kokemusta??? ..niin että voisit antaa neuvoa seuraavassa?
Lähtökohta: Eduskunta on luonnollisesti säätänyt lakiin että ed. valvonnan purkamiseksi ei mitään lääkärinlausntoja tarvita.
Hämmentävällä tavalla psykiatrian ja virkaveljien ansaintaammattiydistysliitto on onnistunut tekemään melkoisen monopolin ja jopa maistraatista vastattiin kuin asia olisi itsestäänselvyys että "siihen täytyy sitten liittää lääkärintodistus"
Tässä hieman detaljeja..niin ko. henkilö ei nyt yllättynyt täysin mutta myönsi että kyllä käytäntö on se että lääkärintodistus on poikkeuksetta ollut käytäntö.
Käytännössä ongelma on kuitenkin seuraava
1. esim. lääkärintodistuksen kalleus
esimerkki: säästin pitkään ykistyislääkäriä varten ja toki olin jo ennalta saanut tietoa että suhtautuvat asiaan pitkänä prosessina (saahan siten nyhdettyä asiakkaan kuiviin ja pumpattua lisää lääkettä taas, jotta pysyisi edelleen toimintakyvyttömänä psykiatriabusineksen rahalähteenä)
psykiatri jopa on ilmeisesti saanut niin vähän kritiikkiä aikaresurssien niukkuudesta että ei ollenkaan ajatellut kahdesti kun heitti tälläisen "jos oltaisiinkin tunnettu 10 vuoden ajalta..niin purkaminen onnistuisi"
..aika huvittavaa että samat henkilöt itse kuitenkin heittävät ed. valvonnan vaikka sitten virheellsienkin tioedon perusteella vartissa,mutta purku siis tulisi kestää 10 vuotta..
2. MTT lääkärin vaihtuminen
Työpaikan vaihtuessa esim. asuinpaikka tai toki muutoinkin voi vaihtua ja lääkärikin vaihtuu MTT:tä myöten..MTT suhtautuu myös melko nihkeästi asiaan.
3. Yksityislääkäri ei halua kirjoittaa MTT:tä "kuulematta" lausuntoa (merkillinen monopoli/oligopoli)..eli koko roska pitäisi vielä myllätä jokatapauksessa MTT:ssäkin.
Jo näistä johtopäätöksenä olen harkinnut esittää
asian oikeudessa ILMAN puoskarintodistusta.
Toki tämäkin on tehty erityisen vaikeaksi.
Itse oletan että seuraavaa tapahtuisi jos näin teen.
a) Oikeus ei pysty itsenäiseen päätöksentekoon
-> se tulee lähettämään toki muutoinkin
paperit maistraatille ja edunvalvojalle
b) Maistraatti pyytänee 99.99% varmuudella
lääkärinlausuntoa koska sitä ei ole ollut varaa "ostaa"
c) Puoskari saadessaan asiapaperit (mahdollisesti kokonaan/riittävän määrän ed.valvonnan purkamishakemuksen kon kreettista sisältöä voi havaita mm. seuraavan
"Ahaa, tämä POTILAS (ei siis kansalainen) suorastaan kritisoi uja jopa esittää että on ollut virheellisiä lähtötietoja joista diagnoosi ja ed. valvontapäätös on syntynyt..
niinpä niin..(alitajuisesti puoskariansaintayhdistysliikkeen jäsenenä minua tietysti öärsyttää ja koen jopa uhaksi tälläisen jossa pyhää viisautta uskalletaan jopa oikaista /kritisoida)
ja minunhan sanavarsostasta löytyy useammanlaista propagandaa joten väännän nyt lisädiagnoosiksi paranoidisuuden yms. oikein pahat diagnoosit niin sitten asia on taas asianmukaisesti hoidettu"
Ts. olen liki varma, että vaikka kuinka huolella esittäisi kritiikin tasapainoisesti niin joka tapauksessa jopa uuden diagnoosinkin määrittäminen ja vain tilanteen vaikeuttaminen/kontrollin lisääminen saattaisi olla seurauksena maassa.. jossa "psykiatria on niin hyvää ja kaikki kontorlli on vain valvotun parhaaksi jne"-propagandaa
.....................
Mikä olisi Teidän kokemuksenne tai vaikkapa arvio tuollaisessa tilanteessa:
Jos otetaan lähtökohdaksi purkamismenettely ilman lääkärintodistusta niin tapahtuuko juuri yllä kuvatulla tavalla?
Tai miten varovaisimmin polikoisitte asiaa?
(Veikkaan jopa että tilanne on niin opahaksi aikaansaatu että edes vanhemman valtiomiehne viisaudella ei ole tilanne avattavissa..vaikka pyrkisi toimimaan kieli keskellä suuta..
paitsi tietysti käyttämällä siihen valtavasti aikaa ja siten myös elämästä haaskaantuu aika täysin hukkaan..palkatta moisesta negatiivisten omistavien henkilöiden (psykiatreista vapuatumiseen)
Täsäs muuten vielä lakialoite:
Oikeuden täytyisi toimia täysin riippumattomana muista julkisista toimijoista.
Ehdotukseni on: Ed. valvonnan purkuhakemus tulee olla täysin luottamuksellinen ja VAIN OIKEUSTOIMELLE avoin.
Nykyinen menettely ei ole järjellä perusteltavissa eli miksi muka maistraatin ja edunvalvojan olisi saatava purkuhakemuksen YKSITYISKOHDAT eli SISÄLTÖ tietoonsa..tähän sorsii ilmeisesti hakijaa näin vaikeassa tilanteessa.
Täysin riittävä tieto on maistraatille se
että purkuhakemus on tehty.
Tälytä pohjalta okeudenmukaista ion se että maistraatti vastaa asiaan sokkona, jolloin se spontaanisti vastaa asiaan todenmukaisten tietojen perusteella
Ei esim. sellaisen kritiikin esittämisestä tietoisena joka voidaan taas psykiatrian toimesta (joka tunnetusti katsoo kaikkea sairaudenkulmasta eikä haluakaan vaopauttaa asiakkaitaan)pystyy retotstelemaan lääkrikielellä jokaista sanaa ja väittämään sitten epäselvässä tekstinkäytössään käräjäoikeudelle että kritiin antaja se vasta kärsiikin nyt taas paranoidisuudesta yms. paskanjauhamisesta.edleen taas käräjäoikeus eivarmasti ole kypsä itsenäisen ajatteluun vaan lukee liki kuin piru raamattua lääkärin lauskunytoa (jota pidetään "ehdottomana(kuinkja hullu termikin ehdoton=depootti=absoluutinen) asiantuntijana)
Vaikka maistraatti pehmentää asiaa selostaamlla ewttä se ei antaisi kaikkea tietoa lääkrille vaan vässä oman selotuskena ei se muuta asia ollenkaan, suorastaan voi vielä pahentaa.
(olen jopa nähnyt kä'rjäoikeuden tekstissä omien lauseidenio tuleen varmastikin tahattjmasyti mutta merkityksellisetsi venkoiklytuneeksi antaen eri käsityksne lukijalle kuin alkuperäinen tekstimerkitys)
Kommentteja?
edunvalvonnan purkuprosessi
2
1706
Vastaukset
- taktak
mixet pyydä, jos mahdollista, vaikka jotain läheistä oikeuteen todistamaan että oot tervejärkinen?
Olen itse joskus ollut siinä tilanteewssa, parikin kertaa, että olen joutunut todistamaan valkotakeille että olen tervejärkinen enkä hullu. Se on muuten yllättävän vaikeaa - miettikää asiaa. Miten todistat, että ET ole hullu?... miettikää :D se on hankala ja ahdistava tilanne. Voimia. Älä menetä malttiasi! Silloin vasta helppoa olisikin leimata sinut hulluksi! :) - Tarkkaansyyniin
Ehdottomasti olen aloittajan kanssa samaa mieltä. Lainsäätäjä ei aikoinaan ollut ajan hermolla. Edunvalvojan toimia ei käytännössä valvota eikä myöskään maistraatin toimintaa!!!
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia. Mutta on ruuhkautunut.
Olen tutustunut useisiin tapauksiin ympäri Suomen joissa mielestäni maistraatin toiminta on ollut mielivaltaista. Lisäksi edunvalvojan palkkiot tulisi tarkastella uudelleen.
Asiasta olis hyvä saada kansanliike ja lakialoite
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pitkään kestänyt ihastuminen
Oot niin kaunis🩷 Vaikutat tosi itsevarmalta, iloiselta ja puheliaalta. Voisi sanoa, että näen sinut jopa tietynlaisen1291968Torniolainen Tiiliä lukemaan
Torniosta kotoisin oleva Matti Heis. Kala ui nyt syvissä vesissä. Kolme vuotta tiilien lukua.31626Venäjän lennokkileikit ja provokaatiot tulee jatkumaan.
Yrittää härnätä Natoa vastaiskuun,koska sillä olisi halua ratkaista nopeasti sota käyttämällä taktista ydinasetta Ukrain2611363Kumpa kaikkeen vois palata
Askelia taaksepäin. Siihen hetkeen kun olit aitiopaikalla mielestäsi. Kaiken oli kuitenkin tarkoitus mennä näin281239- 56923
Yrittäjien ahdinko
Onko seuraava paikallinen yritys kaatumassa? Ensimmäinen protesti ja merkittäviä maksuviiveitä. Terveet firmat ei protes18867- 57853
Koska me sitten tavattaisiin?
Kerrothan, koska me sitten tavattaisiin? Vai meneekö liian vaikeaksi?44718Huvittaa tää
Välillä mä olen aivan varma, et säkin mies oot muhun ihastunut. Välillä mä mietin, et mitäköhän mä oikein kuvittelin. 😅39703- 231691