Seurallista joulua

Pitää paikkansa. Alumperin koko ajatuksen varastin Pahkasika-lehdestä. Sarjakuva nimeltä Jurpo. Yksinäinen pohdiskelija tuumaa: Läheisen ihmisen kuoltua sitä on kaksinverroin yksinäisempi. Ja silloin sitä ei olekaan niin yksinäinen.

Myös tää on pöllitty jostain, en vain muista
mistä..?)

Kyllä. Aivan brutaalia kärsimystä.

Ymmärrän sinua. Itselläni on stressiä tästä juhlasta jota kohta vietämme muttei sen takia, että hiki päässä olisin joulua valmistellut. Vaan joistakin muista seikoista. No, JO marraskuun lopulla vanha synnyttäjäni=6kymppinen äitini alkaa (varmaankin pätemisen tarpeestaan) hössöttämään tulevan joulun jouluvalmisteluista. Sitten kun viikko tästä on mennyt yleensä alkaa kysely missä aaton vietämme.

Isommissa kaupoissa sekä vaateketjujen kaupoissa soi imelät joulubiisit (yleensäkään en pidä siitä, että kaupoissa soi musiikki; se saa minut lähtemään nopeammin ko. kaupasta ulos). Pidän joistakin muutamista perinteisistä joululauluista, mutta en mistään hirvittävistä kilkutusbiiseistä.

Jouluaiheiset mainokset tympivät; koitetaan vaikuttaa ihmisten valintoihin. Sitten vaihdan nopeasti kanavaa telkusta ja mainoslehtiset menevät roskiin. Jos annan jokusen lahjan niin ajattelen itse mitä annan, minua ei aivopestä mitä minun MUKA tarttis antaa lahjaksi.
Ihan vaan sen vuoksi, että kuuluu antaa joululahjoja en niitä anna. Vanhemmilleni ja anopille annan suklaakonvehtirasiat (ihan kohteliaisuudesta koska aterioimme molemmissa paikoissa ja olen kiitollinen kun pääsen valmiiseen ruokapöytään). Teinimme saavat jokainen rahaa, saavat sitten itse valita mitä ostavat.

Aiempina vuosina kun nuoremme olivat pikkulapsiiässä tiedustelin äidiltäni mitä hän on ajatellut antaa lahjaksi tai onko vielä ostamatta jotakin. Aina sama vakiovastaus: vähän jotakin olen ostanut. Tulin siihen tulokseen, että joululahjojen ostaminen on salatiedettä jonka äitini minua paremmin osaa ja eihän se nyt minulle voi kuulua mitä hän lapsillemme antaa.
En siis millään tavoin häneltä kysele mitään joululahjoihin liittyvää (tosin kauhulla odotan mitä mummomaista vaatetta saan itselleni jolla minulla ei ole mitään käyttöä. Niin 4kymppinen kuin olenkin pidän rocktyylistä jota äitini yrittää hienovaraisesti ohjailla parempaan, fiksumpaan ja enemmän ikäisteni tyyliin.)

Eniten joulun vietossa minua ärsyttää se; miten hapan, tyly ja ylemmyydentuntoinen äitini minua kohtaan onkin niin jouluna saa myös äitini mielestä olla iloinen. Hänen mottonsa voisi olla; kun joulu on vuoden kohokohta ollaan kaikki iloisia.