kertokaas miehet kokemuksia synnytyssalista, millasta siellä on ja mikä pahinta? vuotaako naiset verta paljon, ja muutenki kaikenlaiset kokemukset olis tervetulleita.siis miehiltä.ja ihan asialinja..finninaamat, älkää vaivatko pikku päitänne nokkelilla vastauksilla..kesällä ois h-hetki
synnytys miehen
näkökulmasta
55
23193
Vastaukset
- Syntyvä isä
Hei,
Valitettavasti ei omakohtaista ole tarjota mutta voisin hiukan lainata tätä aihetta ja liittyä vastauksia odottavaan porukkaan.
Loppukesällä täälläkin on laskettuaika. En henkilökohtaisesti ole verta,kyyneleitä, huutoa ja sadatusta pelkäävää tyyppiä ja synnytykseen on meininki mennä mukaan. Lähinnä kiinnostaa isien näkökulmasta tapahtumien kulku, mitä salissa tekemiäsi asioita äidit ovat arvostaneet jälkikäteen, missä voi olla avuksi ja milloin tulee hiukan feidata ja olla tapettina seinällä. Tietysti oman vaimon kanssa on puhuttu asioista jo melko paljon, mutta ei koetut kokemukset pahaksi ole. Eniten ehkä koen omaksi kompastuskivekseni sen että olen jonkin asteinen kontrollifriikki ja tykkää siitä, että esim. raha asiat ja muut "tärkeät" jutut on mulla hanskassa kokoajan. Tämä tapahtuma on kuitenkin sellainen, että luonto hoitaa asiat omalla tavallaan ja meikäläisen on vain vikistävä vieressä...:o) Myös rakkaan vaimon kipujen seuraaminen ottaa varmasti koville, mieluummin olisin itse kärsijänä kuin avuttomana seuraisin vierestä.
Mutta kertokaahan toki kokemuksia, kaikkea otetaan vastaan... - ...
Esikoinen syntyi hieman ennen joulua. Itsestään selvää oli että olen mukana synnytyksessä. Kokemus positiivinen. Vaimo erityisesti arvosti selkähierontaa supistusten yhteydessä. Kiitosta sain myös tuesta ja turvasta jota varsinkin ilokaasua hengittäessä vaimo tarvitsi. Myös juomapuolesta huolehtiminen on miehen vastuulla. veren määrä oli minulle yllätys. Vauva ei ollut niin limainen kuin mitä tv antaa ymmärtää.
- syntyi
lokakuussa. Synnytyssalit oli täynnä ja vaimo joutui synnytyksen alkuosan odottelemaan osastolla (oli käynnistetty synnytys, siks osastolla). Siellä ei saanut olla, kun ei ollut vierailuaika ja pääsin liittymään seuraan vasta vaimon siirtyessä saliin kun oli jo useampia senttejä auki. Ei siis nuo etukäteen mietityt selän hieronnat ja muut tullu ajankohtaisiksi. Sinä vaiheessa kun tulin vaimo oli jo todella kipeä ja hankalinta oli se, että en oikein voinut mitenkään auttaa. Kätilöt siinä hääräs koko ajan ja vaimolla naamalla ilokaasumaski ja selässä epiduraali. Jälkikäteen vaimo kyllä sanoi et oli turvallisempi olo kun vaan olin siinä vieressä vaikken mitään voinukaan tehdä. Verta ei tullut mitenkään litrakaupalla eikä muutenkaan näky ollut kamala, tosin olin siellä vaimon pääpuolessa enkä tiiraillut koko ajan synnytyksen etenemistä. Ulos tultuaan poika oli aika turvonnut ja sinertävä mitä pelästyin, mutta kaikki olikin silti ok. On se oman lapsen syntymä hieno hetki!
- kokemus k
kerta kaikkiaan, ei siellä paljon ole vuodot mielessä eikä mikään muukaan. homma ohi ettei kerkiä edes tajuta olleensa siellä. napanuora on helvetin sitkeä menemään poikki vaikka on kirurgin sakset niin saa painaa tosissaan. muuta en muista. mukana 1998 ja 1999
- kolmen isä -90 luvulla synt...
Ensimmäisen lapsen kanssa synnytys kestää usein pidempään. Ensimmäisen kanssa oltiin tekemässä synnytystä yli 24 h siinä ajassa loppui tupakat ja nälkäkin tuli. Toisen kanssa naurettiin ja kolmas syntyi odotushuoneen lattialle kun eivät uskoneet kun koputin ilmoittautumistiskin lasiin että olemme tulossa synnyttämään NYT. Sanoivat että odottakaa hetki, ja siinä sitten syntyi lapsi lattialle. Kätilöt eivät valittaneet vaikka joutuivat siivoamaan jäljet. Taisivat hieman hävetä sillä nyt sai isäkin pöperöt ja palveltiin varsin auliisti.
Tärkeintä että olet läsnä ja välität vaimosi toiveet kätilöille. - jfjhfjf
synnytin 3 viikkoa sitten ja paras apu koko koitoksessa oli kyllä se oma mies joka piti kädestä ja piti seuraa, jutteli...ihan sellasta normi settiä. älkää miehet tunteko missään nimessä että ette voisi naistanne auttaa siinä tilanteessa! olkaa läsnä, niin naisella on turvallinen olo, ja se auttaa enemmän ku mitkään kipulääkkeet!
ilman puudutuksia olisin selvinny, ilman miestäni olin hajonnu sinne sairaalaan- apuvapapuva
Olen kesällä saamassa esikoistani ja näin naisena voin kertoa, että kyllä se minuakin jännittää, suorastaan pelottaa, se synnytys. Ja siksipä haluankin miehen ehdottomasti mukaan! Hän on kumppanini ja paras tukeni ja turvani uudessa, pelottavassa tilanteessa. Hänellekin se on uusi tilanne, mutta olemmehan muistakin koitoksista YHDESSÄ selvinneet. Tiedän ettei hän voi synnyttää puolestani vaan minä joudun kärsimään fyysiset kivut yms. yksin, mutta ilman hänen henkistä tukeaan ja läsnäoloaan en uskoisi edes selviytyväni.
- shovinisti1234
ja kysymyshän kuului että "Synnytys MIEHEN näkökulmasta"
- nuori neiti
shovinisti1234 kirjoitti:
ja kysymyshän kuului että "Synnytys MIEHEN näkökulmasta"
no jos naiset hiukan sivussa miehiä valistavat kannattaako sinne synnytykseen mennä mukaan,niin tuskin se ketään haittaa.moni kuitenkin miettii sitäkin kysymystä....
- hieno kokemus
Ei siinä ole mitään pahaa tai pelottavaa. Tottakai vuotoa on, mutta kyllä tosi míes verta kestää nähdä. Hienoin hetki on se, kun oma lapsi parkaisee ensimmäisen kerran, siinä kyynel on herkässä.
- ihmeellisiä
kiksejä siellä saanut. Mekaaninen suoritus. Kolme kertaa käyty. Ilokaasu on ihan jees. Emännän kannattaa käyttää kaikki kivunlievitykset mitä samaan rahaan saa. Kovista leikkimällä ei saa muuta kuin helvetin tuskat...eikä se ole sen arvoista.
- Sakarias
Itselleni on melkein joka kerta jäänyt se tunne, että ei siinä paljon voi tehdä, mutta vaimo vakuuttaa päinvastaista. Henkinen läsnäolo, vaimon kipuun eläytyminen ja kannustaminen on tärkeää. Selän hierominen aina supistusten aikana oli vaimolle suureksi avuksi. Sekin käy yllättävän raskaaksi, kun synnytys venyy, mutta on pientä verrattuna siihen, mitä vaimo kokee. Ja unohda kamera.
Ja kun se vauva on sitten siinä, niin ota se omaksesi. Ole mukana punnituksissa ja mittauksissa. Sinä olet se joka pesee vauvan ensimmäisen kerran, pukee ja pitää sylissä ja tuo äidin rinnalle. Et voi hoitaa äitiä juurikaan (pesut, mahdolliset ompelemiset), mutta vauvaa voit. Kätilö auttaa sinua siinä ja toinen kätilö hoitaa äidin.
Synnytys on muutaman tunnin tuska, mutta siitä alkaa yhteiselo vauvan kanssa, joka kestääkin sitten melkein koko loppuelämän. Mitä tiiviimmin olet siinä mukana heti ensi hetkistä alkaen, sitä parempi alku yhteiselle matkalle.
Kipu, tuska, pelko ja veri ovat luonnollisia asioita synnytyksessä. Niihin kannattaa varautua mutta niitä ei pidä pelätä. Ne nyt vaan kuuluvat asiaan. - loikoilla
omassa sohvassa ja katsella televisota. eipä siinä paljon verta tule. On se niin ihanaa nähdä kun oma pikkuinen tulee maailmaan. Kaikki käy paljon rauhallisemmin kuin elokuvissa
- pelkkänä korvana
Tapasin kerran baarissa mukavan "nuorenmiehen", jolla oli 8-vuotias poika edellisestä suhteesta. Hän alkoi sitten aamuyöstä huppelissa sohvalla vuodattamaan kauhutarinaa, kuinka kätilö oli pyytänyt katsomaan, kun pojan pää oli tullut näkyviin. Tämä mies oli ilmeisesti saanut pahemman luokan traumat tapauksesta ja katui syvästi, että oli koskaan poistunut rouvansa pääpuolelta.
Kun juttu jatkui vielä tyyliin "Sen tiukkuus ei koskaan palautunut takaisin" päätin heittää ukon pihalle.
Ihanaa, että täällä miehet ovat kertoneet onnellisia versioita iloisesta aiheesta :) Tsemppiä tulevalle isälle! - äiskä86
Nainen naputtelemassa sen minkä miehensä kasvoilta luki h-hetken koittaessa.
Esikoisen kohdalla kerroin jo hyvissä ajoin että supistelee ja ku 1 maissa yöllä totesin supistusten pahenevan herätin mieheni joka alkoi hössöttämään vaatetta päälleen ja varmistelin onko mulla kaikki ok yms. Sairaalaan hän ajoi ylinopeutta vaikkei mikään kiire olisi ollut. Sairaalassa oli niin kauan rauhallinen kunnes meni lapsivesi ja alkoi tuskien taival. Ekan kerran ku huusin rajuissa supistuksissa niin näin sillon mieheni panikoivan vaikka koitti sen kätkeä. Synnytyssalissa saatuani epiduraalin niin mieheni rauhottui hieman ja sit taas itse ulospusku tilanteessa huusin tuskaisena ja näin mieheni silmissä huolta, rakkautta ja sen että jos pystyisi niin kantais koko tuskan mun puolestani. Miehestä ei sinällään ollut apua koska en kestänyt kosketusta ollenkaan..kipu söteili niin voimakkaasti mutta henkisellä tasolla miehestäni oli enemmän apua ku voin ikinä hänelle sanoin kertoa. Toinen lapsemme syntyi runebergin päivänä tänä vuonna ja eipä ehtinyt isä synnytykseen mutta juuri samala sekunnilla ku poika nostettiin vatsalleni astui mieheni synnytyssaliin. - ja Ihana
Minulla on kokemusta kolmesta synnytyksestä "repsikan paikalta".
Ensimmäisen lapsen syntymä oli ihmeellisen auvoisa vaikka kesti 36(!) tuntia lapsiveden ulostulosta...
Silloin ei osannut pelästyä edes kun loppuvaiheessa vauvalta laski pulssi 50/min tasolle (tosi huono), oli napanuora kaulan ympärillä - ja synnytyshuone pölähti täyteen lääkäreitä ja kätilöitä jotka vetivät lapsen ulos imukupeilla. Mukana pyörinyt lääkis-opiskelija melkein pyörtyi kauhusta. Itse pysyin tiukasti rouvan pääpuolella ja yritin rauhoitella. Sain jopa itse pestä vastasyntyneen. Loppu hyvin,kaikki hyvin.
Vasta jälkeenpäin tuli mieleen että olisi voinut käydä tosi huonosti.
Toisen lapsen syntymä oli kaikkein helpoin, ei mitään komplikaatioita ja kesti n. 4 tuntia. Tämä kostatui tietenkin myöhemmässä vaiheessa koliikkina :-)
Kaikkein karmein oli kolmannen lapsen syntymä. Aluksi kaikki meni ihan hienosti, mutta lopulta "hirtti kiinni" - iso vauva ja napanuora kaulan ympärillä. Kätilöt tunasivat oikein tuelta ja lääkärit olivat jossain muualla. Vauva melkein kuoli, sai 3/10 pistettä. Aika vakavana oltiin molemmat kun vauva kiidätettiin elvytykseen heti syntymän jälkeen. Onneksi ei jäänyt mitään pysyviä vaurioita.
Eli synnytys itsessään voi olla kokemuksena todella rankka, kaikki ei välttämättä mene kuin valmennuselokuvissa. Asioiden puihin menoon ei kyllä pahemmin valmenneta.
Miehenä voi vain kuvitella että miltä naisesta tuntuu. Hyvä jos voi jotenkin olla avuksi siinä vaiheessa - vaikka vain ihan hiljaa ja pitää kädestä kiinni.
Parasta oli ehkä se kun sai vastasyntyneen kapaloituna syliin killittelemään. Sitä katsetta ei koskaan unohda.- sanoisin pari juttua
Hienoa että olet ollut mukana synnytyksessä. Tuosta kätilöiden tunaroinnista ja lääkäreiden poissaolosta haluaisin näin sivustaseuranneena sanoa sen verran, että lapsi ei kuole sen takia, että joku tyrii. Yllättävän moni raskaus päättyisi huonosti ilman sairaalaa ja sairaalan henkilökuntaa. Jos napanuora hirttää lapsen, siinä ei auttaisi mikään, lapsi menetettäisiin. Näin on ennenvanhaan tapahtunutkin, isoäitini menetti mm. 3 lasta ja omakin äitini menetti 2.
Koska meillä on hieno terveydenhoitojärjestelmä, vahingot saadaan minimoitua. Lääkärit ovat poissa koska heillä on töitä kädet täynnä. Kätilöt tekevät parhaansa, hekin ovat ihmisiä.
Hyvä juttu, että lapset syntyivät terveinä ja äiti voi hyvin. Halusin vaan sen verran selventää, että kukaan ulkopuolinen ei aiheuta komplikaatioita, vaan kaikki tekevät parhaansa sen mukaan mitä pystyy. Raskauksiin kuuluu aina riskejä, ja mikään taho maailmassa ei voi luvata että raskaus etenee ongelmitta ja että lapsi syntyy terveenä ja ajallaan. Se olisi myös hyvä huomioida kun lapsia alkaa haluamaan.
Tuossa aiemmin kirjoitettiin vapaiden synnytyssalien puutteesta. Joinakin päivinä vain sali tai kaksi on käytössä, joinakin päivinä kaikki alkavat synnyttää yhtäaikaa. Ei tarvita montaa vaikeaa synnytystä, jotta saadaan henkilökunnalle kiire. Kun salit loppuvat, alkavat prioriteetit. Eli ihmisten ja lasten hengen sekä terveyden optimaalinen turvaaminen. Vaikka ei se käytävällä odottelu varmasti ole herkkua, niin voi olla että siellä salissa on joku, jonka tilanne on vakavampi ja tarvitsee perusteellisempaa hoitoa tai esimerkiksi sektion?
En ole lääkäri enkä kätilö, mutta olen nähnyt synnytyssalien ym. toimintaa hyvin omakohtaisesti. :) - tähän väliin =(
sanoisin pari juttua kirjoitti:
Hienoa että olet ollut mukana synnytyksessä. Tuosta kätilöiden tunaroinnista ja lääkäreiden poissaolosta haluaisin näin sivustaseuranneena sanoa sen verran, että lapsi ei kuole sen takia, että joku tyrii. Yllättävän moni raskaus päättyisi huonosti ilman sairaalaa ja sairaalan henkilökuntaa. Jos napanuora hirttää lapsen, siinä ei auttaisi mikään, lapsi menetettäisiin. Näin on ennenvanhaan tapahtunutkin, isoäitini menetti mm. 3 lasta ja omakin äitini menetti 2.
Koska meillä on hieno terveydenhoitojärjestelmä, vahingot saadaan minimoitua. Lääkärit ovat poissa koska heillä on töitä kädet täynnä. Kätilöt tekevät parhaansa, hekin ovat ihmisiä.
Hyvä juttu, että lapset syntyivät terveinä ja äiti voi hyvin. Halusin vaan sen verran selventää, että kukaan ulkopuolinen ei aiheuta komplikaatioita, vaan kaikki tekevät parhaansa sen mukaan mitä pystyy. Raskauksiin kuuluu aina riskejä, ja mikään taho maailmassa ei voi luvata että raskaus etenee ongelmitta ja että lapsi syntyy terveenä ja ajallaan. Se olisi myös hyvä huomioida kun lapsia alkaa haluamaan.
Tuossa aiemmin kirjoitettiin vapaiden synnytyssalien puutteesta. Joinakin päivinä vain sali tai kaksi on käytössä, joinakin päivinä kaikki alkavat synnyttää yhtäaikaa. Ei tarvita montaa vaikeaa synnytystä, jotta saadaan henkilökunnalle kiire. Kun salit loppuvat, alkavat prioriteetit. Eli ihmisten ja lasten hengen sekä terveyden optimaalinen turvaaminen. Vaikka ei se käytävällä odottelu varmasti ole herkkua, niin voi olla että siellä salissa on joku, jonka tilanne on vakavampi ja tarvitsee perusteellisempaa hoitoa tai esimerkiksi sektion?
En ole lääkäri enkä kätilö, mutta olen nähnyt synnytyssalien ym. toimintaa hyvin omakohtaisesti. :)KYLLÄ LAPSIA KUOLEEKIN SEN VUOKSI, ETTÄ JOKU TYRII =(
Sen takia sinne sairaalaan mennään, että siellä saadaan apua, jos kaikki ei mene niin kuin pitäisi, ja jos ei ammattitaito tai henkilökunta riitä siihen avun saantiin, jos/kun se pystyttäisi antamaan, niin se oon tyrimistä, ja joskus sillä on huonot seuraukset =( - ja Ihana
sanoisin pari juttua kirjoitti:
Hienoa että olet ollut mukana synnytyksessä. Tuosta kätilöiden tunaroinnista ja lääkäreiden poissaolosta haluaisin näin sivustaseuranneena sanoa sen verran, että lapsi ei kuole sen takia, että joku tyrii. Yllättävän moni raskaus päättyisi huonosti ilman sairaalaa ja sairaalan henkilökuntaa. Jos napanuora hirttää lapsen, siinä ei auttaisi mikään, lapsi menetettäisiin. Näin on ennenvanhaan tapahtunutkin, isoäitini menetti mm. 3 lasta ja omakin äitini menetti 2.
Koska meillä on hieno terveydenhoitojärjestelmä, vahingot saadaan minimoitua. Lääkärit ovat poissa koska heillä on töitä kädet täynnä. Kätilöt tekevät parhaansa, hekin ovat ihmisiä.
Hyvä juttu, että lapset syntyivät terveinä ja äiti voi hyvin. Halusin vaan sen verran selventää, että kukaan ulkopuolinen ei aiheuta komplikaatioita, vaan kaikki tekevät parhaansa sen mukaan mitä pystyy. Raskauksiin kuuluu aina riskejä, ja mikään taho maailmassa ei voi luvata että raskaus etenee ongelmitta ja että lapsi syntyy terveenä ja ajallaan. Se olisi myös hyvä huomioida kun lapsia alkaa haluamaan.
Tuossa aiemmin kirjoitettiin vapaiden synnytyssalien puutteesta. Joinakin päivinä vain sali tai kaksi on käytössä, joinakin päivinä kaikki alkavat synnyttää yhtäaikaa. Ei tarvita montaa vaikeaa synnytystä, jotta saadaan henkilökunnalle kiire. Kun salit loppuvat, alkavat prioriteetit. Eli ihmisten ja lasten hengen sekä terveyden optimaalinen turvaaminen. Vaikka ei se käytävällä odottelu varmasti ole herkkua, niin voi olla että siellä salissa on joku, jonka tilanne on vakavampi ja tarvitsee perusteellisempaa hoitoa tai esimerkiksi sektion?
En ole lääkäri enkä kätilö, mutta olen nähnyt synnytyssalien ym. toimintaa hyvin omakohtaisesti. :)Totta, ennenvanhaan kaikki oli toisin. Ilman nykyaikaista hoitoa olisin jo lapseton leskimies - tai sitten olisi toinen tai kolmas vaimo menossa ja 10 lasta :-)
Sitä en allekirjoita että kaikki menee aina optimaalisella tavalla, joku tyrii aina jotain. Onneksi ei kuitenkaan kohtalokkain seurauksin - useimmiten.
Esim. ensimmäinen synnytys oli täysi fiasko sen suhteen että "katottiin" sen sijaan että olisi käynnistetty synnytys ajoissa.
Kun on valvonut pari vuorokautta ja alkaa tulehdusarvot kohota ja lapsen pulssi heiketä, on useimpien maallikkojen mielestä odotettu liian kauan. Tottakai synnytysosaston kaikkitietävät tädit ovat eri mieltä ja pelaavaat mieluummin keskenään pasianssia kuin nostavat peränsä penkistä katsomaan että joko se nuori ensisynnyttäjä on pyörtynyt väsymyksestä.
Kaikenkaikkiaan sinuntyyppisesi vanhat ja kaikkitietävät tädit ovat kaikein ärsyttävimpiä synnyttävien naisten mielestä. Etukäteen kerrotaan että kyllä kaikki menee hyvin, sitten kun jokun menee pieleen, sanotaan että mitä itket, et olsi hankkiutunut raskaaksi jos kerran on noin kamalaa. Pesukoneet ja kaikki, kyllä ennen oli paljon vaikeampaa. - Aina löytyy mielipide
ja Ihana kirjoitti:
Totta, ennenvanhaan kaikki oli toisin. Ilman nykyaikaista hoitoa olisin jo lapseton leskimies - tai sitten olisi toinen tai kolmas vaimo menossa ja 10 lasta :-)
Sitä en allekirjoita että kaikki menee aina optimaalisella tavalla, joku tyrii aina jotain. Onneksi ei kuitenkaan kohtalokkain seurauksin - useimmiten.
Esim. ensimmäinen synnytys oli täysi fiasko sen suhteen että "katottiin" sen sijaan että olisi käynnistetty synnytys ajoissa.
Kun on valvonut pari vuorokautta ja alkaa tulehdusarvot kohota ja lapsen pulssi heiketä, on useimpien maallikkojen mielestä odotettu liian kauan. Tottakai synnytysosaston kaikkitietävät tädit ovat eri mieltä ja pelaavaat mieluummin keskenään pasianssia kuin nostavat peränsä penkistä katsomaan että joko se nuori ensisynnyttäjä on pyörtynyt väsymyksestä.
Kaikenkaikkiaan sinuntyyppisesi vanhat ja kaikkitietävät tädit ovat kaikein ärsyttävimpiä synnyttävien naisten mielestä. Etukäteen kerrotaan että kyllä kaikki menee hyvin, sitten kun jokun menee pieleen, sanotaan että mitä itket, et olsi hankkiutunut raskaaksi jos kerran on noin kamalaa. Pesukoneet ja kaikki, kyllä ennen oli paljon vaikeampaa.Sopii sitten syyttää laitoshoidon huonoutta ja henkilökuntaa jotka pelaa pasianssia. Joo, varmaan... Meneehän tää homma nykyään sillä tavalla, että aina pitää olla joku jota voi syyttää jos homma ei menekään oikein tässä maailmassa. Jospa se syyttely tekee olosta helpompaa. Ihme että uskaltaa enää tehdä enempää kersoja kun on noin huonolla tolalla toi sairaalahoito!
Sovitaan vaikka sitten niin, että heidän vika jos lapselle tai äidille sattuu mitään. Heidät voi haukkua ja yrittää pilata heidän elämänsä siksi että ovat laiskoja ja ammattitaidottomia.
Mitähän oikein teet itse työksesi? Ottaisitko itse vastuun ihmiselämästä oman ammattitaitosi puitteissa? Vai oletko niitä jotka pelaa varman päälle ja tekee teknistä työtä? Ja syyttää niitä, jotka ovat valinneet riskejä täynnä olevan terveydenhoitoalan...
En ole täti. Ja muakin saa syyttää jos jokin menee pieleen, jospa se tuo paremman mielen sinulle. Itse näen asiat vähän eri kantilta, sieltä henkilökunnan puolelta, voin sanoa ettei siellä pelata pasianssia! Myös sen voin sanoa, että monella pojulla jotka sinne tulee on ruusunpunaiset kuvitelmat miten vauva tuodaan heille terveenä ja täydellisenä, ilman komplikaatioita, suoraan syliin ja siitä elämä urkenee. Ja jos joku, kuten ihmiselimistön toimintahäiriö, rohkenee muuttaa suunnitelmia, niin ainahan voi syyttää ja haukkua henkilökuntaa. - Ja Kypsä
Aina löytyy mielipide kirjoitti:
Sopii sitten syyttää laitoshoidon huonoutta ja henkilökuntaa jotka pelaa pasianssia. Joo, varmaan... Meneehän tää homma nykyään sillä tavalla, että aina pitää olla joku jota voi syyttää jos homma ei menekään oikein tässä maailmassa. Jospa se syyttely tekee olosta helpompaa. Ihme että uskaltaa enää tehdä enempää kersoja kun on noin huonolla tolalla toi sairaalahoito!
Sovitaan vaikka sitten niin, että heidän vika jos lapselle tai äidille sattuu mitään. Heidät voi haukkua ja yrittää pilata heidän elämänsä siksi että ovat laiskoja ja ammattitaidottomia.
Mitähän oikein teet itse työksesi? Ottaisitko itse vastuun ihmiselämästä oman ammattitaitosi puitteissa? Vai oletko niitä jotka pelaa varman päälle ja tekee teknistä työtä? Ja syyttää niitä, jotka ovat valinneet riskejä täynnä olevan terveydenhoitoalan...
En ole täti. Ja muakin saa syyttää jos jokin menee pieleen, jospa se tuo paremman mielen sinulle. Itse näen asiat vähän eri kantilta, sieltä henkilökunnan puolelta, voin sanoa ettei siellä pelata pasianssia! Myös sen voin sanoa, että monella pojulla jotka sinne tulee on ruusunpunaiset kuvitelmat miten vauva tuodaan heille terveenä ja täydellisenä, ilman komplikaatioita, suoraan syliin ja siitä elämä urkenee. Ja jos joku, kuten ihmiselimistön toimintahäiriö, rohkenee muuttaa suunnitelmia, niin ainahan voi syyttää ja haukkua henkilökuntaa.MOT.
Olen todellakin teknisellä alalla ja tekee kipeää katsoa miten typerästi hommat on organisoitu sairaalassa.
Harvinaisen usein henkilökunnan asenne on sitä luokkaa että sietäisi potkaista perseelle. Toki poikkeuksiakin löytyy. Valitettavasti vaan "asiakkaat" ovat altavastaajia ja kritiikki on turhaa. Sen varmaan olet itsekin huomannut ettei korppi korpin silmää noki...
Ja kyllä, hoitaja todellakin pelasi pasianssia koneella, täytti ristikkoja, juoruili toisten hoitajien kanssa jne. Teki siis kaikkea muuta kuin sitä mitä pitäisi - eli huolehti potilaiden hyvinoinnista. Vai eikö se kuulu toimenkuvaan?
Jos omalla laiskuudellaan ja epäpätevyydellään aiheuttaa toiselle vahingon, silloin sietääkin saada kuraa niskaan. Kyse ei ole kostonhimosta vaan siitä että alalta saadaan sinne soveltumattomat pois.
Miksi muuten alat v*ttuilla jostain ruusunpunaisista unelmista? Kritiikkini kohdistuu sairaalan henkilökunnan asenteeseen ja yleisiin organisoinnin ongelmiin. Minkä sille voi jos on komplikaatioita sairaalaan tullessa, mutta sille pitäisi voida tehdä jotain ettei niitä synny lisää sairaalassa. - hoitsu-66
Aina löytyy mielipide kirjoitti:
Sopii sitten syyttää laitoshoidon huonoutta ja henkilökuntaa jotka pelaa pasianssia. Joo, varmaan... Meneehän tää homma nykyään sillä tavalla, että aina pitää olla joku jota voi syyttää jos homma ei menekään oikein tässä maailmassa. Jospa se syyttely tekee olosta helpompaa. Ihme että uskaltaa enää tehdä enempää kersoja kun on noin huonolla tolalla toi sairaalahoito!
Sovitaan vaikka sitten niin, että heidän vika jos lapselle tai äidille sattuu mitään. Heidät voi haukkua ja yrittää pilata heidän elämänsä siksi että ovat laiskoja ja ammattitaidottomia.
Mitähän oikein teet itse työksesi? Ottaisitko itse vastuun ihmiselämästä oman ammattitaitosi puitteissa? Vai oletko niitä jotka pelaa varman päälle ja tekee teknistä työtä? Ja syyttää niitä, jotka ovat valinneet riskejä täynnä olevan terveydenhoitoalan...
En ole täti. Ja muakin saa syyttää jos jokin menee pieleen, jospa se tuo paremman mielen sinulle. Itse näen asiat vähän eri kantilta, sieltä henkilökunnan puolelta, voin sanoa ettei siellä pelata pasianssia! Myös sen voin sanoa, että monella pojulla jotka sinne tulee on ruusunpunaiset kuvitelmat miten vauva tuodaan heille terveenä ja täydellisenä, ilman komplikaatioita, suoraan syliin ja siitä elämä urkenee. Ja jos joku, kuten ihmiselimistön toimintahäiriö, rohkenee muuttaa suunnitelmia, niin ainahan voi syyttää ja haukkua henkilökuntaa....kotonakin synnyttää jos ei suomalaiset sairaalaolot kelpaa. Meillä lapsi- ja äitikuolleisuus maailman alhaisinta tasoa!
- Lääkäri
hoitsu-66 kirjoitti:
...kotonakin synnyttää jos ei suomalaiset sairaalaolot kelpaa. Meillä lapsi- ja äitikuolleisuus maailman alhaisinta tasoa!
Kiva kommentti hoitsu-66!
Meilllä äiti- ja lapsikuolleissus pitää myös olla alhaisinta tasoa koulutukseen ja hyvinvointivaltion koulutukseen nähden! (Ps. koulutus on lähes ilmaista Suomessa)
Vai mitä?
.
- ehkä joskus sitten..
Anteeksi että tungen naisellisen nokkani tähän keskusteluun, mutta tuli vaan jotenkin tippa linssiin kun luin noita juttuja, oma käsitykseni suurimmasta osasta tavallisista miehistä on, että miehet ovat yleensä sulkeutuneita ja hiljaisia, ja mistään "ämmien" jutuista ei puhuta julkisesti. Tätä oli niin mukava lukea.
Minä olen salaisesti RAIVOISSANI miehelleni nyt jo, vaikkei meillä ole vielä lapsia, sillä mieheni on jo ilmoittanut (olin ylläriraskaana mutta sain keskenmenon niin tuli asia yleensä edes puheeksi) että hän ei sitten IKINÄ tule saliin mukaan.
En tiedä syytä, mies on aika kova luu eikä pelkää työtä, kipua tai verta, mutta tuntuu että henkisesti tuolla pääpuolella on jokin ruuvi tai mutteri kadonnut aikoja sitten. Mies ei ole ikinä ollut huolissaan puolestani, ei osoittanut myötätuntoa, ei edes silloin kun sain selkääni ulkopuolisena yökerhon narikassa ja jouduin tikattavaksi sairaalaan.
Raivostuttaa se, etten tule saamaan miestä mukaan, silloin tulee varmaankin sellainen olo että lapsi on "vain mun", kun toinen ei halua todistaa syntymää. Aikoinani jopa itkin yksin asian taki, mutta olen sittemmin vakaasti päättänyt, että aion pakottaa miehen sitten mukaan. Se on miehen kannalta ikävää, mutta koska HÄN on se, joka niitä lapsia haluaa, hän saa myös luvan tulla mukaan koska minä haluan, ei sinne reisien väliin tarvitse tiirailla, paikallaolo riittää.
Ikävää, mutta joudun luultavasti painostamaan häntä hänen oman äitinsä kautta, ainoa ihminen jota hän "tottelee". Saas nähdä millainen iso riita tästäkin vielä joskus tulee, sillä suhtaudun tähän vakavasti. Jos kaikki muu ei menisi niin hyvin, tämä voisi melkein olla syy vaihtaa miestä vähän sympaattisempaan malliin.- Sakarias
Ymmärrettävää, että olet huolissasi miehesi asenteesta. Vähän niinkuin hän ei olisi kasvanut oikein aikuiseksi: kyllä kovista pystyy näytelemään kuka vaan, mutta kun kysymys on tosielämän haasteista ja toisen tukemisesta, niin se onkin jo vaativampi juttu. Siittäjiä on baarit pullollaan, mutta isäksi kasvavia miehiä on paljon harvemmassa.
Ehkä sinun pitää lähestyä asiaa siitä näkökulmasta, että SINÄ tarvitset miestä tueksesi synnytyssaliin - hän ei tule sinne yleisöksi. Ja teidän lapsenne haluaa, että sillä on kaksi rakastavaa vanhempaa heti alusta lähtien. - hirvittävää
Ole ihan avoimesti raivoissasi. Luuletko, että tuo mies tulee olemaan sinun parisi myötä ja vastoinkäymisissä kymmeniä vuosia, jos ei oman lapsensa syntymässä halua olla mukana ja vielä noilla perusteilla... tulet tarvitsemaan paljon tukea muilta ihmisiltä, jos tuon miehen kanssa teet lapsia. Jäät täysin yksin.
- Sinun parasta ajattelen.
Kannattaako tuollaiseen mieheen tuhlata aikaa? Meillä on yksi elämä annettu ja varsinkin lapsen syntymän jälkeen oman miehen EMPAATTINEN TUKI auttaa jaksamaan. Voit ihan hyvin itse löytää tuollaisen miehen, joiden tekstejä ylempää luit!!! ARVOSTA ITSEÄSI NAINEN!!!!!!!!
- ja yksi tyttö
olin jo kahden lapsen isä ennen kuin nykyinen vaimoni oli ensi synnyttäjänä. oli selvää että lähden mukaan, molemmat haluttiin niin. synnytys käynnistettiin ja oli kivulias. olin pelkkä tuki ja turva, en voinut tehdä mitään. vaimo oli niin tuskissa ettei muista synnytyksestä mitään. jälkeenpäin on sanonut että oli tosi hyvä juttu että olin mukana. viimeisen lapsen syntymä oli sitten molemmille tuttu kokemus. se meni hyvin ja jopa hymyssä suin ja huumoriakin heitettiin. edelleen vaimo on sitä mieltä että olin hälle paras tuki ja turva. itse koen olleen tärkeää että sain olla mukana. tupakoitsijana voin sanoa että ottakaa tarpeeksi röökiä mukaan ja evästä ja juotavaakin, varsinkin jos on eka synnytys. siellä voi todella kestää...
- neljä lasta
Meillä on ollut matkassa monenlaista, vertakin on vuotanut välillä niin että minut käskettiin vauvan kanssa osastolle siksi aikaa kun vaimon verenvuotoa ruvettiin tyrehdyttämään.
Pahinta siinä on kyllä se että joutuu vaan vierestä katsomaan kun toinen kärsii ja tekee työn.
Siskon mies oli kylläkin lähtenyt kuulemma pois salista kun ei pystynyt olemaan siellä, hieno tuki ja turva sekin. - toisessa huoneessa
Mulla 2 lasta ja molemmilla kerroilla olen ollut sairaalassa,mutta odotus huoneessa.Sitten kun lapsi on syntynyt olen mennyt katsomaan lasta ja äitiä.Ei siellä ole miehestä mitään apua.Kautta aikojen miehet ovat odottaneen ulkopuolella ja vasta kun synnytys ohi niin menneet lastaan ja lasten äitiä katsomaan.
- Nainen 1981
Aika itsekästä tuollainen ajattelu. En ikinä hyväksyisi omalta mieheltäni. Tottakai miehen pitää olla tukena ja turvana synnytyksessä.
- seikku
just niin ukot pois synnytys salista , ei siellä yleisöä tarvita , henkilökunta hoitaa asiat hienosti ammatti taidolla ! Odottakoon muualla , 5 lapsen äitinä en ikinä päästäisi miestäni siihen tilaisuuteen !!!
- valoholisti
vastaus:kuten täällä monet miehet (ja naiset) ovat todenneet,mies on suuri tuki ja turva synnyttävälle naiselle.joku(nainen)täällä jopa sanoi että ilman kipulääkkeitä olisi pärjännyt mutta ei ilman miestään.
- s-ade
..enemmän se, että tekisi homman eteen ITSE enemmän, eikä roikkuisi miehen käsipuolessa. Toki hyvän miehen läsnäolo ja tuki rauhoittaa, mutta synnytys nyt vaan on naisen homma. Se vaatii keskittymistä, sisäänpäinkääntymistä.
Kannattaa harjoitella etukäteen kehonsa rentouttamista, joka päivä. Sitten kun supistukset alkavat olla kivuliaita, niistä selviää parhaiten, kun ei "pistä hanttiin", kuuntelee ja myötäilee omaa kehoaan, keskittyy rentoutumiseen ja hengittämiseen. Minua ainakin häiritsi, jos mies vain sanoikin jotain juuri silloin (kolme synnytystä miehen kanssa takana).
Miehen on pysyttävä taustalla, mestaroimaan ei pidä ruveta. Sellaisen karkottaisin äkkiä. Naisesi hoitaa omaa, luonnonmukaista tehtäväänsä. Se on hienoa, jos voit olla läsnä juuri sen verran kun tarvitaan. - todella
s-ade kirjoitti:
..enemmän se, että tekisi homman eteen ITSE enemmän, eikä roikkuisi miehen käsipuolessa. Toki hyvän miehen läsnäolo ja tuki rauhoittaa, mutta synnytys nyt vaan on naisen homma. Se vaatii keskittymistä, sisäänpäinkääntymistä.
Kannattaa harjoitella etukäteen kehonsa rentouttamista, joka päivä. Sitten kun supistukset alkavat olla kivuliaita, niistä selviää parhaiten, kun ei "pistä hanttiin", kuuntelee ja myötäilee omaa kehoaan, keskittyy rentoutumiseen ja hengittämiseen. Minua ainakin häiritsi, jos mies vain sanoikin jotain juuri silloin (kolme synnytystä miehen kanssa takana).
Miehen on pysyttävä taustalla, mestaroimaan ei pidä ruveta. Sellaisen karkottaisin äkkiä. Naisesi hoitaa omaa, luonnonmukaista tehtäväänsä. Se on hienoa, jos voit olla läsnä juuri sen verran kun tarvitaan.kiitollinen että mieheni oli mukana synnytyksessä. Kuten edellinen sanoikin mestaroimaan ei pidä ryhtyä! Voi tulla tiukkaa sanaa, jos toinen yrittää neuvoa aavistamatta millaista kipua vaimo koittaa sietää. Kätilöistä ei itselläni ollut kyllä mitään tukea, tiuskivat yön tunteina väsyneinä kun yritin asiallisesti kysellä. Onneksi mies oli läsnä, oli joku johon nojata!
- tuki??
Nainen 1981 kirjoitti:
Aika itsekästä tuollainen ajattelu. En ikinä hyväksyisi omalta mieheltäni. Tottakai miehen pitää olla tukena ja turvana synnytyksessä.
Kokemuksesta voin sanoa, että rakkaus voi loppua synnytykseen! Minun mies oli synnytyksessä mukana ja keskittyi akujen lukemiseen. Tuskin huomasi koko synnytystä. Ja huom! kyseessä kuitenkin ihan täysin järkevä ihminen, mutta tunnekylmä kuin kuollut kala.
- sori et änkesin...
Ymmärrän hyvin näkemyksesi vaikka olen nainen. Olen synnyttänyt kerran, ilman ketään muita kuin paikalla olleet kätilöt ja lääkärit, enkä olisi ketään muita sinne kaivannutkaan. Mies ei tarjoutunut lähtemään mukaan ja hyvä niin, koska olisi tuntunut kurjalta sanoa että kiitos vain, mutta älä tule.
Olen kai vanhanaikainen, kun koen että synnytyssali ei ole miehen paikka. Eikä siellä olisi ollut mitään tehtävääkään. En ole sen tyyppinen ihminen joka kaipaa kädestä pitelyä synnytyksessä tai muutakaan seurustelua. Kätilö kävi välillä tarkastamassa miten sujuu, toi juomaa jne., ja muun ajan keskityin itse asiaan ja kipulääkitystä saatuani lepäsinkin ihan tyytyväisenä siihen, että huoneessa oli rauhallista. Isä kävi vasta katsomassa meitä myöhemmin vuodeosastolla. Hyvä näin.
Meitä on moneksi. Älkää isät pahastuko hirveästi, jos jonkun kohdalle osuu tämmöinen synnyttäjä kuin minä. Ei se ole henkilökohtaista hylkäämistä, vaan osa meistä (vähemmistö kai nykyisin kuitenkin?) haluaa synnyttää ilman läheisiä samassa huoneessa. Olen menossa pian synnyttämään toisen kerran ja tehdään samalla tavalla kuin viimeksi. - nainen -77
Olen täsmälleen samaa mieltä kirjoittajan "toisessa huoneessa" kanssa. Synnytin ensimmäisen lapsen omasta tahdostani ilman että mukana oli muita kuin sairaalan henkilökuntaa. Näin aion tehdä toisenkin lapsen kanssa. Se aika koittaakin tässä muutaman viikon sisällä.
Ajatus miehestä tai ylipäänsä kenestäkään "ulkopuolisesta" (lue: muista kuin kätilöistä ja lääkäristä) mukana synnytyksessä tuntui etukäteen vain kiusalliselta, joten olin kiitollinen kun lapsen isä ei tupannut mukaan.
En kaivannut siellä itse tilanteessa miestä tai muutakaan ylimääräistä tukihenkilöä. Päätös oli ainakin minulle oikea. Oli mukava saada olla synnytyksen aikana yksin rauhassa hämärretyssä huoneessa, missä kätilö kävi välillä tarkastamassa tilanteen ja toi kerran jotain juomaa. Oma keskittyminen oli niin täysin siinä synnytyksessä että joku muu olisi ollut siellä minun näkökulmastani vain kiusallinen häiriötekijä.
Olen tottakai nykyaikana ajatuksineni vähän vanhanaikainen, kun olen sitä mieltä että miehen paikka ei välttämättä ole siellä synnytyssalissa, vaikka kuulemma yli 90 % isistä onkin nykyisin siellä mukana. Ei miehen paikka ole ainakaan minun synnytyksissäni. Olisi kurja tuntea olonsa synnytyksen aikana "tukihenkilön" läsnäolon takia epämukavaksi, jos ei kerran sellaista siellä yhtään kaipaa. Minä ainakin joutuisin kieltämään miestä tulemasta, jos mies sinne haluaisi, joten hyvä että omalle kohdalle osui mies joka ei sinne hingukaan. Osastolla saa sitten käydä katsomassa ihan vapaasti.
Eli ei se mene aina niin, että nainen suuttuu siitä että mies ei halua mukaan synnytykseen. Meitä on moneksi. Kaikki naisetkaan eivät halua että mies on siellä mukana. Yllättikö?
Sori että änkesin naisena mukaan tämän verran tähän keskusteluun, mutta halusin tuoda esiin senkin näkökulman, että emme me kaikki naiset ole samasta puusta ja edellytä, että kyllä miehen on oltava myös siellä synnytyssalissa. Kaikki meistäkään eivät pidä koko ajatuksesta. - Otan osaa
tuki?? kirjoitti:
Kokemuksesta voin sanoa, että rakkaus voi loppua synnytykseen! Minun mies oli synnytyksessä mukana ja keskittyi akujen lukemiseen. Tuskin huomasi koko synnytystä. Ja huom! kyseessä kuitenkin ihan täysin järkevä ihminen, mutta tunnekylmä kuin kuollut kala.
Kyllähän sen niin on, että vaikeissa tilanteissa parisuhde punnitaan. Jos ei empatiaa heru edes synnytyksessä naiselle, joka synnyttää miehelle lapsia, niin ei sellainen ole mies eikä mikään. Synnyttävä nainen tarvitsee henkistä tukea pelottavassa tilanteessa.
- joku.?.
vaimoni leikattiin tuolloin.mutta tavallisesti synnytys ei ole helppoa eikä varmaan isällekkään..niin ja onneksi olkoon .oma lapsemme on nyt 6päivää vanha ja poika tuli..tsemppistä..
- jaloissa pyörimässä
Turhanpäiväistä hommaa on miesten istuskella siellä, ainakaan kovin monesti. Kätilö hoitaa synnytyksen, ja mies on siellä vähän niinkuin naiselle juttukaverina h-hetkeä odotellessa. Henkisenä tukena ja seurana?
Kolmasti oon ollut hommassa mukana. Sellaisia 20 tunnin synnytyksiä on ollut kaikki. Oli aika pitkästyttäviä aikoja istua lattialla kuluttamassa aikaa. Eka reissu oli ihan mielenkiintoinen kokemus mutta kahdessa viimeisessä tuli sellainen vähän turha olo että mihin minua tässä tarvitaan? Toimittamaan juttukaverin virkaa lähinnä, jos ei ole kerenny kotosalla vielä juttelemaan.- oliko mun synnytys
vain erittäin kivulias, mutta en kyllä pystyny puhumaan mitään sen jälkeen kun sairaalaan päästiin ja siitä vielä melki 10 tuntia ennen ponnistamista.. jos piti johonki vastata niin lyhyesti supistusten välillä (jota tuli tosi tiheeseen alun alkaenki, kerkes henkee vetämään ja tirauttaa siinä todella epätoivoisia kyyneliä ja taas uus..) ja epiduraalia pystyin lopuksi huutamaan, samoin tivaamaan et millon se tulee. en olisi ikimaailmassa pärjänny ilman puudutusta, en, ennemmin se ukko vaan pois jos jommastakummasta olis pitäny valita :D
sit toki ku puudutus tuli niin helpotti ja sit olis voinu vaikka jutustellakki mut olin aika poikki sen kaiken tuskan jälkeen et ei pystyny sanomaan mitää. siinä vaiheessa oli vasta 3cm auki ja sit yhtäkkiä aukes loput ku epiduraali tuli, ihan tunti meni. mun olotila ilmeisesti vaikutti siihen ettei auennu, kun sai rentoutua puudutuksen ansiosta niin het autto. ja enemmän mä luotin kyllä niihin kätilöihin synnytyksen osilta ja kaipasin heidän tukea ja tietoa, ei miehellä siinä paljon tehny.. lähinnä ärsytti jos mies sano jotain tyyliin "kyllä sä jaksat" tai "eihän tää oo homma eikä mikää" jeps..no hyvä se on sanoo ku voi olla varma ettei ite joudu samaan tilanteeseen ja ku vielä tuntu et ei jaksa enää yhtää ja jopa itsemurha siinä kävi mielessä. muuten en omaa itsetuhoisia ajatuksia toki, mutta sattu niin perkeleesti että olis halunnu vaan jollain lopettaa ne kivut eikä ajatus oikein juossu kovin selkeesti.
no, siinä mieles on hyvä että mies on mukana, kun siinä joutuu kuitenki olla aika paljon yksin, siis että kätilö ei oo paikkeilla. välillä aina käy joku tsekkaamas. mulla meinas taju lähtee monta kertaa et oli hyvä että joku oli siinä kokoajan kattomas että mä oon ok. ja painaa vaikka nappia mun puolesta.
joo okei tää oli miehille mut oli vaan ihan pakko kommentoida..
- mies 25 vee
Pahinta oli välilihan leikkaus jotta ensimmäinen lapsi mahtu syntyy, se kuvotti ja sen ajatteleminen kuvotti kauan synnytyksen jälkeen. Muuten ei ollu mitenkään kauhea kokemus vaikka saman kokeneet miehet pelottelivat jotta taju voi lähtee tms ja niin oli yhelle tutulle käynyki. Mutta ehdottomasti kannattaa mennä mukaan!
- INRI
kokemus x2. Kiitos Jeesukselle molemmat kerrat meni suhtkoht hyvin. Eka kerta täystyöpäivä ja vähän ylikin ja toisella kerralla tunteroinen. Sykähdyttävä kokemus oli seistä eka kerralla ne tunnit vaimon pääpuolessa, kun ei sitä veristä mössöä olis viittiny katsoakaan. Toka kerralla kaikki kävi niin nopeesti, et en ehtiny ku jonku aikaa pitää vaimon kädestä kiinni niin tyttövauva oli pian "maailman riepoiteltavana". Suosittelen tulevat isät, kunnon kuntotesti ja avuton tila, kun ei itse voi olla kuin henkisenä tukena. Jumalan siunausta kaikille perheille...
- tuore_isä
Joo, olin mukana synnytyksessä kuten hyvän ja nykyaikaisen isän kuuluukin. Olin jo kuitenkin etukäteen tehnyt selväksi etten aio katsella vaimoni alapäätä synnytyksen aikana, näky voi kuulemma tappaa halut vuosiksi.. Vaimon mielestä OK, mutta huomasin että henkilökunnan asenne päätökseeni oli ikävän tuomitseva kun en ollut halukas todistamaan syntymän ihmettä. Kätilö ja hoitsut pitivät mua ihan täys hirviönä mutta so what.. Joka tapauksessa synnytys sujui hyvin ja meillä on nyt ihana pieni. En koe jääneeni mistään paitsi kun en nähnyt vauvamme puskevan ulos rouvan värkistä.
- Nellien
Mieheni oli mukana, koska välttämättä halusi. Minä en halunnut. Sanoin, että voi olla odotteluajan ja heti kun lapsi on syntynyt, mutta siloin kun olen tosi kipeä en halua häntä siihen säpisemään.
Ei sitten lähtenyt ja unohti vielä pitää mun puolia, oli vissiin sitä mieltä et lääkäri tietää mitä tekee, ei tiennyt. kätilö huuti sen ulos, kun melkein valmista synnytystä tuli soirkkimaan muuten vaan. kipulääkettä vauhditusta olis työntäny muhun väkisin, mut sanoin, et jos pistää mua neulalla potkaisen pään irti. Olisin myös potkaissut, niin vihainen olin. Miehen tehtävä se olis ollu pitää mun puolia, kun ei meinannut snt tulla suusta ulos. Mutta ei, vätysteli vaan, että "ei tässä mitään, kyllä lääkärit tietää..."
Siis mitään hätää ei ollut mulla eikä vauvalla.
Niin että, jos sinne meette, niin olkaa sen äidin puolella! Itse en halunnut miestäni aikoihin, enkä oikein vieläkään. kyllä luotto meni aikalailla kokonaan ja aikaakin jo mennyt pari vuotta. Olis ollut parempi, et ei olis tullut.- Taidatpa olla
muutenkin aika kärttynen akka luonteeltas. Ei varmaan mieheskään halua sinun kanssasi enää lapsia lisää. Sitä paitsi kyllä ne lääkärit yleensä tietää mitä ovat tekemässä, eikä kehenkään väkisin kipulääkettä laiteta.
Ehkä olis parempi tuolla asenteella synnyttää yksin kotona, niin ketään ei tule sorkkimaan synnytystäsi ja saat synnyttää rauhassa.
- henkinen tuki
Ei kai haittaa, vaikka vastaan tänne naisena. Jotkut tuntuvat miettivän osallistuako ollenkaan, ja siihen vaikuttaa tietenkin kummankin toive. Itse olisin kokenut hylkäämisenä, jos mies ei olisi tullut synnytykseen mukaan. Onhan kysymyksessä yhteinen hanke ja kummankin lapsi, miksi sitä ei myös otettaisi yhdessä vastaan tähän maailmaan. Mielestäni ei tarvitse ajatella että isä ei kuitenkaan osaa tehdä siinä mitään. Ei tarvitsekaan tehdä mitään muuta kuin olla henkisenä tukena. On valtava merkitys, että siellä ollaan yhdessä ja kaikki tilanteeseen liittyvä pelko ja hätä jaetaan yhdessä. Yksin vieraiden ihmisten hoidettavana on turvatonta ja voi tulla paniikki, oman kumppanin kanssa jaksaa ja kestää paremmin.
En pitänyt tarpeellisena kädestä pitämistä, hieromista tai fyysistä kosketusta, koska kovissa kivuissa kosketuskin voi olla liikaa. Neuvominenkin on siinä turhaa, kun luonto tekee mitä tekee. Mutta se että toinen on mukana ja tilannetta jaetaan yhdessä on tärkeää. Välissä voi olla pitkää kärsivällisyyttä vaativaa supistusten odotteluakin. Myös turvallisuus siitä että mies hälyyttää tarvittaessa apua, on tärkeä pointti.
Kyllähän kivun ja veren näkeminen voi olla rankkaa, mutta ehkä rauhottaa tieto että nainen kyllä palautuu ennalleen yllättävänkin pian. Synnytyksen ei todellakaan tarvitse muuttaa tulevaa parisuhdetta/seksiä mitenkään huonommaksi, ja ehkä vahva yhteinen kokemus vain lujittaa sitä.- Henkistä tukea
Itse taas toivoin kyllä jonkinmoista tukea. Kivut oli kovat kun jouduimme odottelemaan käytävässä ja mies vaan lueskeli lehteä kaikessa rauhassa. Kävi tupakalla välillä. Jossain vaiheessa kyllä heräs, että ai sattuuko sua noin paljon. Synnytyssalissa kyllä autteli, kun kätilö neuvoi mitä tehdä.
- Nuori äiti
Itse en halunnut miestä mukaan kummallakaan kerralla.
Eka kerralla odotti kiltisti odottushuoneen puolella, toisella kertaa oli jo lähtenyt aamulla töihin kun 3 tuntia jälkeenpäin soitin että tulkaa nyt katsomaan illalla, täällä tytön kanssa odotellaan!
Ensimmäinen kesti 6 tuntia ja tämä toinen siis 3. ilman mitään puudutuksia tai kaasuja, minulla on lääkekammo ja tarve hallita oma kroppani ilman huumausta.
Molemmilla kerroilla leikattiin väliliha ja ommeltiin. Verta tuli sairaalan mukaan kuulemma noin puoli litraa, että jonkunverran vuotelin. Ei vaarallista.
Kipu on kova, mutta se on luonnollista kipua eikä tarvitse pelätä.
Miehestä ei mitään apua olisi ollut, koska en olisi voinut missään tapauksessa antaa koskea itseeni. Se stimuloi vain kipua.
Riippuu ihan ihmisestä mikä kenellekin hyvä on. Missään tapauksessa ei isää saa painostaa jos se ei tunnu oikealle. Ei se tee kenestäkää n yhtää sen huonompaa isää jos valitsee olla taka-alalla.
Onnea teille odottaville ja isäksi tulleille! Ja tietysti äideille myös! - riippuu suhteesta
Riippuu varmaan siitä millainen on puolisoiden välinen suhde. Ei pidä ajatella että isää tarvittaisiin avuksi - avun kyllä antavat ammatti-ihmiset - mutta isää tarvitaan kumppaniksi jakamaan kokemusta ,ja yhdessä sen kamalan tilanteen kestää paremmin.
- 2 lasta <3
Jos mies on kovin herkkä näkemään verta, niin ei kannata ainakaan katsella sinne vaimon alapäähän ponnistusvaiheessa. Ammattilaiset hoitaa sen alapään, joten isän tehtäväksi jää lähinnä tsempata ja tukea sitä yläpäätä. Miehellä on tehtävää myös siinä, että usein synnytys kestää aika kauan, joten esim. 15-20 tuntia odottelua sairaalassa tarkoittaa sitä, että kannattaa varata mukaan eväät ja jotain tekemistä. Juttukaverina ja selän hierojana sitä isää eniten tarvitaan.
Joskus äiti on synnytyksestä ihan uuvuksissa. Jos sairaalassa juuri silloin syntyy vauvoja kovassa tahdissa, niin kätilö ei ehdi siinä huoneessa kovin usein käymään. Silloin on hyvä, että isä tarjoaa juomaa ja kyselee äidin vointia, taluttaa pissalle (varsinkin jos on epiduraali annettu, mikä voi viedä tunnon jaloista) ym.
Isän rooli nykyisin on myös toimia valokuvaajana. Alapääkuvia ei kukaan halua, mutta esim. se, kun vauva ekaa kertaa on äidin rinnalla, niin siitä mielellään haluaa kuvia tai esim. kun vauvaa punnitaan tai pituusmitataan ekaa kertaa.
Minusta isällä on tärkeä rooli synnytyksessä. Yhdessä vauva on hankittu ja yhdessä se vanhemmuus aloitetaan. Varsinkin esikoisen kohdalla minusta on kummankin vanhemman oikeus olla läsnä siinä hetkessä, kun naisesta tulee äiti ja miehestä isä. - lörppö2007
Vuosi sitten syntyi esikoiseni. Voisin ottaa vähän kantaa myyttiin että lapseensa rakastuu silmittömästi heti. Hieno on jos näin tapahtuu. Mutta kymmeniä tunteja kestäneen jännittämisen ja draaman jälkeen on vaikea loihtia suuria rakastavia tunteita omituista olentoa kohtaan joka istuu peitteeseen käärittynä sylissä.
Odotukset minimiin, menee virran mukana ja yrittää olla avuksi sen minkä voi. Siinä ohjeeni synnytykseen tulevalle isälle. Kannattaa säästää mahd. paljon voimia ensimmäiselle kuukaudelle, varsinkin jos ei ole muita auttamassa vauvan kanssa. Ensimmäiset viikot voi olla aikas stressaavia.
On helppoa olla täydellinen vanhempi yhden päivän. Koitapa samaa joka päivä 6kk ajan 5-6h unilla. - kolmen äiskä
Koen että, synnytyksessä mukana ollut mieheni pelasti henkeni. Kuopuksen syntymä sattui juuri vuoron vaihdon ja raportin aikaan. Lapsi pestiin ja puettiin ja väsymystä ja kylmää valittanut äiti pukattiin sängylle ja viltti päälle. Jonkun ajan päästä mies ihmetteli kun olin niin valkoinen ja sängyltä tippui verta lattialle - itse olin tässä vaiheessa lähes tiedoton. Mies hälytti apua ja sitähän sitten tuli kuulemma koko sali täyteen. Jos mieheni ei olisi ollut mukana, niin olisinkohan enää ollut hengissä, kun uusi henkilökunta olisi tullut paikalle raportin jälkeen? Se synnytys oli ennen tätä mennyt ihan normisti ja kätilö jopa kehui helpoksi.
- kaunista oli joo
Minä taas kuvasin koko session videokameralla, oli se hupaisaa näyttää sukulaisille olkkarissa leivosten ja kahvin merkeissä se video kun emännän toosa sylki kaiken pihalle, kuset ja paskat kanssa kun tyhjennys unohtui synnytyksen käynnistyessä.
Huomasin appiukon kädessä olevan piparin ja kahvikupin jo hieman väpättävän kun tultiin videon siihen kohtaan kun emännän perse puhalsi rusinasopat synnytyspatjalle, ja heti kohta kuset perässä. Tässä vaiheessa meidän wc oli aika suosittu paikka ja osa kävi parvekkeellakin yökkäilemässä.
Pitää vissiin ens kerralla vähän editoida sitä videoo etukäteen tai jättää kauheimmat kohdat kuvaamatta. Itse tapahtuma oli kaunis ja ollaan onnellisia uudesta tulokkaasta. Appiukon naamaankin palasi väri jo viikon päästä, osa videosta nauttineista vieraista on edelleen kellokoskella mutta eiköhän nuo tuolta kohta pääse avohoidon piriin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tollokin tajuaa että Timo Vornanen
oli joutunut äärimmäiseen tilanteeseen ampuessaa yhden laukauksen katuun. Ei poliisi tee tuollaista hetken mielijohteest4823485Istuva kansanedustaja epäiltynä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta
Seiskan tietojen mukaan Timo Vornanen on epäiltynä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta eikä kenellekään taatusti tul4623411Timo Vornanen kilahti
Mikähän sille kansanedustajalle polisiisi miehelle on noin pahasti mennyt hermot , että tulevaisuudensa pilasi totaalise1402986Pullonpalautusjärjestelmä muuttuu - paluu menneisyyteen
EU suuressa viisaudessaan on päättänyt, että pulloja pitää kierrättää. Jos oikein ymmärsin, nykyisen järjestelmänmme ti1642282Sininen farmari - Ford Focus- YFB-842 on poliisilta kadoksissa Kauhajärvellä
https://alibi.fi/uutiset/poliisilta-poikkeuksellinen-vihjepyynto-autossa-oleva-henkilo-on-avuntarpeessa/?shared=29255-2d82150- 2111562
Onko oikeudenmukaista? Yhdellä taholla yllättävä valta-asema Tähdet, tähdet -voittajan valinnassa!
Näinpä, onko sinusta tämä oikein? Viime jaksossakin voittaja selvisi vain yhden äänen erolla ja tänä sunnuntaina ensimm231387No kerros nyt nainen
Kumpi mielestäsi oli se joka väärinkäsitti kaiken? Nyt voi olla jo rehellinen kun koko tilanne on jo lähes haihtunut.981271Persukansanedustaja Timo Vornanen ammuskellut Helsingissä
Poliisi siviiliammatiltaan, luvallinen ase mukana baarissa tällä hemmetin valopääpersulla. Meni eduskunnasta suoraan baa911270Nainen, mietit miten minä jaksan
En voi hyvin. Nykyään elämäni on lähinnä selviytymistä tunnista ja päivästä toiseen. Usein tulee epävarma olo, että mite891090