Onneksi kaupunki ostaa mesikämmenen, niin päästään taas tekemään rahaa
Kohta taas mesikämmeneen
56
1616
Vastaukset
- Anonyymi
Ei siis tullutkaan uutta alkua
- Anonyymi
Ja kuntalaiset maksaa. Ensin alaskirjattavat velat ja sitten hotellin rempat ja uudet velat.
Millä rahalla ne kunnan lakisääteiset palvelut sitten järjestetään? - Anonyymi
Ei hitto 😂😂😂😂
Kyllä on Ähtärillä päättäjät, ei voi muuta sanoa. Yksimielisesti työnnetään lusikkaa yhä syvemmälle soppaan, vaikka käsiä jo polttelee.
Millä tavalla Ähtärin etu on ostaa konkurssihotelli jo edellisten tappioiden lisäksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei hitto 😂😂😂😂
Kyllä on Ähtärillä päättäjät, ei voi muuta sanoa. Yksimielisesti työnnetään lusikkaa yhä syvemmälle soppaan, vaikka käsiä jo polttelee.
Millä tavalla Ähtärin etu on ostaa konkurssihotelli jo edellisten tappioiden lisäksi?Kokousta kuuntelin. Liittyy ilmeisesti siihen, että jos kukaan ei hotellia ostaisi (ulkopuolinen ostaja yhä kai ensisijainen vaihtoehto), silloin hotelli jäisi jossain vaiheessa kylmilleen ja palautuisi maanomistajalle (kaupunki itse). Jäätymään päästetyn hotellin jälleenmyyntiarvo olisi ainakin nollaa alempi. Velkoja voi halutessaan maksaa lämmityskulut, vaikka hotelli olisi konkurssipesän hallussakin, mutta siinä vaihtoehdossa pesän juristi myös laskuttaa joka kuukausi pesää, joka voi olla vaihtoehtona myös musta pekka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokousta kuuntelin. Liittyy ilmeisesti siihen, että jos kukaan ei hotellia ostaisi (ulkopuolinen ostaja yhä kai ensisijainen vaihtoehto), silloin hotelli jäisi jossain vaiheessa kylmilleen ja palautuisi maanomistajalle (kaupunki itse). Jäätymään päästetyn hotellin jälleenmyyntiarvo olisi ainakin nollaa alempi. Velkoja voi halutessaan maksaa lämmityskulut, vaikka hotelli olisi konkurssipesän hallussakin, mutta siinä vaihtoehdossa pesän juristi myös laskuttaa joka kuukausi pesää, joka voi olla vaihtoehtona myös musta pekka.
Kokouksessa sanottiin myös, että hotellista tehdään nyt kuntokartoitusta. Sellaisen laatiminen voi olla rahanhukkaa, koska ostoa harkitsevat haluaisivat todennäköisesti sen sijaan nähdä kuntotutkimuksen. Kuntokartoituksessa todetaan usein lähinnä paljain silmin muutenkin nähtävissä olevia asioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokouksessa sanottiin myös, että hotellista tehdään nyt kuntokartoitusta. Sellaisen laatiminen voi olla rahanhukkaa, koska ostoa harkitsevat haluaisivat todennäköisesti sen sijaan nähdä kuntotutkimuksen. Kuntokartoituksessa todetaan usein lähinnä paljain silmin muutenkin nähtävissä olevia asioita.
Ai taas tehdään kuntokartoitus?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai taas tehdään kuntokartoitus?
Onko sellainen vanhastaankin?
- Anonyymi
Nyt aika lähteä ähtärissä.
- Anonyymi
Kyllä tämä taisi olla se viimeinen niitti. Kuka meitä veronmaksajia puolustaa?
- Anonyymi
Onneksi päätös oli yksimielinen1
- Anonyymi
eikö edes vihreät olleet vastaan tai vasemmisto demarit.
- Anonyymi
Kyllä olinaurettava kirjoitus IP lehdessä kunnanhallituksen puh .johtajalta että olemme uuden edessä jatkamaan ,velantekoahan siinä jatketaan ei mitään muuta ,kyllä nyt pitää päättäjien ymmärtää ettei tätä ,matkailu ja hotelli toimintaa voida jatkaa ,maksettavaa on kymmeniä miljoonia vanhoja velkoja .
- Anonyymi
Ota asioista selvää ennenkuin otat kantaa, kaikesta näkee ettet ole sitä tehnyt tai sitten ymmärtänyt asiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ota asioista selvää ennenkuin otat kantaa, kaikesta näkee ettet ole sitä tehnyt tai sitten ymmärtänyt asiaa.
Mitäs tässä on väärin ymmärrettävää tai ymmärtämättömyyttä? Tappiot on jo valtavat. Millä tavalla tämä hotellihankinta edistää Ähtärin toimintaa?
Mitkä ovat Ähtärin tosiasialliset velvoitteet hoitaa palveluina asukkaille?
Kuuluuko palveluihin konkurssihotellin pyörittäminen? Ei kuulu velvollisuuksiin ainakaan laissa säädetyllä tavalla - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs tässä on väärin ymmärrettävää tai ymmärtämättömyyttä? Tappiot on jo valtavat. Millä tavalla tämä hotellihankinta edistää Ähtärin toimintaa?
Mitkä ovat Ähtärin tosiasialliset velvoitteet hoitaa palveluina asukkaille?
Kuuluuko palveluihin konkurssihotellin pyörittäminen? Ei kuulu velvollisuuksiin ainakaan laissa säädetyllä tavallaNäiden asioiden hoitamista varten kunnilla on kunnallisdemokratia, KH ja KV. Tämä hallintomalli on syntynyt viisaudesta hoitaa asioita ilman yhden asian torventoitusta, jota Ähtärissä harjoittaa kautokuru parhaiden änkyräperinteiden mukaisesti. Joka siis tarkoittaa asuinpaikan siirtoa nettiin, iänkaikkista toistoa, sekä kykenemättömyyttä asettua ehdolle vaaleissa. Ja möykän naamiointia "veronmaksajien jeesukseksi".
- Anonyymi
Niin kyse lienee tässä tapauksessa kaupunginhallituksesta, jonka puheenjohtajalle suosittelen luistelemista vaihtoon ja hokkarit naulaan pikaisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs tässä on väärin ymmärrettävää tai ymmärtämättömyyttä? Tappiot on jo valtavat. Millä tavalla tämä hotellihankinta edistää Ähtärin toimintaa?
Mitkä ovat Ähtärin tosiasialliset velvoitteet hoitaa palveluina asukkaille?
Kuuluuko palveluihin konkurssihotellin pyörittäminen? Ei kuulu velvollisuuksiin ainakaan laissa säädetyllä tavallaEi edistä mitenkään. Mutta kun hotelli kaatuu kaupungin käsiin silloinkin, jos kukaan ei sitä osta, se voi selittää päätöksenteon logiikkaa. Ottavat mieluummin hotellin ehjänä kuin jäätyneenä ja rikki, jos ulkopuolista ostajaa ei löydy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei edistä mitenkään. Mutta kun hotelli kaatuu kaupungin käsiin silloinkin, jos kukaan ei sitä osta, se voi selittää päätöksenteon logiikkaa. Ottavat mieluummin hotellin ehjänä kuin jäätyneenä ja rikki, jos ulkopuolista ostajaa ei löydy.
"...mieluummin hotellin ehjänä kuin jäätyneenä ja rikki, jos ulkopuolista ostajaa ei löydy"
Nyt unohtuu se totuus taustalta mikä on ero jäätyneellä ja ei jäätyneellä rakennuksella jos molemmat vaihtoehdot tuottavat jatkuvia tappioita, mutta eivät riittäviä tuloja
omakustanteiseen toimintaan ?
Onhan hotellitoiminta ollut myös tappiollista ja vaatinut pääomituksia, eikä majoitustarvetta ole ollut riittävästi ympärivuotisesti.
Pitäisikö toimia vastoin todellisia edellytyksiä ?
Aikoinaan hotelli oli Scandic omisteinen, joka siitä sitten luopui aikanaan samoista syistä
joskus aikoinaan ennen noin v.1990.
- Anonyymi
Millä persaukinen ostaa. Oliko jo sunnitteilla nostaa kuntaveroa. Onneksi oli jo korkea niin eivät uskaltaneet. Koko kylä naurunalainen.
- Anonyymi
Eipä täällä naurata muuta teirän ittesääliset kommentit.
- Anonyymi
Tuskin tuo paljoa euroa enempää maksaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin tuo paljoa euroa enempää maksaa.
Jos tarjoaa 2 euroa, voi voittaa tarjouskisan, jos kukaan ei ole tarjonnut edes yhtä euroa vielä.
- Anonyymi
Mahtavaa, että löytyi paikka johon saa syydettyä veronmaksajien rahoja. Kohta taas 5 miljoonaa velkaa ja konkurssi, mutta ei hätää, Ähtärin kaupunki ostaa.
- Anonyymi
Ootte te tyhmiä. Pian Alavuden sivukylä.
- Anonyymi
Kyllä nyt on uskottava päättäjien että tämä matkailuleikki on loppu ainakin kunnan osalta ,kymmeniä miljoonia velkaa odottaa maksajaansa,yksityisethän voi jatkaa matkailupisnestä,nniinhän on monessa kunnassa .
- Anonyymi
Onko kukaan kysynyt Jokkerilta, että olisiko hän kiinnostunut?
- Anonyymi
Pienimäki linnaan 15-vuodeksi
- Anonyymi
Miksiköhän kepulaisten paikallisyhdistys ei osta hotellia kun se on niin hyvä ja tarpeellinen. Tuottoakin lienee taas tulossa
🤣🤣🍀🍀🐼🐼- Anonyymi
Kannatetaan. Perustetaan me tietäjät oma firma ja laitetaan hotelli pyörimään. Siinä saa epäilijät pitkän nenän kun me näytetään miten bisnestä tehdään. Ei kilise voitot kaupungin laariin vaan meille.
- Anonyymi
Nyt olisi viisasta tehdä niin, että puretaan tuo hotelli. Se ei tule kannattamaan enää koskaan, eikä siihen tule uutta ulkopuolista toimijaa. Niin kauan, kun Ähtäri vatvoo näitä asioita, niin satojatuhansia euroja palaa koko ajan lisää. Purkaminenkaan ei ole halpaa, mutta siihen loppuu jatkuvat kulut.
- Anonyymi
Minä PerusSuomalaisena vaadin, että teemme kuten Salo esitti ja kaupunki ostaa hotellin. Me PeusSuomalaiset haluamme kaupungin alkavan pitämään hotellia.
- Anonyymi
Jo purettuja korpihotelleja mm:
- viitasaaren ruuponsaari
- joutsan joutsenlampi
- mikkelin varsavuori
tyhjiä purkua odottavia:
- saarijärven summassaari
- pieksämäen savonsolmu
toistaiseksi auki, miten bisnes:
-lappajärven kivitippu
-hotelli keurusselkä
- yyterin kylpylähotelli
nuo ulkomuistista, paria kuukletettu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jo purettuja korpihotelleja mm:
- viitasaaren ruuponsaari
- joutsan joutsenlampi
- mikkelin varsavuori
tyhjiä purkua odottavia:
- saarijärven summassaari
- pieksämäen savonsolmu
toistaiseksi auki, miten bisnes:
-lappajärven kivitippu
-hotelli keurusselkä
- yyterin kylpylähotelli
nuo ulkomuistista, paria kuukletettuÄlä valehtele tuon listasi kanssa.
Kivitippu ei ole koskaan edes ajateltu purkaa..
Ollin purku tarinat joka kohteeseen Ähtärissä on jo tuttuja..
Yliampuva negaatio - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jo purettuja korpihotelleja mm:
- viitasaaren ruuponsaari
- joutsan joutsenlampi
- mikkelin varsavuori
tyhjiä purkua odottavia:
- saarijärven summassaari
- pieksämäen savonsolmu
toistaiseksi auki, miten bisnes:
-lappajärven kivitippu
-hotelli keurusselkä
- yyterin kylpylähotelli
nuo ulkomuistista, paria kuukletettuKeurusselän osalta asiat ovat hyvin sillä kaupunki omistaa kiinteistön ja toiminnanharjoittaaja maksaa (ehkä) vuokraa mutta on ilmoittanut olevansa halukas lunastamaan koko kiinteistön. Keuruulaisilla oli hirmuinen hinku matkailutoiminnan harjoittamiseen kun Ähtärissä oli menestyvä elänpuisto. Kateuksissa perustettu Höyryveturipuisto tuotti vain tappiota ja nyt se on lakkautettu. Laivakopio Elias Lönroth on vielä vaivoin ollut keäisin aalloilla mutta kukaan ei uskalla kertoa kuinka paljon se on tuottanut tappiota vuosien aikana.
Mitä tästä opimme? Kunnalliset liiketoimet eivät kyläpolitikoilta onnistu muutoin kuin veronmaksajien rahoittamana mutta se onkin ehtymätön rahalaari.
- Anonyymi
Matkailumäelle tehdyt investoinnit (uima- ja keilahalli) pakottavat kaupungin ylläpitämään edes jollain tasolla hotellin toimintaa.
- Anonyymi
Kumpikaan niistä ei edellytä hotellia. Kukaan ei tule hotelliin ilman eläinpuistoa. Ja sekä hotelli, että eläinpuisto tuottavat jatkossakin joka vuosi reilusti tappiota - miksi siis ne pitäisi säilyttää?
Uimahalli ja keilahalli voi jäädä ilman hotelliakin Ähtärin asukkaiden käyttöön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumpikaan niistä ei edellytä hotellia. Kukaan ei tule hotelliin ilman eläinpuistoa. Ja sekä hotelli, että eläinpuisto tuottavat jatkossakin joka vuosi reilusti tappiota - miksi siis ne pitäisi säilyttää?
Uimahalli ja keilahalli voi jäädä ilman hotelliakin Ähtärin asukkaiden käyttöön.voidaan siirtäää...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
voidaan siirtäää...
Eipä taida siirto onnistua!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä taida siirto onnistua!
Kyllä onnistuu rullat vaan alle ja Tapanainen vetää ja työntää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumpikaan niistä ei edellytä hotellia. Kukaan ei tule hotelliin ilman eläinpuistoa. Ja sekä hotelli, että eläinpuisto tuottavat jatkossakin joka vuosi reilusti tappiota - miksi siis ne pitäisi säilyttää?
Uimahalli ja keilahalli voi jäädä ilman hotelliakin Ähtärin asukkaiden käyttöön.Sekä keilahalli että uimahalli tekee isompaa tappiota ilman matkailijoita, kun lipputulot vielä pienemmät. Niiden pitäisi sijaita keskustassa, jos olisi suunnattu vain kuntalaisille.
Eläinpuisto toiminee vielä ainakin ensi kesän. Keräys onnistuessaan turvannee eläinten säilymisen ainakin kevääseen asti ja kesän ajan voi saada lipputuloillakin rahoitettua toiminnan. - Anonyymi
Omenahotelli vaan. Koodilla sisään ei tarvii henkilökuntaa, lakananvaihtajat käy. Aamiaisen voi ostaa ABC lle tilatessaan huoneen. Ei tämä kylä muuta kaipaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä taida siirto onnistua!
Onnistu se päiväkodin siirtokin. Miksi ei noiden muiden siirto? Onhan kunnalla rahoitus kunnossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekä keilahalli että uimahalli tekee isompaa tappiota ilman matkailijoita, kun lipputulot vielä pienemmät. Niiden pitäisi sijaita keskustassa, jos olisi suunnattu vain kuntalaisille.
Eläinpuisto toiminee vielä ainakin ensi kesän. Keräys onnistuessaan turvannee eläinten säilymisen ainakin kevääseen asti ja kesän ajan voi saada lipputuloillakin rahoitettua toiminnan.Fakta on se, että mitä kauemmin Ähtäri tavalla tai toisella tekohengittää hotellia ja eläinpuistoa, sitä enemmän tappiota kertyy. Koskaan kumpikaan niistä ei tule pärjäämään omillaan, saati voittoa tuottamaan.
Viisasta olisi lopettaa nyt kumpikin ja purkaa pois.
- Anonyymi
Kehitelkääs nyt ajatuksia jostain isosta musiikkitapahtumasta
Ähtärin kesään.
Matkailijoita ja käyttöä hotellille ilman eläintarhaa.
Sehän saa lipputuloja siinä ohessa
nyt kuntalaiset kunnan avuksi.
Se voi molla hyväkin pesämuna uudelle, kun monta kylpylää ja hotellia on jo muuten konkurssin partaalla.- Anonyymi
Eiköhän kunta palkkaa jonkun kalliisti vetämään..
Kunnanelätit pöhöttyy, sen on vaan lopputulos - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän kunta palkkaa jonkun kalliisti vetämään..
Kunnanelätit pöhöttyy, sen on vaan lopputulosEikö kaikki tyttäret, jotka eivät pääse muualle töihin, ole jo palkattu kaupungille?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö kaikki tyttäret, jotka eivät pääse muualle töihin, ole jo palkattu kaupungille?
On palkattu.
- Anonyymi
Zoo-rock, musaa ja eläimiä 🎷🐼
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zoo-rock, musaa ja eläimiä 🎷🐼
Panda-talosta juottola.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zoo-rock, musaa ja eläimiä 🎷🐼
Eläimet tykkää musiikista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zoo-rock, musaa ja eläimiä 🎷🐼
Eläimet tykkää musiikista, varsinkin rockista, hevistä ja metallista. Mitä kovempaa, sen parempaa...
- Anonyymi
Mörri-möykky metsästä kurkistaa mrrr ja mrrr.
- Anonyymi
MIRRI!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MIRRI!
Mitä pirempi leikki, sitä märempi mirri. Tällä tarkoitan meirän kattia joka kerran kikkaili akvaarion reunalla ja tippu sinne.
- Anonyymi00059UUSI
Hei kuumat tyttöset täällä odottaa 😏 Tsekkaa täältä! https://Nikki.hoty.lat/Nikki#/?/?/ggl12kzpd
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 141761
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271507Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101477Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501167Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7830