Kun kustannustoimittaja lukee tekstin, josta ei pidä, niin tekeekö hän itsenäisesti hylkäyspäätöksen ja homma on sillä selvä?
Tehdäänkö hylkäyspäätös "virallisesti" jossain kokouksessa? Siis siten, että vaikka lukija olisi tekstin jo hylättäväksi todennut, niitti asialle tulee kokouksen kautta.
Kiitos, jos osaat vastata.
Tehdäänkö hylkäyspäätös "virallisesti" jossain kokouksessa? Siis siten, että vaikka lukija olisi tekstin jo hylättäväksi todennut, niitti asialle tulee kokouksen kautta.
Kiitos, jos osaat vastata.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Käsiksen on vakuutettava heti, raakileiden käsittelyyn ei ole aikaa. Kaikken kamalin roska karsitaan heti pois, sen siis lukee ja siitä päättää yksi ihminen. Potentiaaliset käsikset yleensä päätyvät vähintään jonkun toisenkin lukijan käsittelyyn.
Tietenkin jokaisella kustantajalla on oma tapansa toimia, mutta keskiverto on tämä.
kustannustoimittaja tekee itsenäisen päätöksen, jos
on uskominen Mika Waltarin teokseen "aiotko kirjailijaksi"
Waltarin kirja on kirjoitettu.
Meillä käsikirjoitukset lukee aina kaksi ihmistä. Ainoa poikeus on sellainen kirjoitelma, jossa ei pisteen jälkeen ole käytetty isoa kirjainta, pilkun jälkeen tyhjää lyöntiä tai muuta yhtä kamalaa.
Jos testi menee läpi tästä seulasta, niin se menee lausuntokierrokselle ja markkinointi-ihmisen silmäiltäväksi. Markkinointi taas kiinnostaa se, onko kirjoittaja tunnettu vai ei. Toisin kuin luullaa, ei yhdellä tai kahdella skandaalilla kirjaa myydä.
tuo lausuntokierros?
Ja lopuksi - jos kirja päätetään jättää kustantamatta - onko päätös kokouksessa esillä omana kohtanaan? Vai päätyvätkö kokouksiin asti vain julkaistavat/kovasti harkinnassa olevat tarjokkaat?
Missä kustantamossa toimitaan näin?
Jos teksti on luokatonta kuraa tai aihe ei lainkaan sovi kustantamon ohjelmaan niin ei siihen varmaan moni aikaansa tuhlaa.