Olemme vaimoni kanssa

surusilmin

lukeneet kuinka vihamielisiä ilmaisuja palstalla käytetään niin miellyttävistä oppaista.
Olimme jälleen kerran tulleet meille niin rakkaaksi tulleeseen Ocean Bay- hotelliin. Olimme sinne laivarahtina lähettäneet etukäteen kontin joka sisälsi kaikenlaista pikku orpojen tarvitsemia tavaroita; kyniä, väriliituja, lippalakkeja, vihkoja, vaippoja pienille ja suuremmille, käytettyjä ja käyttämättömiä värikkäitä vaatteita, varmuusvälineitä(niitä isoja), taskulaskimia että osaisivat laskea hinnat paremmin kohdalleen. Nyt ovat hieman yläkanttiin. Kaikenlaista muutakin talous- yms. tavaraa kontti sisälsi.
Hotellin henkilökunta ei ollut ottanut konttia hotellialueelle vaan olivat nostattaneet sen portin viereen. Olimme puhelimitse palkanneet siihen suuren vartiointiliikkeen 3:ssa vuorossa päivystämään ettei konttia vietäisi.
Tulopäivämme aamuna portilla sitten käväisimme. Ilomme oli suuri tavatessamme tutut nauravaiset poikaoppaamme. Hampaat hohtivat ja pienemmät pojat ilosta hyppivät. Isommat pojat makaa rötköttivät muurilla. Olivat varmaankin väsyneitä päivän opastöistä. Sanoimme käyvämme aamiaisella ja tulevamme sen jälkeen jakamaan tuomamme lahjat. Aamiaspöydästä soitin vartiointiliikkeseen ja kerroin että vartiointi voidaan päättää.
Aamiaisen jälkeen suuntasimme portille tarkoituksenamme jakaa lahjat. Mitä näimmekään!? Surullisia kyynelten tahrimia poskia. Ei yhtään hymyä. Eräs suuremmista bumstereista sitten ryhtyi kertomaan mitä oli tapahtunut. Hänen silmänsä eivät kyynelehtineet; johtuisiko ruohosta jota jotkut polttelevat nälkäänsä. Kaikilla raukoilla ei ole tarpeeksi ruokaa.
Paikalle oli ajanut kaksi kuorma-autoa. Niistä oli hypähtänyt ulos mieslauma joista kaksi olivat aseistautuneita rynnäkkökiväärein. Olivat murtaneet kontin lukot sekä lastanneet kontin sisällön autoihinsa. Pari laatikkoa heidän oli
pitänyt jättää koska ne eivät enää mahtuneet autoihinsa. Innokkaina niitä yhdessä availimme. Ilomme oli suuri, toinen laatikoista sisälsi vaippoja ja toinen värikkäitä pieniä hamosia ja liinoja pienille orvoille.
Iloisena tästä aloitimme uuden päivän. Palkkasimme jälleen erän
mahtavia oppaita mukaamme ja lähdimme katsomaan ah, meille niin tuttuja paikkoja. Lomastamme oli tuleva ihana...

sanailee 29 x....

4

1609

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarina sinänsä

      Mikset ole kirjaija, mielikuvitusta riittää, hakkaisit Väinö Linnan ja Kalle Päätalon tarinoillasi.

      • riittää

        Hienoa, että jollakin on aikaa tällaisia huuhaa matkakuvauksia kirjoitella, hohhoijaa.
        Valitettavasti nämä stoorisi, joita aiemminkin olet kirjoitellut x 29, voivat mennä läpi ensi kertaa Gambiaan matkaaville. Pilaat maan mainetta. Mitäs jos kirjoittelisit vain ruutuvihkoosi, ellet jättänyt sitäkin opaspojillesi.

        ps. Sulla tais olla paska matka??


      • Näinkin voi tapahtua
        riittää kirjoitti:

        Hienoa, että jollakin on aikaa tällaisia huuhaa matkakuvauksia kirjoitella, hohhoijaa.
        Valitettavasti nämä stoorisi, joita aiemminkin olet kirjoitellut x 29, voivat mennä läpi ensi kertaa Gambiaan matkaaville. Pilaat maan mainetta. Mitäs jos kirjoittelisit vain ruutuvihkoosi, ellet jättänyt sitäkin opaspojillesi.

        ps. Sulla tais olla paska matka??

        Gambia on niin vaarallinen maa, etten ikimaailmassa menisi toiste!
        Minutkin pakotettiin paikallisten oppaiden mukaan kun yksin liikuin. Lisäksi he kiskoivat kaikki rahat minulta ja pakottivat naisiin...

        Tämä oli tositarina, ja kaikkien noiden kauheuksien jälkeen EN IKIMAAILMASSA MENE LÄNSI-AFRIKKAAN


      • Näinkin voi tapahtua kirjoitti:

        Gambia on niin vaarallinen maa, etten ikimaailmassa menisi toiste!
        Minutkin pakotettiin paikallisten oppaiden mukaan kun yksin liikuin. Lisäksi he kiskoivat kaikki rahat minulta ja pakottivat naisiin...

        Tämä oli tositarina, ja kaikkien noiden kauheuksien jälkeen EN IKIMAAILMASSA MENE LÄNSI-AFRIKKAAN

        Gambia on yks afrikan turvallisimmista maista. Olen jo kaksi kertaa siellä käynyt enkä oo mitään vaaraa kokenut.

        Riippuu jokaisesta itsestään kuinka paljon rahaa antaa,pakko ei oo jaella rahojaan.Tietysti on hyvä tippiä antaa sen mukaan kun on sopivaa ja täytyy muistaa tinkiä..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      37
      9291
    2. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      32
      3841
    3. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      81
      2419
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      126
      2396
    5. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      39
      2034
    6. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      25
      1935
    7. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      15
      1590
    8. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      32
      1411
    9. Kuinka kauan vielä

      jaksetaan vastustaa toisiamme?
      Ikävä
      71
      1247
    10. Esko ja Martina viettävät joulua

      Entisen avioparin joulunvietto on ylittänyt IS uutiskynnyksen
      Kotimaiset julkkisjuorut
      171
      1038
    Aihe