Onko kaatumaraudasta ollu kellekkään hyötyä?Suojaako pyörää?Vai onko vaan koriste?
kaatuma-
rauta???
111122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minulla (Pyörässä) on kaatumarauta,eikä sitä kyllä esteettiseksi koristeeksi voi millään muotoa luonnehtia. Mutta 350kg painavan pyörän nostaminen käy nokkelammin kuin aivan maasta asti.
Kaksi kertaa olen nostanut yksin,nuosee mukavasti kun jää hieman kalleen ja voihan se auttaa,ettei jalat jää kuumien putkien alle jne.
sen avulla kaatuu paljon paremmin.
Kerran pääsi oma Varre yllättämään kun halusi kyljelleen mutta rautojen ansiosta ei pyörään tullut mitään jälkiä. Melkein voi sanoa että maksoivat itsensä sillä kertaa kun säästivät myös sivubokseja ottamasta siipeensä. Kaatumaraudat on myös kätevät jos haluaa treffeillä kuivatella hikisiä sukkia ajon jälkeen tai pyyhettä.
kun kaatuu niin paremmin lumpio kuluu puhki, kun ei pääse mihkään sitä on niinkuin kiljotiinissä,älä laita pyyörääs moisia rautoja.
en tiiä,ei ole kokemusta kiljotiinista.vai että tuntuu samalta :D
Perääni ajettiin liikennevaloissa vuosia sitten ja kaaduin siten että toinen jalka jäi Möhkö-Kawan koneen alle. Onneksi moottorin poskiraudat maahan kiinniottaessaan jättivät jalalle sen verran tilaa etten loukkaantunut. Mutta ilman kavereiden apua en olisi pyörän alta jalkaa pois saanut. Muutenkin tilanne oli vähän tukala kun bensaa valui maahan ja moottorin päälle.
Eli kun kysytään, onko raudoista hyötyä niin sanon että henkilökohtaisella tasolla on ollut. Eivätkä ne kromatut moottorin poskiraudat näytä edes pahalta.
Auto tuli sivulta portista´ja osui leveisiin rautoihin paiskaten pyörän kyljellen kuskineen päivineen.
Auton puskuriin tuli jälki putkesta ja motoristi selvisi naarmuilla ,vääntyneellä kahvalla ja vilkunlasilla. Tietysti k-rautoihin tuli kaatumapuolelle raapaleet.
alku-aikoina kun teki niitä stuntti juttuja, niin sanoi juuri ihailemastaan möhkö kawasta, että mieluummin hän heittäytyy itse pyörän ja asfaltin väliin, kuin antaa kaunokaisensa naarmuuntua.
Tiedä joutuko koskaan koittamaan ;D
ja hyviä vastauksia, joiden perusteella päätyisin hankkimaan crash-barit omaan uuteen harrikkaani ellen olisi jo tehnyt sitä päätöstä muutenkin...
mutta on todella hyvä kuulla myös muiden mielipiteitä!
..ai niin, Harrikkaan ei saa kaatumarautoja, vaan ainoastaan crash-barit ..ihmeellistä!
Vaan "rumisteena".
"Kaatumatautisille" kuskeille ne ovat välttämättömät lisävarusteet.
Kaatuminen tulee usein hintoihinsa olipa raudat tai ei.
Nuorena/huimana asentelin niitä pyöriini, mutta en enää. Ratajutut/-pyörät ovat sitten ihan eri asia, sinne kun mennään myös kaatuilemaan.