Suru

Riitta-Liisa

Toivoisin, että näillä palstoilla, joilla kirjoittelevat
enimmäkseen samat ihmiset, voitaisiin kohdella
surun kohdanneita hienovaraisemmin.

Tosin en kehoita ketään suruansa täällä jakamaan, tulee aivan liian alttiiksi ymmätämättömille ja julmille kommenteille.

37

1788

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kotikiusattu

      minä ainakaa oo ketää pilkannu jos se on surustaa kertonu.

      • puskahuutelija nro 10

        Sen verran olen itsekin surua kokenut, etten halua ketään pilkata.
        Eikä suru olekaan mikään pilkkaamisen aihe.

    • olin

      luovan ilmaisun kurssilla.
      Siellä oli ihminen joka halusi omassa performanssissaan kertoa kuolemasta, hermoromahduksesta ja siitä toipumisesta.
      Ohjaaja sanoi, varmasti ja hellästi.
      Älä kerro, sillä ihmiset joka eivät kuulu elämääsi, vaivaantuvat ja tämä ei ole oikea paikka vuodattaa ykstyiselämää.
      Samoin koen täällä.
      Tämä on keskustelupaikka, ei sielunhoitola.
      Sillä joka täällä itsensä altistaa saa paljon asiantuntemattomia vastauksia.
      Me emme ole ammattilaisia alalla, siksi emme osaa auttaa ihmistä jolla on paha vamma sielussaan.
      Siksi toivon, että ihminen itse ymmärtää rajoittaa täällä puheitaan?
      Onko liikaa vaadittu.

      • hän olisi...

        ...ihan tolkuissaan, niin hän ei
        varmaankaan kirjoittelisi tänne. Jos hänellä olisi joku, jolle
        kertoa, ja läpikäydä asiaa, olkoon läheisen kuolema, hermoromahdus tai mikä tahansa taumaattinen kokemus,
        hän ei kirjoittaisi tänne.

        Jos hän nyt sitten joistain näistä tai muista syistä kuitenkin tänne kirjoittaa, niin pientä
        hienotunteisuutta. Sitä ei ole muutenkaan tässä maailmassa liikaa.

      • hänen
        hän olisi... kirjoitti:

        kirjoittelu paikkaansakaan.

        Kirjoittaa voi vankiloistakin.

      • Mikä tekee..
        hänen kirjoitti:

        kirjoittelu paikkaansakaan.

        Kirjoittaa voi vankiloistakin.

        ...vankilassa istuvasta ihmisestä
        vähemmän surevan?

      • kadu,
        Mikä tekee.. kirjoitti:

        ...vankilassa istuvasta ihmisestä
        vähemmän surevan?

        eikä sure.

      • ei auta
        hän olisi... kirjoitti:

        ...ihan tolkuissaan, niin hän ei
        varmaankaan kirjoittelisi tänne. Jos hänellä olisi joku, jolle
        kertoa, ja läpikäydä asiaa, olkoon läheisen kuolema, hermoromahdus tai mikä tahansa taumaattinen kokemus,
        hän ei kirjoittaisi tänne.

        Jos hän nyt sitten joistain näistä tai muista syistä kuitenkin tänne kirjoittaa, niin pientä
        hienotunteisuutta. Sitä ei ole muutenkaan tässä maailmassa liikaa.

        silloin kun ammattiapua tarvitaan.

    • HTZA

      Kun menetin läheisen ihmisen.
      Häntä ei voi, kertakaikkiaan, surra.
      Iloinen, erittäin huumorintajuinen ämmänläyskä.
      Kuolinvuoteellansakin nauroimme, hihittelimme ja puhuimme, paljon.
      Vamhoja aikoja, kun kävimme läpi, vannotti hän minua hommaamaan jostain Pontikkaa peijaisiin.
      Eipä aiheesta sen enempää, mutta se jäi silloin.
      Tammikuussa sitä sitten on, vuosipäivänä.
      Yritä tässä sitten olla hienotunteinen, kun aina pyrkii, tuo suru, naurattamaan.
      Vanha miete: "Älkää surko kuollutta, iloitkaa siitä mitä hän antoi teille eläessään".
      Ja aina voi surra kuollutta, mutta miksi yhtyä elävän suruun? Pitäisikö sitä rakastuakin, jos toinen rakastuu?

      • Meriläinen

        tuokaa mulle kukkia nyt kun minä elän ja kukkia rakastan, en tarvi niitä kuoleman jälkeen.
        Pitäkää ne itsellänne.
        Meillä oli äidin kanssa ja huumoria silloin ennen hänen lähtöään mutta ei sitä ymmärtänyt esim. kotisairaanhoitaja joka kävi hänen luonaan silloin tällöin.
        Virsiä olisi halunut laulaa mutta äidin usko oli ihan oma eikä halunut virsiä kuunnella, varsinkaan nuotin vierestä.
        Meillä ihmisillä on niin erilainen suhtautuminen kuolemaan, niin kuin myös elämään.

      • k/k
        Meriläinen kirjoitti:

        kiinni et kuka kuolee,vanhojen kuuluukin kuolla.
        Naurattaako kun oma lapsi tekee lähtöö tai kuolee?

        ymmärtäisit, sisävesien hellyyden iholle ja hiuksille, olisit täydellinen saunotettava.
        :)

      • HTZA
        k/k kirjoitti:

        kiinni et kuka kuolee,vanhojen kuuluukin kuolla.
        Naurattaako kun oma lapsi tekee lähtöö tai kuolee?

        aika on kuolla ja aika on elää.
        Miten ne erottelet?
        Iloitse siitä että olet saanut tuntea ihmisen, niin nuoren kuin vanhan.
        Muuta kun et voi.

      • HTZA kirjoitti:

        aika on kuolla ja aika on elää.
        Miten ne erottelet?
        Iloitse siitä että olet saanut tuntea ihmisen, niin nuoren kuin vanhan.
        Muuta kun et voi.

        mitä jauhat.

      • Meriläinen
        k/k kirjoitti:

        kiinni et kuka kuolee,vanhojen kuuluukin kuolla.
        Naurattaako kun oma lapsi tekee lähtöö tai kuolee?

        äidinkään kuolema naurattanut.
        Ikävä on sitä tänäkin päivänä samoin kun isää ja veljeä.
        Mutta kuolema on siivottu pois ja kuitenkin se on meidän jokapäiväinen vierailija.
        Tänäänkin joku kuolee ja jonkun läheinen kuolee.
        Totta kai suru tulee.
        Ja lapsen menettämistä en voi edes kuvitella lun lasta minulla ei ole edes elävänä josta siitäkin surua olen elämässäni kantanut.

      • HTZA
        koti-kiusattu kirjoitti:

        mitä jauhat.

        se oli vain vastaus ja mielipide.

      • HTZA kirjoitti:

        se oli vain vastaus ja mielipide.

        puheissas,en kuitenkaan usko,ei kukaan naisesta syntynyt yllä torellisuures tolle tasolle.

      • HTZA§
        koti-kiusattu kirjoitti:

        puheissas,en kuitenkaan usko,ei kukaan naisesta syntynyt yllä torellisuures tolle tasolle.

        ja mukavasta naisesta.
        Eikä siittäjäkään ollut hassumpi.
        Loistavia, älykkäitä, ihmisiä.
        Olen heille ikuisesti kiitollinen siitä, että osaan katsoa aina kolikon molemmat puolet.
        Ikinä, en tuijota yhteen mielipiteeseen.
        Olkoon sitten Rakkaus tai Suru tai muu...

      • viivi-amaldiina
        k/k kirjoitti:

        kiinni et kuka kuolee,vanhojen kuuluukin kuolla.
        Naurattaako kun oma lapsi tekee lähtöö tai kuolee?

        ymmärtää paremmin, joskus jopa helpotus hänelle itselleenki.
        Mutta kun nuori ihminen on kyseessä, sitä ei voi ymmärtää, sitä ei voi tajuta.
        Olen menettänyt kaksi sisartani, toinen oli 5v ja toinen 10kk.
        Olin itsekkin silloin koululainen, ja pelkäsin että siinä surussa menetän vielä omat vanhemmat, suru oli niin suurta, koko koti ympäristö oli kyynelien, itkujen täyttämää.

      • jutuissa
        HTZA§ kirjoitti:

        ja mukavasta naisesta.
        Eikä siittäjäkään ollut hassumpi.
        Loistavia, älykkäitä, ihmisiä.
        Olen heille ikuisesti kiitollinen siitä, että osaan katsoa aina kolikon molemmat puolet.
        Ikinä, en tuijota yhteen mielipiteeseen.
        Olkoon sitten Rakkaus tai Suru tai muu...

        hande ja HTZA on niiiiiin samanlaisia.Ei katumusta kummallakaan, ei todellisia tunteita, ei kuolleita, ei eläviä kohtaan, ei armoa, pelkkää vedätystä.
        Siksi en usko että kumpikaan on aito.
        Tämä on taas joku kangastus, jolla ei ole omaatuntoa.

      • myötätunnoksi

        jos et ole kuullut ja tuntenut koskaan.
        Kateellinenko pitäis olla ja puhua perinnöistä.
        Kateellinen toisen onnesta.
        Ihminen voi käsitellä tunteitaan jos haluaa.

      • HTZA
        myötätunnoksi kirjoitti:

        jos et ole kuullut ja tuntenut koskaan.
        Kateellinenko pitäis olla ja puhua perinnöistä.
        Kateellinen toisen onnesta.
        Ihminen voi käsitellä tunteitaan jos haluaa.

        Pesästä otin valokuvat ja yhden virkkaustyön.
        Muu roina meni myyntiin kirpparille, sieltä en ole saanut, ja tuskin saankaan Euroakaan.
        Mikään ei ollut arvokasta, kaikki kama oli arvokasta, kun ne olivat asunnossa paikoillaan, ja arvokasta hänelle.
        Tunteiden käsittely on minulle tuntematon asia.

      • Meriläinen
        viivi-amaldiina kirjoitti:

        ymmärtää paremmin, joskus jopa helpotus hänelle itselleenki.
        Mutta kun nuori ihminen on kyseessä, sitä ei voi ymmärtää, sitä ei voi tajuta.
        Olen menettänyt kaksi sisartani, toinen oli 5v ja toinen 10kk.
        Olin itsekkin silloin koululainen, ja pelkäsin että siinä surussa menetän vielä omat vanhemmat, suru oli niin suurta, koko koti ympäristö oli kyynelien, itkujen täyttämää.

        oman lapseni ennen syntymää.
        Koskaan en oppinut tuntemaan häntä kuin vain sisälläni.
        Tänä päivänä seuraan 32 vuotiaita nuoria ja mietin minkälainen olisi hänestä tullut jos elämän olisi saanut, tiedän että upea ihminen.
        Sen jälkeen minulle ei ole suotu toista mahdollisuutta.
        Tiedän itkun ja surun, mutta minäkin kiitos vanhempieni olen saanut tavan nähdä kolikoitten molemmat puolet.
        Enkä halua moittia kenenkään tapaa surra, jokaisella ihmisellä on oikeus surra niin parhaaksi tuntee.

        sisko kuoli 2v. ennen kuin synnyin.
        3 kuukautta vanhana.
        Aina kun katselen Miss Suomeja, tunnen harmistusta, minustakin olisi voinut tulla julkkis, Missin, komea, veli.
        Muuten en sure, elämä tuo ja vie, oman tarpeensa mukaan.
        Ja se on elämän asia, ei meidän.

      • Meriläinen
        HTZA kirjoitti:

        että mä näen sun juttujes läpi ja se mitä mä näen on upea mies, saat mut usein miettimään asioita toisella tapaa.

      • Meriläinen kirjoitti:

        että mä näen sun juttujes läpi ja se mitä mä näen on upea mies, saat mut usein miettimään asioita toisella tapaa.

        minäkin hänessä näen, mutta ison "MUTTA"-sanan heitän aika usein perään.:)

      • HTZA
        Meriläinen kirjoitti:

        että mä näen sun juttujes läpi ja se mitä mä näen on upea mies, saat mut usein miettimään asioita toisella tapaa.

        ollut aina lähellä sydäntäni.

      • HTZA
        emw34 kirjoitti:

        minäkin hänessä näen, mutta ison "MUTTA"-sanan heitän aika usein perään.:)

        aurinkoa laiturille.
        Kuulet totuuden, ja huomaat että minä en ole Mutta-mies.
        Perään minä katson.
        :)

        Ja olen aina luotettava.

      • HTZA kirjoitti:

        aurinkoa laiturille.
        Kuulet totuuden, ja huomaat että minä en ole Mutta-mies.
        Perään minä katson.
        :)

        Ja olen aina luotettava.

        Mutta sana olikin vain itseäni varten.

        Niinkuin aina, niin voin rehellisesti sanoa, että helppo on sinuun luottaa.
        Paljon on ihmisiä, jotka pelkästään diplomatialla matkustavat, eivätkä sano sitä, mitä tarkoittavat.

      • Anskuliini
        k/k kirjoitti:

        kiinni et kuka kuolee,vanhojen kuuluukin kuolla.
        Naurattaako kun oma lapsi tekee lähtöö tai kuolee?

        nuori, jos on tarpeeksi läheinen ihminen, ei häntä noin vain nauraen puhalleta elämästä.
        *ottaa hellään syleilyyn kaikki jotka ovat menettäneet rakkaitaan ja jotka elävät sairaiden rinnalla*

    • en osaa

      suruani täällä jakaa. Se on omassa sydämessäni, siellä sitä ei kukaan voi loukata.

      Mitenpä vieraat ihmiset siihen voisivatkaan oikein suhtautua?

      • HTZA

        omapahan on suruni.
        Sanoi Niskavuoren emäntä.
        Ei siihen voi paljoa lisätä.
        Tänne voi kirjoittaa ja saada näkemyksiä surusta.
        Valitettavasti, ne eivät aina ole sellaisia kun haluaisit. Suru on yksilöllinen.
        Kaikki eivät rakastukaan samalla tavalla.

    • on You-Tubelta kuunneltavissa Maria Lundin esittämä laulu "Surupuku".

      Siinä tiivistetysti sanottu oleellinen!

      • HTZA

        käännöskappale, The Renegades-hitistä: ""My Heart Must Do The Crying?, "Salattu suru", on myöskin yksi vastaus.
        Ja vastauksia on, asiaan, pörtiljoona.

      • ????
        HTZA kirjoitti:

        käännöskappale, The Renegades-hitistä: ""My Heart Must Do The Crying?, "Salattu suru", on myöskin yksi vastaus.
        Ja vastauksia on, asiaan, pörtiljoona.

        absoluuttinen totuus.
        Salattu suru voi viedä hautaan.

      • HTZA
        ???? kirjoitti:

        absoluuttinen totuus.
        Salattu suru voi viedä hautaan.

        kiitos.

      • ent.tehtaantyttö
        ???? kirjoitti:

        absoluuttinen totuus.
        Salattu suru voi viedä hautaan.

        että, suru kyllä vie ihmisen ennenaikaiseen hautaan...eli totuuden siementä tuossa. Mitä kirjoitat.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      401
      8721
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      168
      3091
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      17
      1514
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      74
      1056
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1048
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1005
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      63
      958
    8. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      943
    9. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      73
      894
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      65
      890
    Aihe