oletko tyytyväinen

kuria ja rakkautta...
Turvallinen koti isä äiti ja sisarukset.

Paljon tilaa maalla kun vartuin. vastuuta ja velvollisuuksia mut ei liikaa. Kaikki kunnia vanhemmilleni et minustakin tuli suht yhteiskuntakelpoinen veronmaksaja:))
Omilta lapsiltani osaks toi isämalli puuttuu mut siitä huolimatta uskon et hekin tyytyväisiä elämäänsä...

... hieman enemmän olisi saanut tulla senttejä pituuteen, nuukailivat mokomat siinä.

St. *wirn*

Itse olen kasvanut, ei minua ole kasvatettu.
Sen takia kai olenkin sen kannalla, että lapsia pitää kasvattaa.

Sanat kiitos ja ole hyvä opin nykyiseltä mieheltäni. Ei lapsuudenkodissani liiemmälti puhuttu tai annettu elämänohjeitakaan.
Kiitos ja anteeksi eivät ole vaikeita sanoja minulle.
Olen sosiaalinen joka sekin on mieheni ansiosta.

Kovin hyvää arvosanaa vanhemmilleni en anna. Äitini hallitseva persoona ja isäni passiivinen.

Millaisen arvosan nyt voisin antaa kun minua ei kannustettu, tuettu eikä arvostettu lapsuudenkodissani. En osaa sanoa.
Mieheltäni olen oppinut paljon hyviä asioita.

Olen empaattinen ja ymmärtäväinen muita kohtaan ja kai tuota huumoriakin on siunaantunut.

.vaikea vastata.. Jos siihen aikaan ois ollu tiedossa kaikki, mitä nykyisin ns. tiedetään lasten "kasvatuksesta", mitenkähän täydellinen sitä oiskaan ;)
Ei mua varmaan erityisesti "kasvatettu", mutta elo ja olo oli turvallinen. Silloisissa olosuhteissa vanhemmat varmasti tekivät parhaansa.
Välttämättä ei aina hyvä, jos esim. äiti tekee kaiken siksi, että äidin pitää olla sellainen/tehdä niin.. Joskus tulee mieleen, miksi mulle itselle ei ole koskaan tullut "vauvakuumetta". On sellainen kuva, että suurimmalla osalla naisista 'biologinen kello' tikittää jossain vaiheessa..

Kyllä kai yritettiin kasvattaa. Tietenkin se oli kuin käärmettä olisi pyssyhpiippuun ajettu. Täysi kiitos hyvästä yrityksestä vanhemmilleni, mutta jästipää mikä jästipää. Kohteliaita sanoja tulee harvakseltaan, mutta silloin kun niitä sanon, myös tarkoitan.
No, jossain onnistuttiinkin kasvatustyössä. Elopainoa toistasataa kiloa, pituuteen nähden mukavat lukemat.

..joita en koskaan ole kuullut kohta 70 kymppisen äitini suusta: anteeksi,olen väärässä,rakastan.
Itse on tarvinnut opetella :-/

Hei,

Niin, olen melko tyytyväinen saamaani kasvatukseen lapsuuteni kodissa. Minulla oli isä ja äiti sekä vanhempia sisaria...kasvattajia siis oli. Joskus tuntui tosiaan, että vanhin sisareni oli minulle vielä yksi vanhempi. Hän oli minulle muistaakseni melkein idoli. Hän oli taitava monissa asioissa ja otin tietenkin hänestä mallia. Alle 10 vuotiaana meillä oli aika kova kuri ja tiedettiin tarkkaan mitä sai tehdä ja mitä ei. aikaisein mentiin nukkumaan kun ei esim. ollut telkkaakaan. Olen iloinen siitä ainakin, että en ole joutunut minkäänlaisiin huumejengeihin. olen varmasti välttänyt monet karikot siksi. Tosin elämäkin on minua kasvattanut sitten kotoa lähtöni jälkeen. Yritän nyt pitää paljolti sitä mikä on ollut hyvää ja rakentavaa. En ole saanut traumoja vaikka joskus on isä ollut sanomassa kovia sanoja ja piiskallakin uhannut. Tosin minua ei ole tarvinnut koskaan piiskata. Kyllä lasten kasvatus mielestäni kuuluu etupäässä vanhemmille. ja niille ihmisille jotka todella rakastavat ja välittävät lapsesta. Tietyt rajat on hyvä olla sanotaan että rajoja ja rakkautta.
t:mira-ley :))