Millaista on lääkäriksi opiskelu sen kuuden vuoden aikana ja vielä erik.lääkäriksi sen jälkeen? Onko hirveää pänttäämistä?
Millaista lääkäriksi opiskelu on
18
24210
Vastaukset
- kamalaa
kamalaa.
- Ossi Opiskelija
Opiskelu on kovaa työtä ja vie paljon aikaa. Tärkeää asiaa tulee huumaavalla tahdilla. (Suurimman osan haluaa ihan oikeasti oppia). Tietysti teorian päälle täytyy kantaa huolta myös käytännöntaitojen oppimisesta. Välillä meinaa huonoina isommaltakin mieheltä itku päästä... Äkkiä tähän lopulta tottuu.
MUTTA onnistuminen palkitsee ja oman kehityksen huomaaminen on mukavaa. Tiivis ryhmähenki kannustaa eteenpäin. Ja tietysti erinäiset aktiviteetit tuovat sopivaa vastapainoa puurtamiseen.- Kolmannen vuoden opiskelija
Lääkärikoulutus on jakaantunut kolmeen vaiheeseen.
Prekliinisen vaiheen aikana opiskellaan
ihmisen terveen elimistön rakenne ja toiminta, ja niiden ymmärtämiseen vaadittavat
luonnontieteelliset perusasiat.
Kliinis-teoreettisessa vaiheessa opiskellaan ihmisen elimistön rakenteen ja toiminnan poikkeavuuksia ja erilaisten sairauksien aiheuttamia muutoksia.
Kliinisessä vaiheessa opiskellaan sai-
rauksien diagnostiikkaa, hoitoa ja ehkäi-
syä.
Kliinisen lääketieteen opetus on luentoja ja teoreettista tietoa sairauksien diagnostiikasta, hoidosta ja ehkäisystä.
Opintojen kaikissa vaiheissa opiskellaan jatkuvasti potilaan kohtaamista, potilaan haastattelua, kliinistä tutkimusta ja vuorovaikutuskeskustelua, jossa
opetetaan vuorovaikutustaitoja esim. videoimalla ja arvioimalla vapaaehtoisten potilaiden haastatteluja.
Kaksi ensimmäistä opiskeluvuotta lääketieteellisessä kuluvat opiskellessa teoriaa, kuten anatomiaa, fysiikkaa sekä kemiaa, ja dissektio 15 tuntia. Kolmantena vuonna siirrytään sairaalan puolelle ja aletaan harjoitella potilaan tutkimista. Seuraavat neljä vuotta vierähtää sairauksien diagnostiiikassa ja hoidossa.
Perusopintojen aikana opiskelija voi valita pakollisten opintojen lisäksi kliinisen linjan tai tutkijalinjan.
Luennoilla käydään istumassa 2-4 tuntia päivässä. Perustutkintoon kuuluu 60 lopputenttiä (4 tuntia / tenttitilaisuus) Kirjallisissa lopputenteissä ei arvioida käytännön taitoja, tiedon ymmärtämistä eikä tiedon soveltamista.
Esimerkkit
Kuuden viikon ikäinen
lapsi on pulautellut viikon ajan enemmän
kuin aikaisemmin. Vähitellen pulauttelu
on muuttunut oksentamiseksi, ja lopulta
lapsi on oksentanut kaiken syömänsä.
Lapsella ei ole ripulia eikä kuumetta.
Vastaanotolla lapsi on hyväkuntoinen,
mutta tavallista väsyneempi. Lasta tutkittaessa toteat ihon kimmon alentuneeksi ja
suun limakalvot vaikuttavat kuivilta.
Muuten status on mielestäsi normaali.
Miten toimit?
Kuuden viikon ikäinen
lapsi on pulautellut viikon ajan enemmän
kuin aikaisemmin. Vähitellen pulauttelu
on muuttunut oksentamiseksi, ja lopulta
lapsi on oksentanut kaiken syömänsä.
Lapsella ei ole ripulia eikä kuumetta.
Vastaanotolla lapsi on hyväkuntoinen,
mutta tavallista väsyneempi. Lasta tutkittaessa toteat ihon kimmon alentuneeksi ja
suun limakalvot vaikuttavat kuivilta.
Muuten status on mielestäsi normaali.
a) Mikä on työdiagnoosi?
b) Mitkä erotusdiagnostiset vaihtoehdot
tulee ottaa huomioon päivystyksessä?
c) Miten varmistat diagnoosi?
d) Mikä on odottamasi nestetasapainon
häiriö?
e) Mikä on välitön hoito?
f) Mikä on lopullinen hoito ja sen kii-
reellisyys?
http://www.nly.fi/0906/koulutusasiaa0906_korppi.pdf.
- peteee3
Kyllä se opiskelutahti lääkiksessä on välillä melko kova, mutta stereotypia lääkisläisestä joka vaan joutuu lukemaan ilman mitään vapaa-aikaa ja sosiaalisia kontakteja on täysin väärä. Vapaa-aikaa meillä lääkisopiskelijoilla on sen verran paljon, että koulupäivien jälkeen ehtii käydä vakituisessa työssäkin (esim kaupassa).
Itselleni lääkisopiskelu ei ole tähän mennessä ollut lukio-opiskelua rankempaa, ja hyvin olen pärjännyt. Olen tosin vielä prekliinisessä vaiheessa. - epävarma
pääsin tänä keväänä sisälle helsingin lääkikseen, ja nyt mietityttää kun on lokakuun alussa tulossa kahden viikon mittainen lomareissu perheen kanssa... Lääkiksessä jo opiskelevat, voinko itse lähteä tälle reissulle ollenkaan? (onko se ylipäätän mahdollista läsnäolopakkoje takia, vai joutuisinko vain opiskelemaan jonkin aikaa tiiviimmin?) kiitos! :)
- Priorisointikysymys.
Helsingissä on käytössä bokkiopetus, jossa opiskellaan yhtä aihepiiriä 3-6 viikkoa. lukujärjestyksen mukaan. Opintojakson lukujärjestys jaetaan opiskelijoille kunkin opintojakson alussa ja se sisältää pakollisia ja ei-pakollisia luentoja, pakollista 1-3 krt/vko ryhmäopetusta sekä omaehtoista opiskelua. Opintojakso päättyy jaksotenttiin. Jaksotenttiin voi osallistua, vain mikäli kaikki jakson kaikki pakolliset opinnot on suoritettu.
Muutaman päivän poissaolon korvaaminen ei yleensä aiheuta ongelmia, jos asiasta sopii vastaavien opettajien kanssa etukäteen.
Pidempi poissaolo muun kuin sairauden takia voi olla hankala järjestää niin että ko. jakson pakolliset opinnot saa suoritettua. Usein on helpompaa siirtää lomaa kuin opintoja. Puuttuva jakso ei ole maailmanloppu, mutta uusi tilaisuus suorittaa opintojakso tarjoutuu vasta seuraavana vuonna.
- lääkäri 2008
Lääkiksessä on tosiaan paljon läsnäolopakkoa, ja yleensä opintojaksot järjestetään vain kerran vuodessa.
Kaksi ensimmäistä vuotta lääkiksessä on aivan hirveää epäinhimillistä paskaa. Hyvin teoreettista ja turhaa. Tämän jälkeen opiskelu on mielekkäämpää, mutta siltikin haastavaa ja aikaa vievää.
Lääkikseen ei kannata mennä sillä asenteella, että vetää kaiken yhtä täydellisesti kuin lukiossa. Koko lääkis on täynnä perfektionisteja, jotka kaikki kuvittelevat pystyvänsä olemaan kurssin priimuksia. Tämä harhaluulo tosin murenee parin ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen. Asiat kannattaa tehdä kunnolla ja antaumuksella, mutta kannattaa varautua siihen, ettei sekään aina välttämättä riitä. Kliininen vaihe voi olla aluksi rankkaa. Vittumaiset hoitajat ja ankea sairaalaympäristö takaavat, että kandipoloilta nyljetään turhat luulot pois hyvissä ajoin.
Lääkiksestä valmistumisen jälkeen koittaa työelämä. Lääkäri on ihan hyvä ammatti, mutta vain ammatti muiden joukossa. Terveyskeskuksessa törmää ankeisiin potilaisiin, ja arkityön realiteetit ovat tosiaan todella kaukana siitä sairaalasarjojen glamourista ja loisteesta. Työstä voi kuitenkin tehdä itselleen palkistevaa, jos siihen osaa suhtautua oikein.
Erikoistumisvaihe on pitkäkestoinen, mutta työtä tehdään siinä samalla. Palkka on pieni ja päivystysrasite usein suuri.
Uusista opiskelijoista on aina hienoa päästä lääkikseen. Ah sitä ylemmyyden tunnetta. Ollaanhan sitä nyt niitä harvoja ja valittuja ikäluokan helmiä. Opiskelujen ja työnteon myötä kuitenkin voi havaita, ettei se lääkärin ammatti niin kummoinen ole, eikä se kohtuullinen palkka korvaa sitä kaikkea tuskaa ollenkaan. Eli summa summarum, ihan kiva ammatti ja opiskeluaika pääasiallisesti kivaa kaikkine rientoineen, mutta varmasti on mukavampiakin opiskelupaikkoja ja ammatteja. - epävarma
kannattaisiko sitten ihan suosiolla perua koko reissu?? :O
- jebaa1000
Sinuna ehkä peruisin koko matkan :( Pääsin itsekin opiskelemaan nyt Helsinkiin yleiselle ja oli vähän suunnitelmissa lähteä Barcelonaan marraskuussa, mutta kuoppasin koko jutun heti kun kuulin sisäänpääsystä, ei sille läsnäolopakolle mitään mahda :/
Mut iloitse siitä et pääsit opiskelemaan nii ehkä ei harmita nii kauheesti :) !
- haluaa tietää
Hei. Oon opiskelija, joka aloittaa tänä keväänä kaksoistutkinto. Sen jälkeen mun tavoite on silmälääkäri. Vosinko mä opiskella osalääkäri silloin kun mä oon opiskelemassa kaksoistutkinnossa tai mikä on osalääkäri, jos halusin opiskella ennen yliopisto. Voisiko joku ystävällisesti kertoa. Kiitoksia
- *yawn*
Ensin kaksoistutkinto (jossa toivottavasti tajuat painottaa fy-ke-bi akselia, ottaen pitkän matematiikan tukemaan asiaa, ja jättää se ammattikouluun panostus omaan arvoonsa), sitten lääkikseen pyrkiminen...tiukka seula, täytyy se fy-ke-bi akseli hallita. Nyt kun olet lääkiksessä, 6 vuoden opinnot ja valmistut lääketieteen lisensiaatiksi (eli perus lääkäriksi), sitten n. 5-6 vuoden erikoistumiset haluttuun linjaan, ja sitten voit olla se haluamasi silmälääkäri.
Mikä on "osalääkäri"...? Voin kuitenkin sanoa, ettet voi olla sellainen. Et ole mikään lääkäri ennenkuin olet valmistunut yliopistolta LL:ksi. - haluaa tietää
*yawn* kirjoitti:
Ensin kaksoistutkinto (jossa toivottavasti tajuat painottaa fy-ke-bi akselia, ottaen pitkän matematiikan tukemaan asiaa, ja jättää se ammattikouluun panostus omaan arvoonsa), sitten lääkikseen pyrkiminen...tiukka seula, täytyy se fy-ke-bi akseli hallita. Nyt kun olet lääkiksessä, 6 vuoden opinnot ja valmistut lääketieteen lisensiaatiksi (eli perus lääkäriksi), sitten n. 5-6 vuoden erikoistumiset haluttuun linjaan, ja sitten voit olla se haluamasi silmälääkäri.
Mikä on "osalääkäri"...? Voin kuitenkin sanoa, ettet voi olla sellainen. Et ole mikään lääkäri ennenkuin olet valmistunut yliopistolta LL:ksi.Kiitos oikein paljon. Voisinko mä ottaa lyhyt matiikaa silloin vai mulle pakko ottaa pitkä matikka kiitos
- *yawn*
haluaa tietää kirjoitti:
Kiitos oikein paljon. Voisinko mä ottaa lyhyt matiikaa silloin vai mulle pakko ottaa pitkä matikka kiitos
Nooh, matematiikka ei ole suoraan pääsykoevaatimuksissa, mutta se parantaa loogista päättelykykyä ja matemaattista mallinnusta, joka voi auttaa fysiikan kanssa. Fyysikan hallitsemisen kannalta suosittelen kyllä pitkää matematiikkaa, varsinkin jos olet lukioa tosiaan vasta nyt aloittamassa.
Toinen vaihtoehto olisi käydä lyhyttä matematiikkaa, ja ottaa mukaan muutamat tärkeimmät kurssit...mutta tässä menisi jo yhtä paljon aikaa ja energiaa kuin vain koko pitkän suorittamisessa, joten kannattaa se pitkä suorittaa.
Miksi haluat kaksoistutkintoon, jos haluat lääkikseen? Parempi se olisi lääkiksen kannalta mennä suoraan lukioon ja panostaa siihen fy-ke-bi akseliin...mikään amislinja ei kyllä valmennä lääketieteellistä varten yhtään.
- lääkis
On rankkaa..
- loppuvaiheenkandi
Teoriaopinnot ovat vaativia. Pakollisten opetusten lisäksi on paljon itseopiskelua ja vaadittavan työn määrä valtava suhteessa kursseista saatuihin opintopisteisiin. Tenttien läpäisy ei ole hyvälläkään valmistautumisella itsestäänselvyys. Omasta lukutehokkuudesta riippuu kuinka paljon vapaa-aikaa jää. Itselläni ei jää, koska olen myös perheellinen. Harjoitteluissa saa tottua siihen (ainakin Oulussa), ettei positiivista palautetta saa. Virheistä kyllä huomautetaan. Sairaalassa kandi on usein tiellä ja rasite, sairaanhoito-opiskelijatkin saavat parempaa kohtelua. Työtä joutuu tekemään paljon ja tekemään parhaansa, mutta arvostusta on silti vaikea saada. Epävarmuus ja tietoisuus omasta puutteellisuudesta vain kasvavat, kun valmistuminen lähenee, mitä täytyy oppia sietämään. Itseäni häiritsee myös yleinen luulo lääkäreiden ylimielisyydestä ja rahanahneudesta, vaikka itsellä työn motiivina olisi ihmisistä välittäminen ja puhdas halu auttaa. Turhat luulot ammatin hohdokkuudesta kannattaa heittää menemään ja pyrkiä nöyryyteen. Oma pää on pidettävä kunnossa jos meinaa jaksaa.
- Kirchhoffintoinen
Nosto!
- Lääkäriksikkö
Hop, minkälaista tällä hetkellä Oulussa lääkäriksi opiskelu ja minkälaisilla papereilla olette päässeet sinne? Lääkärin ammatti kiinnostaa kovasti, lähihoitajan ammattitutkinto alla nyt. Kemia ja fysiikka ei parhaimmistoa.
- LLLLLe
Kemian ja fysiikan on oltava parhaimmistoa, muuten ei asiaa lääkikseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019