Maailman ruuan tuotanto

kriisissä..

Ravinnon hinta voi moninkertaistua.

Nyt koettavassa maailmanlaajuisessa ravintokriisissä molemmat syyryhmät vaikuttavat. Monilla alueilla sadot ovat epäonnistuneet, paikoin kuivuuden, toisaalla taas liian märkyyden seurauksena, taustasyynä ilmaston muutos.
Ruokakriisiin johtaneita ihmistoimia ovat olleet ennen muuta maatalouspolitiikan muutokset sekä ravinnon suurtuotannon että tuonnin maissa, kulutustottumusten muutokset nopeasti kehittyvissä talouksissa kuten Kiinassa ja Intiassa sekä ravintoaineiden prosessointi biopolttoaineeksi.
Ravintotalouden asiantuntijat ennustelevat, että ruoan hinta saattaa kaksinkertaistua seuraavien kolmen vuoden aikana. Viimeksi kuluneen vuoden aikana ravintoaineiden hinta maailmanmarkkinoilla on noussut lähes 50 prosenttia. Maailman ruokavarastot ovat pienimmillään 35 vuoteen. Ruoan kysyntä ylittää nyt selvästi sen tarjonnan.
Monin paikoin maailmassa podetaan jo ruokapulaa. Arvioidaan, että yli 30 valtiossa koettaneen väkivaltaisia mellakoita, jos elintarvikkeiden niukkuus ja korkea hintataso ovat tulleet jäädäkseen.
Ravinnon äkkikallistuminen on yllättänyt kansojen lisäksi myös maailman talousviisaat. Oliko heilläkään ennakoivaa tietoa siitä, että voitaisiin joutua maailmanlaajuiseen ruokapulaan?

6

294

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • stalinin ihailija

      Suomessa on mahdollista moninkertaistaa ruuantuotanto.
      Nykyisinkin huomattava osa peltoalasta on energiantuotannossa,lisäksi peltoja on jopa valtiontuella metsitetty tuotannon pienentämiseksi.
      Se hiukan ihmetyttää kun metsät ovat puuta/energiaa niin täynnä että kasvu jo kärsii.
      Valtion lisääntyvillä tukitoimilla peltoja lienee helppo ohjata energiantuotannosta ruuantuotantoon.
      Pellonraivauspalkkioilla taas voidaan lisätä peltoalaa.

    • Asia on kuten kuvailitMaapallolla tehdään nyt ruokaa niin halvalla, että se ei ole kestävän kehityksen mukaista. Ryöstöviljely johtaa tilanteeseen , jossa viljely on mahdolista enää vain viileämmillä leveysasteilla, kuten pohjolassa.

      Maan eroosio ja suolaantuminen on vakava uhka ruoan tuotannolle nykyisillä parhaimmilla alueilla kuten Etelä- Euroopassa , Etelä-Amerikassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja vastaavissa ilmasto-olosuhteissa. Ylikansoittuminen on todellinen uhka alhaisemman kehitystason maissa.

      Tätä taustaa vasten Suomenkin ruoantuotanto nousee käsittämättömän korkeaan arvoon ja hintaan jo lähimmän 50 vuoden aikana.Hintamekanismi on täysin samanlainen öljyn hinnan nousun kanssa. Kun öljyn pumppaaminen vähentyi raaka-ainevarojen ehtyessä, hinta nousi suhteettoman korkealle.

      Ruoan kohdalla on vielä vaikeampaa keksiä korvaavia tuotteita kuin fossiilisen öljyn kohdalla.

      Ruoan hintaa nostaa tulevaisuudessa vielä kova kilpailu ilmastonmuutoksen hidastamisen raaka-aineista. Ruoan sijasta on kannattavampaa tehdä biopolttoaineita ja kasvihuonekaasuja vähentävä viljely alentaa satoja ja nostaa sitä kautta ruoan hintaa.

      Tämä kehitys sataa jussien laariin ja maataloustuet käyvät tarpeettomiksi. Raaka-aine myydään sille , joka maksaa siitä eniten. Kilpailuasetelma kääntyykin toisin päin . Ostajat kilpailevat kuka maksaa tuottajalle eniten.

    • -

      -

    • -

      -

    • -

      -

    • .-.-.-.-.-.

      .-.-.-.-.-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1304
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      21
      935
    3. 68
      772
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      758
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      718
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      655
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      612
    9. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      592
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      538
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      527
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      522
    14. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      75
      516
    15. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      455
    17. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      454
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      451
    19. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      84
      445
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      437
    Aihe