paljon kirkkaammin kuin suomessa sen saatanan käpykylän puolihimmeät liikennevalot, missä paloi punainen yötäpäivää oli liikennettä tai ei.
Sitten tutustuin viikon verran kartan avulla kaupunkiin ja etsin teollisuusalueilta puusepän verstaita. Parissa ensimmäisessä paikassa meni kieli solmuun jo kielitaidottomuuden takia, että työn sai unohtaa, mutta sitten yksi Svenssoni päätti ottaa minut töihin. Hän oli sitä mieltä, että osaan hommani eikä hänen mielestään jossain kapulan sorvaamisessa tarvi niin paljon ruotsia jos kerran piirustuksia osaa lukea. Työnantajani sitten opasti minua monessa käytännön asiassa kuten miten hommaan ruotsalaisen sosiaaliturvatunnuksen, pankkitilin yms. Uskomatonta joidenkin mielestä, mutta ensimmäisen viikon jälkeen sain förskottia vuokranmaksuun ja siitä se elämä lähti liikkeelle.
Kielen opin pikkuhiljaa, mutta ilman peruskoulun pakkoruotsia siitä ei olisi tullut mitään. Tai sanotaanko nyt niin, että peruskouluruotsista oli suuri apu, ettei ihan alkeista tarvinnut aloittaa.

OLen nyt siis asunut ulkomailla reilut kymmenen vuotta. Olin tuossa puljussa töissä, mihin aluksi menin niin nelisen vuotta. Sen jälkeen olen tehnyt ko. firmalle alihankinta- asennuksia Kööpenhaminassa, Oslossa, Norjan tuntureilla ja hiihtokeskuksissa ja nyt taas tammikuussa lähden Bergeniin keikalle, joka kestää vähintään ensi kesään asti. Kerran kieltäydyin keikasta kun se olisi ollut Suomeen, sillä minulla ei ole sinne mitään kaipuuta. Tottakai käyn morjenstaan äitimuoria sillointällöin ns. kotisuomessa, mutta eipä minulla sinne ole muuta ikävää. Viimeksi kun kesällä kävin Suomessa ja ajelin niillä nurkilla, missä asustelin silloin ennenkuin lähdin maailmalle, niin tuli tyytyväinen olo. Että olinpa helvetin viisas kun älysin lähteä sieltä persesilmästä ja nöyränä poikana kiitin sitäkin exääni uskottomuudesta. Nyt sitä joutuisi pahimmassa tapauksessa elättämään jotain äpärälapsikatrasta ja elämä olisi surkeaa juoksemista sosiaalista toiseen ferkkarit jalassa jollain ikivanhalla tojotanritsalla ajaen työpaikasta tietoakaan.

Terv. Tilittäjä

Skandinaavinen kirjoitti:

Muutin Tukholmaan vähän yli parikymppisenä vuonna -95 ja syynä lähtöön oli lähinnä se, että silloinen muijani paljastui kunnon hutsuksi, joka hässi selkäni takana varmaan puolea sen pikkukylän miehistä, jossa silloin asuin. En yksinkertaisesti enää kehdannut jäädä asumaan sinne. Hyppäsin ruotsinlaivaan ja alunperin tarkoituksenani oli edelleen hypätä kaiteen yli jossain Ahvenanmerelle talviseen mereen, mutta kännispäissäni sammuin jo ennen Airiston selkää jonnekin käytävälle ja laivapoliisi raahasi minut Viking Linen putkaan. Tukholmassa minut sitten heitettiin laivasta ulos ja toivotettiin tervemenoa epätöivottuna henkilönä takaisin laivaan.
Kävelin räntäsateessa T-Centraaliin kahville ja tein tilannearvion, joka näytti lohduttomalta: Ei kämppää- tai olihan meillä sen muijan kanssa yhteinen vuokraluukku, mutta ei huvittanut enää lähteä sinne edes vaatimaan osinkoja omaisuudesta. Eipä siellä kyllä ollutkaan mitään arvokasta; halpa mäntyparisänky ja joku lastulevykirjahylly. MustavalkoTV ja mielessä kävi se vanha Hiace, mutta siitäkin oli katsastus ummessa, että vitut siitä. Auto oli sitäpaitsi muijan nimissä, että pitäkööt romun. Ei ollut työtä, sillä olin ollut monta päivää pois silloisesta vakkariduunistani ilmoittamatta mitään työmaalle. Joten sen työn saattoi unohtaa. Toisaalta ei tehnyt edes mieli ajatella paluuta koko työpaikkaan, sillä varmaan joku niistäkin miehistä nauroi selkäni takana miten oli jölkytellyt muijaani. Koko omaisuuteni oli selkärepussa ja reilu tuhat markkaa taskussa, jotka vaihdoin rahanvaihtopisteessä kruunuiksi.
Ensimmäisen aamupäiväni ulkomailla (kai Ruotsikin voidaan sellaiseksi laskea) vietin kävelemällä yhtä katua alas ja toista ylös. Yritin ajatella asioita positiivisesti. Minulla oli sentään jotain sellaista millä päästä eteenpäin. Oli puusepän ammattitaito ja oletin, että Ruotsista saattaa löytyä joku bolag, joka ottaa töihin. Tukholma näytti siinä mielessä isommalta kylältä kuin se keskisuomalainen käpykylä, jossa puusepän työpaikkaa jonotettiin vuosikausia siihen ainoaan puusepän liikkeeseen siltikään saamatta takuita pääseekö sinne koskaan töihin. Lähdin siis siitä, että työtä on saatava, jos meinaa elää. Lisäksi olin päättänyt siirtää sen itsemurhahomman ainakin myöhemmäksi. Sitä asiaa voisi katsoa sitten myöhemmin, jos siltä tuntuu.
Seuraava asia mielessäni kävi kielitaito. Luotin kuitenkin peruskoulun pakkoruotsiin ja amiksessa annettuihin lisätunteihin, joten päätin, että näillä eväillä mennään. Tai siis tällä kielitaidolla.
No sitten Vasastanissa eteeni tuli yksityinen vuokra-asunnonvälitysfirma ja mietin asiaa. Tarvin asunnon. Ensin yritin perussuomalaista asennetta, että sieltä mitään saa, varsinkaan meikäläinen. Poltin tupakin ja kävelin firmaan sisään. Ällistyin henkilökunnan asennetta. Silloin piti muuttaa omaakin asennetta. Kerroin henkilökunnalle tarpeeni halpaan vuokra-asuntoon. Ei väliä mistä eikä tarvinnut olla tammiparkettia kunhan oli vain lämmin paikka, jossa asua. Nuori nainen kuunteli asiani, pyysi minua käymään kahvilla ja tulemaan tunnin päästä uudestaan. Sitä ennen hän hienovaraisesti otti välityspalkkion muutama sata kruunua. Ensin luulin, että sinne meni nekin rahat, mutta takaisintullessani nainen oli hoitanut asian. Hänellä oli tarjota minulle muutama asunto. Uskokaa tai älkää niin hän jopa soitti asunnonomistajalle, koska arvelin oman kielitaitoni niin surkeaksi puhelimessa, että homma kaatuisi siihen. Asunnonvälittäjä siis teki sen työn mikä kuului hänen toimeenkuvaan. Hän hommasi minulle asunnon. Sen jälkeen menin tunnelbanalla katsomaan asuntoa, joka oli pieni kellarikämppä keittokomerolla ja suihkulla. Vuokraisäntä ei halunnut mitään kymppitonnien takuita vaan pelkästään loppukuun vuokran etukäteen. Sopimus oli suullinen, asun niin kauan kuin haluan ja vuokra aina etukäteen kuun alussa.
Siinä ei ollut siis mitään sen kummempaa kuin että asettua taloksi. Kämpän kalustukseen kuului sänky ja kirjoituspöytä ja jakkara. Keittiöön oli joku jättänyt kertakäyttöastioita.
Oli jumalauta kuulkaa onnellinen olo kun sinä iltana kävin nukkumaan. Vedin talvitakin tyynyksi ja kauluspaidan peitoksi ja kun kävin pihalla vielä polttelemassa tupakan niin Tukholman valot loisti paljon kirkkaammin kuin suomessa sen saatanan käpykylän puolihimmeät liikennevalot, missä paloi punainen yötäpäivää oli liikennettä tai ei.
Sitten tutustuin viikon verran kartan avulla kaupunkiin ja etsin teollisuusalueilta puusepän verstaita. Parissa ensimmäisessä paikassa meni kieli solmuun jo kielitaidottomuuden takia, että työn sai unohtaa, mutta sitten yksi Svenssoni päätti ottaa minut töihin. Hän oli sitä mieltä, että osaan hommani eikä hänen mielestään jossain kapulan sorvaamisessa tarvi niin paljon ruotsia jos kerran piirustuksia osaa lukea. Työnantajani sitten opasti minua monessa käytännön asiassa kuten miten hommaan ruotsalaisen sosiaaliturvatunnuksen, pankkitilin yms. Uskomatonta joidenkin mielestä, mutta ensimmäisen viikon jälkeen sain förskottia vuokranmaksuun ja siitä se elämä lähti liikkeelle.
Kielen opin pikkuhiljaa, mutta ilman peruskoulun pakkoruotsia siitä ei olisi tullut mitään. Tai sanotaanko nyt niin, että peruskouluruotsista oli suuri apu, ettei ihan alkeista tarvinnut aloittaa.

OLen nyt siis asunut ulkomailla reilut kymmenen vuotta. Olin tuossa puljussa töissä, mihin aluksi menin niin nelisen vuotta. Sen jälkeen olen tehnyt ko. firmalle alihankinta- asennuksia Kööpenhaminassa, Oslossa, Norjan tuntureilla ja hiihtokeskuksissa ja nyt taas tammikuussa lähden Bergeniin keikalle, joka kestää vähintään ensi kesään asti. Kerran kieltäydyin keikasta kun se olisi ollut Suomeen, sillä minulla ei ole sinne mitään kaipuuta. Tottakai käyn morjenstaan äitimuoria sillointällöin ns. kotisuomessa, mutta eipä minulla sinne ole muuta ikävää. Viimeksi kun kesällä kävin Suomessa ja ajelin niillä nurkilla, missä asustelin silloin ennenkuin lähdin maailmalle, niin tuli tyytyväinen olo. Että olinpa helvetin viisas kun älysin lähteä sieltä persesilmästä ja nöyränä poikana kiitin sitäkin exääni uskottomuudesta. Nyt sitä joutuisi pahimmassa tapauksessa elättämään jotain äpärälapsikatrasta ja elämä olisi surkeaa juoksemista sosiaalista toiseen ferkkarit jalassa jollain ikivanhalla tojotanritsalla ajaen työpaikasta tietoakaan.

Terv. Tilittäjä

Lue lisää

oman paikkasi. Aika hassua, että vältyit itsarilta oman kyvyttömyytesi takia; kyvyttömyys voi joskus olla huomattava etu:)

Nyt vaan kun annat anteeksi uskottomalle eksälle ja todella vapaudut vihastasi Suomea kohtaan, niin olosi paranee lisää. Kaunan kantaminen vahingoittaa vain kantajaa itseään. Enkä usko, että kukaan sinulle on naureskellut. Hieno juttu!

Skandinaavinen kirjoitti:

Muutin Tukholmaan vähän yli parikymppisenä vuonna -95 ja syynä lähtöön oli lähinnä se, että silloinen muijani paljastui kunnon hutsuksi, joka hässi selkäni takana varmaan puolea sen pikkukylän miehistä, jossa silloin asuin. En yksinkertaisesti enää kehdannut jäädä asumaan sinne. Hyppäsin ruotsinlaivaan ja alunperin tarkoituksenani oli edelleen hypätä kaiteen yli jossain Ahvenanmerelle talviseen mereen, mutta kännispäissäni sammuin jo ennen Airiston selkää jonnekin käytävälle ja laivapoliisi raahasi minut Viking Linen putkaan. Tukholmassa minut sitten heitettiin laivasta ulos ja toivotettiin tervemenoa epätöivottuna henkilönä takaisin laivaan.
Kävelin räntäsateessa T-Centraaliin kahville ja tein tilannearvion, joka näytti lohduttomalta: Ei kämppää- tai olihan meillä sen muijan kanssa yhteinen vuokraluukku, mutta ei huvittanut enää lähteä sinne edes vaatimaan osinkoja omaisuudesta. Eipä siellä kyllä ollutkaan mitään arvokasta; halpa mäntyparisänky ja joku lastulevykirjahylly. MustavalkoTV ja mielessä kävi se vanha Hiace, mutta siitäkin oli katsastus ummessa, että vitut siitä. Auto oli sitäpaitsi muijan nimissä, että pitäkööt romun. Ei ollut työtä, sillä olin ollut monta päivää pois silloisesta vakkariduunistani ilmoittamatta mitään työmaalle. Joten sen työn saattoi unohtaa. Toisaalta ei tehnyt edes mieli ajatella paluuta koko työpaikkaan, sillä varmaan joku niistäkin miehistä nauroi selkäni takana miten oli jölkytellyt muijaani. Koko omaisuuteni oli selkärepussa ja reilu tuhat markkaa taskussa, jotka vaihdoin rahanvaihtopisteessä kruunuiksi.
Ensimmäisen aamupäiväni ulkomailla (kai Ruotsikin voidaan sellaiseksi laskea) vietin kävelemällä yhtä katua alas ja toista ylös. Yritin ajatella asioita positiivisesti. Minulla oli sentään jotain sellaista millä päästä eteenpäin. Oli puusepän ammattitaito ja oletin, että Ruotsista saattaa löytyä joku bolag, joka ottaa töihin. Tukholma näytti siinä mielessä isommalta kylältä kuin se keskisuomalainen käpykylä, jossa puusepän työpaikkaa jonotettiin vuosikausia siihen ainoaan puusepän liikkeeseen siltikään saamatta takuita pääseekö sinne koskaan töihin. Lähdin siis siitä, että työtä on saatava, jos meinaa elää. Lisäksi olin päättänyt siirtää sen itsemurhahomman ainakin myöhemmäksi. Sitä asiaa voisi katsoa sitten myöhemmin, jos siltä tuntuu.
Seuraava asia mielessäni kävi kielitaito. Luotin kuitenkin peruskoulun pakkoruotsiin ja amiksessa annettuihin lisätunteihin, joten päätin, että näillä eväillä mennään. Tai siis tällä kielitaidolla.
No sitten Vasastanissa eteeni tuli yksityinen vuokra-asunnonvälitysfirma ja mietin asiaa. Tarvin asunnon. Ensin yritin perussuomalaista asennetta, että sieltä mitään saa, varsinkaan meikäläinen. Poltin tupakin ja kävelin firmaan sisään. Ällistyin henkilökunnan asennetta. Silloin piti muuttaa omaakin asennetta. Kerroin henkilökunnalle tarpeeni halpaan vuokra-asuntoon. Ei väliä mistä eikä tarvinnut olla tammiparkettia kunhan oli vain lämmin paikka, jossa asua. Nuori nainen kuunteli asiani, pyysi minua käymään kahvilla ja tulemaan tunnin päästä uudestaan. Sitä ennen hän hienovaraisesti otti välityspalkkion muutama sata kruunua. Ensin luulin, että sinne meni nekin rahat, mutta takaisintullessani nainen oli hoitanut asian. Hänellä oli tarjota minulle muutama asunto. Uskokaa tai älkää niin hän jopa soitti asunnonomistajalle, koska arvelin oman kielitaitoni niin surkeaksi puhelimessa, että homma kaatuisi siihen. Asunnonvälittäjä siis teki sen työn mikä kuului hänen toimeenkuvaan. Hän hommasi minulle asunnon. Sen jälkeen menin tunnelbanalla katsomaan asuntoa, joka oli pieni kellarikämppä keittokomerolla ja suihkulla. Vuokraisäntä ei halunnut mitään kymppitonnien takuita vaan pelkästään loppukuun vuokran etukäteen. Sopimus oli suullinen, asun niin kauan kuin haluan ja vuokra aina etukäteen kuun alussa.
Siinä ei ollut siis mitään sen kummempaa kuin että asettua taloksi. Kämpän kalustukseen kuului sänky ja kirjoituspöytä ja jakkara. Keittiöön oli joku jättänyt kertakäyttöastioita.
Oli jumalauta kuulkaa onnellinen olo kun sinä iltana kävin nukkumaan. Vedin talvitakin tyynyksi ja kauluspaidan peitoksi ja kun kävin pihalla vielä polttelemassa tupakan niin Tukholman valot loisti paljon kirkkaammin kuin suomessa sen saatanan käpykylän puolihimmeät liikennevalot, missä paloi punainen yötäpäivää oli liikennettä tai ei.
Sitten tutustuin viikon verran kartan avulla kaupunkiin ja etsin teollisuusalueilta puusepän verstaita. Parissa ensimmäisessä paikassa meni kieli solmuun jo kielitaidottomuuden takia, että työn sai unohtaa, mutta sitten yksi Svenssoni päätti ottaa minut töihin. Hän oli sitä mieltä, että osaan hommani eikä hänen mielestään jossain kapulan sorvaamisessa tarvi niin paljon ruotsia jos kerran piirustuksia osaa lukea. Työnantajani sitten opasti minua monessa käytännön asiassa kuten miten hommaan ruotsalaisen sosiaaliturvatunnuksen, pankkitilin yms. Uskomatonta joidenkin mielestä, mutta ensimmäisen viikon jälkeen sain förskottia vuokranmaksuun ja siitä se elämä lähti liikkeelle.
Kielen opin pikkuhiljaa, mutta ilman peruskoulun pakkoruotsia siitä ei olisi tullut mitään. Tai sanotaanko nyt niin, että peruskouluruotsista oli suuri apu, ettei ihan alkeista tarvinnut aloittaa.

OLen nyt siis asunut ulkomailla reilut kymmenen vuotta. Olin tuossa puljussa töissä, mihin aluksi menin niin nelisen vuotta. Sen jälkeen olen tehnyt ko. firmalle alihankinta- asennuksia Kööpenhaminassa, Oslossa, Norjan tuntureilla ja hiihtokeskuksissa ja nyt taas tammikuussa lähden Bergeniin keikalle, joka kestää vähintään ensi kesään asti. Kerran kieltäydyin keikasta kun se olisi ollut Suomeen, sillä minulla ei ole sinne mitään kaipuuta. Tottakai käyn morjenstaan äitimuoria sillointällöin ns. kotisuomessa, mutta eipä minulla sinne ole muuta ikävää. Viimeksi kun kesällä kävin Suomessa ja ajelin niillä nurkilla, missä asustelin silloin ennenkuin lähdin maailmalle, niin tuli tyytyväinen olo. Että olinpa helvetin viisas kun älysin lähteä sieltä persesilmästä ja nöyränä poikana kiitin sitäkin exääni uskottomuudesta. Nyt sitä joutuisi pahimmassa tapauksessa elättämään jotain äpärälapsikatrasta ja elämä olisi surkeaa juoksemista sosiaalista toiseen ferkkarit jalassa jollain ikivanhalla tojotanritsalla ajaen työpaikasta tietoakaan.

Terv. Tilittäjä

Lue lisää

Itsellä melkein samanlaisia kokemuksi Suomesta ja Ruotsista. Moni ei tajua että ero on todella SUURI !

Lopetin työt ja aloitan uutta elämää kun vaimoni haluaa etsiä "itseään" ja minä en kuulemma kuulu siihen,elikkä haluaa eron.Päätin lähteä Viroon koska pidän Tallinnasta ja Virolaisista sekä olen käynyt paljon siellä n.30 vuoden aikana. Eikä tarvi jäädä pikkukaupunkiin selittelemään ja katsomaan exän "löytöjä".Kohtuullinen eläke juoksee eikä velkoja liioin ole enkä pidä Espanjasta.Eiköhän se sosiaalinen verkko rakennu sinnekin kun haluan olla ihmisten kanssa tekemisissä?

Skandinaavinen kirjoitti:

Muutin Tukholmaan vähän yli parikymppisenä vuonna -95 ja syynä lähtöön oli lähinnä se, että silloinen muijani paljastui kunnon hutsuksi, joka hässi selkäni takana varmaan puolea sen pikkukylän miehistä, jossa silloin asuin. En yksinkertaisesti enää kehdannut jäädä asumaan sinne. Hyppäsin ruotsinlaivaan ja alunperin tarkoituksenani oli edelleen hypätä kaiteen yli jossain Ahvenanmerelle talviseen mereen, mutta kännispäissäni sammuin jo ennen Airiston selkää jonnekin käytävälle ja laivapoliisi raahasi minut Viking Linen putkaan. Tukholmassa minut sitten heitettiin laivasta ulos ja toivotettiin tervemenoa epätöivottuna henkilönä takaisin laivaan.
Kävelin räntäsateessa T-Centraaliin kahville ja tein tilannearvion, joka näytti lohduttomalta: Ei kämppää- tai olihan meillä sen muijan kanssa yhteinen vuokraluukku, mutta ei huvittanut enää lähteä sinne edes vaatimaan osinkoja omaisuudesta. Eipä siellä kyllä ollutkaan mitään arvokasta; halpa mäntyparisänky ja joku lastulevykirjahylly. MustavalkoTV ja mielessä kävi se vanha Hiace, mutta siitäkin oli katsastus ummessa, että vitut siitä. Auto oli sitäpaitsi muijan nimissä, että pitäkööt romun. Ei ollut työtä, sillä olin ollut monta päivää pois silloisesta vakkariduunistani ilmoittamatta mitään työmaalle. Joten sen työn saattoi unohtaa. Toisaalta ei tehnyt edes mieli ajatella paluuta koko työpaikkaan, sillä varmaan joku niistäkin miehistä nauroi selkäni takana miten oli jölkytellyt muijaani. Koko omaisuuteni oli selkärepussa ja reilu tuhat markkaa taskussa, jotka vaihdoin rahanvaihtopisteessä kruunuiksi.
Ensimmäisen aamupäiväni ulkomailla (kai Ruotsikin voidaan sellaiseksi laskea) vietin kävelemällä yhtä katua alas ja toista ylös. Yritin ajatella asioita positiivisesti. Minulla oli sentään jotain sellaista millä päästä eteenpäin. Oli puusepän ammattitaito ja oletin, että Ruotsista saattaa löytyä joku bolag, joka ottaa töihin. Tukholma näytti siinä mielessä isommalta kylältä kuin se keskisuomalainen käpykylä, jossa puusepän työpaikkaa jonotettiin vuosikausia siihen ainoaan puusepän liikkeeseen siltikään saamatta takuita pääseekö sinne koskaan töihin. Lähdin siis siitä, että työtä on saatava, jos meinaa elää. Lisäksi olin päättänyt siirtää sen itsemurhahomman ainakin myöhemmäksi. Sitä asiaa voisi katsoa sitten myöhemmin, jos siltä tuntuu.
Seuraava asia mielessäni kävi kielitaito. Luotin kuitenkin peruskoulun pakkoruotsiin ja amiksessa annettuihin lisätunteihin, joten päätin, että näillä eväillä mennään. Tai siis tällä kielitaidolla.
No sitten Vasastanissa eteeni tuli yksityinen vuokra-asunnonvälitysfirma ja mietin asiaa. Tarvin asunnon. Ensin yritin perussuomalaista asennetta, että sieltä mitään saa, varsinkaan meikäläinen. Poltin tupakin ja kävelin firmaan sisään. Ällistyin henkilökunnan asennetta. Silloin piti muuttaa omaakin asennetta. Kerroin henkilökunnalle tarpeeni halpaan vuokra-asuntoon. Ei väliä mistä eikä tarvinnut olla tammiparkettia kunhan oli vain lämmin paikka, jossa asua. Nuori nainen kuunteli asiani, pyysi minua käymään kahvilla ja tulemaan tunnin päästä uudestaan. Sitä ennen hän hienovaraisesti otti välityspalkkion muutama sata kruunua. Ensin luulin, että sinne meni nekin rahat, mutta takaisintullessani nainen oli hoitanut asian. Hänellä oli tarjota minulle muutama asunto. Uskokaa tai älkää niin hän jopa soitti asunnonomistajalle, koska arvelin oman kielitaitoni niin surkeaksi puhelimessa, että homma kaatuisi siihen. Asunnonvälittäjä siis teki sen työn mikä kuului hänen toimeenkuvaan. Hän hommasi minulle asunnon. Sen jälkeen menin tunnelbanalla katsomaan asuntoa, joka oli pieni kellarikämppä keittokomerolla ja suihkulla. Vuokraisäntä ei halunnut mitään kymppitonnien takuita vaan pelkästään loppukuun vuokran etukäteen. Sopimus oli suullinen, asun niin kauan kuin haluan ja vuokra aina etukäteen kuun alussa.
Siinä ei ollut siis mitään sen kummempaa kuin että asettua taloksi. Kämpän kalustukseen kuului sänky ja kirjoituspöytä ja jakkara. Keittiöön oli joku jättänyt kertakäyttöastioita.
Oli jumalauta kuulkaa onnellinen olo kun sinä iltana kävin nukkumaan. Vedin talvitakin tyynyksi ja kauluspaidan peitoksi ja kun kävin pihalla vielä polttelemassa tupakan niin Tukholman valot loisti paljon kirkkaammin kuin suomessa sen saatanan käpykylän puolihimmeät liikennevalot, missä paloi punainen yötäpäivää oli liikennettä tai ei.
Sitten tutustuin viikon verran kartan avulla kaupunkiin ja etsin teollisuusalueilta puusepän verstaita. Parissa ensimmäisessä paikassa meni kieli solmuun jo kielitaidottomuuden takia, että työn sai unohtaa, mutta sitten yksi Svenssoni päätti ottaa minut töihin. Hän oli sitä mieltä, että osaan hommani eikä hänen mielestään jossain kapulan sorvaamisessa tarvi niin paljon ruotsia jos kerran piirustuksia osaa lukea. Työnantajani sitten opasti minua monessa käytännön asiassa kuten miten hommaan ruotsalaisen sosiaaliturvatunnuksen, pankkitilin yms. Uskomatonta joidenkin mielestä, mutta ensimmäisen viikon jälkeen sain förskottia vuokranmaksuun ja siitä se elämä lähti liikkeelle.
Kielen opin pikkuhiljaa, mutta ilman peruskoulun pakkoruotsia siitä ei olisi tullut mitään. Tai sanotaanko nyt niin, että peruskouluruotsista oli suuri apu, ettei ihan alkeista tarvinnut aloittaa.

OLen nyt siis asunut ulkomailla reilut kymmenen vuotta. Olin tuossa puljussa töissä, mihin aluksi menin niin nelisen vuotta. Sen jälkeen olen tehnyt ko. firmalle alihankinta- asennuksia Kööpenhaminassa, Oslossa, Norjan tuntureilla ja hiihtokeskuksissa ja nyt taas tammikuussa lähden Bergeniin keikalle, joka kestää vähintään ensi kesään asti. Kerran kieltäydyin keikasta kun se olisi ollut Suomeen, sillä minulla ei ole sinne mitään kaipuuta. Tottakai käyn morjenstaan äitimuoria sillointällöin ns. kotisuomessa, mutta eipä minulla sinne ole muuta ikävää. Viimeksi kun kesällä kävin Suomessa ja ajelin niillä nurkilla, missä asustelin silloin ennenkuin lähdin maailmalle, niin tuli tyytyväinen olo. Että olinpa helvetin viisas kun älysin lähteä sieltä persesilmästä ja nöyränä poikana kiitin sitäkin exääni uskottomuudesta. Nyt sitä joutuisi pahimmassa tapauksessa elättämään jotain äpärälapsikatrasta ja elämä olisi surkeaa juoksemista sosiaalista toiseen ferkkarit jalassa jollain ikivanhalla tojotanritsalla ajaen työpaikasta tietoakaan.

Terv. Tilittäjä

Lue lisää

Koskettava kertomus! Tollaseen tarvii jo niin sanotusti "munaa" :) Oikean ratkaisun teit jättäessäsi Suomen taakse!

Ei täällä ole mielestäni kovin katkeria ihmisiä, vaan joukko onnensa löytäneitä. Kun ihminen vaihtaa työpaikkaa, se johtuu yleensä siitä että on sekä imua että työntöä työpaikkojen välillä. Kun työpaikka on vaihdettu, siihen vanhaan ei ole mitään halua palata. Kun myöhemmin kuulee että sillä vanhalla työpaikalla menee huonosti, se ei lämmitä yhtään, sillä tulee ajatelleeksi niitä satoja jota tällaiset asiat koskevat.

Kotimaanvaihdon kanssa näkyisi olevan vähän samoin. Suomesta pois muuttaneet eivät ole katkeria uudelle asemamaalleen, mutta huomaavat nopeasti että elämä Suomen ulkopuolella maistuu heille paremmin. Toisin kuin työpaikoista puhuttaessa, tätä ei saa sanoa ääneen, sillä kaikki muut ovat vielä Suomessa ja pitävät sanojaa katkerana ihmisenä. Ei tosiasioiden tunnustaminen ja katkeruus ole sama asia.

Sitä oppii aika nopeasti olemaan keskustelematta Suomesta ihmisten kanssa, sillä kaikki muut aiheet kuin ruisleipä ja salmiakki ovat potentiaalisesti vaarallisia.

Kaikesta huolimatta Suomen reissuilla käy aika usein niin, että kaikki on mukavaa kunnes törmää niihin suomalaisiin käytöstapoihin joita ilman voisi hyvin elää loppuelämänsä. Silloin puseroon hiipii synkkä ajatus siitä että Suomi ja suomalaiset eivät minun elinaikanani pääse eroon viranomaisen pelostaan ja siitä mielivallasta jolla heitä hallitaan. Suomalainen luulee että asioiden tulisi olla kuten Suomessa ja kaikkien muiden tulisi ottaa oppia Suomesta.

Suomen ulkopuolella on elämää, ja monelle suomalaiselle se sopii paremmin kuin meno Suomessa.

Olipa taas oikein opettavainen viesti. Taidanpa muuttaa seuraavaksi vaikka Intiaan, jos oppisi tuota positiivisuutta lisää. Tai saisi tämän kateuden pois. Olen nimittäin silmittömän kateellinen, että opit ranskaa puolessa vuodessa ihan nollasta. Mulla meni monta vuotta ennenkuin olin edes mitenkuten tyytyväinen omaan ruotsiini olkoonkin, että sitä oli etukäteen luettu peruskoulussa kolme vuotta. Toisin kävi käverille, joka ei kahdenkaan vuoden jälkeen osannut sen enempää ja luovutti. Mutta kai se on asennekysymys jotenkin tuo, kun sanotaan, että kyyyllä sitä kieltä oppii jne.

Kiitos !

Oli kiva likea täällä kertomuksesi !

Saanko kysyä että mitenpaljon siellä tiedetään Suomesta ja suomalaisita ?

Täällä kaikki puhuvat - ja luulevat että Suomi tunnetaan juuri Pisasta ?

Pisa tutkimus kirjoitti:

Kiitos !

Oli kiva likea täällä kertomuksesi !

Saanko kysyä että mitenpaljon siellä tiedetään Suomesta ja suomalaisita ?

Täällä kaikki puhuvat - ja luulevat että Suomi tunnetaan juuri Pisasta ?

Lue lisää

Pisassa - kuten koko Italiassa ylipààtààn - tiedetààn aika vàhàn pikkuisesta Suomenmaasta. Tendenssi tuntuu olevan sijoittaa Suomi samaan kastiin muiden pohjoismaiden kanssa, eli hyvinà puolina ihmiset usein mainitsee toimivan yhteiskunnan (no joo, ei taida olla kuulleet sairaanhoidon retuperàisestà tilasta tai vaikkapa ihmisten yleisestà epàsosiaalisuudesta..), puhtaan luonnon ja koulutusjàrjestelmàn tehokkuuden. Huonoina puolina taas on useimpien mielestà jàrkyttàvà ilmasto, huono ruoka (yllàttàen poronlihan mausta ollaan kuitenkin kiinnostuneita), vaikea kieli ja ihmisten "kylmyys".
Tuolla PISA-tutkimuksellahan ei ole itse asiassa kauheasti tekemistà itse Pisan kaupungin kanssa, mutta sen ansiosta kyllà jotkut tààllà ovat kiinnostuneet Suomesta, eli tietomààrà alkaa kantavàestòn keskuudessa lisààntyà vàhitellen. :) No, onneksi sentààn koskaan ei amerikkalaistyyliin olla tultu kyselemààn, ettà kulkeeko Helsingissà jààkarhuja kadulla.. ;D

Suomalaisillakin on aika monia harhakàsityksià Italiasta, mutta taidan niità ryhtyà oikomaan joskus toiste. :)