Itse kyllä tykkään ylitse muiden. Soittavat kunnon tanssimusiikkia ja vetää porukkaa tuvan täyteen, kuten viime lauantaina Revontulessa. Sai taas tanssia kunnon "sosiaalifoxia", muusta viis ja tunnelma erittäin hyvä.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ja myös mainio sosiaalifuskubändi, saa kädenalitella varmasti tarpeekseen josvain haluaa. Ja soi myös muutama biisi sopivasti vaihteleville swingin askelille.
niinkuin eloveena kaurapuuro.
Olin kerran, ei koskaan enää. Tupa täynnä, ja nimen omaan sosiaalifoksaajia paikalla. Mutta nyt tiedän. Hyvä että on kaikille jotakin.
Jotenkin se Lasse Hoikan lauluääni tökkii ja porukan sointi on niin perus lavatanssiorkesteria kuin vain voi olla. Se on tietysti joidenkin mielestä hyvä asia, mutta kun itse en perinteisestä lavahumppatyylistä tykkää, niin eipä iske. Lisäksi Souvareiden keikoilla käy aivan erilaista porukkaa kuin mitä itse edustan. Eipä siis kovin viihdyttäviä ole olleet ne harvat kerrat kun olen Souvareiden keikoille eksynyt. Mutta Souvareille on toki oma paikkansa tanssiorkestereiden joukossa ja nauttikoot heidän keikoistaan jatkossakin ne, jotka niistä tykkäävät. Itse jätän mieluummin tanssit väliin kuin menen Souvareita kuuntelemaan.
en tykkää itsekkään heidän musiikista ja aina useita lappi aiheisia lauluja. ei lapissa mitään vikaa mut ei niitä jaksa koko iltaa kuunnella eikä näin vanhoillista tanssimusiikkia mut kaikilla meillä on omat makumme ja hyvä niin.....
Niin, ja ne taaauooot, neeehän ooovaaat piiitkääät, see Lapphiiin liisäää, unnuka unnnnnukaaa...
Tulin käyneeksi Souvareitten tansseissa Revontulessa 6.12.08. Ohessa linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=98&conference=611&posting=22000000039932204
vielä enemmän kuin tuolloin joulukuussa, mutta hyvin mahtui silti tanssimaan ja kiitos niille taitaville viejille, tanssit sujui ainakin minulla ilman törmäyksiä.
Tahtoo lisää!
Niimpä olikin. Sai taas fuskutella ja jivetellä alusta loppuun.
Fuskata saa vallan pirusti ja myös pääsee jivettämään ja buugaamaan muutamaan hyvään shufflefoksiin. Ja onhan heidän ohjelmistossaan muutama 50's tyylinen rokkipläjäyskin ja pari vaikeakomppista missä vaativampikin swingaaja pääsee nauttimaan.
Pitäisi olla eväät mukana, että saisi kädenalitteluja tehdä. Omat kokemukset on sellaisia, että pariskunnat tanssii fuskut sun muut keskenään ja itse saa sinkkuna murjottaa sivustakatsojana tai tyytyä foksaamaan. Oma ennätys Souvaritanssien kädenalitteluissa on 4 kertaa illan aikana. Normaalitansseissa luku on vähintään kolminkertainen. Eipä siis Souvarit houkuttele.
Joo, "käsilaukkuporukkaa" paljon...
Useimilla tansipaikoilla on juuri souvareiden vetämänä paljon väkeä mutta laukulllisten lisäksi muhku muhku porukkaa paljon.