Meidät suomalaiset on taas aseteltu rikkausjärjestykseen. Luin Korven Sanomia huoltoasemalla odotellessani kun Black Beaty sai alleen talvirenkaat.
Perukassakin löytyy rikkaita aina listattavaksi asti. Ei meikäläiselle ole suotu ylimääräistä hehkuteltavaksi vaan kaikki se vähäinen mitä olen elämässäni aikaan saanut on jatkuvan kulutuksen alla. Taitaa joulupuuro jäädä ilman manteleita tänä vuonna kun auton vaihto vei ne vähäiset säästöni ja tulevat veronpalautuksetkin ; )
En minä katkera ole, tuumailenpahan vain ja taivastelen tuota joidenkin kohdatte siunaantunutta rahan töhnää kun taas toisaalla on leipäjonoja.
Onko mielestänne järkevää tuo rikkauslajittelu?
Ketä tuo lajittelu palvelee?
Mitä aatoksia se saa aikaan tavallisen penninvenyttäjän sisimmässä?
Mitä tekisit yhdeksänmiljoonan euron vuosituloilla?
Rahan töhnää ja leivätöntä pöytää
52
1567
Vastaukset
- Mutta kumminkin?
Sinähän yrität lietsoa kateutta,jokaisella oli nuorena tilaisuus opiskella.
Mailma ei koskaan ole ollut oikeudenmukainen,eikä koskaan tule olemaan,yritä sopeutua osaasi.- Mandi55
Kyllähän tuota on opiskeltu ja jotain saatu aikaankin vaan listoille en ole ikinä päässyt.
Ei mulla ole kuin noin 90 neliötä yksin ympärillä ja tuo Perukan keskustassa oleva kesämökki ja Black beaty. Tulot eivät ole nykyään häävit, mutta kyllä minä pärjään, ole huoleti.
Vaan nuo isotuloset niillä sitä vasta on, ootko ajatellu yhdeksän miljoonaa vuodessa, tietenkin verot nappaa siitä puolet, mutta kuitenkin aika siivu se olisi lisänä ; )
- PAKKASAKKA
Rakas ystäväin ; saat miulta mantelin! veron mätytkyt , mie maksan,,. Mie mittää tiijä renkaista , nastat on , ja hyvä niin.Jos mie saisin päättää , niin mie ottasin kaikki ja heti!, sanottaan , vaikka Ollilalta. Ja loput tasan tarkkaan muille (ei mulle). No , eikös se mene niinko ; raha mennee rahan tykö?
- Mandi55
Kiitos pakkasakka joulumantelistasi. Näin sen pitää mennä, että autetaan pienissä asioissa niin tulee ainakin hyvä mieli jos ei vatsa täytykään ; )
Nastarenkaat ne pitää alla olla täällä suomineidon keskivartalon tietämilläkin.
Minullekin kelpaisi tuokko roposia lisää lähtisin oitis lämpimämpään ilmanalaan lekottelemaan. Mutta sanotaanko näin kun ei nyt just pääse, että hyi hyi..happamia sano......
- huomasin
jo aikoja sitten, toisilla on enemmän ja toisilla taas ei.
Ei siinä tiedossa ole mitään uutta.
Katkera olet kuitenkin, älä yritä huijata. ei välttämättä ole kysymys vaikka siitä aina syytetään kun noita valtavia tuloja päivitellään. Joku kohtuus kuitenkin saisi olla kun tuota toimeentuloa jaetaan.
- Mandi55
Nyt tuli asiaa ; ) On hurjaa, että yritysjohtajat tienaavat huimia summia ja pankinjohtajat sekä apteekkarit lekottelevat lehterillä. Lääkkeet ovat hinnoissaan ja korot ovat pohjilla. No, mutta minulle velkaselle koron alhaisuus on ihana asia ja lääkkeitäkään en pahemmin nautiskele.
Kohtuutta perään minäkin tulojakoon, ymmärrän, että suurteollisuuden pomoilla ei ole työaikoja, mutta niinhän se taitaa olla alemmilla johtoportaan henkilöilläkin. Ainakin kun itse vielä olin vieraan palvelussa keskijohdossa ei työtunteja laskettu, ylityöt kuuluivat automaattisesti luontaisetuihin ; ) Mandi55 kirjoitti:
Nyt tuli asiaa ; ) On hurjaa, että yritysjohtajat tienaavat huimia summia ja pankinjohtajat sekä apteekkarit lekottelevat lehterillä. Lääkkeet ovat hinnoissaan ja korot ovat pohjilla. No, mutta minulle velkaselle koron alhaisuus on ihana asia ja lääkkeitäkään en pahemmin nautiskele.
Kohtuutta perään minäkin tulojakoon, ymmärrän, että suurteollisuuden pomoilla ei ole työaikoja, mutta niinhän se taitaa olla alemmilla johtoportaan henkilöilläkin. Ainakin kun itse vielä olin vieraan palvelussa keskijohdossa ei työtunteja laskettu, ylityöt kuuluivat automaattisesti luontaisetuihin ; )elämäntyö kuluu asunnon maksamiseen ja suuri osa ei pysty edes siihen. Toiset pystyisivät jo vuoden palkalla ostamaan monta asuntoa. Eihän nämä ihan tasan mene.
- Mandi55
mies-vm56 kirjoitti:
elämäntyö kuluu asunnon maksamiseen ja suuri osa ei pysty edes siihen. Toiset pystyisivät jo vuoden palkalla ostamaan monta asuntoa. Eihän nämä ihan tasan mene.
Ei niin tasan mene, minullakin on vielä asuntovelkaa, vaan tässä sitä kituutetaan päivä kerrallaan ; )
Mandi55 kirjoitti:
Ei niin tasan mene, minullakin on vielä asuntovelkaa, vaan tässä sitä kituutetaan päivä kerrallaan ; )
eläke alkaa kun asuntovelka loppuu, jippii.
Kai sitä jotkut maksaa vielä eläkkeestäkin, mitähän siitä vielä jää.- lekottelevat
Mandi55 kirjoitti:
Nyt tuli asiaa ; ) On hurjaa, että yritysjohtajat tienaavat huimia summia ja pankinjohtajat sekä apteekkarit lekottelevat lehterillä. Lääkkeet ovat hinnoissaan ja korot ovat pohjilla. No, mutta minulle velkaselle koron alhaisuus on ihana asia ja lääkkeitäkään en pahemmin nautiskele.
Kohtuutta perään minäkin tulojakoon, ymmärrän, että suurteollisuuden pomoilla ei ole työaikoja, mutta niinhän se taitaa olla alemmilla johtoportaan henkilöilläkin. Ainakin kun itse vielä olin vieraan palvelussa keskijohdossa ei työtunteja laskettu, ylityöt kuuluivat automaattisesti luontaisetuihin ; )lehtereillä"
Apteekkariksi päästäkseen ihmisen on pystyttävä kouluttautumaan pitkät opinnot, pitää myös olla pitkä kokemus apteekkityöstä. Apteekkarioikeuksia ei noin vain saada, vaan ne annetaan, parhaimmalle hakijalle.
Maan valtioneuvosto, eli hallitus määrää lääkkeiden hinnat, ei kukaan apteekkari yksinään.
Toisaalta, kukaanhan ei joudu maksamaan reseptillä määrättyjen, Kelan korvaamien lääkkeiden omavastuita enemmän tänä vuonna kuin n. 650 €.
Itse en tiedä montakaan ammattiryhmää apteekkarien lisäksi, jotka tekevät yhtä työntäyteistä ja pitkää työpäivää, ollen koko ajan vastuussa alaisistaan.
- .....lainaa vaan
ja unelmointia ja tarinointia.
Minä haluasin tuplata jos saisin sellaiset tulot :)- Mandi55
Lainaa on, hyvin oivallettu, mutta se jos mikä pitää pirteänä eikä anna pysähtyä turhia suremaan ; )
- ei voi
Mandi55 kirjoitti:
Lainaa on, hyvin oivallettu, mutta se jos mikä pitää pirteänä eikä anna pysähtyä turhia suremaan ; )
välttyä murheilta ja suremiselta, on vakava paikka
erään läheisen vuoksi. - Mandi55
ei voi kirjoitti:
välttyä murheilta ja suremiselta, on vakava paikka
erään läheisen vuoksi....tulevat sykleinä ilot ja onnen hetket samoin. Joudumme aina aika ajoin tuon tosiasian eteen ihan kaikki. Toivon, että asiat kääntyy myötätuuleen kohdaltanne.
- tämä syksy
Mandi55 kirjoitti:
...tulevat sykleinä ilot ja onnen hetket samoin. Joudumme aina aika ajoin tuon tosiasian eteen ihan kaikki. Toivon, että asiat kääntyy myötätuuleen kohdaltanne.
on ollut sietämätön vaikka ilon ja onnen hetkiä seassa myös ihanien ympärillä olevien ihmisten ansiosta.
- Pirre*
mutta en ole heille, ökyrikkaillekaan kateellinen, - he ovat ehkä olleet ahkerampia, onnekkaampia, onnekkaampia syntyessään tai -myöhemmin elämässään - tai viisaampia..
Mitäkö tuollaisella rahalla, - kun rahaa ei voi syödäkään; ehkä jos olisin ollut syntymärikas, olisi elämäni muodostunut toisenlaiseksi, - tai sitten ei..mutta - kai rahalla saa kaikkea mukavaa, mitä killingeillä ei voi uneksiakaan..
Mutta, ehdottomasti: minua ei haittaa piirun vertaa kenenkään rahavarat, - olen tyytyväinen kun saan olla työssä ja sen seurauksena kuukausipalkkani :) En viiti tuhlata voimavarojani turhaan, ainakaan, kateuteen..- Mandi55
kateus on tullut aika voimakkaasti esiin näissä alkuosion vastauksissa.
Se on varmaan se tunne, jota ihminen sitten todellisuudessa tunteekin kun lukee noita lehtien varallisuuslistoja.
Minun on nyt kiiruhdettava harrastuksiini, otan kantaa taas kun palaan kotiin, moiks ; ) Mandi55 kirjoitti:
kateus on tullut aika voimakkaasti esiin näissä alkuosion vastauksissa.
Se on varmaan se tunne, jota ihminen sitten todellisuudessa tunteekin kun lukee noita lehtien varallisuuslistoja.
Minun on nyt kiiruhdettava harrastuksiini, otan kantaa taas kun palaan kotiin, moiks ; )vai oikeudenmukaisuuden perääminen? Kaikki ansiotuloja saavat tekevät työtä (paitsi joillekkin riittää kun käy silloin tällöin kääntelemässä rahoja, etteivät homehdu). Onko oikeudenmukaista, että joku saa 50 kertaa, jopa satoja kertoja, jonkun toisen palkan verran. Jonkun toisen, jonka työ on niin raskasta ja kuluttavaa, että tervettä eläkepäivää ei näe. Eläkepäivää, jona ei tarvitsisi senttiä venyttää eläkkeen pienuuden vuoksi.
- Mandi55
mies-vm56 kirjoitti:
vai oikeudenmukaisuuden perääminen? Kaikki ansiotuloja saavat tekevät työtä (paitsi joillekkin riittää kun käy silloin tällöin kääntelemässä rahoja, etteivät homehdu). Onko oikeudenmukaista, että joku saa 50 kertaa, jopa satoja kertoja, jonkun toisen palkan verran. Jonkun toisen, jonka työ on niin raskasta ja kuluttavaa, että tervettä eläkepäivää ei näe. Eläkepäivää, jona ei tarvitsisi senttiä venyttää eläkkeen pienuuden vuoksi.
Olen ihan samaa mieltä kanssasi, tokaisin kai liian epäselvästi tuon aikaisemman viestini. Luin läpi ketjua ja monessa viestissä luki tuo kateus sana. Joten viittasin sanaan koska aloitukseni oli jotenkin sisäistetty kateus teemaan. Sitähän en halunnut siitä tehdä vaan pohdiskelun epäsuhdasta palkitsemisjärjestelmästä ja lehtien hehkuttelusta asian ympärillä. Mitä rikkausluettelot meille antaa, kenelle se on suunnattu?

kuitenkin se kateuselementtikin aika yleisesti ihmisten mielissä kun noita ansiotietoja luetaan.
Olisihan se kieltämättä itselläkin kivempi olla ilman asuntolainaa ja tarvitsematta miettiä mitä on vaaraa tehdä ja mitä ei kun asuntoremonttiakin suunnittelee.
Mutta eiköhän ne luettelot ole suunnattu vain lehden myynnin edistämiseksi.
- Täti puskasta
kun ei oo niitä isoja-tuloja, ei tarvitse päätänsä vaivata minne sijoittaisin, eikä istuntoja pitää.
Hyvin menee ja pärjään näilläkin mitä minulla nyt on.
Ei käy kateeksi ökyrikkaiden elämä, sese vasta kovaa on. :))
Mitä sinä itse tekisit yhdeksänmiljoonan vuosituloilla, kerro.- Mandi55
No en tekisi sillä summalla sitten yhtään mitään, jos ne pitäisi joka kuukausi lähteä hankkimaan. Enkä enää halua tehdä kokopäivästä töitä, olen jo tehnyt osuuteni.
Käärinliinoissa kun ei ole taskuja. Enkä ehtisi niitä tuhlaamaan. Lapsilleni en liian helppoa elämää toivo, vaan heidän on luotava pohja omaan elämäänsä.
Mutta jos lahjaksi saisin tai lotossa voittaisin niin tilaisin heti ajan kosmetologille, hierojalle ja kampaajalle. Lähtisin isolle kirkolle shoppailemaan. Ostaisin uusia vaatteita ja kenkiä sekä olohuoneeseen uuden pyöreän maton ja ja ja ja ...kiertäisin moalimoa. Olisihan noille nyt rahan reikää ; ) en tarvitsisi 9 miljoonan vuosituloja mutta se yhden ihmisen saama yhdeksän miljoonaa riittäisi kohtuullistamaan satojen, jopa tuhansien ihmisten toimeentulon.
- marliina
Joo, justiin mietittiiin että kun ei ole säästöjä tilillä, niin ei ole mitään menetettävää vaikka pankitb kaatuu!
- Mandi55
marliina kirjoitti:
Joo, justiin mietittiiin että kun ei ole säästöjä tilillä, niin ei ole mitään menetettävää vaikka pankitb kaatuu!
Onneksi velat säästyy ; )
En ole rikas eikä tarvitse leipäjonoonkaan
mennä, ainakaan vielä.
Olen säästänyt näistä pienistä palkoistani
pitkän ajan kuluessa kuitenkin jonkinlaisen
vararahan, pahanpäivän varalle.
Jos olisi auto, ei olisi ehkä niitäkään säästöjä- Mandi55
Eihän se auto enää minullekaan ihan välttämätön ole, mutta on ollut ja ei kai sitä osaa olla ilmankaan. Olen aika menevää sorttia ja joukkoliikenne ei oikein pelaa täällä Perukassa. Siksi tuo ostoskassi on ihan kiva ; )
- Hömppähullu Joulupukki
kathellinen, mulla on ihan nokko, mutta sitä mie olen ihimetelly, että olkhoot politiikot puhheissaan mitä mieltä tahansa, niin ei net meijän kansalaisten parasta ajattele. Omanevuntavoittelijoita net on kaikki.
Jos ihimiseltä puutuis tuo ahaneuven geeni, niin millähän mallila tämä elämä silloin olisi.
Missä vaiheesa olisi kehitystaso silloin, ja minkälaista elämä olisi.
Jos nuo maailman rahat jaethaisiin, vaikka huomena tasan, niin ylihuomena sitä olis jo jollain enemmän, ja joillain ei yhthään.
Mie olenki sitä mieltä, että
ole kenenkään työ noin arvokasta.
Sen mie ymmärrän, jos on ite rahansa alkujuuret itelleen luonut, esim keksinnöllä mitä vielä oma tehtaansa valmistaa, niikö tuo Gates on teheny, Mutta ko se raha revithään jonku sähkölaskula, tai muula helevetin kepulikonstila, niin sille pitäisi panna toppi.
Se on sellaiselta mafian touhulta haisevaa hommaa.
Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakkaan.
Joku tolukku, se pitäis noissa palakoissakin olla.
Ei se ole tyhymä joka pyytää paljon, vaan se on tyhymä joka maksaa.- Mandi55
Pidin tuosta vertauksestasi, että jos maailman rahat jaettaisiin kaikille tänään tasan niin jo huomenna jollakin olisi enemmän kuin toisilla.
Jaa, siinäpä miettimistä, mutta kuten myös totesit ihan naulankantaan. Ei se ole tyhmä joka pyytää paljon, vaan se on tyhmä joka maksaa.
Tästä voidaan suunnistaa suoraan eduskuntatalon portaita pitkin ylös istuntosaliin, jossa kansamme hyvinvoinnista huolehtivat nämä oman edun tavoittelijat. - raha ihmisen
Mandi55 kirjoitti:
Pidin tuosta vertauksestasi, että jos maailman rahat jaettaisiin kaikille tänään tasan niin jo huomenna jollakin olisi enemmän kuin toisilla.
Jaa, siinäpä miettimistä, mutta kuten myös totesit ihan naulankantaan. Ei se ole tyhmä joka pyytää paljon, vaan se on tyhmä joka maksaa.
Tästä voidaan suunnistaa suoraan eduskuntatalon portaita pitkin ylös istuntosaliin, jossa kansamme hyvinvoinnista huolehtivat nämä oman edun tavoittelijat.autuaaksi vaikka kaikki maailman rahat jaettaisiin tasan?
Ei raha poista kaikkea pahaa mitä tässä maailmassa tapahtuu mutta taitaisi paljon pahuutta jäädä väliin ilman rahan mahtia. - Mandi55
raha ihmisen kirjoitti:
autuaaksi vaikka kaikki maailman rahat jaettaisiin tasan?
Ei raha poista kaikkea pahaa mitä tässä maailmassa tapahtuu mutta taitaisi paljon pahuutta jäädä väliin ilman rahan mahtia.Raha korvattaisiin jollakin muulla sillä ei kai rahan paljous tai puute autuaaksi ketään tee. Jollakin konstin se kaupankäynti on kuitenkin hoidettava. Olisiko hyvä idea vaihtaa eukko/ukko kymmeneen kameliin ; )
- Hömppähullu Joulupukki
Mandi55 kirjoitti:
Pidin tuosta vertauksestasi, että jos maailman rahat jaettaisiin kaikille tänään tasan niin jo huomenna jollakin olisi enemmän kuin toisilla.
Jaa, siinäpä miettimistä, mutta kuten myös totesit ihan naulankantaan. Ei se ole tyhmä joka pyytää paljon, vaan se on tyhmä joka maksaa.
Tästä voidaan suunnistaa suoraan eduskuntatalon portaita pitkin ylös istuntosaliin, jossa kansamme hyvinvoinnista huolehtivat nämä oman edun tavoittelijat.lama ole, vaan ihmisiä kusetethaan ko joillakin ei ole vieläkhään tarpheeksi.
Seuraava vaihe onkin sitte jälleen "sota", jotta voivat niinsanotun konkurssin jälkeen alkaa uuden kusetuskierroksen.
En minä poliittisisti asioita ajattele, sillä politiikot on vain juoksupoikia, tuosa touhusa.
Tämä ei ole poliittinen palsta, mutta ei ole mielipidekkään.
Minusta se vanhan ajan patruunahenki oli kuitenkin parempi ihmisten kannalta, vaikka silloin oliki yks iso kiho, niin se kuitenkin piti työntekijöistään huolta. Nyt on vain hirveä kilipajuoksu tuonne kuseteusportaan yläpäähän keinoja kaihtamatta. Ei ole semmosta kestävän kehityksen periaatetta.
Eripuraa ja epätasa-arvoisuutta luomalla ei tätä maailmaa saaha paremmaksi elää.
Nyt puhutaan semmoista koukerokieltäkin ihan selevisä asioissa, niinku epäkurantin kauppihiaat tekevät.
Voitonmaksimoimisella, ei saa mithään hyvää aikhaan. Silloin tavara huononee ja hinta nousee.
Niin ja jätemäärä kasvaa, luonnonvarojen kulutus lisäänttyy.
Entinen huutokauppias huusikin hienosti, että nyt on hametavara noususa, ja housutavara laskusa, sekä villatavara vilikhaassa liikheessä.
Rahamiehet keulile ja luikurit hännile, en mie pelekällä näyttämällä elä, eikä elä muutkaan.
Näinhän se on, että ei näläkä lähe mainoksia lukemala.
Vauhtia hidastamalla, joutuis pian rahamiehet liriin, eihän köyhältä voi ottaa, paha se on tyhyjästä nyhjästä.
Mie ainakin olen sitä mieltä, että entiset arvot tulevat vielä arvoon arvaamattomaan.. Kohta on luonthoon tunkua.
Tuo tuulivoimala höpötys on kansa vaan bisnesmiesten huuhaa idea, vesi se on mistä voimaa saadaan, mutta kun ei ole halua, ko se olis liian halapaa energiaa, ja jokhaisen saatavisa, melekheen ilimaseksi. Tarkoitan sitä, että jos siihen todella panostettaisiin tekniikkaa kehitämällä. Aurinko on toinen elementti. Nuo kaksi kun saahhan naimisiin niin avot.
Ei leditkään mitään sähkönhintaa alenna.
Kysymys onkin nyt ihan muusta kuin itse siitä pääasiasta.
Miksi pitää maksaa jätehuollosta, jos itse pystyy hävittämään kaiken egologisesti oikein.
Siksi kun kaikki muut ei voi niin tehdä.
kuvitellaanpa, van ei kuvitella, kun näin on mahdollisuus.
Minä käyn biokäymälässä, tuloksena puhdasta multaa, minä otan omasta kaivosta veden, minkä suodatan kolmen suodatuskaivon läpi.
Kaiken siitä keryyvän mäskin voin kompostoida, kun siinähän ei ole oikeastaan ko fäiryä, ja jothain pyykinpesuaineen jäämiä. hyvin häviää, kasvit tykkää.
Siis haaste onkin pesuaineteollisudella eikä minulla. Mutta ei se käy, sinä maksat jätemaksun sille firmale, vaikka pönttös olis tyhyjä hamaan maailman tappiin asti.
Ei ole millään enää mitään väliä....
Muovit ja paperit voi viedä kierrätykseen, niinkö lasinkin. eikä niistä tarvi mitään maksaa, pitäkööt maksunsa ne jotka ne uusioikin.
Nythän tuo kierrätysmäksu, on vain eräänlainen piilotettu hinnankorotus.
Nyt tehdään valtion päättäjien, lue juoksupoikien, avustuksella vain suoraan sanotusti paskastakin rahaa.
Tuollaiset systeemit pitäisi olla yhteiskunnallisia, eikä yksityisiä.
Valtio, eli yhteiskunta se joutuu lopulta kuitenkin maksumieheksi toisenkin kerran.
Toivottavasti huomenna on toisin.
Äläkää lukeko, jos vaikuttapi kiihkolta tuo teksti, tai lukekaa uuvesthaan sen jäläkeen kun ootta rauhoittunu. Mie kirijotin iliman mithään koukeroita. Olisin mie niinki osannu tehä, mutta sitten tuosta olis tullu kymmenen palstan mittanen, ja lopputulos olis ollu kuitenki sama.
Meidän omaa syytämme tuo kaikki on.
Ihminen on tyhmä. Siis toinen toistaan tyhmempi.
En mie ole vihriä enkä punanen enkä sininenkään.
Mie haluan olla vain ihminen ihmiselle. - Mandi55
Hömppähullu Joulupukki kirjoitti:
lama ole, vaan ihmisiä kusetethaan ko joillakin ei ole vieläkhään tarpheeksi.

Mie haluan olla vain ihminen ihmiselle.Sinulla on hyviä ideoita, vaan ei sovi kaikilla. Ei ole biovessaa eikä kompostia parvekkeella tai rivarin takapihalla ; )
Olen kapinoinut jätemaksua vastaan mökkini osalta, vaan ei auta on maksettava.
Toisaalta moniko haluaa palata ajassa taaksepäin, ei monikaan, en ainakaan minä.
Kesällä on kiva olla luonnon helmassa ja pestä mäntysuovalla mattoja laiturilla, mutta talvella istun mieluummin mukavuuksien keskellä. - Hömppähullu Joulupukki
Mandi55 kirjoitti:
Sinulla on hyviä ideoita, vaan ei sovi kaikilla. Ei ole biovessaa eikä kompostia parvekkeella tai rivarin takapihalla ; )
Olen kapinoinut jätemaksua vastaan mökkini osalta, vaan ei auta on maksettava.
Toisaalta moniko haluaa palata ajassa taaksepäin, ei monikaan, en ainakaan minä.
Kesällä on kiva olla luonnon helmassa ja pestä mäntysuovalla mattoja laiturilla, mutta talvella istun mieluummin mukavuuksien keskellä.käyttövoima raha. lauloi muskakin aikoinaan.
En minä kuitenkaan mitä ahistusta tunne asioiden ollessa näinkin, mutta joskus vain mietityttää miten asiat vois olla toisinki.
ei minullakaan ole kuin mökillä tuolla omasa saaressa biokäymälä, ja muut semmoset systeemit.
tässä varsinaisesa asintalossa, menee kaikki kunnallistekniikkaan, vaikka komposti onkin.
sähköä käytetään puolet ja puolet lämmityksen toistaiseksi, kunnes ensi kesänä teen muutksen puuedullisempaan suuntaan.
Puita on ihan omasta takaa sen verran että sen kasvaa mitä palaakin.
mulla on aika tehdä puitakin, kun lopetin työhommelit muutama vuosi sitten,
että en minä purnaa niinkään omasta puolestani, kuin oikeudenmukaisuuden kannalta.
Minusta ollaan nyt menossa vika suuntaan.
Mutta eihän sitä meidänkään nuoruudessa olut mitään muuta mahdollisuutta kuin suunnata ylöspäin.
Pohjalta kun ei alemmas pääse.
Nyt kun tuo ns. hyvinvointi on parantanut, niin luuulen että nyt voidaan jo alkaa katsomaan tuonne peruutuspeiliinkin, että mitä hyvää sinne taakse jäikään.
Kyllä mailmasssa tilaa kaikille on toisenlaiseenkin asumiseen, ainakin Suomessa, mutta se on tuo laiskuus, ja mukavuudenhalu, mikä teettää tepposia.
Vaikkeihan tuo kaupunkielämä minusta mitään niin kadehdittavaa ole.
Minäkin olen sen verran maailmaa kolunnut, noin 35 vuotisen opiskelu ja työurani aikana, että opin tietämään mitä itse haluan. Sitten minä tein päätökseni hypätä oravanpyörästä pois. Jäin niinku tarkkailijan asemaan.
Hyvin on mennyt tähän asti. Jotain jäi pois, mutta jotain on tullut tilalle.
Tämän elämän maratonin loppupäässä me olemme kuitenkin yhtä sipissä kaikki, ja saammme saman palkinon, että mie päätin hilijentää jo vähän aikasemmin ja kävellä loppumatkan. Voihan se olla että saan nuo juoksijatkin vielä kiinni, jopa mennä ohikkin. - Pirre*
Hömppähullu Joulupukki kirjoitti:
lama ole, vaan ihmisiä kusetethaan ko joillakin ei ole vieläkhään tarpheeksi.
Seuraava vaihe onkin sitte jälleen "sota", jotta voivat niinsanotun konkurssin jälkeen alkaa uuden kusetuskierroksen.
En minä poliittisisti asioita ajattele, sillä politiikot on vain juoksupoikia, tuosa touhusa.
Tämä ei ole poliittinen palsta, mutta ei ole mielipidekkään.
Minusta se vanhan ajan patruunahenki oli kuitenkin parempi ihmisten kannalta, vaikka silloin oliki yks iso kiho, niin se kuitenkin piti työntekijöistään huolta. Nyt on vain hirveä kilipajuoksu tuonne kuseteusportaan yläpäähän keinoja kaihtamatta. Ei ole semmosta kestävän kehityksen periaatetta.
Eripuraa ja epätasa-arvoisuutta luomalla ei tätä maailmaa saaha paremmaksi elää.
Nyt puhutaan semmoista koukerokieltäkin ihan selevisä asioissa, niinku epäkurantin kauppihiaat tekevät.
Voitonmaksimoimisella, ei saa mithään hyvää aikhaan. Silloin tavara huononee ja hinta nousee.
Niin ja jätemäärä kasvaa, luonnonvarojen kulutus lisäänttyy.
Entinen huutokauppias huusikin hienosti, että nyt on hametavara noususa, ja housutavara laskusa, sekä villatavara vilikhaassa liikheessä.
Rahamiehet keulile ja luikurit hännile, en mie pelekällä näyttämällä elä, eikä elä muutkaan.
Näinhän se on, että ei näläkä lähe mainoksia lukemala.
Vauhtia hidastamalla, joutuis pian rahamiehet liriin, eihän köyhältä voi ottaa, paha se on tyhyjästä nyhjästä.
Mie ainakin olen sitä mieltä, että entiset arvot tulevat vielä arvoon arvaamattomaan.. Kohta on luonthoon tunkua.
Tuo tuulivoimala höpötys on kansa vaan bisnesmiesten huuhaa idea, vesi se on mistä voimaa saadaan, mutta kun ei ole halua, ko se olis liian halapaa energiaa, ja jokhaisen saatavisa, melekheen ilimaseksi. Tarkoitan sitä, että jos siihen todella panostettaisiin tekniikkaa kehitämällä. Aurinko on toinen elementti. Nuo kaksi kun saahhan naimisiin niin avot.
Ei leditkään mitään sähkönhintaa alenna.
Kysymys onkin nyt ihan muusta kuin itse siitä pääasiasta.
Miksi pitää maksaa jätehuollosta, jos itse pystyy hävittämään kaiken egologisesti oikein.
Siksi kun kaikki muut ei voi niin tehdä.
kuvitellaanpa, van ei kuvitella, kun näin on mahdollisuus.
Minä käyn biokäymälässä, tuloksena puhdasta multaa, minä otan omasta kaivosta veden, minkä suodatan kolmen suodatuskaivon läpi.
Kaiken siitä keryyvän mäskin voin kompostoida, kun siinähän ei ole oikeastaan ko fäiryä, ja jothain pyykinpesuaineen jäämiä. hyvin häviää, kasvit tykkää.
Siis haaste onkin pesuaineteollisudella eikä minulla. Mutta ei se käy, sinä maksat jätemaksun sille firmale, vaikka pönttös olis tyhyjä hamaan maailman tappiin asti.
Ei ole millään enää mitään väliä....
Muovit ja paperit voi viedä kierrätykseen, niinkö lasinkin. eikä niistä tarvi mitään maksaa, pitäkööt maksunsa ne jotka ne uusioikin.
Nythän tuo kierrätysmäksu, on vain eräänlainen piilotettu hinnankorotus.
Nyt tehdään valtion päättäjien, lue juoksupoikien, avustuksella vain suoraan sanotusti paskastakin rahaa.
Tuollaiset systeemit pitäisi olla yhteiskunnallisia, eikä yksityisiä.
Valtio, eli yhteiskunta se joutuu lopulta kuitenkin maksumieheksi toisenkin kerran.
Toivottavasti huomenna on toisin.
Äläkää lukeko, jos vaikuttapi kiihkolta tuo teksti, tai lukekaa uuvesthaan sen jäläkeen kun ootta rauhoittunu. Mie kirijotin iliman mithään koukeroita. Olisin mie niinki osannu tehä, mutta sitten tuosta olis tullu kymmenen palstan mittanen, ja lopputulos olis ollu kuitenki sama.
Meidän omaa syytämme tuo kaikki on.
Ihminen on tyhmä. Siis toinen toistaan tyhmempi.
En mie ole vihriä enkä punanen enkä sininenkään.
Mie haluan olla vain ihminen ihmiselle.mentiin moraalittomuuden puolelle, kun alettiin keinotella ihmisten työpaikoilla, yrityksillä.
Ja tuloksena että vain yhet rikastuu,-osakkeitten omistajat.
Ihmiskunta, yhteiskunta niin sanotusti pastantaa omaan reppuunsa. Hömppähullu Joulupukki kirjoitti:
käyttövoima raha. lauloi muskakin aikoinaan.
En minä kuitenkaan mitä ahistusta tunne asioiden ollessa näinkin, mutta joskus vain mietityttää miten asiat vois olla toisinki.
ei minullakaan ole kuin mökillä tuolla omasa saaressa biokäymälä, ja muut semmoset systeemit.
tässä varsinaisesa asintalossa, menee kaikki kunnallistekniikkaan, vaikka komposti onkin.
sähköä käytetään puolet ja puolet lämmityksen toistaiseksi, kunnes ensi kesänä teen muutksen puuedullisempaan suuntaan.
Puita on ihan omasta takaa sen verran että sen kasvaa mitä palaakin.
mulla on aika tehdä puitakin, kun lopetin työhommelit muutama vuosi sitten,
että en minä purnaa niinkään omasta puolestani, kuin oikeudenmukaisuuden kannalta.
Minusta ollaan nyt menossa vika suuntaan.
Mutta eihän sitä meidänkään nuoruudessa olut mitään muuta mahdollisuutta kuin suunnata ylöspäin.
Pohjalta kun ei alemmas pääse.
Nyt kun tuo ns. hyvinvointi on parantanut, niin luuulen että nyt voidaan jo alkaa katsomaan tuonne peruutuspeiliinkin, että mitä hyvää sinne taakse jäikään.
Kyllä mailmasssa tilaa kaikille on toisenlaiseenkin asumiseen, ainakin Suomessa, mutta se on tuo laiskuus, ja mukavuudenhalu, mikä teettää tepposia.
Vaikkeihan tuo kaupunkielämä minusta mitään niin kadehdittavaa ole.
Minäkin olen sen verran maailmaa kolunnut, noin 35 vuotisen opiskelu ja työurani aikana, että opin tietämään mitä itse haluan. Sitten minä tein päätökseni hypätä oravanpyörästä pois. Jäin niinku tarkkailijan asemaan.
Hyvin on mennyt tähän asti. Jotain jäi pois, mutta jotain on tullut tilalle.
Tämän elämän maratonin loppupäässä me olemme kuitenkin yhtä sipissä kaikki, ja saammme saman palkinon, että mie päätin hilijentää jo vähän aikasemmin ja kävellä loppumatkan. Voihan se olla että saan nuo juoksijatkin vielä kiinni, jopa mennä ohikkin.Meillä tuntuu olevan aikamoisia yhtäläisyyksiä elämän polulla. Pitkä opiskelu- työputki ja älyä jarruttaa kun vielä on mahdollisuus elää ja nauttia täysipainoisesti elämästä. Luonto, mökki ilman mukavuuksia ja mukavuuden halua kylminä talvikausina ykkösasunnossa. Kun minulla olisi vielä tuota metsääkin, mutta ei, halot on tilattava ulkopuoliselta. Olet mukava keskustelukumppani. Nautin lukea pohdiskelujasi ; )
- AVKT
Mitä tuli,,,,
Kaikilla on oma sanoma.
Mikä on sinun--- ? Onko raha? Mikä? Se? - marliina
Mitä ihmettä sillä rahalla tekee, tärkeintä on että pärjää, on ruokaa ja asunto ja työtä ja ystäviä. Minä en ainakaan halua muuta. Ja nyt kun lama tulee niin karsitaan kaikki turha pois.
- AVKT
että mittee, kun sauva toimiii?
- marliina
AVKT kirjoitti:
että mittee, kun sauva toimiii?
Jaa, että meni sitten tähän....
- mentaliteetti
käytäntöön.
Yksikään paikka ei saa olla hetkeäkään tyhjänä. - mimmimus
antaa ymmärtää,että pienissäkin pitäjissä rahalla on valta.
Kateuden olen jättänyt tietoisesti ja varmasti pois elämästäni ja valinnut oman tieni,ja pärjään omillani..ainakin sen hetken, mikä käsissä on.:)
Valintaa se on se ajattelukin. - Yxitypy
itse lukenut niitä listoja, kun ei kiinnosta, mutta töissä ihmiset niitä kauhisteli.
Liekkö tuo luettelointi järkevää, mutta riittääpähän ihmisillä taas juttua pitkäks aikaa :=))
Elämässä on paljon tärkeämpiä asioita, kun raha. Olisinko sitten onnellisempi, jos sitä minulla olisi mielin määrin. En usko.
Eikös se tuo elämään vähän jännitystä, kun lasket kuukauden lopussa jäikö pakollisten menojen jälkeen minkä verran rahaa ruokaan :=)))- joutis
Toisten tulot eivät todellakaan kiinnosta minua.
Miksi kiinnostaisivat????
Ne eivät vaikuta minun elämääni pätkääkään!
Eivätkä ole vaihtoehtoja minun elämäni nykyisille puitteille. ..tuossa loppuosassa viestiäsi on, junailen nyt tuota autoni maksua. Ihan kuin itseasiassa nauttisin siitä, kuinka onnistun sukkuloimaan maksut siten, että pääsen joulukuun alussa plus/miinus tilaan ; )
Tälläisessa tilanteessa raha olisi tietenkin mannaa. Auttaisi se levollisuutta. Ei tarvitsisi elää jännityksessä ainakaan liian usein ; )- Höppähullu Joulupukki
korpikirjailija kirjoitti:
..tuossa loppuosassa viestiäsi on, junailen nyt tuota autoni maksua. Ihan kuin itseasiassa nauttisin siitä, kuinka onnistun sukkuloimaan maksut siten, että pääsen joulukuun alussa plus/miinus tilaan ; )
Tälläisessa tilanteessa raha olisi tietenkin mannaa. Auttaisi se levollisuutta. Ei tarvitsisi elää jännityksessä ainakaan liian usein ; )tuon ihanne olotilan muutamhaan sanhaan:
EI OLE RAHAA, EI RUOKAA, MUTTA EIPÄ OLE NÄLKÄKÄÄN.
Sisältäköön tuo nälkä sitten kaiken tarpeellisen.
Minäkän ymmärrä, miksi pijän kahta autoa, vaikka yheläki tulis toimeen. Tuo toinen on semmonen matkailuauto. Iso rohojo. On se niin kiva lähtä reissuun, ko on tillaa, ja jonkunlainen katto aina päänpäälä.
Mutta nyt mie lähen tuohon erräänlaisen toisen mökintekelheen kinppuun.
Ensin mie laitan tulet peshään, ja sitten mietin mitä jätän tänhään tekemättä.
Se on semmonen vanha hirsitalo, mistä rakentelen semmosta vierastuppaa, tai sitten ihan vain semmosta paikkaa, jolle saattaa olla käyttöä.
On siinäki rantasauna, ja jonkunlainen aitantekele. Mukavuuksia siinä ei ole ko sähkö, mitä en ole yhtään käyttäny, ja silti lasku tullee aina. Olen vetäny roikala sähkön toisesta talosta rakennussähköksi. Jos se olisi ollu lautarakennus, niin tulheen olisin pian laittanu.
Hirsien takia mie siihen olen katonki uusinu.
Sähköäkö kerran käyttää, niin arvioivat sitten, että kai sinä jatkosaki sitä käytät saman verran, ja enempiki. Mutta ko se liittymä oli siinä, ja kuulu kauppaan, niin olokoon toistaiseksi, kun purkukustannuksista velottavat kuulema saman, mitä net maksas siitä liittymästä.
Eli kusetusta jälleen.
Palathaan illemmala astiale, jos asiantynkää ilimenee.
- toisten rikkaus
Mietin mitä tekisin yhdeksällä miljoonalla sitten kun saan sellaista palkkaa. Tämän nykyisen kanssa olen suuremmilta sijoitusongelmilta toistaiseksi pelastunut.
- Mandi55
Kirjoittelin aikaisemmin, että en ole enää kiinnostunut työnteosta, mutta jos lahjaksi saisin tuon summan jo vain olisi käyttöä ja listasinkin tuonne ylemmäksi joitakin hupituksiani.
- en ole
kateellinen muitten suurista tuloista vaan riittää jokapäiväinen leipä.
Kukaan ei saa täältä mitään mukaan sille viimeiselle rannalle lähtiessä, oli sitten köyhä tai rikas. - Nimetön
Työelämässä ollessani sain ammattiliitoltani vuosittain yhteenvedon ja tilastot koulutusryhnäni palkoista
- kokemusvuosittain
- toimialoittain
- tehtäväluokittain
- alueittain
Tämä riitti minulle.
tietenkin kiinnosti miten sijoitun omassa ryhmässäni ja etsinkö parempaa tehtävää toisen työnantajan palveluksesta.
Vaihdoin seitsemän kertaa vakituista palkanmaksajaa.
Laiskistuttuani olen menettänyt tämänkin mielenkiinnon.
Kun ihmiset ansaitsevat työttömyyseläkettäni enemmän niin se ei ole minulta pois.
Vastaavasti tietoisuus vähemmällä toimeen tulevista ei lämmitä minua tippaakaan.- Mandi55
Syytän hieman itseäni siitä, että yrittäjänä en maksanut itselleni riittävästi työeläkemaksua.
Eläkeikä tuntui niin kaukaiselta ajatukselta. Elimme hyvää elämää lasten kanssa. Nyt tuntuu hyvältä, että pystyin antamaan lapsilleni runsaan lapsuuden, joten kuittaan asian tuumaamalla -aika aikaansa kutakin- ; )
Onneksi ennen yrittäjyyttä oli pitkiä hyviä vakituisia työsuhteita.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34286521 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12551Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692328- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161522Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91371- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181791307RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421207